Veikkaaja(Nieminen)

  • 18 781
  • 114

juri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Veikkajan uutisoi Jalon tavoittelevan Mika Niemistä Ilveksen riveihin ensi kaudella. Niemistä ollaan oltu tuomassa Ilvekseen niin kauan kun Nieminen on Suomessa pelannut. Toisaalta pääkaupunkiseudulla ei ole enään joukkuetta johon Nieminen mahtuisi.
Jos jutissa on perää tulee Jalo pelaamaan hankinnan todella isolla riskillä. Niemisen onnistuessa vahvistuisi Ilves hyökkäys todella paljon ja epäonnistuessaan Niemisen sopimus puretaan jouluun mennessä ja Mika jäisi nauttimaan eläkepäivistään ison sopimuksen purkupalkkion saattelemana.
Jos Niemistä todella havitellaan, pitää Jalon olla varma Niemisen nykykunnosta ja motivaatiosta esiintyä vielä yhden kauden ajan Hakametsän Ilves yleisölle.
Itse odottaisin Niemisen panoksen olevan Dahlmannin luokkaa. Mies on pettymys jos tehot jäävät alle, onnenpotku jos mies paremmin pelaisi.
Samassa jutussa spaguloitiin Majeskyn mahdollisuuksista pelata Ilveksessä jos pelit rapakon takana eivät kulje. Puolustusksen hankinnan jättäminen syksyyn olisi liian riskiä peliä, joten uskon että ennen Tampere CUP:a Jalo esittelee Majeskyn korvaavan peliä rakentavan puolustavan puolustajan.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Hoikkis Nieminen....

Tästä on nyt aikaa tasan kaksi viikkoa ja yksi päivä, kun Veikko-boy istui Helsingissä ravintola Mestaritallin merenpuoleisella terasilla suurehkon porukan mukana. Oli hupaisaa seurata tämän koko ajan aurinkolaseja naamallaan pitävän, mafioson näköisen sankarin sähellystä välillä terassi-baaritiski-WC. Siinä shortsien päällä hölskyvän mahan, pullean kaksoisleuvan ja hiestä kiiltävän naamaan perusteella arvioisin että Veikon elopaino on tällä hetkellä noin 120 kg....

On siinä Ilveksen treeniryhmällä työsarkaa...

En ole yleensä pitänyt tapanani kirjoitella tällaisia "henkilökohtaisuuksia", mutta nyt tein poikkeuksen koska mielestäni huippujääkiekkoilija on "yleistä riistaa" medialle siinä missä jotkut missit ja kansanedustajatkin. Olihan se Veikon kannalta onni että kukaan ei soittanut paikalle esim. Hymyn valokuvaajaa ja toimittajaa....

... tämmöistäkin kivaa näkee kun ajaa Helsingissä taksia....
 

#69

Jäsen
Pistetään tähänkin tuolla .com:ssa ollut A-P Selinin haastattelussa ollut pätkä.
"Huolestuttaako omatoiminen jakso, kontrolloidaanko omatoimisen jakson jälkeen pelaajien tekemiset esim. testeillä?
- Ei huolestuta. Pelaajien omatoimisuuteen täytyy luottaa ja nuoressa joukkueessa kilpailu on siksi kovaa, että jokainen tietää kovan taistelun pelipaikoista. Pelaajien tekemisiä seurataan testeillä. Huhtikuun lopulla pelaajilta testattiin voimaominaisuuksia. Aerobisia ominaisuuksia on
testattu harjoituksien yhteydessä esim. sykemittarilla. Juhannusviikolla järjestetään isommat
testit, joissa loikka- ja voimaominaisuuksia testataan monipuolisemmin. Samalla myös joukkueen
lääkäri Markku Tuominen mittaa rasvaprosentit. Tuo samainen juhannusviikon testi on pelaajilla on edessä heti tauon jälkeen."


Ja tämä siis koskee jokaista pelaajaa ja myöskin Niemistä, jos Ipassa pelailee ens kaudella.
 

crimson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Myös Aamulehti

uutisoi paperiversiossa etusivullaan jotain tyyliin: Aamulehden saamien tietojen mukaan Mika Nieminen on siirtymässä ensi kaudeksi Ilvekseen. Lainaus ei ole tarkka, kun lehteä ei ole käsillä mutta idea oli tuo.
 

Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei kiitos

Ei kaivata petturi-Niemistä missään nimessä ensi kauden Ilvekseen. Toivottavasti pysyy rahastamassa pääkaupunkiseudulla.
 

Bone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buccaneers, Lightning
Myös minä olen Niemistä vastaan.
Pysyköön pääkaupunkiseudulla, kun kerta sinne on mennyt.
Pelkään, että jos Veikko tulee Ilvekseen, hän helposti tunnettuna primadonnana hajoittaa joukkueen yhteishengen ja sitten kellään ei ole enää yhtään kivaa!;)

Ainoa asia mitä Jalo vois tehdä, mikäli haluaa Veikon Tampereelle, on se, että peruspalkka aivan tajuttoman pieneksi ja sitten joukkueen menestyksen mukaan bonuksia.

Katotaan ny, mitä tapahtuu.
 

D4

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, futiksessa Tottenham
Veikosta

Minulla on vähän ristiriitainen olo tästä Veikon ilmeisestä paluusta Ilvekseen. Toisaalta yksittäisistä pelaajista Niemisen Mika on minulle ehkä se eniten positiivisia elämyksiä antanut sen ~ 15 vuoden aikana, kun olen Ilveksen otteita tarkemmin seuraillut (no, Raipe alkaa muutaman viime vuoden ansiosta olla kyllä jo samalla tasolla). Olenkin näistä jokakeväisistä/kesäisistä "veikko Ipaan" -huhuista tavallisesti ollut jossain määrin "innoissani". Lisäksi, kyllä se Veikko edelleen viime kaudellakin osoitti aikamoisia pelimiehen elkeitä, vaikka varsin ailahtelevasti pelasikin, kuten koko HIFK:n joukkue.

Kuitenkin, asiassa on monta puolta, jotka ovat omiaan herättämään epäilyjä Veikon Ilvekseen tulon positiivisuudesta. Ensinnäkin miehen ikä. 35 vuotta on jo kuitenkin melkoisen paljon jääkiekkoilijalle. Poikkeuksiakin tästä säännöstä tietysti on, kuten varsinkin me Ipafanit tiedämme, mutta tavallisesti nämä poikkeukset lienevät jonkin verran tunnollisempia harjoittelijoita kuin Veikko. Toiseksi tietysti Veikon kunto. Laihahan mies ei koskaan ole ollut ja tietääkseni olutkin on koko miehen uran ajan maistunut, mutta pelkään pahoin, että mies ei enää ole edes samassa kunnossa kuin pari vuotta sitten. Kolmanneksi, raha. Veikko ei varmasti ole ihan halpa mies ja tuskinpa HIFK niin innoissaan on miestä pois savustamassa, että alkaisi osaa palkasta maksamaan. Kun Veikko sitten tekisi aikamoisen loven Ilveksen palkkabudjettiin, muiden vahvistusten hankkiminen enää hänen jälkeensä saattaisi olla hyvin vaikeaa.

Kaikesta huolimatta minun muistoni parhaassa kunnossa olevasta Mika Niemisestä ovat sen verran vahvat ja hyvät, että kallistun olemaan tyytyväinen, mikäli mies palaa kotiin. Uskon ja toivon, että tällöin Veikko näyttää epäilijöilleen ja Ilves saa riveihinsä sekä todellisen vahvistuksen että yhden liigan värikkäimmistä pelaajista.

Jalkakikkoja odotellen,
D4
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Veikko

Ohhoh. Johan saa Veikko ämpärillisen niskaansa. Viime kaudella Veikko oli osa yhtä sm-liigan parhaista ketjuista Kortelainen-Bednar-Nieminen jouluun saakka. Kukaan meistä ei tiedä koko totuutta siitä mitä ifk:ssa sen jälkeen kun tsaluuni palasi tapahtui. Veikon loppukauden se sekoilu ainakin pilasi.

Minä en pidä Niemistä vielä eläkeläisenä. Äijän jatkaminen ifk:ssa lienee mahdotonta. Ipa saa Veikosta vielä vuoden pari vahvistuksen, josta ei kannata kieltäytyä.

Alkaa tämä fanien "me tiedetään kaikki paremmin kuin seuranjohto"-tauti leviämään Tampereelle, näemmä.
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
TAITURI

Veikko olisi tärkeä osa ensi kauden IFK:ta. Peli sujuu
Kortelaisen kanssa kuin "tutkaparilla".

Lisäksi Nieminen on se jokin, jota yleisö tulee katsomaan.
Näitä ei ole nykyIFK:ssa liikaa.

Harmittaa tämä Veikon lähtö...mikä ei kylläkään ole
vielä varmaa.

En ihmettelisi vaikka Pena suostuisi makselemaan osaa
Veikon liksasta tämän lähtiessä. Niin pihalla on Pena ollut,
ettei mikään enää ihmetyttäisi.

Pena varmaan kauppaa kauden aikana Kortelaisen ja
Kuhdan pois.

Näytä Pena meille taitojasi!
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Täällä näkyy nykykiekkoilijan prototyypin ihannointi: iso, tyhmä ja luistelee lujaa lisäksi pitää pystyä taklaamaan kaveri ( jos ei osu niin itsensä ) läpi laidan. Jos Mika Nieminen on vapailla markkinoilla niin ostakaa ihmeessä. Ne kädet, ne kädet... Niemiselle on aina maistunut olut, mutta mitä sitten, ei ole ehkä fyysisesti kovimmassa kunnossa, mutta ne kädet ja pelisilmä. Miettikää sentterikaksikkoa: Helminen - Nieminen, ei kolmea potkua enempää pelissä, mutta tehoja on ( Nieminen, 50 9 + 28 = 37 ja Helminen, 56 9 + 37 = 46 ) ja miettikää ylivoimaa, Nieminen ja Helminen pyörittää ja Viitakoski maalin eteen !!??
Nykyään juniorikiekkoilijat ottavat mallia jostain Nielikäisestä tai Valtosesta eli tyhmä pää ja kova fysiikka kun junnuna pitäisi harjoitella taitoa, taitoa ja taitoa, fysiikan saa kuntoon myöhemminkin. Jos Niemiselle annetaan se peliaika minkä tarvitsee ja kunnon laiturit niin tulee ensi kaudella olemaan yksi parhaita senttereitä liigassa. Ihmettelen jos HIFK:lla on varaa päästää tuosta joukkueesta Niemisen tasoinen kaveri pois. Fysiikkaan vielä, kun kaveri pelaa läpi kauden n. 20 minuuttia/ matsi niin kyllä keväällä on kunnossa. Eikös silloin ole tärkeimmät pelit ?? Valitettavasti pitsiturnauksen voitto ei ratkaise mitään ( Ässät on voittanut sen kolmesti ).
 

juri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vielä Niemisestä

Jos verrataan edellistä toimitusjohtajaa(Toikka), on Risto Jalo ymmärtänyt hyvin ne taloudelliset kriteerit, miten seuraa pitää johtaa. Nyt kun NHL kohu on laantunut, on Jalon kirstussa täytettä hieman enemän mitä sitä ennen siirtoajan umpeutumista oli. Luulen että puolustusta vielä tilkitään samantyyppisesti kun viimekaudella, enkä ihmettelisi jos IFK:n ja Ilveksen välillä tultaisi näkemään pelaaja virtaa kumpaankin suuntaan. Hartaasti toivon, että vaihtokauppaan ei sisältyisi Miettistä, puhumattakaan Nikanderista. Kummatkin ovat korvaamattomia rakennettaessa Mälkiä/Selin tyylistä tiukasti puolustavaa ryhmää. Joukkueesta puuttuu vielä RH&VV:n rinnalle sopiva laituri, johon Nieminen olisi vastaus. Toisaalta Nieminen pystyy pelaamaan myös sentterinä, joten variaatioiden kirjo Selinin työkalupakissa kasvaisi huomattavasti. Kuten edellä oli tulee Niemisen hyvin perustellusti motivaationsa riittävän vielä yhteen yritykseen.
Kassapuolella varmaa on se että Nieminen tuo tullessaan kirstuun lisää pääsylipputuloja ja katsojia halliin, peliesityksistä riippumatta, joten odotetaan mielenkiinnolla mitä tulee tapahtumaan
 

polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
"Kassapuolella varmaa on se että Nieminen tuo tullessaan kirstuun lisää pääsylipputuloja ja katsojia halliin, peliesityksistä riippumatta, joten odotetaan mielenkiinnolla mitä tulee tapahtumaan."

Onko siis ymmärrettävä, että menestyksen kustannuksellakin Veiko kannattaa Ilvekseen raahata? Entäpä kauanko arvelet kansan käyvän hallissa pelkästään Niemisen vuoksi, mikäli SEURA ei menesty?

Korostan, että tässä en ota kantaa Niemisen hyvyyteen tai huonouteen, pohdiskelen vain esitetyillä asioilla.
 

Jii

Jäsen
Suosikkijoukkue
musta & valkoinen
Tuo Tosifanin mainitsema Nieminen-Helminen-Viitakoski voisi olla aika tappava ylivoima. Itseasiassa liian tappava. Jos Pena luet tätä, niin älä päästä Veikko Ipaan!
 

Punalippu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Pentin pojat (kukkuu-osasto)
Luulenpa että kaikki osapuolet olisivat tyytyväisiä, niin pelaajat kuin joukkueetkin mikäli vaihtokauppa esimerkiksi HIFK: Nieminen Ilves: Miettinen ja Salmelainen toteutuisi. Kukas * huru-ukko se Salmelaisen Ilvekseen päästikään.
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Kiitos Pentti!!!!

Kyllä näytit meille kaikille taas rautaisen ammattitaitosi. Potkase vielä Zidi pihalle niin siinähän sitä ollaan. Rupee vähän epäilyttämään onko Matikaisella edes halua menestyä ensi kaudella. Junnujen pito oli hyvä asia, mutta että piti potkia pihalle kaikki parhaat äijät ja jättää skeidat tilalle. Ei toimi. Niin paljon herralta on tullut kommenttia ja mikään ei ole pitänyt paikkaansa. en usko, että kukaan haluaa että perinteisimmän liigajoukkueen asioita hoidetaan tällä tavalla. Koskaan aikaisemmin ei ole faneja vedätetty näin helvetisti.
 

redcougar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liigan Svedut
Re: Kiitos Pentti!!!!

Viestin lähetti ruoska
Kyllä näytit meille kaikille taas rautaisen ammattitaitosi. Potkase vielä Zidi pihalle niin siinähän sitä ollaan. Rupee vähän epäilyttämään onko Matikaisella edes halua menestyä ensi kaudella. Junnujen pito oli hyvä asia, mutta että piti potkia pihalle kaikki parhaat äijät ja jättää skeidat tilalle. Ei toimi. Niin paljon herralta on tullut kommenttia ja mikään ei ole pitänyt paikkaansa. en usko, että kukaan haluaa että perinteisimmän liigajoukkueen asioita hoidetaan tällä tavalla. Koskaan aikaisemmin ei ole faneja vedätetty näin helvetisti.

joo-o.. jos nyt kumminkin odotetaan se HIFK:n tiedote ja ruvetaan sitten avautumaan..
 

Punalippu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Pentin pojat (kukkuu-osasto)
Ihmetyttää myös minua

Toisaalta ei kai kukaan niin tyhmä ole että tyhjentää totaalisesti joukkueen ilman että nitä "korvaajia" ei olisi katsottu, paitsi ehkä sittenkin Pentti. No joukkue on nyt putsattu ballerinoista, joten jotain pitäis alkaa tapahtumaan pikku hiljaa tai saattaa alkaa tosiaan veettämään. Milloinkas tämän "tiedotustilaisuuden" pitäisi olla;)? Ei tuo karvisen lähtö sinänsä harmita vaan päinvastoin, jos olis tulossa kunnon ukkoja tilalle.
 

juri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Huh,Huh

Siirto siis toteutui vihdoin ja viimein, kuten U jo ehti speguloida. Totuuden nimissä nyt kannattaa laittaa hieman jarruja päälle ja kaataa jääkylmää vettä niskaan.
Toivon hartaasti että kukaan ei kuvittele Niemisen naputtelevan pisteitä samaan tahtiin mitä parhaimpina kausinaan.
Toivon hartaasti, että kukaan ei kuvittele yksin Niemisen pystyvän ratkaisemaan pelejä kotiinpäin.
Toivon hartaasti että miehelle annetaan täysi rauha ja luottamus koota pakettia yhteen tulevan syyskauden aikana.
Toivon hartaasti että huonona päivänä ei Veikon niskaan saateta kotona sellaista vihellyskonserttia, minkä Tomi Pettinen joutui aikoinaan kokemaan.
Toivotan Veikon tervetulleeksi takaisin!!!
 

Vesso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KTP, Ketterä
Re: Re: Kiitos Pentti!!!!

Viestin lähetti redcougar


joo-o.. jos nyt kumminkin odotetaan se HIFK:n tiedote ja ruvetaan sitten avautumaan..

No odotellaan pois, tokkopa sieltä nyt on mitään ihmeellistä odotettavissa. Pitkään tässä on itse kukin yrittänyt olla luottavainen ja kärsivällinen ensi kauden kokoonpanon suhteen, mutta jossain vaiheessa on optimistisimpienkin fanien katsottava tilannetta peiliin ja myönnettävä, että kuusessa ollaan.

Tietysti mielenkiintoinen asia on se, että oliko yksi Veikon lähtemiseen vaikuttaneista seikoista H.Mälkiän ilmaantuminen valmentajaksi, sillä kyllähän Mälli toissa kaudella kovasti retuutti mm. ilvesläisten silmissä nuhteetonta Raipea ihmetellen miten nämä "tamperelaiset neidit saisi ottamaan treeneissä hien päälle".

Tuleepa joka tapauksessa h&#%€tin mielenkiintoinen kausi.
 

Rike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vesso

Etpä taida paljonkaan asiasta tietää. Mälkiä todellakin arvosteli Ilveksen harjoitteluasennetta muttei missään vaiheessa Raipea. Jos olisit edes jonkinverran tietoinen herrasra nimeltä Raimo Helminen, tietäisit että mies on ollut kolmena viime kautena Ilveksen testeissä kolmen parhaan joukossa.

Jos joku harjoittelee todella kovaa, tekee itsenäisiä harjoituksia ja huolehtii venyttelyt ym. kunnolla, niin se on Raipe. Älä kirjoita asioista mistä et näytä mitään tietävän.

Miltä muuten kuulostaa YV-kolmikko Veikko-Raipe-Vesku? Ketäs teillä? Salminen-Vauhkonen-Halttunen...

Rike
 

#69

Jäsen
Tulikos kellään IFK:laisella se mieleen, että Veikko ei välttämättä halunnut jatkaa edes teillä? Välit olivat kuulemma tosi huonot keväisen episodin jälkeen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös