Hämmentävä tämä nyky-NHL. Joukkueet, joissa on parhaat yksilöt eivät millään pärjää kun niin moni seikka on epätasapainossa. 30 vuotta sitten Edmonton ja Toronto olisivat hankkineet alta aikayksikön ne parhaat leveyspelaajat ja veteraanit seisoisivat jonossa ovella. Mutta ei enää, ja kysymys kuuluukin onko parista ylivoimaisesta hyökkäysaseesta nykyään enemmän hyötyä vai haittaa kun pitää olla joukkueellinen pelaajia tiettyyn hintaan. Kusisessa paikassa ovat nyky-GM:t kun eivät oikein voi vaihtaa tähtiään poiskaan.
Edmontonin maalivahtipelistä oli puhetta. Väitän että se on ihan sama kuka siellä olisi seissyt. Tuolla puolustamisella ja viisikkopelaamisella ei kunnian kukko laula. Vai mitä luulette: vetäisikö joku Hill tai Anderson tai Raanta hirmuiset numerot tuon sekamelskan takana? Tämä on valmennuksellinen ongelma, kun peluuttaminen lähtee tähtien tarpeista, ei joukkueen. Jostain syystä siellä koomaillaan myös jatkuvasti. Esim tuo Nursen sekoilu on merkki yliyrittämisestä, kun ei ole luottoa joukueen peruspeliin (jota ei käytännössä ole). Myös tähtien esimerkillä on väliä. Vaihtakaa nyt vaikka Draisaitl ja Nurse Barkoviin ja Pietrangeloon ja homma tiivistyisi ihan pikkuisen.