Summa summarum, ennustan tutun reseptin eli tiiviin viisikkopuolustamisen ja maalinteon tehokkuuden vievän lännen ykkösnipun Vegas Golden Knightsin konferenssifinaaleihin otteluvoitoin 4-2, koska samoja puolustustoistoja on hiottu seitsemän harjoitus-, 82 runkosarja- ja viisi playoffottelua eli yhteensä jo 94 pelin ajan. Brossoit puolestaan on viimeisenä lukkona toistaiseksi hävinnyt vain yhden 15 startistaan varsinaisella peliajalla (runkosarja 7-0-3 ja pudotuspelit 4-1-0). Runkosarjan kolmanneksi parhaana vierasjoukkueena kutosottelun ryöstäminenkään ei pitäisi olla ongelma. Yhden voiton Oilers naaraa ylivoimansa turvin ja toisen useamman tekijän summana (yksilötaito, Brossoitin mahdollinen ohipeli, urheiluun kuuluva sattuma yms.).
Erinomaista ottelusarjaa kaikille.
Harvoin ennakoinnit osuvat täysin nappiin, mutta nyt voin todeta olleeni kartalla siitä, mitä tapahtuu. Kauden mittainen silmätesti ei pettänyt, vaan peli on kertonut jo pidemmän aikaa
kaiken. Harjoituspelit mukaan luettuna sapluunaa on nyt hiottu tasan 100 peliä eikä juna ole pysähtymässä.
Oilers voitti kakkospelin tehtyään kolme YV-osumaa, joista kaksi heti seitsemään ensimmäiseen minuuttiin. Nelospeli meni sitten juurikin useamman tekijän piikkiin, mutta noissa molemmissa Oilersin voittopeleissä se oli toki tasaviisikoinkin parempi joukkue ja puolusti tiiviimmin kuin Vegas, jonka etäisyydet venyivät ja se johti jäähysumiin, kun joukkuekaveri ei ollut vierellä auttamassa puolustamisessa, vaan raskasjalkaiset yksilöt joutuivat puolustamaan liian suurta aluetta jalkapallotermein.
Vegas ei tappiopeleissään myöskään kertakaikkiaan päässyt järkevästi keskialueen ylitse, kun Oilers oli niin tiivis ja katkaisi avaussyötöt viimeistään keskialueella. Usein se teki riistoja toki jo hyökkäysalueella noissa matseissa. Ennen ottelusarjaa oli selvää se, että Vegas on varmasti enemmän ongelmissa kuin Jetsia vastaan vastustajan jatkopaineen ohittamisessa päätydumppausten jälkeen ja noissa kahdessa Öljyn voittopelissä se siis näkyikin, kun menetyksiä omalla alueella tuli turhan paljon. Varsinkin nelospelissä Oilersin aggressiivinen karvaus oli myrkkyä. Edmonton ei kuitenkaan kahta peliä enempää pystynyt sitten pitämään rakenteitaan eheinä, vaan oli löyhempi.
Golden Knightsin voittopeleissä puolestaan ennen ottelusarjaa mainitut
teesit keskialueen tiiviistä puolustamisesta 1-2-2/1-4:lla ja oman alueen aggressiivisuudesta, jotteivat Edmontonin kulmarallit veny liiaksi, olivat kunnossa. Tiivistä "alanelikkoa" vastaan Edmonton joutui heittämään paljon päätykiekkoja, joissa Vegasin alakerta oli ensimmäisenä ja selvitti jatkokarvauksetkin nopealla kiekonliikuttamisella, kun hyökkääjät tulivat lähelle auttamaan paineen purkamisessa toisin kuin tappiopeleissä, joissa etäisyydet venyivät ja yksilöt tekivät myös syöttövirheitä ehkä heikon keskittymisen tai valmistautumisen johdosta. Vitospeliä Cassidy kehui puolustussuuntaan parhaaksi esitykseksi, kun Edmontonin maaliodottama jäi yhteen tasaviisikoin. McDavid toki väkisin yksilötaitonsa ansiosta pari kertaa per ottelu saattoi murtaa siniviivan kuljettamalla yksin neljää pelaajaa vastaan, mutta muut jantterit Golden Knightsin alanelikko sai aika hyvin kiilattua laitaan omalla sinisellä ja napattua sitten pelivälineen itselleen.
Kahdessa voittopelissä Golden Knights myös aiheutti omalla korkealla karvauksellaan ja aggressiivisella eteenpäin puolustamisella vastaavasti ongelmia Oilersille, joten sellainenkin sivu pelikirjasta löytyi. Nuo ottelut olivat sarjan pelit kolme ja kuusi. Käytössä oli yhä kyllä 1-2-2, mutta pelisuunnitelmana oli ottaa ylempää kiinni ja se toimi, kun Edmontonin hyökkäykset vuorostaan tyrehtyivät viimeistään punaviivalle, kun Vegasin puolustajatkaan eivät peruuttaneet liian ajoissa, vaan olivat vastustajien hyökkääjien iholla keskialueella katkomassa pystysyötöt. Toki viimeisessä matsissa tuo eteenpäin puolustaminen tuotti tulosta vasta viimeisen 40 minuutin aikana, kun avauserässä esim. Stephensonin ketju ohitettiin pari kertaa aika helposti joko jalalla tai kiekottelemalla sekä samalla puolustajat jäivät liian alas, jolloin Edmontonille aukeni rutkasti tilaa Vegasin viisikon sisällä hyökkääjien ja puolustajien välissä, mutta tiiviyden puute onneksi siis korjaantui ensimmäisellä erätauolla.
PAPP:ssa noppavitonen ei ollut myöskään liian passiivinen, vaan varsinkin Eichel-Karlsson kaksikko senttereinä kykeni lukemaan peliä ja oikea-aikaisesti irtoamaan keskustasta laitaan voittamaan kaksinkamppailuita puolustussysteemiin kuuluvana velvoitteena sekä saamaan Oilersin pyörityksiä katki puolustajien avustuksella. Toivomaani jämäkkyyttä löytyi ja kuten ennakoin,
Danaultin kaltaista yksittäistä pimentäjää ei tarvittu, koska puolustusalueen puolustuspeli on organisoitu aluepuolustuksen kautta eikä vastustajan hyökkääjiä ole tarkoitus miesvartioida alakolmion toimesta kuten vaikkapa Oilers teki. Edmonton sai laukoa rauhassa ulkokehältä ja Brossoit/Hill hoiti loput, vaikka ensin mainittu hörppäsikin sarjan alussa pari nollakulmalaukausta. Oman alueen puolustuspelissä oli myös silminnähtävää sitkeyttä havaittavissa voittopeleissä ja esim. laiturit väsyneinäkin väkisin puristivat itsensä puolustajien vetolinjoille, jolloin nämä joutuivat palauttamaan takaisin ränniä pitkin syvyyteen tai laukoivat säärille.
Maalinedustan siivoamiseen kakkoskiekoissa puolustajille jäi jatkoa ajatellen mielestäni vielä silti vähän parannettavaa ja aika lähellä muutamaan otteeseen vaikkapa viimeisessäkin pelissä Edmonton oli survoa reboundeja sisään maalin edestä.
Annan krediitit siitä, että halukkuutta ajaa maalille ja aiheuttaa sekasortoa Vegasin tiiviin noppavitosen sisään oli, mutta se ei vain realisoitunut tulostaululle. Pomput olivat ehkä osittain Golden Knightsin puolella ajoittain. Toki negatiivisena seikkana Oilersin kannalta oli mielestäni se, että kun aiemmin tällä kaudella Vegasia on haavoitettu aika paljonkin ohjureilla ja niitä seuranneilla kakkoskiekoilla, Edmonton aika vähän haki ohjureita ja suurin osa siniviivalaukauksista painui suoraan kohti veskaria ilman realistista ohjaussaumaa.
2-3 kertaa joka pelissä myös Oilers käytti hyväkseen etukäteen esiin nostamiani hetkiä, joina Vegasin sentteri irtosi keskustasta laitaan kamppailemaan, mutta vasta nelospelissä se onnistui ensimmäistä kertaa tekemään maalin tuollaisesta tilanteesta, kun McDavid syötti laitaan houkutellun Eichelin ohi keskustaan ja sinne syntyneeseen tilaan leikannut RNH viimeisteli pudotuspelikevään avausmaalinsa. Samoin kutospelissä Edmontonin 1-2 osuma tuli samalla tavalla, kun Foegele haavoitti Karlssonin jättämää tilaa ja painoton laituri Roy reagoi myöhässä eikä ehtinyt tukkimaan tilaa, joten konferenssifinaaleihin jäi tuoltakin osin vielä piirun verran parannettavaa. Aggressiivisessa oman alueen puolustamisessa tuollaisia hetkiä kuitenkin väkisin joskus tulee, koska tarkoitus ei ole vain seisoa passiivisesti siinä noppavitosessa, vaan saada tosiaan kulmarallit katki ajoissa, jotta virtaa riittäisi hyökätäkin, mutta
painottomien laitureiden on tosiaan oltava vielä vähän valppaampana laskeutumaan tarvittaessa tukkimaan keskusta, jos ja kun sentteri irtoaa laitaan kaksinkamppailemaan puolustussysteemiin kuuluen.
Hyökkäyspelaamisessa jatkopaine päätykiekkojen jälkeen tuotti riistoja ja sitä kautta maalipaikkoja voittopeleissä kivasti kuten jo Jets-sarjan lopussa. Vegasin koko sarjan avausmaali syntyi Desharnaisin annettua harhasyötön Barbashevin jatkokarvauksen alla ja viimeisessäkin pelissä Vegas teki kaksi osumaa karvattuaan kiekon takaisin dumppauksen jälkeen. Suorahyökkäykset eivät noissa matseissa tyrehtyneet keskialueelle, koska Edmontonin viisikot olivat vuorostaan löyhempiä ja etäisyydet suuremmat, joten välillä kuljettamallakin Vegas pääsi hyökkäysalueelle puoli-ilmaiseksi.
Korostin myös etukäteen kiekollista huolellisuutta hyökkäysalueella, koska runkosarjassa yksi keskinäinen kohtaaminen ratkesi puhtaasti Oilersin transitiomaaleihin. Tämän sarjan kolmannessa pelissä varsinkin avauserässä Golden Knightsin tasapaino oli menetysten hetkillä huono ja hyökkääjät eivät varmistaneet pakkien pinchauksia (Eichel oli pahin esimerkki), joten Edmonton sai 3-4 vaarallista vastaiskua, mutta kykeni hyödyntämään niistä vain yhden ja lopulta sitten Vegas tuli takaa ohi kakkoserässä. Muissa peleissä olin aika tyytyväinen kiekolliseen varmuuteen hyökkäysalueella ja suunnanmuutospuolustamiseen.
Eikä pidä unohtaa tähdistötauon jälkeisten voittojen ehkä tärkeintä ainesosaa.
Maalinteon tehokkuus oli läsnä, kun voittomatsien maalimäärät olivat ilman tyhjiin tehtyjä maaleja 5, 5, 4 ja 4. Toki Skinner edesauttoi ehkä vähän, mutta ei hän ole tähdistötauon jälkeen ainoa veskari, jonka torjuntaprosentit ovat jääneet mataliksi Golden Knightsia vastaan. Cassidy totesi ennen sarjaa, että voittaakseen heidän on vain kyettävä olemaan tehokkaita, koska Edmonton väkisin tulee mättämään maaleja.
Erikoistilanteissa Edmonton oli odotetusti edellä. Vegas yritti saada tulikuuman ylivoiman kuriin alkuun sillä, että se muutti kaudenaikaista AV-systeemiään, kun hyökkääjät eivät enää pelanneet peräkkäin siten, että toinen tukki slottia ja toinen paineisti vuorollaan vastustajan takakolmiota, vaan hyökkääjät olivat enemmän rinnakkain tukkimassa siipiä ja Bouchardin sallittiin ylimääräisenä pelaajana laukovan vapaasti lämäreitä siniviivasta. Oilers vastasi siihen monesti siten, että Hyman/kuka ikinä slottipelaajana kulloinkin oli, liikkui suosiolla vetolinjalta pois lähemmäs maalia maskiin ja luomaan maalin eteen eritoten selkeän 2v2-tilanteen Vegasin puolustajia vastaan. Viidennessä pelissä kuitenkin Vegas palasi vanhaan AV-systeemiin, koska Bouchardin lämäri oli tehnyt pari kertaa tuhoja aiemmissa peleissä. Muutos toimi minusta ihan hyvin, vaikka Edmonton teki kaksi YV-maalia siinäkin ottelussa ja Cassidykin oli samaa mieltä. Kutospelissä alivoimaa ei enää tarvinnutkaan pelata kuin kerran ja Karlsson-Smith -kaksikon vuorottelu paineen antajina oli priimaa, jolloin keskilinjan rikkovia syöttöjä ei nähty.
Mitä tulee lopuksi peluutukseen, alkuun Stephensonin ketjulle annettiin vaikeimmat minuutit kuten ajattelinkin, mutta kesken kolmospelin Cassidy alkoi peluuttaa entistä enemmän Karlssonin ketjua McDavidia vastaan.
Osasyynä oli varmasti se, että McLeodin ketju oli siihen asti ollut niskan päällä Karlssoneita vastaan eivätkä nämä olleet pystyneet hyödyntämään heille tarjottuja "helpompia" minuutteja, joten Cassidy kenties ajatteli, että ehkä Stephensonin ketju pystyisi tuottamaan enemmän tehoja hyökkäyssuuntaan vähemmällä puolustusvastuulla ja vaihtoi mahdollisesti siksi peluutusta siten, että Karlsson kohtasi jatkossa vastustajan parhaita pelaajia entistä enemmän, koska minusta ongelma ei ollut Stephensonin ketjun puolustuspelissä McDavidia ja Draisaitlia vastaan. Vitos- ja kutospeleissä kun vielä Roy pelasi oikeassa laidassa Amadion paikalla, Karlssonin ketju oli myrkkyä Oilersin ykkössentterille. Stephensonin ketju puolestaan palasi vitospelissä pelaamaan vähän haastavampia minuutteja, kun se aseteltiin jäälle monesti Draisaitlin kakkosketjua vastaan.
McLeodin ketjusta pitää puolestaan todeta vielä se, että se oli kyllä äärimmäisen haastava vastus oikeastaan jokaiselle Vegasin ketjulle ja sen keskialueen ylitykset suoraviivaisesti päätykiekoilla McLeodin nopeutta hyödyntäen olivat välillä taidetta kuten viimeisen pelin 1-2 osumakin osoitti. Edmontonin ongelma ei täten minusta ollut syvyydessä, vaan siinä, että kärkikenttien laiturit Hyman, RNH ja Kane pysyivät aika hyvin tasaviisikoin aisoissa, mutta sen suhteen olinkin melko luottavainen jo ennen ottelusarjaa kuten ketjun avaussivulta voi lukaista.
Eichelin johtamassa ketjussa ilahdutti se, että Barbashev sai nyt Jackin rinnalla tehoja irti itsestään toisin kuin Jets-sarjassa, jolloin tehot tulivat nelosketjusta käsin. Kuten Vegasin ketjuun jo kirjoitin,
Eichel (laitureineen) on osoittanut monipuolisuuttaan näissä pudotuspeleissä. Niissä peleissä, joissa hän on saanut helpompia minuutteja vastustajan alaketjuja vastaan kera useiden hyökkäyspään starttien, vaadittua numerotulosta on syntynyt pöytäkirjaan. Esim. tässä sarjassa peleissä yksi ja viisi peluutus oli edullista eikä varsinkaan Bjugstad loistanut puolustuspään starteissa. Puolestaan niissä peleissä, joissa Edmontonilla oli peluutusetu ja Eichel joutui kohtaamaan useammin McDavidin tai Draisaitlin, hän selviytyi kuivin jaloin pelaten vähintään 0-0:aa pl. sarjan nelospeli, jossa omiin meni yksi maali McDavidin ketjua vastaan. Kutospelissä puolestaan iltapuhde jäi jopa plussan puolelle, vaikka Woodcroft peluutti Draisaitlin ketjua Eichelia vastaan. Keskinäinen otatus päättyi 2-0.
Vegasin nelosketju oli puolestaan tasaisen näkymätön molempiin suuntiin. Carrier ei ole saanut loukkaantumisesta palattuaan lentokeliä päälle hyökkäyssuuntaan, mutta on Kolesarin kanssa jämpti laituripari kiekottomana on keskellä sitten Roy tai Blueger.
Puolustuksessa Martinez-Pietrangelo hoiti odotetusti vaikeimmat minuutit vaihtelevalla varmuudella. Heti sarjan alussa tutut ongelmat maalinedustan siivoamisessa ja reagoinnissa kakkoskiekkoihin tulivat ilmi, mutta myöhemmin samanlaisia ongelmia ei enää niin paljoa ollut ja he hoitivat ruutunsa vähintään kohtalaisen hyvin. Martinez myös otti enemmän roolia hyökkäyssuuntaan kuin avauskierroksella ja oli jo aika lähellä parin kauden takaista virettään. Vitospelissä puolestaan McNabb-Theodore kaksikko vastasi hyvin haasteeseen Pietrangelon poissa ollessa ja he yhdessä Karlssonin ketjun kanssa nollasivat McDavidin tasaviisikoin.
Muutoin kakkospari jatkoi siitä, mihin se jäi jo Jets-sarjassa eli kun molemmat ainakin raporttien mukaan pelaavat loukkaantuneena (Theodore rikkinäisellä kädellä ja McNabbilla on kylkiluuvamma), he eivät säkenöi juuri ylöspäin, mutta eivät anna vastustajillekaan hirveästi maaliodottamaa jäällä ollessaan, vaan puolustavat kliinisesti ja liikuttavat sitten paineen alta kiekkoa ykkösellä eteenpäin hyökkääjien lapoihin. Theodorelle sattui toki yksi huonompi matsi (nelospeli), mutta sen hän paikkasi heti seuraavassa kohtaamisessa.
Vastustajan alakerrasta tarkkaan seuraamani Bouchard puolestaan oli kiekottomana surkea kolmospelissä ja lahjoitti siinä Nursen tapaan pari maalia, joten runkosarjan tapaan yksi sysisyrkea matsi Öljyn tehopuolustajalle Vegasia vastaan sattui, mutta muuten sanoisin, että sarjan loppua kohden hänenkin varmuutensa omalla alueella oli jo parempaa eikä vuotamista nähty. YV-tehoilla hän tietysti sai anteeksi paljon ja pystysyötöt niissä peleissä, joissa Vegasin 1-2-2 oli löyhä, olivat tarkkoja edesauttaen keskialueen ylityksiä.
Hieno ja mielenkiintoinen ottelusarja kaikkinensa.