Mainos

Vedonlyöntivihjeet

  • 3 147 370
  • 15 144

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kiitoksia @Janda päivän molemmista vihjeistä!

Otin ensin maltillisesti Tiikereitä, sitten sijoitin koko siitä saadun voittosumman PSS:lle. Kasvoi kassa mukavasti Nordicbetillä.
 

Janda

Jäsen
Eipä mitään. Tällä hetkellä nämä kakkosdivaripelit tuntuisivat napsuvan mukavasti kiinni. Näyttää alkukauden saldo olevan 13/14 osumaa. Tänäänkin SB Vantaa otti norminousun 7-3 häviöltä 7-9 voittoon. Eiköhän tämäkin runi lopu kohtapuolin mutta täytyy nauttia siihen saakka.

Vihjataan nyt illaksi vielä klo 19 alkavaan Etelä-Suomen kakkosdivariin Rangers2 - PSS peliin 2 Nordicbetin kertoimella 1,43. Kerroin on hieman laskenut mitä se aikaisemmin oli mutta oikea kerroin mielestäni olisi 1,25 luokkaa. Rangers2 on tänään liikkeellä kahdella ketjulla ja se harvoin riittää tälläkään tasolla. Tänään vielä vastassa lohkon paras joukkue, joten pisteet lähtenevät Porvooseen. Toki tuo oma ainoa alkukauden huti on tullut nimenomaan PSS pelistä. Silloin tosin vastassa oli ihan eri tason joukkue ja PSS onnistui sössimään 2-6 johtonsa ottelun lopussa voittaakseen sitten jatkoajalla.
Ei näköjään Porvoolaisia kiinnostanut ihan loppuun asti taaskaan pelata mutta onneksi 1-9 johtoasema nyt sentäs 8-10 voittoon asti riitti. Palataan huomenna asiaan jos kokoonpanot tulevat ajoissa ennen kuin joutuu poistumaan netin äärestä. Tämän hetken tiedoin taas muutama hyvä kerroin tarjolla.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Kerrankin näin: Kitchener kotiin viimeisellä kahdella minuutilla, voittomaali heti neljän minuutin alivoiman tappamisen jälkeen. Saginaw pääsi loppuun asti myös ylivoimaa pelaamaan lisää, mutta mahtavaa.

Owen Soundikin johtaa 9-4 kolmanteen erään lähdettäessä.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Owen Sound Attack (1,76 Unibet)
Victoria Royals (2,05 Unibet)
Tri-City Americans (2,50 Unibet)
Kitchener Rangers (1,90 Unibet)

Tehkää joku hyvä mieli ja sanokaa, että poimitte nämä sekä Blazersin päälle vitosella.

Toivottavasti ette näihin pikkukertoimiin alà Red Deer, Moose Jaw ja Swift Current koskeneet.
 

Nick Neim

Jäsen
Narrifaneilta ja muilta KHL:ää seuraavilta mielellään kuulisi mielipidettä, että joko se putki katkeaa? Ufa ei ole aivan takavuosien Ufa, mutta Westerlundin joukot kuuluvat siltikin ylempään keskikastiin. En tiedä voidaanko Westerlundin tapauksessa sinänsä puhua mistään edusta tai hyödystä, että kuinka tuttu Jalosen pelitapa esimerkiksi on, ja minkälaisia lääkkeitä Westerlund siihen on keksinyt. Tuollainen reippaan nelosen kerroin siltikin houkuttelisi. Tuplamerkilläkin rahat saisi reippaasti yli kaksinkertaisena pois.

Ja niin joo, jokuhan aikoinaan jo tokaisi tällä palstalla, että kaikki putket katkeavat joskus. Jo pelkästään se on hyvä syy lyödä isolla tätä kohdetta!
 
Viimeksi muokattu:

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
@Lico osumia sateli! Mites tänään tuo Regina? Vastustajana Edmonton, joka kaatoi tappiottoman kärkipoppoon kolmannen erän hurjalla kirillä viime yönä.
 

Janda

Jäsen
Laitetaan yksi salibandyn Etelä-Suomen kakkosdivaripeli taas tyrkylle. Jokerit-indians2 merkki 2 klo 14. Nordicbet 1.62. Jokereilla vaan kaks ketjua tänään. Joukkueelta löytyy muutama taitava ja tehokas pelaaja tälle tasolle. Puolustaminen ei kuitenkaan ole joukkueen vahvuus ja se korostuu entisestään vajaalla rosterilla. Indians tulee peliin hyvällä rosterilla vaikka jokunen poissaolo on heilläkin. Yksi kärkihyökkääjä ja ykkösveskari tänään poissa. Runsasmaalinen peli tulossa, jossa vierasjoukkue on kuitenkin kertoimia selkeämpi suosikki.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
@Lico osumia sateli! Mites tänään tuo Regina? Vastustajana Edmonton, joka kaatoi tappiottoman kärkipoppoon kolmannen erän hurjalla kirillä viime yönä.

Kaiken järjen mukaan sieltä tulee niin vihainen kotijoukkue tänään?
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
@Lico osumia sateli! Mites tänään tuo Regina? Vastustajana Edmonton, joka kaatoi tappiottoman kärkipoppoon kolmannen erän hurjalla kirillä viime yönä.

Lainataan uudestaan ettei mene ohi, mutta siis Oil Kings ei ole hyvä joukkue kokonaisuudessaa, mutta kuten totesit itsekin, niin junnumatseissa yksittäisessä matsissa voi käydä mitä tahansa, kun päästä päähän mennään. Pitkässä juoksussa Regina kuitenkin vie, aina.

Illalle on paperilla helppo kierros tarjolla eli kaikki menee vihkoon. Huomioikaa peesaajat, että osa matseista alkaa jo klo 21. Seuraavat joukkueet voittavat pidemmässä juoksussa:

Owen Sound Attack (1,83 Unibet)
Hamilton Bulldogs (2,40 Unibet)
Sault Ste. Marie Greyhounds (1,75 Unibet)
Kitchener Rangers (2,40 Unibet)
Oshawa Generals (1,70 Unibet)
Lethbridge Hurricanes (2,40 Unibet)
Regina Pats (1,70 Unibet)

Ja jos osa kertoimista tuntuu pieniltä, niin alle 2:n kertoimen voittajat ovat erittäin isoja ennakkosuosikkeja kaikissa eli tasotuskaan ei ole huono vaihtoehto.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Mun mielestä Ufa on yli 4 kertoimella pelattava tänään, maltilla.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Hienoa duunia @Lico ! Kyllähän noista tän iltaisista ainakin Owen Sound, Soo ja Regina maistuu meikäläiselle. Ja Unibetillä saa näemmä tasoituksetkin -1.0, eli yhden maalin voitosta rahat takaisin ja kerrointa saa tuolla hilattua "riskittömästi" tonne lähemmäksi kahta. Harkitsin myös Brandon Wheat Kingsiä, mutta kerroin oli kyllä jo vedetty hieman turhan alas.

Mukavasti näistä tulee tuottoa, kunhan malttaa pysyä noista ylipienistä kertoimista - tai ylisuurista tasoituksista - erossa. Siinä mielessä vähän kuin baseballia, jossa myös jotkut 1.30 kertoimet eivät tunnu millään osuvan.

Q:n puolelta kannattaa muuten pitää silmällä Victoriaville Tigresiä, ovat aloittaneet kautensa nihkeästi mutta ennakkokaavailuissa jengin pitäisi olla ihan kärkipäätä. Eiköhän nuo tuosta piristy ja silloin kannattaa iskeä kun kertoimet huitelevat vielä yli kahdessa.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Mukavasti näistä tulee tuottoa, kunhan malttaa pysyä noista ylipienistä kertoimista - tai ylisuurista tasoituksista - erossa. Siinä mielessä vähän kuin baseballia, jossa myös jotkut 1.30 kertoimet eivät tunnu millään osuvan.

Q:n puolelta kannattaa muuten pitää silmällä Victoriaville Tigresiä, ovat aloittaneet kautensa nihkeästi mutta ennakkokaavailuissa jengin pitäisi olla ihan kärkipäätä. Eiköhän nuo tuosta piristy ja silloin kannattaa iskeä kun kertoimet huitelevat vielä yli kahdessa.

Nimenomaan nuo 1,30 kertoimet kannattaa jättää pelaamatta tai sitten vaihtoehtoisesti hakea maltillisesti tasoituksia, mutta siinäkään ei kannata liikaa tuijottaa sitä kerrointa, sillä tasoerot eivät joskus (yleensä) ole niin suuret. Ja kun junnupeleistä kyse, niin tässä monen vuoden aikana huomannut, että vaikka olisi oikeasti paperilla melkein tasavahvat joukkueet, niin joukkueiden kunnolle annetaan todella paljon painoarvoa kerroinasettelussa. Välillä löytyy tuommoisia helmiä, kuten mainostamasi Victoriaville. Harmi ettei Q ole vielä Unibetilla tarjonnassa.
 

Mikko78

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Huomiselle Classic - EräViikingit: Classic yli 6,5 maalia Veikkaus kerroin 1,80.

Classic tekee maaleja noin 10 per peli. Kotipelit 9/10 ja 13/15 yli tuon rajan. Viime vuonna vastaava peli 9-6 ja Erä heikentynyt huomattavasti.

Edit: Huomenna Classic tuskin laskee jalkaa kaasulta johtoasemmassakaan. Erinomainen kohde. Otetaan vastaan, jos muualla parempia tarjouksia.
 

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Huomiselle Classic - EräViikingit: Classic yli 6,5 maalia Veikkaus kerroin 1,80.

Classic tekee maaleja noin 10 per peli. Kotipelit 9/10 ja 13/15 yli tuon rajan. Viime vuonna vastaava peli 9-6 ja Erä heikentynyt huomattavasti.

Edit: Huomenna Classic tuskin laskee jalkaa kaasulta johtoasemmassakaan. Erinomainen kohde. Otetaan vastaan, jos muualla parempia tarjouksia.


Mites tuo Classic tasoitus -2 kerroin 2,15, olisiko siinä potentiaali?
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Fleury, Marchessault ja Haula klesana VGK:lta. Bruinsin kerroin silti yli 2. Mielestäni kannattava kohde.
 

Nick Neim

Jäsen
Fleury, Marchessault ja Haula klesana VGK:lta. Bruinsin kerroin silti yli 2. Mielestäni kannattava kohde.
Tuossakin toki täytyy muistaa, että sieltä esimerkiksi Shipa tekee debyyttinsä ja Bostonilla oli eilen peli, toisin kuin Vegasilla. Lepopäivän merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa, koska yleensä se väsymys b2b-peleissä alkaa jossain vaiheessa näkymään. Ei toki aina, mutta usein silti. Raskikaan ei ole alkukaudesta vakuuttanut pätkääkään, joten omissakin saattaa kolista. Bergeron taitaa puuttua edelleen, joka on iso menetys.

Yleensä maalivahdin vaikutusta yliarvioidaan, mutta myönnettäköön, että Fleury on seissyt lähes päällään Vegasin maalilla alkukauden, ja Subban on todellinen kysymysmerkki NHL-tasolle. Edelleen. Siinä mielessä kallistun Bostoniin, ja löytyy se omaltakin lapulta, edellämainituista seikoista huolimatta.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Paluuta takas kuolevien sekaan, Soo halusi kotona vain sitten kusta typerällä tavalla matsin (kuuntelin matsia radiosta) ja nyt Hamilton halusi kahden maalin johdon hävitä.

Bulldogs on ollut kyllä iso pettymys ja ehkä se suurin rahan viejä, kun olin joukkueen rankannut itse (ja myös muut) korkealle.

Muut nyt kotiin sitten, kiitos!
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Paluuta takas kuolevien sekaan, Soo halusi kotona vain sitten kusta typerällä tavalla matsin (kuuntelin matsia radiosta) ja nyt Hamilton halusi kahden maalin johdon hävitä.

Bulldogs on ollut kyllä iso pettymys ja ehkä se suurin rahan viejä, kun olin joukkueen rankannut itse (ja myös muut) korkealle.

Muut nyt kotiin sitten, kiitos!

Mutta kun manaat, niin kahdella viimeisellä minuutilla rinnalle ja ohi. Ahahah mahtavaa Hamilton!
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Juuri olin tulossa kiittelemään. Komea räjähdys täällä äsken, koirakin heräsi. Kiitoksia tuosta! Nyt vielä Owen Sound Attack kotiin niin alkuilta on komeasti voitollinen.

Erikoista, mutta Unibet väittää Owen Soundin jo voittaneen, vaikka ottelu kesken. Tarkistin twitteristäkin, niin 8 minuuttia vielä mennään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös