Mainos

Vedonlyöntivihjeet

  • 3 147 910
  • 15 144

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Itsekin haistelen jonkinlaisen floppivaaran: Puolalle, Turkille, Serbialle ja Tanskalle. Ja varsinkin Hollannille.

Slovenia ja Tshekki ylläripyllärijengejä pikkupanoksilla, ja Ukrainalla voi olla kohtalaisen kova motivaatio, joukkuehenki ja ns. tuli perseen alla sekä tietysti liekehtivä Gironan maalinsylkijä Dovbyk.

Tasapelejä voisin arvata tulevan ekalla ja tokalla rundilla paljon, kolmannelle voi sitten jäädä mukavia pakkovoittoja tai maalintekokarkeloita, jos hyvin käy.

Ennakkoon kyllä hankalat kisat arvailla, kun kaikki kovat tuntuu olevan kovia ja kaikki huonot tosi huonoja - näkyy myös ihan älyttömissä kertoimissa. Mitään ei ole opittu Saudi-Arabia - Argentiinasta.

Esimerkiksi Skotlanti voi aivan hyvin panna isännät todella koville heti avausottelussa ja siihen saa Skotlanti +1,5 kertoimen 2,00. Kokeilee ken tahtoo, skottien voitolle kerroin on 11,50.
Lainasempa itseäni, nyt kun kassit on ammuttu tyhjiksi ja käsissä on se mitä tuli.

Puola, Serbia ja Tanska oli niin paskoja kuin pitikin. Slovakia otti Tsekin paikan yllättämällä, ja Slovenia kampesi kuitenkin jatkoon. Georgialla kävi hävytön tuuri, ei mitään palaa enää.

Skotit oli kyllä aivan kuppaista paskaa; keskitytään vaan suosiolla viskiin, kiltteihin ja säkkipilleihin. Luulin, että olisi jotain pelillistä osaamista vaan vitut.

Espanja voittaa.

Edit. Ja niitä tasureitahan tuli! Joskaan ei alkuun.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Espanja voittaa.
Omista ennustuksista Espanja on pitänyt, samoin Itävalta. Portugalikin jatkaa mutta taitaa kaatua tuohon Ronaldon väkisinpeluuttamiseen. Belgia meni ryssimään sen helpon lohkovoiton ja lähti sitten lauluun.

Espanjan mestaruuteen uskon itsekin, kovin testi on todennäköisesti tuo seuraava matsi. Sen takana seison edelleen, että Englanti ja Ranska eivät ole vakuuttaneet. Erityisesti Englanti on ollut valtava pettymys.

Tänään siis lapulle Itävalta 2.0 paf. Itävalta on joukkue isolla J:llä. Turkki hävisi Tsekkiä vastaan maaliodottaman vaikka pelasi 80 minuuttia pelistä ylivoimalla, toki sieltä löytyy nämä pari nuorta superjunnua Yildiz ja Güler. On Itävallan pelaajamateriaalikin silti kovempi.
 
Suosikkijoukkue
Pata, Salama

Kamala Harris johtaa jo nippanappa gallupeissa ja Olybet antaa Harrisin presidenttiydelle kertoimen 2,25.
(Muut yhtiöt 2-2,1)

Esim. Epicbet antaa 1.89 Trumpille eli varmaa rahaa on tarjolla tuollaisella melkein 3% tuotolla.

Toki tuo Harrisin kerroin ollee ns. ylikerroin eli ei sitä välttämättä tarvi ostaa Trumpia vielä lisäksi muodostaen arbitraasin.
 
Viimeksi muokattu:

Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tänään Tampere Cupin finaaleissa Ilves kierrättää kiitettävästi pelaajia, joten Davosin 2,30 maistuu todella mainiosti Coolbetiltä. Hakametsän jää on myös melkoista sohjoa päivän toisessa ottelussa, joten siihen kannattaa katsastaa myös underia. Nyt olisi u5,5 1,74 Coolbetillä kanssa.

Edit. helppoa rahaa, tämän kauden osumat 2/2. Pitäisikö lopettaa tähän?
 
Viimeksi muokattu:

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Taidan pelata Pelicansia mestariksi kertoimella 13 (edellä Tappara, Kärpät, Ilves, HIFK ja KalPa:lla sama kerroin). PAF:illa nämä.

Kaksi peräkkäistä hopeaa ei ole sattumaa. Joukkue ei ole ainakaan heikentynyt ja tietää jo varsin hyvin miten tuonne asti edetään. Omiin silmiin kertoimen 4 saava Tappara ei ole lähellekään ykkössuosikki.
 
Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kaksi peräkkäistä hopeaa ei ole sattumaa. Joukkue ei ole ainakaan heikentynyt ja tietää jo varsin hyvin miten tuonne asti edetään.
Joukkue on heikentynyt nämä kyseiset hopeat saaneen valmentajan verran ja se on Pelicansin tapauksessa erittäin suuri heikennys. Viime vuonna pelasin Pelicansia kertoimella 11, tänä vuonna jouduin passaamaan.
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat ja muut jotka eivät voita
Joukkue on heikentynyt nämä kyseiset hopeat saaneen valmentajan verran ja se on Pelicansin tapauksessa erittäin suuri heikennys. Viime vuonna pelasin Pelicansia kertoimella 11, tänä vuonna jouduin passaamaan.
Lähtökohtaisesti ja todennäköisesti valmennus on heikentynyt, mutta mikäänhän ei sitä estä, eikä kukaan tiedä, vaikka Yli-Junnila olisi Niemelää parempi valmentaja. Toki kun ollaan vedonlyöntiketjussa, niin prosentit on kallellaan sinne heikompaan päin.
 
Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Lähtökohtaisesti ja todennäköisesti valmennus on heikentynyt, mutta mikäänhän ei sitä estä, eikä kukaan tiedä, vaikka Yli-Junnila olisi Niemelää parempi valmentaja. Toki kun ollaan vedonlyöntiketjussa, niin prosentit on kallellaan sinne heikompaan päin.
Eihän näitä vedonlyöntiasioita kukaan varmaksi etukäteen tiedäkään. Kyse onkin siitä, millä todennäköisyydellä Yli-Junnila pystyy johdattamaan Pelicansin mestaruuteen heti ensimmäisellä kaudellaan. Omissa arvioissani päävalmentajan avauskaudella pitää todennäköisyysarviota laskea jokusen verran ja nyt saatava kerroin ei mielestäni vastaa todennäköisyyksiä.

Tänä vuonna en saanut oikein mitään joukkuetta kausivetoon. Tappara olisi kiinnostanut uuden tuomarilinjan ja enemmän Grönborgin näköisen liikkuvan joukkueen myötä, mutta parhaan kertoimen ollessa Nubetin vaivainen 4,40 annoin asian olla. Pitää tässä tutkia Lukkoa vielä vähän aikaa.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Taidan pelata Pelicansia mestariksi kertoimella 13 (edellä Tappara, Kärpät, Ilves, HIFK ja KalPa:lla sama kerroin). PAF:illa nämä.

Kaksi peräkkäistä hopeaa ei ole sattumaa. Joukkue ei ole ainakaan heikentynyt ja tietää jo varsin hyvin miten tuonne asti edetään. Omiin silmiin kertoimen 4 saava Tappara ei ole lähellekään ykkössuosikki.

Heljanko oli suurin syy miksi Tappara voitti viime vuonna. Metsola ei ole huono mutta ei Heljangon veroinen. Sitten poistui Vittasmäki jota ei voi korvata helpolla ja Kemiläinen joka on kuitenkin parempi yv ukko kuin Leskinen.

Siksi ihmetyttää että Tappara on suosikki kun esim Kärpät on haalinut aika hyvän nipun.
 
Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Heljanko oli suurin syy miksi Tappara voitti viime vuonna. Metsola ei ole huono mutta ei Heljangon veroinen. Sitten poistui Vittasmäki jota ei voi korvata helpolla ja Kemiläinen joka on kuitenkin parempi yv ukko kuin Leskinen.
Muistellaanpas viime kauden alkua. Ensimmäisessä ottelussa pakisto oli
Vittasmäki-Kulonummi
Manninen-Leskinen
Alroth-Tuulola

Backman ja Kemiläinen olivat poissa ja joukkueeseen hankittiin vasta myöhemmin Witkowski, Juolevi ja Ekberg. Syksyisten joukkueiden vertailut edelliskauden keväisiin on turhia, sillä käytännössä ainoastaan tyhjennysmyyntijoukkueet ovat kovempia alkavalla kaudella kuin edellisen lopussa.

Tällä kaudella odotan Brickleyltä paljon, vaikuttaisi olevan pieniin kaukaloihin Ruotsissa tottunut kiekollisempi ja puhtaammin pelaava "Witkowski". Ainakin harjoituspelien osalta vaikuttaisi lupaavalta hankinnalta alakertaan. Kauden aikana sitten katsellaan tarkemmin mihin puolelle tulee lisähankintoja, mutta melko takuuvarmasti tämä nykyinen puolustuskokoonpano ei ole loppukevään pakisto.
 
Muuttuihan ihan senkin takia kun uus valmentaja tuli. Olet oikeassa Brickleystä ja muista mutta nyt pakiston pitäisi olla jo sellainen että sillä mennään koko kausi.

Kausi ei ole alkanut niin en mä tuolla Tapparan rosterilla löisi kertoimella 4.00 tällä hetkellä että voitetaan mestaruus. Ja siitähän tässä oli kyse. Se mitä tapahtuu kauden edetessä niin sen mukaan mennään.
 
Telemarketti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Torstai 29.8 Klo 19:00
HJK - Klaksvik

HJK:n voitto normiajalla 2.25 ja jatkoon pääsevä joukkue HJK 1.66. Nämä siis Betsafella.

Klaksvikin vakiokokoonpanon toppari Rene Joensen pelikiellossa viime pelin ulosajosta johtuen. Tähän päälle Klubin kotietu ja fakta, että Klaksvik on Färsaarten sarjassa vasta kolmantena.

Klaksvik on sarjassaan vasta kolmanneksi paras vierasjoukkue, joten kyllähän tuon pitäisi olla Klubin heiniä. Klubi taas Veikkausliigan toiseksi paras kotijoukkue ja on päästänyt niissä vähiten maaleja. Vain kuusi 11 kotiottelun.

Kertoimet Betsafelta.

E: 2,25 pudonnut jo 1,75
 
Viimeksi muokattu:

Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kahden tasavahvan joukkueen kohdatessa paljonko laitetaan 'ykköselle' etua?
Riippuu joukkueista. Esimerkiksi kolmikosta Tappara, Ilves ja Kärpät en laittaisi tamperelaisille hirveästi etua keskenään, mutta matkat Tampereen ja Oulun välillä nostavat kotivoiton todennäköisyyttä varsinkin jos peli sattuu lauantaille.
 
Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks
Kauden alkuun vuoden vinkki: useat sivustot antavat JYP-Pelicans otteluun Pelsulle 2,3-2,4 vierasvoittoa ja jatkoiltakin voittoon 1,8. Kipin kapin sieltä matkaan isolla rahalla vierasvoittoa, JYP lähtee ensimmäiselle viikolle TODELLA repaleisella joukkueella. Puuttuu Pulkkinen, Jormakka, Mäkinen, Puustinen, Lassila ja Schnarrilakin vaivaa ja puolikintoisena maksimissaan askissa. JYP liikkeellä siis aivan junnuilla, koska materiaali on kapea muutenkin ja ei kestä tällaisia lainkaan ja nyt käytännössä koko ykköskenttä Jormakka - Schnarr - Puustinen mahdollisesti pois. Keskikaista ja puolustus ellainen Schnarrilla tai ilman että 4-5 tulee omiin.

Kertoimet romahtaa kokoonpanojen julkistuessa ja JYP aivan karmeana altavastaajana tähän. Nopiasti kiinni ja helpot pois!
 
Viimeksi muokattu:

Brooklyn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varsinais-Suomalainen juniorikiekko

Coolbetillä laskenut jo ML -> 1,59 ja suoralle saa niukasti päälle 2. Vielä mielestäni pelattavan rajoissa, mutta tuskin kauaa.

Mitä mieltä Tappara-TPS:stä palstaveljet on? Treenikauden tuloksiin nyt tuskin kannattaa uhrata liikaa taustatyötä, mutta vierailta tulee puuttumaan hyökkäyspään kaksi kovinta syömähammasta Palmun ja Marjalan ollessa saikulla. Mielestäni jos ei nyt ihan kivitaloja lähde laittamaan kiinni niin Tapparan 1,78 vaikuttaa kiinnostavalta. Olisin yllättynyt mikäli se ei huomenna ole luokkaa 1,60 kun kokoonpanot julkistetaan.
 
Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mitä mieltä Tappara-TPS:stä palstaveljet on? Treenikauden tuloksiin nyt tuskin kannattaa uhrata liikaa taustatyötä, mutta vierailta tulee puuttumaan hyökkäyspään kaksi kovinta syömähammasta Palmun ja Marjalan ollessa saikulla.
Tapparalta on puuttunut myös läjäpäin laitureita. Halloran ja Granath ehkä ne tärkeimmät. Vähän vaikeasti ennustettava peli puolin ja toisin näistä mahdollisista loukeista johtuen.
 
Suosikkijoukkue
Pata, Salama
Taidan pelata Pelicansia mestariksi kertoimella 13 (edellä Tappara, Kärpät, Ilves, HIFK ja KalPa:lla sama kerroin). PAF:illa nämä.

Kaksi peräkkäistä hopeaa ei ole sattumaa. Joukkue ei ole ainakaan heikentynyt ja tietää jo varsin hyvin miten tuonne asti edetään. Omiin silmiin kertoimen 4 saava Tappara ei ole lähellekään ykkössuosikki.
Yleensä kannattaa odotella Veikkauksen kertoimia näissä, ne menevät kertoimissa aika eri latua mitä ulkomaiset.
Lukon kerroin oli tuossa vähän aikaa sitten jopa 18 vai olikohan 19, se jos mikä haisi ylikertoimelle, mutta halusin vielä odottaa Veikan kertoimia, koska Lämsä sekä oma seuraamattomuus kesältä Liigan suhteen. Olen lomaillut.

Seurasin kokoajan josko kertoimet olisi siellä, kunnes unohdin ja sitten siellä oli mm. Lukko 7.5 josta seurasi se, että ulkomaiset yhtiöt seurasi Veikkausta ja Lukko oli jo laskenut 8-15, sain vähän ostettua tuolla 15 kertoimella sekä ostin vielä hieman tuota 12 kerrointa ja sitten olikin koko markkina abaut 8.

Pahoittelut, mutta tuo Veikan Pelsu kerroin on tällä hetkellä 22 ja siis ei nyt ole tarkoitus ilkkua, mutta vinkkinä, että kannattaa seurata nhl ja Liiga kertoimet Veikkaukselta, ne ovat usein eri kuin ulkkareilla.
 
Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Muuttuuko nuo "Outright-kertoimet" Veikkauksen toimestakaan vai ovatko samat koko ajan? Ei kyllä tullut mieleenkään että pitkävedon puolelta voi löytyä voittajaveto.
Kyllähän siellä reagoidaan jos joku laittaa maksimit tiskiin vaikka saipalle niin kerroin tippuu
 
ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Kyllähän siellä reagoidaan jos joku laittaa maksimit tiskiin vaikka saipalle niin kerroin tippuu
Miksi Veikkauksella on sitten erikseen muuttuvakertoiminen ja kiinteäkertoiminen veto samasta kohteesta? Luulisi että kiinteä olisi koko ajan sama kun siinä toisessa kertoimet muuttuu vetojen perusteella.

Olen aina olettanut että kiinteät kertoimet eivät muutu, kunnes tuossa edellä uuttuva_alanen kirjoitteli ihan muuta.
 
Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Miksi Veikkauksella on sitten erikseen muuttuvakertoiminen ja kiinteäkertoiminen veto samasta kohteesta? Luulisi että kiinteä olisi koko ajan sama kun siinä toisessa kertoimet muuttuu vetojen perusteella.

Olen aina olettanut että kiinteät kertoimet eivät muutu, kunnes tuossa edellä uuttuva_alanen kirjoitteli ihan muuta.
Muuttuvakertoiminen muuttuu suoraan sen mukaan mitä ihmiset pelaa. Kiinteä on Veikkauksen asettama pohja johon vedonlyonti käyttäytyminen vaikuttaa mutta kerrointenlaskijoiden toimesta lopulta. Näin olen ymmärtänyt.
 
Jaakko85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning , KooKoo
Muuttuvakertoiminen muuttuu suoraan sen mukaan mitä ihmiset pelaa. Kiinteä on Veikkauksen asettama pohja johon vedonlyonti käyttäytyminen vaikuttaa mutta kerrointenlaskijoiden toimesta lopulta. Näin olen ymmärtänyt.

Muuttuvakertoiminen muuttuu sun lapussa, kiinteä kertoiminen kohde mikä on ostettu vaikka kertoimella 12.75 ei muutu sun lapussa vaikka päivittyisikin listoilla, tässä se ero. Jos otat kohteeksi muuttuvakertoimisen et tiedä mihin kertoimeen sen olet ostanut ennen kuin kohde on kiinni, toisin kuin kiinteäkertoimisen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös