Mainos

Vedonlyöntivihjeet

  • 3 148 031
  • 15 144

Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
No sai gambot 7 kierrosta...
 

bftw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thiem
Huomenna Monte Carlon Masters -turnauksessa Dominic Thiem kohtaa Novak Djokovicin, kertoimet (2,28-1,63). Omalle lapulle lähtee Thiem kokeiluun. Mies on ihan eri kaveri massakentällä, kuin esimerkiksi kovalla kentällä. Oikeastaan massakentällä ainoa, jolla realistiset mahikset voittaa Nadal tänä vuonna isoissa turnauksissa. Thiem jätti Miamin turnauksen väliin, kun nilkassa taisi olla jotain häikkää, mutta nyt pitäisi olla kunnossa kun päästään pelaamaan Masterseja. Voitti ensimmäisessä ottelussaan Rublevin erin 2-1 ja alkuun huomasi vähän, että haki tuntumaa. Mutta nyt toi eka matsi on alta pois ja kaikki mahikset voittaa Djokovic. Ennen kertoimia luulin, että markkina pitäisi Thiemiä ennakkosuosikkina. Viime vuonna massalla Thiem vei ranskan avoimissa Djokon suoraan erin 3-0. Djokovic on tekemässä paluuta pitkältä tauolta eikä paluu ole tapahtunut siten miten sen kuviteltiin tapahtuvan. Turnauksia jäänyt välistä koko ajan sekä tappioita tullut ties kenelle. Tänään katsoin Djokovicin pelin Coricia vastaan ja todella vaisulta näytti Djoker ja tuntui ettei nauttinut ollenkaan pelistä. Koko ajan toitottelee haastatteluissa miten hakee vielä peliään ja en todellakaan usko, että hänestä on lyömään Thiemiä massakentällä, etenkin kun alusta on Thiemin ehdoton bravuurialusta. Kerroin on alkanut tulemaan jo vähän alaspäin ja uskon, että tulee vielä lisää.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mousesports-NIP 1,699 Pinnacle

Esim. Unibetilla kerroin on 1,57 ja Veikkauksella 1,55, joten isketään kiinni. Toinen betsi:

Liquid +1,5-Astralis 1,675 Pinnacle

Mielestäni Liquid voi viedä tämän suoraankin, mutta varmistellaan...
 
Viimeksi muokattu:

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Huomenna Monte Carlon Masters -turnauksessa Dominic Thiem kohtaa Novak Djokovicin, kertoimet (2,28-1,63). Omalle lapulle lähtee Thiem kokeiluun.
Väitän, että tää oli aivan hävyttömän hyvä veto, kävi pelissä sitten miten tahansa!

Oli nimittäin (jälleen kerran, muistaakseni?) Thiemiltä aivan käsittämätön housunpaskominen ja kupolinhalkeaminen tuossa ekassa erässä, jossa jannu oli hyvin niskan päällä. Kunnes sitten töpeksi breikkieräpallon ja vielä päällä ryssi kaksi omaa eräpalloaan tarjoten Djokerille tasoittavan breikin. Tie-breakissa sitten oli eväät syöty ja nyt näyttää siltä, ettei Thiemillä vaan yksinkertaisesti kestä pää kun Djoko taas pelaa ihan peruspeliä. Sipulin kestävyys ei vielä nousukkaalla tunnu rittävän ja se ihan kärkipelaajien tappajan vaisto uupuu; tuo ensimmäinen erä olisi pitänyt paketoida Djokon hapuillessa, mutta kun ei niin ei. Sitten taas tuon tason äijälle ei voi antaa voiton avaimia käsiin, kyllä se tollaset hoitaa ihan rutiinilla ja selkäytimestä. Noh, vielä on kesää jäljellä ja tätäkin peliä.

edit. huh, saatanan lähellä kävi taas samanlainen tilanne: ensin näyttävä murto Thiemiltä ja sitten omassa syöttövuorossa ihme jäätymistä. Hienosti kokosi Domi itsensä ja mursi uudestaan heti perään - erävoitto 2-6 meni täysin oikeaan osoitteeseen ja veto elää. Djoko ei tosiaan ole kummoisessa iskussa ja JOS Thiem pystyy pelaamaan omalla tasollaan niin homma hoituu kyllä. Lähinnä Djokovic keskittyy ihan perusasioihin tällä hetkellä.

edit2. Ja elintärkeä murto 3. erän 3-3 tilanteessa Domilta. Kestä nyt poika kestä!
 
Viimeksi muokattu:

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
AAL - HRN | Aalborg - Herning huomenna ois taas tilastojen valossa aika hyvä kohde. Mitään hajua joukkueista ei ole joten vastuu betsaajalla.2 kerrointa sai aamulla ja kovasti laskussa.
Tulit sitten jinxaamaan mun luottohevosen prkl! Näiden vähän tuntemattomampien lätkäsarjojen Aalborilla, Rapperswililla, Bolzanolla ja Banska Bystricalla on ratsastettu melkoisella aallonharjalla koko kevät - johan sen on korkea aikakin loppua moisen porsastelun. Kohtuu isolla (eli maksimilla) on Rapperswill ja Aalborg vielä kiinni, sitten täytyy kyllä vetää henkeä. Ja alkaa käymään pelitkin vähiin.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Hah, tuttuja tiimejä tilastoskouttauksen saralta itsellekkin. Mietin etten jinxaisi kohdetta ja jätinkin postaamatta aamulla. Nyt univajeen myötä nollat taulussa ja aattelin että otetaan bäd biitti kuleksimasta. Unohdit tuosta listalta Växjöön...niittenki kerroin kyllä pahasti laskenu.
 

bftw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thiem
Tämä oli hyvä vinkki! Kiitos!

7-6, 2-6, 3-6 Thiemille.
Sai hyvin laitettua Thiemille lisää livestä tuon ensimmäisen erän sulamisen jälkeen kun oli 3 eräpalloa ja kaksi niistä vielä omalla syötöllä. Katellaan minkälainen kerroin Thiemille lyödään Nadalia vastaan...
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Hah, tuttuja tiimejä tilastoskouttauksen saralta itsellekkin. Mietin etten jinxaisi kohdetta ja jätinkin postaamatta aamulla. Nyt univajeen myötä nollat taulussa ja aattelin että otetaan bäd biitti kuleksimasta. Unohdit tuosta listalta Växjöön...niittenki kerroin kyllä pahasti laskenu.
Juu täysin tilastoskouttauksen kohteita ja aina hyppii kertoimet silmille kun saa jotain päälle kahta vaikkei pitäisi olla mitään syytä. Tähän mennessä arpa kohtalon on ollut suotuisa! Växjökin oli jossain vaiheessa kiva, mutta sitten kertoimet tipahdelleet niin ei oo enää ollut vakiokokoonpanon kamaa.

Thiem tosiaan ihanasti kesti loppuun saakka ja kasasi itsensä oman ensimmäisen erän pööpöilynsä jälkeen. Se on tilipäivä kun Goffin hoiteli ja Gasquet (jinxjinxjinx) hoitelee omansa kunnialla. Massakaudelle kannattaakin panna em. kolmikko muistiin, ainakin näin alkupuolella näyttäisi kaikkien peli kulkevan varsin mallikkaasti! Thiem, Goffin, Gasque siis.

Otetaan vielä vähän Cilic -3.5 kiinni Raonicia vastaan, pelaajanahan Cilic on parempi ja massalla ei Raonicin kanuunasyötöstä ole niin paljon etua.

edit. jaa ei otetakaan kun Raonic luovutti. Tää oli maailman nopein void!
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Sai hyvin laitettua Thiemille lisää livestä tuon ensimmäisen erän sulamisen jälkeen kun oli 3 eräpalloa ja kaksi niistä vielä omalla syötöllä. Katellaan minkälainen kerroin Thiemille lyödään Nadalia vastaan...

Näytti tosiaan aika pahalle ensimmäisen erän lopun jälkeen - mutta sen jälkeen olikin hyvää peliä.

Nadalia vastaan tulee varmasti erittäin maukas kerroin :)
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sai hyvin laitettua Thiemille lisää livestä tuon ensimmäisen erän sulamisen jälkeen kun oli 3 eräpalloa ja kaksi niistä vielä omalla syötöllä. Katellaan minkälainen kerroin Thiemille lyödään Nadalia vastaan...

Kiitokset täältäkin. Tennisvihjeet kelpaa aina, kun on hyvät perustelut ja ideaa mukana.
 

bftw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thiem
Kokeillaas huomenna sitten Goffinia Dimitrovia vastaan. Kertoimet Goffin n. 1.80 ja Dimitrov n. 2. Dimitrov on hallinnut keskinäisiä kohtaamisia aika suvereenisti, mutta ykskään ATP-tason kohtaaminen ei ole ollut vielä massalla. Massakenttä on Goffinille paras alusta ja Dimitroville se heikoin alusta ja paljon tenniksessä on tekemisistä sillä, millä alustalla pelataan. Tänään Goffin pelasi todella hyvin vajaat 2 erää kunnes ote vähän herpaantui Bautista-Agutia vastaan, mutta hoiti silti 2-0 erin. Dimitrov on ollut aika karmeassa formissa ja hoiti vaivalloisesti Herbertin ja Kohlin, eikä ainakaa allekirjottanutta vakuuttanut peli.

Huomenna pakko myös kokeilla pienellä Thiemiä v, jos sattuis jumalamoodi päälle Nadalia vastaan kun tuppaa saamaan päälle vitosen kertoimia.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
En tiedä onko asiallista laittaa tänne - en kuitenkaan sopivampaa ketjua löytänyt - mutta kiitos vinkeistä sillä eilen kolattiin 1.7k kotiin.

Osa täällä olevilla vinkeillä ja osa omilla hattuvakiolla.

Lisää saa laittaa vinkkejä. Varsinkin osuvia sellaisia :)

Linkit kuviin voitoista:

Imgur: The magic of the Internet & Imgur: The magic of the Internet
 
Viimeksi muokattu:

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Onko valistuneita näkemyksiä illan TPS-HIFK pelilin?

Itse olisin kallistumassa HIFK:n voittoon - TPS:n esitys Tapparaa vastaan oli näet sen verran heikkolaatuista. Mitä mielipiteitä täältä löytyy?
 

Nick Neim

Jäsen
Laitetaas myös tänne, kun se tännekin kuuluu:

NordicBet heittää jotain villiä huumoria, kun tarjoaa Doughtyn Norrikselle 9 kerrointa. Hedman on mun papereissa ollut lähes koko kauden ykkössuosikki, ja on sitä edelleen, mutta kanadalaismediaa ei voi sivuuttaa. Edelleen aika kolikonheittona pidän sitä, viekö Norriksen Hedman vai Doughty. Siihen nähden tuo tarjous on aivan posketon.

Lisäyksenä vielä, että jos Hedmanin 1.65 kerroin on suunnilleen kohdillaan, niin Doughtylle realistisempi kerroin olisi varmaankin 2 luokkaa. Ei missään tapauksessa 9.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onko valistuneita näkemyksiä illan TPS-HIFK pelilin?

Itse olisin kallistumassa HIFK:n voittoon - TPS:n esitys Tapparaa vastaan oli näet sen verran heikkolaatuista. Mitä mielipiteitä täältä löytyy?

Motivaatiotekijät varmasti ratkaisevia. IFK:lla tuntui olevan hyvä meno välierissä Kärppiä vastaan ja voisin kuvitella, että pronssi kelpaa heille. TPS-Tappara-sarjaa en katsonut ollenkaan. Mutta IFK:n ml. 2,12 meni minulla peleihin.
 
Viimeksi muokattu:

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Junia ei tietenkään saisi pelata - eli loogisesti laitoin HIFK:n & Pittsburghin suoralle voitolle vedot.

Kiitokset jaakkopavunvarrelle omien HIFK fiiliksien vahvistuksesta.

Katsotaan miten käy.
 
Viimeksi muokattu:

bftw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thiem
Kokeillaas huomenna sitten Goffinia Dimitrovia vastaan. Kertoimet Goffin n. 1.80 ja Dimitrov n. 2. Dimitrov on hallinnut keskinäisiä kohtaamisia aika suvereenisti, mutta ykskään ATP-tason kohtaaminen ei ole ollut vielä massalla. Massakenttä on Goffinille paras alusta ja Dimitroville se heikoin alusta ja paljon tenniksessä on tekemisistä sillä, millä alustalla pelataan. Tänään Goffin pelasi todella hyvin vajaat 2 erää kunnes ote vähän herpaantui Bautista-Agutia vastaan, mutta hoiti silti 2-0 erin. Dimitrov on ollut aika karmeassa formissa ja hoiti vaivalloisesti Herbertin ja Kohlin, eikä ainakaa allekirjottanutta vakuuttanut peli.

Huomenna pakko myös kokeilla pienellä Thiemiä v, jos sattuis jumalamoodi päälle Nadalia vastaan kun tuppaa saamaan päälle vitosen kertoimia.

Goffin samantien mustalle listalle. Miten voi ammattilaistenniksessä hävitä erän tilanteessa 5-1??? Viime pelissä sama, johti 5-1 erää, Bautista-Agut tuli 5-5, mutta Goffin onnistui voittamaan vielä erän. Ei pitäisi olla top 50 sisällä mahdollista. Pahoittelut tästä, ei pitäisi pelata mentaalisesti noin heikkoja pelaajia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös