Mainos

Vedonlyönti

  • 4 013 980
  • 21 622

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten määrittelet omassa lajissaan parhaan? Mcgregor kuitenkin 2 eri painoluokan mestari, vaikka toisen vyönsä menettikin. Jon Jonesin ja Demetrious Johnsonin kanssa kiistatta lajin parhaita.

Mitenkään McGregoria väheksymättä, hän oli kahden painoluokan mestari, nykyään vain yhden. Demetrious Johnsonilla on kymmenen, siis kymmenen voitokasta mestaruustittelin puolustusta vyöllään, kun taas Conorilla niitä on käsittääkseni pyöreät nolla. Conor voi olla hypetyksensä arvoinen ottelija, mutta toistaiseksi näytöt eivät kertakaikkiaan ole riittävät. Ymmärrettävästi näyttävän tyylinsä ja verbaalisten taitojensa ansiosta on UFC:lle mieluisa keulakuva, kun sattuu vielä olemaan loistava ottelijakin.

Titteliottelut ovat kuitenkin niitä lähtökohtaisesti kovatasoisimpia matseja, ja siinä on valtava ero onko niistä voittoja takana esim. 10 vai 2. Tähän moni vastaa hehkuttamalla kahden painoluokan mestaruutta. Tämä kertoisikin enemmän Conorin taistelutaidoista jos hän olisi voittanut tittelinsä ottelemalla luonnostaan isompia vastaan, mutta vaikkakin itsensä henkihieveriin asti näännyttäminen ja silti ottelukunnossa oleminen onkin itsessään huima urheilusuoritus, niin en näe selvästi luontaistaan pienemmässä painoluokassa mestaruuden voittamissa ihan niin maagisena taistelutaidon osoituksena. Siitäkään huolimatta, että näin ei ole UFC:ssä aiemmin käynyt, mikä kertoo lähinnä organisaation lyhyestä historiasta.

Ihan suhteellisuuden nimissä vertailu lajirajojen yli tulevaan vastustajaansa Floyd Mayweather Jr:iin:

Titteliottelut: Floyd 26-0-0, Conor 3-0-0
Mestaruudet: Floyd viidessä painoluokassa (58,97 - 69,85 kg eli painoluokan nousu 18,45%)
Conor kahdessa painoluokassa (65,8-70,3 kg eli painoluokan nousu 6,8%)


Floyd on noussut painoluokassa suhteessa lähes kolminkertaisen määrän Conoriin nähden ja voittanut aidosti itseään isompia ottelijoita, kun taas Conorin kohdalla ainoa selvästi kokoedun omannut oli Nate jota vastaan matsit ovat 1-1 ja lopetukset 0-1. Ottaen huomioon, että Floyd on tehnyt tämän vielä nykyään selvstästi kilpaillummassa lajissa ja säilynyt huipulla kamppailu-urheilijaksi korkeaan ikään asti, on ollut täysin absurdia kuulla omiltakin tutuilta "valistuneita" arvioita siitä, kuinka Conor atleettina on Floydiin verrattuna maailman kärkeä. Näyttöjen osalta herroista ei voi edes puhua samassa lauseessa. Se ei ole Conorin häpeä, vaan kertoo siitä kuinka täysin käsittämätön ura Floyd Mayweather Juniorilla on ollut.
 

attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Mä en oikein ymmärrä mitä järkeä verrata saavutuksia, kun puhutaan kahden eri lajin ottelijasta. Kun kaksi huippuottelijaa kohtaa toisensa, niin oman lajinsa edustaja voittaa. Mayweather mestaruuksistaan huolimatta häviäsi esim. painissa painin suomen mestarille selätyksellä alle minuutin. Nyt siis kohdataan nyrkkeilykehässä ammattinyrkkeilysäännöin, niin Mayweatherin pitäisi tämä voittaa. Itse löin tähän alle 10,5 erää kertoimella 1,50. Näin siksi, koska Mayweather kuitenkin lopetti uransa 2015 enkä millään jaksa uskoa, että treenaaminen on maistunut tähän otteluun siihen malliin kuin uransa huipulla. McGregor taas ei ole pitänyt välivuosia ja omaa kuitenkin nyrkkeilytaustan, joten saattaa pysyä jaloillaan sen yhdeksän erää.
 
Viimeksi muokattu:

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Paljonko voitit?

Voittoni oli 30% lyömästäni panoksesta ja panostukseni oli kolmasosa vedonlyöntikassastani. Todella huomattava panostus yksittäiseen kohteeseen siis. En voi väittää, etteikö olisi jännittänyt vaikka veto minusta olikin ehdottomasti lyömisen arvoinen.

edit: Selvennyksenä, että tuo 30% voittoa ei tule aiemmin mainitsemastasi bet365:n kertoimesta 1,3 vaan yhdistelmästä muita voittovetoja (hieman huonommilla kertoimilla) ja vedosta että Mayweather pysäyttää Conorin.
 

bart

Jäsen
Sattuisiko kukaan tietämään kerroinvertailusivustoa, miltä voisi löytyy tietyn bookkerin tarjoamat markkinatopit? Eli toisin sanoen, jos haluaisin löytyy vaikka unibetin tarjoamat markkinatopit => syötän hakuun 'Unibet' ja sivusto heittää näkyville kaikki Unibetin tarjoamat markkinatopit.

Joskus löysin sellaisen sivuston (oddsoddsodds.com), mutta on näköjään sulautunut oddsportaliin tai ainakin sinne ohjautuu, jos osoitteen syöttää selaimeen. Oddsportalista en ainakaan onnistu löytämään tällaista toimintoa.
 
kait puolivälieräpaikasta ainakin haaveilla?

PAFin ja Unibetin kertoimien mukaan Suomen mahdollisuudet puolivälieriin ovat tavallaan melkoisen hyvät. Tällaisia lukuja tarjotaan:

Eliminated in Group Stage 2,40
Karsiutuu neljännesvälierässä 6,00
4. sija 81,00
3. sija 101,0
Runner-Up 101,0
Winner 201,0

Noiden kertoimien perusteella kannattaisi Suomen jäämistä ulos puolivälieristä veikata, jos näkee sen skenaarion toteutuvan vähintään 60 prossan todennäköisyydellä.

Mutta sitten sieltä löytyy edellä luettelemieni lisäksi vielä yksi vaihtoehto:
Eliminated in Last 16 1,60

Jokin taitaa nyt vähän mättää noissa vetovaihtoehdoissa. Ei ole ensimmäinen kerta, kun suomalainen sekoilee kääntäessään pudotuspelivaiheiden nimityksiä englannin kielestä.
 
Viimeksi muokattu:

Mr.Big

Jäsen
Mistä voit tietää, että Veikkauksen livevedon kohde on alkanut. Siinä lukee: Tilapäisesti suljettu.
Haistakaa paska koko Veikkaus. Mitään voi pelata tuolla
 

olleby

Jäsen
PAFin ja Unibetin kertoimien mukaan Suomen mahdollisuudet puolivälieriin ovat tavallaan melkoisen hyvät. Tällaisia lukuja tarjotaan:

Eliminated in Group Stage 2,40
Karsiutuu neljännesvälierässä 6,00
4. sija 81,00
3. sija 101,0
Runner-Up 101,0
Winner 201,0

Noiden kertoimien perusteella kannattaisi Suomen jäämistä ulos puolivälieristä veikata, jos näkee sen skenaarion toteutuvan vähintään 60 prossan todennäköisyydellä.

Mutta sitten sieltä löytyy edellä luettelemieni lisäksi vielä yksi vaihtoehto:
Eliminated in Last 16 1,60

Jokin taitaa nyt vähän mättää noissa vetovaihtoehdoissa. Ei ole ensimmäinen kerta, kun suomalainen sekoilee kääntäessään pudotuspelivaiheiden nimityksiä englannin kielestä.

Mikä tässä mättää?

Eli Suomi jää lohkovaiheeseen = 2,40
Suomi pääsee lohkoista jatkoon = 1,60

Jälkimmäinen vaihtoehto siis sisältää kaikki nuo ylempänä luettelemasi vaihtoehdot, paitsi sen että Suomi jää lohkovaiheeseen. Kyseessä siis spesifimpi vetokohde, jossa veikataan koska Suomen pelit päättyy.

Tuo Karsiutuu neljännesvälierässä 6,00 kertoimella kuulostaa äkkiseltään ihan hyvältä kohteelta, sillä Suomi tuskin lohkon kärkikaksikkoon sijoittuu ja saanee täten kovan vastustajan neljännesvälieriin. Sikäli mikäli lohkovaiheesta jatkoon mennään, mikä toki vaatisi voiton Islannin lisäksi jostakin kovemmasta joukkueesta eli Puolasta, Sloveniasta tai Kreikasta.
 
Mikä tässä mättää?

Eli Suomi jää lohkovaiheeseen = 2,40
Suomi pääsee lohkoista jatkoon = 1,60

Eli "eliminated in last 16" on mielestäsi suomeksi "pääsee lohkoista jatkoon"?

Tällä hetkellä nuo kertoimet ovat PAFilla seuraavat:
Eliminated in Last 16 1,55
Eliminated in Group Stage 3.50

Miltä nyt kuulostaa?

Tuo Karsiutuu neljännesvälierässä 6,00 kertoimella kuulostaa äkkiseltään ihan hyvältä kohteelta

Tällä hetkellä vaihtoehto "karsiutuu neljännesvälierässä" tarjoaa kertoimen 5,00. Minusta se ei kuulosta "ihan hyvältä" kohteelta, vaan todella loistavalta kohteelta. Löisin siihen ison summan, jos uskoisin että siitä maksetaan voitto mikäli Suomi karsiutuu neljännesvälierässä.
 
Viimeksi muokattu:
Olisi hauskaa tietää, missähän päin noilla bookkereilla tuollaiset vedot on. Kun ei ole.

Tällä hetkellä PAFin sivuilla:
EM-koripallo turnausvedot
Suomen joukkuemarkkinat
Joukkuevedot
Joukkueen turnausmenestys

Kertoimet:
Eliminated in Last 16 1,55
Eliminated in Group Stage 3,50
Karsiutuu neljännesvälierässä 5,00
4. sija 21,00
3. sija 41,00
Runner-Up 41,00
Winner 51,00

Kun vaihtaa sivun yläosan kielivalikosta englannin kielelle, kertoimet näyttävät tältä:
Eliminated in Last 16 1,55
Eliminated in Group Stage 3,50
Eliminated at Quarter Final 5,00
4th place 21,00
3rd place 41,00
Runner-Up 41,00
Winner 51,00
 

Nick Neim

Jäsen
Suomessa kilpailuissa esiintyy samaa virhettä (monet turnaukset), joten itselleni tuo on ainakin päivänselvää mitä tuolla tarkoitetaan.
Sijat 9-16 kerroin 1.55
Minulle tuo ei ole mitenkään päivänselvää, joten täytyy varmistaa sitten täältä. Onko siis niin, että Suomi päästessään esimerkiksi 8 joukkoon, tuo "Eliminated in Last 16" veto ei osuisi? Jos kyllä, niin millä perusteella?

Koska minä nimenomaan käsitän, että sijat 1-16 antaisi kertoimen 1.55.
 

Puncheon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eikö englanninkielisesti puhuttaessa ole kuitenkin olemassa turnausvaihe nimeltä "Last 16", joka on suomeksi sitten neljännesvälierä?
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Onko muilla ollut vastaavaa ongelmaa Skrillin kanssa?

Olen aiemmin tallettanut Skrillin tililleni pankkikortilta. Koska se kuitenkin maksaa, ajattelin vaihtaa tilisiirtoon, jossa Skrillin sivujen mukaan kestää 3-5 päivää. Siirsin ensin testimielessä 10 euroa ja se tuli Skrill-tililleni parissa päivässä. Tämän jälkeen siirsin pari tonnia samaan tapaan pankkitililtäni, mutta rahat eivät vieläkään näy Skrill-tililläni. Aikaa on kulunut jo nyt 8 päivää. Laitoin eilen asiasta viestiä Skrilliin, mutta mitään vastausta ei ole kuulunut.

Onko tuollainen viive ihan tavallista vai pitäisikö tässä alkaa jo huolestua?
 

bart

Jäsen
Kokemuksia Mobilebetista ja niiden tervetulobonuksesta?
Itse olen pelannut tämän läpi; tai no en kyllä muista, että pääsinkö kotiutukseen asti enkä pääse nyt tarkistamaan kun olen tien päällä. Kuitenkin olen ko. saitilla muitakin pieniä reload-bonuksia ja ilmaisvetoja pelaillut sekä kotiuttanut pieniä summia. Tähän mennessä en ole ongelmiin törmännyt (kop, kop). Ylikertoimen puolelta löytynee lisää kommentteja. Niin, tämän kuten muidenkin bonusten kanssa kannattaa ehdot lukea tarkkaan.

E: Tarkastin bonushistoriasta, että olen pelannut tuolla kaikkiaan 7 reload bonaria + aloitusbonarin. Näistä viiden kierrätys on onnistunut loppuun saakka, mikä tarkoittaa, että olen tehnyt tuolta ilmeisesti neljä kotiutusta onnistuneesti.
 
Viimeksi muokattu:

turo-urpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Happee
Kokeilin kepillä jäätä ja pisitn sählyyn TPS-EräViikingit peliin alle 9,5 maalia kun 1.erän lopussa peli oli 0-0 ja Pafilla kohde edelleen auki. Pelin alku viivästyi puolella tunnilla ja alkamisaika oli jostain syystä tunti eteenpäin alkuperäisestä. Tietysti kohde kosahti kun viimeisellä 5 minuutilla tuli 5 maalia ja 10 tuli täyteen. Panosta ei kuitenkaan palautettu. Tiedä sitten mitä, jos olisi osunut.
 

Mikko78

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kokeilin kepillä jäätä ja pisitn sählyyn TPS-EräViikingit peliin alle 9,5 maalia kun 1.erän lopussa peli oli 0-0 ja Pafilla kohde edelleen auki. Pelin alku viivästyi puolella tunnilla ja alkamisaika oli jostain syystä tunti eteenpäin alkuperäisestä. Tietysti kohde kosahti kun viimeisellä 5 minuutilla tuli 5 maalia ja 10 tuli täyteen. Panosta ei kuitenkaan palautettu. Tiedä sitten mitä, jos olisi osunut.

Edellisellä kierroksella sama homma ja silloin maksoi osuneet.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Voi vitun vittu jos JYP voittaa Tapparan varsinaisella peliajalla. Paljon sai livestä erätauolla, 20?

JYP on tehnyt niin komeita nousuja että olin lähdössä autotallista sisälle laittaakseni 20 euroa JYP:ille. Mutta kun pääsin sisälle, vaimo huusi että käyttäisinkö tytön iltakylvyssä kun hän auttaa poikaa englanninkokeeseen valmistautumisessa.

Ja niinpä unohdin sitten koko vedon. Itkevä hymiö.
 
PAF tarjoaa kerrointa 18 Henrik Haapalan Calder Trophy -voitosta. Siinä voisi olla aika hyvä kohde. Tosi vaikea on Henkkaa änärissä pysäyttää, kun siellä koukkimiset, kiinnipitämiset ja estämiset vihelletään pois paljon tarkemmin kuin Suomessa.
 

TykkiJutila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalle Rovanperä, KalPa, Leijonat, ManU, KuPS
PAF tarjoaa kerrointa 18 Henrik Haapalan Calder Trophy -voitosta. Siinä voisi olla aika hyvä kohde. Tosi vaikea on Henkkaa änärissä pysäyttää, kun siellä koukkimiset, kiinnipitämiset ja estämiset vihelletään pois paljon tarkemmin kuin Suomessa.

Tosi vaikea on myös voittaa Calderia pelaamalla AHL:ssä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös