Varo mitä kirjoitat

  • 14 697
  • 29

Mad Dog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kolumnissaan Jatkoajan entinen päätoimittaja Mikael Hoikkala vetäisee melkoisia johtopäätöksiä Korkeimman Hallinto-oikeuden hiljattaisesta päätöksestä.

Hoikkala kirjoittaa: "Toinen tuore jääkiekkojournalismia muovaava tapaus on korkeimman hallinto-oikeuden päätös, jonka mukaan verotietolistojen julkaiseminen ei ole journalismia, vaan henkilötietolain vastaista. Näillä näkymin siis iltapäivälehtien parin aukeaman mittaiset listaukset julkkisten ja tavisten verotuloista ovat historiaa. Se koskee myös jääkiekkoilijoiden palkkoja."

KHO:n päätös koski Satakunnan Mainospörssi Oy:n Veropörssi-lehteä, mistä todetaan, ettei pelkkä verotietojen listaus ole journalismia.

Ko. linjauksesta ei missään tapauksessa voi vetää sitä johtopäätöstä, ettei esimerkiksi kiekkoilijoiden palkkoja voisi vertailla keskenään.

On helppo osoittaa journalistista merkitystä tiedolla, missä verotietojen perusteella osoitetaan, että X on ansainnut kaksi kertaa enemmän kuin Y, vaikka tekee paljon huonompaa tulosta.
 

krobbe

Jäsen
Jaahas, homma menee sitten jatkossa arvailuksi kuka saa mitäkin. Toki pelaajabudjeteista voi jotain laskeskella, parhaille parhaat palaat ja muille sitten sitä niin kutsuttua toimeentulotukea.

Harmi sinällään jos nuo verotiedot lakkaavat ilmestymästä, mukavahan niitä oli taivastella!
 

Mogilni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pronssilla
Jaahas, homma menee sitten jatkossa arvailuksi kuka saa mitäkin. Toki pelaajabudjeteista voi jotain laskeskella, parhaille parhaat palaat ja muille sitten sitä niin kutsuttua toimeentulotukea.

Harmi sinällään jos nuo verotiedot lakkaavat ilmestymästä, mukavahan niitä oli taivastella!
Kuten tuossa artikkelissa sanottiin, ne on silti edelleen julkista tietoa. Kuka tahansa voi käydä niihin tutustumassa. Minä en jaksa uskoa, että esimerkiksi täällä foorumilla keskusteluun puututtaisiin, vaikka joku lukemansa tiedot tänne kirjoittaisikin. Ja jos puututaankin niin eiköhän siitä alkuun pääse varoituksilla, jonka jälkeen se sitten vaan on uskottava. Eikä nuo lakimuutokset niin nopeasti yleensä voimaan tule, eiköhän tässäkin muutama vuosi vielä vierähdä.
 

Mad Dog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Siis tarkennan nyt vielä:

KHO otti kantaa vain lukuisilla eri paikkakunnilla eri versioina julkaistuun Veropörssi-lehteen, missä ei ole mitään muuta kuin nimeä ja verotustietoa toisensa perään, ja totesi siitä, ettei pelkkä verotietojen listaus ole journalismia.

Ko. linjauksessa todetaan erityisen painokkaasti näin:

"Päätös ei koske verotustietojen julkisuutta eikä oikeutta julkaista niitä. ...Henkilötietojen käsittelynä toimituksellista tarkoitusta varten ei KHO:n mukaan voida pitää "tietojen sellaista käsittelyä, jossa toimituksellisessa tarkoituksessa muodostettu henkilörekisteri laajamittaisesti, lähes kokonaisuudessaan ja lähes sellaisenaan, vaikkakin eri osissa ja kunnittain, julkaistaan erillisinä luetteloina"."

(Lihavoinnit minun)

KHO:n tekemä päätös koskee siis täysin eri asiaa kuin Hoikkalan kolumni antaa ymmärtää.
 
Viimeksi muokattu:

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Kolumnissaan Jatkoajan entinen päätoimittaja Mikael Hoikkala vetäisee melkoisia johtopäätöksiä Korkeimman Hallinto-oikeuden hiljattaisesta päätöksestä.

Ihmettelin samaa kirjoitusta. Ex-päätoimittaja veti tuossa pari mutkaa komeasti suoraksi. Nettikirjoittelijoita pelotellessaan hän menee jo sensaationhakuisen lietsonnan puolelle. Jääkiekkoilijoiden tulojen listaukseen päätöksellä ei tule olemaan mitään vaikutusta.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Nettikirjoittelijoita pelotellessaan hän menee jo sensaationhakuisen lietsonnan puolelle. Jääkiekkoilijoiden tulojen listaukseen päätöksellä ei tule olemaan mitään vaikutusta.

Niin sitä ihmeteltiin tupakan kieltämistäkin.

Ei tuosta oikeasti kovin pitkä matka ole nettikirjoitteluun puuttumiseenkaan. Nyt jo otsikko "SELÄNTEEN TULOT ROMAHTIVAT" verotietolistaukselle olisi kielletty, eikö? Näitähän Iltiksessä on julkkisten osalta ollut, eikö?
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei tuosta oikeasti kovin pitkä matka ole nettikirjoitteluun puuttumiseenkaan. Nyt jo otsikko "SELÄNTEEN TULOT ROMAHTIVAT" verotietolistaukselle olisi kielletty, eikö? Näitähän Iltiksessä on julkkisten osalta ollut, eikö?
Jos olisit malttanut ajatuksella lukea kaksi viestiä ylempänä olleen Mad Dogin kirjoituksen, ymmärtäisit, että Hoikkala ei pelkästään oikonut mutkia tulkinnoilleen vaan veti kaikki linjaukset omasta hatustaan. Tämä on sitä J.J. Kasvi-tyyppistä katteetonta pelottelua, mikä aina uppoaa kohderyhmäänsä kuin veitsi sulaan voihin.

Verotiedot tulevat jatkossakin (ainakin toistaiseksi) olemaan julkisia.
 

rosnäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Henkilötietolaki
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990523?search[type]=pika&search[pika]=henkilötietolaki

KHO:n päätös:
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/vuosikirjat/2009/200902303

Eli myös omasta mielestäni Hoikkalan sananvapauden puolesta heiluva peitsi on nyt leikannut johtopäätökset jostakin muusta kuin kyseisestä KHO:n päätöksestä, jossa nimenomaisesti todetaan: "Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavana ei ollut kysymys siitä, olivatko verotusta koskevat tiedot julkisia. Kysymys ei myöskään ollut oikeudesta julkaista näitä tietoja."

Toimittajapuolella näyttää olevan niin, että tämä sananvapautta uhkaava mörkö halutaan nähdä sielläkin missä sitä ei ole. Taistoon ollaan aina valmiita jo ennen kuin kiekko edes putoaa jäähän. Toinen samanlainen pyhä asia on nyt paljon esillä ollut lähdesuoja. Molemmat toki keskeisiä ja tärkeitä asioita.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Verotiedot tulevat jatkossakin (ainakin toistaiseksi) olemaan julkisia.

Kyllä, mutta jos mietit linjausta siitä miten ko. tiedoilla voi spekuloida, ja mitä seuraavaksi tapahtuu, ei pelottelu ole lainkaan turhaa. Kuten sanoin, nyt tuota voi jo tulkita niin ettei tietoja voi lehdessä otsikoida kuin yhdellä tavalla "VEROTIEDOT 2010", tai pahimmassa tapauksessa kommentoida yhtään. Vieläkö saa otsikoida SM-liigapelaajiksi tai SM-liigajoukkueittain? Kuinka kauan?

Miksei etenkin palstarienaus esim. "ylipalkatusta 200 000 e luuserista", johon heitetään sävynä vaikkapa vielä henkilökohtainen paljastus kämpästä Westendissä, voisi kohta, tai jo nyt, tuottaa kunnianloukkaussyytteeseen? Siihenhän tämä johtaa.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kyllä, mutta jos mietit linjausta siitä miten ko. tiedoilla voi spekuloida, ja mitä seuraavaksi tapahtuu, ei pelottelu ole lainkaan turhaa. Kuten sanoin, nyt tuota voi jo tulkita niin ettei tietoja voi lehdessä otsikoida kuin yhdellä tavalla "VEROTIEDOT 2010", tai pahimmassa tapauksessa kommentoida yhtään. Vieläkö saa otsikoida SM-liigapelaajiksi tai SM-liigajoukkueittain? Kuinka kauan?

Miksei etenkin palstarienaus esim. "ylipalkatusta 200 000 e luuserista", johon heitetään sävynä vaikkapa vielä henkilökohtainen paljastus kämpästä Westendissä, voisi kohta, tai jo nyt, tuottaa kunnianloukkaussyytteeseen? Siihenhän tämä johtaa.

Tulkitset ihan päin honkia. Nimenomaan otsikko "VEROTIEDOT 2010" ainoana sisältönään noiden tietojen julkaiseminen olisi KHO:n päätöksen vastainen. Tuossa päätöksessähän sanotaan, että PELKKÄ verotietojen julkaisu ilman sen suurempaa journalismia (esim. näkökulmaa tietoihin) on laitonta. Ja sellaisenaan päätös onkin ihan hyvä.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Tulkitset ihan päin honkia. Nimenomaan otsikko "VEROTIEDOT 2010" ainoana sisältönään noiden tietojen julkaiseminen olisi KHO:n päätöksen vastainen. Tuossa päätöksessähän sanotaan, että PELKKÄ verotietojen julkaisu ilman sen suurempaa journalismia (esim. näkökulmaa tietoihin) on laitonta. Ja sellaisenaan päätös onkin ihan hyvä.

Aha, eli tulkitsin otsikko-osuuden väärin.

Mitenkäs sitten rienaavaksi tulkittava sävy, sallitaanko jatkossa lehdessä tai palstoilla? Kyllähän tuosta äkkiä vedetään näitä kunnianloukkaus-meiningin puolelle.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Jopa jatkoajan standardeilla uskomattoman kehnoilla taustoituksilla kirjoitettu kolumni. Tänne foorumin puolelle moisia voi vapaasti kirjoitella, mutta käsitääkseni jatkoajalla on jonkinlainen pyrkimys olla ei pelkästään vakavasti otettava, vaan maan johtava kiekkomedia. Kauden alkupaketit ja kierrosseurannat tekevät hyvää duunia sen eteen, sen sijaan nämä aivopierukolumnit taasen ei.

No, sama ongelma on Hesarillakin, elikkä hyvät artikkelit vesitetään mutu-pohjaisella kolumniaineistolla. Kiekkopuolella monet varmaan muistavat Ari Pusan legendaariset avautumiset Jokerien try-outin keksimisestä ja Jarkko Ruudun verentahrimasta leijonaturkista.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kiekkopuolella monet varmaan muistavat Ari Pusan legendaariset avautumiset Jokerien try-outin keksimisestä ja Jarkko Ruudun verentahrimasta leijonaturkista.
Tuon jälkimmäisen vertauksen nerokkuus avautui minulle vasta nyt. Leijonathan kun tunnetusti ovat rauhaa rakastavia otuksia ja puhtaita kasvissyöjiä ...tai sitten ei.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Jopa jatkoajan standardeilla uskomattoman kehnoilla taustoituksilla kirjoitettu kolumni.

Niin noh, eikös tämän samaisen kaverin näppikseltä syösty tänne "on-line"-kolumni Raipen perseraiskauksesta parin vuoden takaisen EHT-/jäähyväispelin alussa... Jota tietty yritti sitten loppujuhlallisuuksien aikana / jälkeen paikkailla epätoivoisesti!
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Mikael Hoikkala - Paikkansa väärti?

Kolme viikkoa sitten kirjautuessani jatkoaika- sivustolle järkytyin, sillä löysin surkeasti kirjoitetun kolumnin. Kärjistelevä teksti täynnä absurdeja johtopäätöksiä oli Mikael Hoikkalan käsialaa.

Eilen Hoikkalalta ilmestyi kolumni (Palkkansa väärtejä), jossa Hoikkala jatkaa idioottimaisten linjauksien vetämistä. "Jääkiekkoilijoiden palkoista keskusteltaessa laki voi tietysti tulla vastaan, jos pelaajan nimittäminen vaikkapa ”ahneeksi paskiaiseksi” poikii kunnianloukkaussyytteen." On täysin turhaa lähteä sotkemaan keskenään KHO:n päätöstä sekä kunnianloukkauksen määritelmää. Tämä lausee kuvastaa hyvin myös Hoikkalan kolumnia kokonaisuutena: kolumnin tarkotus jää epäselväksi ja tekstin sanoma puuttuu. Kolumni tuntuu olevan edellisen kolumnin puolustuspuhe.

Selvää on, että keskustelu jääkiekkoilijoiden tuloista jatkuu. On hyvä, että Hoikkala on ottanut aiheen suurennuslasin alle tutustuen KHO:n päätöksiin ja yrittäen tulkita niitä. Ongelma on, että Hoikkala on yrittänyt tutkia päätöksiä liikaa omalla tavallaan ja omille näkemyksilleen sopiviksi.

Lisäksi toivoisin, että Hoikkala kiinnittäisi huomiota enemmän kirjoitusasuunsa. Helpot kirjoitusvirheet kuten pelaajayhdistyksen kirjoittaminen isolla ja tekstin jäykkyys - turha kaksoispisteellä mongertaminen kappaleen alussa - tekevät lukukokemuksesta paikoittain kivuliaan.
 

Mad Dog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nettikeskustelulle on tyypillistä, että yritetään vääntää viimeinenkin tosiasia valheeksi, ettei vain joutuisi myöntämään omaa erehdystään.

Hoikkala nyt kuitenkin reilusti tunnustaa oman mokansa:

"Kolmen viikon takaisessa kolumnissani syyllistyin karkeaan yksinkertaistukseen ja esitin virhetulkinnan väittäessäni, että korkeimman hallinto-oikeuden parin kuukauden takaisen päätöksen myötä lehdet eivät enää voisi julkaista listauksia jääkiekkoilijoiden verotiedoista."

Siitä pisteet hänelle!
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Kolme viikkoa sitten kirjautuessani jatkoaika- sivustolle järkytyin, sillä löysin surkeasti kirjoitetun kolumnin. Kärjistelevä teksti täynnä absurdeja johtopäätöksiä oli Mikael Hoikkalan käsialaa.

Eilen Hoikkalalta ilmestyi kolumni (Palkkansa väärtejä), jossa Hoikkala jatkaa idioottimaisten linjauksien vetämistä.

Samaa mieltä. Itse ihmettelin eniten tätä kohtaa: "Iltapäivälehdet ovat usein julistaneet lööpeissään "Katso, mitä naapurisi tienaa" tai "Meiltä kaikki vuoden verotiedot". Käsi ylös, kenen mielestä naapurin tulojen selvittäminen on aihe yhteiskunnallisen keskustelun herättämiselle? Ei ole sanottua, etteikö tällaisista otsikoinneista voisi nyt saada langettavaa tuomiota."

Itse olen useamman kerran lukenut iltapäivälehdistä noita "katso mitä naapurisi tienaa" -juttuja ja aina niissä on esitelty vain eri ammattiryhmien keskipalkat. Eli jos tiedät naapurisi ammatin, voit tuollaisen jutun luettuasi päätellä, mitä hän ansaitsee. Ja mielestäni eri ammattien tulojen uutisointi on yhteiskunnallisesti erittäin perusteltua. Siten saadaan tuotua esille epäkohtia palkkauksessa eli ammatteja tai kokonaisia aloja, jotka ovat palkkakuopissa tai ylipalkattuja. Ja nyt Hoikkala vihjaa, että pelkät tuollaiset otsikot voisivat tuoda tuomioita. Aika käsittämättömiä johtopäätöksiä päätoimittajatason ihmiseltä.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Samaa mieltä. Itse ihmettelin eniten tätä kohtaa: "Iltapäivälehdet ovat usein julistaneet lööpeissään "Katso, mitä naapurisi tienaa" tai "Meiltä kaikki vuoden verotiedot". Käsi ylös, kenen mielestä naapurin tulojen selvittäminen on aihe yhteiskunnallisen keskustelun herättämiselle? Ei ole sanottua, etteikö tällaisista otsikoinneista voisi nyt saada langettavaa tuomiota.

Tämä kohta herätti myös minun huomioni. Tässä on taas yksi esimerkki Hoikkalan absurdeista linjauksista.

Suosittelen, että kolumnistin paikkaa joko vaihdetaan tai ainakin taustatarkoitukseen käytettäisiin enemmän aikaa. Lisäksi olisi hyvä, jos Hoikkala tutustuisi saamaansa kritiikkiin, ja yrittäisi kehittää itseään kirjoittajana sen pohjalta. Tärkeää olisi myös, että Hoikkala tulisi esiin kirjoituksiensa takaa kommentoimaan väitteitään/väitteitämme, jolloin voisimme saada hedelmällisen keskustelun aikaiseksi.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Enpä nyt tähän hätään muutakaan ketjua keksinyt joten kysytään tässä vaikka ei varsinaiseen aiheeseen ehkä liitykään, mutta mihin hävisivät Jukka Suutarista kirjoitetut kolumnit?

Eli se eilen julkaistu kiekkoanarkisti - erä 1 ja tänään tullut erä 2? En kerinnyt tuota kakkososaa kokonaan lukemaan vielä ja nyt en millään löydä kumpaakaan. Oliko se Suutari niin anarkisti että kielsi juttujen julkaisemisen vai mihin bittiavaruuteen ne hävisi? Google löytää jutun mutta linkistä aukea vain tyhjä jatkoajan sivu.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kai nyt joku Jatkoajan moderaattoreista tai kolumnien kirjoittajista osaa sanoa mihin nuo mainitsemani Suutarin haastattelut oikein hävisivät? Vai onko koneessani jotain vikaa? Löytääkö joku muu vielä nuo haastattelut jostakin?
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Kai nyt joku Jatkoajan moderaattoreista tai kolumnien kirjoittajista osaa sanoa mihin nuo mainitsemani Suutarin haastattelut oikein hävisivät? Vai onko koneessani jotain vikaa? Löytääkö joku muu vielä nuo haastattelut jostakin?


Ei nayta loytyvan, ensimmaisen kolumnin saa nakyviin Googlen kautta valimuistista, mutta toista ei. Mielenkiintoista olisi tosiaan ollut lukea tuo toinenkin juttu. Ehka joku ei sitten varonut mita kirjoitti.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Itse olen useamman kerran lukenut iltapäivälehdistä noita "katso mitä naapurisi tienaa" -juttuja ja aina niissä on esitelty vain eri ammattiryhmien keskipalkat. Eli jos tiedät naapurisi ammatin, voit tuollaisen jutun luettuasi päätellä, mitä hän ansaitsee. Ja mielestäni eri ammattien tulojen uutisointi on yhteiskunnallisesti erittäin perusteltua. Siten saadaan tuotua esille epäkohtia palkkauksessa eli ammatteja tai kokonaisia aloja, jotka ovat palkkakuopissa tai ylipalkattuja. Ja nyt Hoikkala vihjaa, että pelkät tuollaiset otsikot voisivat tuoda tuomioita.

Kyllähän etenkin kunnallisten alojen keskipalkat ovat muutenkin tiedossa. Ei siihen tarvita mitään naapurilööppejä. Plus, eiköhän tuossa haeta nimenomaan juttuja joissa tulot yhdistetään nimeen, ei ammattiin. Ei tarvitse vetää kolumneja lukiessakaan mutkia suoriksi.

Ihan varmasti jossain vaiheessa tuo henkilöity paljasteluspedeily tulee tuomiolliseksi.
 
Suosikkijoukkue
Timo Rajalan Kultainen Takki
huh huh olipa semmoista duubaa että hyvä ettei tämmöisessä jo luotettavaksi mediaksi nousseessa jatkoajassa tätä esitetty. Kaveri voisi tamin kanssa perustaa oman keskusteluohjelman, kohdeyleisö tami ja tämä jäähyboxi.
Ooh, tuli ihan wanhat hywät ajat mieleen. Cairns takaisin (vai saiko bännit?)!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös