Vapaaehtoinen eläkevakuutus?

  • 7 715
  • 33

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Allekirjoittaneelle tarjottiin eilen kolmatta kertaa vapaaehtoista eläkevakuutusta lyhyen aikavälin sisällä. Tarjoaja oli tällä kertaa täysverinen ammattilainen ja osasi havainnollistaa vapaaehtoisen eläkevakuutuksen idean. Kuukaudessa maksettavasta määrästä saa verotuksesta suoraan vähentää n. 40 %. Tuo vähennettävä summa kuitenkin kasaantuu rahapottiin, jonka tuotto-odotus vaihtelee sen mukaan, minkä tyyppisen rahaston ja sijoitusmallin valitsee. Pitkäaikainen sijoittaminen kannattaisi hoitaa osakemalleilla, kun taasen lyhytaikanen korkorahastoilla. Ja koska rahoituslaitoksen pitää myös saada tuottoa, ottavat ne tietyt osuudet kuukausittain itselleen. Lopullisena tavoitteena on päästä eläkeelle 60 vuotiaana 65 vuoden sijaan. Vakuutus toimii myös turvana mahdollisen työttömyyden varalle.

Siinä idea lyhykäisyydessään. Tälläkin kertaa jäi kyseinen sijoitusmuoto kuitenkin ottamatta. Ei tällä ailahtelavalla luonteen laadulla ja 27 vuoden iällä vielä oikein jaksa miettiä tuonne 60 korville. Kuitenkin ensi kertaa kyseinen esittely todellakin pani ajattelemaan pitemmälle. Ehkä tuossa eläkevakuutuksessa olisi sittenkin jotain ideaa. Jossain vaiheessa asia varmasti tulisi ajankohtaiseksi, mutta jo 27-vuotiaana? Maksaisin asunto-, auto- ja opintolainojen lisäksi eläkevakuutusta vähintään 20 vuoden ajan? Eiköhän kuitenkin kannattaisi odottaa ainakin opintolainan maksamiseen saakka ja tuonne noin 35 vuoden paikkeille, jolloin toimeentulo pitäisi kaiken järjen mukaan olla turvatumpi, kuin näin 27 vuotiaana pari vuotta sitten valmistuneena, velkaisena ja rankasti juhlivana poikamiehenä? Mikäs kiire tässä olisi vai onko todella?

Koska minulle on näin tiheään tahtiin henkilökohtaisesti eläkevakuutuksia esitelty, niin varmasti on muillekin? Mitkä ovat kokemuksenne ja näkemyksenne kyseisestä asiasta? Joko jollakulla on pää auki eläkeputkeen? Mitä pitemmän ajan sijoittaa, sitä suuremman summan saa tietysti kasaan, mutta ollaanko jo nuorena valmiita hieman tinkimään elintasosta, nopeamman eläkkeelle pääsyn ja turvattujen eläkevuosien toivossa.

- Rolf Paski -
 

Mr Pilli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit
Mulla tulee tossa joulukuussa kaksi vuotta täyteen eläkevakutuus säästäjänä. Olen maksanut minimi summaa eli vanhaa raahaa 500mk/kk vakuutusmaksua. Pystyn jakamaan ko. summan sijoitettavaksi joko osakkeisiin, portfolioihin, obligaatioihin tai korkorahastoihin. Vuoden aikana taisi neljä kertaa saada vaihtaa ilmaiseksi sijoituskohteita ja jakoprosenttia, millä suhteella mitäkin ostetaan. Tällä hetkellä kun nuo maailman kurssit sahaa miten sattuu, niin olen tappiolla jonkun sata €uroa. No se kerkiää vielä muuttua ennen minun eläkkeellä jääntiä, ikää on tällä hetkellä vasta 34v.
Mutama syy miksi olen ottanut ko. vakuutuksen.
1. En ole ollenkaan varma että tämä nykyinen eläkejärjestelmä on voimissaan n.30 vuoden kuluttua.
2. Tietysti tämä ns. puoleen hintaa, eli valtio maksaa säästöstäsi puolet, kun saat sen veroissa takaisin.
3. Siksi nyt jo koska ikärajaa nostetaan koko ajan, jolloin eläkevakuutusta saa ruveta nostamaan. Aluksihan se oli 56 sitten 58 en ole varma onko se nostettu jo 60 ikävuoteen. Mutta jos on kerinnyt tekemään sopimuksen jo silloin kun ikäraja oli 56 niin sitä ei muuteta.
Joten minä ainakin suosittelen jos on vain mahdollisuus, mitä aikaisemmin sen parempi, varsinki kun tuota ikärajaa nostetaan kokoajan.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Itse aloitin emännän kanssa eläkesäästämiseni tuossa vajaa kuukausi sitten. Minun kohdallani minimisumma on 50€/kk ja tarvittaessa tässä (saako mainostaa? kiitos) Osuuspankin mallissa, voi jättää ilman eri anomisia kuukausia väliin, jolloin jos on tiukempi kuukausi niin voi jättää tuon maksamatta. Vuoden aikana pitää maksaa vain tietty summa (käytännössä yksi 50€ erä taitaa riittää), joka liittyy tuohon "kaupan päälle" tulevaan henkivakuutukseen. Muutoin edellä kuvatut pätevät aika hyvin tähän meikäläisen malliinkin.

Jos nuo lasketut tuotto-odotukset vielä toteutuvat, niin kuukausittaisella 50€ panoksella saan olla mukavalla 2200€/kk eläkkeellä 5 vuotta, sitten aikanaan (nyt mittarissa 27 kohtapuoliin 28).
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Ylläoleva malli on käytäntö Ruotsissa, joka tuli voimaan pari vuotta sitten. Osa eläkerahoista sijoitetaan osakkeisiin tai korkorahastoihin oman valinnan mukaan, kun alkaa ansaitsemaan rahaa (siis periaatteessa vaikka 20-vuotiaana). Homma ei tosin ole maailman ekonoomisen tilanteen johdosta antanut paljoa hedelmää. Suurin osa kansasta on menettänyt rahaa. Vain pieni osa on sijoittanut oikein. Oman sijoitukseni on tähän mennessä +-0.

Rahastoihin ja osakkeisiin sijoittaminen on tosin pitkän tähtäimen toimintaa kun on eläkkeestä kysymys. Minulla on mahdollisuus vaihtaa milloin haluan ja voin tehdä sen kotona tietokonetta käyttäen käden käänteessä.

Valtio haluaa ohjata järjestelmää enemmän ja enemmän suuntaan "jokainen turvatkoon vanhuutensa itse". Suurin syy siihen on huoli kansan lisääntymisestä. Lapsia syntyy liian vähän ja se tekee vanhasta järjestelmästä huonon, sillä kaikkihan perustuu siihen että kansa ja tuotanto lisääntyy. Pyramiidin huippu leviää.

27:n vuoden ikä on todella hyvä aloittaa ajattelemaan eläkettä. Sen tullessa ajankohtaiseksi tulevaisuudessa on helppo nähdä kuka ajatteli ja kuka ei...

Itselläni on ollut pankin eläkevakuutus 15 vuotta. Tarkoitukseni on panna sileeksi täyttäessäni 55 - viimeistään... Se ei ole mahdollista, jos aloitan jutun ajattelun pari vuotta ennen:rolleyes:

Eläkkeen ajattelu 27 vuotiaana ei vie paljoa aikaa. Jos uhraat viisi päivää vuodessa, niin sinulla on TODELLA hyvä kuva siitä, minkälainen elämäsi tulee / voi olla, kun heität lippalakkisi pomon konttoriin:D

Jos saisin antaa vinkin, niin neuvoisin sinua aloittamaan minimi-summilla. Vuoden päästä kun tarkistat tilanteen, huomaat että homma antaa tulosta. Silloin on hyvä nostaa panosta tarpeen ja kykyjen mukaan. Tämä on tulevaisuutta. Rasti almanakkaan ja asia on aina järjestyksessä ja ajankohtainen.

Toinen hyvä sijoitus on asuminen. Siitähän maksaa joka tapauksessa, joten on hyvä jos sen voi muuttaa rahaksi ja asua vaatimattomammin - tai muuttaa lämpimimpiin maihin:rolleyes:
 
Viimeksi muokattu:

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Minäkin kävin tällaisen ammattilaisen luona ja kuten Rolf Paskille minullakin rupesivat soimaan. Kyllähän homma on niin että mitä aiemmin tämän pystyisi aloittamaan sen paremmin. Ja kyllä, se ikäraja on tällä hetkellä 60 vuotta jos sen säästämisen vaikka nyt aloittaisi.

Ja kyllä minä sen säästämisen varmaan lähiaikoina aloitan. Koska uskon Mr Pillin tavoin että tuo raja tullee nousemaan, ehkä jopa lähiaikoina.

Olisi tietty mukava kuulla lisää hyötyjä/haittoja sellaisilta jotka tähän jo ovat ryhtyneet.
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Miettikää, miten käy sitten, kun tulee pörssiromahdus ja kunnon lama. Yrityksiä kuolee ja jne. Lupaukset kuullostavat hyviltä mutta itse olen skeptinen. Järkevimpiäkin tapoja on sijoittaa vanhuuden varalla. Eläkeikä nousee, se on saletti. Itse olen varmaan lähes 70-vuotiaaksi duunissa, jos hengissä pysyn.

Oma suunnitelma on hankkia esim. 3-5 kpl:tta yksiöitä tai kaksioita Helsingin keskustasta. Näiden vuokratuloilla rahoittaa hyvin vanhuuden päiviä ja jos cashistä tulee pulaa, niin myyntiin. Mielestäni kunnon kivitalo-osake on parempi sijoitus kuin eläkevakuutus.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Viestin lähetti Kempes
Miettikää, miten käy sitten, kun tulee pörssiromahdus ja kunnon lama. Yrityksiä kuolee ja jne. Lupaukset kuullostavat hyviltä mutta itse olen skeptinen. Järkevimpiäkin tapoja on sijoittaa vanhuuden varalla. Eläkeikä nousee, se on saletti. Itse olen varmaan lähes 70-vuotiaaksi duunissa, jos hengissä pysyn.

Oma suunnitelma on hankkia esim. 3-5 kpl:tta yksiöitä tai kaksioita Helsingin keskustasta. Näiden vuokratuloilla rahoittaa hyvin vanhuuden päiviä ja jos cashistä tulee pulaa, niin myyntiin. Mielestäni kunnon kivitalo-osake on parempi sijoitus kuin eläkevakuutus.
Totta, pörssit romahtelevat, osakkeet nousevat ja laskevat, yrityksiä syntyy ja kuolee ja lamat tulee ja menee - mutta eiköhän syvän laman aikana myös kivitalo-osakkeiden arvo nouse ja laske. Jos on heikko säkä cashin puutteen sattuessa, niin miinukselle meni!

Ostin nykyisen kivitalo-kakkoseni 12 vuotta sitten. Maksoin silloin siitä 195.000 Skr. Sen jälkeen iski lama ja asuntokauppa oli melkein kymmenen vuotta ihan jäissä. Pohjanoteeraus oli naapurin myymä täsmälleen samanlainen asunto hintaan 40.000 Skr. Tänä päivänä hinta on n. 300.000 Skr. Luoja tietää mikä on arvo 5 vuoden päästä....
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
F-ninja
Pointtini oli se, että vuokrataso ei kovinkaan paljoa heilahtele ainakaan alaspäin. Näillä vuokratuloilla itselleni saisin leveempää leipää vanhempana. Toisaalta, jos sinulla on osake Helsingin keskustassa, se on aika varma sijoitus. Siellä hintavaihtelut eivät ole niin suuria kuin lähiöissä. Ja myydä pitää silloin kuin hinnat ovat korkealla ja ostaa silloin, kun hintataso on matalimmallaan. Itsekkin kaksinkertaistin aikoinaan asuntoni arvon, ostin osakkeen Pajamäestä v. 1992 ja myin sen tuplahintaan. Perhana, että tuntui mukavalta.
 

Andrej

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Kempes
Miettikää, miten käy sitten, kun tulee pörssiromahdus ja kunnon lama. Yrityksiä kuolee ja jne. Lupaukset kuullostavat hyviltä mutta itse olen skeptinen.

Periaatteessahan on niin, että arvopaperimarkkinat tuottavat KESKIMÄÄRIN ihan kohtuullisesti, taitaa olla n. 10% pitkällä aikavälillä? Tietysti riskit ovat aina olemassa, siitä ei pääse mihinkään. Riskin takiahan tuotto ns. varmaa sijoitusta (valtion obligaatio se verrokki taitaa olla?) korkeampi onkin.

En tunne tarkemmin tuota eläkerahastojen toimintaa: päättääkö rahastosäästäjä itse sijoituskohteet, vai toimivatko nämä eläkerahastot samalla tavoin kuin tavalliset rahastot? Eli siis säästäjä päättää suuret linjat (osakkeet, johdannaiset, korkopaperit) ja eläkerahaston salkunhoitaja vastaa varsinaisesta kaupankäynnistä?

Edellä mainittu kiinnostaa siksi, että salkunhoitajavaihtoehdon luulisi olevan keskivertosäästäjän kannalta parempi, koska rahastojen salkunhoitajat ovat ammattilaisia, ja kun he vielä usein saavat palkkansa provisiotyyppisenä, he varmasti myös panostavat tuohon rahaston hoitoon. Sen sijaan ainakaan itse en tällä hetkellä tunne arvopaperimarkkinoita niin hyvin, että uskaltaisin eläketurvaani omien päätösteni varaan laskea.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Viestin lähetti Kempes
F-ninja
Pointtini oli se, että vuokrataso ei kovinkaan paljoa heilahtele ainakaan alaspäin. Näillä vuokratuloilla itselleni saisin leveempää leipää vanhempana. Toisaalta, jos sinulla on osake Helsingin keskustassa, se on aika varma sijoitus. Siellä hintavaihtelut eivät ole niin suuria kuin lähiöissä. Ja myydä pitää silloin kuin hinnat ovat korkealla ja ostaa silloin, kun hintataso on matalimmallaan. Itsekkin kaksinkertaistin aikoinaan asuntoni arvon, ostin osakkeen Pajamäestä v. 1992 ja myin sen tuplahintaan. Perhana, että tuntui mukavalta.
Jep, ymmärsin kyllä pointtisi ja uskon että se on ihan hyvä ajatus.
Vuokratasohan ei tosiaankaan paljon heittele - ainakaan alaspäin!

Onko se muuten Suomessa sallittua? Täällä Ruotsissa saa omistusasunnon vuokrata toiselle vain erikoissyistä, esim. sairaan omaisen hoito, opiskelu toisella paikkakunnalla jne.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti finnishninja
Onko se muuten Suomessa sallittua? Täällä Ruotsissa saa omistusasunnon vuokrata toiselle vain erikoissyistä, esim. sairaan omaisen hoito, opiskelu toisella paikkakunnalla jne. [/B]



Siis täh...? Ymmärsinkö oikein, ettei sveamamma anna vuokrata omistusasuntoa voitontavoittelutarkoituksessa? No. en ymmärrä monia muitakaan asioita...
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Viestin lähetti wild wild west




Siis täh...? Ymmärsinkö oikein, ettei sveamamma anna vuokrata omistusasuntoa voitontavoittelutarkoituksessa? No. en ymmärrä monia muitakaan asioita...

Omistusasunto Ruotsissa eroaa hieman Suomen vastaavasta. Suomessa ostetaan osake ja maksetaan yhtiövastike. Ruotsissa maksetaan ns. kynnysraha ja maksetaan yhä vuokraa.

Isot asuntoyhtiöt ovat jakaneet omistamiaan kiinteistöjä pieniin yhdistyksiin, jotka nimittävät itse oman johtokunnan luottohenkilöineen. Yhdistys päättää itse vuokran, korjaukset, hyväksyy / hylkää asunnon uuden omistajan jne. Yhdistys myös päättää, saako asunnon omistaja vuokrata asunnon jollekin toiselle ja mistä syystä. Suuri (n) osa yhdistyksistä ei hyväksy asunnon luovutusta toiselle, kuin erikoisista syistä.

Kysymyksessä ei ole voitontavoittelun estäminen, vaan se, että asuntoon alunperin hyväksytty asukas myös asuu siellä. Tarkoitus on pitää asukkaiden taso korkealla. Asunnon edelleenvuokraushan ei välttämättä tuo tullessaan asukkaita yhteiskunnan ylemmiltä luokilta... jos ymmärrät mitä tarkoitan...

Toinen juttuhan on sitten tämä moraalinen puoli. Eikö se ole parempi, että esim. nuoripari maksaa asunnosta oikean hinnan asuntoyhtiölle, joko vuokrana tai osakkeena, kuin kiskurihintana juutalaiselle bisnesmiehelle?
 

erpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti finnishninja


Omistusasunto Ruotsissa eroaa hieman Suomen vastaavasta. Suomessa ostetaan osake ja maksetaan yhtiövastike. Ruotsissa maksetaan ns. kynnysraha ja maksetaan yhä vuokraa.

Isot asuntoyhtiöt ovat jakaneet omistamiaan kiinteistöjä pieniin yhdistyksiin, jotka nimittävät itse oman johtokunnan luottohenkilöineen. Yhdistys päättää itse vuokran, korjaukset, hyväksyy / hylkää asunnon uuden omistajan jne. Yhdistys myös päättää, saako asunnon omistaja vuokrata asunnon jollekin toiselle ja mistä syystä. Suuri (n) osa yhdistyksistä ei hyväksy asunnon luovutusta toiselle, kuin erikoisista syistä.


Hyvin demokraattinen, ellen sanoisi jopa sosiaalidemokraattinen ajattelutapa.

Viestin lähetti finnishninja

Toinen juttuhan on sitten tämä moraalinen puoli. Eikö se ole parempi, että esim. nuoripari maksaa asunnosta oikean hinnan asuntoyhtiölle, joko vuokrana tai osakkeena, kuin kiskurihintana juutalaiselle bisnesmiehelle?

Ei ainakaan minun mielestani, tuohan on aivan uskomatonta. Toisaalta mina en olekaan mikaan kansankodin kannattaja.

Itsellani on vapaaehtoinen elakevakuutus ja se kasvaa korkoa koko ajan Tapiolassa (siis kaupunginosa ei vakuutusyhtio) Se on paras sijoitus minka olen ikina tehnyt ja niilla varoilla voi joskus jaada elakkeelle, varsinkin jos Suomessa saa viela silloinkin vuokrata asuntoja ihan markkina hintaan niinkuin normaalissa yhteiskunnassa
 

Tinde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bajen, NY Rangers, Arsenal
Viestin lähetti finnishninja
Omistusasunto Ruotsissa eroaa hieman Suomen vastaavasta. Suomessa ostetaan osake ja maksetaan yhtiövastike. Ruotsissa maksetaan ns. kynnysraha ja maksetaan yhä vuokraa.

Ruotsissa ei muuten ole olemassakaan omistusasuntoja, ainoastaan asumisoikeusasuntoja, millä nimellä niitä nykyään on Suomeenkin ajettu. Tosin niissäkin on tiettyjä eroja, mutta se ei varsinaisesti liity aiheeseen, joten en niitä nyt tässä rupea selittelemään.

Ehdottomasti sitä mieltä, että jos haluaa eläkepäivänsä turvata, niin eikun vanhempaan kivitaloon Helsingin keskustassa rahat, niin et voi olla hakoteillä. Arvo ei pitkällä tähtäimellä kertakaikkiaan VOI laskea. Enää ei tulla tekemään 60/70-luvun virheitä jolloin purettiin pois vanhaa ja rakennettiin tilalle "upeita" elementtilaatikoita. Tällä hetkellä vuokratkin ovat sitä tasoa, että niillä kattaa kevyesti lainanlyhennykset.

Mutta hei, malttakaa hieman, mä oon menossa pankkiin maanantaina, joten tää vinkki on käytettävissä vasta ens viikolla, kun mä oon valkannu sen kämpän ensin :)
 

hege

Jäsen
Jos vuokratuottoa hakee, niin (ainakin tällä hetkellä) keskustan kivilinnoja paremman tuoton sijoitetulle pääomalle saa todennäköisesti keskustan asuntoja hankintahinnaltaan huomattavasti edullisemmista (radanvarsi) lähiöiden kaksioista.
 

chico

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Palataakseni alkuperäiseen aiheeseen niin aika on nimenomaan se joka kannattaa käyttää hyväksi. Ero aloittaako 25 tai 35 vuotiaana on iso.

Jos käytetään keskimääräistä 8% vuosikorkoa palautuu 25 vuotiaana sijoitetut rahat 55 vuotiaana noin 10 (1,08^30) kertaisina kuin taas 35 vuotiaana sijoitetut vain noin 4 (1,08^20) kertaisina.

Riippumatta sijoitusmuodosta aika on yleensä ratkaisevin tekijä tuoton kannalta.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Viestin lähetti erpe
Ei ainakaan minun mielestani, tuohan on aivan uskomatonta. Toisaalta mina en olekaan mikaan kansankodin kannattaja.

Ajattelutapa voi vaihdella tilanteesta riippuen. Jos omistat esimerkiksi juuri tämän kivitalo-osakkeen Helsingin keskustassa, niin on varmasti hienoa nostaa sillä tuloja vuokraamalla se jollekin. Totta kai!

Mutta entä jos sinä olet hän, joka vuokraa asunnon? Entä jos se on sinun ensimmäinen asuntosi, jonka vuokraat tyttöystäväsi kanssa? Entäs sitten kun naapuri jeesustelee pyykkituvassa maksamaasi vuokraa, joka on melkein tuplaten suurempi kuin hänen maksamansa? Tai jos olet opiskelija, jonka kaikki rahat menevät asumiseen?

Nojoo.. kuka sitä nyt asuntoaan vuokraa hyväntekeväisyyden merkeissä. Ja pitäähän myös rahaa tulla sen verran ylimääräistä, että voi pitää asunnon kunnossa ja korjata paikat kun vuokralaiset ovat muuttaneet.

Asuntojen vuokraus "pimeänä" on aika tavallista täällä. Tarinoita on paljon ja erilaisia. Vuokralaisia kun ei heitetä niin vaan ulos kun jää vuokrat pystyyn, vaan siihen tarvitaan viranomaisten apua. Ennen kuin prosessi on käyty läpi, on asunnon omistaja maksanut monta vuokraa itse. Yleensä tämän kaltaiset vuokralaiset eivät myöskään siivoa jälkiään lähtiessään, vaan asunnon omistaja saa lampsia sisään väripurkkineen ja tapettirullineen.

Jep, asunnon osto ja vuokraus voi kuulostaa vuorenvarmalta jutulta. Siinä voi tosin käydä aivan päinvastoin...

Ei sen puoleen, taatusti hyvä sijoitus, varsinkin jos löytää vuokralaiseksi sen eronneen 50 vuotiaan naisen, jolla ei ole kuin pieni matkaradio keittiössä.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Ja taas toisaalta.. Asuntokaupoillahan nostaa monesti tulojaan asumalla ja myymällä oikeaan aikaan.

En tosin ole keinottelun kannattaja, sillä se iskee aina heihin, jotka joutuvat olosuhteiden pakosta kustantamaan keinottelijan hyvinvoinnin.

Toinen juttu on eläkevarojen pöngitys. Eikö se olisi parempi keskittyä itse järjestelmään ja kehittää sitä, kun kiertää ympäri koko hommaa?

Jos hyväksymme asuntokeinottelun osana eläkejärjestelmää, niin silloinhan me voisimme kaikki ostaa parit asunnot Helsingistä. Jos suuntaus on tämä, niin kenellä on enää varaa asua esim. juuri keskustassa ja minkä arvoinen osake on silloin kun kysyntä laskee?

Ruotsissa vallitseva järjestelmä takaa sen, että myös pienituloisella on varaa asua keskustassa halutessaan. Tietenkin se kysyy useimmiten hieman rahaa pöydän alta, mutta sekin alkaa kuulua jo pelin sääntöihin.

Pietarin esimerkki asuntopolitiikasta on aika osuva. Ylöspäin pyrkivät etevät liikemiehet ostivat (pikku rahalla) mummojen asunnot ja lupasivat että he saavat asua asunnossaan pientä vuokraa vastaan. Tämä lupaus ei kestänyt niin kauaa. Mummo ulos ja asunto remonttiin. Sen jälkeen asunto vuokralle päivän hintaan.

- Tulos: Yksi mies turvasi osan toimeentulostaan - toinen joutui asunnottomaksi.

Vapaa keinottelu on monessa suhteessa todella hyvä, mutta se ei tarkoita sitä, että se on joka asiaan paras ratkaisu. Ihmisen asuminen on tärkeää. Liika keinottelu tekee siitä hankalaa, jopa joskus mahdotonta.
 

Fosse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chelsea FC
Kuinka monella on kokemuksia vapaaehtoisesta eläkesäästämisestä. Aiheesta löytyi jo valmiiksi ketju, vaikkakin sen sisältö käsitteli pääasiassa Helsinkiläisen kivitalon vuokraamista… =) Ja aiheeseen eli olen itse harkinnut nyt aloittavani sellaisen. Syinä tähän on mm.

1) Pitkällä aikavälillä säästäminen on ”helpompaa ja kannattavampaa”. Tuotto-oletus ei tarvitse olla niin valtava ja pääoma esimerkiksi 20 vuoden päästä on jo niin iso, että se tuottaakin jo jotain.
2) Tuo 100 €:a kuukaudessa ei loppujen lopuksi hetkauta elämää suuntaan ei toiseen, kun se viedään suoraan tilistä. Lisäksi tästä sijoitetusta pääomasta saa veroetuna valtiolta takaisin yli 40 %:ia. No tietenkin tuosta tulevaisuudessa nostetusta eläkkeestä joutuu maksamaan verot, mutta pääoma on kasvanut jo niin paljon korkoa, että hyöty on huomattavasti isompi.
3) Eläkeiän saa varmistettua 60-vuotiaaksi. Käsittääkseni eläkeikä on nousemassa parin vuoden sisään, jolloin normaali eläkeikä nousisi 65 v -> 68 v ja vapaaehtoisen eläkevakuutuksen ottaneilla 60 v -> 62 v. Eli jos otan sen nyt, niin jotkut samanikäisistä painaa töitä 8 vuotta pidempään ja se on varsin pitkä aika tuossakin vaiheessa elämää.
4) Hyöty on sitä suurempi mitä aikaisemmin sen aloittaa. Esimerkiksi 10 vuoden ero säästämisen aloittamisessa tekee mielettömän eron ”loppupottiin”

Onko Jatkoajassa jo moni aloittanut tuon. Vaihtoehtoina tuon ottamisellehan ovat ainakin eri pankit, vakuutusyhtiöt tai ulkomaiset sijoitusyhtiöt. Itse olen teilannut tuon pankki vaihtoehdon pois, koska koen sen olevan selkeästi kallein vaihtoehto asiakkaan kannalta. Kiinnostaisi tietää mielipiteitä noista ulkomaisista sijoitusyhtiöistä (kuten Alexandria/Skandia life) verrattuna vakuutusyhtiöihin (Pohjola/Tapiola/jne).

Erojahan noiden välillä on kulurakenteessa, joka vaihtelee yrityksestä riippuen. Osalla kulut jakaantuu tasaisesti koko ajalle, osalla ne painottuu loppuun, jne… Lisäksi eroja on ainakin sijoitusten siirtelyssä, nosto-oikeuksissa, jne.

Tämä ei nyt sitten ollut mikään mainos noiden puolesta, vaan itse olen ajatellut tuon hyvinkin järkeväksi tulevaisuuden kannalta, vaikka tuohon eläkeikään yli 30 vuotta onkin aikaa. Ja olisi mielenkiintoista kuulla muiden kokemuksia ja vinkkejä aiheesta.

EDIT: Lisätään vielä tiedustelu loppuun, että tietääkö joku hyvää linkkiä netistä, jossa eri yrityksiä vertailtaisiin tuon eläkevakuutuksen suhteen?
 
Viimeksi muokattu:

RtSn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Fosse kirjoitti:
Kiinnostaisi tietää mielipiteitä noista ulkomaisista sijoitusyhtiöistä (kuten Alexandria/Skandia life) verrattuna vakuutusyhtiöihin (Pohjola/Tapiola/jne).
Nimenomaan.

Onko kenelläkään parempia kokemuksia eläkesäästämisestä juuri tuon Alexandrian kautta. Firman kotisivuilla ydin ei juuri aukea eikä asiaa lokeroida selvästi näin maalaistollolle.

Kertokaa kokeneet Alexandrian palveluista. Kannattaako sijoitus-, rahasto-, ja/tai eläkesäästäminen?
 

Luukkuvahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Niin, ja mahtaisiko joku talousasioista paremmin perillä oleva osata analysoida, mitä järkeä tätä nykyä olisi vapaaehtoinen eläkevakuutus ylipäänsä ottaa. Itselläni asia olisi ajankohtainen pohdittavaksi, sillä kohtapuolin alkaa elämäni ensimmäinen vakituinen työsuhde.

Ongelmahan on tässä. Jokin aika sitten vapaaehtoisten eläkevakuutusten verovähennyskäytäntö muuttui. Eli jos ei ole runsaasti pääomatuloja (kuten allekirjoittaneella tuskin tulee olemaan), niin vähennys menee tuona 28 %:n alijäämähyvityksenä kuten asuntolainojen koroissakin.

Eli lieneekö tuossa mitään muuta etua rahastosijoittamiseen verrattuna muuta kuin joustavampi rahastojen vaihtomahdollisuus. Maalaisjärjellä ajateltuna tuntuisi, että siitäkin on etua lähinnä, jos pystyisi ennakoimaan markkinaliikkeitä (tai vaihtoehtoisesti tietysti riskiprofiilin muutos), mutta silloinhan suorat sijoitukset osakkeisiin tai peräti johdannaisiin olisi tuottavampi vaihtoehto.

Vakuutuksissa kun kustannukset tuppaavat olemaan perusrahastoa suuremmat, ja lisäksi realisoitavissahan ne eivät juurikaan ole... Eräs vaihtoehto kaiketi olisi tuoda tuota muun sijoittamisen rinnalle, jolloin mahdollisten luovutusvoittojen verotus kevenisi.

Mielipiteitä?
 

er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
Laitoin kolme vuotta 154€ kuukaudessa eläkerahastoon, koska olin kyseisen ajan apurahasuhteessa erääseen säätiöön, jonka ehtona oli taas se, että yli verottoman rajan menevä osuus sijoitetaan vapaaehtoiseen eläkkeeseen. Enää en summaa maksa, koska olen palkkatyössä; ehkä taas tulevaisuudessa maksan, vaikka epäilen. Rahnat on sijoitettava mahd. aikaisessa vaiheessa. Silti sijoitus on osoittautunut ihan järkeväksi, koska tälläkin pääomalla saa tuolla lasketulla korolla mukavan lisän eläkkeeseen. Tämä siinä tapauksessa, että olen vielä kuusikymppisenä hengissä.
 

Ender00

Jäsen
Tässä kun on pankeissa tullut kierreltyä asuntolaina-asioissa niin joka ikisessä pankissa virkailija lähestulkoon painosti ottamaan eläkevakuutuksen. Alkoi tuntua todellakin epämiellyttävältä tuo painostus ja nyt kun pankin valinnut, jonne asuntolaina menee niin painostus tuntuu yhä jatkuvat.

Tuosta voisi päätellä, että tuoeläkevakuutus mahtaa olla todella tuottoisaa pankeille ja/tai virkailijat saavat myymistään eläkevakuutuksista provikat.

Itse en ole innostunut eläkevakuutuksista paristakin syystä.

Tarvitsen tuota rahaa juuri nyt. Joskus sitten jos olen edes hengissä - aikoja ei millään viitsi nyt miettiä. Mitä sitä vanhuksena muuta tekee kun katsoo telkkaria ja käy bingossa - ei se paljon rahaa vaatine.

Lisäksi eläkevakuutuksessa se raha sitten on ja pysyy siellä, eikä sitä pysty edes kovaan tarpeeseen nostamaan. Siksi säästän mieluummin rahastoihin tai muihin joista rahan voi myös nostaa.

Ymmärtääkseni tuon eläkevakuutuksella säästämänsä rahan saisin nostaa vasta 62-ikävuodesta lähtien. Tuohan on ihan perseestä. Ainut syy joka minua voisi motivoida eläkesäästäjäksi olisi se, että saisi säästettyä sillä niin paljon rahaa, että voisi jäädä eläkkeelle joskus 50-55 vuotiaana. Mutta sehän ei onnistu, kun rahaa ei käyttöönsä ennen 62-ikävuotta.

Pankit pliis, lopettakaa se saatanan eläkevakuutuksen tuputtaminen ja painostaminen - minua ei nyt vaan kiinnosta.
 

Salama44

Jäsen
Ender00 kirjoitti:
. Itse en ole innostunut eläkevakuutuksista paristakin syystä. Tarvitsen tuota rahaa juuri nyt. Joskus sitten jos olen edes hengissä -aikoja ei millään viitsi nyt miettiä. Mitä sitä vanhuksena muuta tekee kun katsoo telkkaria ja käy bingossa - ei se paljon rahaa vaatine.

Lisäksi eläkevakuutuksessa se raha sitten on ja pysyy siellä, eikä sitä pysty edes kovaan tarpeeseen nostamaan. Siksi säästän mieluummin rahastoihin tai muihin joista rahan voi myös nostaa.
Oletko tietoinen siitä minkä suuruinen tuleva eläkkeesi on? Nykyäänhän voi käydä katsomassa oman eläkelaskelman eläkevakuutusyhtiön sivuilta omilla pankkitunnuksilla. Monille se vaan tulee yllätyksenä miten pieni se 60 % bruttoeläke palkasta on. Siitä vielä maksat eläkeaikana enemmän veroja ja lakisääteisiä maksuja kuin työssäoloaikana. Kansaneläkettä ei saa enää työeläkkeen lisäksi, jos kuukausipalkka on ollut 900-1000 euroa riippuen siitä onko perheellinen vai yksinäinen henkilö.

Itselleni ei ole koskaan tyrkytetty eläkevakuutusta, mutta on ehdotettu että tehtäisiin laskema siitä minkälaisen lisäeläkkeen eläkesäästämisellä voi saada. Itse en olisi ehkä tullut sitä ajoissa pyytäneeksi. Kyllä eläkesäästötileissä on ehdot siitä millä rahat voi saada käyttöön aikaisemminkin työttömyyden, sairauden yms. syyn vuoksi. Kuolemantapauksen yhteydessä säästöt maksetaan perillisille vakuutusyhtiöistä riippuen 100 % säästöaikana ja esim. 80 % eläkeaikana.

Itse olen katsonut parhaaksi säästää sekä eläkesäästötilille että rahastotilille. Säästösummat kun voi joustavasti muuttaa joka kuukausi verkkopankissa kunkin kuukauden rahatilanteen mukaan. Pankkitilillä rahoista häviää inflaation verran arvoa, koska korko on käytännössä nolla. Rahastotilillä rahanarvon saa pysymään suunnilleen ennallaan tai hieman korkotuloja (olettaen että rahaa välillä myös käytetään). Jos haluaa säästää rahaa eläkeaikana käytettäväksi, ei eläkesäästäminen ole huono vaihtoehto kun ottaa huomioon verovähennysoikeuden ja pitkän säästöajan tuoman tuoton. Vaikka verovähennysoikeutta on hieman leikattu, se on edelleen merkittävä etu.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös