Vanhat lätkätähdet

[TKH]

Juttu 12

Puukäsikö tekee yli 700 maalia runkosarjassa? Mitä minä olen
muutaman pelin nähnyt Espon pelaavan, niin kyllä hän
ehdottomasti oli mielestäni taitava pelaaja. Tietysti se on
katsojasta kiinni, mitä pitää taitavana.

Esppsito on itse sanonut itsestään ja pelistään seuraavasti:
"Voima ja koko ovat valttejani työssä. Menen minne olen
menossa, ja kun olen perillä minua on vaikea siirtää sieltä pois.
Minun työni on sellainen. Teen sen ehkä ilman tyylikkyyttä, mutta
olen pyrkinyt aina tekemään sen mahdollisimman hyvin. Olen
työmies. Olen kyllä nähnyt itseni videonauhalla ja voitte uskoa,
etten pitänyt näkemästäni, mutta minun on myönnettävä, että
tuo möhkäle olen juuri minä. On kuitenkin muistettava, että yritän
tehdä kaiken niin hyvin kuin osaan. Muuta ei työmieheltä voida
vaaita".







Kenen pienen ja äärimmäisen taitavan ja teknisen pelaajan
jatkuva hymyileminen ärsytti monet vastustajat raivon
partaalle 70-luvulla?? Kyseessä on tietenkin ehkäpä hyvinkin
Tsekkoslovakkian kaikkien aikojen taitavin pelaaja - tai
vähintäänkin eräs niistä - Vladimir Martinec.

Vladimir Martinec syntyi joulukuun 22. 1949 Pardibuce:ssa,
Tsekkoslovakkiassa. Pelaamaan Martinec ryhtyi noin kymmenen
ikäisenä paikallisella lammen jäällä. Tuolloin hänen idolinsa
oli Vlastimil Bubnik. Paikalliseen seuraan Martinec liittyi
12-vuotiaana ja pelasi siinä aina 16-vuotiaaksi.
Tsekkoslovakkian pääsarjatasolla Martinec depytoi jo
16-vuotiaana Tesla Pardubicen joukkueessa. Tesla Pardubicessa
Martinec myös koko uransa pelasi lyhyttä dukla Jihlavan
vierailua lukuunottamatta. Martinec lopetti Tsekkoslovakkiassa
ja Teslassa pelaamisen vuonna -81 ja siirtyi Saksaan ja ESV
Kaufbeuren:iin pelaamaan neljäksi vuodeksi. Martinec lopetti
pelaamisen vuonna -85, 36-vuotiaana. Tsekkoslovakkian
pääsarjassa Martinec pelasi 14 vuotta, pelasi 539 peliä
ja teki 343 maalia. Tsekkoslovakkian vuoden pelaajaksi
Martinec valittiin neljä kertaa. Maalipörssin Martinec voitti
vuonna -73, samana vuonna tuli myös Tsekkoslovakkian
mestaruus.

Martinec oli pieni - 176 senttiä ja 80 kiloa - mutta se ei
estänyt häntä olemasta eräs jääkiekon parhaimmista
tekniikkaihmeistä. Martinec oli äärettömän luova ja aina
halukas tekemään jotain täysin uutta ja arvaamatonta kiekon
saadessaan. Martinec myös tässä usein onnistui ja koska sama
vastustaja ei halunnut joutua hänen jallitettavakseen
toistamiseen, käytettiin Martinec:kiin hyvin usein kovia
otteita. Vain harvan, jos kenenkään, pysäyttämiseen on
MM-kisojen historiassa käytetty enemmän ylikovia otteita.
Martinec ei niistä kuitenkaan välittänyt vaan nousi aina
pystyy leveä hymy kasvoillaan. Tämä hymy oli se josta
Martinec myös tunnettiin, se ajoi monta pelaajaa vuosien
varrella raivon valtaan. Toimittajat jaksoivat hymyilyn syytä
häneltä kysyä, mutta Martinec vain vastasi että hän nauttii
niin paljon joka hetkestä jäällä. Oli se sitten vaikka se
hetki kun hän nouseen Vasiljevin äärettömän kovan
lonkkataklauksen jälkeen jäästä. Tämä jatkuva hymyily yhdessä
hänen loistavan taituruuden ja luovuuden kanssa teki hänestä
suunnattoman suositun pelaajan niin yleisön kuin joukkueen
keskuudessa. Joukkueen keskuudessa Martinecia kutsuttiinkin
nimellä "Marcello". Yleisesti hänestä käytetiin nimeä "The
Fox", tämä siksi että Martinec oli niin ovela jallittamaan
vastustajia ja erityisesti maalivahteja.

Tsekkoslovakkian maajoukkueessa Martinec pelasi 289 peliä ja
teki niissä 155 maalia. MM-kisoissa Martinec pelasi 11 kertaa
ja olympialaisissa kolme kertaa ajanjaksolla 1970 - 1981.
MM-kultaa Martinec voitti kolme kertaa, -72, -76 ja -77.
Martinec on siitä harvinainen pelaaja että voitti mitalin
kaikista neljästätoista arvokisasta joihin osallistui.
MM-kisojen All-Starsiin Martinec valittiin neljä kertaa
peräkkäin vuosina 1974 - 1977. MM-kisojen parhaimmaksi
hyökkääjäksi Martinec valittiin vuoden -76 MM-kisoissa. -76
hän myös voitti MM-kisojen pistepörssin ja maalipörssin.
Martinec on yksi kaikkien aikojen parhaimmista pistemiehistä
MM-kisojen historiassa, peräti seitsemäs. Seitsemäs Martinec
on myös MM-kisojen kaikkien aikojen syöttötilastossa.
Martineckin MM-kisojen saldo on 110 (52+58) 102:ssa pelissä.
Martinec olisi voinut hyvin saada enemmänkin valintoja kisojen
parhaaksi pelaajaksi tai All-Starsiin, mutta kilpailu
Neuvostoliiton supertähtien kuten Valeri Harlamov, Aleksander
Maltsev, Vladimir Petrov ja Boris Mihailov kanssa oli
erittäin kovaa. Neuvostoliitto oli aina niin kova ja hyvä
joukkue että sen joukkueesta löytyi melkein aina vähintään
kaksi hyökkääjää MM-kisojen All-Stars:siin, näin muiden
joukkueiden parhailla hyökkääjillä oli kova kilpailu
viimeisestä paikasta ja yleensäkin heidän oli vaikea mahtua
All-stars:seihin pelasivatpa he melkein kuinka hyvin tahansa.

Martinec pelasi legendaarisessa Bohuslav Stastny - Jiri Novak
- Vladimir Martinec -ketjussa sekä Tsekkoslovakkian sarjassa
Tesla Pardubicen joukkueessa että Tsekkoslovakkian
maajoukkueessa. Tämä ketju terrorisoi sekä Tsekkoslovakkian
sarjassa että arvokisoissa melkein koko 70-luvun. Ketju muun
muassa teki yhteensä yli 800 maalia Tesla Pardubice:lle.
Maajoukkueessa ketju oli pitkän aikaa Tsekkoslovakkian
ykkösketju ja onkin kaikista Tsekkoslovakkian ketjuista se
kaikkein legendaarisin. Ainoat kilpailijat Tsekkoslovakkian
maajoukkueessa sille ovat Tsekkoslovakkian kahteen MM-kultaan
40-luvulla johtanut, Stanislav Konopacek - Vladimir Zabrodsky
- Vaclav Rosinak sekä Tsekkoslovakkian 80-luvun huippuketju,
Igor Liba - Dusan Pasek - Jiri Lala. 30-luvulla
Tsekkoslovakkialla oli lisäksi Euroopan paras ketju Jiri
Tozicka - Josef Malecek - Karel Hromadka, mutta sitä nyt ei
voi oikein verrata myöhempiin ketjuihin järkevällä tavalla.
Novakin ketju ei koko maailmassakaan hävinnyt aikanaan kuin
Troikka Petrova:lle, Valeri Harlamov - Vladimir Petrov - Boris
Mihailov. Sen Jälkeenkään siitä ketjusta ei ole ohitse mennyt
kuin Neuvostoliiton legendaarinen 80-luvun yhdistelmä KLM,
Vladimir Krutov - Igor Larionov - Sergei Makarov.

Peliuransa jälkeen Martinec alkoi valmentaa. Tesla Pardubicen
junioreita Martinec valmensi 1985 - 1987 ja päävalmentajana
Tesla Pardubicea 1988 - 1991. 1991 Martinec meni Saksaan
jossa valmensi EVS Kaufbeurenia ja Memmingeniä. 1997 Martinec
aloitti Tsekkoslovakkian maajoukkueen apuvalmentajana ja oli
siten osa sekä -98 Olympialaisten että -99 MM-kisojen
kultajoukkuetta.

 

[TKH]

Juttu 13

Kuka superlahjakas pelaaja on hävinnyt vain yhdellä ainoalla
päivällä Yrjö Hakalalle Suomen nuorimman A-maaottelijan
tittelin?? Kyseessä on tietenkin Heino Pulli, joka Hakalan
tapaan pelasi A-maaottelussa jo 16-vuotiaana, mutta
vuorokauden vanhempana.

Heino "Hepa" Pulli Syntyi maaliskuun 23. 1938 Sortavalassa.
Pulli debytoi SM-sarjassa Tampereen K-V:n paidassa jo kaudella
1953-54 vain 15-vuotiaana. Pulli oli hyvin seurauskollinen
pelaaja ja hän pelasikin koko mittavan uransa T-KV:ssä.
Pisteillä parhaimmalla 1959-60 kaudellaan Pulli latoi 32
maalia ja 37 pistettä. Otteluja Pulli pelasi tuolloin 17.
Kaikkiaan Pulli pelasi SM-sarjassa 14 kautta ja 190 ottelua,
ja teki niissä 250 (173+77) tehopistettä. Pulli lopetti
30-vuotiaana kauden 1967-68 jälkeen. Lopettaminen tapahtui
Pullin kannalta sillä kaikkein parhaimmalla ja makoisimmalla
mahdollisella tavalla maailmassa - Pulli voitti tuolloin
ainoaan Suomenmestaruuteensa. Sen voittaminen oli Pullin
mahtavalla uralle todella hieno ja arvoisensa päätös.
Aikaisemmin Pulli oli urallaan voittanut kolme hopeaa ja
kaksi pronssia. Hepa olisi halunnut jatkaa vielä mestaruuden
jälkeenkin, mutta loukkaantumiset pakottivat lopettamaan.
Heino Pulli oli KooVee:n kantava voima koko uransa ajan,
eniten apuja hän sai muun muassa Matti Reunamäeltä ja Seppo
Nikkilältä. Vaikka Pulli oli pelannut useimmat hänen koko
uran parhaimmista kausistaan aikoina jolloin SM-sarjan
All-Starseja ei valittu, valittiin hänet SM-sarjan All-
Starsiin kolme kertaa peräkkäin vuosina 1962-64. Ensimmäisen
kerran All-Starsit valittiin juuri 1962. 1960 Pulli valittiin
Kauden parhaimmaksi jääkiekkoilijaksi Suomessa ja 1964 hänet
valittiin kauden herrasmiespelaaja palkinnon saajaksi. Pullin
koko veljessarja, johon kuuluivat Heinon lisäksi isoveli
Kalevi ja pikkuveli Markku, oli kaikki pelivuodet uskollisia
TK-V:lle, josta sitten myöhemmin muotoutui KooVee.

Heino Pullilla oli mahtava laukaus, se tuli aikanaan erittäin
tunnetuksi aina kansainvälisiä kenttiä myöten. Pullin laukaus
oli suomalaisittain melkein täydellinen, se oli erittäin
nopea, todella kova ja hyvin tarkka. Hänestä tulikin nopeasti
SM-sarjassa oikea maalivahtien kauhu. Jopa kovista
laukauksistaan Pullin aikoihin kuuluisia olleet kanadalaiset
kyselivät Pullilta hänen laukaustensa salaisuutta maajoukkueen
Kanadan turneella. "Ei siinä muuta salaisuutta ollut kuin
kova harjoittelu. Vanerilta lähti kesäisin veto vedon perään
eikä laukaisuharjoittelua unohdettu talvellakaan", kertoi
Pulli myöhemmin. Erityisesti Pullin kova rystylaukaus
oli ollut kanadalaisten ihastelun kohteena. "Käyrään lapaan
on turha vedota, kun nykyään ei osata ampua rystyltä. Kyllä
se lähtee. Olen itse kokeillut", jatkoi pulli suomalaisittain
legendaarisesta rystylaukauksestaan. Pulli oli erityisen
vaarallinen vastustajan maalin edustalla, tämän takia hän
sitten kärsikin urallaan paljon erilaisista loukkaantumisista.
"Vaarallisuuteni teki minusta alun alkaen silmätikun.
Kohtelu oli sen mukaista. Nivelet joutuivat koville myös
vastustajia väistellessä, kun ei ollut koko kentän
taklaussääntöä, joka oikeuttaa ajamaan päin", Pulli totesi
myöhemmin. Monituiset lonkka-, polvi- ja olkapäävammat
estivätkin Pullia kohoamasta aivan kansainvälisen tason
huipulle, terveenä Pulli olisi sinne voinut hyvin päästä.
Pulli oli nuorena oikea superlupaus: SM-sarjassa 15-vuotiaana
ja ensimmäinen A-maaottelu jo 16-vuotiaana. 1949 pelatussa
Suomen ja Sveitsin, välisessä maaottelussa Yrjö Hakalasta tuli
Suomen kaikkien aikojen nuorin A-maaottelija. Alkuvuodesta
1955 Heino Pulli pääsi niin lähelle kuin vain on mahdollista,
Pulli hävisi Suomen nuorimman A-maaottelijan tittelin vain
yhdellä vaivaisella päivällä. Pullin pelipaikkana oli koko
uran ajan keskushyökkääjä.

Heino Pulli pelasi 118 maaottelua ja teki niisä 83 (64+19)
tehopistettä. Hän on edelleen viidentenä Suomen kaikkien
aikojen maaottelumaalintekijöiden tilastossa ja yksi kaikkein
parhaimmista pistemiehistä maajoukkueessa. Suomea hän edusti
viisissä MM-kisoissa ja kaksissa Olympialaisissa ajanjaksolla
1958-65. Pulli on yksi Suomen kaikkien aikojen tehokkaimmista
MM-kisapelaajista, hän teki 49:ssä MM-ottelussa 35 (23+12)
tehopistettä. Pullilla on myös edelleen viidenneksi kovin
MM-kisaotteluiden pistekeskiarvo Suomen historiassa. Hepa
voitti Suomen joukkueen sisäiset maali- ja pistepörssit
vuosien -62 ja -64 MM-kisoissa. Etenkin vuoden -62 MM-kisoissa
Pulli oli selvästi Suomen joukkueen paras pelaaja ja todella
loistavassa kunnossa, silloin seitsemässä ottelussa syntyi
kahdeksan maalia ja 11 pistettä. -64 MM-kisoissa Pulli teki
yhtä monessa ottelussa viisi maalia ja kuusi pistettä. Pulli
pelasi useita mieleenpainuvia maaotteluita ja eräs niistä on
Suomen ja Norjan välinen ottelu vuonna 1963. Suomi voitti 2-0
ja Hepa teki molemmat Suomen maalit. Ottelun norjalainen
maalivahti Kåre Östensen totesi ottelun jälkeen: "Suomen
Pullilla on hirmuiset laukaukset. Niin kovalla voimalla
ammuttuja kiekkoja en joutunut torjumaan edes Ruotsi-
ottelussa, vaikka siellä olin aivan toisenlaisessa helteessä
kuin nyt."

Keskushyökkääjä Heino Pulli pelasi pitkäaikaisessa ketjussa
yhdessä laitureiden Seppo Nikkilä ja vanhemman veljensä
Kalevi Pullin kanssa. Etenkin Nikkilä oli Pullille
äärimmäisen tärkeä pelaaja. Harvoin on kukaan laitahyökkääjä
SM-sarjassa tai SM-liigassa ruokkinut ketjunsa
keskushyökkääjää niin hyvin ja oivallisesti kuin Nikkilä
ruokki Hepaa. Nikkilä oli kiekkokenttien epäitsekkäin pelaaja
aikanaan ja lienee sitä kautta kiekkohistorian. Useimmiten
Hepan maaliin antoikin syötön juuri Seppo Nikkilä. Myöskin
ketjun kolmannen lenkin Kalevi Pullin kanssa sekä Nikkilä että
Hepa pelasivat oivallisesti yhteen, mutta Nikkilän ja Hepan
yhteispeli oli usein se, joka KooVeen ottelut ratkaisi.

Pulli sai uransa kruunun kevään 1968 Suomenmestaruudessa,
mutta se ei kuitenkaan jäänyt viimeiseksi mitaliksi, jossa
Hepa oli mukana. Keväällä 1977 KooVee:n ollessa
valmistautumassa ratkaisevaan pronssikoitokseen HIFK:ta
vastaan, tuli Pulli puhumaan joukkueelle KooVee:n silloisen
valmentajan Kaj Matalamäen kutsusta. "Kerroin pojille, mikä
oli homman nimi, ja minkä eteen ovat tehneet töitä
kuukausikaupalla", totesi Pulli tapauksesta. KooVee voitti
ottelun ja prossit jäi Tampereelle. 1985 Heino Pulli
valittiin jääkikkoleijonaksi.

 

[TKH]

Juttu 14

Kuka oli ensimmäinen ruotsalainen supertähti,
ja yleensä ensimmäisiä eurooppalaisia supertähtiä
jääkiekkossa?? Kyseessä on tietenkin Sven "Tumba"
Johansson joka oli yleisesti ottaen yksi kolmesta
kirkkaimmasta eurooppalaisesta supertähdestä
50-luvulla. Monet ovat sitä mieltä että Tumba on
edelleen Ruotsin kaikkien aikojen pelaaja.

Johansson syntyi elokuun 27. 1931 Tumbassa,
Ruotsissa. Johanssonin "Tumba" lempinimi on
luonnollisesti peräisin hänen syntymäpaikastaan,
joka on eräs Tukholman esikaupunkialueista. Ruotsin
pääsarjassa Tumba depytoi jo 17-vuotiaana
Djurgårdenin joukkueessa. Djurgårdenissa hän myös
koko uransa pelasi aina vuoteen 1968, jolloin Tumba lopetti
37-vuotiaana. Ruotsin sarjan mestaruutta Tumba juhli
kahdeksan kertaa ja sarjan piste- ja maalipörssin hän
voitti useita kertoja.

Tumba oli erittäin iso pelaaja - 192 senttiä ja 95 kiloa -
jopa nykyaikaan, saati 50-luvulle. Tumbaa oli vauhtiin
päästyään melkein mahdoton pysäyttää ja vaikka hänet olisi
saanut pysäytettyä, oli häneltä mahdoton saada kiekkoa pois.
Ei Tumbaa kuitenkaan pelkästään tästä tunnettu vaan myös
loistavasta laukauksestaan joka oli kova ja ennenkaikkea
uskomattoman tarkka. Tumba muodosti loistavan kokonaisuuden
fyysisyydelleen, mahtavalla laukauksellaan ja
maalintekovainullaan. Nämä tekivät hänestä vastustajalle
erittäin vaarallisen pelaajan joka kerta kun hän pääsi
kiekkoon kiinni. Tumbaa on ominaisuuksiensa perusteella
verrattu jossain määrin lengendaariseen Gordie Howe:n.
Tumballa kuitenkin oli ehkä joitain heikkouksiakin, kuten
lievä itsekkyys. Tumba ei paljoa kiekkoja muille jaellut,
mutta toisaalta se on täysin ymmärrettävää jos kanssapelaajat
eivät yllä lähellekään omaa tasoa. Tosiasia kuitenkin oli
että vain pari pelaajaa ylti koko Ruotsissa lähellekään
Tumban tasoa 50-luvulla. Joukkueessaan Tumba oli kuitenkin
aina hyvin pidetty pelaaja. Tämä johtui suureksi osaksi hänen
rajattoman suuresta energiastaan kentällä. Tumba ei pienistä
hätkähtynyt ja kerran hänen jopa kerrotaan menneen hymyillen
kehumaan kanadalaista puolustajaa joka oli hänet jäähän
rajusti taklannut. Tumba ei mahtavien taitojensa ja
rajattoman energiansa takia ollutkaan vain ruotsalaisten
lemmikki. Esimerkiksi Moskovan vuoden -57 kisojen
finaalipelin Neuvostoliitto-Ruotsi jälkeen
neuvostoliittolaiset ryntäsivät jäälle juhlimaan Ruotsin
maailmanmestaruutta ja huusivat Tumban nimeä. Peli oli
päättynyt tasan ja jätti Neuvostoliiton pisteen erolla
hopealle. Tämä ei kuitenkaan neuvostoliittolaisia katsojia
haitannut koska olihan Ruotsilla Tumba. Ruotsin jääkiekon
kehitykseen Tumballa on katsottu olleen kaikkein suurin
merkitys kaikista ruotsalaisista pelaajista. Tämä onkin
ymmärrettävää koska Tumba oli se pelaaja johon koko Ruotsin
kiekkoilu ja etenkin siinä menestyminen nojasi ja perustui
koko 50-luvun.

Ruotsin maajoukkueessa Tumba oli pitkäaikainen kapteeni.
Ensimmäisen kerran Tumba laittoi maajoukkuepaidan ylleen 1951
ja teki heti viisi maalia Usa:ta vastaan, siis ensimmäisessä
maaottelussaan. Seuraavana vuonna Tumba pelasi ensimmäiset
MM-kisat. Maajoukkuepelejä Tumba pelasi kaikkiaan 245 ja teki
niissä uskomattomat 259 maalia. Tämä on edelleen Ruotsin
maajoukkueen maaliennätys, ja sellaiseksi myös jää.
MM-kisoissa Tumba pelasi peräti 14 kertaa vuosina 1952 - 1966,
mukaan mahtuu myös neljät olympialaiset. MM-kultaa Tumba
juhli kolmesti, lisäksi tuli lukuisia hopea- ja
pronssimitaleita. Olympialaisista parhaiten sujui hopeaan
päättyneet Innsbruckin -64 kisat. MM-kisojen parhaimmaksi
hyökkääjäksi Tumba valittiin kaksi kertaa, -57 ja -62.
Virallisia MM-kisojen All-Starseja ei Tumban huippuaikoina
vielä valittu, mutta Tumba oli epäviralliseksi jääneissä
vuoden -54 All-Starseissa. Tuolloin valittiin kolme All-Stars-
kentällistä ja Tumba oli Ruotsin ainoa niihin mahtunut
hyökkääjä. Sven Tumba on yksi MM-kisojen kaikkien aikojen
parhaimmista pistemiehistä ja maalintekijöistä. MM-kisojen
kaikkien aikojen pistepörssissä Tumba on viides heti Troikka
Petrovan - Harlamov-Petrov-Mihailov - ja Maltsevin jälkeen
tehoilla 127 (84+43) 97:ssä pelissä. 84:llä maalilla Tumba on
MM-kisojen kaikkien aikojen maalipörssissä vielä
pistepörssiäkin korkeammalla, toisena heti Mihailovin jälkeen.
Lisäksi Tumballa on MM-kisojen historian viidenneksi kovin
maalikeskiarvo, 0,87 maalia/ottelu. Firsov on tässä kaikkien
aikojen paras arvolla 1,05. MM-kisojen pistepörssin Tumba
voitti 1964, lisäksi hän oli vuoden -63 kisoissa,
tasapisteillä voittajan kanssa, pörssin toinen. -64 Tumba
voitti myöskin kisojen maalipörssin, tällöin Tumba oli jo
33-vuotias.

1957 Tumbasta tuli ensimmäinen Euroopassa uran luoneista
pelaajista, joka kävi NHL-joukkueen harjoitusleirillä. Tumba
kävi Bostonin leirillä ja kun Tumba teki - muutenkin hyvin
menneen leirin lisäksi - vielä joukkueensa ensimmäisessä 1-1
päättyneessä harjoitusottelussa Rangersia vastaan heti maalin
niin tarjottiin hänelle luonnollisesti myös NHL-sopimusta.
Tumba ei sitä kuitenkaan ottanut vastaan. NHL-sopimus olisi
tehnyt Tumbasta ammattilaisen ja hän ei olisi silloin voinut
enää edustaa Ruotsia arvokisoissa. Tätä Tumba ei halunnut ja
siksi kieltäytyi sopimuksesta. Bostonin tarjous oli peräti
50 000 dollaria kaudesta ja se oli tuohon aikaan todella kova
tarjous. "En ole yhtään katunut sitä päätöstä. Minua ei
miellyttänyt NHL:n pelityyli". Totesi Tumba paljon myöhemmin.

Tumba ei ollut - niin monen senaikaisen jääkiekkoilijan
tapaan - maajoukkuemies vain jääkiekkossa, vaan pelasi myös
kansainvälisen pelin Ruotsin jalkapallon maajoukkueessa.
Tumba edusti Ruotsia myös kolmannessa lajissaan, golfissa.
Lopettamisensa jälkeen Tumbasta tulikin menestyksekäs Golfin
pelaaja, hän myös rakennutti lopettamisensa jälkeen paljon
Golf ratoja. Tumban poika jatkaa isänsä jäljillä, pojasta tuli
Golf-ammattilainen. Tumba tuli Ruotsissa tunnetuksi myös
muusta kuin jääkiekosta. Tumballa oli muun muassa oma radio-
ohjelma "Timmen Tumba" kerran viikossa sekä oma palsta
eräässä viikkolehdessä. Kesäisin Tumba taas esiintyi ympäri
Ruotsia tanssilavoilla, Tumballa oli myös useita
vesihiihtokouluja ympäri Ruotsia. Tumba esiintyi myös
lukemattomissa Mainoksissa sekä lanseerasi oman Tumba-
pöytäjääkiekkopelin josta tuli myös erittäin suosittu. Tumba
myös seurusteli muutaman vuoden Ruotsin Birgitta-prinsessan
kanssa. Samaan aikaan Tumba opetti Ruotsin nykyisen kuninkaan
Carl Gustavin luistelemaan. Sven Tumba on valittu Ruotsin
kaikkien aikojen kiekkoaatelistoon, hän on "Stor Grabb"
numero 36. Tumba valittiin 1997 ensimmäisenä ruotsalaisena
IIHF:n Hall Of Fameen.

 

[TKH]

Juttu 15

Tarasov sanoi 1980-luvulla eräästä 1980-luvun
Neuvostoliittolaisesta laitahyökkääjästä että hän on paras
pelaaja, joka heillä on koskaan ollut. Ketä Tarasov
tarkoitti?? Tarasov puhui tietenkin härkämäisestä Vladimir
Krutovista.

Vladimir Krutov syntyi kesäkuun 1. 1960 Moskovassa.
Moskovalaisena superlahjakkuutena Krutov aloitti
Neuvostoliiton pääsarjauransa suoraan ZSKA:sta. Hän debytoi
ZSKA:ssa jo 17-vuotiaana kaudella 1977-78. Tuolloin menestystä
ei vielä tullut, mutta jo kahden seuraavan kauden aikana
Krutov osoitti mitä tulevan piti. Alle 20-vuotiaiden
MM-kisoissa, Krutov valittiin kahtena vuotena sekä
All-Starsiin, että kisojen parhaimmaksi hyökkääjäksi.
Toisella varsinaisella kaudellaan ZSKA:ssa, 1979-80, Krutov
teki lopullisen läpimurron niin Neuvostoliiton sarjan kuin
myös kansainvälisten kenttien ehdottomalle huipulle. Tuolloin
vasta 19-vuotias Krutov teki Neuvostoliiton sarjassa pisteet
42 (30+12) ja oli Neuvostoliiton parhaimpia pelaajia vuoden
1980 olympialaisissa. Parhaimmalla kaudellaan Krutov teki 66
pistettä ja 37 maalia 46:ssa ottelussa. Krutov pelasi
Neuvostoliiton sarjassa 11 kautta ja 439 ottelua tehden niissä
503 (288+215) tehopistettä. Neuvostoliiton sarjassa Krutov
teki peräti viidesti yli 30 maalia, joka on kerran enemmän
kuin mihin maaginen Sergei Makarov pystyi. Neuvostoliiton
sarjan All-Starsiin Krutov valittiin seitsemän kertaa.
Neuvostoliiton vuoden pelaajaksi Krtov valittiin kerran, -87.
Samana vuotena hänet äänestettiin kansainvälisen lehdistön
toimesta Euroopan parhaimmaksi pelaajaksi.

Krutov lähti monen Neuvostoliittolaisen pelaajan tapaan
NHL:ään kaudeksi 1989-90. Hänelle NHL-ura ei kuitenkaan
koskaan auennut. Krutov oli jo harjoitusleirille saapuessaan
kovasti ylipainoinen ja täysin harjoittelematon. Hänen
normaalipelipainonsa Neuvostoliitossa oli noin 90 kiloa, mutta
NHL:ssä se oli yli 100. Lisäksi kun Krutov kärsi
Alkoholismista ja sopeutumattomuudesta uuteen elämäänsä. Tästä
syystä jäi hänen NHL-saldokseen vain yksi kausi ja tehopisteet
34 (11+23) 61:ssä ottelussa. "Krutov on poikkeuksellisen
lahjakas jääkiekkoilija, mutta valitettavasti hänelläkin on
heikkouksia. Hän ei ole aina noudattanut urheilullista
elämäntapaa, mutta lahajakas hän todella on", sanoi Viktor
Tihonov aikoinaan. Igor Larionov kertoi kirjassaan että yritti
Neuvostoaikoina saada Krutovia muuttamaan ruokailutottumuksia,
muttei siitä koskaan mitään tullut, kun Krutov ei pystynyt
rajoittamaan syömisiään.

Krutov pelasi Neuvostoliiton paidassa 254 maaottelua ja teki
niissä 149 maalia. Neuvostoliiton maajoukkueessa hän pelasi
seitsemät MM-kisat ja kolmet olympialaiset ajanjaksolla
1980-1989. Krutov on MM-kisojen kaikkien aikojen
pistepörssissä sijalla 21 tehtyään 78 (44+34) tehopistettä
68:ssa ottelussa. Krutov on MM-kisojen pistepörssissä
1980-luvulla tai myöhemmin uransa luoneista pelaajista
kolmanneksi tehokkain. Vain Makarov ja Fetisov sijoittuvat
korkeammalle. MM-kisojen All-Starsiin Krutov valittiin
kaikkiaan neljä kertaa vuosina 1983-87. MM-kisojen
parhaimmaksi hyökkääjäksi Krutov valittiin kaksi kertaa, -86
ja -87. Vuoden 1987 MM-kisat olivat Krutovin kaikkein
parhaimmat, tuolloin hän voitti MM-kisojen piste- ja
maalipörssit. Lisäksi Krutov oli usein MM-kisojen piste- ja
maalipörssien kärkipäässä. -83 ja -86 hän oli pistepörssin
toinen, -81 ja -86 maalipörssin toinen sekä -83 maalipörssin
kolmas. Parhaimmat olympialaisensa Krutov pelasi 1988, jolloin
hän oli turnauksen paras hyökkääjä - ja paras pelaaja Fetisovin
jälkeen - voittaen taas sekä piste- että maalipörssin. Vuosina
1987 ja 1988 Krutov olikin kaikkein parhaimmillaan, näiden
vuosien jälkeen hänen romahduksensa oli nopeaa. Ei Krutovin
legendaarisuus perustu kuitenkaan vain loistaviin MM-kisoihin.
Krutov osoitti tasonsa myös kolmissa Kanada Cupeissa. Vuoden
1981 Kanada Cupissa Krutov oli pistepörssin yhdeksäs tehtyään
seitsemässä ottelussa 8 (4+4) tehopistettä. Tretjak ja
Kasatonov olivat Neuvostoliiton ja koko turnauksen parhaimmat
pelaajat, mutta Krutov pelasi myös loistavat kisat ollen
Neuvostoliiton seuraavaksi parhaimpia pelaajia Makarovin ja
Sergei Shepelevin ohella. 1984 Kanada Cupin pistepörssissä
Krutov oli myös yhdeksäs tehtyään kuudessa ottelussa 8 (3+5).
Myös -84 Cupissa Krutov oli Neuvostoliiton ja koko turnauksen
parhaimpia yhdessä Makarovin ja maalivahti Vladimir Myshkinin
kanssa. Kaikkein parhaimman Kanada Cupinsa Krutov pelasi 1987.
Tuolloin hänet valittiin oikeutetusti Cupin All-Starsiin.
Turnauksen pistepörssissä Krutov oli neljäs tehtyään
yhdeksässä ottelussa 14 (7+7), Neuvostoliittolaisista vain
Sergei Makarov oli edellä tehtyään 15 (7+8). Krutov on Kanada
Cupien historian kolmanneksi tehokkain pelaaja tehtyään 22:ssa
ottelussa 30 (14+16) tehopistettä, edellä ovat vain Wayne
Gretzky ja Sergei Makarov.

Vladimir Krutov oli pieni, mutta erittäin vahva pelaaja.
Neuvostoliiton ykkösviisikon superpuolustaja Vjatseslav
Fetisov kutsui Krutovia osuvasti "pieneksi tankiksi", joka on
erittäin hyvä ja oikeaan osuva nimitys. Krutov oli noin 175
senttiä pitkä, mutta hänen pelipainonsa oli parhaimilla
kausilla kuitenkin noin 90 kiloa. Krutov tuli tunnetuksi
ennenkaikkea kahdesta asiasta. Ensimmäinen oli hänen
uskomattoman härkämäinen ja väsymättömästi raatava pelityyli,
mikä hämmästytti katsojia muun muassa vuoden 1987 Kanada
Cupissa. Krutovin voidaan sanoa parhaimmillaan olleen
varsinainen sinnikkyyden ja kovan työnteon perikuva
aikaisemman Neuvostoliiton supertähden Boris Mihailovin
tapaan. Toinen asia mistä Krutov tuli tunnetuksi oli hänen
uskomaton kykynsä tehdä maaleja. Krutovin fysiikka sekä kova
tahto ja luonne tekivät hänelle mahdolliseksi seisoa
vastustajan maalinedustan liepeillä ja olla aina valmiina
syötön tai reboundin ilmestyessä ulottuville. Krutov olikin
pelaajana ennenkaikkea juuri maalintekijä. Hän oli myös se
joka KLM-ketjusta teki eniten maaleja. Makarov teki
MM-kisoissa 50 maalia 101:ssä ottelussa, Krutov teki 44 vain
68:ssa ottelussa. Neuvostoliiton maajoukkueen apuvalmentaja
Vladimir Jursinov totesi kesällä 1983 edellisestä kaudesta
näin: "Jos laskemme mukaan kaikki kansainvälisissä
turnauksissa tehdyt maalit, niin Krutovin tasolle ei yllä
kukaan. Makarovilla on 9 maalia tilillään, muilla enintään
6-7, ja Volodjalla 25". Neuvostoliiton legendaarinen
valmentaja Anatoli Tarasov on nähnyt kaikki Neuvostoliiton
superlegendat paremmin kuin kukaan muu. Ja hän pitää Krutovia
kaikkein parhaimpana: "Krutov on paras hyökkääjä, mitä meillä
koskaan on ollut. Hänen harhautuksensa ovat odottamattomia ja
hämmästyttävän rationaalisia. Hän tekee kaiken ikään kuin
avoimesti, yksinkertaisesti, ilman minkäänlaista oveluutta.
Silti häntä on mahdoton pysäyttää. Luulen tämän osaksi
johtuvan siitä, että hän on todella rohkea ja lujaluonteinen".
En tiedä onko Krutov nyt aivan Neuvostoliiton kaikkien aikojen
paras hyökkääjä, mutta kaikkein parhaimmilla kausillaan 1987-
1988 hän oli maailman paras laitahyökkääjä ja 3-4:n parhaimman
pelaajan joukossa koko maailmassa. Se on varma.

Krutov oli muodostamassa yhtä maailman kaikkien aikojen
parhaimmista hyökkäyskolmikoista ja ehdottomasti maailman
kaikkien aikojen parasta viisikkoa. Kyseessä on KLM-ketju,
joka tuli viisikkona tunnetuksi Green Unit -nimellä.
Viisikossa pelasivat Vladimir Krutov - Igor Larionov - Sergei
Makarov - Vjatseslav Fetisov - Aleksei Kasatonov. Ketju oli
kolmas ja viimeinen Neuvostoliiton luomista superketjuista.
Voi olla että tahti vain parani loppua kohti. Almetovin ketju
oli Euroopan paras 1960-luvulla ja Petrovin ketju oli maailman
paras 1970-luvulla, mutta KLM nousi vielä askeleen
korkeammalle. Se osoitti Kanada Cupeissa olevansa
kiistattomasti maailman paras ketju. Edes Gretzky ja Lemieux
samassa ketjussa ei yltänyt sille tasolle. Petrovin ketju ei
tosin koskaan päässyt kunnolla pelaamaan Kanadan ammattilaisia
vastaan. Vuoden -72 Summitin sarjassa ketju ei ollut kaikissa
otteluissa yhdessä ja vuoden -76 Kanada Cupiin Neuvostoliitto
lähetti A- ja B-maajoukkueen välimuodon, jossa ollut ketään
Petrovin ketjusta. KLM debytoi vuoden 1981 Kanada Cupissa,
joka päättyi Neuvostoliiton 8-1 murskavoittoon. Siitä lähtien
ketju oli koossa aina vuoden 1989 MM-kisoihin. Vaikka ketju
pelasi yhdessä vuodesta 1981, tapahtui ketjun varsinainen
kansainvälinen läpimurto vasta vuoden 1983 MM-kisoissa.
Ajanjaksolla 1981-89 ketju teki mahtavaa jälkeä niin
MM-kisoissa kuin Neuvostoliiton sarjassa. Keväällä 1982
KLM-teki ennätyksen, joka oli vailla vertaa Neuvostoliiton
sarjan historiassa - sadannen maalin yhden kauden aikana.
Otteluita Neuvostoliiton sarjassa pelattiin tuolloin vähän
reilut 40. 100 maalia kolmen pelaajan kesken ei ehkä kuulosta
paljolta, mutta täytyy muistaa että Neuvostoliiton sarjassa
tehtiin huomattavasti vähemmän maaleja kuin NHL:ssä. Tuolla
kaudella KLM-ketju pelasi kokonaisuudessaan suorastaan
täydellisen kauden. Jopa Larionov, joka yleensä teki selvästi
vähemmän maaleja ja pisteitä, pelasi huippukauden. Larionov
teki tuolloin 53 (31+22), Krutov 66 (37+29) ja Makarov 75
(32+43). Ketjun yhteistehot olivat tällöin 194 (100+94).
Neuvostoliiton historia ei tunne toista ketjua, jossa kaikki
hyökkääjät olisivat samana kautena tehneet yli 30 maalia.
Kahtena vuotena koko Green Unit valittiin MM-kisojen
All-Starsiin, -83 ja -86. Mitään toista viisikkoa ei
MM-kisojen historiassa ole koskaan valittu kokonaisuudessaa
All-Starsiin. Neuvostoliiton hyökkäysketjuja on valittu
kokonaisuudessaan MM-kisojen All-Starsiin muitakin. -83
MM-kisoissa koko viisikko oli kisojen pistepörssissä seitsemän
sakissa - 1. Makarov 18 (9+9), 2. Krutov 15 (8+7), 4. Larionov
12 (5+7), 6. Kasatonov 11 (1+10) ja 7. Fetisov 10 (3+7). Vain
Tsekkien Jiri Lala ja Saksan Erich Kuhnhackl kiilasivat
välliin. Vastaavaan suoritukseen ei mikään viisikko ole
missään turnauksessa koskaan yltänyt. KLM-ketju otti vuoden
1987 MM-kisojen pistepörssissä kolmoisvoiton - 1. Krutov 15
(11+4), 2. Makarov 14 (4+10) ja 3. Larionov 12 (4+8) - mutta
siihen on yltänyt useampikin Neuvostoketju MM-kisojen
historiassa. Niin loistava kuin KLM olikin ei se tehoiltaan
ollut lähelläkään Troikka Petrovan tasoa. MM-kisojen kaikkien
aikojen pistepörssissä vain Makarov on kuuden sakissa kun taas
Krutov ja Larionov ovat kaukana kärjestä. Petrovin ketju taas
on kokonaisuudessaan neljän MM-kisojen kautta aikain
tehokkaiman pelaajan joukossa. Tuolloin ajat olivat kuitenkin
toiset ja vertailua ei tältä osin voi yksi yhteen tehdä.
Aikansa parhaimpia ja siten legendaarisia ketjuja ne olivat
kumpikin. "Makarov, Larionov ja Krurov ovat niin taitavia että
heidän on helppoa avata miltein mikä tahansa puolustus",
arvioi Tihonov maltillisesti KLM:ään vuoden 1983 kisojen
jälkeen. "Kun puolustajat Fetisov ja Kasatonov tulevat jäältä
pelattuaan 40-50 sekunttia, he tuskin jaksavat takaisin
vaihtopenkille. He ovat fyysisesti huippukunnossa, mutta
heidän panoksensa jäällä on niin valtava", sanoi Tihonov KLM:n
pakeista samojen kisojen jälkeen. Jos on paremmuus Petrovin
ja Larionovin ketjujen välillä kyseenalaista, niin viisikkoina
se ei sitä ole. Green Unit on maailman kautta aikain paras
viisikko. Ei ole toista viisikkoa johon sitä voi vakavasti
edes verrata. Petrovin ketju ja niiden takana useimiten
pelannut Valeri Vasiljev - Vladimir Lutshenko muodostivat
loistavan viisikon, muttei sitä voi vakavasti Green Unittiin
verrata. Almetovin ketjun takana pelasi kiinteästi Eduard
Ivanov - Aleksander Ragulin -pakkipari, mutta ei A-Line
Unitkaan yllä vertailussa lähellekään Larionovin viisikkoa.
"Ykkösketjumme viiden pelaajan keskinäinen vaihdeltavuus
vaatii jokaiselta hyökkääjältä ja puolustajalta jatkuvaa
liikkeelläoloa. Heidän tekninen ja taktinen suorituksensa
yhdessä erässä vastaa sitä työmäärää, johon johtopelaajat
kymmenen vuotta sitten käyttivät kaksi, ellei peräti kolme
erää. Heidän peliään ei voi verratakaan muutama vuosi sitten
näkemäämme peliin. Anatoli Tarasov kirjoitti Sovetskaja
Rossijassa, ettei jääkiekon historia tunne samanveroista
viisikkoa. Olen samaa mieltä kunnianarvoisan valmentajan
kanssa", on Viktor Tihonov sanonut. Ja näinhän se oli.

Vancouverin kauden jälkeen Krutov siirtyi kaudeksi 1991-92
ZSC Zurich:iin Sveitsiin. Sveitsistä matka jatkui Ruotsiin,
jossa hän pelasi ensin Östersunds:ssa kaudet 1992-95 ja
Brunflo:ssa kauden 1995-96. Lopettamisenja jälkeen Krutov
toimi Moskovan ZSKA:n kakkosjoukkueen apuvalmentajana ja
valmentajana. Krutov eteni myöhemmin ZSKA:n ykkösjoukkueen
päävalmentajaksi, mutta joulukuussa 2001 hänet erotettiin
päävalmentajan paikalta huonosti sujuneen kauden takia.

 

[TKH]

Juttu 16

Kuka legendaarinen NHL-pelaaja teki ensimmäisenä pelaajana
NHL:n historiassa yli 100 pistettä kaudessa?? Kyseessä on
tietenkin väkivahva maalineduspunnertaja Phil Esposito.

Phil Esposito syntyi helmikuun 20. 1942 Sault St. Marie:ssa,
Ontariossa. Esposito nousi NHL-piirien tietoisuuteen OHA:n
St. Catharines Teepees:ssä pelatessaan kaudella 1961-62.
Samalla kaudella Espo pääsi myös kokeilemaan EPHL:n Sault Ste.
Marie Thunderbirds:iin kuuden ottelun ajan. Seuraavan kauden
Esposito pelasikin EPHL:ssä, mutta eri joukkueessa. Kaudelle
1963-64 Esposito siirtyi CHL:ään ja St. Louis Braves-
joukkueeseen, jossa pelasikin loistavan puolikauden. Niin
loistavan että jälkimmäiseksi puoliskoksi Esposito pääsi
pelaamaan NHL:ään ja Chicagoon.

Esposito debytoi NHL:ssä Chicagossa kaudella 1963-64, mutta
varsinainen ensimmäinen kokonainen kausi oli 1964-65. Esposito
pelasi Chicagossa kolme täyttä kautta ennen siirtoaan
Bostoniin kesällä 1967. Esposito oli aivan vain keskitason
keskushyökkääjä kun hänet kaupattiin Chicagosta Bostoniin.
Bostonissa hänestä tuli kuitenkin yksi koko NHL:n historian
suurimmista pelaajista. Yhtään mitään Esposito ei ollut
saavuttanut Chicagossa, mutta heti ensimmäisestä kaudesta
lähtien Esposito kuului liigan eliittiin Bostonissa. Heti
ensimmäisellä Bostonin kaudellaan hän oli pistepörssin
kakkonen Chicagon Stan Mikitan jälkeen ja hänet myös valittiin
NHL:n kakkos All-Starsiin. Kahdeksan kautta kestäneellä
Bostonin-urallaan Esposito oli joka vuosi NHL:n kahden parhaan
pistemiehen joukossa. Esposito voitti liigan pistepörssin
viisi kertaa ja oli kolmesti toinen. Kolmesta
pörssitappiostaan kaksi hän kärsi joukkuekaveri Bobby Orr:lle.
NHL:n maalipörssin Esposito voitti kuusi kertaa peräkkäin
ajanjaksolla 1970-75, kaikki tietenkin Bostonin paidassa.
Jokaisella Bostonin kahdeksalla kaudella Esposito valittiin
NHL:n All-Starsiin, niistä kuudesti ykköseen. Kahdesti hän
voitti liigan arvokkaimmalle pelaajalle annettavan Hart
Trophyn, -69 ja -74. Kahdesti hän jäi äänestyksessä
kakkoseksi, -71 pystin vei joukkuekaveri Bobby Orr ja -73
Bobby Clarke. -71 ja -74 Esposito voitti Lester B. Pearson
palkinnon, joka jaetaan pelaajien mielestä liigan parhaimmalle
pelaajalle ja -78 Lester Patrick palkinnon ansioistaan Usan
kiekkoilun hyväksi. Toisella kaudellaan Bostonissa Espositosta
tuli NHL:n historian ensimmäinen yli 100 pistettä kaudessa
tehnyt pelaaja. Maaginen raja rikkoutui 2.3.1969. Kausi jäi
historiaan ikimuistoisena koska kaksi muutakin pelaajaa rikkoi
samassa kuussa 100 pisteen rajan. Bobby Hull rikkoi rajan
20.3.1969 ja Gordie Howe 30.3.1969. Kaudella 1970-71 Esposito
teki silloisen NHL:n maali- ja piste-ennätyksen 152 (76+76),
joka rikkoutui vasta Wayne Gretzkyn toimesta. Yhä nykyäänkään
Espositon pistelukemia ei ole ylittänyt kuin Gretzky ja
Lemieux. Maalimäärän on ylittänyt kahden edellä mainitun
lisäksi Brett Hull. Samaan maalimäärään on yltänyt lisäksi
Teemu Selänne ja Aleksander Mogilny. Edellä mainittu kausi
jäikin Espositon uran parhaimmaksi. Yli 100 pistettä Esposito
teki kuusi kertaa ja yli 50 maalia viisi kertaa. Kahdeksan
Bostonissa pelatun kauden jälkeen Esposito vajosi samaan
massaan jossa oli pelannut ennen Bostonissa pelaamistaankin.
Viimeisellä kaudellaan Bostonissa hän teki 127 (61+66)
pistettä, mutta sen jälkeisillä kausilla New York Rangers:ssa
parhaimmillaankin vain noin 35 maalia ja 80 pistettä. Yhtään
mitään Esposito ei saavuttanut muualla kuin Bostonissa. Toki
täytyy muistaa että Rangers oli tuolloin aika heikko joukkue
ja Esposito voitti neljästi joukkueen sisäisen pistepörssin.
Esposito lopetti mahtavan uransa 39-vuotiaana kauteen 1980-81.
Koko urallaan Esposito pelasi 18 kautta ja 1282 ottelua tehden
niissä 1590 (717+873) tehopistettä. Pudotuspeleissä Esposito
pelasi 130 kertaa ja teki niissä 137 (61+76) pistettä.
Kahdesti hän voitti pudotuspelien maali- ja syöttöpörssit ja
kolmesti pistepörssin. Espositolla on edelleen hallussaan
Bostonin yhden kauden maali- ja piste-ennätykset. NHL:n
kaikkien aikojen pistepörssissä Esposito on kuudes ja
maalipörssissä neljäs.

Phil Esposito oli erittäin vahva pelaaja, joka osasi taidon
survoa maaleja maalinedestä. Bostonissa pelatessaan hän teki
useimmat maalinsa survomalla Bobby Orr:n maalin eteen
toimittaman kiekon maaliin. Tässä Esposito lienee NHL:n
historian paras. Hän on itsekin todennut ettei hänellä ollut
juuri minkäänlaista taitoa tai nopeutta verrattuna moniin
muihin sen ajan NHL:n tähtipelaajiin, mutta myös taidoton
pelaaja voi nousta NHL:ssä supertähdeksi, siitä Esposito on
loistava esimerkki. "Voima ja koko ovat valttejani työssä.
Menen minne olen menossa, ja kun olen perillä minua on vaikea
siirtää sieltä pois. Minun työni on sellainen. Teen sen ehkä
ilman tyylikkyyttä, mutta olen pyrkinyt aina tekemään sen
mahdollisimman hyvin. Olen työmies. Olen kyllä nähnyt itseni
videonauhalla ja voitte uskoa, etten pitänyt näkemästäni,
mutta minun on myönnettävä, että tuo möhkäle olen juuri minä.
On kuitenkin muistettava, että yritän tehdä kaiken niin hyvin
kuin osaan. Muuta ei työmieheltä voida vaaita", on Esposito
kuvaillut itseään. Tosin ei Esposito nyt aivan taidoton
ollut, etenkin hänen otteenvaitto mailasta hämmästytti
aikanaan. Esimerkiksi tsekkoslovakkialaiset jääkiekkoexpertit
prahalaisen Ludek Bukacin johdolla filmasivat Summit Seriesin
kaikki ottelut Moskovassa 1972. Vasta jälkeenpäin filmeistä
selvisi miten Esposito temppunsa teki. "Esposito oli
Neuvostoliiton maalin edustalla ja liki yhtä isokokoinen
neuvostoliittolaispuolustaja Aleksander Ragulin piti miestä.
Minun täytyi katsoa kohta uudelleen, sillä en käsittänyt
kuinka Esposito kykeni tuossa puristuksessa laukomaan
haltuunsa saaman kiekon maaliin", kertoi Bukac tapahtumia.
Hämäävää Espositon taiturimaisessa kääntölaukauksessa oli sen
nopeus, vain yksi välähdys ja suuri mies kiepsahtaa
vastustajan otteesta, vaihtaa otteensa mailasta ja sivaltaa
kiekon kohti maalin nurkkaa.

Esposito oli mukana Kanadan ja Neuvostoliiton välisessä
Summit Seriesissä. Esposito olikin Kanadan paras pelaaja ja
voitti myös turnauksen piste- ja maalipörssit. Kaikkein
parhaiten kanadalaiset muistavat Espositon kuitenkin hänen
pitämästään televisiopuheesta Kanadan häviämän neljännen
ottelun jälkeen. Neljännessä ottelussa kanadalainen yleisö
buuasi voimakkaasti omilleen kun luulivat niiden velttoilevan.
Yleisö ei voinut ymmärtää että heidän ennakkokäsitysten mukaan
niin "ylivoimainen" joukkueensa saattoi olla häviöllä
Neuvostoliitolle. Tuolloin Neuvostoliitto oli voittanut kaksi
ottelua ja Kanada yhden, yksi oli päättynyt tasan. Shokki oli
isänmaallisille kanadalaisille liian kova ja se purkautui
voimakkaana buuaksena neljännessä ottelussa. Sen jälkeen
Esposito piti kuuluisan televisiopuheensa: "To people across
Canada, we are tryinig our best. Everyone of us - 35 guys that
came out and played for team Canada - we did it because we
love our country and not for any other reason. They can throw
the money out the window, we came because we love Canada,
even though we play in the United States. Canada is still our
home and that´s the only reason we have come to play. I don´t
think is´s fair that we should be booed". Sen jälkeen kun
Kanada oli hävinnyt viidennenkin ottelun Neuvostoliitolle
Esposito piti puheen Kanadan joukkueelle: "Nyt me tarvitsemme
kolme voittoa. Minä aion hakea ne, ja ne jotka ovat samaa
mieltä tulkoot perässäni". Kanada, tai paremminkin Bobby
Clarke, oli raukkamaisesti ja törkeästi hakannut
Neuvostoliiton suurimman tähden Valeri Harlamovin ulos
loppupeleistä kuudennessa ottelussa ja näin helpottanut
huomattavasti Kanadan tietä voittoon. Kanada voittikin lopulta
kaikki loput pelit yhdellä maalilla. Monet asiantuntijat
muistuttavatkin että Harlamov olisi voinut hyvinkin helposti
kääntää pelit toisinpäin, hävisihän Neuvostoliitto Harlamovin
pelatessa vain yhden ainoan ottelun. Täydellistä
"taktikointia" sanoikin moni kanadalainen, joille vain
voitolla oli merkitystä - ei sillä miten raukkamaisesti se
saavutettiin.

Esposito oli mukana Kanadan joukkueessa myös vuoden -76 Kanada
Cupissa. Hän pelasikin hienot kisat ollen Kanadan parhaimpia
pelaajia ja pistepörssin yhdeksäs. Esposito pelasi vielä
kolmannenkin kansainvälisen turnauksen, mutta siitä hän jäi
historiaan erittäin negatiivisesti. Kyseessä on vuoden 1977
MM-kisat. Kanada oli vetäytynyt kahdeksan vuotta aikaisemmin
MM-kisoista kun ei ollut saanut tahtoaan läpi ammattilaisten
käytöstä MM-kisoissa. Nyt heillä ammattilaisia oli mukana aina
supertähti Phil Espositoa myöten. Kentällä Espositoa ei
kuitenkaan huomannut muusta kuin sikailusta ja
epäurheilijamaisuuksista. Esposito solvasi, uhkasi ja haukkui
tuomareita joka kerta ohi luistellessaan ja eritoten kun joku
kanadalainen määrättiin jäähylle. Espositon ja muun Kanadan
käytös oli täysin ennennäkemätöntä Euroopassa ja ne
johtivatkin "Go home Canada" -huutoihin kaikissa Kanadan
otteluissa. Espositon olisi Kanadan joukkueen kapteenina
pitänyt pyrkiä karsimaan joukkueensa rikollisuutta eikä
yllyttää siihen, tai paremminkin johtaa sitä - mitä hän
hillitsemisen sijaan todellisuudessa teki.

Uransa jälkeen Esposito on toiminut niin valmentajana kuin
managerina. Hän oli lyhyen aikaa Rangersin valmentaja
kaudella 1986-87. Rangersien GM hän oli ajanjakson 1986-89.
Esposito toimi kaudet 1992-98 Tampa Bay Lightningin
toimitusjohtajana, hän oli seuran ensimmäinen GM. Esposito
teki Tampan aikanaan jääkiekkohistoriaa tekemällä sopimuksen
Manon Rheaume kanssa. Esposito teki naisen kanssa sopimuksen
1992 ja kutsui hänet myös saman vuoden syksyn
harjoitusleirille. Rheaume myös torjui yhdessä
harjoitusottelussa yhden erän Tampan maalissa. Lähinnä
ilmeisesti markkinointikikkana toiminut Rheaume jäi näin
historiaan ensimmäisenä ja ainoana ammattilaisliigassa
pelanneena naisena. Espositon käyttämä pelinumero 7 on
jäädytetty Bostonissa. 1984 Phil Esposito valittiin Kanadan
Hockey Hall Of Fameen.

 

[TKH]

Juttu 17

Kuka oli ensimmäinen NHL:n All-Stars -pelissä pelannut
suomalainen?? Kyseessä on tietenkin Pekka Rautakallio, joka
pelasi NHL:n All-Stars -pelissä 1982.

Pekka "Rocky" Rautakallio syntyi heinäkuun 25. 1953 Porissa.
Rautakallio oli superlupaus alusta lähtien. Hän debytoi
SM-sarjassa jo kaudella 1968-69 vain 15-vuotiaana Porin Ässien
joukkueessa ja 17-vuotiaana 1971 hänet valittiin junioreiden
Euroopan mestaruuskilpailuiden parhaimmaksi puolustajaksi.
Superpuolustaja Rautakallio huomattiin kansainvälisestikin
jo nurena, koska saatu valinta oli tuohon aikaan todella kovan
luokan arvostus ja saavutus. Ässille Rocky oli hyvin
seurauskollinen pelaaja, koska pelasi kaikki SM-sarjakautensa
ennen ammattilaiseksi siirtymistään Ässissä. Kaudelle 1975-76
Rautakallio siirtyi Pohjois-Amerikkaan, josta palasi kuitenkin
jo kahden vuoden jälkeen takaisin. Kaudet 1977-79 Rocky
pelasi taas Ässissä, sitten matka jatkui takaisin taalajäille.
Tällä kertaa kuitenkin NHL:ään, jossa Rocky pelasi kolme
kautta 1979-82. Tältä reissulta palattuaan Rocky pelasi
SM-liigassa HIFK:ssa kaudet 1982-87 ja Sveitsin liigan
Rapperswill-Jona:ssa kauden 1987-88. Näiden jälkeen Rocky
lopetti 34-vuotiaana. Kaikkiaan Rautakallio pelasi
SM-sarjassa/SM-liigassa 13 kautta ja 443 ottelua, ja teki
niissä 379 (174+205) tehopistettä. Näillä tehoilla Rautakallio
on koko SM-sarjan historian viidenkymmenen tehokkaimman
pelaajan joukossa sekä viidenneksi tehokkain puolustaja.
Pisteitä per ottelu -keskiarvo Rautakalliolla on selvästi
parempi kuin kenelläkään toisella puolustajalla SM-sarjan
historiassa. SM-liigan pudotuspelien kaikkien aikojen
puolustajien pistepörssissä Rocky on viides tehtyään 43:ssa
ottelussa 44 (24+20) tehopistettä. Hän lienee SM-liigan ainoa
yli 40 ottelua pelannut puolustaja, joka on tehnyt yli pisteen
per ottelu. SM-sarjan parhaimmalla kaudella 1978-79
Rautakallio teki yhä voimassa olevan SM-sarjan puolustajien
piste-ennätyksen 53 (25+28) vain 36:ssa ottelussa. Kaikkiaan
Rocky pelasi SM-sarjassa peräti kahdeksan yli 30 pisteen ja
viisi yli viidentoista maalin kautta. Muun muassa kaikki viisi
hänen viimeistä kauttaa HIFK:ssa - kausilla 1982-87 - olivat
yli 30 pisteen kausia ja niistä viimeinen toi pisteet 40
(15+25). Tuolloin Rocky oli 33-vuotias. SM-liigan parhaimman
puolustajan palkintoa alettiin jakaa vuodesta 1978. Tuolloin,
niin kuin myös seuraavalla kaudella, sen voitti Pekka
Rautakallio. Vaikka Rautakallio oli pelannut melkein kymmenen
vuotta SM-sarjassa ennen kuin palkintoa alettiin jakaa, voitti
hän palkinnon kaikkiaan kolme kertaa, -78, -79 ja -86.
SM-sarjan/SM-liigan All-Starsiin Rautakallio on valittu viisi
kertaa, -75, -78, -79, -83 ja -86. Vain Jarmo Wasama on
valittu puolustajista SM-Sarjan/SM-liigan All-Starsiin yhtä
monta kertaa. SM-liigan parhaimmaksi pelaajaksi Rocky
valittiin 1979 ja SM-liigan tehopelaajaksi 1978.
Rautakalliolla on edelleen hallussaan Porin Ässien
puolustajien piste-, maali- ja syöttöennätys. Nämä kaikki
tulivat sillä samalla 1978-79 kaudella, 53 (25+28). Tuolla
kaudella Rocky oli koko pistepörssin viides. Urallaan Rocky
voitti kolme SM-sarjan mestaruutta.

Vuonna 1972 syntyi NHL:n kilpailija WHA. Kahdentoista
joukkueen liiga vaati paljon lisää pelaajia, tämä tarjosi
mahtavan tilaisuuden eurooppalaisille ja siten myös
suomalaisille tuon ajan huippupelaajille. WHA oli suunnilleen
saman tasoinen liiga kuin NHL, mutta se ei hyljeksinyt NHL:n
tapaan taitavampia mutta pehmeämpiä eurooppalaisia. Niinpä
vuoden 1974 maailmanmestaruuskisojen jälkeisenä syksynä WHA:n
Winipeg Jets teki sopimukset Veli-Pekka Ketolan ja Heikki
Riihirannan kanssa. Näin ensimmäiset suomalaiset
jääkiekkoammattilaiset olivat syntyneet. Ketolan ja
Riihirannan hyvät pelit antoivat omalta osaltaan entistä
paremmat mahdollisuudet muillekin suomalaisille. Seuraavana
Keväänä WHA:n Phoenix Roadrunners teki sopimukset Pekka
Rautakallion ja Lauri Monosen kanssa. Saman vuoden syksynä
vielä Juhani Tamminen siirtyi Cleveland Crusedes:n
joukkueeseen. Näin vuoden sisällä peräti viisi suomalaista
huippupelaajaa oli siirtynyt taalajäille WHA:han. Rautakallio
oli Suomen ensimmäisiä pioneereja ammattilaispelaamisessa ja
myös menestyi siellä erittäin hyvin. Ensimmäisellä kaudella
WHA:ssa tuli 73:ssa pelissä huippupisteet 50 (11+39), toinen
kausi meni hiukan heikommin vain 35 (4+31) 78:ssa pelissä.
Kaksi kautta WHA:ssa riitti Rautakalliolle ja hän palasi
takaisiin Suomeen. Rautakallion kokonaispisteet WHA:ssa ovat
85 (15+70) 151:ssä ottelussa. Kahden Ässissä vietetyn kauden
jälkeen Atlanta Flames tarjosi Rockylle sopimusta, johon hän
myös tarttui. Rocky pelasi kauden Atlantassa ja kaksi
Calgaryssä, jonne Flames muutti kaudeksi 1980-81. Ensimmäinen
NHL-kausi oli Rockylle totuttelua, tuolloin syntyi 30 (5+25)
pistettä. Rautakallio kuitenkin muistelee yhä Atlantan vuotta
hyvällä. Joukkueen kohtaloksi kuitenkin muodostui vanhentunut
jäähalli. Taloudellisesti joukue tuotti tappiota, joka pakotti
joukkueen siirymään Calgaryyn. Seuraavalla kaudella ja
ensimmäisellä Calgaryssä Rocky teki jo huippupisteet 56
(11+45). Niin ensimmäisellä kuin toisellakin kaudellaan Rocky
oli Calgaryn toiseksi paras ja tärkein puolustaja silloisen
tähtipuolustajan Paul Reinhartin jälkeen. Kolmannella
kaudellaan Rocky oli kuitenkin joukkueensa ehdoton ykköspakki
ja koko NHL:n parhaimpia puolustajia. Pisteitä Rocky teki 68
(17+51) 80:ssä ottelussa. Tuolla kaudella Rautakalliosta tuli
myös ensimmäinen suomalainen joka koskaan on pelannut NHL:n
All-Stars-pelissä. Teko oli todella mahtava temppu, koska NHL
oli tuolloin vielä hyvinkin P-Amerikka henkinen eikä
eurooppalaisia sinne haluttu. Rocky ei ollut vain ensimmäinen
suomalainen, vaan yksi kaikein ensimmäisistä eurooppalaisista
All-Stars -otteluun valituista pelaajista. Vain Börje Salming
ja pari muuta eurooppalaista pelaajaa oli ennen Rockya
pelannut NHL:n All-Stars -pelissä. Kaudella 1981-82
Rautakallio oli Calgaryn ja koko NHL-liigan tähtipuolustaja,
mutta silti hän palasi tuon kauden jälkeen kotiin. Hän oli
vaimonsa kanssa päättänyt että he haluavat kasvattaa lapsensa
Suomessa ja niin he palasivat Suomeen ja HIFK:hon.
Rautakallio oli tuolloin jo osoittanut olevansa yksi maailman
ehdottomasti parhaimmista puolustajista ja se riitti Rockylle.
Rockyn lähteminen Calgarystä oli paikallisille kiekkofaneille
todellinen järkytys. He eivät voineet ymmärtää miten
joukkueen suurin tähti ja eräs koko liigan parhaimmista
puolustajista saattoi haluta palata parhaimman kautensa
jälkeen takaisin kotimaahansa. Vielä suurempi järkytys Rocky
lähtö oli Calgaryn Toimitusjohtajalla Cliff Fletcherille.
Fletcher vetosi Rockyn jäämisen puolesta erittäin
voimakkaasti, hän tarjosi sopimusta josta palkka oli jätetty
tyhjäksi, "Kaikki maksetaan mitä pyydät". Rautakallio
kuitenkin kieltäytyi selittäen että kyse ei ollut rahasta vaan
perheestä ja lapsista. Fletcher teki vielä -83 MM-kisojen
aikaan yhden tarjouksen Rautakalliolle. Fletcher pyysi Rockyn
aamiaispöytäänsä. "Muistan hyvin sen viestin: Jos haluat tulla
takaisin, ei tarvitse kuin soittaa ja yksityisjetti tulee
hakemaan sinut. Pelipaita odottaa edelleen Calgaryssä".
Calgaryssä Rockyn peliminuuttien korvaaminen tulevalla
kaudella oli vaikeaa. Rocky oli käytännöllisesti katsoen
saanut pelata niin paljon kuin halusi ja pystyi, olihan hän
joukkueen ehdottomasti monipuolisin ja paras kiekollinen
puolustaja. Koko NHL-urallaan Rocky pelasi 235 peliä ja teki
niissä 154 (33+121) tehopistettä. Rocky itse on kertonut
NHL-ajastaan näin: "Olin pelintekijä. Kundit sanoivat mulle,
että sä et tappele. Vastasin, että selvä juttu. Käytännössä
homma meni niin, että jos joku rupesi tökkimään tai
huutelemaan, niin paikalle tuli omat gorillat, jotka jyräsivät
sen. Valmentaja sanoi aina, että ota kiekko ja tee sillä mitä
tykkäät. Sain kuskata kiekkoa tai tehdä mitä vain. Siihen
aikaan eurooppalaisten pelaajien luistelutaito oli niin paljon
parempi kuin paikallisten, että alta pääsi hyvin pois. Niiden
ajatusmaailmahan oli: Eurooppalainen! Aja päälle ja täysillä!
Uskon, että kanadalaisten oli pakko elää tuo aika läpi.
Nykyisin joku Don Cherry vihaa eurooppalaisia aika yksinään."
Rautakallion aikaa pelattiin vielä vanhaa kanadalaista
tappelukiekkoa, mutta eurooppalainen taitokiekko oli kuitenkin
jo tulossa erittäin vahvasti. Siihen vaikutti osaltaa ei vain
taitavat eurooppalaiset vaan myös eräs kanadalainen. "Muistan,
kun Edmonton oli tulossa Atlantaan pelaamaan ensimmäisen
kerran sinä syksynä, kun joukkue oli tullut mukaan NHL:ään.
Valmentaja Al Macneil sanoi meille ennen ottelua, että siellä
on nyt sitten sellainen pelaaja kuin Wayne Gretzky, josta on
puhuttu paljon. -Se on pieni, se ei osaa ampua, se ei osaa
luistella, se ei ole mistään kotoisin!!- Jos en nyt ihan
väärin muista, niin Gretzkyn tehot sinä iltana olivat 2+3,
tai jotain ihan käsittämätöntä."

Rautakallio oli hyökkäävä puolustaja, jonka luistelutaito oli
aivan kansainvälistä huippuluokkaa. Rocky myös ampui kovaa ja
hänen pelikäsityksensä ja pelin lukunsa oli erittäin hyvää.
Rautakallio ei ollut niin kovin iso, mutta hän pelasi erittäin
hyvää fyysistä peliä. Nämä tekivät hänestä aikanaan yhden
NHL:n parhaimmista puolustajista.

Pekka Rautakallio pelasi 165 maaottelua ja teki niissä 27
maalia. Hän edusti Suomea seitsemissä MM-kisoissa ajanjaksolla
1972-83. MM-kisoissa Rocky pelasi 58 MM-ottelua ja teki niissä
28 (10+18) tehopistettä. Rocky on Jutilan ja Pekka Marjamäen
jälkeen Suomen kaikkien aikojen kolmanneksi tehokkain
puolustaja MM-kisoissa. Rautakallio oli aina erittäin tasainen
puolustaja ja siksi hän pelasi useita huipputurnauksia. Eräät
Parhaimmista MM-kisoistaan Rocky pelasi vuosien -77, -78 ja
-83 MM-kisoissa, joissa oli Suomen aivan parhaimpia pelaajia.
Vuonna -77 hän sai kymmenessä ottelussa 7 (3+4) pistettä,
vuonna -78 yhtä monessa ottelussa 7 (4+3) pistettä ja vuonna
-83 jälleen kymmenessä ottelussa 8 (1+7). Suomen sisäistä
arvokisojen pistepörssiä Rautakallio ei voittanut, mutta
monesti oli luonnollisesti aivan parhaimpia pistemiehiä.
Vuoden 1978 MM-kisoissa Pertti Koivulahti oli Suomen paras
pistemies 8 (1+7)pisteillään ja Vuoden 1983 MM-kisoissa Anssi
Melametsä sai yhdeksän pistettä. MM-kisojen lisäksi
Rautakallio edusti Suomea vuosien 1976 ja 1981 Kanada
Cupeissa. Vuoden -76 Kanada Cupissa Rautakallio oli Suomen
parhaimpia pelaajia ja pistemiehä, 4 (2+2) pistettä viidessä
ottelussa. 1981 Kanada Cupissa Suomi hävisi neljä ensimmäistä
ottelua maalierolla 2-27. Kanadalle hävittiin 9-0,
Neuvostoliitolle 6-1, Tsekkoslovakkialle 7-1 ja Ruotsille 5-0.
Kanadaan vastaan olleen ottelun jälkeen Rautakallio kommentoi
omaansa ja koko joukkueen peliä näin: "Suorituksemme oli
surkea. Ei Kanada mikään voittamaton joukkue ole. Meistä ei
vain ollut mihinkään". Neljän ensimmäisen katastrofaalisen
pelin jälkeen Rautakallio sanoin näin: "Häpeän fiaskoamme ja
haluasin hiipiä hiljaa ensimmäiseen lentokoneeseen ja lentää
Havaijille". No viimeisestä pelistä sentäs saatiin piste ja
Rockykin saattoi palata Suomeen.

Pekka Rautakallio pelasi Ässissä 1970-luvun lopulla
kuuluisaksi nousseessa ykkösketjussa. Ketjussa pelasi Kari
Makkonen, Veli-Pekka Ketola, Arto Javanainen, Pekka
Rautakallio ja Harri Nikander. Kentällisen taktiikka oli
pelkistettynä yleensä joko Kaivaa kiekko vastustajan
kenttäpuoliskon kulmista, jonne Rautakallio sen oli laukonut
tai sitten hakea maalipaikkoja maalin edestä seuraten
Rautakallion pitkiä nousuja. Nikanderin tehtävänä oli melkein
vain puolustaa ja paikata hyökkäyshaluisen Rautakallion
mahdollisia lipsahduksia. Rautakallio pelasi usein Suomen
ykkösketjussa kansainvälisissä turnauksissa. Esimerkiksi
vuoden 1976 Kanada Cupissa Suomen ykkösketju oli Juhani
Tamminen - Veli-Pekka Ketola - Harri Linnonmaa, Pekka
Rautakallio - Heikki Riihiranta.

Peliuransa jälkeen Rautakallio on toiminut ensin
vakuutusalalla ja sitten valmentajana Suomessa Espoon
Blues:ssa ja Sveitsissä Rapperswillessä ja Bern:ssä.
Tulevaisuuden suunnitelmistaan Rautakallio on sanonut näin:
"Tulevaisuudessa haluaisin kokeilla manageripuolella ja vähän
isommissa asioissa." Nyky SM-liigasta ja sen tilasta Rockylla
on selvä näkemys: "Koko toiminta on riistäytymästä käsistä.
Toimintaa johdetaan bisneksen ehdoilla ilman, että siihen on
valmiuksia. Moniko joukkue tekee SM-liigassa positiivisen
tuloksen? Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on valtava tarjonta.
Seurojen täytyy miettiä, mitä tehdä, että kannattajat tulevat
paikalle illasta toiseen eivätkä ala valikoida vain parhaita
pelejä. Suomesta puuttuu menestymisen kulttuuri.
Maailmanmestaruuden jälkeen on hiffattu, että tässä on nyt
bisnesrako. Sellaista kulttuuria ei kuitenkaan ole, että
sen menestyksen kanssa osattaisiin elää". 1993 Pekka
Rautakallio valittiin jääkiekkoleijonaksi numero 91.
Rautakalliolla on oma nimikkopalkinto SM-liigassa, Pekka
Rautakallio -palkinto jaetaan SM-liigan parhaimmalle
puolustajalle. Tämän samaisen palkinnon Rautakallio itse
voitti kolme kertaa.

 

[KuPLa]

TKH loistavaa, loistavaa ja vielä kerran loistavaa!!upeaa työtä!
Mutta min henkilökohtaisesti olisin todella iloinen ja myös kiitollinen jos jaksaisit tai pystyisit tekemään jutut vielä minun omista suosikeistani (Dino Ciccarelli ja Igor Larionov) jotka olivat jo pienestä suuria suosikkejaani!Pihapeleissä usein minun kohdalla tuli huuto "ja Ciccarelli tekee maalin" tai "Larionov mahtavat kikat ja maali";)

 

[koo]

Hienoja juttuja

Kiitos jo ilmestyneistä jutuista. Pyytäisin Zurillasta, Konovalenkosta ja Lalli Partisesta kirjoitusta.
Juhani Lahtinen (tiedän, että ei se nyt niin ihmeellinen ollut) kiinnostaisi myös.

Terveisin koo

 

[TKH]

Juttu 18

"Kiitos jo ilmestyneistä jutuista. Pyytäisin Zurillasta,
Konovalenkosta ja Lalli Partisesta kirjoitusta.
Juhani Lahtinen (tiedän, että ei se nyt niin ihmeellinen ollut)
kiinnostaisi myös. "

Konovalenkosta en ole juttua vielä tehnyt, mutta valkkauslistalla se on (listalla josta valitsen seuraavaksi esiteltävän pelaajan).
Ei se tosin silti vielä takaa mitään. Muista jutut on tehty.
Lahtinen oli muuten aikansa merkittävin maalivahti Suomessa, eli
kyllähän se jo sinänsä ihmeellinen oli. Siitäkin juttu siis on.


"Dino Ciccarelli ja Igor Larionov)"
Valitettavasti kummastakaan en ole juttua tehnyt. Larionovista
tietysti joskus juttu tulee, mutta olen keskittynyt jo aikaa sitten
lopettaneisiin pelaajiin.


Niin, kiitoksia vaan kehuista. Pääsääntöisesti nämä jutut taitaa
olla siitä pitemmästä päästä mitä olen niitä tehnyt. Osa tulevista
esittelyistä saattaa olla hiukan lyhyempiä johtuen monesta asiasta, kuten käsillä olevasta kirjallisuudesta. Kaikista ei vain
löydy kunnolla mielenkiintoista kirjoitettavaa, tai ainakaan omasta
kirjahyllystäni ei ole löytynyt.








Ketä maalivahtia useimmat pitävät kaikkien aikojen parhaimpana
NHL-maalivahtina?? Kyseessä on tietenkin legendaarinen Terry
Sawchuk joka muun muassa johtaa NHL:n maalivahtien kaikkien
aikojen nollapelitilastoa.

Terry Sawchuk on syntynyt joulukuun 28. 1929 Winnipegissä,
Manitobassa. Sawchukin suku oli lähtöisin Ukrainasta, josta
hänen myöhempi lempinimensä - "Uke" ja "Ukie" - olivat perua.
Sawchukista tuli maalivahti 10-vuotiaana. Se tapa
jolla hänestä tuli maalivahti jahtasi häntä koko hänen
loppuelämänsä. Tuolloin hänen 17-vuotias veli, Mike Sawchuk
- joka myös pelasi maalivahtina - kuoli käsittämättömästi
sydänkohtaukseen. Veljeksillä oli hyvin läheiset suhteet,
on sanottu ettei Terry oikeastaan koskaan päässyt veljensä
kuolemasta kunnolla yli. Tapahtuman jälkeen Terry sai veljeltä
jääneet maalivahdin varusteet ja rupesi käyttämään niitä
ahkerasti. Sawchuk pelasi menestyksekkäitä juniorikausia
eri liigoissa ja joukkueissa, mutta NHL:n kiinnostuksen
Sawchuk herätti kahdella AHL:n Indianapolis Capitols-
joukkueessa pelaamallaan kaudella. Kaudella 1948-49 hänet
valittiin AHL:n vuoden tulokkaaksi ja seuraavalla 1949-50
kaudella AHL:n ykkös All-Starsiin. Samaisella kaudella Sawchuk
pääsi kokeilemaan jo NHL:äänkin seitsemän ottelun verran.

Terry Sawchukin ensimmäiset kaudet NHL:ssä olivat melkein
satumaiset. Sawchuk debytoi liigassa kaudella 1950-51, jolloin
hänet valittiin NHL:n ykkös All-Starsiin ja hän voitti
parhaan tulokkaan Calder Trophyn. Viidellä ensimmäisellä
kaudellaan hän voitti kolme Stanley Cupin mestaruutta, kolme
Vezina Trophya (-52, -53 ja -55), oli kaksi kertaa Vezina
Trophy äänestyksen kakkonen (-51 ja -54), valittiin kolmesti
ykkös All-Starsiin (-51, -52 ja -53) ja valittiin kahdesti
kakkos All-Starsiin (-54 ja -55). Jokaisella viidellä kaudella
Sawchuk saavutti eniten voittoja NHL:n maalivahdeista,
kolmella niistä hän saavutti eniten nollapelejä. Kaikkilla
viidellä hänen ensimmäisellä kaudellaan Sawchukin päästettyjen
maalien keskiarvo oli alle 2 maalia, niistä kolmella kaudella
Sawchukin keskiarvo oli liigan paras. Play-Offeista Sawchukin
legendaarisin esitys koettiin kaudella 1951-52 jolloin
Detroit vei mestaruuden suoraan kahdeksan ottelun
voittoputkella. Sawchuk ei hävinnyt siis yhtään ottelua ja
hän pelasi peräti neljä nollapeliä. Siis vain kahdeksassa
ottelussa. Sawchukin päästettyjen maalien keskiarvo oli
käsittämättömän pieni 0.63! Viidestä ensimmäisestä kaudestaan
kolmella Sawchukilla oli pudotuspelien alin päästettyjen
maalien keskiarvo ja kolmesti hänellä oli eniten nollapelejä
pudotuspeleissä. Detroitilla oli käsissään oikea timatti,
mutta silti Sawchuk päätettiin myydä viiden superkauden
jälkeen Bostoniin. Bostonissa Sawchuk pelasi kaksi
keskinkertaista kautta, joiden jälkeen hänet kaupattiin
takaisin Detroitiin. Detroitissa Sawchuk pelasi seuraavat
seitsemän kautta, muttei yltänyt ajoittain loistavista
otteistaan huolimatta lähellekään 1950-luvun alkupuoliskon
tasoaan. Detroitista Sawchuk kaupattiin Torontoon, jossa
Sawchuk ylti 1967 viimeiseen mainetekoonsa. 1967 Toronto ylti
finaaleihin ennakkosuosikkia Montrealia vastaan. Kolmessa
ensimmäisessä pelissä Toronton maalissa pelasi Johnny Bower,
mutta neljännen pelin alkuverryttelyssä Bower kuitenkin
reväytti nivusensa eikä sen takia pystynyt pelaamaan. Tällöin
Toronton valmentajalla Punch Imlachilla ei ollut muuta
mahdollisuutta kuin peluuttaa kakkosmaalivahtina ollutta
Sawchukia. Neljännen ottelun Sawchuk ja Toronto hävisivät
reilusti 6-3, mutta kahteen viimeiseen otteluun Sawchuk keräsi
itsensä loistavasti ja päästi kahdessa ratkaisevassa
ottelussa vain kaksi maalia ja johti Toronton mestaruuteen.
Näin veteraanimaalivahti oli vielä viimeisen kerran osoittanut
suuruutensa. Sawchuk pelasi tämän kauden jälkeen vielä kolme
kautta kolmessa eri joukkueessa ilman menestystä. Sawchuk
lopetti mahtavan uransa 40-vuotiaana kahden hyvin rikkonaisen
kauden jälkeen vuonna 1970. Tuolloin hän oli pelannut kahdella
viimeisellä 1968-70 kausilla vain reilut 20 ottelua. Kaikkiaan
Sawchuk pelasi 21 kautta ja 971 ottelua, joista voitettuja
447. Ottelumäärä on suurin mitä kukaan maalivahti on NHL:ssä
pelannut. Voitettujen ottelujen määrä oli NHL:n ennätys aina
kauteen 2000-2001 jolloin Patrick Roy ohitti sen. Sawchuk
pelasi urallaan 103 nollapeliä joka on edelleen NHL:n ennätys.
Sawchukin koko uran päästettyjen maalien keskiarvo on 2,52.
Pudotuspeleissä Sawchuk pelasi 106 ottelua ja 12 nollapeliä
keskiarvolla 2,55. Sawchukilla on edelleen hallussaan
Detroitin nollapeliennätys, 85 nollapeliä. Viimeisen Vezinansa
Sawchuk voitti yhdessä joukkuetoverinsa Johnny Bowersin
kanssa vuonna 1965. Tämä yhdessä kahden kakkos All-Stars-
valinnan kanssa (-59 ja -63) ovat ainoat merkittävät Sawchukin
saavutukset niiden legendaaristen viiden ensimmäisen kauden
ulkopuolelta. Toki Sawchuk pelasi erittäin hyviä kausia
myöhemminkin, mutta ne kaikkein ikimuistoisimmat kaudet
osuivat viiteen ensimmäiseen.

Terry Sawchuk jätti maalivahtien peliin oman merkkinsä. Hän
oli maalivahti joka ensimmäisenä rupesi pelaamaan kyyryssä.
Kyyryn kerrotaan olleen joskus niin syvä, että Sawchukin
leuka on melkein ollut hänen polvisuojuksissa kiinni. Sawchuk
oli havainnut että kyyryssä hän pystyi reagoimaan
tilanteisiin kaikkein nopeiten. Lisäksi hän saattoi kyyryssä
nähdä paremmin kun vastustajat yrittivät peittää hänen
näkyväisyyttään. "Sawchuk Crouch", niin kuin sitä aikanaan
kutsuttiin, kopiotuu nykyään maalivahtisukupolvelta toiselle.
Sawchuk oli akrobaattinen maalivahti jolla oli salaman nopeat
refleksit. Sawchuk oli kuitenkin hieman kiistanalainen
persoona. "The first time I met Terry Sawchuk he was raging
with anger and shouting obscenities and throwing his skates
at a reporter. This was in 1953. In all the years to follow,
he never really changed", kertoi Detroit Free Press -lehden
toimittaja Joe Falls. Lapsuudessaan Sawchuk oli ollut
useammassa onnettomuudessa, jonka takia hänen kättää
jouduttiin leikkaamaan myöhemmin useita kertoja ilman kunnon
tulosta. Sawchukin kättä särki kovasti ja hän ajautuikin
vakavaan särkylääkkeiden ylikäyttöön. Kaiken lisäksi hän
joutui vielä huippuvuosinaan vakavaan auto-onnettomuuteen.
Vastoinkäymiset kävivät liian suuriksi ja Sawchukin henkinen
tasapaino alkoi järkkyä. Toinen vuosi Bostonissa oli Sawchukin
uran käännekohta, tuolloin hän sairastui työperäiseen
masennukseen. Hän jätti joukkueensa ja häipyi omille teilleen
parantumaan, vähän myöhemmin hänet kaupattiin takaisin
Detroitiin. Masennuskautenaan Sawchuk myös jätti oman
perheensä. Hänen sanotaan olleen ulkopuolinen käytännössä
kaikissa joukkueissa jossa pelasi. Marcel Pronovost, joka oli
Sawchukin huonetoveri vierasotteluissa ja pitkäaikainen
joukuetoveri, kertoi Sawchukista myöhemmin näin: "When we
First aweke in the morning, I said good morning to Sawchuk in
both French and English. If he answered, I knew we would talk
at least a little bit that day. But if he didn´t reply, which
was most days, we didn´t speak the entire day". New Yorkissa
pelatessaan hän asui yhdessä joukkuetoverinsa Ron Stewartin
kanssa. Heille tuli epäselvissä olosuhteissa raju tappelu,
jonka jälkeen Sawchuk kuoli vain parin viikon päästä
keuhkoveritulppaan. "He was the greatest goalie I ever saw,
and the most troubled athlete I ever knew", totesi Detroit
Free Press -lehden toimittaja Joe Falls Sawchukin kuoleman
aikoihin.

1971 Terry Sawchuk valittiin Kanadan Hockey Hall Of Fameen.
Hän on niitä harvoja jotka on sinne valittu suoraan ilman
normaalia kolmen vuoden odotusaikaa. Terry Sawchukin käyttämä
pelinumero 1 on jäädytetty Detroitissa. Terry Sawchuk kuoli
31.5.1970. Kuolemansa jälkeen, 1971, Sawchuk:lle annettiin
Lester Patrick Trophy ansioistaan USA:n kiekkoilun hyväksi.
"The Uke was the best goalie I ever saw. He was everything
that a goalie should be", totesi maalivahteja neljällä eri
vuosikymmenellä kiusannut Gordie Howe 6.3.1994 kun Detroit
jäädytti Sawchukin pelipaidan.

 

[ozo]

Ihailtavaa, että joku vaivautuu kirjoittamaan näin pitkiä juttuja... Erityisen mua kiinnosti ensimmäinen teksti Helmut Balderis'sta.. Hän on kuitenkin pienen maan vaikuttavin latvialainen kiekkoilija, ehkä jopa kaikkien paras latvialainen. Häntä ei kukaan yleensä jaksa muistaa, varsinkin NL'n loppumisen jälkeen. Itse tunnustan olevani "näitä hulluja Latvian kiekkofaneja", jotka ovat minun mielestä Euroopan parhaat. Sääli vain, että pienen Latvian kiekkotulevaisuus ei näytä hyvältä.. Juniorit eivät enään ole NL'n parhaimmistöä ja menestystä vanhoilla konkareilla ei voi saada...

 

[TKH]

Juttu 19

"Häntä ei kukaan yleensä jaksa muistaa, varsinkin NL'n
loppumisen jälkeen. "


Niin, jos eurooppalaista jääkiekkoa yhtään muistaa tai tuntee
niin kyllähän Balderis on varmastikin muistiin jäänyt. Mutta
unhon maillehan 20 vuotta sitten lopettaneet pelaajat -
puhumattakaan vielä vanhemmista - tuppaavat yleisesti
joutumaan, ja se on sääli.









Kuka legendaarinen tsekkoslovakkialainen maalivahti piti
nollan historiaan jääneessä Tsekkoslovakkian ja Kanadan vuoden
1976 Kanada Cupin alkusarjan ottelussa?? Kyseessä on tietenkin
Vladimir Dzurilla.

Vladimir Dzurilla syntyi elokuun 2. 1942 Bratislavassa.
Dzurillan poikkeukselliset maalivahdit kyvyt huomattiin jo
hyvin nuorena paikallisessa Slovan Bratislavan joukkueessa.
Dzurilla dybytoikin Tsekkoslovakkian pääsarjassa peräti
15-vuotiaana. Dzurilla oli erittäin seurauskollinen
maalivahti, koska edusti Slovan Bratislavaa peräti 16 vuotta,
eli aina vuoteen 1973. Tämän jälkeen Dzurilla siirtyi viideksi
kaudeksi Zetor Brno:hon. Viimeiset kaudet Dzurilla pelasi
Saksan liigassa, ensin Augsburg:ssa 1978-79, ja sitten SC
Riessersee:ssä 1979-82. Tsekkoslovakkian pääsarjassa Dzurilla
pelasi 21 kautta ja 571 ottelua.

Tsekkoslovakkian maajoukkuetta Dzurilla edusti 139 kertaa.
MM-kisoihin Dzurilla osallistui 10 kertaa ajanjaksolla 1963 -
1977. lisäksi hän oli mukana kolmissa olympialaisissa, -64
pronssia, -68 hopea, -72 pronssia. Maailmanmestaruuden
Dzurilla voitti kolmesti, -72, -76 ja -77, lisäksi tuli useita
hopea- ja pronssimitaleita. MM-kisojen parhaimmaksi
maalivahdiksi Dzurilla on valittu kertaalleen, -65. MM-kisojen
All-Starsiin Dzurilla valittiin kaksi kertaa, -65 ja -69.
Dzurilla oli koko mahtavan pitkän uransa ajan yksi maailman
parhaimmista maalivahdeista. Hänen kaikkein parhaimmat pelinsä
sijoittuvat enimmäkseen 1960-luvulle. Etenkin vuoden 1965
MM-kisoissa Dzurilla esiintyi erityisen loistavasti. Vuosina
1973-75 Dzurilla piti taukoa maajoukkuepelaamisesta, mutta
palasi takaisin vielä kaudeksi kaudeksi, 1976 ja 1977. Yhdessä
Jiri Holecekin kanssa Dzurilla pelasikin unelmapeliä ja niin
maailmanmestaruudet menivät kumpanakin vuotena
Tsekkoslovakkiaan vaikka Neuvostoliitto oli edellisinä vuosina
osoittanut uskomatonta ylivoimaa. Holecek oli tavallaan kirous
Dzurillalle. Dzurilla jäi monta kertaa hiukan sivurooliin
MM-kisoissa vain sen takia että eräs maailman kaikkien
aikojen parhaimmista maalivahdeista - Holecek - oli samassa
joukkueessa. Häntä Dzurillan oli vaikea ohittaa 1970-luvulla,
oli hän itse sitten kuinka mahtavassa vireessä tahansa.
Dzurillalla oli koko uransa ajan hiukan huono tuuri. Ensin hän
oli 1960-luvun alkupuolella maagisen Seth Martinin varjossa
ja koko 1970-luvun Jiri Holecekin varjossa. Ilman Jiri
Holecekia Vladimir Dzurilla olisi valittu useita kertoja
MM-kisojen parhaimmaksi maalivahdiksi ja turnauksen All-
Starsiin. Oli kohtalon ivaa että 1970-luvulla maailman ainoa
Dzurillaa parempi maalivahti pelasi samassa Tsekkoslovakkian
maajoukkueessa.

Kaikkein legendaarisimman ottelunsa Dzurilla pelasi vuoden
1976 Kanada Cupissa, jossa Tsekkoslovakkia voitti alkusarjan
ottelussaan Kanadan 1-0. Vladimir Dzurilla onnistui siis
pelaamaan nollapelin "kaikkien aikojen jääkiekko -ottelussa",
joksi sitä yleisesti silloin kutsuttiin. Legendaarinen Bobby
Orr on sanonut tuosta pelistä että se oli kaikkien aikojen
paras peli jossa pelasi mukana. Monelta taholta ja monesta
muustakin suusta on sanottu että tuo peli oli kaikkien aikojen
paras siihen asti, ja on se yhä aivan kaikkien aikojen
legendaarisimpia. Peli jäi lähtemättömästi P-Amerikkalaisten
mieleen ja näin Dzurilla on se maalivahti jonka
P-Amerikkalaiset muistavat tai tietävät ainoana
tsekkoslovakkialaisena maalivahtina ennen Dominkin Hasekin
aikakautta. Tämä on sikäli hyvinkin virheellistä koska koko
vuosikymmenen paras maalivahti oli toinen
tsekkoslovakkialainen, Jiri Holecek. Holecek oli myöskin
mukana vuoden 1976 Kanada Cupissa mutta epäonnistui. Cupin
finaaleissa sekä Jiri Holecek että Vladimir Dzurilla
epäonnistuivat pahoin. Ensimmäisessä 6-0 finaalissa Dzurilla
vaihdettiin maalista pois päästettyään neljä kiekkoa
ensimmäisessä erässä. Toisessa ottelussa taas Holecek
vaihdettiin ensimmäisen erän aikana pois päästettyään kaksi
helppoa maalia. On sinänsä valitettavaa etteivät
P-Amerikkalaiset saaneet nauttia Dzurillan ja Holecekin
esityksistä kuin vuoden 1976 Kanada Cupissa muutamissa
otteluissa. Jos heillä olisi ollut yhtä paljon
loistamistilaisuuksia P-Amerikassa kuin esimerkiksi Vladislav
Tretjakilla niin nauttisivat he nyt yhtä suurta tai jopa
suurempaa legendan statusta kuin Tretjak. Niin loistavia he
kummatkin parhaimmillaan olivat. Yleensäkin koko
Tsekkoslovakkian menestys kansainvälisissä turnauksissa 1960-
ja 70-luvulla kulminoitui juuri Dzurillan ja Holecekin
maalivahtipeliin. Ilman heitä ei Tsekkoslovakkialla olisi
ollut mahdollisuuksia voittaa Neuvostoliittoa vuosien -72, -76
ja -77 MM-kisoissa. Dzurilla ja Holecek olivat oikea
lottovoitto Tsekkoslovakkialle. He syntyivät kahden vuoden
välein 1942 ja 1944 ja dybytoivat MM-kisoissa kolmen vuoden
välein, Dzurilla pelasi ensimmäiset MM-kisat 1963 ja Holecek
1966. Yhdessä he sen jälkeen hoitelivat maagisilla
otteillaan Tsekkoslovakkian maalia muutamaa poikkeusta
lukuunottamatta kahdentoista vuoden ajan, aina vuoteen 1977.
Useat arvioitsija pitävät Dzurillaa ja Holecekia maailman
kaikkien aikojen parhaimpana maalivahtiparina mitä millään
maalla on koskaan ollut esittää missään turnauksessa.

Uransa jälkeen Vladimir Dzurilla työskenteli valmentajana.
Hän aloitti valmentamalla Slovan Bratislavan junioreita
kausina 1982-85. Sitten hän valmensi Zetor Brno:ta kahteenkin
kertaa, ensin kauden 1985-86 ja sitten toisen kauden 1989-90.
Välissä ja vuoden 1990 jälkeen Dzurilla valmensi ensin
Sveitsissä ja sitten Saksassa: ECH Olten 1986-87, SC
Riessersee 1987-88, Eintracht Frankfurt 1988-89, Nordhorn
1990-91 ja Straubing 1991-1993. 1998 Vladir Dzurilla valittiin
IIHF Hall Of Fameen. Vladimir Dzurilla kuoli Dusseldorf:ssa
25.7.1995.

 

[TeeVee]

Kiitoksia ja omia ehdotuksia

Jep, hienoja tekstejä, tosin erään toisen lätkäsivuston lukijat ovat jo aiemmin saaneet nauttia näistä kirjoituksista, kiitoksia paljon vaivannäöstä näin minunkin puolesta.

Kun muutamat ovat jo esittäneet toiveita tulevista pelaajaesittelyistä, laittaa allekirjoittanutkin tähän pari toivomusta. Näin Jokerifanina olisi hienoa saada enemmän tietoa 70-luvun tähdistä kuten Henry Leppä, Pentti Hiiros sekä Timot Sutinen ja Turunen.

Mitä kirjallisuutta muuten käytät noiden tekstien kokoonsaamiseksi?

 

[TKH]

Juttu 20

"Jep, hienoja tekstejä, tosin erään toisen lätkäsivuston lukijat
ovat jo aiemmin saaneet nauttia näistä kirjoituksista, kiitoksia
paljon vaivannäöstä näin minunkin puolesta. "


Joo, osaan näistä on voinut törmätä myös muualla, kyse kun on
osaksi "vanhoista" teksteistä.



"Kun muutamat ovat jo esittäneet toiveita tulevista
pelaajaesittelyistä, laittaa allekirjoittanutkin tähän pari
toivomusta. Näin Jokerifanina olisi hienoa saada enemmän tietoa
70-luvun tähdistä kuten Henry Leppä, Pentti Hiiros sekä Timot
Sutinen ja Turunen. "


Yhdestäkään mainitusta en ole tehnyt juttua.
Epätasaiset rivit johtuu muuten siitä, että joissain näissä oli
alunperin kuvia mukana.






Kuka pelasi MM-kisoja 60-luvulla hallinneessa
legendaarisessa A-Line Unitissa vasenta laitaa??
Kyseessä on tietenkin Venjamin Aleksandrov.

Venjamin Aleksandrov syntyi huhtikuun 18. 1937.
Neuvostoliiton pääsarjassa kiekkoilemisen
Aleksandrov aloitti jo 18-vuotiaana Moskovan
ZSKA:ssa. Legendaarisessa ZSKA:ssa Aleksandrov
myös koko uransa pelasi aina vuoteen 1969, jolloin
Venjamin lopetti 32-vuotiaana. ZSKA:ssa ja
Neuvostoliiton pääsarjassa Aleksandrov pelasi 14
kautta ja 400 ottelua. Niissä hän teki maaleja 351.
ZSKA:ssa Aleksandrov pelasi käytännössä melkein koko uransa
yhdessä Konstantin Loktevin ja Aleksander Almetovin kanssa.
Yhdessä he muodostivat yhden kaikkien aikojen tehokkaimmista
ketjuista Neuvostoliiton sarjan historiassa. Neuvostoliiton
sarjan maalipörssin Aleksandrov voitti 1963 tehtyään 37:ssä
ottelussa 53 maalia. Venjamin Aleksandrov on yksi niistä
neljästä pelaajasta jotka ovat pystyneet tekemään yli 50
maalia Neuvostoliiton sarjassa, muut kolme ovat Vsevolod
Bobrov, Aleksander Jakushev ja Vladimir Petrov.

Aleksandrovia sanottiin Bobrov II:seksi, koska hän oli
ominaisuuksiltaan yhtä ylivoimainen omana aikanaan kuin mitä
Bobrov oli ollut aikanaan. Toinen yhdistävä tekijä Bobrovissa
ja Aleksandrovissa oli se että kumpaakin verrattiin Maurice
"Rocket" Richardiin, koska he hallitsivat maalinteon paremmin
kuin kukaan muu sen aikaisista pelaajista. Rocket Richardia
ja Aleksandrovia yhdisti monen mielestä vielä se että
kumpikaan heistä ei ajatellut vastustajan puolustajien
mahdollisia tekoja maalille ajaessaan, vaan he keskittyivät
vain maalintekopaikan löytämiseen ja ottivan minkä tahansa
puolustajan antaman "rangaistuksen" siitä hyvästä. He
molemmat olivat valmiita maksamaan mitä vain kunhan saivat
tehtyä joukkueeleen maalin. Legendaarinen Neuvostoliiton
valmentaja Anatoli Tarasov on sanonut suojatistaan
Aleksandrovista näin: "I think that our Alexandrov, by his
style of game, by his ability to keep a level head even in
the most explosive situations, looks something like Maurice
Richard, the great master of attack."

Ollessaan uransa huipulla 60-luvun puolessa välissä
Aleksandrov oli hyvin suosittu ei vain Neuvostoliitossa, vaan
myös muualla Euroopassa. Hän oli niin loistelias tähti että
hän sain usein omilla yksilösuorituksilla ottelun yleisön
hurraamaan. Kanadassa ja Usa:ssa Aleksandrov oli ainoita
nimiä koko eurooppalaisessa kiekossa, jotka sanoivat
kanadalaiselle tai Usalaiselle yleisölle jotain.

Neuvostoliiton maajoukkueessa Aleksandrov pelasi yhdettoista
MM-kisat ja kolmet olympialaiset ajanjaksolla 1957 - 1968.
Maajoukkuepelä hän pelasi 159 ja teki niissä 112 maalia.
MM-kultaa Aleksandrov voitti kuusi kertaa ja olympiakultaa
kaksi kertaa, -64 ja -68. Parhaimmat MM-kisansa Aleksandrov
pelasi välillä 1965 - 1967. MM-kisojen All-Starsiin
Aleksandrov valittiin kaksi kertaa peräkkäin, -66 ja -67.
1966 MM-kisoissa Aleksandrov voitti kisojen pistepörssin.
Aleksandrov on yksi MM-kisojen historian parhaimmista
pistemiehistä ja maalintekijöistä. Aleksandrov on kahdeksas
niin MM-kisojen kaikkien aikojen pistepörssissä kuin myös
maalipörssissä tehoilla 104 (63+41) 70:ssä pelissä.
Keskiarvoilla laskettuna Aleksandrovilla MM-kisojen historian
kuudenneksi paras pistekeskiarvo, 1,49, ja neljänneksi paras
maalikeskiarvo, 0,90.

Kaikkein parhaiten Venjamin
Aleksandrovtunnetaan osuudestaan legendaariseen Venjamin
Aleksandrov - Aleksander Almetov - Konstantin
Loktev -hyökkäysketjuun. Ketju oli Neuvostoliiton
ykkösketju aivan 60-luvun alusta aina Loktevin
lopettamiseen asti vuoden -66 MM-kisoihin.
Parhaimmat MM-kisansa ketju pelasi vuosina -65 ja
-66, jolloin kumpanakin vuotena kaksi pelaajaa
ketjusta oli MM-kisojen All-Starsissa. -65
All-Starsiin valitut olivat Loktev ja Almetov ja
-66 Loktev ja Aleksandrov. 1966 Loktev oli lisäksi
MM-kisojen paras hyökkääjä, Aleksandrov voitti
pistepörssin ja Alametov syöttöpörssin. Kaiken
lisäksi Seuraavana vuonna Almetovin koko ketju
valittiin MM-kisojen All-Starsiin, Loktev vain oli
vaihtunut ketjun oikeassa laidassa Anatoli Firsoviin, joka
myöskin valittiin MM-kisojen parhaimmaksi hyökkääjäksi. 1967
oli viimeinen vuosi kun Almetovin ketju oli jossain muodossa
yhdessä. Tämä ketju oli ensimmäinen legendaariseksi
muodostunut Neuvostoliiton ketju. Neuvostoliitolla oli
tietenkin yksi kuuluisa ketju jo ennen Almetovin ketjua, eli
50-luvun Vsevolod Bobrov - Jevgeni Babitsh - Viktov
Shuvalov -ketju, mutta se ei ollut saavutuksiltaan ja tai
kestoltaan Almetovin ketjun tasoa. Myöhemmistä kuuluisista
Neuvostoliiton ketjuista vain Petrovin ja Larionovin ketjut
yltävät merkityksessä, saavutuksissa ja kestossa Almetovin
ketjun edelle. Koko MM-kisojen historiassa Almetovin ketju
oli ensimmäinen legendaarinen ja pitkäaikainen ketju.
Tsekkoslovakkialla oli tietenkin jo 40-luvun lopussa kuuluisa
Stanislav Konopacek - Vladimir Zabrodsky - Vaclav Rosinak
-ketju, mutta se oli koossa vain kolmissa kisoissa ja ei yllä
merkityksessä lähellekään Almetovin ketjun tasoa. Almetovin
ketju oli ensimmäinen legendaarinen ketju koko MM-kisojen
historiassa, mutta ei ketjun tarina vielä siihen pääty.
Vuodesta 1963 vuoteen 1966 ketjun pakkiparina pelasi Eduard
Ivanov - Aleksander Ragulin. Tätä kokonaisuutta kutsuttiin
A-Line Unit -nimellä ja se oli Neuvostoliiton ja koko
maailman ensimmäinen legendaarinen kentällinen. Sen katsotaan
toimineen mallina myöhemmille Super Five:lle (Valeri Harlamov
- Vladimir Petrov - Boris Mihailov, Valeri Vasiljev - Vladimir
Lutshenko) ja Green Unit:lle (Vladimir Krutov - Igor Larionov
- Sergei Makarov, Vjatsheslav Fetisov - Aleksei Kasatonov).

Heti lopettamisensa jälkeen, 1968, Aleksandrov ryhtyi
Moskovan ZSKA:n apuvalmentajaksi, jossa toimessa oli aina
vuoteen 1973. Seuraavan 1973 - 1974 kauden Aleksandrov oli
SKA Leningradin päävalmentajana. Leningradin kauden jälkeen
Aleksandrov oli valmentajana melkein kymmenen kautta CSKA
Sofiassa, Bulgariassa.

 

[TKH]

Juttu 21

Kuka suomalainen pelaaja on pelannut ainoana suomalaisena
kymmenet peräkkäiset MM-kisat?? Kyseessä on tietenkin
suomalaisittain legendaarien maalivahti Juhani Lahtinen.

Juhani Lahtinen syntyi syyskuun 28. 1938 Tampereella. Lahtinen
oli nuorena hyvä ja erittäin monipuolinen urheilijalahjakkuus.
Hänen lajeihinsa kuuluivat muun muassa pikajuoksu ja
seiväshyppy. Pikajuoksussa Lahtinen saavutti kaksi nuorten
4 x 100 metrin Suomenmestaruutta ja seiväshypyssä yhden
Suomenmestaruuden. Jääkiekon SM-sarja Debyyttinsä Lahtinen
teki Tampereen Ilveksen paidassa jo kaudella 1955-56
17-vuotiaana. Lahtinen oli hyvin seurauskollinen pelaaja ja
pelasikin koko mahtavan uransa Ilveksen paidassa, aina kauteen
1969-70 asti jolloin lopetti 31-vuotiaana. Lahtinen pelasi
SM-sarjassa otteluita viidentoista kauden aikana yhteensä 252
ja niistä 245:ssä hän vartioi Ilveksen maalin peräkkäin. Tuona
aikana Lahtinen saavutti Ilveksen kanssa neljä kultaa, neljä
hopeaa ja kolme pronssia. SM-sarjan kauden parhaimmaksi
pelaajaksi hänet valittiin kaksi kertaa, -62 ja -64. SM-sarjan
All-Starseihin Lahtinen valittiin viisi kertaa peräkkäin
vuosina 1962-65. Lahtinen ehti pelata vähintäänkin kolme
huippuvuotta ennen kuin All-Starseja edes ruvettiin
valitsemaan vuonna 1962. Lahtinenhan oli maajoukkueen ja
valtakunnan ehdoton ykkösvahti jo vuodesta 1958. Esimerkiksi
1959 maineikas maalintekijä Yrjö Hakala totesi Lahtisen
maagisuuden yritettyään turhaan peräti kuudesti läpiajosta
maalia Lahtista vastaan. Silloin jo sadan maaottelun Hakala
menetti tuossa pelissä täysin uskonsa siihen että pystyisi
yllättämään Lahtisen, Lahtinen oli lumonnut hänet kuin kobra
saaliinsa.

Juhani Lahtisen parhaimpia avuja maalivahtina olivat
erinomaisen hyvä notkeus ja nopeat refleksit. Hän oli myös
fyysiseltä kunnoltaa loistava ja hän oli täysin peloton
maalivahti. Tätä ei kaikista sen aikaisista maalivahdeista
voinut sanoa, maalivahdinvarusteet kun olivat silloin hyvin
toisenlaiset kuin nykyään. Lahtisen peliaikana kuka tahansa
ei olisi uskaltanut mennä maaliin maalivahdin varusteissa,
nykyisten maalivahdin panssariasusteiden kanssa se ei olisi
mikään ongelma ja sinne uskaltaisikin mennä kuka tahansa.
Nykyään maalivahdin loukkaantuminen suorasta kiekon osumasta
on mieltein mahdotonta, Lahtisen aikaa sitä tapahtui paljon.
Se mikä teki hänestä todella hyvän maalivahdin oli kovat
hermot. Monissa tiukissa peleissä joukkue saattoi tukeutua
Lahtiseen koska he tiesivät kuinka lujahermoinen hän oli.
Olemukseltaa hän oli hyvin rauhallinen, mutta myös jouhevan
naureskeleva. Lahtinen ei pienistä välittänyt. Se tuli
selväksi kun hän selvitti suomalaisille toimittajille miten
oli ollut mahdollista hävitä ottelu 24-0. Lahtinen selvitti
rauhallisesti että "Joo, sitten ne tuli taas ja...niin, taas
se punanen valo sytty". Peli oli Oslon vuoden -58 MM-kisojen
ottelu Suomi-Kanada, jossa Suomi koki kaikkien aikojen
MM-kisatappion. Ottelu oli Juhani Lahtisen debyytti
MM-kisoissa, huonompaa ajankohtaa ei olisi voinut tulla.
Tappiota tosin hiukan selittää se että Suomen silloisen
valmentajan Aarne Honkavaaran taktiikkaan kuului lepuuttaa
parhaita miehiä seuraavaan ja paljon tärkeämpään Puola-
otteluun.

Juhani Lahtinen vartio Suomen maalia 160:ssä ottelussa ja
kaikkiaan kahdeksissa MM-kisoissa ja kaksissa Olympialaissa
ajanjaksolla 1958-1967. Näissä kaikissa turnauksissa Lahtinen
oli ykkösmaalivahti ja torjui melkein kaikki pelit. 1967
Juhani Lahtisesta tuli yhdessä keskushyökkääjä Raimo Kilpiön
kanssa ensimmäiset suomalaiset pelaajat, jotka olivat
pelanneet kymmenet arvokisat. Samalla Lahtisesta tuli ainut
pelaaja, joka oli pelannut kymmenet peräkkäiset kisat. Siinä
hän on yhä Suomen jääkiekkohistorian ainut pelaaja. Lasse
Oksanen ja Esa Peltonen ovat pelanneet useammat kisat,
mutteivat peräkkäisinä. Toistaiseksi lähimmäksi Lahtisen
saavutusta ovat päässeet Kalevi Numminen ja Lasse Oksanen
yhdeksillä peräkkäisillä arvokisoilla. Tuskin Lahtista tuossa
tilastossa kukaan enää koskaan ohittaakaan, ajat ovat
muuttuneet. Ehkäpä kaikein parhaimmat kisansa Lahtinen pelasi
vuoden 1965 Tampereen kotikisoissa. Siellä hän oli suorastaan
maaginen. Lahtiselle kisat olivat kaikin puolin loistavat,
pääsihän hän esiintymään Tampereen kotiyleisölleen. Itse
peleissä Lahtinen ratkaisi muun muassa 2-2 päättyneessä
ottelun Ruotsia vastaan loistavialla torjunnoillaan ja pelasi
siten Suomelle pisteen. 1965 MM-kisat olivat tamperelaisille
mannaa, olihan kisojen kummatkin kaksi parasta pelaajaa,
maalivahti Lahtinen ja puolustaja Jarmo Wasama, Ilveksen
miehiä. Erään parhaimmista maaotteluuistaan Lahtinen pelasi
Tampereella 8.2.1961 Kanadaa vastaan. Lahtinen pelasi niin
loistokkaan ottelun ettei sille antanut arvoa vain yleisö,
vaan kanadan joukkueen johtaja saapui ottelun jälkeen Suomen
pukusuojaan. Hän vain katseli suomalaista maalivahtia runsaan
minuuttin, sanaakaan sanomatta. Sitten hän poistui päätään
pyöritellen ja itsekseen mutisten: "Mikä maalivahti!! Mikä
maalivahti!!"

Lopettaessaan pitkän ja mittavan maalivahdinuransa Juhani
Lahtinen totesi haikeasti: "Kyllä se on haikeata katsella kun
pojat lähtee reissuun. Vähän sitä on kuin tupakkalakon tehnyt
mies, ei tiedä minne kätensä pistäisi". Kaudella 1977-78
40-vuotias Juhani Lahtinen pelasi vielä yhdessä ottelussa
Ilveksen maalissa. Juhani Lahtinen tullaan muistamaan toisena
loistavana kansainvälisen tason suomalaisena maalivahtina
Unto Viitalan jälkeen. Unto Viitala loi pohjan ja perusteet
suomalaiselle maalivahtitoiminnalle 1940- ja 1950-luvulla,
mutta Juhani Lahtinen teki niistä perinteitä 1960-luvulla.
Lopullisen kruunun ja palkinnon Suomen maalivahtiperinteiden
tekijöinä Viitala ja Lahtinen saivat 1970-luvulla kun Urpo
Ylönen ja Jorma Valtonen valittiin MM-kisojen parhaimmiksi
maalivahdeiksi. Ylönen sai kunnian 1970 MM-kisoisa ja Valtonen
1972 MM-kisoissa. Ilman Viitalan ja Lahtisen synnyttämää
maalivahtiperinnettä eivät Ylönen ja Valtonen olisi
palkinnoille MM-kisoissa päässeet. Paitsi että Lahtinen
tullaan muistamaan aikansa parhaimpana maalivahtina Suomessa
niin hänet tullaan muistamaan myös mahtavana suomalaisen
maalivahtiperinteen pioneerina.

 

[Pullasorsa]

Ehdotus

Eikös näitä loistavia pelaajakuvauksia voisi kerätä jonnekin yhteen paikkaan? Luulisi, että esim. Jatkoajasta olisi järjestettävissä joku soppi, jonne voisi pistää vaikka kaikki jutut kootusti sopivan hakemiston kanssa.

 

[Risa]

Olen syvästi liikuttunut!

Tässä tulee nuoruus niin elävästi mieleen (sniff) näistä uskomattoman hienoista pelaajakuvauksista!

Suuret kiitokset TKH! Ja Pullasorsa on täysin oikeassa, nämä TÄYTYY jotenkin arkistoida tänne Jatkoaikaan!

Hemmetti kun ei tuo maajoukkue ole kovinkaan paljoa hetkauttanut tällä sille "off season"-kaudella niin meinasi jäädä melkein nämä helmet huomaamatta...

Muistatkos TKH miten mukavasti Suchy aina ikäänkuin "haukkasi ilmaa" toisella suupielellä?

Ja kun niitä toiveita kerran saa esittää niin listalta löytyisi; Valeri Kharlamov, Valeri Vasiljev (mies johon ei pysty kuin luuvalo/rautasaha), Börje Salming ja Vaclav Nedomansky.

 

[TKH]

Juttu 22

"Eikös näitä loistavia pelaajakuvauksia voisi kerätä jonnekin
yhteen paikkaan? Luulisi, että esim. Jatkoajasta olisi
järjestettävissä joku soppi, jonne voisi pistää vaikka kaikki jutut
kootusti sopivan hakemiston kanssa. "


Joo, nämähän oli minulla jonkin aikaa eräillä sivuilla, mutten
jaksanut sivuja ylläpitää. Kyllä nämä johonkin sivustoon joskus
tulee.


"Ja kun niitä toiveita kerran saa esittää niin listalta löytyisi; Valeri
Kharlamov, Valeri Vasiljev (mies johon ei pysty kuin
luuvalo/rautasaha), Börje Salming ja Vaclav Nedomansky. "


Kiitoksia vaan kehuista, kaikista mainituista jutut löytyy.
Harlamovia ajattelin "säästellä" loppupuolelle, mutta muut voin
laittaa tällä viikolla.





Gordie Howe teki ensimmäisenä 1000 pistettä NHL:ssä, mutta
kuka ylti samaan toisena pelaajana NHL:n historiassa??
Kyseessä on tietenkin Montrealin mahtava keskushyökkääjä Jean
Beliveau.

Jean Beliveau syntyi elokuun 31. 1931 Trois Rivieres:ssa,
Quebecissa. Beliveau oli suuren luokan tähti jo kauan ennen
NHL:ssä pelaamistaan. Beliveaun pelatessa Quebeckin juniori
ja seniori liigoja oli hän jo suuren luokan tähti. Pelatessaan
juniorina Victoriaville Tigers:ssa ja Quebec Sitadelle:ssa
QJHL:ssä, voitti Beliveau runkosarjassa kahdesti
maalikuninkuuden ja kerran pistepörssin. Play-Offeissa
Beliveau voitti kahdesti sekä maalikuninkuuden että
pistepörssin ja kerran syöttöpörssin. NHL:n tietoisuuteen
Beliveau nousi kuitenkin vasta pelatessaan Quobec Aces:ssa,
Quebeckin senioriliigassa QSHL:ssä. Beliveau pelasi siellä
kaudet 1950-52 ja kummallakin kaudella hän voitti sarjan
maalikuninkuuden ja pistepörssin sekä kerran play-offien
pistepörssin. Ei ollutkaan ihme että Montreal antoi jo tuon
ensimmäisen kauden aikana näyttömahdollisuuden Beliveau:lle.
Noina kausina Beliveau myös esiintyi jo NHL:ssä, ensimmäisellä
kerralla kaudella 1950-51 Beliveau teki kahdessa ottelussa
tehot 1+1 ja toisella 1951-52 kaudella kolmessa ottelussa
tehot 5+0. Montreal olisi heti halunnut tehdä sopimuksen
Beliveaun kanssa, mutta Beliveau halusi pelata pari kautta
Senioriliigaa, niin kuin myös sitten teki. Quebecissa
Beliveau oli niin suuri tähti että Le Colisee-halli, jossa
Quebec Aces pelasi kotiottelunsa, sai lisänimekseen "Beliveaun
halli". Kaksi kautta QSHL:ssä riitti Beliveaulle ja ennen
kautta 1952-53 hän teki sopimuksen Montrealin kanssa. Jean
Beliveaulla on oma palkinto nykyisessä Quebecin
junioriliigassa, QMJHL:ssa. Kauden paras maalintekijä
palkitaan Jean Beliveau trophy:lla.

Jean Beliveausta tuli välittömästi NHL-tähti, vaikka
ensimmäinen kausi olikin rikkonainen loukkaantumisten takia.
Jo toisella kaudellaan - ensimmäisellä ehjällään - Beliveau
valittiin NHL:n ykkös All-Starsiin. Pistepörssissä Beliveau
oli kolmas heti joukkuekavereiden Bernie Geoffrionin ja
Maurice Richardin jälkeen. Pörssivoitto jäi Beliveaulta vain
kahden pisteen päähän. Jo seuraavalla kaudella 1955-56
Beliveau kuitenkin voitti NHL:n pistepörssin eli Art Ross
trophyn, liigan maalikuninkuuden ja lisäksi vielä Hart
trophyn. Vuosi oli Beliveaulle täydellinen koska hän johdatti
upealla pelillään Montrealin Stanley Cupin mestaruuteen. Tästä
hänet palkittiin ensimmäistä kertaa jaetulla Conn Smythe
trophyllä pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana. Upeat
pudotuspelit Beliveau pelasikin, hän voitti maalikuninkuuden
ja oli pistepörssin kärkipäässä tehden kymmenessä ottelussa
pisteet 12+7. NHL:n pistepörssin Beliveau voitti vain kerran,
mutta oli useilla kausilla aivan kärkipäässä. Liigan
maalikuninkuuden hän voitti kaksi kertaa, syöttöpörssin hän
voitti myös kahdesti. NHL:n All-Starsiin Beliveau valittiin
kaikkiaan 10 kertaa ajanjaksolla 1955 - 1969. Kuusi
valinnoista on ykkös All-Starsiin. Liigan arvokkaimmaksi
pelaajaksi - Hart trophyn voittajaksi - Beliveau valittiin
kahdesti, -56 ja -64. Beliveau oli ehdolla liigan parhaimmaksi
pelaajaksi kaikkiaan peräti kuusi kertaa, mutta harmittavasti
neljästi hän jäi äänestyksessä kakkoseksi. 1957 Hartin vei
Gordie Howe, 1966 Bobby Hull, 1968 Stan Mikita ja 1969 Phil
Esposito. Kaikilla näillä kausilla Beliveau jäi siis
Hart trophy-äänestyksessä kakkoseksi. Pudotuspelien
maalikuninkuuden Beliveau voitti vain kerran, mutta oli usein
kärkipäässä. Pudotuspelin syöttöpörssin hän voitti kolme
kertaa. Beliveau pelasi koko mahtavan 18 kauden uransa
Montrealissa. Beliveau lopetti uransa 39-vuotiaana kauden
1970-71 jälkeen. Vielä tuolloinkin Beliveau pelasi todella
hienon 76 (25+51) pisteen kauden ja hän olisi varmastikin
pystynyt pelaamaan vielä pari hyvää kautta NHL:ssä, mutta
tuolloin oli Beliveau mielestä aika pistää hokkarit naulaan.
Uransa aikana Beliveau pelasi 1125 ottelua ja teki niissä 1219
(507+712) tehopistettä. Vain reilut 20 pistettä tekevät Guy
LaFleurista Montrealin kaikkien aikojen parhaimman pistemiehen
ja Beliveausta toiseksi parhaimman. Play-Offeissa Beliveau
pelasi 162 ottelua ja teki niissä 176 (79+97) tehopistettä.
Pisteitä parhaimmalla kaudellaan Beliveau teki 91, maaleja 47.
Beliveau teki urallaan kaikkiaan kymmenen kertaa yli 70
pistettä. Kahdesti hän teki yli 40 maalia ja kummallakin
niistä hän voitti liigan maalikuninkuuden. Maaliskuussa 1968
Jean Beliveau teki NHL:n historiaa tekemällä Gordien Howen
jälkeen toisena pelaajana 1000 pistettä NHL:n historiassa.
Jatkoa seurasi helmikuussa 1971 kun Beliveausta tuli NHL:n
neljäs pelaaja, joka yli 500 maaliin NHL:n historiassa.
Beliveaun lopettaessa pian tuon jälkeen hän jäi NHL:n
historiaan eniten maaleja tehneenä keskushyökkääjänä.

Beliveau oli erittäin suurikokoinen pelaaja - 191 senttiä ja
95 kiloa. Häntä olikin erittäin vaikea pysäyttää laillisilla
taklauksilla. Koostaan huolimatta Beliveau oli hyvinkin reilu
ja rehti pelaaja, joka vain erittäin harvoin syyllistyi
mihinkään koiruuksiin. Hänet tunnettiin erittäin mukava
ihmisenä myös kaukalon ulkopuolella. Isona pelaajana
Beliveaulla oli erittäin hyvä ulottuvuus. Lisäksi hänellä oli
luistelutyyli, joka hämäsi helposti vastustajia. Hänen
jalkansa eivät juuri polkeneet rajusti vauhtia, mutta potkut
olivat niin pitkiä että nopeutta kertyi enemmän kuin
vastustaja osasi odottaa.

Beliveau pelasi Montreal Canadiensin hirmuisessa
ylivoimaviisikossa, jossa muina pelaajina olivat Maurice
Richard, Dickie Moore, Bernard Geoffrion ja Doug Haarvey.
Viisikon ylivoimapeli oli niin tehokasta että NHL päätti tehdä
sen vuoksi sääntömuutoksen, jonka ansiosta rangaistu pelaaja
pääsi takaisin jäälle jos vastustaja teki maalin hänen
rangaistuksensa aikana. Usein Montreal saattoi tehdä pari
maalia yhden jäähyn aikana, mutta joskus myös kolme. Itse
asiassa juuri Beliveau oli se pelaaja joka pakotti NHL:n
sääntömuutokseen. Viimeisellä 1955-56 kaudella ennen
sääntömuutosta Beliveau nimitttäin teki peräti neljä maalia
yhden jäähyn aikana. Montreal voitti pelin 4-2. Tämän kauden
jälkeen NHL oli pakotettu muuttamaan sääntöjä.

23.1.1956 Jean Beliveau:sta tuli historiaan jäänyt pelaaja
kun hän sai ensimmäisenä NHL-pelaajana naamansa arvostetun
Sports Illustrated:n kanteen. Peliuransa jälkeen Beliveau
siirtyi johtotehtäviin Montrealin joukkueeseen, kunnes siirtyi
eläkkeelle 1994. Peliuransa jälkeen Beliveau oli voittamassa
Montrealissa vielä seitsemää mestaruutta. Jean Beliveau
käyttämä pelinumero 4 on jäädytetty Montrealissa. 1972 Jean
Beliveau valittiin Kanadan Hockey Hall Of Fameen. Beliveau
kohdalla normaali kolmen vuoden odotusaika unohdettiin ja
hänet valittiin sinne suoraan lopettamisen jälkeen.

 

[TKH]

Juttu 23

Kenen Tsekkoslovakkialaisen legendan
rannelaukaus on yhtä legendaarinen Euroopassa
kuin Bobby Hull:n laukaus on P-Amerikassa??
Kyseessä on tietenkin Vaclav Nedomansky.
Nedomanskyn kummatkin vanhemmat olivat
Slovakkeja, joten Nedomansky lienee Slovakian
historian legendaarisin pelaaja. Ainakin Peter
Statsnyn ohella. On Nedo kuitenkin ehdottomasti
myöskin yksi Tsekkoslovakkian kaikkein
legendaarisimmista pelaajista, ellei jopa se
kaikkein legendaarisin.

Vaclav Nedomansky syntyi marraskuun 14. 1944
Hodonin:ssa, Tsekkoslovakkiassa. Nuorena
Nedomansky harrasti myös jalkapalloa, mutta jätti sen
myöhemmin ja keskittyi pelkästään jääkiekkoon.
Tsekkoslovakkian pääsarjassa Slovakialainen Nedomansky
depytoi Slovakialalaisessa Slovan Bratislava:n joukkueessa
18-vuotiaana. Slovan Bratislavassa Nedomansky sitten myös
pelasi koko mahtavan uransa aina vuonna -74 tapahtuneeseen
loikkaukseensa saakka. 12 vuotta kestäneen Tsekkoslovakkian
uransa aikana Nedomansky teki pelaamissaan 419 pelissä
massiiviset 369 maalia. Sarjan pistepörssin Nedo voitti neljä
kertaa ja maalipörssin useita kertoja.

Nedomansky oli iso ja vahva pelaaja, 188 senttiä ja 95 kiloa.
Hän oli myös taitava ja nopea isoksi pelaajaksi, mutta
ennenkaikkea hänet tunnettiin uskomattoman kovasta
rannelaukauksesta. Sille on mitattu parhaimmillaan noin 150
kilometrin tuntinopeuksia. Hänen rannelaukauksen on sanottu
olleen maailman kovin aikanaan, sitä se varmasti olikin.
Moni hyvä pelaaja ei saa lämärilläkään vastaavaa aikaan.
Nedomansky tunnettiin myös hyvänä maalineduspelaajana, hän
oli hyvin vaikea poissiirrettävä monelle puolustajalle.
Nedolla oli myöskin kova tahto ja luonne, pelitavaltaan hän
oli eräänlainen eurooppalainen voimahyökkääjä. Ennenkaikkea
Nedomansky oli kuitenkin armoitettu maalintekijä. Nedo ylti
paria ensimmäistä arvokisaansa lukuunottamatta aina vähintään
maali per ottelu vauhtiin. Ajanjaksolla 1969-74, Nedomansky
pelasi MM-kisoissa 59 ottelua ja teki niissä 57 maalia.
Tasaisuus olikin Nedon valtti, hän takoi saman maalimäärän
vuodesta toiseen. Kolmesti Nedo teki tuona aikana kymmenen
maalia kymmenessä ottelussa, kaksi kertaa yhdeksän maalia
kymmenessä ottelussa ja kerran yhdeksän maalia yhdeksässä
ottelussa. Vastaavaa yhtä tasokasta ja tasaista maalisaldoa
ei taida MM-kisojen historiassa olla.

Tsekkoslovakkian maajoukkueessa Nedomansky pelasi 220 peliä
ja teki niissä 163 maalia. MM-kisoissa Nedo esiintyi 10 kertaa
vuosina 1965 - 1974 ja olympialaisissa kaksi kertaa, -68 ja
-72. MM-kultaa Nedo voitti -72 MM-kisoissa, joissa oli myös
yksi Tsekkoslovakkian tärkeimmistä pelaajista. Kaikissa
muissa kisoissa tuli hopeaa tai pronssia, paitsi -67 jolloin
Tsekkoslovakkia jäi neljänneksi. MM-kisojen All-Starsiin
Nedomansky valittiin kolme kertaa, -69, -70 ja -74. MM-kisojen
parhaimmaksi pelaajaksi Nedo valittiin kerran, -74. Nedomansky
on MM-kisojen historian yksi parhaimmista maalintekijöistä ja
pistemiehistä. MM-kisojen kaikkien aikojen pistepörssissä
Nedo on yhdestoista tehoilla 99 (70+29) 87:ssä pelissä.
70:llä maalilla Nedo on MM-kisojen historian kuudenneksi paras
maalintekijä. Nedomanskylla on myös kahdeksanneksi kovin
maalikeskiarvo MM-kisojen historiassa, 0,8 maalia/ottelu.
MM-kisojen Pistepörssiä Nedomansky ei Neuvostoliiton
ylivoimaisuuden takia koskaan voittanut, mutta toinen hän oli
muun muassa vuoden -72 olympialaisten pistepörssissä.
MM-kisojen parhaimpia pistemiehiä Nedo oli useana vuotena.
Muun muassa vuoden 1969 MM-kisoissa Nedo oli pistepörssin
seitsemäs tehoilla 11 (9+2), 1970 toinen tehoilla 17 (10+7),
1972 neljäs tehoilla 15 (9+6) ja 1974 neljäs tehoilla 13
(10+3). MM-kisojen maalipörssin Nedo voitti vain kerran, -74,
mutta hän teki peräti kuudesti peräkkäin yli yhdeksän maalia
MM-kisoissa.

1974 jo 30-vuotias Nedomansky loikkasi länteen ja Kanadaan.
Hänelle oli tehty monta kertaa aikaisemminkin houkuttelevia
tarjouksia, mutta vasta nyt hän niihin tarttui. Nedo loikkasi
yhdessä toisen Tsekkoslovakkian maajoukkueen pelaajan, Richard
Fardan, kanssa. Ensiksi he pysähtyivät Sveitsiin, mutta koska
IIHF:n säännöt kieltivät heitä pelaamasta minkään IIHF:n
jäsenmaan sarjassa puoleentoista vuoteen loikkauksesta,
päättivät he jatkaa suoraan WHA:n, jonne IIHF:n käsi ei heitä
ylttynyt seuraamaan. Samalla Nedosta tuli ensimmäinen
itäeurooppalainen huippupelaaja Pohjois-Amerikassa. Nedolle
loikkaus oli varmastikin hyvä asia, mutta jääkiekkoa
seuraavalla yleisölle se ei sitä välttämättä ollut. Tuolloin
ei vielä ollut tiedossa kahden vuoden päästä tulossa
olevasta -76 Kanada Cupista. Tuossa turnauksessa
Tsekkoslovakkialla oli kaikkien aikojen joukkueensa ja se
myös voitti Kanadan 1-0 alkusarjan ottelussa ja pääsi aina
jatkoajalle toisessa finaalissa. Mikä olisikaan tulos ollut
jos legendaaristen nimien: Holecek, Dzurilla, Bubla, Pospisil,
Machac, Martinec, Novy, Stastnyt, Hlinka, Novak ja Holikit
joukossa olisi ollut vielä - ehkäpä hyvinkin se kaikkein
legendaarisin - Nedomansky?? Viimeisen kerran kun Nedomansky
pelasi Tsekkoslovakkian maajoukkueessa MM-kisoissa -74 niin
Tsekkoslovakkia aiheutti Neuvostoliitolle niiden kaikkien
aikojen suurimman tappion, 7-2. Tsekkoslovakkialaiset
hävisivät vielä silloin MM-kullan, mutta vasta kaksi vuotta
myöhemmin tuo silloinen Tsekkoslovakkian joukkue vasta
kunnolla puhkesi loistoon. Nedomansky olisi armoitettuna
maalintekijänä ja vuoden -74 MM-kisojen parhaimpana pelaajana
- ollut varmasti hyvinkin ratkaiseva pelaaja vuoden -76
Kanada Cupissa, mutta kohtalo oli päättänyt toisin ja
Nedomansky ei tuossa turnauksessa pelannut.

Kanadassa Nedo pelasi aluksi NHL:n kilpailijan WHA:n Toronto
Toros joukkueessa kaksi hyvää - 81:n ja 98:n pisteen sekä
41:n ja 56:n maalin - kautta. Toros muutti näiden kahden
kauden jälkeen Birmingham:iin, jossa Nedo pelasi viimeisen
WHA-kautensa. WHA:n kokonaissaldoksi Nedomanskylle tuli
vakuuttava, 252 peliä 253 (135+118), kun otetaan huomioon että
Nedo oli viimeisellä kaudella jo 33-vuotias. Nedon ura oli
kuitenkin kaukana lopusta. Seuraavan kauden alussa Nedo meni
vapaana agenttina Detroitiin, jossa pelasi kuusi täyttä
kautta. Parhaat niistä toivat 73 ja 74 pistettä sekä 38 ja 35
maalia. Ei ollenkaan hassummin vanhalta 36-vuotiaalta
eurooppalaiselta ikämieheltä, jonka ei kanadalaisten mielestä
olisi mitenkään pitänyt selvitä siitä niin fyysisesti kovasta
NHL:n 70-luvusta. Kaiken lisäksi Nedomansky pelasi vielä
yhdessä NHL:n surkeimmista joukkueista. Kun Nedomansky
pystyi tekemään 36-vuotiaana vielä yli 70 pistettä ja noin 40
maalia niin mihinkähän hän olisi pystynyt 10 vuotta
nuorempana?? Monet ovat sitä mieltä että Esposito ei olisi
pitänyt liigan maaliennätystä hallussaan jos Nedomansky olisi
NHL:ssä pelannut huippuvuosinaan. Nedomansky pelasi vielä
yhden kauden viimeisen Detroitin kautensa jälkeen, St.
Louis:ssa ja New York Rangersissa. Viimeisen NHL-kautensa
Nedomansky pelasi peräti 39-vuotiaana, teki vielä silloinkin
reilut 30 pistettä reilussa 50:ssä pelissä. Kaikkiaan Nedo
pelasi NHL:ssä seitsemällä kaudella 421 ottelua ja teki
niissä 278 (122+156) tehopistettä.

Peliuransa jälkeen Nedomansky valmensi Saksan liigan
Schewenninger:iä vuosina 1987 - 1990 ja Itävallan liigan EV
Innsbruckia 1990 - 1991. Nykyään Nedomansky scouttaa Los
Angels Kigs:lle. 1997 Nedomansky valittiin IIHF:n Hall Of
Fameen.

 

[TKH]

Juttu 24

Vjatsheslav Fetisov on varmasti Neuvostoliiton kaikkien
aikojen paras puolustaja, mutta yhtä varmasti Valeri Vasiljev
on Neuvostoliiton kaikkien aikojen fyysisesti kovin
puolustaja. Todennäköisesti Vasiljev on Neuvostoliiton
kaikkien aikojen kovin pelaaja, eikä vain kovin puolustaja.

Vasiljev syntyi elokuun 3. 1949 Moskovassa. Jääkiekkoa
Vasiljev ryhtyi pelaamaan vakituisesti 12-vuotiaana kun
pääsi Torpedo Gorkyn juniorijoukkueesseen. Pääsarjatason
jääkiekkoa Vasiljev pääsi pelaamaan jo 18-vuotiaana, Moskovan
Dynamon riveissä. Dynamossa Vasiljev pelasikin koko uransa
aina vuoteen -84 asti, jolloin Vasiljev lopetti. Vasiljev oli
niitä erittäin harvoja pelaajia, jotka eivät maajoukkue
uransa aikanakaan pelanneet ZSKA:n joukkueessa.
Neuvostoliiton pääsarjassa Vasiljev pelasi 619 peliä ja teki
niissä 71 maalia. Vasiljevin 619 ottelua ovat edelleen
Neuvostoliiton pääsarjan otteluennätys.

Vasiljev oli synnynnäinen johtaja ja hän olikin Neuvostoliiton
maajoukkueen paljon arvostettu ja pitkäaikainen kapteeni.
Kiekollisesti Vasiljev ei ollut aivan Vjatsheslav Fetisovin
tai Aleksei Kasatonovin tasoa, mutta taas puolustuspäänpelissä
Fetisov tai Kasatonov eivät olleet aivan lähellä Vasiljev:n
tasoa. Vasiljevin parhaimpia pelillisiä avuja olivat loistava
sijoittuminen ja hyvät pelinavaukset sekä hyvä liikkuminen.
Vjatsheslav Fetisov on Neuvostoliiton kaikkien aikojen
paras puolustaja, mutta useat arvioitsijat pitävät Valeri
Vasiljev:ia Neuvostoliiton kaikkien aikojen parhaana
puolustava puolustaja. Toki Vasiljev osasi myös hyökätä ja
tehdä pisteitä ja maaleja, mutta ensisijassa Vasiljev oli
kuitenkin aina varman puolustamisen kautta pelaava puolustaja.
Vasiljev rakasti taklata todella kovaa ja siitä hänet
nimenomaan myös tunnettiin. Vastustajat vihasivat pelata
Vasiljevia vastaan koska se yleensä oli kivuliasta. Useat
vastapelaajat myös pelkäsivät Vasiljevin kovia taklauksia ja
oppivat tiedostamatta tai tiedollisesti välttelemään
joutumasta vasiljevin tielle. Vasiljev ei ollut niin kovin iso
- 184 senttiä ja 90 kiloa - mutta hän pelasi paljon isommin.
Vasiljevin taklaukset olivat Euroopan kovimpia ja hän
laittoikin useita pelaajia sairaslistalle uransa aikana.
Eräs Vasiljevin kovan taklauksen uhri oli Suomen Pekka
Arbelius: "Pelaamaan ei enää tehnyt mieli, koska polvivaivani
estivät harjoittelun. Ensimmäisen tällin polveeni antoi
Neuvostoliiton Valeri Vasiljev Izvestijassa 1980. Palasin
tuolloin kotiin kesken turnauksen", kertoi Arbelius vuosia
lopettamisensa jälkeen. Arbelius oli vain yksi monista.
Vasiljev on melko varmasti Neuvostoliiton kaikkien aikojen
fyysisesti kovin maajoukkuepuolustaja, ehkäpä hyvinkin myös
fyysisesti kovin maajoukkuepelaaja. Neuvostoliiton
maajoukkueen puolustuksen selkärankana Vasiljev oli melkein
koko uransa ajan aina 1980-luvun alkupuolelle asti. Silloin
tuleva pakkilegeda nimeltä Vjatseslav Fetisov otti vastuun
itselleen. Vasiljev kuuluu varmasti Neuvostoliiton kaikkien
aikojen kolmen parhaan puolustajan joukkoon, vain Fetisov
sijoittuu selvästi edelle. Useinpien mielestä Vasiljev lieneen
Neuvostoliiton kaikkien aikojen toiseksi parhain puolustaja.
Eurooppalaisista puolustajista, jotka eivät ole pelanneet
NHL:ssä, vain Jan Suchya voidaan kunnolla verrata Vasiljeviin.
Siihen oliko Suchy Vasiljevia parempi löytyy yhtä monta
mielipidettä kuin löytyy arvioitsijoitakin. Heidän pelitapansa
olivat niin erilaisia että vertailu olisi hyvin vaikeaa. Sychy
oli maailman paras hyökkäävä pakki Orr:n jälkeen ja Vasiljev
maailman parhaita oman pään pelaajia. Kokonaisuudessa koko
maailmassa tuskin on puolta tusinaa enempää Vasiljevia
parempia pakkeja koskaan pelannut.

MM-kisoissa Vasiljev esiintyi yhdeksän kertaa ja voitti
kahdeksan MM-kultaa ajanjaaksolla 1970 - 1982.
Olympialaisissa Vasiljev esiintyi kolme kertaa ja kahdesti
tuli kultaa ja kerran hopeaa. Lisäksi Vasiljev voitti
tietenkin lukemattomia Euroopan mestaruuksia.
Maajoukkueurallaan Vasiljev edusti Neuvostoliittoa 284
kertaa ja teki niissä 44 maalia. MM-kisojen all-Starsiin
Vasiljev on valittu viisi kertaa, -74, -75, -77. -79 ja -81.
MM-kisojen parhaimmaksi puolustajaksi Vasiljev valittiin
kolme kertaa, -73, -77 ja -79. Vasiljev oli myös mukana
Neuvostoliiton joukkueessa legendaarisessa Summit Series:ssä
-72, Summit Series II:ssa -74, Challege Cupin voittojuhlissa
-79 sekä -81 Kanada cupin mestaruusjuhlissa. 8-1
Neuvostoliiton murskavoittoon päättyneessä -81 Kanada
Cupissa Vasiljevilla oli avainosa, koska Vasiljev juuri piti
Kanadan supertähdet - Gretzkyn, LaFleurin ja kumppanit -
tehottomina. Erittäin fyysisenä pelaajana Vasiljev rakasti
pelata NHL-pelaajia vastaan, hän olikin Neuvostoliiton tärkein
puolustaja kaikissa sarjoissa Kanadan NHL-ammattilaisia
vastaan. Koko 70-luvun huomioon ottaen voidaan sanoa että
Vasiljev oli Euroopan paras puolustaja 70-luvulla, koko
maailmassa tuskin oli Bobby Orr:ia lukuunottamatta parempaa
puolustajaa. Fyysisenä puolustajana Vasiljev olisi rakastanut
pelata NHL:ssä, siellä hänestä olisi mitä todennäköisemmin
tullut yksi sen ajan NHL:n suurimmista tähdistä. Yleisesti
arvellaan että neuvostoliiton 1970-luvun joukkueesta iso
Aleksander Jakushev olisi pelannut kaikkein legendaarisimman
uran NHL:ssä. Vaikea sanoa, Voi olla, Valeri Vasiljev olisi
kuitenkin tässä listassa vähintään toinen, hänet voisi
helposti laittaa myös ensimmäiseksi. Vertailuna 1970-luvun
NHL-puolustajaan voisi ottaa esimerkkinä legendaarisen
NHL-uran luoneen ruotsalaisen Börje Salming:n. Hän ei ollut
todellisuudessa missään Vasiljevia parempi, ei edes kovuudessa
vaikka Salming todella kova olikin. Ja Salming sentään oli
NHL:n All-Starseissa kuusi kertaa peräkkäin ja parhaita
puolustajia melkein kymmenen vuotta. Vertailun tekee
mielenkiintoiseksi se, että Salming ja Vasiljev pelasivat
parhaimmat kautensa täsmälleen samaan aikaa. Tältä pohjalta
voisi perustellusti arvioida, että Vasiljev olisi ollut 1970-
luvun loppupuoliskolla NHL:n parhaimman puolustajan. Näin
tosin voidaan arvioida muutenkin, Vasiljev lienee ollut
maailman paras puolustaja 1970-luvun loppupuoliskolla.

Vasiljev pelasi yleensä pakkiparinsa Vladimir Lutshenkon
kanssa legendaarinen Troikka Petrovan - Valeri Harlamov -
Vladimir Petrov - Boris Mihailov - takana. Yhdessä tätä
kentällistä kutsuttiin "Super five" -nimellä. Tosin
myöhemmin sillä nimellä on kutsuttu myös Krutov - Larionov -
Makarov - Fetisov - kasatonov -kentällistä. Alunperin "Super
five" oli kuitenkin Troikka Petrovan ja Vasiljev - Lutshenko
-pakkiparin muodostama kentällinen. Tämä "Super Five"
-kentällinen onkin yksi MM-kisojen historian
legendaarisimmista kentällisistä. Petrovin hyökkäysketju
ja Vasiljev - Lutshenko -pakkipari eivät pelanneet niin
usein yhdessä MM-kisoissa kuin Fetisov - Kasatonov pelasivat
KLM:n takana, mutta legendaarisia ne ovat kummatkin.
Olkoonkin että Troikka Petrovasta usein puhutaan pelkästään
hyökkäysketjuna ja se Vasiljev - Lutshenko pakkipari siitä
unohdetaan. Se on kuitenkin virhe koska nämä hyvin usein
kuitenkin yhdessä pelasivat, ja silloin se kentällinen oli
legendaarinen Original Super Five.

Uransa päättymisen jälkeen Vasiljev valmensi Moskovan
Dynamon junioreita vuosina 1984 -1989. Myöhemmin Vasiljev
valmensi myös Ratingenin ja Bad Reichenhallin joukkueita
Saksassa. 96-97 kaudesta lähtien Vasiljev on valmentanut
Moskovan Sparktakia apuvalmentajana. 1998 Vasiljev valittiin
IIHF:n Hall Of Fameen.

 

[Risa]

Kiitos ja kumarrus!

...kerrassaan hienoa!

 

[TKH]

Juttu 25

"Kiitos ja kumarrus!

...kerrassaan hienoa! "


Noo, kiitoksia vaan kaikille kehujille. Kuten aikaisemmin sanoin, olen juttujen muodostamaan kokonaisuuteen erittäin tyytyväinen, samoin kuin joihinkin yksittäisiin teksteihin. Monet jutut ovat kuitenkin vielä hiukan raakileita, syvyyttä ei ole juttuihin vielä löytynyt toivomallani tavalla. Olen ajatellut ottaa ne uuteen käsittelyyn kunhan joskus saan tarpeeksi pelaajia esiteltyä. Osittain ei ole tässä ensimmäisessä vaiheessa ollutkaan tarkoitus tehdä kaikkista erityisen hyvää juttua, vaan enemmänkin mahdollisimman monta esittelyä kohtuullisella tasolla.








Kuka oli ensimmäinen eurooppalainen huippupuolustaja
NHL:ssä?? Kyseessä on tietenkin ruotsalainen Börje Salming.

Börje Salming syntyi huhtikuun 17. 1951 Kiirunassa.
Salming debytoi Ruotsin pääsarjassa 19-vuotiaana Brynäs
Gälve -joukkueessa kaudella 1970-71. Ruotsi ei lahjakkaasta
nuoresta puolustajastaan saanut nauttia kuitenkaan kuin kolme
kautta. Toronto tarjosi Salmingille NHL-sopimusta ja Börje
sen otti epäröimättä myös vastaan. NHL-uransa jälkeen Salming
pelasi vielä kolme kautta, 1990-93, Tukholman AIK:n paidassa.
Kaikkiaan Salming pelasi Ruotsin sarjassa kuusi kautta ja
122 ottelua tehden niissä 46 (14+32) tehopistettä. Parhaimman
Ruotsin kautensa Salming pelasi 40-vuotiaana kaudella
1991-92, jolloin AIK:ssa syntyi 20 (6+14). Lopettaessaan
seuraavan 1992-93 kauden jälkeen Salming oli jo 42-vuotias.
Ruotsin mestaruutta Salming juhli Brynäsin paidassa kaksi
kertaa, -71 ja -72.

Salming oli ensimmäisiä eurooppalaisia NHL:ään pelaamaan
siirtyneitä pelaajia. Ensimmäinen oli Ulf Sterner 1960-
luvulla, mutta ensimmäinen NHL:n huipulle itsensä lyönyt
eurooppalainen oli Börje Salming. Salming nousi heti
ensimmäisessä ottelussaan Toronton fanien suosikiksi. Toronto
johti ottelua kymmenen sekuttia ennen ottelun loppua selvästi
7-4, mutta silti Salming heittäytyi vastustajan ampuman kovan
lämärin eteen. Torontossa ei vastaavaa uhrautuvaisuutta ollut
koettu koskaan aikaisemmin. Tuolloin Salming pelasi, sen
hetken ainoana eurooppalaisena koko ligiassa, ensimmäisen
ottelunsa NHL:ssä ja se ei olisi voinut päättyä paremmin.
Salming valittiin ottelun parhaimmaksi pelaajaksi.
Salmingista tuli NHL:n huippupuolustaja heti ensimmäisestä
kaudesta lähtien. Salming teki tuolloin 39 (5+34)
tehopistettä, mutta vielä paljon parempaa oli tulossa. Jo
toisella kaudellaan Salming pelasi itsensä NHL:n kaikkein
kirkkaimmalle tasolle, tuolloin hänet valittiin liigan kakkos
All-Starssiin. 1975 Börje Salmingista tuli ensimmäinen
eurooppalainen, joka valittiin NHL:n All-Starsiin. 1976
Salmingista tuli ensimmäinen eurooppalainen, joka on valittu
pelaamaan NHL:n All-Stars-otteluun. All-Stars-ottelussa,
Salming pelasi myös vuosina -77 ja -78. Salming oli NHL:n
aivan parhaimpia puolustajia koko 1970-luvun loppupuoliskon.
NHL:n ykkös All-Starsiin Salming valittiin kuitenkin vain
yhden kerran, 1977. Kakkos All-Starsiin Salming valittiin
viidesti, -75, -76, -78, -79 ja -80. Salming valittiin siis
peräti kuusi kertaa peräkkäin jompaan kumpaan All-Starsiin.
1979 Salming oli mukana NHL:n parhaimmista pelaajista
kootussa NHL All-Stars -joukkueessa, joka pelasi
Neuvostoliittoa vastaan Challege Cupin. Salming oli ainoa
eurooppalainen Kanadalle tärkeässä turnauksessa. Salming oli
luonnollisesti myös joukkueen tärkeimpiä ja parhaimpia
pelaajia. Challenge Cupin voiton vei kuitenkin
Neuvostoliitto. NHL:n parhaimmalle puolustajalle jaettavaa
Norris Trophya Salming ei koskaan voittanut, mutta kaksi
kertaa ehdolla sijoittuen kummallakin kerralla äänestyksessä
toiseksi. Vuonna 1977 Norris Trophyn vei Larry Robinson ja
1980 Denis Potvin. Jotkut ovat sitä mieltä että jos Salming
olisi ollut kanadalainen olisi hän myös Norriksen voittanut.
Tuolloin aika oli kuitenkin toinen ja kanadalainen pelaaja
voitti äänestykset. Salmingin saavutukset ovatkin paljon
suurempia kuin mitä nykyaikana vastaavat olisi koska tuolloin
Salming oli eurooppalainen pioneeri, jota P-Amerikkalaiset
suorastaan vihasivat. Parhaimmalla kaudellaan 1976-77 Salming
teki 78 (12+66) tehopistettä 76:ssa ottelussa. Kausi oli
Salmingin ainut jolla hän teki yli pisteen per ottelu.
Kaikkiaan Salming pelasi neljä yli 70 pisteen kautta. 20
maalia Salming ei koskaan tehnyt, mutta 19 maalia syntyi
viimeisellä todella loistavalla 1979-80 kaudella.
Vuosikymmenen taitteen jälkeen Salming pelasi vielä pari
erittäin hyvää kautta, mutta paras loistokkuus oli jo poissa.
Kaikkiaan Salming pelasi 17 kautta ja 1148 ottelua NHL:ssä
tehden niissä 787 (150+637) tehopistettä. Lopettaessaan
Salming johti kaikkia Toronton kaikkien aikojen puolustajien
tilastoja. Syötöissä Salming oli kaikista pelaajista Toronton
kaikkien aikojen paras ja pisteissä kolmanneksi paras. NHL:n
pudotuspeleissä Salming pelasi 81 ottelua ja teki niissä 49
(12+379 tehopistettä. Kauden 2000-2001 jälkeen Salming on
NHL:n kaikkien aikojen syöttöpörssin 49. Lopettaessaan hän
oli parikymmentä sijaa ylempänä. Salming on luonnollisesti
myös yksi eniten syöttöjä kerännyt puolustaja NHL:n
historiassa. Salmingin edellä ei hänen lopettaessaan juuri
Brad Parkia, Denis Potvinia ja Larry Robinsonia enempää
puolustajia ollut, mutta nykyään Salmingia enemmän
syöttäneitä puolustajia on jo kymmenen. Salming oli pitkään
Ruotsin kaikkien aikojen tehokkain NHL-pelaaja, mutta Mats
Sundin ohitti Salmingin tehot aivan kauden 1999-2000
päätteeksi yhdellä pisteellä. Syötöissä Salming on yhä
Ruotsin kaikkien aikojen ykkönen. Puolustajista Nicklas
Lindström saattaa hänet jonain päivänä ohittaa. Kauden
2000-2001 jälkeen Lindströmin tehot olivat 567 (136+431).
Yksi ruotsalaisten NHL-ennätys Salmingilla on kuitenkin vielä
pitkän aikaan, kukaan toinen ruotsalainen ei ole pelannut
yhtä mittavaa uraan NHL:ssä. Hänen 1148:aa ottelua ei ole
kukaan ruotsalainen päässyt edes lähelle.

Börje Salming oli periksiantamattomuuden perikuva. Koko
NHL:ssä ei ollut ollut ennen, eikä ole ollut sen jälkeen,
samanlaista puolustajaa kuin Börje Salming oli. Hän oli
taidoiltaan erittäin tasainen puolustaja, kaikessa
suhteellisen hyvä, mutta ei missään erityisen loistava -
mutta ei myöskään missään mitenkään keskinkertaista huonompi.
Salming oli vahva ja hyvä luistelija, joka pystyi hyvin niin
fyysiseen peliin kuin myös pelinrakenteluun. Salming tuli
aikanaan tunnetuksi siitä, että hän heittäytyi peittämään
vastustajan laukauksia väsymättömästi kerta toisensa jälkeen.
Laukauksista hän sai useita vammoja ja ruhjeita ympäri kehoa,
mutta ne ei peitettyjen laukausten määrää vähentäneet. Se mikä
teki hänestä legendan oli hänen luonteensa. Sitä
taistelutahtoa, uhrautuvuutta ja iskujen kestämistä on vaikea
nykypäivänä edes kuvitella. Salmingista voidaan sanoa että
pelitaidot tekivät hänestä hyvän, mutta hänen luonteensa ja
pelifilosofiansa tekivät hänestä legendan. Salmingia sanotaan
"tuhannan tikin mieheksi". Kyseessä ei suinkaan ole mikään
vitsi vaan Salmingiin on todellakin ommeltu vuosien varrella
yli tuhat tikkiä. Salming kärsi NHL-uransa alkuvuosikymmenenä
siitä, että oli eurooppalainen - ja varsinkin siitä, että oli
periksiantamaton eurooppalainen. Niinpä häneen ommeltiin
tikkejä tiheään. Suurin yksittäinen tapaturma hänelle sattui
tammikuussa 1987 kun vastustajan luistin viilsi koko hänen
kasvojen oikean puolen halki. Haava ulottui nenän ja silmän
välistä aina leukaan asti. Pelkästään tämän ompelemiseen
tarvittiin yli 200 tikkiä. Salmingin kasvoista näkee missä
mies on ollut mukana, arpia on melkeinpä vieri vieressä.
Salming ei ollut niin mahdottoman taitava puolustaja, mutta
hän ei väistänyt ketään ja kovuutta arvostavassa Kanadassa
jo sillä noustiin arvostuksessa todella korkealle. On
tosiasia, että Euroopassa pelasi Salmingin aikoihin useita
kiekollisesti paljon taitavampia puolustajia, mutta moniko
heistä olisi ollut henkisesti ja fyysisesti tarpeeksi kova
kestämään saman hakkaamisen jonka Salming kesti? Ainoa
toinen todella kova eurooppalainen 1970-luvulla oli Valeri
Vasiljev. Hänestä sanotaan että hän todennäköisesti olisi
ison hyökkääjän Aleksader Jakushevin ohella luonut
neuvostoliittolaisista kaikkein legendaarisimman NHL-uran.
Sitä, olisiko hänen urastaan tullut parempi kuin Salmingin
on mahdotonta sanoa. Eikä sillä liene mitään merkitystäkään,
Salming on legenda NHL:ssä ja Vasiljev Euroopassa, ei heitä
tarvitse verrata toisiinsa.

Salming pelasi 87 maaottelua Ruotsin paidassa ja teki niissä
15 maalia. MM-kisoissa Salming pelasi kaksi kertaa ennen
NHL-uraanssa - 1972 ja 1973 - sekä kerran NHL-uran jälkeen,
1989. Olympialaisissa Salming pelasi 1992. Parhaimmat
MM-kisansa Salming pelasi juuri ennen lähtöään NHL:ään vuonna
1973. Tuolloin Salming valittiin kisojen All-Starsiin ja hän
oli myös yksi kisojen tehokkaimmista puolustajista tehtyään
kymmenessä ottelussa 10 (4+6) tehopistettä. Vielä viimeisissä
arvokisoissaan, eli vuoden 1992 Olympialaisissa Salming oli
Ruotsin parhaimmistoa. Tuolloin 41-vuotias Salming teki
kahdeksassa ottelussa 7 (4+3) tehopistettä. MM-kisoilla oli
myös osuutensa Salmingin päätöksessä palata Ruotsiin 1990-
luvun alussa. Pukiessaan kuudentoista vuoden tauon jälkeen
Ruotsin paidan päälleen vuoden 1989 Globenin kotikisoissa,
alkoi Salming vakavasti ensimmäistä kertaa harkita kotimaahan
palaamistaan. Seuraava kausi jäikin sitten Salmingin
viimeiseksi NHL:ssä.

Vuoden 1976 Kanada Cupissa Salming koki jotain täysin outoa
ja odottamatonta. Ruotsi kohtasi tuolloin Kanadan Torontossa
Maple Leaf Gardenissa. Salmingin tullessa pelaajaesittelyyn
koko täysi halli nousi seisaalleen ja osoitti suosiota yli
viisi minuuttia silmin nähden hämmentyneelle Salmingille.
Koko Kanadan joukkue ei saanut niin pitkiä suosionosoituksia.
"Oli uskomaton tunne kokea tämä. Se kosketti minua syvästi
ja tilanne oli samalla nolo. En tiennyt mitä olisin tehnyt
siellä jäällä. Luistelin vain ympyrää ihmeissäni. Tämä on
yksi jääkiekkourani kohokohdista", on Salming todennut
jälkeenpäin. Vuoden 1976 Kanada Cupissa Salming valittiin
ansaitusti turnauksen All-Starsiin yhdessä suuren Bobby
Orr:n kanssa. Tuolloin Salming oli myös turnauksen parhaita
pistemiehiä tehtyään 7 (4+3) vain viidessä ottelussa.
Pistepörssissä tehot riittivät kahdeksanteen sijaan.
Puolustajista Salmingia enemmän pisteitä tekivät vain Bobby
Orr ja Denis Potvin - kummatkin 9 pistettä, mutta he
pelasivatkin seitsemän ottelua. Salming oli myös turnauksen
parhaita maalintekijöitä. Vain pistepörssin voittanut
neuvostoliittolainen Viktor Zhluktov, tsekkoslovakkialainen
Milan Novy ja kanadalainen Bobby Hull tekivät maalin
Salmingia enemmän. Salmingin tapaan neljään maaliin päätyi
luonnollisesti useita pelaajia. Salming pelasi Ruotsin
joukkueessa myös vuosien 1981 ja 1991 Kanada Cupeissa, mutta
niissä Salming ei enää ollut turnauksen ehdotonta eliittiä.

1986 Salming nostatti ison jupakan Kanadassa. Tuolloin hän
kertoi julkisuuteen, että oli käyttänyt kokaiinia yhden
kerran. Ennen paljastusta kulisseissa oli juoruttu Salmingin
olevan täysin koukussa kokaiiniin, joten paljastus ei
sinänsä tullut yllätyksenä. Kanadassa Salmingin tempusta
nousi kuitenkin iso haloo, koska muut pelaajat eivät voineet
ymmärtää Salmingin temppua. He pitivät tunnustusta
käsittämättömän typeränä temppauksena. NHL antoi Salmingille
kahdeksan ottelun pelikiellon. Syynä rangaistukseen lienee
ollut vähintäänkin yhtä paljon se, että paljastuksen kautta
NHL-liigan maineeseen tuli säröjä kuin myös itse kokaiinin
käyttö. Yhä nykyäänkin NHL pystyy antamaan pelaajilleen
pelikieltoja tai isoja sakkoja lausuntojen antamisesta,
jotka eivät ole NHL:n mieleen. Vuonna 2000 ilmestyneessä
kirjassaan Salming myöntää käyttäneensä kokaiinia useammin
kuin kerran. Kirjassaan hän kertoo myös reippaasta kaljan
kittaamisestaan. Urheilupiireissä tämä ongelma on tosin tuttu
hyvinkin monelle.

Uransa jälkeen Salming ryhtyi liikemieheksi. Salming myy
nimeään kantavan tuotemerkin alla muun muassa alusvaatteita
ja salibandymailoja. Börje Salming on valittu Ruotsin
kaikkien aikojen kiekkoaatelistoon, hän on "Stor Grabb"
numero 112. Börje Salming valittiin Kanadan Hockey Hall Of
Fameen 1996. IIHF:n Hall Of Fameen Salming valittiin 1998.
Vuonna 1997 Neuvostoliittolaisesta Vladislav Tretjakista tuli
kaikkien aikojen ensimmäinen pelaaja, joka on valittu sekä
Kanadan että IIHF:n Hall Of Fameen. Börje Salmingista tuli
seuraavana vuotena historian toinen pelaaja, joka on valittu
kumpaankin pyhättöön.

 

[TKH]

Juttu 26

Kuka legendaarinen suomalainen puolustaja teki legendaarisen
kolmoistaklauksen Suomen Tampereen kotikisojen ottelussa
Kanadaa vastaan 1965?? Kysessä on tietenkin todella pelätty
taklaaja ja "Idän jätti" Lalli Partinen.

Lalli Partinen syntyi elokuun 20. 1941 Lappeenrannassa.
Ensimmäisen SM-sarjapelinsä Partinen pelasi kaudella 1959-60
Saimaan Pallon paidassa 18-vuotiaana. Saipaa Lalli edustikin
seuraavat kymmenen vuotta, eli koko 1960-luvun. Kaudeksi
1969-70 Lalli siirtyi Helsingin HIFK:n paitaan, jossa pelasi
koko loppu-uransa aina kauteen 1976-77 asti. Partinen pelasi
SM-sarjassa kaikkiaan 18 kautta ja 436 peliä, ja teki niissä
165 (56+109) pistettä. Pisteissä parhaalla 1972-73 kaudellaan
Partinen teki 20 (8+12) tehopistettä 36:ssa ottelussa.
Partinen voitti urallaan kaksi SM-kultaa, kaksi hopeaa ja
kolme pronssia. SM-sarjan All-Starsiin Partinen valittiin
kaksi kertaa, -65 ja -73. Vain kahdesti siksi että Suomessa
pelasi Partisen kanssa samaan aikaan paljon loistavia ja
hyvin peliä tekeviä puolustajia, malliin Wasama, Lindström,
Rantasila, Koskela.. Partinen oli erittäin kova ja fyysinen
puolustaja, hän johtaa edelleen SM-Sarjan/SM-Liigan kaikkien
aikojen jäähypörssiä keräämillään 858 jäähyminuutilla. Lallin
koko uran jäähykeskiarvo on siis vain hiukan alle kaksi
minuuttia per ottelu, 1,97. Parhaimmalla jäähykaudellaan
1975-76 Lalli keräsi melkein 4 minuuttia per ottelu. Tuolloin
hän teki yhden kauden jäähyennätyksensä 116 minuuttia 31:ssä
ottelussa. Viimeisellä 1976-77 kaudellaan Lalli teki vielä
28:ssa ottelussa tehopisteet 12 (3+9) ja keräsi 94 minuuttia.
HIFK:n uransa aikana Lalli tunnettiin yleisesti "punaisena
kolmosena". Lalli Partisella on edelleen hallussa Saipan
puolustajien yhden ottelun maaliennätys, kaksi maalia. Sitä on
tietenkin sivuttu myöhemmin. Lalli Partinen voitti
luonnollisesti useita kertoja SM-sarjan/SM-liigan
jäähypörssin. Eräs niistä oli kausi 1965-66, jolloin Lalli
keräsi SM-sarjan ennätysjäähyt 52 minuuttia 20:ssä ottelussa.
Tuolloin jäähypörssin kakkonen oli Lalli Partisen pakkipari
Leo Haakana, 32 minuuttia. Yhdessä he keräsivät reilusti yli
puolet Saipan tuon kauden jäähyistä. Ei ollutkaan ihme että
Saipan pakkipari oli vastustajien keskuudessa todella pelätty
kaksikko tuolla kaudella. Erään parhaimmista otteluistaan
SM-sarjassa Lalli pelasi 21. helmikuuta 1962. Tuolloin
ratkaistiin sen kauden putoaja elämän ja kuoleman ottelussa
Saipa-TPS. Kalevan Pallo oli jo varma putoaja, mutta toinen
oli vielä haussa, Saipa ja TPS olivat toiseksi ja kolmanneksi
viimeinen joukkue tasapisteillä. Vain voittaja säilyisi siis
SM-sarjassa. Niinhän siinä sitten kävi että Saipa voitti
ottelun ja kentän parhaana palkittiin Lalli Partinen. Hänen
lukemattomat ja rajut taklaukset tyhjensivät totaalisesti
turkulaisten keuhkot ja pelihalut.

Lalli Partinen oli erittäin iso pelaaja, 187 senttiä ja 101
kiloa, jopa nykyaikaan saati 1960-luvun suomalaiseen
kiekkoiluun. Lalli oli isona miehenä hiukan kömpelö ja hidas
lähtemään liikkeelle, mutta uskomattoman ulottuva pelaaja.
Lisäksi hän oli todella vahva ja hänen pelisilmänsä,
pelinlukunsa ja sijoittumisensa oli erittäin hyvä. Lalli
Partisesta tuli suomalaisittain legendaarisen kova taklaaja.
Lallin kohtaamisesta on sanottu näin: "On kuin juoksisi päin
betoniseinää tai joutuisi panssavarivaunun yliajamaksi." Kun
yli satakiloinen taklaa on jälki luonnostaan rajun näköistä
ja kun Lalli suuttui pelkäsi häntä kaikki. Lalli oli myös
kansainvälisesti kuuluisa erittäin kovista taklauksistaan.
Lalli oli ensimmäisiä kansainväisen tason todella kovia
taklaajia Suomessa. Suomalaiskiekkoilun tavaramerkkinä ei ole
juurikaan ollut taklauspeli, vaikka muutamat yksilöt ovat sen
erittäin hyvin hallinneetkin. 1940-luvulla Suomen kovin
taklaaja oli Tampereen Ilveksen Henry Kvist. Kvist syntyi
kuitenkin väärään aikaan tai väärään maahan koska
taklauspeliä ei Suomessa tuolloin vielä hyväksytty. Kvist
joutuikin raisuna pelaajana hyvin usein tuomarin silmätikuksi
ja yleisön hampaisiin. Ruotsissa tuolloin taklauspeli
hyväksyttiin ja Kvist nauttikin todella mahtavaa arvonantoa ja
kunnioitusta pelatessaan Ruotsissa maajoukkueen tai
seurajoukkueen mukana. Kvistin jälkeen ei hirmutaklaajia ja
hänen tyylisuunnan jatkajia Suomessa juurikaan nähty ennen
Lalli Partista ja 1960-lukua. 1950-luvun mainittavimmat
taklaajat lienevät Ossi Kauppi ja Jukka Wuolio, jotka
kummatkin olivat Lalli Partisen tapaan myös korkean tason
pelillisiä puolustajia.

Lalli Partinen oli puolijumala Saipan kannattajien
keskuudessa. Sen myös vastustajat nopeasti huomasivat.
Lauritsalan yleisöön tuohtuivat muunmuassa HIFK:n pelaajat ja
joukkueen johto 1967. Heidän hermostumisensa syy oli
tietenkin Lalli Partinen, joka sai heidän mielestään tehdä
mitä vain koska erotuomarit eivät uskaltaneet reagoida yleisöä
pelätessään. HIFK:n suuttumus sen kuin kasvoi pelin jälkeen
kun eräs paikallinen poliisi ei vaivautunut ohjailemaan
HIFK:n bussia kisapuiston alueelta vaan pyyhki jäähileitä
pois Lalli Partisen auton tuulilasista keskellä
liikenneruuhkaa. Ei ollutkaan ihme että Lalli oli alituinen
buuauksen kohde Saipan ollessa vieraissa pelaamassa. Lalli
joutui myös kärsimään koostaan. Tuomarien oli helppo seurata
häntä ja hänen otteitaan kun hän oli melkein päätä pitempi
muita. Isona ja kömpelönä hänet oli pienien ja vikkelien
vastustajien toimesta myös helppo "lavastaa" tai ärsyttää
rikkeiden tekoon. Tämä olikin tarpeen jos halusi voittaa
Saipan. Lukemattomia kertoja Saipa ja Saipan puolustus oli
kestänyt vain sen takia että Lalli oli huhkinut kentällä
alkuvihellyksestä loppuvihellykseen. Vastustaja ei päässyt
Lallista eroon kuin silloin jos Lalli joutui jäähylle. Tämän
tapahtuessa Saipa olikin kuin siipirikko lintu, hyvin
haavoittuvainen.

Lalli Partinen pelasi 120 maaottelua ja edusti Suomea
viisissä MM-kisoissa ja vuoden -68 Grenoblen Olympialaisissa
ajanjaksolla 1965-1973. Parhaimmat MM-kisansa Lalli pelasi
vuoden -65 Tampereen kotikisoissa. Tuolloin Lalli Partinen
teki kaikkein legendaarisimman ja ikuisesti suomalaisen
kiekkoilun historiaan jääneen taklauksensa MM-kisojen
ottelussa Kanadaa vastaan. Tuolloin Lalli lähti hyökkäämään,
kuten hän usein mielellään teki. Kanadalaispuolustaja taklasi
häntä siniviivalla, mutta kaatui itse kuin salaman kaatamana.
Lalli jatkoi etenemistään, törmäsi toiseen kanadalaiseen,
joka myös syleili jäänpintaa. Nyt oli kyllä Lallikin jo
horjahtanut. Lalli etsi tasapainoa, oli kaatua, mutta törmäsi
puolivahingossa kolmanteen kanadalaispelaajaan. Tämäkin
kanadalainen lensi jäänpintaan, mutta Lalli pysyi pystyssä.
Näin oli nähty legendaarinen Lalli Partisen kolmoistaklaus.
Lalli kohosikin nopeasti pelätyksi puolustajaksi
kansainvälisillä kentillä. Urallaan Lalli toimitti
taklauksellaan useampia pelaajia sairaalaan. Muun muassa
Ljubljanan MM-kisoissa 1966 tsekkoslovakkialainen Josef Cerny
jäi Partisen ja laidan väliin. Tuloksena oli katkennut jalka.
Maajoukkueessa pelatessaan Lalli ei hirveästi maaleja ja
pisteitä tehnyt, mutta puolustava puolustajana ja
maalineduspelaajana Lalli oli joukkueen puolustuksen selkä.
Lappeenrannan Saipa on jäädyttänyt Lalli Partisen pelinumeron
3.

 

[TKH]

Juttu 27

Kuka oli Neuvostoliiton ensimmäinen suurpuolustaja, joka
yleisesti myöskin aina mainitaan kun puhutaan Neuvostoliiton
kaikkien aikojen parhaimmista puolustajista?? Tällä samaisella
pelaajalla oli myöskin tavallaan suuri vaikutus Usa:n
olympiakullan voittoon vuoden 1960 "Original miracle on ice"-
olympialaisissa. Kyseessä on tietenkin Nikolai Sologubov.

Nikolai Sologubov Syntyi maaliskuun 8. 1924. Neuvostoliiton
pääsarjassa Sologubov debytoi 25-vuotiaana ZSKA:n joukkueessa,
Sologubovin ensimmäinen seura oli kuitenkin SKA Khabarovsk.
Sologubov pelasi viimeistä kauttaan lukuunottamatta koko
uransa ZSKA:n joukkueessa, viimeisen kauden Nikolai pelasi
SKA MVO Kalinin joukkueessa. Sologubov lopetti kiekkoilun
41-vuoden iässä kauden 1964-65 jälkeen. Sologubov pelasi
Neuvostoliiton pääsarjassa ajanjaksolla 1949 - 1965 kaikkiaan
350 peliä ja teki niissä 128 maalia. Neuvostoliiton
mestaruuden hän voitti yhdeksän kertaa.

Sologubov oli Neuvostoliiton ensimmäinen suuri puolustaja ja
muun muassa legendaarinen Anatoli Tarasov pitää häntä edelleen
yhtenä Neuvostoliiton kaikkien aikojen parhaimmista
puolustajista. Myöskin Neuvostoliiton myöhempi maajoukkueen
valmentaja Viktor Tihonov pitää Sologubovia yhtenä kaikkien
aikojen pelaajista. "Valeri Harlamov, Anatoli Firsov, Vsevolod
Bobrov ja Nikolai Sologubov ovat kaikkien aikojen
jääkiekkoilijoita. He osasivat pelata sekä oman aikansa että
tulevaisuuden jääkiekkoa. Jos he olisivat nyt 22-23 vuotiaita,
he varmasti pelaisivat yhtä loistavasti", on Tihonov sanonut.
Sologubov oli kohtuullisen hyökkäävä puolustaja ja
ehdottomasti Neuvostoliiton 50-luvun maajoukkueen puolustuksen
runko, ja koko joukkueen suurin tähti heti Vsevolod Bobrovin
jälkeen. Sologubov oli Euroopan paras puolustaja 50-luvun
puolesta välistä aina 60-luvun alkuun.

Neuvostoliiton maajoukkueessa Sologubov oli ensi kertaa mukana
vuoden 1955 MM-kisoissa. MM-kisoissa Sologubov esiintyi
kaikkiaan kahdeksan kertaa. Olympialaisissa Sologubov esiintyi
kaksi kertaa, -56 ja -60. Kultaa Sologubov voitti vuoden 1956
Olympialaissa ja vuoden 1963 MM-kisoissa. MM-kisojen
parhaimmaksi puolustajaksi Sologubov on valittu kolme kertaa,
-56, -57 ja -60. MM-kisojen All-Starseja ei Sologubovin aikana
vielä valittu. Neuvostoliiton maajoukkueessa Sologubov pelasi
83 peliä ja teki niissä 29 maalia.

Yksi erittäin merkittävä episodi Sologubovin uralla tapahtui
vuoden 1960 Olympialaisissa. Se episodi ei tapahtunut jäällä
vaan pukukopissa, se ei edes tapahtunut Neuvostoliiton
pukukopissa vaan Yhdysvaltojen pukukopissa. Olympiakullan
ratkaiseva Usan ja Tsekkoslovakkian peli oli toisen erän
jälkeen 4-3 Tsekkoslovakkialle, joka olisi näin päättyessään
merkinnyt Usa:lle putoamista hopealle. Toisen ja kolmannen
erän välisellä erätauolla Usan pukukoppiin tuli todella
yllättävä vieras. Vieras oli Neuvostoliiton superpuollustaja
Nikolai Sologubov ja hänellä oli yhdysvaltalaisille
annettavaan todella mielenkiintoinen apu. Sologubov ehdotti
että Usan pelaajat ottaisivat lisähappea Sologubovin mukaanaan
tuomasta naamarista ja painepullosta. Ja niin myös suurin osa
Usan pelaajista teki, ja mikä olikaan sen vaikutus sitten
kolmanteen erään. Noh, kolmannessa erässä nähtiin lentävät
amerikkalaiset, jotka jyräsivät Tsekkoslovakkian viimeisessä
erässä 6-0, näin amerikkalaiset voittivat ottelun 9-4 ja
niistä tuli kiistaton olympiavoittaja. Sologubovin pullon ja
naamareiden apu oli selvä ja Usan olikin kiittäminen
mestaruudestaan Neuvostoliittolaista puolustajaa. Tätä ei
helposti uskoisi kun elettiin kylmän sodan aikakautta.

Sologubov niitti mainetta MM-kisoissa aikana jolloin
ensimmäiset NHL-ammattilaiset tekivät "epävirallisesti"
tuloaan MM-kisoihin. Seuraavassa hiukan pelaajia joita vastaan
Sologubov on pelannut. 1955 kisoissa Sologubov piti huolen
yhdessä puolustavamman pakkiparinsa Ivan Tregubovin kanssa
ettei Kanadalainen kisojen pistepörssin voittanut ja kisojen
parhaimmaksi hyökkääjäksi valittu Bill Warwick tehnyt
tuhojaan Neuvostoliittoa vastaan. Bill Warwick oli aikaisemmin
pelannut NHL:ssä. Häntä paremmin NHL:ssä oli pelannut Kanadan
vuoden -55 MM-kisajoukkueesta hänen vanhempi veljensä, Grant,
joka voitti Calder Trophyn 1942 ja Pelasi NHL:n All-Stars
pelissäkin kerran. Grant Warwick oli pelannut yhdeksän hyvää
kautta NHL:ssä, parhaimmilla niistä hän oli joukkueensa paras
maalintekijä ja yksi koko NHL:n parhaimista maalintekijöistä.
1958 MM-kisoissa pistepörssin voittanut Kanadan Connie Broden
oli pelannut aikaisemmin NHL:ssä ja pelasi myöhemmin samalla
kaudella myös NHL:ssä. Kaikkiaan Broden pelasi kolmella
kaudella NHL:ssä. Kanadan Charlie Burns pelasi jo seuraavasta
kaudesta lähtien NHL:ssä yhteensä yksitoista kautta. Kaikkein
merkittävin kanadalainen vuoden 1958 MM-kisoissa oli kuitenkin
Sid Smith joka oli valittu kaksi kertaa NHL:n kakkos
All-Starsiin ja kerran - vain kolme aikaisemmin - ykkös All-
Starsiin vuonna 1955. 1952 ja 1955 Smith voitti Lady Byng
Trophyn. NHL:n All-Stars pelissä Smith pelasi seitsemän
kertaa. Smith NHL-ura jatkui aina -58 MM-kisakaudelle. Hän
onnistui kuitenkin saamaan amatööristatuksen jotta pystyi
pelaamaan kisoissa. Kaikkiaan Smith oli pelannut 12 kautta
NHL:ssä. Hän voitti joukkueessaan useammalla kaudella maali-
ja pistepörssin - muun muassa neljä kertaa peräkkäin - ja oli
useita kertoja koko NHL:n pistepörssissä kymmenen joukossa.
Smith oli ensimmäinen suuren luokan NHL-tähti joka osallistui
MM-kisoihin ja koska Sologubov onnistui hyvin hänen ja muiden
NHL-tason pelaajien pitämisessä kertoo se jo paljon hänen
tasostaan NHL-pelaajiin verrattuna. 1959 MM-kisoissa Kanadan
joukkueen Pete Conacher oli pelannut vielä edellisellä
kaudella NHL:ssä. Kaikkiaan Conacher oli pelannut kuudella
kaudella NHL:ssä. Myös Kanadan Barton Bradley, John McLellan,
Ike Hildebrand, Al Dewsbury, Jean-Paul Lamirande ja Tommy
Williams olivat pelanneet NHL:ssä. Puolustaja Dewsbury oli
pelannut kaikkiaan yhdeksän kautta NHL:ssä ja neljä niistä
olivat erittäin hyviä yli 20 pisteen kausia. Pisteissä
huonoimmalla niistä hän myös pelasi NHL:n All-Stars pelissä.
Williams pelasi myös vuoden -60 olympialaisissa, sen jälkeen
hän pelasi 13 kautta NHL:ssä ja kaksi kautta WHA:ssa. 1962
MM-kisoissa Kanadan Jackie McLeod oli pelannut NHL:ssä
useamman kauden aikaisemmin ja Bill Mitchell pelasi myöhemmin
NHL:ssä. Heitä paljon merkkitävämpi pelaaja oli kuitenkin
kolmas kanadalainen Tod Sloan. Sloan oli ennen kisoja pelannut
745 peliä NHL:ssä ja tehnyt niissä 482 (220+262) pistettä.
Hän lopetti NHL-uransa juuri ennen kisoja ja hankki itselleen
amatöörioikeudet jotta pääsi pelaamaan. Sloan oli valittu
NHL:n kakkos All-Starsiin -56 ja hän oli pelannnut kolme
kertaa NHL:n All-Stars pelissä. Sloan voitti useamman kerran
oman joukkueensa maalipörssin ja pistepörssin ja oli parilla
kaudella 5:s ja 8:s koko NHL:n pistepörssissä. Sloan oli
joukkueensa tärkeimpiä pelaajia kun hän voitti Stanley Cupin
Torontossa -51 ja Chicagossa -61. Muun muassa näitä edellä
mainittuja NHL-pelaajia vastaan Sologubov pelasi niin hyvin
että voidaan arvioida hänen olleen helposti vähintään hyvän
NHL-tason puolustajan. Yleisesti ottaen Neuvostoliitto ei
Kanadan etumatkaa saavuttanut kuin vasta 1960-luvun
loppupuolella, mutta muutamat Neuvostoliiton kaikkein
parhaimmista pelaajista olivat NHL-tason pelaajia jo 1950-
luvun puolessavälissä. Lähinnä kyseeseen tulee Vsevolod Bobrov
ja Nikolai Sologubov, mutta myös Aleksei Guryshev, Ivan
Tregubov ja Jevgeni Babitsh.

Sologubov pelasi käytännössä koko uransa niin seurajoukkueessa
kuin maajoukkueessa saman pakkiparin, eli Ivan Tregubovin,
kanssa. Tämä pakkipari on edelleen yksi Neuvostoliiton
jääkiekkohistorian kaikkein legendaarisimmista ja
pitkäikäisimmistä pakkipareista. Vain Vjatsheslav Fetisov -
Aleksei Kasatonov- pakkipari on selvästi legendaarisempi sekä
Valeri Vasiljev - Vladimir Lutshenko -pakkipari. Sologubov-
Tregubov -pakkipari muun muassa voitti viisi kertaa MM-kisojen
parhaimman puolustajan palkinnon ajanjaksolla 1956 - 1961.

 

[Tarinankertoja]

Huikean hienoja arttikeleita. Toiveena heittäisin sellasen nimen Eberman(oikeinkirjoitus?). On jäänyt mieleen 70-luvulta, kunkatteli zekkien peliä ja J.Jokinen puhui aina "tuulen nopeasta ebermanista". Kukas hän oli noin niiku oieesti= on jäänyt vaivaamaan.

Jotkut kyseli niistä "superseries" matseista. Itse lueskelin tuolta newsien puoleleta jonkun kirjoituksen asian tiimoilta, joten "lainaan" sen tänne. Jos joku tunnistaa omakseen, niin senkun kreditit ottamaan. Nimmerkkinä TH, joten ei sattuis oleen toi yllä?

---clip---

Ensimmäinen Super series pelattiin vuosien -75 ja -76 taitteessa.
Tällöin ZSKA ja Neuvostosiivet voittivat kummatkin omat ottelusarjansa
ja Neuvostoliitto voitti Super seriesin. Kahdeksasta pelistä
Neuvostoliiton joukkueet voittivat viisi ja yksi päättyi tasan. ZSKA:n
ja Montrealin 3-3 tasapeliä uudenvuoden aattona -75 pidetään yhtenä
kaikkein legendaarisimmista - tai usein myös sinä kaikkein
legendaarisimpana - seurajoukkueiden välisenä kiekko-otteluna
jääkiekon historiassa. NHL:ltä pelasi tässä sarjassa viisi niiden
parasta joukkuetta. Runkosarjan voittaja Montreal silloisilla
ennätyspisteillä 127. Seuraavalla kaudella Montreal teki voimassa
olevan ennätyksen 132 pistettä. Muut osallistuneet joukkueet olivat
runkosarjan toinen Philadelphia 118, -kolmas Boston 113, -neljäs
Buffalo 105, -viides NY Islanders 101, -kahdeksas Pittsburgh 82 ja
-yhdeksäs Chicago 82. Viimeinen joukkue oli hiukan heikompi NY
Rangers, joka oli alempaa keskikastia, eli sekään ei ollut viiden
heikoimman joukkueen joukossa. NHL:n parhaimmista joukkueista
huolimatta NL vei selvästi Super Seriesin voiton.

Seuraava sarja pelattiin kaudella 77-78 tällöinkin neuvostojoukkue
voitti sarjan. Tuolloin matkassa oli vain Spartak joka voitti kolme ja
hävisi kaksi viidestä ottelusta. Joku voisi kyllä kommentoida
Spartakin otteluohjelmaa aika epäreiluksi. Mukana oli otteluja
peräkkäisinä päivinä eri kaupungeissa. Jonkun ZSKA:n P-Amerikan
otteluturneen aikana Tihonov oli laskenut että joukkue matkusti yli 40
000 kilometriä. Tosin silti ZSKA voitti selvästi sarjansa.

78-79 kaudella Neuvostosiivet voittivat oman neljän ottelun sarjan
2-1-1. 79-80 kaudella pelattiin iso yhdeksän ottelun sarja, jonka
neuvostojoukkueet - ZSKA ja Dynamo - taas voittivat 5-1-3. 82-83
Neuvostoliiton maajoukkue kävi 4-2 voittoisalla otteluturneella
NHL-joukkueita vastaan. Seurajoukkueiden otteluturneet jatkuivat taas
kaudella 85-86 jolloin Neuvostoliiton joukkueet ottivat suurimmat
voittonsa NHL-joukkueista. Tuolloin ZSKA ja Dynamo voittivat 10
ottelun turnauksen 8-2. Sekä ZSKA että Dynamo hävisivät yhden ottelun.
88-89 kaudella pelattu suuri 14 ottelun sarja päättyi tasan 6-2-6.
Dynamo Riga voitti seitsemästä pelistä vain kaksi ja hävisi neljä.
ZSKA voitti neljä ja hävisi kaksi, kummatkin joukkueet pelasivat
kerran tasan. Mielenkiintoista on että NHL-joukkueet voittivat
ensimmäisen sarjan vasta kaudella 89-90 kun Calgary ja Washington
voittivat kahdeksan pelin Neuvostoliiton kiertueen 6-2. Teknisesti
katsoen tämä sarja ei kyllä kuulunut Super Seriesiin, vaan
NHL-joukkueiden Neuvostoliiton reissuja kutsutaan Friendship Tour:ksi.
Yhtä kaikki, samanlainen sarja se oli kuin Super Seriesit, se vain
pelattiin Neuvostoliitossa. Kaudella 89-90 pelattiin myöskin
massiivinen 21 ottelun sarja P-Amerikassa jonka Neuvostojoukkueet taas
voittivat 11-1-9. 90-91 kaudella pelattiin toisen kerran ottelusarjat
Neuvostoliitossa, eli siis teknisesti Friendship Tour, ei Super
Series. Tällä kertaa matkalla olleet Montreal ja Minnesota hävisivät
ottelusarjan 5-3. Viimeinen iso Super Seriesin ottelusarja oli samalla
90-91 kaudella. Tuolloin pelattiin taas 21 ottelun sarja P-Amerikassa.
Neuvostoliiton joukkueet voittivat taas, tällä kertaa selvin voitoin
12-3-6.

Yhteenvetona voi sanoa että NHL-joukkueet eivät voittaneet kuin yhden
ainoan Super Seriesin vaikka yhteensä niitä kuudentoista vuoden aikana
pelattiin kuitenkin kymmenen kertaa. Ja jos noita NHL-joukkueiden
Neuvostoliiton reissuja ei lasketa mukaan, niin kuin niitä yleensä ei
laskeata, niin NHL-joukkueet eivät voittaneet yhtä ainutta sarjaa.
Otteluja kertyi kaikkiaan 107 ja Neuvostoliiton joukkeet voittivat
niistä hiukan yli 60 prosenttia. Prosenttimäärä vielä kasvaa
estisestään jos Friendship Tour -sarjat jätetään pois laskuista.
Kaikki sarjat mukaanlukien Neuvostoliiton joukkueet voittivat 59
ottelua, 9 kertaa peli päättyi tasan ja 39 kertaa NHL-joukkueen
voittoon. Vaikea sanoa miten tulosta pitäisi arvioida, mutta ainakin
se lienee melkoinen osoitus Neuvostoliiton sarjan tasosta aina
70-luvun puolestavälistä asti. ZSKA ei muuten ole ollut läheskään
ainut Neuvostoliiton sarjan maailmanhuippujoukkue, vaikka niin
yleisesti ehkä luullaankin. Paljon ovat voittoja ottaneen Spartak,
Dynamo, Khimik, Sokol ja Soviet Swings.

ZSKA teki Tihonovin valmennuksen alaisena vuosina 79-90 neljä
otteluturneena Kanadaan ja Yhdysvaltoihin ja pelasi yhteensä 23 peliä.
Näistä se voitti 17 ja muunmuassa hallitseva Stanley Cupin valtias
Edmonton hävisi vuoden -85 lopussa selvästi 6-3. Ylivoimaisesti
maailman kaikkien aikojen paras seurajoukkue. Tosin sehän oli melkein
aina 70 prosenttisesti sama kuin maajoukkue.

Kokonaisuutena siis Neuvostoliiton joukkueet voittivat huomattavasti
useammin kuin hävisivät. Mukaan mahtuu isoja voittoja, mutta myös
reiluja tappioita. ZSKA otti paljon voittoja malliin 6-0, 5-0, 6-1.
Suurin Neuvostoliiton joukkueen voitto NHL-joukkueesta on kuitenkin
Dynamolla joka voitti Winnipegin 7-0 vuoden -80 alussa. Suurin
NHL-joukkueen voitto Neuvostoliiton joukkueesta on Buffalolla joka
voitti Soviet Wings:n 12-6 vuonna -76, sarja oli se kaikkein
ensimmäinen -75 ja -76 vuodenvaihteen sarja.

NHL-joukkueiden lisäksi Neuvostoliiton jooukkueet pelasivat otteluita
ja sarjoja myös WHA:n joukkueita vastaan. Etenkin Winnipegin tasoa
Neuvostoliiton joukkueet ovat kehuneet. Eräät ovat sen maininneet koko
P-Amerikan parhaimmaksi joukkueeksi mitä vastaan he ovat pelanneet.
Ilmiselvästi Winnipegin Hot Line, Bobby Hull - Ulf Nillson - Anders
Hedberg, oli tehnyt heihin vaikutuksen.

Tsekkien joukkueiden tasosta NHL-joukkueisiin verrattuna on vaikea
sanoa mitään, kun ne eivät tietääkseni ole koskaan pelanneet
vastakkain. Joku voisi kertoa miten Tsekkien seurajoukkueet ovat
pärjänneet neukkujoukkueita vastaan. Ne ovat pelanneet otteluja
vastakkain, mutta tuloksista ja tilastoista en tiedä.

 

[Gagarin]

Hyvä hyvä! Ja sitten muuan tarina:

Igor Larionov: Ykkösketju kapinoi


"Bussimme pysähtyi pehmeästi hallin eteen. Aloimme poistua verkalleen. Heitin säkkini olalle ja aloin tunkeutua sankan ihailijajoukon läpi. Bussin edessä oli paljon pikkupoikia ojentelemassa vihkoja, valokuvia, papereita ja kyniä saadakseen nimikirjoituksen. Viittasin kintaalla puolihuolimattomasti ja jatkoin matkaa. Juuri silloin näin - kenet luulitte? - Bobby Hullin! Totta joka sana, legendaarisen Bobby Hullin," ... "Meidän katseemme kohtasivat. Hull ei varmasti sanonut mitään, kertoi vain katseellaan: no jopa nyt jotakin, olisiko pienen ilon tuottaminen ihmisille liikaa? Eikö käsi taivu kirjoittamaan? Bobby Hull, kuin velho ja telepaatti, sai minut pysähtymään yhtäkkiä, kääntymään ja ottamaan muutaman askeleen kohti nuoria kannattajia. Yritin antaa nimikirjoitukset kaikille halukkaille ja lähdin sitten helpottuneena kohti pukuhuonetta."

"En yleensä suhtaudu toisten pyyntöihin näin yliolkaisesti" ... "ei ole syytä olla töykeä, olivatpa olosuhteet mitkä tahansa".

10 pisteen kysymys: minkä jäähallin pihalla tämä kohtaaminen tapahtui?