Vammaiset ihmiset

[kolmastoista pakki]

Eli mitä mieltä Jatkoajan ihmiset ovat vammaisista ihmisistä? Itse tunnen muutaman (lätkää seuraavan) vammaisen. Kuulemma vammaiskatsoimoissa on paljon eroja eri paikkakunnilla.

Harwall-Areenalla on aika paljon vammaispaikkoja, Länsi-Auto Areenalla ei yhtään kunnollista. (Outoa, sillä La-areena on rakennettu Ilmalan hallin jälkeen...)

Mutta minua kiinnostaa mielipiteenne vammaisista.
Kommentteja saa laittaa...

Itse olen aina ollut sitä mieltä, että sisältö ratkaisee (ei ulkoiset ominaisuudet) ja että tasa-arvo on tärkeää.

 

[finnishninja]

Helppo äänestys... vammaiset ovat vähintään yhtä tärkeitä, kuin kaikki muutkin ihmiset - ehkä tärkeämpiäkin, sillä paljon olisi tekemistä asiassa.
Kysymyksessä ei ole myöskään tasa-arvo tai mikään muukaan mittapuu, vaan meidän kaikkien tulisi tuntea vastuumme ja parantaa vammaisten elinehtoja parhaamme mukaan.

 

[kolmastoista pakki]

OIKEA ASENNE Finnishninja! :)

 

[Veivi]

Ei se vammaisuus ihmistä huononna pätkääkään.

Vai on meidän areenalla huonot vammaispaikat. Vaikka on niinkin uusi areena....noloa. Heille kunnon paikat ja sassiin, prkl....

Mielenkiintoista omasta mielestä on myös se että yllätävän vähän on tähän kysymykseen kommentoitu. Ei kai vaan ole liian arka aihe?

 

[finnishninja]

Kiitos!

Mieleeni tuli ensimmäisenä eräs vanha haastattelu, jossa nuori tyttö kertoi kokemuksistaan. Hän on ollut syntymästään asti rullatuolissa. Hänelle vaikeinta on riippuvuus toisista ihmisistä. Hän selviytyy kotonaan omin voimin, mutta kodin ulkopuolella hän on avuton, sillä rullatuolin kanssa on todella vaikea liikkua. Joka paikassa on kynnyksiä ja rappusia.
Häneltä kysyttiin myös iloisista hetkistä. Hän vastasi kertomalla olleensa eräässä tavaratalossa muutamaa päivää aikasemmin. Kassalla eräs poika oli tuumannut: "Ompa makee pyörätuoli"!
Tämähän on totta, heillä on nykyään urheilullisia pyörätuoleja! Ja miksi ei!

Toinen ohjelma joka on jäänyt mieleeni oli dokumentti nuoresta naisesta, jolla ei ollut käsiä. Uskomatonta miten hän selvisi kaikesta jaloillaan. Ruoanlaitto, pukeutuminen, jopa autolla ajo sujui lähes yhtä hyvin, kuin kädellisiltä ihmisiltä.

Lätkämatsissa ei voi olla panematta merkille riemua pyörätuoleissa, kun tulee kotijoukkueelle maali. Minusta fantastista, että kunta tukee heitä jäjestämällä kuljetuksen matseihin (ainakin täällä Ruotsissa).

 

[mauri]

Tämä ON jälleen sarjassamme arka ja vaikea teema. On vielä helppoa s a n o a, että vammaiset ja ei-vammaiset ovat samanarvoisia ja yhtä tärkeitä. (Tällä en tarkoita epäillä tänne kirjoittaneiden sanojen vilpittömyyttä.) Mielestäni on vain silmiinpistävää, kuinka esimerkiksi sikiötutkimuksilla pyritään löytämään vauvan mahdolliset sairaudet ja antamaan näin vanhemmille mahdollisuuden harkita raskauden keskeytystä. Vammaisuus tuntuu siis olevan nopeasti ajateltuna ok, mutta valinnan edessä saatammekin olla valmiita katkaisemaan vammaisen elämä ennen kuin se edes alkaa "tässä maailmassa". Useinmiten perheissä, joissa on vammainen lapsi, ollaan kuitenkin vammaisesta pikkuihmisestä yhtä iloisia kuin ei-vammaisistakin; tuon tuosta kuulee kerrottavan, kuinka esim. downinsyndroomalapsi (en ole varma oikeinkirjoituksesta) on koko perheen "aurinko".
En tarkoita näsäviisailla mielipiteelläni tai olla naiivi, sillä ymmärrän, että "normaalista" poikkeava voi tuoda ja tuokin mukanaan "ylimääräistä" vaivaa, huolta
ja ongelmia - mutta MYÖS iloa ja onnea. Tiedän myös, että sikiötutkimuksilla saadaan hyvääkin aikaiseksi. Kyseenalaistan siis meidän arvomaailmamme perusteet, en sikiötutkimusta sinänsä.

(Vaikka erilaisiin näkökulmiin on jokaisella oikeus - toivon, että tähän kirjoitukseen ei reagoida taloudellisilla tai tilastollisilla argumenteilla, sillä itse koetan hakea aiheeseen inhimillistä näkökulmaa.)

 

[Huuhaa]

Siis varmasti (kehitys)vammaiset ihmiset tärkeitä ovat siinä missä ns. tavallisetkin ihmiset, sillä mitäpä (kehitys)vammainen tai yleensäkään kukaan ihminen sille voi millaiseksi kukin on syntynyt. Ei sille kukaan mitään voi, joten samassa arvossa heitä pitäisi kohdella, eri asia sitten on, että toteutuuko tuo yhteiskunnassa käytännön tasolla.

 

[Hevosmies]

Ei pidä täysin paikkaansa väittämä, etteikö Länsiauto-Areenalla olisi kunnollisia paikkoja pyörätuolilaisille.

Ainakin play off –ottelussa oli eräs pyörätuolilainen, joka kovastikin kehui La-Areenaa ja sen palvelua. Ovella oli järjestyksenvalvoja kysynyt, että haluaako tuo Tappara-paitainen välttämättä mennä (huonommille paikoille) bluesin fanikatsomon eteen vai ylempään kerrokseen (baaritasanteelle). Ei ollut kauaa vastausta miettinyt.

Ottelun jälkeen kehuja riitti näkyvyydestä ja palvelusta hallissa kaikilla osa-alueilla. Lähtiessä ei kuitenkaan malttanut ovella olla tokaisematta, että muistaahan viimeinen hallista poistuja sammuttaa valot (kesäksi). :D

Mauri otti esille sikiötutkimukset. Todella vaikea aihe, josta olisi mielenkiintoista lukea niitä ei-toivomiasi taloudellisilla ja tilastollisillakin perusteilla esitettyjä mielipiteitä. Itse olen inhimillis-idealistisen -linjan edustaja, mutta kiinnostunut myös muista mielipiteistä ja muustakin arvomaailma-keskustelusta kuin siitä, että mikä joukkue se nyt kahvaakaan eniten.

Toki onhan sekin tärkeä keskustelunaihe, ainakin tällä nimenomaisella foorumilla, ja fanius on yksi hyvinkin tasa-arvoistava tekijä. Hyvin harva sitä loppujen lopuksi katsoo minkä näköinen/oloinen tyyppi sitä katsomossa vieressä on, joko siinä on "oma" tai vastustaja ja se on hyvin pitkälle ainut tekijä mikä sillä hetkellä merkitsee.

 

[kolmastoista pakki]

Ne, joilla on negatiivinen suhtautuminen vammaisiin, niin miettikää
sitä, että kaikki me tulemme vanhoiksi joskus ja liikkumiskykymme huononee (ellei tule sudden death:D ) Tämän lisäksi haluaisin teidän miettivän sotainvalideja ja Simo Rouvalia (ex-tps) ja Jaroslav Otevrelia (ex-ässät)

 

[J.Pursey]

Asiaa Finnishninja !

Viestin lähetti finnishninja
Helppo äänestys... vammaiset ovat vähintään yhtä tärkeitä, kuin kaikki muutkin ihmiset - ehkä tärkeämpiäkin, sillä paljon olisi tekemistä asiassa.
Kysymyksessä ei ole myöskään tasa-arvo tai mikään muukaan mittapuu, vaan meidän kaikkien tulisi tuntea vastuumme ja parantaa vammaisten elinehtoja parhaamme mukaan.

Puhut täyttä asiaa Finnishninja. Reilut vuosi sitten olin täysin terve mies ja sitten lähdin lenkille Espanjassa. Mutkien jälkeen seurauksena oli pysyvä aivovamma ja todennäköisesti pysyvä työkyvyttömyys. Mulla kävi hyvä flaksi sillä vammaani ei ulkopuolinen edes huomaa, sillä en saanut varsinaisia halvauksia tai muita näkyviä oireita. Tuttu saattaa huomata puheestani hiukan etenkin kun olen väsynyt, mutta vieras ihminen ei huomaa mitään.
Omatkin ennakkoluuloni joutuivat koetukselle, sillä piti tehdä aikamonta testiä, ennenkuin uskoin lekureita jotka oli sanoneet mulle, ettei aivovamma ole sama kuin älyvamma eli olen tasan yhtä tyhmä tai viisas kuin olin ennen onnettomuutta.

Varmaa on kuitenkin se, että olen vähemmän ennakkoluuloisempi kaikkia erilaisia ihmisiä kohtaan kuin olin ennen tapaturmaani.

Sitä ei koskaan tiedä mikä odottaa nurkan takana.

 

[mauri]

Viestin lähetti Hevosmies
Mauri otti esille sikiötutkimukset. Todella vaikea aihe, josta olisi mielenkiintoista lukea niitä ei-toivomiasi taloudellisilla ja tilastollisillakin perusteilla esitettyjä mielipiteitä. Itse olen inhimillis-idealistisen -linjan edustaja, mutta kiinnostunut myös muista mielipiteistä ja muustakin arvomaailma-keskustelusta kuin siitä, että mikä joukkue se nyt kahvaakaan eniten...

Mielipiteisiin liittyvät tilastot olisivatkin ihan mielenkiintoisia. Laitoin toiveeni kirjoitukseni perään tietystä syystä. Ei siitä sen enempää.
Koetan ilmaista itseni toisin; toivon todella, että vammaisiin ei suhtauduta taloudellis-hyödyllisnäkökulmasta, eikä ryhdytä laskemaan, kuinka paljon vammaisten ja heidän perheidensä elämän tukemiseen kuluttaa yhteiskunnan varoja - ainakaan se ei saisi olla perustana suhtautumisessa vammaisuuteen ja vammaisiin.

PS. Tämä on vapaa foorumi - mikä minä olen sanomaan, mitä toiset tänne kirjoittavat. Sori. Minulla vain oli syyni...

 

[finnishninja]

Luulen että vammaisiin suhtauminen riippuu myös paljon siitä, onko heidän kanssaan ollut tekemisissä. Esimerkiksi moni alalla oleva ei vaihtaisi työtään mistään hinnasta. Monelle se on kutsumus. Me olemme tosin erilaisia ja se vaikuttaa meihin erilailla.

Meillä on perheessä yksi Downs Syndrom lapsi. Hänelle tehtiin synnytyslaitoksella hätäkaste. Ennusteet olivat synkät. Hän kuitenkin kehittyi hyvin ja on nyt hyvän hoidon, koulutuksen ja loistavien vanhempien ansiosta reipas nuori nainen. Tänään hän asuu omassa asunnossa, näyttelee eräässä tunnetussa suomalaisessa televisio-sarjassa ja tulee hyvin toimeen. Sikiötutkimus olisi varmasti nostanut esiin kysymyksen raskauden keskeytyksestä, mutta tänäpäivänä tuntuisi hullulta ajatella sitä vaihtoehtoa...

Olet oikeassa Sham, koskaan ei tiedä mikä odottaa nurkan takana. Siihen riittää esim. aivoverenvuoto tai kännikala ratissa ja elämää saa sen jälkeen katsoa uusin silmin.

 

[Jude]

Viestin lähetti Veivi
Vai on meidän areenalla huonot vammaispaikat. Vaikka on niinkin uusi areena....noloa. Heille kunnon paikat ja sassiin, prkl....

LA-Areenan "viralliset" pyörätuolipaikat pleksin takana ovat todella huonot, mutta baarin puolelta, jonne Areenan henkilökunta pyörätuolin käyttäjät yleensä ohjaa, näkee ihan kohtalaisesti. Ja plussana niissä paikoissa on se, että ottelua voi seurata tuoppi kädessä :D. Espoon Areenan henkilökunta saa multa erikoismaininnan avuliaisuudesta.

Itse olen käynyt monella paikkakunnalla. Ainoastaan Pori, Lappeenranta ja Oulu on nykyisistä paikkakunnista käymättä. Pyörätuolipaikkojen ehdoton pohjanoteeraus löytyy Jyväskylästä. Kaukalon kulmassa jään tasolla. Turussa en ole käynyt kahteen vuoteen pyörätuolipaikkojen heikkouden vuoksi. Myös Hämeenlinnassa näkyvyys on rajallinen, etenkin kun halli on täynnä. Parhaat paikat löytyvät Hartwall Areenalta, Tampereelta ja Raumalta. Helsingin Jäähallissa on positiivista se, että siellä saa mennä mihin tahansa oviaukkoon seuraamaan peliä, mutta myös E-katsomosta löytyy viralliset pyöratuolipaikat.

 

[mauri]

Kritisoimatta ketjun aloittajaa mietin tässä juuri, että yhtä hyvinhän tämän ketjun aiheena voisi olla "Kuinka suhtaudut ruskeasilmäisiin tai vasenkätisiin ihmisiin - ovatko he yhtä tärkeitä kuin muut..."

 

[Jet-Ace]

Järkyttävää havaita, että 9 ääntä on annettu vaihtoehdolle "en halua olla tekemisissä vammaisten kanssa". Fasismia?

 

[finnishninja]

Vammaisen voi kokea joskus todella positiivisella tavalla. Esim. istuin kerran linja-autoasemalla odotushallissa. Vastapäisellä penkillä istui alikehittynyt (Downs Syndrom) tyttö. Hänen viereensä tuli juopunut -epämiellyttävällä tavalla esiintyvä mies. Tyttö tuli välittömästi luokseni ja kysyi saako hän istua viereeni, koska hän pelkäsi miestä. Hän kertoi minulle elämästään, ystävistään, matkoistaan, opiskelustaan, vanhemmistaan, sisaristaan.... Minä kerroin hänelle omasta elämästäni, musiikistani jne.
Ajattelen tuota pientä puolen tunnin keskustelua joskus. Olin viettänyt todella miellyttävän juttutuokion alikehittyneen nuoren tytön kanssa.

 

[Oloneuvos]

Ihmisarvo ei riipu terveydellisistä asioista. Monesti tulee avointen ja suorien vammaisten kanssa keskustellessa mieleen kumpi meistä lopulta on paremmin sinut itsensä kanssa.

Jokainen voi oppia jotain toiseltaan. Pidän niin näitä, kuin muitakin ihmiskontakteja arvokkaina.

 

[finnishninja]

Viestin lähetti Oloneuvos
Ihmisarvo ei riipu terveydellisistä asioista. Monesti tulee avointen ja suorien vammaisten kanssa keskustellessa mieleen kumpi meistä lopulta on paremmin sinut itsensä kanssa.

Jokainen voi oppia jotain toiseltaan. Pidän niin näitä, kuin muitakin ihmiskontakteja arvokkaina.

Sanoit juuri sen, mikä minulta jäi kirjoittamatta...

 

[jyp17]

Ite oon sitä mieltä et se vammainen ei oo voinu vaikuttaa itseensä mitenkään, joten ei se sen vika ole.

Mutta kyllä kerran hävetti.
Minä luonnollisesti olen näitä perisuomalaisia anti-Ruotsi-faneja. Oltiin sitten pari kesää sitten ruotsissa ja parhaillaan istuttiin siinä Vätternin rannalla ravintolassa, niin ohi käveli semmonen vähän vanhempi mieshenkilö, ilmeisesti jollain tapaa kehitysvammainen. Kattelin siinä sen menoo hetken aikaa, kunnes tuli mieleen et "niin tosiaan, nää on näitä ruotsalaisia.." ja tottakai mä repesin ihan täysillä. Kovasti yritin hekottaa sillee huomaamattomasti ja hiljaa, mut varmasti erinomaisin tuloksia. Että sitten otti päähän. V***n mielikuvitus.:D

 

[Chip]

Mä pidän vammaisia samanarvoisina ihmisinä kuin terveitäkin, mutta heistäkin, aivan kuten nk. "terveistäkin" löytyy poikkeuksia. Minä pelkään toden teolla erästä sukulaistyttöäni, joka on kehitysvammainen - isokokoinen sellainen-, sillä hän on heitellyt minua pitkit lattioita ja pihoja ja heittelisi varmasti vieläkin.

Joten jos minä tunnen jonkun vammaisen henkilön ja tiedän, ettei hän ole mitenkään arvaamaton, suhtaudun häneen aivan normaalisti. Kehtysvammaiset, esimerkiksi lapsen tasolle jääneet ovat ehkä kaikkein aidoimpia ja rehellisimpiä. He näyttävät tunteensa ja sen, että välittävät. He uskaltavat sanoa asioita, joita me muut ehkä arastelemme. Meillä on heiltä paljon opittavaa.

 

[Hamraan]

Kun näen vammaisia ihmisiä, olivatpa he pyörätuolissa tai muuten normaalisti liikkeellä niin minut valtaa sääli ja haikeus heitä kohtaan. Nämä eivät ole tunteista helpoimpia ja jos vaan on mahdollista välttelen kontaktia vammaisiin ihmisiin. Kannatan sikiötutkimusta, sillä mun mielestä jokaisen lapsen tulisi olla alusta lähtien täysissä henkisissä ja ruumiin voimissa, jotta edellytykset hyvään ja tasapainoiseen elämään olisivat ilman kenenkään apua. Tietenkin osa teistä ajattelee että voihan vammainenkin lapsi elää hyvän ja tasapainoisen elämän. Itse en siihen pysty. Liikenteessä tai muuten vammautumista vastaan ei voi niinkään tehdä mitään ennaltaehkäisevää, mutta se että lapsi on terve hyvä juttu.

Itselleni olisi kova paikka jos vammautuisin kovinkin vakavasti. Luultavasti henki lähtisi omien käsieni kautta(tai muuten jos niitä ei enää olisi)

 

[The Rock]

Minulla on kaksi vammaista serkkua ja täytyy todeta että he ovat ihan yhtä tärkeitä kuin muutkin sukulaiseni/tuttuni/kaverini.

Tämä on fakta!;)

 

[mauri]

Viestin lähetti Hamraan
Kun näen vammaisia ihmisiä, olivatpa he pyörätuolissa tai muuten normaalisti liikkeellä niin minut valtaa sääli ja haikeus heitä kohtaan. Nämä eivät ole tunteista helpoimpia ja jos vaan on mahdollista välttelen kontaktia vammaisiin ihmisiin. Kannatan sikiötutkimusta, sillä mun mielestä jokaisen lapsen tulisi olla alusta lähtien täysissä henkisissä ja ruumiin voimissa, jotta edellytykset hyvään ja tasapainoiseen elämään olisivat ilman kenenkään apua. Tietenkin osa teistä ajattelee että voihan vammainenkin lapsi elää hyvän ja tasapainoisen elämän. Itse en siihen pysty. Liikenteessä tai muuten vammautumista vastaan ei voi niinkään tehdä mitään ennaltaehkäisevää, mutta se että lapsi on terve hyvä juttu.

Itselleni olisi kova paikka jos vammautuisin kovinkin vakavasti. Luultavasti henki lähtisi omien käsieni kautta(tai muuten jos niitä ei enää olisi)

Jos uskoo, että onnellisen ja tasapainoisen elämän voi elää vain "terveenä" - silloin voi hyvinkin ajatella näin. Tosiasiassa onnellisuuden ja tasapainoisuuden määritteleminen on ensinnäkin todella vaikeaa ja siksi toisekseen todella vaikeaa. Meistä kukaan ei ole täydellinen, meillä jokaisella on puutteemme ja meillä kaikille on rajoituksemme. Olemme eräässä mielessä vammaisia kaikki. Ei ole mielestäni merkitystä, onko vammani/puutteeni/rajoitukseni henkisessä vai fyysisessä minässäni - yhtä kaikki olen samalla viivalla kuin muutkin. Kun asioiden kanssa pääsee sinuiksi, ja omalla olemassaololla on merkitystä - silloin voi myös olla onnellinen ja tasapainoinen. Silti täysin seesteistä olotilaa tuskin saavutamme koskaan, sillä elämä on jatkuvaa prosessia; kipuja tulee ja menee - sitä on olla ihminen.
Mahdollista vammautumista ei pysty miettimään etukäteen, koska todelliset tunteet tulee tietämään vasta sitten, kun asia osuu omalle kohdalle. Moni vaikeasti vammautunut on löytänyt elämänsä uudelleen. Moni on myös antanut periksi, mitä en sinänsä arvostele. Muistutan vain, että terveenä ei pysty tietämään, miten sairaana selviytyisi. Vakavatkaan menetykset eivät ole välttämättä kaiken loppu.

 

[Kidd]

Minä äänestin vaihtoehtoa "en halua olla tekemisissä vammaisten ihmisten kanssa". Olenko fasisti?

Minulla on sama suhtautuminen ihmisiin kuin Timo Rautiaisella, joten siinä suhteessa kaikki ihmiset ovat minulle yhtä arvokkaita.
Vaikken haluakaan olla missään tekemisissä vammaisten ihmisten kanssa, en todellakaan ole heitä kaasukammioihin ajamassa tai pää punaisena haukkumassa kun heihin törmään. Huomautan myös, että minulle käsite "vammainen" tarkoittaa henkisesti vammaisia ihmisiä (mielisairaus, kehitysvammaisuus), onnettomuuksissa invalidisoituneita, sairauden runtelemia tai synnynnäisesti invalidejä en laske vammaisiksi. Vammainen ei itsessään tietenkään ole mitenkään halveksittava asia, mutta koska kysyttiin suhtautumistani vammaisiin, vastaus on: en halua olla missään tekemisissä heidän kanssaan.

Miksi näin on? Ensinnäkin, on helvetin helppoa kirjoittaa ettei ole mitään vammaisia kohtaan tai että kunnioittaa heitä siinä missä terveitäkin, jos ainoa kehitysvammainen jonka tuntee on Salattujen elämien eräs näyttelijä. Mutta minäpäs tunnen enemmän, läjittäin. Olen nimittäin entiseltä ammatiltani mielisairaanhoitaja. Entiseltä? Aivan. Entisessä ammatissani nimittäin olin päivittäin tekemisissä vammaisten ja mielisairaiden kanssa. "Urani" aikana olen hoitanut Downin syndroomaa sairastavia, vähämielisiä, skitsofreenikkoja, dementikkoja, maanikkoja, depressiivisiä, väkivaltaisia psykopaatteja, suicidaaleja, persoonallisuushäitiöisiä, psykoottisia alle kymmenen vuotiaita , narkkareita, juoppoja, murhaajia, väkivaltarikollisia, pyromaaneja, pedofiilejä, raiskaajia, afasiaa sairastavia, hemiplegiaa sairastavia, nuoria ja vanhuksia.
Olen tavannut kehitysvammaisia jotka syövät paskaa vessanpöntöstä, kehitysvammaisia jotka masturboivat jatkuvasti. Mielisairaita jotka hyökkäävät päälle tuolin kanssa, mielisairaita jotka uhkaavat saksilla. Pedofiilejä joiden ainoat ajatukset ovat...no, te tiedätte.

Vammaisia pitäisi aina ymmärtää. Kyllä minäkin ymmärsin parhaani mukaan nuorena idealistina, mutta sitten se ymmärrys yhtäkkiä loppui. Yliannostus. Tänä päivänä pelkkä ajatus vammaisen ihmisen kohtaamisesta saa mahani kääntymään ympäri, enkä voi sille mitään.

Siksi en halua olla missään tekemisissä vammaisten kanssa. Ahdasmielistä tai ei, aivan sama. Kaikki ihmiset saavat puolestani elää rauhassa ja niin kuin parhaaksi katsovat, kunhan se sallitaan myös minulle. Korostan kuitenkin, että vammaisuus-käsite tarkoittaa minulle henkisesti vammaisia, ei fyysisesti. Kiitos.

 

[finnishninja]

Luonnollisesti jakaannumme kahtia myös kun on kysymys vammaisista! Emmehän me halua olla tekemisissä kaikkien terveiden kanssakaan!
Ymmärrän fiiliksesi hyvin. Luulen että reagoisin itsekin samoin, jos olisi ollut suljetulla osastolla töissä.
Tässäkin on kysymys itsestä yksilönä - elikkä onko pakko tykätä kaikesta? Tietenkään ei.