Valtteri Pihlajamäki

  • 69 951
  • 278

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Harmittava, jopa vituttava loukkaantuminen. Siinä meni itselle mielenkiintoisin pelaaja saikulle koko loppukaudeksi. Onneksi teki jatkon ajoissa niin saa yrittää ensi kaudella uudestaan. Toivottavasti ei muuta pelityyliänään yhtään varovaisemmaksi.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Harmi homma, on ollut kauden valopilkkuja, mutta entistä vahvempana takaisin ja onneksi on sitä pitkää sopimusta jäljellä. Nyt tarttis löytää joku samantyylinen kaveri loppukaudeksi.
 

Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans

Sunnuntain lehdessä oli pitkä juttu Pihlajamäestä. Vanha pelinumero 15 oli käytössä Varttisella, joten Pihlajamäelle lyötiin käteen 50. Japa Levonen soisi mielellään vanhan pelinumeronsa Pihlajamäelle, jota kuvailee tulisieluiseksi taistelijaksi ja Ässien näköiseksi pelaajaksi. Yläkroppaan on kertynyt lihasmassaa tavallista enemmän polven ollessa rikki. Penkistä nousee noin 150 kg. Kevään myötä voimaharjoittelu on vähentynyt ja muuttunut ylläpitopainotteisemmaksi. Ei halua ottaa kantaa kysymykseen onko hän joukkueen vahvin pelaaja, mutta toteaa, ettei porukasta ainakaan hirveästi häntä vahvempia äijiä löydy. Luistelutreenejä Pihlis pääsi vetämään jo kauden ollessa vielä käynnissä. Kevään aikana Valtteri suoritti Ässien toimistolla loppuun kahdeksan vuotta sitten aloittamansa ja kesken jääneen merkonomitutkinnon.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Yläkroppaan on kertynyt lihasmassaa tavallista enemmän polven ollessa rikki.

Kyllähän tuo on aiemminkin näyttänyt vahvalta jässikältä, nykykiekkoilijan profiili kun yleensä on sellainen ajokoiran runko.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Siinä vois olla klassinen Ässien näkönen pelaaja, tai on sitä toki ollutkin. Kuhan kädet ei muutu rautakangiksi ja suunnanmuutokseen tartteta lentokentän verran tilaa.
 

Mankka82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Edmonton Oilers
Pihlajamäki on kyllä oikeastaan oma suosikkini nykyjoukkueesta, toivottavasti pysyy terveenä niin uskon et yllättää monet myös pisteillään.
 

Pataatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata, rispektit Saipalle ja Spåralle. TML
Toivottavasti ei kävis klassiset. Voimaa on kuin pienessä kyllässä, mutta koko ajan kolme potkua jäljessä.
 

ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Toivotaan, että Pihlajamäki pysyy kunnossa ja välttää loukkaantumiset, joita tietysti tuolla pelityylillä joskus tulee. Kun nyt lähes koko viime kausi meni sairaslistalla, niin tavallaan on nyt kuin uusi pelaaja joukkueessa. Tuo joukkueeseen lisää taklausvoimaa ja asennetta.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Toivottavasti ei kävis klassiset. Voimaa on kuin pienessä kyllässä, mutta koko ajan kolme potkua jäljessä.

Tosiaan tuossa alkaa kuvan perusteella Pihliksellä olla hauiksen ympärysmitta sitä luokkaa, että toivottavasti on myös hapenottokyky kunnossa, ja sitä myöten jalka liikkuu. Hyvä jos tosiaan on alkanut siirtymään pelkästä yläkropan voimatreenistä luistelun tekemiseen, koska 150kg penkkitulos on kyllä jo melkoisen kovaa luokkaa. Kiekkoilijalle tavallaan jo "tarpeettomankin" kovaa luokkaa, koska lätkän pelaamisen kannalta on kuitenkin sivuseikka paljonko penkkiennätys on. En muista kuka ulkomaalaispelaaja se liigassa oli, joka aikanaan oli nostanut 180kg, ja sitä pidettiin aivan pöyristyttävän yliampuvana tuloksena..

Mutta mielenkiintoista on nähdä mitä ensi kausi miehelle tuo tullessaan. Loukkaantumisherkkyyttä hänellä tahtoo olla, nyt on tärkeintä oppia se, ettei tahattoman yli-innokkaasti järjestä itse itseään saikulle..
 

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Saa nähä saako Pihlajamäki numeron 15 Varttiselta ensi kaudeksi, kun sitä niin Japa ja Pihlis itsekkin kovasti haikaili lehdessä. Toivottavasti. Toivottavasti myös pysyy ehjänä.

AV:lla ainakin varmasti vastuuta luvassa. Blokkitilastoa Pihlis suorastaan dominoi ennen loukkaantumista. 1,25 blokkia/peli, joka täydellä kaudella olisi tuonut 75 blokkia. Tilasto voitettiin lopulta 35 blokilla, ja liigan historian ennätys on 43 blokkia.
Saa nähdä saako mahdollisuuden YV:llä. Mihinkään kovin kiekolliseen peliin ei rahkeet tietysti riitä, mutta omaa erikoisosaamista. Yksi liigan kovimmista laukauksista ja kyky hämmentää maalin edessä.

Mäkisten ja Pihlajamäen ketjulla olisi kyllä aineksia nousta kulttimaineeseen. Atella ja Pihliksellä löytyy se kyky ja keinot päästä vastustajien ihon alle.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
En muista kuka ulkomaalaispelaaja se liigassa oli, joka aikanaan oli nostanut 180kg, ja sitä pidettiin aivan pöyristyttävän yliampuvana tuloksena..

En tiedä oliko B.J Crombeen mutta hänellä oli muistaakseni tuollainen melko yläpainoitteinen kroppa ja lihasta oli riittävästi
 

Iso Mäki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hate @Vellihousu
Nykykiekossa liika lihas on lähes poikkeuksetta hitautta ja kankeutta, varsinkin yläkropassa. Valmennus tietenkin varmaan ymmärtää ja laittaa pojan pitkien lenkkien harjoitusryhmään.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Nykykiekossa liika lihas on lähes poikkeuksetta hitautta ja kankeutta, varsinkin yläkropassa. Valmennus tietenkin varmaan ymmärtää ja laittaa pojan pitkien lenkkien harjoitusryhmään.

Viime kaudella, sen vähän mitä Pihlajamäki ehti pelata, niin myös putki kulki ihan riittävästi. En ole huolissani, että olisi kangistunut vaikka lihasta onkin tullut lisää, kyseessä on kuitenkin vielä nuori poika ja jaksaa painaa kovemmin kuin joku kolmekymppinen
 

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Tosiaan tuossa alkaa kuvan perusteella Pihliksellä olla hauiksen ympärysmitta sitä luokkaa, että toivottavasti on myös hapenottokyky kunnossa, ja sitä myöten jalka liikkuu. Hyvä jos tosiaan on alkanut siirtymään pelkästä yläkropan voimatreenistä luistelun tekemiseen, koska 150kg penkkitulos on kyllä jo melkoisen kovaa luokkaa. Kiekkoilijalle tavallaan jo "tarpeettomankin" kovaa luokkaa, koska lätkän pelaamisen kannalta on kuitenkin sivuseikka paljonko penkkiennätys on. En muista kuka ulkomaalaispelaaja se liigassa oli, joka aikanaan oli nostanut 180kg, ja sitä pidettiin aivan pöyristyttävän yliampuvana tuloksena..
Tuota 180kg:n nostanutta en muista, mutta Janecky penkkasi 160kg, nostaen "pelkillä käsillä", eli ilman tekniikkaa...
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Viime kaudella, sen vähän mitä Pihlajamäki ehti pelata, niin myös putki kulki ihan riittävästi. En ole huolissani, että olisi kangistunut vaikka lihasta onkin tullut lisää, kyseessä on kuitenkin vielä nuori poika ja jaksaa painaa kovemmin kuin joku kolmekymppinen

Fysiikan lait koskevat kyllä nuorempiakin, jos lihasmassaa on liikaa, sitä on liikaa, tästä ovat monet maksaneet esimerkiksi polvivammoilla. Toki tässä ei käynyt ilmi onko painokin noussut samaan tahtiin tuloksen kanssa mutta kuitenkin.

Robert Helenius penkkasi kuulemma ennätyksekseen juuri 140 kg. Siitä voi jokainen miettiä vertailukohtaa.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tuota 180kg:n nostanutta en muista, mutta Janecky penkkasi 160kg, nostaen "pelkillä käsillä", eli ilman tekniikkaa...

Itse asiassa aloinkin itsekin miettiä, että muistanko nyt oikein vai miten se oli.. mutta jotenkin tuo 180kg on jäänyt mieleen, ja miksi minä muistelen että se olisi ollut joku tsekki (ei siis mainittu Janecky, eikä myöskään Smolenak ennen kuin joku ehdottaa). Noh, sivuseikka se nyt joka tapauksessa on..

Robert Helenius penkkasi kuulemma ennätyksekseen juuri 140 kg. Siitä voi jokainen miettiä vertailukohtaa.

Totta. 150kg on jo kunnioitusta herättävä tulos, kuten sanoin kiekkoilijalle jo tarpeettomankin kova. Sen asettaa perspektiiviin myös se, että eikös penkkipunnerruksessa ole sellainen yleissääntö, että lihaksiltaan hyväkuntoinen mies pystyy nostamaan oman painonsa. Mutta tuo 150kg on jo yli 1,5 kertaa Pihlajamäen oma paino, ja sellaiseen tulokseen yltäminen vaatii jo kovan luokan harrastuneisuutta lajiin. Jos otettaisiin penkkiä kokeilemaan joku tuollainen Pihlajamäen ikäinen kaveri, joka ei ole tehnyt juuri minkäänlaista fyysistä treeniä ja on rasittavuudeltaan ihan jossain toimistotyössä, niin siinä jää jo 40-50kg pomminvarmasti rinnalle..
 

Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Viime kaudella, sen vähän mitä Pihlajamäki ehti pelata, niin myös putki kulki ihan riittävästi. En ole huolissani, että olisi kangistunut vaikka lihasta onkin tullut lisää, kyseessä on kuitenkin vielä nuori poika ja jaksaa painaa kovemmin kuin joku kolmekymppinen
Minä muistan tämän hieman erilailla. Mun mielestä juurikin liike oli yksi isoimmista rajoittavista tekijöistä, tämän taisi Valtteri itsekin todeta talvella. Pelaajana kaveri on kyllä hieno ja toivon kovasti, että pystyy liigassa nelosen laidalla sen 9 minuuttia vetämään. Vaikea uskoa, että riittäisi ylemmäs. Eikä tämä ole mitään vähättelyä, neloseenkin on kova tunku Ässissäkin.
 

Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mitenkäs muistelen, että se oli itse "Pyllykkä", Nielikäisen Pasi, joka otti 180 penkistä. Tosin en ole varma oliko se peliuran aikana vai jälkeen. Iso Musta 13 kai penkkasi 175 kg, peliurallaan.

Mutta onhan penkkipunnerrus sellainen laji, ettei sillä kiekkoilija paljoakaan tee. Kyykyt, mavet, rinnallevedot, jne ovat olennaisempia. Mutta luonnollisesti täytyy sitä yläkroppaakin vahvistaa ja Valtterilla selvästi on lahjoja siihen hommaan. 150 kg on jo sen verran rautaa, ettei sitä saa välttämättä ylös vaikka harrastaisi voimailua koko ikänsä.

Heleniuksen penkkitulos on sinällään epäolennaista. Nyrkkeilijäkään ei kovalla penkkituloksella juuri mitään tee, vaikka toki jotkut nyrkkeilijät suht isoja rautoja nostavatkin. Niinkuin monen muunkin urheilulajin taitajat, jotka hankkivat omaan lajiinsa voimaa punttisalilta. Mutta kiva tietty kuullä mitä Robbe nostaa.

Odotan innolla Pihlajamäen paluuta jäälle. Persoonia ei ole nykyliigassa liikaa, hyvä että yksi mielenkiintoisimmista löytyy patapaidasta.
 

ParasSektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kun näin kuvan Pihlajamäestä verkkolehdessä, vaikutuin oitis. Komea mies. Vaikka olenkin ihan heterokaveri, diggaan erittäin paljon viiksekkäistä ja samaan aikaan pitkätukkaisista miehistä, sellaisista kuin Pihlajamäki. Hienoa että noin hieno kaveri edustaa Ässiä. Viime kausi jäi piippuun heti alkumetreillä, mutta seuraavalla kaudella kun pysyy pystyssä ilman vaivoja, antaa monta kovaa pusua ja syöttöä yleisön iloksi sekä joukkueen eduksi. Ja niin, nuo hauikset, on ne paksut. Esimerkiksi minuun ei voisi edes verrata. Vaikuttaa voitokkaalta voimanpesältä.
Hah. Vastaus tuohon viestiisi on kirjoitettu pilke silmäkulmissa.
Taisi paljastua nimimerkki Punamusta Valtteri pihlajamäeksi.
Pitkätukkainen ja viiksekäs on ainakin saksassa yleensä Gynther. Ei normi heteromiehen herkullisin kuvatus.
Kovat pusut ja syötöt kuuluu tekiän ominaisuuksiin.
Hauiksen vertailu peilin kautta ei aina ole ihan helppoa.
No juuh on kyllä niin Ässä kentällä kuin vaan voi olla.
 

luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Mitenkäs muistelen, että se oli itse "Pyllykkä", Nielikäisen Pasi, joka otti 180 penkistä. Tosin en ole varma oliko se peliuran aikana vai jälkeen. Iso Musta 13 kai penkkasi 175 kg, peliurallaan.
Nielikäinen oli varmaan yksi kovimmista penkkimiehistä Ässissä kautta aikojen, mutta pitää kuitenkin huomioida, että nuo kovimmat tulokset hän teki käyttäen penkkipaitaa. Sen tuoma hyöty on jotain 20-30 kiloa noissa painomäärissä kun paitaa osaa käyttää.
 

Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Nielikäinen oli varmaan yksi kovimmista penkkimiehistä Ässissä kautta aikojen, mutta pitää kuitenkin huomioida, että nuo kovimmat tulokset hän teki käyttäen penkkipaitaa. Sen tuoma hyöty on jotain 20-30 kiloa noissa painomäärissä kun paitaa osaa käyttää.
Ai se oli paitanosto...

Aikoiko Pasi siis jossain vaiheessa oikein kisalavoille, jos kerran paitaakin käytti? Harvoin noita ihan harrastelijat päälleen alkaa vetämään.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Hehe, sitähän te toivoisitte muttei ole valitettavasti totuus. On meillä tosin sama etunimi ja molempien sukunimessä esiintyy kotimainen puulaji, ettei jää kuitenkaan kauas totuudesta. Toivon Pihlajamäelle paljon onnistumisia heti syyskaudelle.

Mut kyllä se lähelle menee jos katsoo Pörrön ulkoista hapitusta ja nimee. Punis kyllä sais Shampoo lempinimen jos olis kiekkoilija.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös