Mainos

Valtteri Ojantakanen – maalintekijä monipuolisuuttaan etsimässä

  • 16 290
  • 102

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Avataanpa tuoreelle hankinnalle oma ketjunsa.

Valtteri Ojantakanen siirtyy JYP-paitaan

Kahden edellisen kauden aikana SaiPassa Valtteri iski yhteensä 39 maalia, jolla pääsee noiden kahden kauden yhteenlasketussa maalintekotilastossa jaetulle 4.sijalle yhdessä Eetu Koivistoisen kanssa. Edelle yltävät ainoastaan Joona Ikonen, Teemu Turunen ja muuan Reid "Reijo" Gardiner.

JYP-toimitusjohtaja Risto Korpelan mukaan "Ojantakanen on osoittanut kykenevänsä maalintekoon Liigassa. Hän lähestyy parasta pelimiehen ikää ja näemme hänessä vahvaa maalintekijäpotentiaalia."

Pelaaja itse kuvailee itseään "suoraviivaiseksi hyväksi laukojaksi, mutta Jyväskylässä mielessä on myös tulla monipuolisemmaksi pelaajaksi."

Eiköhän Ojantakaselle ole JYPissäkin tarjolla rooli nimenomaan tulosketjuissa seuraavan kahden kauden aikana. Toivotaan taas sen 20 maalin rajan rikkomista ja siinä sivussa reilusti omaa yhden kauden syöttöennätystä. Jos sopivat ketjukaverit löytyy, niin uran ensimmäinen 30 pisteen kausi tulossa?
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mulle käy sekin, että Ojantakanen ei löydä monipuolisuutta erityisemmin, mutta tekee entistäkin enemmän maaleja. Puhtaat maalintekijätkin on joukkueelle helvetin arvokkaita.

Mutta todella hyvä haku tämä on. Varmasti yksi joukkueen mielenkiintoisimmista pelaajista, kun ensi kauteen lähdetään.
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Toisissa ketjuissa on keretty jo nostaa moneen kertaan esiin se, että kahden viimeisimmän kauden otannalla Valtteri Ojantakanen on ihan liigan kärkiukkoja maalimäärissä.

1. Reid Gardiner (JYP) 51 maalia
2. Teemu Turunen (Kärpät) 46 maalia
3. Joona Ikonen (Ilves) 43 maalia
4. Valtteri Ojantakanen (SaiPa) & Eetu Koivistoinen (HIFK) 39 maalia

Tästä viisikosta ainakin Gardiner ja Ikonen poistuvat Liigasta. Turunen jatkanee Kärpissä. Ojantakanen siis siirtyy SaiPasta JYPiin. Koivistoinen puolestaan jättää IFK:n, mutta onko kohteena sitten ulkomaat vai jokin toinen liigaseura, se jää nähtäväksi.

Toisaalta kahden kauden maalimääriä tuijotellessa kiinnittää helposti huomiota sijoitukseen, ei varsinaisiin maalimääriin. Takaakin nimittäin tulee kovia uhkaajia, esimerkiksi Heikki Liedeksen ja Iiro Pakarisen johdolla. Itse asiassa listalla Valtterin takana on viiden maalin sisällä (siis tällä kahden kauden otannalla) 12 peluria, joista tietääkseni suurin osa jatkaa Liigassa. Näin ollen hyvän kauden pelatessaan Ojantakanen voi olla pari pykälää korkeammallakin kun katsotaan ensi kauden jälkeen 3 kauden maalintekomääriä...tai sitten pudotus listasijoituksessa voi olla rajukin. Kun katsotaan yhden kauden maalimäärää, niin viime kaudella maalipörssissä sijoitus olikin vasta jaettu 17. sija, yhdessä 7 muun pelaajan kanssa. Yhden maalin perässä Schnarr ja Carlsson huomattavasti vähemmillä otteluilla. Eli yhtäkkiä ei puhutakaan välttämättä edes TOP25 maalintekijästä. Niin tasaista on kärjessä ja sen takana.

Omat odotukset Valtterista ei ole sellaisia, että odottaisin maalipörssin voittoa tai kiivasta taistelua siitä, vaikka hyvällä tuurilla sekin on mahdollista. Toivon ja odotan, että menisi se 30 pistettä rikki tällä kaudella. Tuli se sitten syöttöjen tai maalimäärän nostolla, en välitä. Tietysti mies itse ilmoitti halukseen monipuolistua, joten varmaan niitä syöttöjäkin kaivataan.

Kahta ylivoimaakin voidaan rakentaa jo nykyisillä tiedoilla siten, että Puustinen ja Ojantakanen siellä on laukausuhkana. Eronen luo myös jonkinlaisen pelotteen. Sitten jos erinäisten tietojen mukaan saadaan vielä jengiin Nättinen, Schnarr ja Bailey, niin olisihan siinä variaatioita mahdollisuus pyöritellä.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Toivon todella, ettei muutu tehottomaksi kulmassa möyrijäksi kun hakee monipuolisuutta. Mielummin ottaisin vaikka puhtaan maalintekijän kuten Valtteri ollutkin
 

Wraith

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toivon todella, ettei muutu tehottomaksi kulmassa möyrijäksi kun hakee monipuolisuutta. Mielummin ottaisin vaikka puhtaan maalintekijän kuten Valtteri ollutkin
Jos Hämäläinen valmentaisi, niin ei se maalinteko niin tärkeää olisi, kunhan osaa rusettiluistella.

Sama täällä, että räpätkööt vaikka 30 kaappia ilman syöttöjä.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Toivon todella, ettei muutu tehottomaksi kulmassa möyrijäksi kun hakee monipuolisuutta. Mielummin ottaisin vaikka puhtaan maalintekijän kuten Valtteri ollutkin
Tämä minun pahin pelko, että saadaan Ojantakanen monipuoliseksi möyrijäksi pelaamaan kolmosen tai nelosen laitaan nollanollaa.

Toivon, että saa kentällisen jossa voi tehdä tulosta ja keskittyy omien vahvuuksien parannukseen mielummin kuin heikkouksien, vaikka niitäkin toki pitää eteenpäin saada. Minulle kelpaa hyvin ei niin kokonaisvaltainen maalipyssy joka tekee ~20 maalia kaudessa vs kokonaisvaltainen möyrijä joka tekee max 10 maalia kaudessa.

Noita kokonaisvaltaisia pelaajia kuitenkin kymmenen tusinassa, maalintekijät on harvinaisuuksia joita pitää vaalia, ei puskea samaan muottiin.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
saadaan Ojantakanen monipuoliseksi möyrijäksi pelaamaan kolmosen tai nelosen laitaan nollanollaa.

Sanoisin, että jos edelleen luodaan kolmosta ja nelosta pelaamaan nollaa nollaa, ei tästä kaudesta tai edellisestäkään ole opittu yhtään mitään ja näkyy taatusti tuloksessa.

Tavallaan viisikon numero on se ja sama, kunhan löytyy pelitavassa toisiaan tukevat yksilöt. Ihan siellä nelosviisikossakin voi mättää tehoja jos asiat oikein rakennetaan.

Paras tulema olisi, että jokaisessa viisikossa olisi ratkaisupotentiaali todellinen ja se tarkoittaa, että niin maalin - kuin pelintekijänkin tarvii jokainen viisikko, mielellään useammankin, koska nykykiekossa viisikko puolustaa ja hyökkää saumattomasti koko ajan. Tästä syntyy se kokonaistaso, jolla sitä kevättä jatketaan pellailen pisempäänkin.

Maalintekijänkin kuitenkin tulee kasvaa kokonaisvaltaiseksi pelaajaksi nykyviisikkovaateessa, mutta totta on, että ne maaliruiskut on harvinaisempia kuin ns. runkojyrät. Hyvä joukkue osaa nämä hyödyntää mihinkään muottiin pakottamatta.
 

Tukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Maajoukkue
Jos halutaan pistää neloskentällistä rikkomaan vastustajan ykköskenttää vastaan, voi siellä mennä joku maaliruisku aika hukkaan, jos tarkoitus on vain rikkoa vastustajan peliä. Kärppien nelonen on ollut tänä vuonna kyllä kova, vaikka ei sielläkään varsinaisia maaliruiskuja ole, mutta hyökkäämistäkään ei ole kielletty. Mikäs parempi tapa sekoittaa vastustajan ykkösen peliä, kuin pitää peli heidän päässään.
 

Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä minun pahin pelko, että saadaan Ojantakanen monipuoliseksi möyrijäksi pelaamaan kolmosen tai nelosen laitaan nollanollaa.

Toivon, että saa kentällisen jossa voi tehdä tulosta ja keskittyy omien vahvuuksien parannukseen mielummin kuin heikkouksien, vaikka niitäkin toki pitää eteenpäin saada. Minulle kelpaa hyvin ei niin kokonaisvaltainen maalipyssy joka tekee ~20 maalia kaudessa vs kokonaisvaltainen möyrijä joka tekee max 10 maalia kaudessa.

Noita kokonaisvaltaisia pelaajia kuitenkin kymmenen tusinassa, maalintekijät on harvinaisuuksia joita pitää vaalia, ei puskea samaan muottiin.
Olikohan se Rautakorven eka kausi, kun Gardinerilla oli vähän vaikeampaa alkuun maalinteon kanssa. Selostaja sanoi, että Gardiner on ollut maalintekijä, mutta nyt hänestä on tullut hyvä työmyyrä. Ajattelin, että ei saatana. Onneksi Gardiner löysi sitten taas maalivireen.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Hyvä hankinta Ojantakanen on ainakin paperilla. Kolme yli 15 maalin kautta ja vielä jumbojoukkueessa kertoo laadusta ja siitä, ettei kyseessä ole mikään suonenveto.

Ehdottomasti 1-2 -kentän pelaaja ja ylivoima-aikaa tiedossa.

Möyrimisen oppii kyllä myöhemminkin (ks. Gardiner, Puustinen), maalintekijöitä ei kasva puissa.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ylivoiman osalta pistää silmään että pelannut reilusti pienemmät minuutit ylivoimaa kun vaikka Gardiner ja Turkulainen mutta silti iskenyt 2 edellisellä kaudella 7 ylivoimamaalia. Verrattuna esim. Gardiner 5 ja 8 maalia. Potentiaalia tehdä hyvin yv maaleja jos saa peliaikaa.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Onko muuten sulla tai muilla tietoa millasta onetimeria Ojantakanen kiskoo? .
Rehellisesti sanottuna ei ole sen kummempaa kuin otteluissa nähnyt sekä maalikoosteissa jne. Varmaan SaiPan kannattajat osaa kertoa paremmin: @Ferris @Trimmer @rattussovjeticus @teude @ForNever @avatar tai joku muu ;D

Kuitenkin näiden parin videon perusteella tuo lähtee ainakin kohtuullisesti tai sitten noissa näkyvät on vain onnistuneita poikkeuksia, vaikka ei noita onetimereita montaa videoissa ollutkaan.







 

Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
@Hieroja kiskoo kyllä. SaiPan paskalla tarjoilulla jos naputtelee tuollaisia maalimääriä niin JYPissä jos saa hyvän sentterin sekä rouhijan samaan vitjaan niin 30 kihausta on mahdollinen.
 

Ferris

Jäsen
@Hieroja kiskoo kyllä. SaiPan paskalla tarjoilulla jos naputtelee tuollaisia maalimääriä niin JYPissä jos saa hyvän sentterin sekä rouhijan samaan vitjaan niin 30 kihausta on mahdollinen.

Joo, silloin kun on putki päällä niin kiskoo vähintään kohtuullisesti verkon perille ja kun on laskusuhdanne niin rintapanssari ja pleksit paukkuvat. Mielikuva on kyllä, että useammin onetimerit jollain tavalla epäonnistuvat kuin onnistuvat. Mutta kuten Trimmer tuossa sanoo, niin jos/kun löytyy parempia passaajia niin kyllä luultavasti tuloskin paranee. Mutta perinteinen maalintekijähän Ojantakanen on sen puoleen, että kylmät ja kuumat putket kuuluvat kaudesta toiseen. Tasaista maalintekijää ei ole tähän mennessä nähty.

@HOOLIGAN_
 

ForNever

Jäsen
Samaa mieltä @Ferris :in kanssa. Laukaus on tarkka onnistuessaan, mutta jonnin verran tulee myös epäonnistuneita laukauksia ihan minne sattuu. Ei se nyt iso ongelma kuitenkaan ole, vaan ketjun otsikon mukaisesti kokonaisvaltaisessa pelissä on ne isot puutteet. Ojantakanen ei esimerkiksi osaa syöttää juuri yhtään, mikä on osaselitys oudoille uratehoille. Kolikon kääntöpuolena on kuitenkin fysiikkansa puolesta kuin hiomaton voimahyökkääjä, tai siltä joissakin peleissä ainakin tuntui.

Menneellä kaudella Ojantakanen onnistui noissa one-timereissa useasti Lipiäisen syötöstä, kun siihen oli harjoiteltu ylivoimakuvio, josta on varmasti videoita, kun viime kauden maaleja katsoo. Tässä toki auttoi osin se, että Lipiäisen hämäävä liike jätti Ojantakaselle usein ammottavan tyhjän maalin.
 

Hieroja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kuitenkin näiden parin videon perusteella tuo lähtee ainakin kohtuullisesti tai sitten noissa näkyvät on vain onnistuneita poikkeuksia, vaikka ei noita onetimereita montaa videoissa ollutkaan.
Näyttäis tosiaan, että suorasta luistelusta ampuu kyllä tulisesti ja lisäksi tuo liike on on nopea sekä suht eleetön. Onetimerikin näyttää hyvältä, mutta onko sitten osoite tosiaan vähän hakusassa. Kyllä tuo mielestäni tulisempi on kuin Puustisella, mutta onko kuitenkaan parempi niin sen näyttää tuleva kausi.
 

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Kyllä se Gardinerikin välillä tuntui vetävän joka kudin harakoille, mutta sitten kun osuu niin alkaa osumaan.

Toivottavasti VOT onnistuu monipuolisemmaksi hyökkäyspään uhaksi ja 20+ kaapin lisäksi pystyy tuottamaan hyväskää muutenkin kuin one-timerilla tai suorasta luistelusta. Ensi kaudella varmasti pidetty kaveri (heh), minkä pitäisi avata tilaa myös muualla.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä se Gardinerikin välillä tuntui vetävän joka kudin harakoille, mutta sitten kun osuu niin alkaa osumaan.

Joo ja Ojantakaisella kuitenkin ylivoimamaaleja enemmän parilta edelliseltä kaudelta kun Gardinerilla ja YV aika pienempi. Eli mielestäni kyllä potentiaalia vaikka mihin varsinkin jos tarpeeksi tasokas sentteri joukkueeseen tulee.
 

Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo ja Ojantakaisella kuitenkin ylivoimamaaleja enemmän parilta edelliseltä kaudelta kun Gardinerilla ja YV aika pienempi. Eli mielestäni kyllä potentiaalia vaikka mihin varsinkin jos tarpeeksi tasokas sentteri joukkueeseen tulee.
Ja tässäkin voisi ajatella että riittää jos Ojantakanen saa 20 maalia ja vaikkapa Perttu osuu sen neljä enemmän kun viime kaudella niin Gardinerin maalit on paikattu.
Kokonaisvaltaisesti toki Ojantakanen ei Gardineria paikkaa vaan siinä tarvitaan ihan kaikkien panosta että se kiritään kiinni.
 

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Ja tässäkin voisi ajatella että riittää jos Ojantakanen saa 20 maalia ja vaikkapa Perttu osuu sen neljä enemmän kun viime kaudella niin Gardinerin maalit on paikattu.
Kokonaisvaltaisesti toki Ojantakanen ei Gardineria paikkaa vaan siinä tarvitaan ihan kaikkien panosta että se kiritään kiinni.
Toki voisi myös väittää, että Ojantakanen on nuorempi, mutta kuitenkin valmiimpi Liiga-tasolle kuin Gardiner oli ensimmäisenä syksynään. Jos Valtterilla on moti kondiksessa ja pää riittää, niin voi olla katto korkeallakin.
 

KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ojis päivittelee tosiaan JYPin instagramia tämän ja huomisen.

Näytti vetävän Lari Joutsenlahden luistelureeneissä ainakin tänään, eli priimaa tulee sillä saralla. En tiedä käykö vetämässä ihan säännöllisesti, mutta melko todennäköisenä voisi tuota pitää.

Ojantakasta googlatessa osui silmiin muuten yllättävä tieto, hänen syntymänimi on ilmeisesti Jyri. Myöhemmin toinen nimi Valtteri vaihtunut käyttöön. Tämä tieto siis Wikipediasta, eli kai kuitenkin pienellä varauksella voi suhtautua, vaikka on kai siellä nykypäivänä ihan hyvin ajantasalla jutut.
 

SempreJYP

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, AC Milan, San Diego Wave, Azzurri
Sanoi, että haluaa kasvaa täällä kokonaisvaltaisemmaksi pelaajaksi. Mun silmään tän iltaisen perusteellaottanut jo hyvän harppauksen siihen suuntaan. Myös Reijon toimisto YV:llä näyttää olevan jo nyt hallussa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös