Mainos

Valtteri Filppula

  • 233 726
  • 870

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Tässähän tosiaan, vaikka kiitoksia varmasti Jokerien organisaatiolle satelee, olennainen ja kaiken ratkaiseva tekijä on Valtteri Filppula itse. Kertoo tosi paljon pelaajasta ja arvoista, että on valmis tuossa iässä, tuollaisen uran jälkeen lähtemään kiertämään loskasäässä Kajaaneja ja Rovaniemiä pitkillä dösämatkoilla. Arvostan.
Jos asiaa miettii hyvin objektiivisesti, Filppula ei menetä ratkaisussaan mitään. Filppulaa ei kukaan tule muistamaan epäonnistumisesta, jos Jokerit hänen aikanaan ei nouse vaan siitä, että hän tuli edes yrittämään. Omalla tavallaan myös pelaajaa kiinnostaa tarinat ja jos on mahdollisuus ensin nostaa joukkue liigaan ja sen myötä kamppailla Suomen mestaruudesta, se houkuttelee. Siihen lisätään vielä seurasta omistusosuutta.

Taloudellisesti Filppulalla ei ole mitään pakkoa lähteä niitä viimeisiä satatonneja lähteä liigaan hakemaan, kun NHL-uralla bruttotulo oli vähintään n 51 miljoonaa dollaria ja sen lisäksi tuskin Sveitsissä ihan ruokapalkalla pelasi. Tulevaisuuskin on siinä mielessä turvattu, että varmasti jonkin verran on rahastoinut tulojaan ja jos en ihan väärässä ole, hän on oikeutettu aikanaan NHLn täyteen eläkkeeseen, mikä on n 250k dollaria vuodessa.

Pelillisesti tulee olemaan aivan järjettömän kova pelaaja Mestikseen. Monet tulevat yllättymään, miten etenkin pelitilannekovuus on ammattilaisella omalla tasollaan. Voi tulla jopa rumaa jälkeä, kun joku junnu ryntäilee taklaamaan ja Filppula pienellä painonsiirrolla antaa vastataklauksen, kun ottaa huomioon, kuinka paljon Mestiksessäkin on pelaajia, ketkä eivät osaa taklata saatika ottaa taklausta vastaan.
 
Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Pelillisesti tulee olemaan aivan järjettömän kova pelaaja Mestikseen. Monet tulevat yllättymään, miten etenkin pelitilannekovuus on ammattilaisella omalla tasollaan. Voi tulla jopa rumaa jälkeä, kun joku junnu ryntäilee taklaamaan ja Filppula pienellä painonsiirrolla antaa vastataklauksen, kun ottaa huomioon, kuinka paljon Mestiksessäkin on pelaajia, ketkä eivät osaa taklata saatika ottaa taklausta vastaan.
Ja täytyy myös korostaa, että vaikka Filppula ei tekisi pisteen pistettä, niin olisi hän silti mittaamattoman hyödyllinen pelaaja Jokereille. Peliälynsä, fysiikkansa ja kokemuksensa kautta. Puhumattakaan kaikesta kentän ulkopuolisesta panoksesta pukukopissa jne.
 
Viimeksi muokattu:

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Ja täytyy myös korostaa, että vaikka Filppula ei tekisi pisteen pistettä, niin olisi hän silti mittaamattoman hyödyllinen pelaaja Jokereille. Peliälynsä, fysiikkansa ja kokemuskensa kautta. Puhumattakaan kaikesta kentän ulkopuolisesta panoksesta pukukopissa jne.
Unohdin tuon pelin ulkopuolisen panoksen. Nythän muut joukkueen pelaajat Kuusla, Lind, Haakana ja muut mukaan lukien näkevät, mitä se absoluuttisella huipulla pelannut pelaaja tekee päivittäin niin alkuverryttelyissä, harjoituksissa, loppuverryttelyissä, peliin valmistautumissessa kuin palauttelussa. Me fanit pääsääntöisesti näemme vain mitä Filppula tekee peleissä.

Kun sanoin absoluuttinen huippu niin en väitä hänen ikinä olleen top 10 pelaaja maailmassa, mutta ei huono pelaaja ole kolmen kullan klubissa etenkin pelatessaan jokaisessa joukkueessa todella isossa ja tärkeässä roolissa.
 
Hauptmann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
On tämä kaikin puolin hieno juttu Jokerien kannalta, että kolmen kullan Valtteri Filppula tulee ensi kaudeksi Jokereihin pelaamaan (uskon niin). Jokerit luo hypeä viikonlopun yli ja maanantaina kello 12 uutinen julkaistaan. Kiinnostus Jokerien ympärillä räjähtää pilviin silloin. Jokerien näkyvyys mediassa on ensi kaudella varmaan vähintään samaa luokkaa kuin viime kaudella ja yleisömäärät niin koti- kuin vieraspeleissä tulevat olemaan tosi isoja. Pitää minunkin käydä ensi kaudella katsomassa Jokerien pelejä. Kolmen kullan klubissa on pelkkiä huikeita pelimiehiä ja yksi heistä pelaa ensi kaudella Mestistä Jokereissa. Se on täysin uskomatonta.
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Filppulan seuravalinta on hieno, kunnioitettava ja oikea. Hän palaa sinne, mistä on aikoinaan lähtenyt ja antaa itsestään pyyteettömästi takaisin. Esimerkillinen persoona, joka ei tee itsestään numeroa ja joka haastatteluiden perusteella tietää riittävänsä jääkiekon parissa oikein hyvin omana itsenään. Ei tarvitse esittää mitään tai rakentaa ympärilleen mitään falskia rosoista roolia. Saavutukset ja tietämys lajista riittävät ja puhuvat puolestaan.
 
Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kaiken tämän hypen jälkeen siellä tulee ekassa runkosarja pelissä vastustajan MikkoTeppo ja lanaa Vallen sairastuvalle. En usko tälläiseen tokikaan, mutta loukkaantuminen on aina riskinä ja Vallen kohdalle loukkaantumisen osuminen olisi iso menetys. Valle on kyllä tainnut läpi uransa pelata varsin terveenä ja vähillä saikkupäivillä, mikä on ehdottomasti hyvä asia.
 
#42

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, K-Espoo
Eihän Filppulan kaltaisen valaan sopimuksen julkaisemiseen riitä mikään Kampin screeni ja paljastusvideo. Ideaalisti olisi tilaisuus Bolt-Stadionilla klo: 11.51 ilmaisella sisäänpääsyllä, ja sitten Kapteeni isoista ovista sisään keskelle kenttää ison, väliaikaisen Jokeri-logo maton / muovipeitteen päälle. Joku kunnon haastattelu sitten vielä siihen samalla.
Voisi toki olla hieman kallis idea toteutettavaksi. Kai sitä pitäisi 0.51€ per lippu sitten periä. (Pitäisiköhän alkaa näitä ideoita lähettelemään eri seurojen markkinointivastaaville? ;) )
 
Steve Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Instassa tuli moinen kuva vastaan, ja kuinka ollakaan; Vallen istuma Pösö näytti olevan Salossa kaupan. Siitä ensi kauden #51 game worn -paidan hinnalla mestarin vanhaa työsuhdeautoa* alle?

*oikaiskaa jos auto onkin valikoitunut otokseen muista syistä
 
Liitteet

  • Screenshot_20240815_223335_Instagram.jpg
    Screenshot_20240815_223335_Instagram.jpg
    268,3 KB · kertaa luettu: 284

Kilimaisteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eihän Filppulan kaltaisen valaan sopimuksen julkaisemiseen riitä mikään Kampin screeni ja paljastusvideo. Ideaalisti olisi tilaisuus Bolt-Stadionilla klo: 11.51 ilmaisella sisäänpääsyllä, ja sitten Kapteeni isoista ovista sisään keskelle kenttää ison, väliaikaisen Jokeri-logo maton / muovipeitteen päälle. Joku kunnon haastattelu sitten vielä siihen samalla.
Voisi toki olla hieman kallis idea toteutettavaksi. Kai sitä pitäisi 0.51€ per lippu sitten periä. (Pitäisiköhän alkaa näitä ideoita lähettelemään eri seurojen markkinointivastaaville? ;) )
No, näiden sopimusjulkistusmediapläjäysten sijaan taikka lisäksi ehdottaisin, että kauden eka kotipeli Nordikselle ja kokoonpanojen kuulutukseen vanha kunnon Pentti Lindegren hetkeksi mikin ääreen, "hyvät naiset ja herrat, viimeisenä muttei vähäisimpänä, numero 51 - tervetuloa kotiin - Valtteri Filppula".
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja täytyy myös korostaa, että vaikka Filppula ei tekisi pisteen pistettä, niin olisi hän silti mittaamattoman hyödyllinen pelaaja Jokereille. Peliälynsä, fysiikkansa ja kokemuskensa kautta. Puhumattakaan kaikesta kentän ulkopuolisesta panoksesta pukukopissa jne.

Just tämän vuoksi olisin itsekin sen Filppulan niin kovin mielelläni meille ensi kaudeksi ottanut, sillä hänen kaltainen konkaripelaaja tuo nimenomaan sitä hyötyä joukkueelleen jo sillä kokemuksella, peliälyllä ja taidoillaan, puhumattakaan sitten just kaikesta siitä mediahuomiosta ja mielenkiinnosta, jota Filppula herättää varmasti aina maakuntia myöten ja kotimatseja unohtamatta.
 
Hockey91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No, näiden sopimusjulkistusmediapläjäysten sijaan taikka lisäksi ehdottaisin, että kauden eka kotipeli Nordikselle ja kokoonpanojen kuulutukseen vanha kunnon Pentti Lindegren hetkeksi mikin ääreen, "hyvät naiset ja herrat, viimeisenä muttei vähäisimpänä, numero 51 - tervetuloa kotiin - Valtteri Filppula".
Lindegren on niin HIFK miehiä että ei todellakaan. Ainoa oikea on Taisto "maken faija" Ketterer tekemään tämän kuulutuksen.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Jossain oli mainintaa että Filppulan vastuu, rooli ja tehopisteet olisi tippuneet jotenkin selvästi tälle kaudelle Sveitsissä, joten oletin miehen tehneen jonkun 15 pistettä siellä. Mutta vielä mitä, teki näköjään 33 pistettä ja oli Geneven kolmanneksi tehokkain pelaaja. Teki pisteen enemmän kuin Teemu Hartikainen, joka on kuusi vuotta nuorempi ja häntä on esim. KalPaan kuolattu jo ties miten kauan mukaan.

Filppula tulee olemaan ihan giganttisen hyvä pelaaja Mestikseen ja ennenkaikkea suunnannäyttäjä Jokereiden nuorille pelaajile. Näyttää juurkin sitä esimerkkiä mitä nuoret tarvitsevat, siinä on kuitenkin ihan suhteellisen hyvä kuunnella neuvoja ainoalta suomalaiselta Triple Gold Clubin jäseneltä, sekä pelaajalta joka oli kapteeni Suomen jääkiekkohistorian ensimmäisessä olympiavoitossa sekä kotikisojen maailmanmestaruudessa.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Piti merkitä nuo Tuto-Jokereiden päivämäärät oikein kalenteriin, että muistan ajoissa. Pitäähän sitä Filppula nähdä Kupittaan kaukalossa.
 
Wessel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Penguins
On muuten aika hurja fakta, että Jokeripelaajien keski-ikä on 22.56v. Suurin osa pelaajista vois olla Vallen lapsia. Toivottavasti tuntee olonsa kuitenkin mukavaksi myös kopin puolella. Karvinen ja Henritius ainoot pelaajat jotka alle 10 vuotta nuorempia. Kyllä tohon jengiin mieluusti ottais Vallen kaveriks yhen kaks vähän kokeneempaa pelimiestä, ettei mee ihan lastentarha hommiks. Toki voi olla että tää on ihan tuulesta temmattu keksitty ongelma, mutta kyllä itsellä henkilökohtaisesti vanhempana ihmisenä vaikea löytää yhteistä puhumista noiden just 20 vuotta täyttäneiden kanssa.
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa

Onhan siellä Tero!
 
kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
No tämä on kyllä toteutuessaan aivan mahtava uutinen Jokereille ja Mestikselle!

Erityisen mielenkiintoista on nähdä tietenkin, pystyykö hän minkä verran dominoimaan tuossa iässä. Pakko tulla joku Jokereiden peli katsomaan tällä kaudella
 
Hauptmann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sitä mäkin tässä kieltämättä vähän ihmettelin, että lähtisikö se Lindegren tosiaan kuuluttamaan niitä narrien kotimatseja, kun hän tosiaan on just oman seurani miehiä.
Olihan se Pentti Lindegren jo vuosia Jokerien kotipelien kuuluttaja. Mutta toivottavasti ei enää tule kuuluttajaksi Jokerien kotipeleihin. Ja tosiaan rupeaa Pentillä olemaan jo ikää. Täyttää kumminkin jo 85 vuotta tänä vuonna.
 
91.1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Just tämän vuoksi olisin itsekin sen Filppulan niin kovin mielelläni meille ensi kaudeksi ottanut
Taisi sulla olla joku muukin syy Filppulaa HIFK:hon haluta - joku kalavelkoihin liittyvä ;)

Nyt kannattaisi hankkia se Filppula nopeasti ennen kun narrit ehtii tehdä hänen kanssaan sopimuksen ensi kaudesta. Ollut tossa tänään huhua just siitä, että Filppula saattaisi olla palaamassa narreihin. Historian saatossa narrit just vieneet meidän pelaajia jopa suoraan täältä, niin nyt jos koskaan kannattaisi maksaa hieman kalavelkoja sinne Ilmalan suuntaan.
Varsinkin historian saatosta kaivelee edelleenkin kovasti just se, miten se narrit oli aina meidän pajatsoa tyhjentämässä aina Peltosta, Hirschovitsia ja Ruutuja myöten.

Joten nyt jos koskaan olisikin ollut hyvä sauma näyttää narreille ja vielä Filppula heidän edestään.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, JFC

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Hyvä kirjoitus Kunnarilta. Sveitsistäkin olisi edelleen saanut hyvät fyffet, mutta silti halusi pelata Jokereissa, ei myöskään halunnut kotimaiseen Liigaan, eikä vaadi mitään erityiskohtelua, vaan on yksi jätkistä. Arvostus vaan nousee, vaikka naapurista kirjoittelenkin.

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Taisi sulla olla joku muukin syy Filppulaa HIFK:hon haluta - joku kalavelkoihin liittyvä ;)

No pakko myöntää kyllä, että näiden kalavelkojen takia olisin myös sen Filppulan meille niin kovasti halunnut. Mutta johtuu se myös siitä, että Filppula on edelleenkin yhä kovan luokan pelaaja, joka pärjäisi ihan varmasti halutessaan siellä SM-liigassakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös