Valtakunnallinen Suomi-sarja 2008–2009

  • 249 832
  • 1 148

Vesso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KTP, Ketterä
Kerrassaan huimaa tuo Ketterän liito. Ei tunnu löytyvän pysäyttäjää, ei edes RoKista. Toki otteluita on vielä paljon jäljellä ja paljon ehtii tapahtua ennen kuin kaksi parasta on saatu selville. Nyt kyllä näyttää vahvasti siltä, että Ketterä porskuttaa vahvalla pelillä itsensä kahden parhaan sakkiin. Kun KOO-VEE ja HC mikälie ovat pettäneet ja pahasti, pitää katseet kääntää noihin pohjoisen porukoihin. Toisena todennäköisesti RoKi, mutta taitavat taas onnistua jotenkin ihmeen tavalla jäämään ulos karsinnoista.

Uskon vahvoja esityksiä viikonloppuna esittäneen JHT:n nousevan yllättäjänä mestis-karsintoihin. Tältä taitavalta ja yllätysvalmiilta porukalta voi odottaa mitä vain. Etenkin eilinen nousu nosti osakkeita hurjasti niin ja onhan Kalajoella Jukujukumaa sekä hienot hiekkasärkät, vai mitkä ne oli. JHT:n hurmostaa siivittää maalijyvänsä löytänyt Henri Mustonen. Huikeat 9 maalia, nyt on Hokkiin siirtyneelle Aku Joki-Erkkilälle löytynyt korvaaja.

Kaksi parasta näin ollen suurella yllätyksellä Ketterä ja JHT.

Hyvä toteama tuossa edellä oli todellakin se, että pelejä on paljon vielä jäljellä.

Ketterän tilanne on itseasiassa parempi vielä tulevina vuosina, sillä Imatralle rakennettava uusi kaksikaukaloinen jäähalli tulee parantamaan joukkueen ja lajin edellytyksiä paikkakunnalla huomattavasti. Jos karsintareissu ei tällä kaudella toteudu, niin tulevina sitten.

Jotenkin tuota SaiPa-yhteistyötä voisi terävöittää. Nythän esimerkiksi Jonne Virtanen kävi Titaaneissa pari ottelua veivaamassa. Mitäpä jos tällainen liigassa kokemusta hiljattain saanut pelaaja olisikin vaikkapa Ketterän matkassa esimerkiksi ensi viikonvaihteessa?? No nythän niin tuskin käy, mutta ei sentään mikään aivan mahdoton yhteistyökuvio.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Tiukka tilanne pääsystä Mestis-karsintaan. RoKi näyttää kerrankin kestävän paineet. Klaser hyvissä asemissa myöskin, ja tuolla materiaalilla toisaalta pitäisikin olla. Vanhat divarijoukkueet Ketterä ja JHT haastavat kai nämä sitten. Hyvä silti että haastajia löytyy näille pohjoisen ennakkosuosikeille.

Mestiskarsinnan kannalta mietityttää tämä Suomi-sarjan pelisysteemi. Pelejä on harvakseltaan kuin futiksessa. Kestääkö kunto mestisjoukkueita vastaan? Mitään heittopusseja Titaanit ja vahvistunut SaPKo eivät todellakaan ole.

Ketterän tilanne on itseasiassa parempi vielä tulevina vuosina, sillä Imatralle rakennettava uusi kaksikaukaloinen jäähalli tulee parantamaan joukkueen ja lajin edellytyksiä paikkakunnalla huomattavasti. Jos karsintareissu ei tällä kaudella toteudu, niin tulevina sitten.

Mitään en Imatran touhuista tiedä, mutta näin tulee aivan varmasti tapahtumaan. Täällä Vaasassa sama temppu (1+2 kaukalon halli) on kymmenessä vuodessa nostanut aivan maissa olleen juniorityön uudelle tasolle.

Näinköhän Ketterä tekisi paluun "divariin"? Tulee oman lapsuuden fanivuodet mieleen, kun Ketterä oli Sportille paha vastus ykkösdivarissa.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Hehe! Niin, taidettiin molemmat kapsahtaa samaan katajaan näiden veikkausten kanssa ainakin KOO-VEEn osalta

Joo, mutta huomasitkos, kun adidasler kuikisteli sieltä puiden takaa ja huuteli. No ei siinä katajapensaiden kahinassa oikein kuullut, mutta on se tuossa alla tekstinä.

"Minulle jäi alkusarjasta sellainen käsitys, että kentällä joukkue ei antanut (ei tarvinnut antaa) kaikkeansa lähellekään aina. Peli oli silti ihailtavan varman näköistä. Hyökkäyksiin lähdöt näyttivät kohtalaisen nopeilta, mutta eipä vastustaja tarjonnutkaan vielä suurempaa painetta Tamperelaisille pakeille. Jos KooVee:lla on lisätä vielä pykälä tai pari vauhtia alkusarjan peliinsä, niin voidaan puhua jo lähes varmasta karsintoihin matkaajasta. Anyway, takuuvarma ja tasaväkinen haastaja Rokille!!"
 

Defense

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sivusta seurattua

Eero Tuomisen otsikko tämän päivän Lapin Kansassa julistaa: Yö itärajalla palautti RoKin tehot. Alaotsikossa ja tekstissä hehkutetaan maalivahti Matti Alasimosen jäätävää suoritusta.

Täkäläiseen kiekkokulttuuriin kuuluu tulkita suosikkijoukkueen voittoja ja tappioita mielestäni liian yksipuolisesti oman tekemisen kautta. Vain vastapuolen maalivahdilla voi olla vaikutusta pelin luonteeseen ja lopputulokseen. Toki vain siinä tapauksessa, että RoKi häviää "tehtyään vastustajan maalivahdista sankarin". Kotijoukkueen murskavoitto voi johtua vain rokilaisten ilmiömäisestä tehokkuudesta, seisoipa vastapuolen maalilla millainen imuri tahansa.

Mitä eiliseen Tampereen otteluun tulee, Tuominen ei muistanut mainita RoKin kiillottaneen kilpeään sarjan pahimman alisuorittajan kustannuksella. Alasimosen jäätävää suoritusta ehkä hieman helpotti, että KOO-VEEn viimeistely on ollut sarjan huonointa. Hyvä peli häneltä joka tapauksessa.

Kun vastustajajoukkueiden maalivahtien torjuntojen kokonaismäärä jaetaan tehtyjen maalien määrällä, tulos kertoo viimeistelyn tehokkuudesta. Esim. kun Ketterä on tehnyt jatkosarjassa 35 maalia ja vastapuolen maalivahdeille on kertynyt 244 torjuntaa, suhdeluvuksi tulee 7.0. RoKin vastaavat luvut ovat 28/268 = 9.6.

Tällä perusteella rankattuna Suomi-sarjan joukkueet asettuvat juuri nyt seuraavanlaiseen järjestykseen:

Ketterä 7.0
JHT 8.5
HCK-U 8.6
TuusKi 9.3
RoKi 9.6
K-Laser 10.2
VG 10.4
KOO-VEE 11.0

RoKin tehottomuus Imatran pelissä noteerataan huikealla tunnusluvulla 42. Samassa pelissä Ketterä viimeisteli teholla 5.5.

Lapin Kansassa hehkutettu RoKin tehokkuus eilen Tampereella (7.0) vastaa Ketterän tämänhetkistä keskiarvoa koko sarjan ajalta. Hieman yllättävältä tuntuu, että K-Laser on vielä RoKiakin tehottomampi pörrääjä.

Vertailun vuoksi: vastaavalla tavalla laskettuna SaPKon suhdeluku 7 viimeisimmästä pelistä on 11.7 ja SaiPan 21.7. Saipan surkea lukema selittyy sillä, että tarkastelujaksoon sisältyy yli kolmen ottelun ajan jatkunut maaliton kausi.

RoKin päävalmentaja Ari Kokkonen myöntää LK:ssa, että "hirveä työ joudutaan edelleen tekemään maalipaikoissa". Sanottu koskee erityisesti Imatran ottelua, mutta helppoa maalinteko ei ole ollut muuallakaan. Tampereen pelissä Taposelle kirjattiin 42 torjuntaa.
 

Bili

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, HIFK, Anaheim
RoKin päävalmentaja Ari Kokkonen myöntää LK:ssa, että "hirveä työ joudutaan edelleen tekemään maalipaikoissa". Sanottu koskee erityisesti Imatran ottelua, mutta helppoa maalinteko ei ole ollut muuallakaan. Tampereen pelissä Taposelle kirjattiin 42 torjuntaa.

Itse satuin olemaan viikonlopun Tampereella ja eilen kävin katsomassa KOO-VEE vs RoKi matsin. Ensimmäinen erä pysyi tasaisena, sen jälkeen Roki meni menojaan, vaikkakin maaleja alkoi tulemaan viimeisessä erässä. Itsekin olen tuon Lapin Kansan jutun lukenut ja siinä ihmetytti etenkin homma Petri Kokkosen ulosajosta, jota koutsi Ari Kokkonen kommentoi näin: "Kova rangaistus. Vastustaja kaatui Petrin mailaan ja löi naamansa jäähän." Kyllä se tilanne oli niin että P.Kokkosen maila oli ylhäällä ja osui KOO-VEEn pelaajan naaman, josta kaatui jäähän. Siitä olen samaa mieltä, että ulosajoa ei olisi pitänyt antaa, 2+2 olisi riittänyt kun ei siinä pahemmin käynyt. Eipä kuitenkaan tainnut jutun kirjoittaja Tuominen olla paikanpäällä, vaan todennäköisesti puhelimessa saanut tiedot pelistä A.Kokkosen välityksellä. KOO-VEE pyöritti ihan mallikkaasti ylivoimaa, mutta ei saanut kunnon laukauksia aikaan, tai jos sai niin Alasimonen ne torjui. Siihen taisikin KOO-VEEn pyristely loppua.

RoKi lisäsi vauhtia toiseen erään ja KOO-VEE otti jäähyjä, pari niistä todella typeriä. Raattama lisäsi johdon 2-0aan toisen erän alussa yvllä, viivalta heitti ranteella jäänuoliaisen, joka upposi maskin läpi tolpan viereen, ei varmaan Taponen nähnyt juuri mitään. 3. erän alussa yvllä Inkeröinen piti kiekkoa b-pisteen lähettyvillä kauan ja siirsi sitten Lahdelle maalin kulmalle, josta tämä nosti ylös ja 3-0. Tästä pari minuuttia niin RoKi pääsi jauhamaan 5-3 yvtä, heti kun KOO-VEE sai neljännen miehen kentälle, Sainio pisti maalinedestä 4-0. Taisi sitten olla jompi kumpi maaleista 5-0 tai 6-0, siis joko Joona tai Inkeröinen niin, että pääsi läpi ja hyvin veivasi längistä kiekon maaliin. YV toimi RoKilla ihan hyvin, 4 maalia tuli niistä. Inkeröinen ehdottomasti kentän hahmo ja 1+3 tehot iskikin.

KOO-VEEn näin ensimmäistä kertaa ikinä ja ei kyllä vakuuttanut eka erän jälkeen yhtään. RoKilla olisi ollut erinomaisia paikkoja latoa reilusti yli 10 maalia. Ei mielestäni mikään ihme, että joukkuella on vaikeuksia maalinteossa. Niin monta täydellistä paikkaa hassasivat. Kylmämaa ensimmäisessä erässä laidasta läpi, veti keskelle ja suoraan suojuksiin ja veto oli huono. Toisessa erässä Raattamalle ja Haapa-Arolle tuli loistava syöttö 2-1 tilanteissa, mutta Raattaman laukaus jaksoi juuri maalille asti ja Haapa-Aro tempaisi puolityhjästä maalista monta metriä ohi. Lisäksi Joona oli samassa erässä yksin läpi, siinä oli jo ihan hyvä veto kilpikäden alakulmaan, mutta Taponen venytti siihen patjansa eteen.

Ihmettelin suuresti kahden erän jälkeen, että miksei RoKin hyökkääjät nosta missään laukauksessa kiekkoa ylös - aina alas tai parikymmensenttisen korkeudeltaan. Pakistossa tämän tietysti ymmärtää, koska niistä tulee reboundeja. Ei saanut Rokin hyökkääjät Sainion maalia lukuunottamatta niitäkään sisään. 3. erän Lahden maali olikin sitten ensimmäinen sellainen, jossa hyökkääjät nostivat laukausta ja heti upposi kun maalin kulmalta ajoi sisään. Taponen pelasi ihan hyvin ja pelasti monta maalia, mutta kooltaan hän on sen verran pienikokoinen, 173cm, että tilaa ylhäällä oli jatkuvasti. Tietysti suoraan syötöstä laukaukset ovat sm-liigassakin osalta pelaajista sen verran heikkoja, ettei niistä maaleja tule. Liian monesti pysäyttävät kiekon, eivätkä lauo hyvästäkään asennosta, siinä menee tärkeitä sadasosia hukkaan. Pikkupoikana nämä hommat opetellaan, mutta kyllä sitä voi kehittää jatkossakin. Ehdottaisin RoKin hyökkääjiä kunnon laukaisutreeneihin, niin varmasti maaleja alkaa tulemaan. Se on sitten eri asia, muuttuuko tilanne enää tälle kaudelle.

Suuret torjuntamäärät ovat RoKia vastaan pelanneilla maalivahdeilla ollut koko kauden, josta tälläkin palastalla on kirjoitettu luonnollisesti. Maalitilanteita RoKi kyllä luo, mutta ei pysty kapitalisoimaan niin, että verkot heiluu. Monta tilannetta meni RoKilta niinkin ohi, että laidasta puolittain mies läpi ja Taponen tuli hieman vastaan, jolloin laukaisukulma pieneni sen verran että patjoihin laukaukset jäivät. Toista aaltoa voisi kanssa hyökkäyksissä käyttää enemmän ja levittää peliä, sieltä monta kertaa maalintekosektorille ajoi toinen tai kolmas mies ja oli vapaana, mutta syöttöä ei tullut. Siinäpä hieman analyysiä näistä Rokin maalintekotilanteista, johon keskityin ottelussa. Muuten peli oli 1. erän jälkeen yhteen maaliin pelaamista, jännitystä ei siis ollut.
 

Setit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Hyvää analyysia ja muutenkin tuo tilasto antaa aika hyvin suuntaa tässä asiassa. Mielestäni Rokilla on kova ja luisteluvoimainen porukka, mutta eivät he aina ole niin ylivoimaisia kuin laukaustilasto kertoo. Ne muutamat pelit mitä olen nähnyt, ovat juurikin olleet tällaisia, joten en nyt ala väittämään etteikö näitä oikeita ylijuoksuja ole ollut vaikka valotaulu ei sitä olisikaan osoittanut. Laukoahan pitää, mitä enemmän niin sitä parempi ja sitä on tuossa kunnosa olevan joukkueen helppo harrastaa. Mutta laatu korvaa määrän, sen näki ehkä parhaiten tällä kaudella juuri Ketterän ja Rokin välisessä ottelussa.

Tuo Laserin tehottomuus on selitetty aika "helposti" sillä, että käsittämättömän kovalla prosentilla joukkue päättää hyökkäyksensä laukaukseen. Tosin suuri osa laukauksista on siniviivalta kaukaa ilman maskia, joten myös aika vaarattomia ovat. Tämäkin on oman näkemäni perusteella (about 5 peliä nähneenä), joten en myöskään sano että asia olisi aina näin, vain omasta näkökulmasta.

Monet muut joukkueet neppailevat vielä hyökkäsalueella aivan liikaa. Esim. JHT:llä pari tällaista syöttökonetta, jotka eivät välillä malta millään laukoa.
 

nufc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Newcastle United
Mielenkiintoisia lukuja Defenseltä.
Vain yhden RoKin pelin nähneenä en voi mitään syvempiä analyyseja tehdä mutta tämän yhden pelin perusteella RoKi on kova, nopea ja luisteluvoimainen porukka. Maalivahtien torjuntamäärät Imatralla selittyy mielestäni sillä että RoKin hyökkääminen olivat melko ennalta-arvattavaa, vauhdilla vastustajan kenttäpuoliskolle ja laukaus maalia kohti. Melko suuri osa laukauksista tuli pienistä kulmista ja Mika Norja oli jo valmiina laukausten edessä. Poikittaissyöttöjä joilla maalivahti saadaan liikkeeseen ei juurikaan ollut.
Esim. K-Laser sai Norjan enemmän liikkeeseen maalilla ja tekivät 5 maalia, osasyynä kylläkin oli Henrik Juntusen ja Juho-Tuomas Appelin henkilökohtainen taito.
Sekä RoKi että K-Laser ovat varmasti kovia kotihalleissaan.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Esim. K-Laser sai Norjan enemmän liikkeeseen maalilla ja tekivät 5 maalia, osasyynä kylläkin oli Henrik Juntusen ja Juho-Tuomas Appelin henkilökohtainen taito.
Sekä RoKi että K-Laser ovat varmasti kovia kotihalleissaan.

Mitenkähän se Pirttinen oli torjunut Imatralla? Oliko maalit Ketterän pelaajien henkilökohtaista hyvyyttä vai maalivahdin huonoutta? Tiedän, tiedän, tiedän, että Rokin pakit eivät pystyneet maaleja estämään, mutta jätetäänpä ne pois laskuista.

Roki sitten hankki maalivahdin Herrasen tilalle Simo Vehviläisen. Toivon, uskon ja luotan siihen, että hankinta meni nappiin. Olisihan se paljon helpompaa, jos ei tarvitsisi pelissä polvia puristaa niin jumalattomasti yhteen, kun vastustaja pääsee Rokin puolustuspäähän. Niin ei muuta, kun viikonloppuna katsastamaan Vehviläistä ja haavi auki.

PS

Jäi kopuloimatta tuo Rokin kovuus kotihallissa. Roki on kova, mutta ei kankee. Liikettä riittää kyllä niin, että siihen pitää olla tyytyväinen. Jos ja kun Vehviläinen pelaa viikonloppuna ja suorituu lauantain ja sunnuntain peleistä torjuntaprosentilla 95 niin Rokin maaliin ei tehdä yhteensä kuin 1 - 3 maalia. Rokin puolustuspään jäähän ei paljon tule naarmuja. Uskon että yhteensä Roki laukoo noin 100 kertaa, joista Defensen laskujen mukaan 100/9,6 tulee yhteensä 10 maalia. Sen pitäisi riittää molempien pelien voittoon. Saman laskukaavan mukaan Ketterä tekee 30/7 4 maalia ja JHT 30/8,5 3,5 maalia.
Silloin Vehviläisen torjuntaprosentti olisi vain 87,5, joten ei oikein mairitteleva.
En usko yllä olevan laskelman pitävän paikkaansa vaan molempien sekä Ketterän ja JHT:n suhdeluku kasvaa ja Rokille kertyy vähemmän päästettyja maaleja kuin 7,5. Kylläpäs minun pörrö meni sekaisin nuin vaikeassa matematiikassa. Ei sillä, että matematiikalla voitetaan yhtään peliä vaan sillä, että tekee yhden maalin enempi kuin vastustaja. Näin helppoa se on jääkiekkopeli. Defensen laskujen mukaankin Roki voittaa joka tapauksessa.
 
Viimeksi muokattu:

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Ruusut tahtoisin lähettää, huoliiko kukaan?

Tilannehan on niin, että minun pitäisi harventaa tuota ruusutarhaa. Tarjolla olisi taas muutama hieno ruusu.

HC 2 ruusua HC:lle minulla on varattuna se viimeinen ruusu kauniiseen seppeleeseen sidottuna.
JHT 1 ruusu JHT:lle on myös ruusu varattuna, jos lauantaina tulee tappio, niin luovutan sen sitten Rovaniemellä sunnuntaina.
K-Laser 0 ruusua K-Laserille on myös ruusu tarjolla, jos Ketterä vie sen täältä Rovaniemeltä Ouluun.
Tuuski 0 ruusua Tuuskille varasin myös ruusun, jos oikein töpeksivät viikonlopun, niin postia tulee.
Roki 0 ruusua Rokillekin on ruusu jo valmiina, jos tappiot tulevat kotipeleistä, niin ruusu tulee. Oikeastaan olen varannut kaksi ruusua. Jos nyt tulee kaksi tappiota, niin käyn henkilökohtaisesti ruusut Kokkoselle luovuttamassa ja saatanpa minä ne vielä hajustaakin erikoisterveisin.
Ketterä 0 ruusua Ketterän väki on niin tylyä porukkaa, että en varmasti anna yhtään ruusuistani heille koko viikonloppuna. Olen minä heille niin ilkeämielinen.
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Roki sitten hankki maalivahdin Herrasen tilalle Simo Vehviläisen.

Jaahas, viime hetken kilpavarustelu on alkanut Suomisarjassa Mestiksen kiilto silmissä.

Mestiksessä Vehviläinen oli Salamoille parhaimmillaan tärkeä pelaaja, joka mm. Vaasassa muistetaan hyvin. Onhan tuolla myös SM-liigan ja Extraliigan pelejä alla. Pitäisi meriittien puolesta vahvistaa suomisarjaporukkaa, mutta pelejä ei taida tältä kaudelta olla alla, joten katsotaan..
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Kenelle kellot soivat?

Pistin piruuttani tuohon alle miltä sarjataulukko voisi näyttää viikonlopun jälkeen.

Joukkue Pisteet Pelatut Jäljellä Max pisteet
Roki 19 8 6 37
Ketterä 16 9 5 31
K-Laser 15 8 6 33
JHT 14 8 6 32
Tuuski 13 7 7 34
HC 9 8 6 27
KOO-VEE 4 7 7 25
VG 3 7 7 24

Jos yllä oleva toteutuu, niin ihmeeliseltä kuin se vaikuttaa niin Ketterä on seuraavana ruusutulvavaarassa. Alla taulukko, jossa joukkueet on laitettu paremmusjärjestykseen maksimi pistemäärillä. Jos voittaa kaikki jäljellä olevat pelinsä.

Joukkue Pisteet Pelatut Jäljellä Max pisteet
Roki 19 8 6 37
Tuuski 13 7 7 34
K-Laser 15 8 6 33
JHT 14 8 6 32
Ketterä 16 9 5 31
HC 9 8 6 27
KOO-VEE 4 7 7 25
VG 3 7 7 24
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Haluaisin vielä spekuloida, jos pistetaulukko on viikonlopun jälkeen alla olevan näköinen.

Joukkue Pisteet Pelatut Jäljellä Max pisteet
Roki 19 8 6 37
Ketterä 16 9 5 31
K-Laser 15 8 6 33
JHT 14 8 6 32
Tuuski 13 7 7 34

Sen jälkeen spekuloin kuinka monta ottelua voi jäljellä olevista peleistä hävitä.

Joukkue Pisteet Pelatut Jäljellä Max pisteet Vara hävitä
Roki 28 14 0 28 3/6
Tuuski 28 14 0 28 2/7
K-Laser 30 14 0 30 1/6
JHT 29 14 0 29 1/6
Ketterä 28 14 0 28 1/5

Jos Roki häviää 6:sta pelistä puolet eli kolme, niin pisteitä on 28 kpl.
Tuuski pääsee samaan pistemäärään häviämällä 2 peliä 7:stä eli sillä on 28 pistettä.
K-Laser voi hävitä 1:n pelin 6:sta ohittaakseen Rokin, pisteitä 30.
JHT voi hävitä 1:n pelin 6:sta ohittaakseen Rokin, pisteitä 29.
Kettreä voi hävitä 1:n pelin 5:stä päästäkseen Rokin kanssa tasoihin 28 pistettä.

Tässä tapauksessa karsintoihin menee K-Laser ja JHT. Eli tulevan viikonlopun pelit ovat äärimmäisen tärkeitä. Tietysti siitä eteen päin ne ovatkin jo kuoleman vakavia yhteen ottoja. Kyllä tästä tulee jännittävä kevät, melkein housut kastuu jo nyt.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Jaahas, viime hetken kilpavarustelu on alkanut Suomisarjassa Mestiksen kiilto silmissä.

Mestiksessä Vehviläinen oli Salamoille parhaimmillaan tärkeä pelaaja, joka mm. Vaasassa muistetaan hyvin. Onhan tuolla myös SM-liigan ja Extraliigan pelejä alla. Pitäisi meriittien puolesta vahvistaa suomisarjaporukkaa, mutta pelejä ei taida tältä kaudelta olla alla, joten katsotaan..

Tuo maalivahdin hankkiminen on hyvä juttu. Yksi ihminen voi muuttaa täysin laivan kurssia. Annapa kun minä kerron sinulle esimerkin.

Nuorena tyttönä olin menossa Turusta Tukholmaan laivalla. Lähdön Turusta muistan oikein hyvin, sitten minä heräsinkin Maarianhaminassa ja putkasta. Silloin en osannut ruotsin kielellä kuin yhden loitsun, mutta koetin niille vittanista sopertaa ja taisinpa minä keskisormeanikin niille tyhmille putkavahdeille ja poliiseille näyttää. Sitten kun pääsin aikanani Turkuun ja käräjäsaliin, niin aloin ymmärtämään kuinka kova likka minä olenkaan. Ne laivayhtiön edustajat koettivat selittää, että minun takiani sen laivan oli pitänyt poiketa Maarianhaminan satamaan, vaikka se muuten olisi mennyt suoraan Tukholmaan. Ei siinä auttanut vaikka koetin selittää, että en minä sitä ruoria ollut käännellyt. Laivan kapteeni tai perämieshän sitä kääntelee. Tukholmaanhan minäkin olin menossa. Ei auttanut. Sakot tulivat ja pirun moinen lasku vielä laivayhtiöltä. Tietäähän sen turkulaiset. Sen jälkeen minä en ole turkulaisista pitänyt. Käyn vielä joskus kalavelkani niille maksamassa. Niin, että kyllä minä olen aika moinen likka, kun pystyn niin valtavan vehkeen ohjattua sellaiseen satamaan johon en edes halunnut ja vielä muistamattomana ja alkoholin vaikutuksen alaisena. Onneksi ne eivät syyttäneet minua ruorijuoppoudesta. Mihinhän minä nykyisin pystyisinkään, kun on tuota kokemusta ja ruotsin kielen taitoa enempi. On sitä tosiaan melkoisia vehkeitä tullut ahtaaseen satamaan saatettua.

Niin, että Vehviläinen saatta olla se viimeinen sinetti sille, että Roki pääsee satamaan eli karsintoihin. Yksi ihminen voi tosiaan muuttaa kurssin täysin.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Niin, että Vehviläinen saatta olla se viimeinen sinetti sille, että Roki pääsee satamaan eli karsintoihin. Yksi ihminen voi tosiaan muuttaa kurssin täysin.

Eikös tuon tarinan logiikan mukaan tie vie Vehviläisen kanssa ennemminkin putkaan ja koviin velkoihin?

Oikeasti kyllä kova veskarihankinta, ja vielä ehtii päästä pelikuntoonkin ennen karsintoja. Mitä sivusta on seurannut, niin lähinnä RoKissa on askarruttanut juurikin tuo veskariosasto, muttei askarruta enää.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Eikös tuon tarinan logiikan mukaan tie vie Vehviläisen kanssa ennemminkin putkaan ja koviin velkoihin?

Oikeasti kyllä kova veskarihankinta, ja vielä ehtii päästä pelikuntoonkin ennen karsintoja. Mitä sivusta on seurannut, niin lähinnä RoKissa on askarruttanut juurikin tuo veskariosasto, muttei askarruta enää.

Ei vaan säästytään hemmetin moiselta katastrofilta. Ajattelepas, jos minä olisin päässyt Tukholmaan, niin siinä olisi jo tarvittu presidentti Kekkosen apua, että nuo Ruotsin suhteen olisi saatu taas kuntoon.

Onpa kiva kuulla, että olet samaa mieltä tuosta maalivahtijutusta. Areenalla on lauantaina 1500 katsojaa. Minäkin vien sinne LKS:tä kaikki potilaatkin. ON se kuule näky kun on vuodeta, tippapulloa ja rullatuolia. Herra jestas sitä näkyä, kun me tullaan lippuluukulle.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Defensen juttu oli hyvinkin mielenkiintoista luettavaa ja vahvistaa juurikin sitä, että RoKi ei ole niin ylivoimainen kun on täälläkin joittenkin toimesta ymmärtää. Hatunnosto toki Pohjoisen Sinisille siitä, että ovat onnistuneet kääntämään tiukat pelit Laseria, TuusKia ja HC Vad-som-helst'ia vastaan kääntämään voitoksi, kertoo kuitenkin siitä että on tahtotilaa voittaa.

Vai Vehviläisen hankkivat... no tuossahan se Simo on ollut tyrkyllä muttei esim. ole kelvannut maalivahtipulassa olevalle Kiekko-Vantaalle, TuusKille eikä HC Virtahevoille, siitä voi vetää tiettyjä johtopäätöksiä miehen nykykunnosta.

Kiekko-Vantaakin päätyi ennenmin hankkimaan FPS:stä Ässien A-junnuikäisen Jussi Rynnäksen. Hankintana Vehviläinen taitaa olla astetta heikompi kuin Mikko Kapanen, jolla on alla 5 mestispeliä tällä kaudella (4 HeKissä ja ja 1 SapKossa).

Kapasen siirtymisestä HC Dinosauruksiin odotellaan lopullista niittiä, miehen nimi oli jo ilman numeroa viime lauantain JHT pelin käsiohjelmassa, taisi pelattu SapKo peli viivyttää siirtymistä.

TuusKikin siis liikkuu kanssa käsittääkseni markkinoilla ja saa nähdä ketä heidän haaviin tarttuu... tosin voi olla että Kokkonen sanoi TuusKissa että ei taida haluta Simoa joukkueeseen kun jäi hieman hänen varjoon Salamoissa viime kaudella.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Defensen juttu oli hyvinkin mielenkiintoista luettavaa ja vahvistaa juurikin sitä, että RoKi ei ole niin ylivoimainen kun on täälläkin joittenkin toimesta ymmärtää. Hatunnosto toki Pohjoisen Sinisille siitä, että ovat onnistuneet kääntämään tiukat pelit Laseria, TuusKia ja HC Vad-som-helst'ia vastaan kääntämään voitoksi, kertoo kuitenkin siitä että on tahtotilaa voittaa.

Kuulepas Morten, Defensen juttu pani minun yläpörrön sekaisin niillä laskelmilla ja kun sinä sen vielä vahvistat niin uskottavahan se on. Ketterä tekee 5 maalia per ottelu, kun Roki taas tekee vain 4,7 maalia ottelussa. Ketterä päästää omaan maaliinsa 3,4 maalia per peli ja Roki vastaavasti päästää 2 maalia per peli. Nyt on tulossa viikonloppuna Roki - Ketterä peli. Mitenhän se matemaattisesti päättyy, jos pelataan niin kuin luvut osoittavat. Roki ei päästä kuin 2 ja Ketterä tekee 5 maalia. Eikä se tee Rokin peliäkään helpoksi laskea Roki tekee myös 5 maalia, mutta Ketterä ei päästä kuin 3. Pelistä taitaa tulla tuomaripeli ja se ei ole kenenkään etu. Jos kuitenkin pelataan tämäkin peli pois alta ja lasketaan sitten matemaattisesti, että miten se meni.
Kuitenkin minusta etu on Rokilla, koska molemmat tekee 5 maalia, mutta Roki päästää yhden vähemmän.
 
Viimeksi muokattu:

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Defensen juttu oli hyvinkin mielenkiintoista luettavaa ja vahvistaa juurikin sitä, että RoKi ei ole niin ylivoimainen kun on täälläkin joittenkin toimesta ymmärtää. Hatunnosto toki Pohjoisen Sinisille siitä, että ovat onnistuneet kääntämään tiukat pelit Laseria, TuusKia ja HC Vad-som-helst'ia vastaan kääntämään voitoksi, kertoo kuitenkin siitä että on tahtotilaa voittaa..

Kiitokset myös tästä suunnasta Defenselle hyvästä analyysistä. Sen verran analyyttinen se pätkä kuitenkin oli, että ymmärrän täysin miksi Tuomisen jutut Lapin Kansassa ei lämmitä Defenseä. No eihän ne ole kaikkia varten ja itse pidän siitä ettei niissä vaan kirjoiteta tuloksia tai tilastoja ulkoa paperille.

Toisin kuin Morten tykkää täällä toistuvasti väittää, niin tietääkseni kukaan ei ole väittänyt RoKia ylivoimaiseksi tässä sarjassa ja miksi edes olisi. Vaikka ne laukaukset ovatkin heikkoja ja usein vielä huonosta kulmista, niin joku täällä kuitenkin sanoi totuuden, mitä enemmän lauot tai pääset tilanteisiin niin sitä paremmat mahdollisuudet on pärjätä yksittäisissä peleissä ja etenkin pitkässä juoksussa.Tämä on faktaa, jota ei pysty millään tilastoilla edes sivuuttamaan. Siinä mielessä RoKin laukaisumäärät kertovat tietenkin pelien hallinnasta, joka on voinut olla näennäistäkin, mutta on se tuottanut myös usein tulosta tällä kaudella. Enkä usko, että monikaan valmentaja tässä sarjassa erityisesti kannustaisi joukkuettaan laukomaan vähemmän.

RoKi on neljällä ketjulla jyräävä koneisto, jossa kaikki kentät ovat jo tähän mennessä ratkaisseet yksittäisiä pelejä. Sitä ei sovi unohtaa ja kun kiekot alkavat toden teolla pomppia sisään niin kaikki vastustajat tässä sarjassa ovat liemessä, koska kuntopohja ei riitä millään joukkueella haastamaan tämän kauden napapiirin poikia kirikisassa.

Suomisarja on alkanut juuri niin tiukkana kuin on sopinut odottaakin, mutta pohjoinen on kokonaisuudessaan (JHT, K-Laser, RoKi) osoittanut kovatasoiseksi myös vieraissa. Ristiinpelaamista tapahtuu toki paljon, mutta esim. HCK-U:lla alkaa tulla kiire, jos siellä mielitään vielä mukaan kärkitaistoon.

Vai Vehviläisen hankkivat... no tuossahan se Simo on ollut tyrkyllä muttei esim. ole kelvannut maalivahtipulassa olevalle Kiekko-Vantaalle, TuusKille eikä HC Virtahevoille, siitä voi vetää tiettyjä johtopäätöksiä miehen nykykunnosta. .

Te saitte Hekin kolmosvahdin ja tänne tuli varmaankin Kiekko-Vantaan vastaava. Valintatilanteessa olisin ehdottomasti ottanut Vehviläisen näistä kahdesta. Takana on kuitenkin kokemusta hieman kovemmista peleistä (muutama liigapeli + extraliigaa + iso rooli Mestiksessäkin).

Kiekko-Vantaakin päätyi ennenmin hankkimaan FPS:stä Ässien A-junnuikäisen Jussi Rynnäksen..

Varmaankin fiksumpi ratkaisu Kiekko-Vantaa puolelta kaikin puolin, koska muistaakseni Rynnäs on Ässien sopimuspelaaja, joten voi arvata ettei mies paljoa maksa lohipaidoille.

Hankintana Vehviläinen taitaa olla astetta heikompi kuin Mikko Kapanen, jolla on alla 5 mestispeliä tällä kaudella (4 HeKissä ja ja 1 SapKossa)..

Kapasen 5 mestispeliä tällä kaudella on ainoa asia, missä hän on tilastojen valossa Vehviläistä edellä ja sen ymmärrät sinäkin, jos käyt eurohockey.net sivuilla. Tilastoilla ei siltikään ole merkitystä, kun kiekko tippuu jäähän seuraavassa pelissä, joten katsotaan kummalla tarttuu mustaa kiinnni. Maaliskuussa olemme viisaampia.

Kapasen siirtymisestä HC Dinosauruksiin odotellaan lopullista niittiä, miehen nimi oli jo ilman numeroa viime lauantain JHT pelin käsiohjelmassa, taisi pelattu SapKo peli viivyttää siirtymistä. .

Niin, eli onko Kapanen siirtymässä sinne vai ei?

TuusKikin siis liikkuu kanssa käsittääkseni markkinoilla ja saa nähdä ketä heidän haaviin tarttuu... tosin voi olla että Kokkonen sanoi TuusKissa että ei taida haluta Simoa joukkueeseen kun jäi hieman hänen varjoon Salamoissa viime kaudella.

Tämä on hyvinkin mahdollista ja kaiken kaikkiaan Tuuskin maalivahtipeli on ollut kunnossa, joten Vehviläisen hankinta olisi tuntunut melko turhalta tässä vaiheessa.
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Tämä on hyvinkin mahdollista ja kaiken kaikkiaan Tuuskin maalivahtipeli on ollut kunnossa, joten Vehviläisen hankinta olisi tuntunut melko turhalta tässä vaiheessa.
Tosin nyt kun Joonas Lindbergin kausi on ohi, ei TuusKilla ole oikein minkäänlaista korvaajaa Kokkoselle jos tämä sattuu loukkaantumaan.
Mutta joo, tuskin Vehviläinen kuitenkaan olisi TuusKiin kakkosvahdiksi lähtenyt...
 

ex-kuusamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi ja Tappara
Jotenkin voisi lukea rivien välistä, että jotku/jotkin tahot ovat katkeria viime aikaisista pelaaja hankinnoista, katsotaan nyt, onko vahvistus vai tuleeko olemaan luukkuvahtina vai erkan levittäjänä.

Jokohan pelaisi lauantaina, tulee ainakin saamaan hyvän kannustuksen onnistuessaan, toisaalta taas jos tulee epäonnistuminen (toivottavasti ei), niin kotiyleisö tulee antamaan palautetta, ei käy ollenkaan kateeksi, en tahtois olla hänän pöksyissä kentalle päästessään.

Mukava nähdä lauantaina, kestääkö ketterä rokin vauhdissa kuinka pitkään, onhan edessä taas ihan kauheen hirveen pitkä bussi matka ja fanaattinen kotiyleisö.

Sunnuntaina aina rakas vastus JHT. JHT on nostanut komeasti profiilia viimeisimmissä peleissä, sunnuntaina nähdään mihin se riittää rokia vastaan. Tervetuloa ja tervetuloa myös sille pienellee mutta äänekkäällä fani-porukalle, mikä oli JHT:n mukana viimeisimmässä pelissä areenalla. Meno oli mukavaa, ja mukava kun myös vastustajan porukkaa kannatetaan, tulee hieman lisää eloa jo äänekkäälle areenalle.
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Ketterä tekee 5 maalia per ottelu, kun Roki taas tekee vain 4,7 maalia ottelussa.

Jos tälle linjalle lähdetään:


RoKin tehdyt maalit kotona 6,33/ottelu ja päästetyt 2/ottelu.
Ketterän tehdyt maalit vieraissa 5/ottelu ja päästetyt 3,66/ottelu.

Kumpikin tekee siis maaleja omien tehtyjen ja vastustajan päästettyjen keskiarvon mukaan.

Eli ottelu päättyy: 5 - 3,5
 

Defense

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kuulepas Morten, Defensen juttu pani minun yläpörrön sekaisin niillä laskelmilla ja kun sinä sen vielä vahvistat niin uskottavahan se on.

Älähän Elina heittäydy blondiksi, ymmärsit varmasti aivan hyvin. Minä kyllä menin oikeasti sekaisin sinun spekulaatioistasi. :)

Halusin kirjoituksellani huomauttaa Tuomiselle ja muutamille muille, että pelejä todellakin voi katsoa avoimin silmin ja analysoida näkemäänsä. Kokemus auttaa tässä ja se, että RoKi-pipo ei kiristä liikaa.

Imatralla homma meni vihkoon, mutta lauantaina RoKilla on mahdollisuus näyttää todellista osaamistaan. Alustavasti vaikuttaa siltä, että Ketterä on pirullisen hyvä vastaiskujoukkue. Vähän niin kuin Kuusamon Pallo-Karhut Pekka Virran valmennuksessa aikoinaan.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Jos tälle linjalle lähdetään:


RoKin tehdyt maalit kotona 6,33/ottelu ja päästetyt 2/ottelu.
Ketterän tehdyt maalit vieraissa 5/ottelu ja päästetyt 3,66/ottelu.

Kumpikin tekee siis maaleja omien tehtyjen ja vastustajan päästettyjen keskiarvon mukaan.

Eli ottelu päättyy: 5 - 3,5

Nyt tästä pitää lähteä menemään, mutta eihän se nuin voi päättyä.
Minustakin tuntui ensin vaikealta laskea tuota, mutta minulla olikin väärä kaava, jos mn/C>WC, niin tehtävä on mahdoton, mutta 2xSiKaa/CC:n=Si6- ja tämä on aina tosi.
 

Vesso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KTP, Ketterä
Älähän Elina heittäydy blondiksi, ymmärsit varmasti aivan hyvin. Minä kyllä menin oikeasti sekaisin sinun spekulaatioistasi. :)

Halusin kirjoituksellani huomauttaa Tuomiselle ja muutamille muille, että pelejä todellakin voi katsoa avoimin silmin ja analysoida näkemäänsä. Kokemus auttaa tässä ja se, että RoKi-pipo ei kiristä liikaa.

Imatralla homma meni vihkoon, mutta lauantaina RoKilla on mahdollisuus näyttää todellista osaamistaan. Alustavasti vaikuttaa siltä, että Ketterä on pirullisen hyvä vastaiskujoukkue. Vähän niin kuin Kuusamon Pallo-Karhut Pekka Virran valmennuksessa aikoinaan.


Niin, en tiedä onko Ketterä nyt erityisen hyvä vastaiskuissa. Lähinnä RoKin pakit olivat Näreharjussa laiskan ja ylimielisen oloisia, tai sitten pelasivat vain omalla tasollaan. Kun Ketterä sai kiekkoa pystyyn ristiin, niin oli RoKi toistuvasti kusessa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Toisin kuin Morten tykkää täällä toistuvasti väittää, niin tietääkseni kukaan ei ole väittänyt RoKia ylivoimaiseksi tässä sarjassa ja miksi edes olisi.
---
RoKi on neljällä ketjulla jyräävä koneisto, jossa kaikki kentät ovat jo tähän mennessä ratkaisseet yksittäisiä pelejä. Sitä ei sovi unohtaa ja kun kiekot alkavat toden teolla pomppia sisään niin kaikki vastustajat tässä sarjassa ovat liemessä, koska kuntopohja ei riitä millään joukkueella haastamaan tämän kauden napapiirin poikia kirikisassa.

No tässähän justiinsa väität niin

Tämä on hyvinkin mahdollista ja kaiken kaikkiaan Tuuskin maalivahtipeli on ollut kunnossa, joten Vehviläisen hankinta olisi tuntunut melko turhalta tässä vaiheessa.

Kuten Mikkekin jo kirjoitti, ei Kokkosella ole enää hyvää kakkosta, ja kakkoseksi Vehvis ei lähe, ainakaan Kokkosen.

Viitaten ex-Kuusamoon...En tiedä kuka täällä on katkera, en minä ainakaan... Kapanen riittäisi meille hyvin. Ja uskon että Virlander vanhan kassarina osaa kyllä tsekata kuka on päivän kunnossa ja kuka ei ja päätyi siksi Kapaseen... Ei paljoa vanhat meriitit tässä sarjassa paina jollei ole kunnossa, kuten jo olemme saaneet huomata... =)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös