Mainos

Valioliiga ja muu englantilainen jalkapallo 2023–2024

  • 171 283
  • 1 453

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Joey Bartonilla on lähtenyt aika rumasti laukalle twittrissä, ja sen myötä pääsi tietysti myös Piers Morganin ohjelmaan vetämään vielä pahemmin alta kaiken arvostelun. Homma alkoi sillä että Barton suivaantui naisasiantuntijoista miesten peleissä - naiset kun eivät tämän lumihiutaleen mukaan voi ymmärtää miesten pelistä mitään koska eivät ole olleet hyviä pelaajia. Naiset vievät näin kuulemma leivän ahkerien miesasiantuntojoiden suusta. Oletan että on saattanut yrittää päästä itsekin asiantuntijaksi.

Sitten seuraavaksi alkoikin syytellä Shaun Wright-Philipsiä, Rio Ferdinandia, Ian Wrightia ja jopa Man Unitedin fanikanavan Jay Mottya rasisteiksi jotka vihaavat valkoihoisia.

Periaatteessa popparikamaa, mutta toisaalta ihan saatanan surullista ja vastenmielistä sekoilua. Tuokin on joskus ollut joidenkin idoli.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Periaatteessa popparikamaa, mutta toisaalta ihan saatanan surullista ja vastenmielistä sekoilua. Tuokin on joskus ollut joidenkin idoli.

En ole seurannut somekäytöstään (mutta siellä on ilmeisesti ollut aiemminkin ns. vahvaa paatosta), mutta jos on ollut jonkun idoli vielä kaikkien niiden peliuran rikostensa ja sekoiluidensa jälkeen, niin siinä on syytä katsoa kyllä fanittajillakin peiliin.

Sen verran tuli nyt googlattua, että Bartonin veli on näköjään viime vuonna päässyt vapaaksi. Istui siis 17 vuotta brutaalista rasistisesta murhasta. Että ihan hirveästi ei tuossa perheessä kannattaisi rasistikorttia heilutella.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: V-G-

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sen verran tuli nyt googlattua, että Bartonin veli on näköjään viime vuonna päässyt vapaaksi. Istui siis 17 vuotta brutaalista rasistisesta murhasta. Että ihan hirveästi ei tuossa perheessä kannattaisi rasistikorttia heilutella.
Tämä oli aivan kammottava juttu kerta kaikkiaan. Jos joku ei tiedä yksityiskohtia, niin ei kyllä kannata myöskään ottaa selvää. Tulee ihan helvetin paha mieli ja olo. Ja siis ilmeisesti koko perhe oli yrittänyt vedota ties mihin asioihin jotta veli ei olisi saanut tuomiota. Joey kutsui tuota murhaa tänä vuonna muistaakseni termillä "unfortunate scrap".

Mutta joo, peliaikanaan hänellä oli faneja ja twitterin perusteella moni kannattaa häntä edelleen. Toki tätä menoa hän kyllä marginalisoi itsensä mitättömyyksiin hyvin pian.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joey Bartonilla on lähtenyt aika rumasti laukalle...

Periaatteessa popparikamaa, mutta toisaalta ihan saatanan surullista ja vastenmielistä sekoilua. Tuokin on joskus ollut joidenkin idoli.
Varmaan on ollut idoli, toki ollut silloin jo sellainen idoli joka mm. tumppasi bileiltana palavan röökin seuran junioripelaajan silmään, hakkasi Newcastle-aikanaan jonkun äijän kylillä tajuttomaksi videoiden mukaan n. 20 lyönnillä ja löi samassa rytäkässä joltain teiniltä hampaat sisään. Töidensä parissa myös kunnostautunut mm. kiskaiten jengikaveriltaan Ousmane Dabolta silmän ja pääkoppaa muutenkin remonttiin kun treeneissä tuli varmaan sitten joku taklaustilanne josta meni hermot ja kyllähän siitä turpaan sietää antaa ja saada.

Kaikki nämä ja jokunen muukin case jo silloin aikanaan mennyt ihan oikeuteen ja jopa kovaan vankeustuomioon asti sekä johtaneet kaikenlaisiin sakkoihin ja isoihin korvauksiin, eli täysi häirikkö, ongelmatapaus ja ihmiskyrpähän Barton on ollut aina vaikka osasi myös futista pelata. Dabo-casesta tuli lähtö koko seurasta.

Mutta joo, varmasti silti ollut idoli jollekin ja varmaan on sitä jollekin edelleen.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Tarkoittaako "Suspended until 23 Dec" että saa pelata 23. päivän ottelussa vai vasta sen jälkeen?
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tarkoittaako "Suspended until 23 Dec" että saa pelata 23. päivän ottelussa vai vasta sen jälkeen?
Minun järkeilyn mukaan ilman faktaa, sanoisin että noin muotoiltuna tarkoittaa että saa pelata 23. päivänä.

Muuten ihmettelen muotoilua, että miksi ilmoitettaisi "until 23 Dec" jos pelikielto olisi sinä päivänä vielä voimassa.

Toisaalta kun kääntelee niin voi sen järkeillä toisinkin. Tällaista ympäripyöreää tähän väliin.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola

Hyvä että saadaan tuomaririntamalle uusia nimiä. Ei ainakaan paljoa enempää voi vetää vihkoon kuin mitä tämän kauden sekoilu on ollut.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Skyn ref watchissa Dermot analysoi tuota Dalotin ulosajoa ja aika selväksi tulee, että ei tuomarit itsekään osaa näitä päätöksiä perustella.

Samassa pelissä Dalot saa yhdestä tilanteesta kaksi keltaista ja Nunez puolestaan ei saanut mitään, kun antoi sarkastiset ablodit tuomarille ja naureskeli oman korttinsa perään.

Itse en osta tuota selitystä, että tuomarointi on vain liian vaikeaa. Joko molemmille yksi lappu protestoinnista tai ei korttia lainkaan, ei tää nyt niin vaikeeta oo hei?
 

Liitteet

  • IMG_4389.jpeg
    IMG_4389.jpeg
    193 KB · kertaa luettu: 94

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Everton FC, kärsinyt 10 pisteen vähennysrankun ja silti ovat 17 pelatun pelin jälkeen hienosti 16 pisteessä jo 7 pistettä kuivilla putoamisviivasta. Ilman tuota pistevähennystä olisivat siis 26 sarjapisteessä sensaatiomaisen Brightonin kanssa tasapisteissä sijalla 8, olisivat kahden pisteen päässä ManUsta ja kolme pistettä Newcastlesta.

Everton on voittanut jo 8 peliä eli lähes puolet peleistään, enemmän voittoja kuin esim. Brightonilla, pari enemmän kuin Chelsealla ja vain kaksi voittoa vähemmän kuin ylivertaisella Man Cityllä. Lisäksi Everton on päästänyt vain 20 maalia, saman verran kuin mainittu Man City jonka kanssa jakavat tuon sarjan kolmanneksi pienimmän päästettyjen maalien määrän ja vähemmän maaleja ovat päästäneet vain kärkikaksikko Arsenal ja Liverpool.

Aikamoista kautta pelaavat Dychen johdolla ja harmi sinänsä että heiltä nuo 10 pistettä pois vietiin.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse en osta tuota selitystä, että tuomarointi on vain liian vaikeaa. Joko molemmille yksi lappu protestoinnista tai ei korttia lainkaan, ei tää nyt niin vaikeeta oo hei?
Ei osta kukaan muukaan. Dermott Gallagher on joko seniili idiootti tai sitten hän on tuolla vain valkopestäkseen tuomareiden typeriä aivopieruja.

Hän sanoo: "It's so so difficult because this is not an exact science". Tuo on silkkaa paskaa ja keskustelun ohjaamista täysin tahallisesti väärään suuntaan. Gallagherilla oli oikeasti vuorokausi aikaa miettiä mitä sanoa ja hän päätyy tuollaiseen. Olisi voinut edes vilkaista sääntökirjaa, jossa lukee:
Caution offences include (but are not limited to):
  • dissent by word or action including:
    • action(s) which show(s) a clear lack of respect for the match official(s) e.g.sarcastic clapping
(Suora lainaus)

Tuo on täysin musta-valkoinen, eksakti sääntö. Nunez sai keltaisen kortin potkaistuaan pallon huitsin vittuun kun Unitedille oli tuomittu vapari (käsittääkseni siis, minusta siitä taklauksesta ei tuomittu kuin vapaapotku). Sen jälkeen hän kävi urputtamassa linjatuomarille ja sitten vielä taputti sarkastisesti erotuomarille.

Minun puolestani on ihan ok olla tuomitsematta kahta keltaista korttia samasta tilanteesta, vaikka siinä olikin neljä eri keltaisen arvoista rikettä, koska pelaajille pitää antaa mahdollisuus menettää malttinsa hetkeksi jos heillä kuohahtaa. Mutta sen jälkeen ei ole kyllä minkäänlaista perustetta antaa toisen joukkueen pelaajalle kahta keltaista yhdestä yhtäjaksoisesta suuttumisesta.

Tuo meni Oliverilta juhlallisesti päin helvettiä. Kaikki johdonmukaisuus puuttui, eikä Gallagher voinut sanoa sitä ääneen, vaikka tasan jokainen katsoja näki sen selvästi.

Näillä voi olla ihan järkälemäisiä seurauksia. Jos tuo ulosajo olisi tullut esim. 70. minuutilla, Liverpool olisi hyvin todennäköisesti voittanut pelin. Se taas olisi voinut aivan hyvin tarkoittaa, että Unitedin valmennus olisi saanut kenkää. Jos valmennus saa potkut paskuuttaan, se on ok, mutta tuomarin surkeuden takia niin ei pitäisi voida käydä.

Ja jos tämä on jonkun mielestä haihattelua, niin Oliverilla on kyllä taustaa tuomarivirheistä, jotka aiheuttavat isoja asioita, kuten nyt Buffonin ulosajo lisäajalla ja sitä seurannut Realin pilkku, jolla jälkimmäinen eteni UCL:ssä jatkoon tai keissi, jossa hän ajoi Burnleyn pelaajan ulos ja antoi Plymouthille rankkarin, mutta myönsi jälkikäteen, ettei tilanteessa ollut edes rikettä, ja että hän halusi näyttää ettei pelkää isoja ratkaisuja jotta pääsisi tuomaroimaan Championshipistä Valioliigaan.

Hermo menee :D
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Everton FC, kärsinyt 10 pisteen vähennysrankun ja silti ovat 17 pelatun pelin jälkeen hienosti 16 pisteessä jo 7 pistettä kuivilla putoamisviivasta. Ilman tuota pistevähennystä olisivat siis 26 sarjapisteessä sensaatiomaisen Brightonin kanssa tasapisteissä sijalla 8, olisivat kahden pisteen päässä ManUsta ja kolme pistettä Newcastlesta.

Everton on voittanut jo 8 peliä eli lähes puolet peleistään, enemmän voittoja kuin esim. Brightonilla, pari enemmän kuin Chelsealla ja vain kaksi voittoa vähemmän kuin ylivertaisella Man Cityllä. Lisäksi Everton on päästänyt vain 20 maalia, saman verran kuin mainittu Man City jonka kanssa jakavat tuon sarjan kolmanneksi pienimmän päästettyjen maalien määrän ja vähemmän maaleja ovat päästäneet vain kärkikaksikko Arsenal ja Liverpool.

Aikamoista kautta pelaavat Dychen johdolla ja harmi sinänsä että heiltä nuo 10 pistettä pois vietiin.
On kyllä hieno nousu Evertonilta. Taisi tuo pisterangaistus olla aika hyvä näyttämisen halun paikka joukkueelle, ja ovat kyllä todella upeasti siihen reagoineet.
 

hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
sensaatiomaisen Brightonin

ylivertaisella Man Cityllä
Älkää nyt saatana alkako muutkin kuin Manu-fanit käyttämään tätä väsynyttä "etsitään sarjataulukosta joku, jolla ei mene tällä kaudella niin hyvin kuin viime kaudella, leikitään, että on viime kausi ja ihmetellään oikein isojen superlatiivien kanssa, että mehän ollaan melkein yhtä hyviä". Manu sentään vetää vihkoon.

Tai mistä minä tiedän, ehkä Evertonin suuri tavoite on kilpailla Brightonin kanssa, eikä esim. europaikka, joka sekin olisi ihan haarukassa. Tai olla tasoissa liigassa neljäntenä olevan Cityn kanssa, ei esimerkiksi olla kolmanneksi paras koko sarjassa, jota se päästetyissä maaleissa kuitenkin on. Ne vetää ihan oikeasti hyvin, ilman tuota pistemenetystä kuudes sija olisi saavutettavan matkan päässä. Huvitin itseäni laskemalla, että jos liiga meinaa saada ne putoamaan, niin uhatun 9 pisteen pudotuksen saa kyllä kertoa ainakin kolmella.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Älkää nyt saatana alkako muutkin kuin Manu-fanit käyttämään tätä väsynyttä "etsitään sarjataulukosta joku, jolla ei mene tällä kaudella niin hyvin kuin viime kaudella, leikitään, että on viime kausi ja ihmetellään oikein isojen superlatiivien kanssa, että mehän ollaan melkein yhtä hyviä".
Kyllä De Zerbi ja Pep ovat ne kenen pelille futishipsterit eniten onanoivat nykyään, joten todellakin nuo pitää poimia kettinginpaskantamis-futiksen vertailupariksi.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mä vain odottelen, milloin Gary O'Neilin status Valioliigan top5-managerina huomioidaan.
 

hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä De Zerbi ja Pep ovat ne kenen pelille futishipsterit eniten onanoivat nykyään, joten todellakin nuo pitää poimia kettinginpaskantamis-futiksen vertailupariksi.
No ei kai siinä, jos sensaatiomaisen Brightonin ohittaminen sarjataulukon puolivälissä on Evertonin kunnianhimon huipentuma. Ei mikään Eurooppa tai UCL tai liigamestaruus tai mitä näitä nyt on. Kannattaa siinä tapauksessa myös huomata saavutuksissa, että se on tehnyt enemmän maaleja ja päästänyt vähemmän kuin liigamestaruuksissa suvereeni ykkönen Manu ja pelaa korkeammalla sarjatasolla kuin entiset mestarit Leicester ja Blackburn. Mieti, siis mestareita ja silti Everton on korkeammalla!
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Ei mikään Eurooppa tai UCL tai liigamestaruus tai mitä näitä nyt on.
En kyllä usko, että Evertonissa pidetään tällä hetkellä tavoitteena liigamestaruutta tai UCL-paikkaa kun kaikissa sarjaennakoissa odotukset oli putomisen välttäminen.

Viime kaudellahan Dyche jo pelasti seuran putoamiselta ja nyt kun kuten @Iker kirjoitti tulokset ovat olleet odotuksiin nähden erinomaisia, niin en kyllä ihan ymmärrä pointtiasi tässä, miksi tämän kauden otteille ei saisi antaa tunnustusta?


jos sensaatiomaisen Brightonin ohittaminen sarjataulukon puolivälissä on Evertonin kunnianhimon huipentuma
Ei kai tässä Evertonin puolelta ole kukaan näin sanonut? Varmasti seura tähtää sinne Euroopan kentille mutta siitä viime kauden lähellä putoamista olleesta tilanteesta tuo muutos tuskin tapahtuu puolessa vuodessa.

En oikein jaksa uskoa, että joukkueen vatsa olisi nyt jotenkin täynnä, vaan tuo pistevähennyshän vaan lisää Evertonin halua pärjätä.

Tätä menoa ensi kaudella Evertonilla on taas realistinen sauma haastaa noista Europaikoista mitä voi pitää Dychen osalta huippusuorituksena.

Sitten jos vielä verrataan Brightonin ja Evertonin viime vuosien sijotuksia
22-23 Brighton 6. Ja Everton 17.
21-22 9. Ja 16.
20-21 16. Ja 10.
19-20 15. Ja 12.

Brightonilla on ollut selkeä nouseva trendi ja seurasta on myyty useampi pelaaja kalliilla ulos ja tehnyt kovaa tiliä. Evertonilla taas on mennyt pari viime kautta ihan karmealla tavalla.

Itse odotan Evertonin pärjäävän samalla tavalla kuin Aston Villa, West Ham ja Brighton eli Europaikan saavuttaminen on se tavoite ja uskoisin, että seurassa se ne tavoitteet ovat samansuuntaisia.

Tosi hankala kuvitella, että siellä realistisesti odotetaan valmentajalta liigamestaruutta tai top-4 paikkaa.
 

hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
En kyllä usko, että Evertonissa pidetään tällä hetkellä tavoitteena liigamestaruutta tai UCL-paikkaa kun kaikissa sarjaennakoissa odotukset oli putomisen välttäminen.

Viime kaudellahan Dyche jo pelasti seuran putoamiselta ja nyt kun kuten @Iker kirjoitti tulokset ovat olleet odotuksiin nähden erinomaisia, niin en kyllä ihan ymmärrä pointtiasi tässä, miksi tämän kauden otteille ei saisi antaa tunnustusta?
Sehän oli se pointti, että ei ole tämän kauden otteille aiheellisen tunnustuksen antamista, että etsitään tosiallista tulosta paskempia suorituksia ja verrataan niihin. Ääriesimerkkinä tuo "yhtä vähän päästettyjä maaleja kuin City". City on sarjassa neljäntenä. Evertonin tulos on sarjan (jaettu) kolmanneksi paras. Vertaus Cityyn aliarvioi sitä, kuinka hyvin Everton vetää. Ymmärrän jutut ylivertaisesta Citystä Manufaneilta, jotka joutuvat käsittelemään tilanteensa tuskaa, mutta miksi Evertonista pitäisi puhua nelosen kanssa samantasoisena, kun se on kolmas? Brighton vetää sarjataulukon puolessa välissä. Tällä tasolla Everton tähyäisi selvästi ylemmäs ilman tuota pistemenetystä. Lähtökohtiin nähden erinomainen suoritus, mutta nykyisellä tasolla oltaisiin haastamassa Newcastlea.

Sitäkään en ymmärrä, että miten "todellakin pitää verrata Pepiin ja De Zerbiin" muuttui yhdessä viestissä "miksi tämän kauden otteille ei saisi antaa tunnustusta?"-teemaksi. Ilmaisinko niin epäselvästi, että vertailut Pepiin ja De Zerbiin ovat tässä kohtaa aliarviointia?
Ei kai tässä Evertonin puolelta ole kukaan näin sanonut? Varmasti seura tähtää sinne Euroopan kentille mutta siitä viime kauden lähellä putoamista olleesta tilanteesta tuo muutos tuskin tapahtuu puolessa vuodessa.
Ainoa syy olla tähyämättä sinne tällä kaudella on se, että Evertonilta vietiin ne pisteet. Lykkää sarjataulukkoon Everton 26 pisteellä. Todellakin siitä kohtaa tähytään Eurooppaan. Kauden alussa ei varmasti ollut näin, mutta nyt on ja se on suurempi kehu kuin liigan puoliväli ja Brighton.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sehän oli se pointti, että ei ole tämän kauden otteille aiheellisen tunnustuksen antamista, että etsitään tosiallista tulosta paskempia suorituksia ja verrataan niihin.
Ahah ja se on sitten juuri niin.

Anteeksi Everton.
 
Viimeksi muokattu:

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös