Mainos

Valioliiga ja muu englantilainen jalkapallo 2023–2024

  • 171 272
  • 1 453

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Myönsit toki virheen ja minäkin pehmittelin vastausta, mutta seison edellisen tekstini takana ja olen täsmälleen samaa mieltä edelleen, enkä pidä sitä outona omasta näkökulmastani. Pointtihan viestissäni ei muutu, vaikka myönsitkin virheeksi. Ihmeen kovalta tämä minun pieni kriitikki sinulle tuntuu näin minun näkökulmastani.
Niin. Lähtökohtaisesti jatkoajassa ei keskustella toisista kirjoittajista ja varsinkaan niin, että koko kirjoituksen perusta ja kohde on toinen kirjoittaja, eli tehdään kirjoittajasta keskustelun aihe.

Yleisiin hyviin käyttäytymistapoihin taas ei kuulu potkia maassa kun ihminen on myöntänyt virheensä. Virheen myöntäminen pitää sisällään sen, että olisi pitänyt ottaa selvää enemmän asioista ja sen, että henkilö on tietoinen, että oma viesti oli täysin väärässä vaikka se perustui edelliseen ja sen hetkiseen hänellä olevaan tietoon.

Ainakin niissä Spurskeskusteluissa, joita sinä et ilmeisesti seuraa, eikä sinun tietenkään pidäkään, jos Spurs ei niiin paljon kiinnostele.
Edelleen siis jatkat minun kritisoimista ja arvailuja (piikkejä) minun tekemisistä. Mihin perustat tämän väitteesi?

Näköjään sinulla on pahasti mennyt hiekkaa vakoon jos pieni kritiikki jossain ottelukejussa kannattamaasi joukkuetta kohtaan saa sinut näin ärsyyntyneeksi viikkoja lyhyen kirjoituksen jälkeen. En tiennytkään, että olen Valioliiga ja muu englantilainen jalkapallo?

Yhtä selvää näissä keskusteluissa oli Angen pelifilosofia. Ja tietysti pelaajat ratkaisevat... Esimerkiksi mainitsemasi pelaajakolmikko on ihan avainroolissa tämän kauden Spursissa, se on totta. Mutta ei se pelifilosofia olisi muilla pelaajilla muuksi muuttunut, vaikka pelaajien taso olisikin laskenut. Ja toki niissä Spurskeskusteluissa tältä mainitulta kolmikolta odotettiinkin hyviä esityksiä jo kesällä. Joskin aiheellisesti oltiin huolissaan, mitenkä puolustaminen sujuu. Se on sujunut yli odotusten.
Pelifilosofia ei muutu, mutta pelaajat on se toteuttaja. Jos nyky Spurs joukkueen tilalla pelaisi HJK:n avaus, niin se peli näyttäisi täysin erilaiselta riippumatta siitä kuinka hyvä se pelifilosofia on. Toki se voi Lo Celson, Perisicin ja Royalin kanssa myös toimia, voi olla toimimatta, mutta kyllä pelifilosofian näkyminen kentällä on nimenomaan myös pelaajista kiinni ja osaavatko he toteuttaa kyseistä pelifilosofiaa ja onko heidän kyvyt siihen riittävät.

Jos pelaajat eivät pysty saamaan valmentajan pelifilosofiaa kentällä toteutettua, siis jos, niin se peli ei näytä silloin tietenkään hyvältä. Jos taas saavat toteutettua valmentajan pelifilosofiaa ja pelifilosofia on hyvä, niin se voi nostaa koko joukkueen pelin tasoa ja myös yksittäisten pelaajien tasoa.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Toki uusi valmentaja tuo aina uudet kujeet ja virtaa seuraan, mutta oli myös päivänselvää, mitä edelliset valmentajat tulivat Spursiin peluuttamaan. Ainakin niissä Spurskeskusteluissa, joita sinä et ilmeisesti seuraa, eikä sinun tietenkään pidäkään, jos Spurs ei niiin paljon kiinnostele. Yhtä selvää näissä keskusteluissa oli Angen pelifilosofia.
Ja ainakin omalla monitorilla näihin valintoihin ei kyllä mitenkään riemukkaalla innokkuudella lähtökohtaisesti suhtauduttu, koska Nuno, Jose tai Conte eivät ole kukaan mikään ”spurs-dna” valmentaja. @Ck taitaa katsella aika lyhyellä skoupilla tätä asiaa, koska Spurs kyllä tunnetaan pidemmällä ajalla nimenomaan hyökkäävästä ja viihdyttävästä futiksesta, toki myös ratkaisunhetkillä sulamisesta.
Ja tietysti pelaajat ratkaisevat... Esimerkiksi mainitsemasi pelaajakolmikko on ihan avainroolissa tämän kauden Spursissa, se on totta. Mutta ei se pelifilosofia olisi muilla pelaajilla muuksi muuttunut, vaikka pelaajien taso olisikin laskenut.
Tämä uudet pelaajat nönnönnöö on aivan turhaa, koska esimerkiksi viime kauden Bissouma oli yksi valioliigan huonoimmista pelaajista. Tällä kaudella aivan häkellyttävän hyvä, jos nyt jätetään viimeeksi nähty suoritus pois laskuista. Olispa ollut hieno nähdä millainen tuhnufloppi Maddison olisi ollut, jos olisi päässyt viime talvena pelaamaan contepalloa.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielenterveyteen liittyen

Katsoin muuten tuon Beckham dokkarin Netflixistä ja arvostus nousi kaveria kohtaa aika reippaasti. Myönnän, että pidin sitä mukavuuden haluisena kiiltokuvapoikana, jolla oli yksi superominaisuus.
Yksi asia jota arvostin aina, niin pelejänsä katsoen kuin tietenkin peliuransa jälkeen haastattelujen ja yleisten juttujen myötä, on se että kaikesta kiiltokuvamaisuudestaan ja ultrasuperhypertähteydestään huolimatta, ei kovemmin tai paremmalla asenteella duunia tekevää pelaajaa kentällä ja kaikesta päätellen treenikeskuksestakaan löytynyt.

Asennehan Beckhamilla oli ja on ollut aina priimaa, ja se on huokunut aina niin kentällä kuin sitten näiden osittain samojen ihmisten haastatteluista, jota nytkin Netflixin dokkarissa oli. Eli just tuo, että treenikeskuksessa ja peleissä oli aina 100% ammattimaisuus ja fokus täysin futiksessa. Oltiin yhtä isoa perhettä ja kaikki tehtiin vain ja ainoastaan sen futiksen ehdoilla, niinhän Becks dokkarissa sanoo, että hän itse ainakin uskoo että ei voi löytyä ihmistä joka tykkää enemmän jallkapallosta. Kai se tekee lajille nöyräksi, se on kaikki kaikessa ja siinä kunnioittaa kaikkea ja kaikkia jota siihen ympärillä liittyy.

Tekee heti mieli verrata moneen nykyiseen ns. tyylittelevään pelaajaan niin aika primadonnana varmaan vetelevät ja se duuninteko ja kaikki kärsii kun pitää varmaan samantien kun treenit loppuu ja koutsi viheltää pilliin, olla taas imago edellä niin staraa ja tyylikästä ja jätetään varmaan se nöyryys taustalle, just mitä Klosekin sanoi että meni nykyfutikseen maku kun eihän nyky"junnut" enää palloja keräillyt tai tehnyt näitä ennen normaaleja oheisia, ennen se oli jumalauta futiksen perusasioita niinkuin Pasi sanoisi jne. Veikkaan, että siellä kun on ollut Sir Alexia, Roy Keanea ja muita Unitedin kopissa niin siellä ei varmaan ole paljon mietitty että nyt en kyllä keräile tötsiä tai paina sata lasissa kun oon aika stara kuitenkin jo täällä jätti-Unitedissa.

Eli joo, Beckhamissa olen aina yli kaiken niiden uskomattomien potkuominaisuuksien lisäksi tykännyt siitä nöyryydestä ja asenteesta.

Ja tuo jota dokkarissakin sivuttiin, jonka muistan Fabio Capellon haastattelusta lukeneeni jo varmaan joskus 15 vuotta sitten, eli se miten Real Madridissa joukkueesta pudottuaan LA Galaxyyn jo sopimuksen tehdessään, treeneistä sivuun seurajohdon ja päävalmentajan toimesta vedettynä Beckham ei missannut yhtään sessiota, painoi omatoimista treeniä kentänlaidalla 100% ammattimaisellla asenteella kunnes sai Capellon aloitteesta kutsun takaisin porukkaan, ja oli kantavia voimia kun Real useamman pisteen takamatkalta nousi kaikkien yllätykseksi vikassa pelissäa vielä La Ligan mestariksi asti.

Kaikki nämä ja seuraaminen ihan sieltä debyyttiensä kulmilta kun teininä ja siitä eteenpäin ihastelin sitä timanttista oikeaa jalkaa, niin mun on pakko aina ja edelleen sanoa, että omissa kirjoissani Beckham on hieno pelaaja ja hieno mies, ihan jos puhutaan käytöstavoista ja nöyryydestä jota hänestä huokuu ulos.

Ja onhan kaikki tuon jonka läpi on elänyt sellainen mylly, just brittitabloidien ja muun median helvetissä sellaista, jota ei voi alkaa edes kuvitella minkälaista elämää se on ollut.
 
Viimeksi muokattu:

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Niin. Lähtökohtaisesti jatkoajassa ei keskustella toisista kirjoittajista ja varsinkaan niin, että koko kirjoituksen perusta ja kohde on toinen kirjoittaja, eli tehdään kirjoittajasta keskustelun aihe.

Yleisiin hyviin käyttäytymistapoihin taas ei kuulu potkia maassa kun ihminen on myöntänyt virheensä. Virheen myöntäminen pitää sisällään sen, että olisi pitänyt ottaa selvää enemmän asioista ja sen, että henkilö on tietoinen, että oma viesti oli täysin väärässä vaikka se perustui edelliseen ja sen hetkiseen hänellä olevaan tietoon.

Edelleen siis jatkat minun kritisoimista ja arvailuja (piikkejä) minun tekemisistä. Mihin perustat tämän väitteesi?

Näköjään sinulla on pahasti mennyt hiekkaa vakoon jos pieni kritiikki jossain ottelukejussa kannattamaasi joukkuetta kohtaan saa sinut näin ärsyyntyneeksi viikkoja lyhyen kirjoituksen jälkeen. En tiennytkään, että olen Valioliiga ja muu englantilainen jalkapallo?

Pelifilosofia ei muutu, mutta pelaajat on se toteuttaja. Jos nyky Spurs joukkueen tilalla pelaisi HJK:n avaus, niin se peli näyttäisi täysin erilaiselta riippumatta siitä kuinka hyvä se pelifilosofia on. Toki se voi Lo Celson, Perisicin ja Royalin kanssa myös toimia, voi olla toimimatta, mutta kyllä pelifilosofian näkyminen kentällä on nimenomaan myös pelaajista kiinni ja osaavatko he toteuttaa kyseistä pelifilosofiaa ja onko heidän kyvyt siihen riittävät.

Jos pelaajat eivät pysty saamaan valmentajan pelifilosofiaa kentällä toteutettua, siis jos, niin se peli ei näytä silloin tietenkään hyvältä. Jos taas saavat toteutettua valmentajan pelifilosofiaa ja pelifilosofia on hyvä, niin se voi nostaa koko joukkueen pelin tasoa ja myös yksittäisten pelaajien tasoa.

Ei hyvänen aika... Minä olen nyt aika sanaton. En rehellisesti sanoen oikein ymmärrä, miten sinä tämän näin itseesi otit.

Minun pointti oli, että ihmettelin, miksi sinä dumasit Spursin tämän kauden alussa, vaikka seurassa tapahtui kesällä täyskäännös. Minä en nyt omasta mielestä mennyt mitenkään henk. kohtaisuuksiin, kunhan ihnettelin, miksi dumasit joukkueen viime kausien näyttöjen perusteella, vaikka seurassa tehtiin täydellinen suunnanmuutos, joka alkoi jo viime kauden lopulla. Mistään muusta en sinua kritisoinut.

Mutta koska emme selvästikään ymmärrä toisiamme, tätä keskustelua on turha jatkaa. Ja voidaan sopia, että minä olen tässä se ärsyttävä ja inhottava ihminen. Mutta olin sitä tahattomasti, minulla ei ollut tarkoitus sinua noin syvästi loukata, miten tämän otit.

Enkä minä tätä mitenkään itseeni ottanut. Koin vain tarpeelliseksi tässä keskustelun aiheessa tuoda esille sen, mikä oli jo ennen kauden alkua tiedossa. En esimerkiksi halunnut nostaa itseäni jalustalle ja kertoa ennen kauden alkua tekemästäni kauden ennakko kirjoituksesta Tottenhamin omassa keskustelussa, jossa käytännössä kerroin nämä asiat. Koska ajattelin, että tällainen itsekeskeisyys saattaisi suututtaa. Uskalsin kuitenkin viitata näihin keskusteluihin, koska itse heitit huumorilla, että ehkä Spursin pelaajat ovat lukeneet jatkoaikaa (ilmeisesti sinun kirjoituksiasi).

Olen pahoillani, mutta olet sinäkin tässä ymmärtänyt minut ihan täysin väärin.

Toivottavasti osasin nyt ilmaista itseni. Minulla on siis huono fiilis siitä, miten minut tulkitsit. Tällaiset epäonnistumiset saa aina pohtimaan, että pitäisi poistaa käyttäjätunnus. Kun ei täällä tarkoituksella olla kenenkään mieliä pahoittamassa, vaikka haluaakin joskus jostain asiasta kirjoittaa, josta kokee tietävänsä aika paljon.. Jopa niin paljon, että uskaltaa joskus oikaista tai ihmetellä toisen erilaisia näkemyksiä. Ja edelleen, se että myönsit olleesi väärässä, ei liittynyt mitenkään siihen asiaan, minkä otin esille. Pointtiin kuului siis se, että sinun ei olisi tarvinnut alunperinkään olla väärässä ainakaan viime kausien perusteella. Tokihan olisit voinut edelleen epäillä Angen kykyjä tai pelaajien, jolloin en olisi varmaan reagoinut viestiisi millään tavalla, koska se olisi ollut "minun silmissä" hyväksyttävä perustelu.

(Tämä nyt venähti, mutta tuli niin kova tarve vääntää rautalangasta, pahoittelut taas)

Rauhaa ja rakkautta
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Tällaiset epäonnistumiset saa aina pohtimaan, että pitäisi poistaa käyttäjätunnus
Ei kannata poistaa, ei löydy toista foorumia, jossa pystytään näin järkevästi keskustelemaan jalkapallosta. Toki täälläkin omat mähinänsä on mutta verrattuna moneen muuhun foorumiin saati somessa käytävään keskusteluun, niin kyllä täällä aika hyvässä hengessä keskustelua pystytään käymään.

Mitä tulee itse Spursiin, niin aika vähälle huomiolle on jäänyt tuo maalivahti Vicarion hankinta. Aika vahva aloitus kauteen ja vaikka Rayan ja Onanan piti olla ne kovimmat maalivahtihankinnat, niin saa nähdä onko tässä kauden yllättäjä?
 
Jep Vicario on ollut nappihankinta, kuten myös toinen superonnistuja Van De Ven. Yhteistä näille molemmille on se, että olivat kakkosvaihtoehtoja (Raya, Tabsopa). Kerrankin Levyn pihistely saattoi tuoda säästöjen lisäksi myös paremmat pelaajat. Kyllähän nuo suluissakin olevat pelaajat olisivat saattaneet onnistua. Ei voi tietää. Ja alussahan tässä ollaan.

Empolissahan ollaan ilmeisesti oltu vähän jälkiviisaita/heränneitä ja harmiteltu sitä, että päästettiin (Vicario) niin helposti pois. Ja onhan tämä siis täysin tuuria Spursin osalta. Vicario lienee myös Paraticin viimeinen skouttaus Spursille.
 
Viimeksi muokattu:

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC

Liitteet

  • IMG_5098.png
    IMG_5098.png
    414,2 KB · kertaa luettu: 121
  • IMG_5099.jpeg
    IMG_5099.jpeg
    527,3 KB · kertaa luettu: 117
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Athletic katsellut ”sarjataulukon taakse” hiukan tilastoja.

Pari nostoa liitteissä, ei se perkeleen Newcastlen kupla vieläkään ole näköjään puhkeamassa.
Everton on kyl yks mysteeri. xG vastustajiin nähden 0,6 plussalla, alkuohjelma ollu näemmä tilastollisesti sarjan helpoin, ja ovat silti sijalla 16.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC

Lähde on Fabrizio Corona, joka kaiken mukaan aika epäluotettava. Parhaiten kuvattu ”pahaksi Fabrizio Romanoksi.” MUTTA, kaverilla on myös hyvät kontaktit Milanoon ja jos haluaa joskus edes jotain luotettavuutta niin nyt kannattaisi. Corona julkaisi myös aikaisemmin esiintulleen Juven Fagiolin laittomat vedonlyönnit.

Noh, seurataan ja kiroillaan sitten jos on tarve.
 
Ja siis nyt on varma jo että nuo Romanon tiedot ovat oikein. Pelaajia on kuulusteltu ja ovat jättäneet maajoukkueleirin.

Lisäys:

Viimeksi muokattu:

hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Jos miljoonan laittaa haisemaan parissa kuukaudessa, niin voidaan kai puhuta jo "lievästä" peliongelmasta... pelikiellot häämöttävät horisontissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös