En tiedä ihan tarkkaan mikä oli Unitedin tilanne 1992. Edellisestä mestaruudesta oli kauan mutta ilmeisesti rahaa oli tehdä hyviä hankintoja. Oliko sitä enemmän kuin vaikka Cityllä? Vai nousiko United lopulta ihan huipulle vain nuorten pelaajien kehittämisen ansiosta?
Seurasin Unitedia satunnaisesti vuosina 1983-1990 ja siitä eteenpäin intohimoisesti aina tuonna Berbatovin siirtosaagan ja Ronaldon itsekeskeisyyden huipentumisen päiviin, jonka jälkeen liekki hiipui nopeasti ja nykyään minulla ei ole minkäänlaista paloa joukkuetta kohtaan. Katson kyllä satunnaisesti tulokset, mutta lopulta on ihan sama onko United voittanut vai ei.
Minun Unitedini oli toista maata. Rahaa sillä oli aina, varmasti enemmän kuin toisilla, ja tarvittaessa sitä myös käytettiin. Fergusonhan pisti 1980-luvun lopussa seuraan tullessaan hyrskyn myrskyn ja hankki ihan julmetusti pelaajia ryhmään: Ince, Phelan, Irwin, Leighton, McClair, Webb, Sharpe, Bruce ja Pallister ensimmäisten joukossa. Vanhat sotaratsut myytiin alennuksella pois. Myöhempiä ostoja olivat mm. Parker, Kanchelskis, Schmeichel sekä tärkeimpinä Keane ja Cantona. Kaikkia Fergiekään ei silti saanut, mm. Paul Gascoigne ja Stuart Pearce kieltäytyivät punapaidasta.
Giggsin debyytin (kevät 1991) tilastot piti tsekata jostain brittilehdestä, nuorukaisen kun väitettiin maalanneen heti ensimmäisessä pelissään (taidettiin merkitä kuitenkin omaksi maaliksi, en muista).
Muistan aina sen syksyn, kun Cantona saapui Old Traffordille. Unitedin peli sakkasi pahoin ja olikohan ollut Schmeichel, joka oli vaatinut Fergusonilta uutta hyökkääjää, muuten joukkue jäisi taas nuolemaan näppejään (edellisen kevään sulaminen ja Leedsin mestaruus oli varmasti juutin mielessä). Fergusonin vastaus oli Cantona, johon itse suhtauduin hyvin ristiriitaisesti. Mies oli pelaajana loistava, mutta tietty ylimielisyys ja ylilyönnit olivat minulle vastenmielisiä. Eipä siinä kuitenkaan kauan mennyt, kun Cantona valloitti Unitedin fanit puolelleen. Hieman nauratti, kun Ken Loachin uusimmassa elokuvassa Kiitos tilauksestasi (2019) muisteltiin kuuluisaa mestaruustaistelua Newcastlen kanssa...
Ferguson peluutti myös nuorempaa kaartia ja antoi heille mahdollisuuksia ja ensimmäisenä heistä löi kunnolla läpi Torquaysta hankittu Lee Sharpe. Lee Martin puolestaan kohahdutti 1990 FA Cupin finaalin uusintaottelun voittomaalilla, mutta jatkoi sitten matkaansa Celticiin. Giggs tuli seuraavaksi ja sen jälkern Scholes, Beckham ja kumppanit.
Pelejä pääsi kunnolla katsomaan vasta sitten kun Valioliiga syntyi, vanhaa pääsarjaa nähtiin kauden aikana kymmenisen pelin verran tv2:lla. Canal+ vai oliko vielä silloin FilmNet näytti useamman pelin viikossa ja selostajana toimi Anssi Kukkonen. Niinpä sitten siskon luona istuttiin useina iltoina ja joskus arkisinkin puoleenyöhön. Onneksi sisko oli ymmärtäväinen veljeään ja tämän ystäviä kohtaan.
Näin turisi entinen United-fani, jonka suurimmat suosikkipelaajat olivat Keane ja Cantona, muut eivät pääse lähellekään.
