Mainos

Valioliiga ja Football League (ja cupit) 2022–2023

  • 200 650
  • 2 395

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jep, ja nostaisin sen pointin, että nämä Gascoignet ja Nykäset kykenivät sinä maailman aikana huipulla olemisestaan huolimatta treenaamaan ja jopa pelaamaan/kisaamaan kännissä ja lepopäivinä vedeltiin varmaan niin perkeleesti, Grealish tällaisena 2020-luvun huippufutiksen äärimmäisyyksiin viedyn vaativuuden ajan triplavoittajana ei pitkän pelikauden aikana ole luultavasti jurrissa kertaakaan, siinä on varsin iso lähtökohta sitä mahdollista alkoholistin loppuelämää rakennellessa.

Tottakai Grealish voi rapajuopoksikin vielä kääntyä, vaikka jo uransa aikana ja parempihan se olisi kesätkin kuivin suin olla tietenkin, mutta ne elämäntapansa 11 kk vuodessa tai oikeastaan 12 kk vuodessa lienevät ihan hieman eri tolalla kuin näillä 1980- ja 1990-lukujen urheiluskenen raikulivuosina alkoholismiin jo uran aikana ajautuneilla.

Uskon, että melko pian Grealish painaa jo elukkana kesätreeniä pohkeet kiiltäen ja siinä vaiheessa saattaa olla taas aika pirun pitkä aika ennen seuraavaa pienempääkin nappailua.
 

Buster

Jäsen

Liitteet

  • 2396076.main_image.jpg
    2396076.main_image.jpg
    250,5 KB · kertaa luettu: 66
  • war.png
    war.png
    890,1 KB · kertaa luettu: 68

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Huomenna aamulla julkaistaan ensi kauden otteluohjelma, niin kai sitä voisi uutta kausitopikkia pistää sitten auki lähiaikoina. Kuka vaan siis.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja uutta ketjua odotellessa, tässä tulevan kauden otteluohjelma:

Poimintoja:
- Ensimmäisen kierroksen selkein herkku on Chelsean ja Poolin peli.
- Kompany saa kivan aloituksen Valioliigassa: City vieraana.
- Lutonin joulukuu on aika horroria: kotona vastassa Arsenal, City, Chelsea ja Newcastle ja vieraissakin mm. Brentford.
- Spursin kevät on aikamoinen: peräjälkeen Newcastle, City, Arsenal ja Liverpool
- Isoista joukkueista Cityn syksy lienee vaikein: kohtaavat kaikki vaikeat vastustajansa loka-marraskuussa: Arsenal, Brighton, United, Chelsea, Liverpool ja Spurs. Vain Newcastle puuttuu listasta ja sekin on heti alussa vastassa.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pistikö muilla silmään, että lauantaille on laitettu kaikki pelit usein kierrokselta. Ei näytä sunnuntai pelejä montaa olevan.
Ainahan nuo vaihtavat paikkaa sen mukaan miten joukkueet pelaavat cup-pelejä (esim. Eurooppa-liigan torstai - sunnuntai -tahti) jne. Mutta joo, tyypillisestihän lauantaina on eniten pelejä, sunnuntaina pari ja maanantaina yksi. Sitten midweek-pelejä tulee sitä mukaa kun tulee siirtoja ja muuta otteluruuhkaa.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Newcastlen viisi ekaa matsia sitten Villa, City, Pool, Brighton ja Brentford.
Relegation battle, #howeout ja one season wonder lienevät osuvimmat kooditermit tuon päätteeksi.

Tulin huomanneeksi, että myös Chelsealla on marraskuussa aikamoisen vittumainen putki alkaen Spurs-pelistä.
 

Jeffrey

Jäsen
Newcastlen viisi ekaa matsia sitten Villa, City, Pool, Brighton ja Brentford.

Veikkaisin, että City ja Pool on helpompia voitettavia elokuussa kuin toukokuussa. Näin ollen tuo on mielestäni hyvä aloitus. Toki nämä keskikastin joukkueet joissa ei suurta mullistusta kesällä tapahdu ovat äärimmäisen vittumaisia kauden alkuun - myöhemmin sitten kärsivät esimerkiksi rosterin kapeudesta.

Itse olen yleensä toivonut kärkipään joukkueita alkukauteen. Tästä hyvä esimerkki nyt päättyneellä kaudella kun ensimmäisen 6 ottelun aikana kaatui Liverpool ja Arsenal.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuskin muualla kuin täällä ManU-fanien keskuudessa.
Meinasin änkyttää vastaan, että nimenomaan brittimediassa noin, mutta sitten muistin, että vain ManU saa tuollaista kohtelua siltä suunnalta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lert

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
ManUlla ihan mukava ohjelma. Vaikeita vastustajia ei tule juurikaan ryppäänä, vaan tasaisin väliajoin.

Viimeinen kotiottelu Arsenalia vastaan olisi tietysti mukava taasen aloittaa guard of Honourilla.
 

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
(1)
  • Tykkää
Reactions: V-G-

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös