Valioliiga 2007-2008

  • 111 599
  • 745

Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lontooseen olisi tarkoitus suunnata pienellä kaveriporukalla (4 henk.) syyskuun lopussa ja käydä katsomassa joku Valioliigaottelu lauantaina 29.9. ja haluaisin kysyä neuvoa lippujen hankkimisen kanssa. Tuona päivänä Lontoossa pelataan otteluohjelman mukaan seuraavat ottelut: Chelsea - Fulham, Tottenham - Aston Villa ja West Ham - Arsenal. Onko kyseisiin otteluihin (tai siis yhteen näistä kolmesta) lippujen hankkiminen vaikeaa, tai jopa mahdotonta? Mistä lippuja voi yrittää hankkia ja milloin? Kaikki mahdollinen apu otetaan ilolla vastaan, sillä en ole ikinä aiemmin Valioliigaotteluun lippua hankkinut ja olen siis kokolailla ulkona miten pitäisi toimia. Vastata voi vaikka yksityisviestillä, jos ei halua tukkia tätä ketjua tälläisellä keskustelulla. Vaikka voihan niistä vastauksista olla apua jollekin muullekin kuin itselleni.
 
Luin päivän Daily Mirrorista mykistäviä uutisia. Siellä Robbie "The God" Fowler oli jo huolissaan omasta tulevaisuudesta futaajana. Robbie-parka kun ei ole saanut vielä yhtäkään sopimustarjousta sen jälkeen kun lähti liitelemään Anfieldin liepeiltä.

Kuka ehtii huutaa ensimmäisenä tämän Alan Shearerin nuoruuden esikuvan? Nyt Mourinho&Abra hereillä!!
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Teamtalkin mukaan Regginan 24-vuotias hyökkääjä Rolando Bianchi olisi siirtymässä ManCityyn 8.8 milj.£. Kaveri näyttää paukutelleen viime kaudella 18 maalia Serie A:ssa. Hyvä!

Ensi viikolla näkisi ManCityn Ruotsissa, jos jaksaisi lähteä katsomaan. Keskiviikkona 18.7 on matsi Örgryteä vastaan ja lauantaina 21.7. vastassa Carlstad United Karlstadissa.
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Merseysiden uljaimman seuran kesätouhut vaikuttavat ihan mukavilta. Josko nyt olisi saatu touhuun kaivattua pitkäjänteisyyttä. Richard Wrightille löytyi viimein uusi seura (West Ham) ja "tulopuolella" siis Tim Howard.

Mitään megahankintoja ei ole tehty, mutta liekö varsinaisesti tarvetta/rahaakaan. Phil Jagielka (4m£, Sheffield U) voi olla kyllä pitkässä juoksussa ihan hyvä ostos. Pystyy kai pelaamaan monella paikkaa ja korvaa ainakin taatusti vaihdossa menneen Gary Naysmithin.

Hyökkäykseen tuli nuori Lukas Jutkiewicz (Swindon), joka lienee kuitenkin lähinnä tulevaisuutta varten hankittu jannu. Beattie-Johnson-kaksikolle ei varsinaisia haastajia löydy, mutta toivottavasti paikkaajia kuitenkin.

Paras uutinen on kuitenkin ollut Artetan ja Cahillin jatkot.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Mitään megahankintoja ei ole tehty, mutta liekö varsinaisesti tarvetta/rahaakaan. Phil Jagielka (4m£, Sheffield U) voi olla kyllä pitkässä juoksussa ihan hyvä ostos. Pystyy kai pelaamaan monella paikkaa ja korvaa ainakin taatusti vaihdossa menneen Gary Naysmithin.

Hurjaa tekstiä, mutta tulipa Jagielkasta mieleeni..mies on entinen Evertonin junnu. Hienoa työtä blueshitelta kaiken kaikkiaan, omasta junnusta maksetaan 4 miljoonaa puntaa. Way to go!
 
Hurjaa tekstiä, mutta tulipa Jagielkasta mieleeni..mies on entinen Evertonin junnu. Hienoa työtä blueshitelta kaiken kaikkiaan, omasta junnusta maksetaan 4 miljoonaa puntaa. Way to go!

Niin futiksessahan on sellainen kirjoittamaton sääntö, että omasta kasvatista ei tarvitse maksaa. Lämpimikseen vaan maksavat kun rahaa kerran on.

Toisaalta parempi kai hommata omia kasvatteja takaisin kuin ryöstää muiden akatemioista. Siis ihan noin ajatuksen tasolla, jos tällainen vekkuli ajatusleikki sallitaan.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Toisaalta parempi kai hommata omia kasvatteja takaisin kuin ryöstää muiden akatemioista. Siis ihan noin ajatuksen tasolla, jos tällainen vekkuli ajatusleikki sallitaan.

Ooh, näppärästi kyllä iskit.

Edelleenkään en kutsu tuota suurseurojen muiden seurojen junnujen värväämistä ryöstöksi. Pelaaja tulee jos haluaa, jos näkee että omassa seurassa tulevaisuus näyttää valoisammalta, niin silloin kai pelaaja jäisi vanhaan seuraansa. Tästä systeemistä en itsekään erityisesti pidä, vaikka Liverpool sitä harrastaakin, kuten myös kaikki suurseurat ainakin jossain määrin.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Portsmouth on näköjään vahvistunut aika merkittävästi hyökkäyksensä osalta. Prestonista jo aikapäiviä ympäri Englantia huhuiltu David Nugent sekä Lensistä ja Rennes´tä tuttu, maalinteossakin Ligue1:ssä kohtalaisesti onnistunut monipuolinen nigerialaishyökkääjä John Utaka siirtyvät Pompeyn riveihin potkimaan kuulaa.

Nostan edelleen hattua Redknappille ja Portsmouthille edelliskauden tempulleen nousta haudan partaalta säilymiseen, ja etenkin sen jälkeiselle työlleen hyvin jengiä vahvistaneiden mutta todella halpojen siirtojen kautta kehittyä varteenotettavaksi europeli-jengiksi ja ainakin ylemmän keskikastin joukkueeksi.

Viime kesänä ennustelin kovasti vahvistuneen ja uskomattoman nousun suorittaneen Pompeyn olevan kauden suurimpia menestystarinoita, ja niin uskaltaisin tehdä tälläkin hetkellä. Ei joukkue mitään Champions League-paikkoja lähde kovin vakavasti hakemaan tai ainakaan haastamaan ja viime kauden tavoin hyvän alun jälkeen saattaa hieman takellella, mutta pelaajalistasta voi nostaa aika kovia nimiä, joiden perusteella uskaltaisin povata freesi-Redknappin porukalle varsin mukavaa menestystä alkavalla sarjakaudella. Viime kaudella Bolton ja yllättäjä Reading vei sijoja Pompeyn nenän edestä, kiva seurata nouseeko loppusijoitus ensi kevään koittaessa?

Näitä mainitsemisen arvoisia nimiä ovat:
David James
Hermann Hreidarsson
Sylvain Distin
Dejan Stefanovic
Linvoy Primus
Djimi Traore
Lauren
Sol Campbell
Sulley Muntari
Matthew Taylor
Gary O´Neil
Niko Kranjcar
Sean Davis
Pedro Mendes
Lomana LuaLua
Benjani Mwaruwari
David Nugent
John Utaka
Nwankwo Kanu

Aika liuta kovan Valioliigatason pelimiehiä, ja jottei kaikkia nimiä tuolle listalle ladota, mainittakoon tätä rinkiä täydentävän mm. Primusin, O´Brienin, Pamarot´n kaltaisia kokeneita pelimiehiä ja käsittääkseni aika lupaavia junnuja on nousussa taustalla. Kaikkiaan erittäin vankkaa vaikuttaisi olevan edelliskauden puolivälissä varmalta putoajajengiltä näyttäneen porukan nousu kohti pysyvää ja nousujohteista jaksoa Valioliigatasolla.

Lisäpisteitä komeasta managerista.
 

Ultra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pyynikki bollklubbar, TBK & vadelmavenepakolaiset
Fantasy Premier League 07/08

Menee hieman off-topic:iksi, mutta kun ei vastaavaa aihetta osunut silmään niin pistän tänne.

Eli onko kukaan vielä perustanut Jatkoaikalaisille omaa liigaa tuonne premierleague.com sivun (Fantasy Premier League 07/08) skabaan? Jos joku on jo perustanut liigan Jatkoaikalaisille, niin liittymiseen tarvittavan koodin voisi laittaa tähän ketjuun.

http://fantasy.premierleague.com/
 

Lorimer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Leeds United
Sunderland on tarjoamassa £9m Heartsin maalivahdista Craig Gordonista, siirtosumma olisi Britannian suurin maalivahdista koskaan maksettu. Eikös Sunderland ollut Jääskeläisenkin perässä ja silloin puhuttin jostain £3-4m. Nyt pitäis vielä tietää kuka Craig Gordon ja mikä vittu noissa Brittipelaajissa oikein maksaa.
 

Sorppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Jokerit, LepRa (R.I.P.)
Sunderland on tarjoamassa £9m Heartsin maalivahdista Craig Gordonista, siirtosumma olisi Britannian suurin maalivahdista koskaan maksettu. Eikös Sunderland ollut Jääskeläisenkin perässä ja silloin puhuttin jostain £3-4m. Nyt pitäis vielä tietää kuka Craig Gordon ja mikä vittu noissa Brittipelaajissa oikein maksaa.

No huh! Aika huimasta summasta puhutaan, kiva "brittilisä". Gordon on erittäin lupaava 24-vuotias skottiveska, jota Wengerkin kehui Skotlannin voitettua Ranskan 1-0. Kaveria on huhuttu ainakin Arsenaliin, ManUun ja Rangersiin. Ilmeisen pätevä kaveri.
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
Itse ihmettelin tätä samaa tuossa muutama viikko sitten, kun Liverpoolin manageri Benitez ilmoitti, että Crouchin hintalappu on 20 miljoonaa puntaa...

Kohta saamme lukea Hutchingsin julistavan Emile Heskeyn hinnaksi £15 miljoonaa. Kyllähän tämä brittilisä on käsittämätön. No ainakin tulee liigaan mielenkiintoisia ulkomaalaisia ja ne antavat lisäarvoa Valioliigan kiinnostavuudelle.
 

Voittaja

Jäsen
Itse ihmettelin tätä samaa tuossa muutama viikko sitten, kun Liverpoolin manageri Benitez ilmoitti, että Crouchin hintalappu on 20 miljoonaa puntaa...

Eiköhän tuo hinta ollut a) aika suoraan verrannollinen muiden brittien hintoihin mitä niistä on maksettu ja b) ilmoitus että Crouch ei ole edes myytävänä
 
Eiköhän tuo hinta ollut a) aika suoraan verrannollinen muiden brittien hintoihin mitä niistä on maksettu ja b) ilmoitus että Crouch ei ole edes myytävänä

Ihan varmasti kaunispoika on myytävänä. Jos joku hullu löisi tuon 20 miljoonaa puntaa tiskiin, niin alle puolessa tunnissa Peter olisi jo junassa matkalla kohti uutta kotistadikkaa.
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
Järkisiirto.

Real Madrid boss Bernd Schuster has revealed he is interested in signing Chelsea midfielder Michael Ballack.

http://home.skysports.com/list.aspx...clid=186&lid=2&title=Schuster+keen+on+Ballack

Ballackin väkisinpeluuttaminen oli yksi syy Chelsean mestaruushaaveiden häviämiseen viime kaudella. Järki käteen ja Ballack Realiin. Yksinkertaisesti hemmolle ei löydy pelipaikkaa (Lampard) Chelsean keskikentältä. Järjetön hankinta Chelsealta, kuten moni ennustikin ennen viime kauden alkua.

Nery Castillo teki todellisen vaikutuksen Copassa ja nyt City on tuomassa peluria Valioliigaan. Olisi todella mielenkiintoinen hankinta Valioliigaan. Castillo haluaa tehdä maaleja ja ratkaista pelejä. Toivottavasti siirto toteutuu.

Manchester City target Nery Castillo claims Olympiakos are prepared to sell him

http://home.skysports.com/list.aspx...ity+get+Castillo+boost&channel=football_home&
 
Viimeksi muokattu:
Castillo olisi mielenkiintoinen uusi nimi Valioliigaan. Samaan sarjaan kuuluu myös Juventuksen loistava laitapakki Georgio Chiellini, jota City on tuomassa Englantiin.

Näyttäisi siltä, että City onnistuu siinä missä Pool ei onnistunut.

http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/football/teams/m/man_city/6918967.stm

Hieno pelaaja kyseessä joka tapauksessa. Ihmettelen vaan miksi Juve haluaa luopua hänestä, sillä Chiellini on täysin valmis pelaamaan vasemman laitapakin tontilla huipputasolla läpi pitkän kauden myös Serie A:ssa.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Ballackin väkisinpeluuttaminen oli yksi syy Chelsean mestaruushaaveiden häviämiseen viime kaudella. Järki käteen ja Ballack Realiin. Yksinkertaisesti hemmolle ei löydy pelipaikkaa (Lampard) Chelsean keskikentältä. Järjetön hankinta Chelsealta, kuten moni ennustikin ennen viime kauden alkua.

Väkisinpeluuttaminen ja väkisinpeluuttaminen, kenenköhän siellä sitten olisi pitänyt pelata. Fakta on kuitenkin se että loukkaantumisia oli aika runsaasti, Cole oli melkein koko kauden pois, Robben vähän väliä, Mikel ei ollut vielä valmis alkukaudesta pelaamaan kovia minuutteja, SWP:sillä ei taso riittänyt ja Makelele ei enää ole siinä kunnossa että joka pelin pelaisi. Kyllä siellä oli hyvin tilaa Ballackille pelata, eikä hän edes mitenkään erityisen paljon pelannut, loukkaantumisia hänelläkin oli, 2016 minuuttia Valioliigassa. CL:gassa tosin parhaat pelinsä pelasi, mutta järjettömästä hankinnasta puhuminen nyt on aika kaukaa haettu.

Kyllä siellä keskikentällä myös muitakin pelaa kuin Lampard, ja Ballack nyt pystyy erinlaistakin roolia pelaamaan. Fakta on myös että loukkaantumisia sattuu sekä Afrikan kisat vievät Mikelin ja Essienin pois suhteellisen pitkäksi aikaa. Makelele on vuoden vanhempi ja hänen peliaikaansa varmasti rajoitetaan entisestään. Kyllä Ballack on ihan järkevä pitää, toki jos Real jotain suuria rahoja rupeaa tarjoamaan niin hänet saatetaankin myydä, aika hyvää bisnestähän se olisi kun ilmaisella siirrolla kuitenkin tuli vain vuosi sitten.
 
Viimeksi muokattu:

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Blackburn vahvistaa vielä ehkä hieman yllättäen hyökkäystään hankkimalla Benni McCarthyn, Jason Robertsin, Matt Derbyshiren ja Maceo Rigtersin rinnalle vielä Bayern Münchenistä Paraguayn maajoukkuekärjen, Roque Santa Cruzin. Hinta tietojen mukaan 3,5 miljoonaa puntaa.

Pakko kyllä sanoa, että pitkään aikaan ei Rovers-fanina ole odotellut kautta jo näin innolla. Edellyttäen tietysti että Morten Gamst Pedersen ja Benni McCarthy pysyvät joukkueessa. Tällä porukalla on ihan mahdollista kamppailla mm. Arsenalin, Tottenhamin ja Evertonin kanssa jopa siitä viimeisestä UCL-paikasta.
 

rokka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Canadiens, Manchester City
Castillo olisi mielenkiintoinen uusi nimi Valioliigaan. Samaan sarjaan kuuluu myös Juventuksen loistava laitapakki Georgio Chiellini, jota City on tuomassa Englantiin.

Näyttäisi siltä, että City onnistuu siinä missä Pool ei onnistunut.

Liekö onnistuu sittenkään?
Real Sociedadista siirtyy cityyn samaa paikkaa pelaava Javier Garrido.

Sylvain Distinin jättämää aukkoa tulee täyttämään kroatian maajoukkuetoppari Vedran Corluka. Kunhan saa työluvan.

Elano siirtyy Shakhtarista 8millin summalla vahvistamaan keskikenttää.

Vaikka yhtään kärkeä ei ole näissä tämän päivän siirroissa, niin näinköhan Castillon suhteen on enää suunnitelmia. Rahaa on taatusti palanut urakalla.

Vaikka Chiellini ja Castillo olisivat aika kaappauksia, niin silti jo mieltä lämmittää nämä Cityn tämän kesän vahvistukset!

Tänä kesänä:

Rolando Bianchi (Serie A maalipörssin 4:s)
Martin Petrov
Geovanni
Gelson Fernandes
Vedran Corluka
Javier Garrido
Elano (!!!)

Viime vuonna:

Bernardo Corradi
Ousman Dabo
Paul Dickov
Joe Hart
Da Marcus Beasley (laina)
Andreas Isaksson
Dietmar Hamann
Hatem Trabelsi

Emile Mpenza

Laatuero on aika huimaava, tosin niin on varmasti hintaerokin:)
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Vaikka yhtään kärkeä ei ole näissä tämän päivän siirroissa, niin näinköhan Castillon suhteen on enää suunnitelmia. Rahaa on taatusti palanut urakalla.

Hyökkääjiä näyttää jo olevan 7 kpl: Bianchi, Corradi, Samaras, Mpenza, Dickov, Vassell, Sturridge. Ei ainakaan lukumääräisesti tarvita enempää. Dickovin voisi tosin myydä/antaa pois, vaikka eilen maalin Shrewsburyn verkkoon tekikin. Corradia pidin varmana lähtijänä, mutta hän on tehnyt maalin yhtä lukuunottamatta kaikissa harkkamatseissa ja ollut siis positiivinen yllätys aneemisen viime kauden jälkeen. Tosin viime kaudella oli helppo nähdä, että Cityn hyökkäystyöskentelyssä ei muutenkaan ollut päätä eikä häntää. Palloa ei edes saatu kärjille. Nyt on toinen meininki.

Tällä hetkellä avauksen kärkipari on Bianchi-Corradi tai Bianchi-Samaras. Vassell ei ole ihan puhdas kärkipelaaja, vaan enemmän vasenlaita/kkp/kärki-yhdistelmä. Petrov kuitenkin on tyylipuhdas vasen laituri, joten Vassellin on vaikea mahtua avaukseen.

Kovasti on jengi uudistunut, joten alkukaudesta voi olla vielä vähän tahmeaa. Menikös muuten bulgaari Bojinovin siirto puihin kun ei näy Cityn sivuilla pelaajalistassa? Eilen vielä oli uutinen, että olisi tehnyt diilin.
 

Migelo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Spurs, JJK
Menikös muuten bulgaari Bojinovin siirto puihin kun ei näy Cityn sivuilla pelaajalistassa? Eilen vielä oli uutinen, että olisi tehnyt diilin.

sportti.com taisi olla ainut media joka uutisoi Bojinovin siirrosta varmana. Taidettu toimituksessa tehdä vähän turhan hätäisiä johtopäätöksiä..

Kovasti on kyllä ManC vahvistunut ja paperilla ainakin ilmoittautuu mukaan kamppailuun europaikoista. Vielä jos sinne Bojinov ja huhuttu Chiellini saapuu niin ensimmäistä kertaa vuosiin on Manchesterissa kaksi varteenotettavaa jalkapallojoukkuetta. Mielenkiintoinen kausi tulossa, kun tuntuu että neljän suuren etumatkaa on kurottu aika merkittävästi kiinni ainakin Spursin ja Cityn toimesta.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Menikös muuten bulgaari Bojinovin siirto puihin kun ei näy Cityn sivuilla pelaajalistassa? Eilen vielä oli uutinen, että olisi tehnyt diilin.
Ei sitä vielä ole vissiin ihan viimeistelty. Olisi mielenkiintoista nähdä miten Bojinov Valioliigassa pärjäisi. Kaiken kaikkiaan hienoa nähdä että Cityllä näyttää rämpiminen loppuvan. Vähän tosin kyllä ihmetyttää/huolestuttaa nuo summat mitä esim Elanosta maksetaan sekä se milloin uuden omistajan kaapista paljastuu luurankoja ja mitä sitten tapahtuu. Mutta toivotaan parasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös