Mainos

Vakavin sairastamasi sairaus?

  • 10 148
  • 59

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Intissä tuli sairastettua keuhkokuume, mutta ylivoimaisesti ikävin sairaus, oli ison mätä paiseen ilmentyminen kurkkuun siinä 17-vuotiaana. Olin pari viikkoa kuumeillut ja ollut antibiootttikuurilla, kun sitten tervehdyin parin päivän ajaksi ja lähdin maanantaina kouluun, mikä osottautui virheeksi. Oli seuraavana aamuna oli kuume taas noussut, pää omituisesti kalellaan ja jotain punasi näppylöitä pitkin kroppaa. Dextrasta sitten passittivat suoraan muistaakseni korvatautien klinikalle, ja siellä päivystyksessä kului 3-4h ihan pökkyrässä. Ottivat saman tien sisään sairaalaan ja vietin siellä sitten kolme päivää letkuissa samalla, kun aamuisin lääkärit imivät nenän kautta laitettujen letkujen kautta sitä mätää pois kurkusta. Voin ihan suoraa sanoa, että se oli kivuliainta mitä olen koskaan kokenut. Sairaasta lopulta päästyäni he antoivat vielä sairaslomaa kolmen viikon ajaksi.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Noita ihottumia on kanssa ollut. Nivusissa ja muissa taipeissa oli muutama vuosi sitten pirun sitkeästi semmoista punaista läiskää. Yhdessä vaiheessa oli koko haarojen seutu pelkkää punaista. Kaikenlaista kallista tököttiä ja pilleriä siihen kokeiltiin, kunnes sitten lopulta tehokkaimmaksi osoittautui semmoinen vauvoille (?) siroteltava talkki. Hävisi sitten lopulta vähän kuin itsestään.

Angiinan muistan kanssa joskus peruskouluaikana sairastaneeni. Kova kuume oli ja nieleminen tuskallista, se on jäänyt mieleen.
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Ehkä vakavimmaksi voisi sanoa vuonna 2013 sairastamani flunssakierteen, jonka seurauksena vasemmasta korvasta lähti kuulo pysyvästi lähes kokonaan ja tasapainoelin vaurioitui.
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Keuhkokuume tuossa pari kevättä takaperin. Muistan kyllä vähän liiankin hyvin tuon ajankohdan... + viittä vaille ettei tullut osoitteenmuutoslappua laitettua arvauskeskukseen suunnille kun suunnilleen joka toinen päivä verikokeissa piti käydä. Kuulemma olin aika huonossa hapessa ollut.
 

redlate

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ketterä
Sappikivet ja niiden seurauksena kroonisesti tulehtunut sappirakko. Ne, jotka ovat saanet palloa genitaalialueelle pystyvät jotenkin hahmottamaan sitä kipua. Paitsi että se kesti pahimmillaan pari vuorokautta.
Myös se aikuisiän vesirokko oli suht hanurista.
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Aika vähällä päässyt. Intissä vietin yhden viikon veksissä kun iski raju kuume päälle. Koko viikon lähinnä nukuin. Oli liian väsynyt lukemaan tai katsomaan edes televisiota. Ruoka joka meni alas oli mehu ja puuro. Torstaina oli pakko kusettaa, että kuume oli jo laskenut. Oli pitkät lomat edessä ja he meinasivat, että pitäisi veksiin jäädä viikonlopuksi. Onneksi kaveri lupasi kyydin kotio kun meinasivat, että auton rattiin et saa vielä mennä niin sillä verukkeella pääsin kotiin viikonlopuksi. Kyllä sitten siitä loppujen lopuksi selvisin antibioteilla ja levolla.
 

Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
Ei ole tullut yhtään sellaista sairautta, että se ansaitsisi maininnan tässä ketjussa. Toivottavasti ei tulekaan.
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sappikivet, niiden aiheuttamat kohtaukset ja lopulta sappirakon tulehdus. Sappirakko oli ilmeisesti revennyt ja sappinestettä vuotanut vatsaonteloon tms. tai näin ainakin asian ymmärsin. Sappirakko poistettiin, minkä jälkeen ei ongelmia ko. asian kanssa. Kaiken kaikkiaan elin varmaan viikon verran joululomien aikaan (taisi olla vuodenvaihde 2013-14) tulehtuneen sappirakon kanssa. Kaksi kertaa päivystyksessä, ensimmäisellä kerralla varmaan kuusi tuntia odottelua ja toisella neljä. Ensimmäisellä kerralla kotiutettiin jonkin närästys- tms. lääkkeen kanssa (joka nyt pikkuisen lievitti oloa, muttei tietenkään varsinaisesti tehonnut), mutta toisella kerralla onneksi lähete sairaalaan, jossa ensin vuorokauden verran leikkauksen odottelua ja antibioottia suoneen jne. Sitten tähystysleikkaus ja kotiutus parin vuorokauden kuluttua. Ihan mielenkiintoinen tuo viikko tauotonta kipua lähes nollaunilla.
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Varmaan viimevuotinen keuhkokuume. Siihen sentään ennen kuoltiin. Eikä se kyllä mihinkään helpottanut ennen diagnoosia ja siitä seuranneita antibiootteja.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ei ole tullut yhtään sellaista sairautta, että se ansaitsisi maininnan tässä ketjussa. Toivottavasti ei tulekaan.

Samaa mietin, vaikka antibioottia on kyllä laitettu suoneen, kun oli serpit todella korkealla jonkun bakteerin takia. Parikin tulehdusta on ollut, mutta ei mitään tälläisiä mitä tovereilla.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Toisten vakaumuksen kunnioittaminen on usein hankalaa. Tämän kun muistaisi myös itse.

On sitten sen toisen vakaumus mikä tahansa. Onkohan täällä muslimeja? Melko varmasti, tänne vaan rohkeasti!
 

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Toispuoleinen kasvohalvaus. Kaikki alkoi siitä kun yritin hoitaa nuhaa huuhtelemalla nenää nenäkannulla: liian kova puhallus -> korva lukkoon pariksi viikoksi. Korva kipeytyi sen verran ettei kipulääkkeistä ollut apua. Työterveydestä antibiootti kuuri, mikä ei juurikaan jeesannut. Yhtenä iltana leegoja pestessä huomasin ettei toinen puoli kasvoista ollut oikein tikissä, kun pepsodentit löytyi rinnuksilta. Vaimoa sai tovin vakuutella ja rauhoitella, ettei aivoverenvuoto vaikuttanut todennäköiseltä diaknoosilta. Seuraavana päivänä sitten uudestaan työterveyteen, mistä nopea passituksen Meikkuun. Siellä hiukan yllätyksenä itselle oli hoidon laajuus: tärykalvo puhkaistiin ja tipassa kahta lääkettä + nappeja napaan, sekä tippoja korvaan. Jos seuraava päivä ei olisi ollut jouluaatto, sairaalahoito olisi jatkunut n. viikon. Ärsyttävintä tuossa vaivassa oli reissusuunnitelmien mönkään meno ja silmäluomen teippaaminen mitä piti viikon tehdä yöksi kun luomi ei liikkunut.
 

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aikuisiällä sairastettu vesirokko oli kieltämättä aika vittumainen. Ensimmäistä nenään tullutta näppylää luulin finniksi. Pian nousi kuume ilman mitään muita oireita, ja kerkesin vähän ihmetellä että mistäs nyt tuulee. Sitä ihmettelyä ei tosin kauaa jatkunut, kun seuraavana päivänä kroppa oli täynnä näppylöitä ja kuume huiteli siellä 40 asteen paremmalla puolen. Seuraavan reilun viikon aikana oltiin jo lähdössä sairaalaan useampaankin otteeseen, kun kuumetta ei meinannut aina saada laskemaan perus särkylääkkeillä. Lähinnä tuolta ajalta muistan sen infernaalisen kutinan ja sen, etten tajunnut oikein mistään mitään. Ei jaksanut tehdä muuta kuin nukkua, mutta nukkumaan ei pystynyt vaan se oli semmoista valveunissa hourailua.

Syyhypunkin sain myös joskus ala-asteella. Aina tiettyyn kellonaikaan päivästä reisiä ja pakaroita alkoi kutittaa aivan saatanasti ja oli pakko lähteä kesken oppitunnin vessaan raapimaan ko. alueita vereslihalle. Tästä kiusallisesta vaivasta ei oikein tehnyt mieli kertoa kellekään. Pari päivää myöhemmin uskaltauduin kuitenkin terveydenhoitajalle, joka tajusi heti mistä on kyse ja selitti sen minulle. Siellä ne perkeleet kaivelivat käytäviään ihon alla ja kropan vastareaktio aiheutti kutinan. Lääkekuurilla ja vuodevaatteiden pesemisellä tuosta selvittiin suht pikaisesti.

Toistaiseksi fyysisen puolen jutuista on siis selvitty lähinnä kutinalla. Toivottavasti hyvää tuuria riittää jatkossakin.
 
Eipä ole, *kop kop kop*, ollut mitään kovin vakavaa. Pari kertaa ollut sellaista kovaa kuumetta, että on alkanut olla vähän "pihalla" maailmanmenosta, vähän kuin todella kovassa laskuhumalassa. Ensin joskus 13-vuotiaana, ja sitten myöhemmin intissä. Siellä se tuntui vaan hauskalta, kun pääsi viikoksi osastolle lukemaan kirjoja metsässä möyrimisen sijaan, ja sai tyttöystävät ja kaverit sinne käymään ja karkkia+kirjoja tuomaan.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Chikungunya oli päräyttävä (sori) kokemus. Ei sinänsä erityisen vaarallinen, mutta tulipahan koettua kunnon horkka! Jotenkin aiemmin kuvittelin, että horkka on vilunväristyksiä, mutta se oli itse asiassa lihasten nykimistä niin pienessä mittakaavassa, että siihen ei tahdonalaisesti pysty. Hämmentävä kokemus, kun vatsalihakset, rintalihakset sekä hauikset nykivät kuumeen noustessa.

Toki kokemuksen ikimuistoisuutta lisäsi se, että oma diagnoosini oli heti malaria.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Vaikka avauksessa toisin suositeltiin, laitan tähän syövän. Ei siinä ole mitään salattavaa. Tarkalleen (päivä sinne tänne) seitsemän vuotta sitten diagnosoitiin akuutti lymfaattinen leukemia (se mikä on lapsilla kohtuullisen yleinen). Tätä hoidettiin parhaalla tunnetulla tavalla, eli ulkopuoliselta luovuttajalta (veli minun tapauksessa) kerätyillä kantasoluilla.

Kaikessa rankkuudessaan kokemus oli ehdottomasti positiivinen (ei, en suosittele) ja surulliseksi sen tekee lähinnä se, että havaitsin normaalielämän olevan usein paskempaa kuin kuoleman kanssa nopan pelaaminen.

Voin muuten paljastaa kaksi asiaa: Mitään erotuomarikorttia (sitä usein kysellään) tai terveen papereita ei ole. Tiedän, että olen toipunut ja terve, mutta mitään tulostetta siitä ei ole. Päinvastoin olen loppuiän seurannassa. Hyvin harvassa ja symbolisessa, mutta kuitenkin.

Tuli mieleeni vielä jälkikäteen, että leukemian hoitoihin liittyen tuli koettua myös veritulppia (aspiraginaasi tms. lääkkeen aiheuttama), hyvin työläästi poistettu sairaalabakteeripaskatauti (hoidetaan jatkossa tod.näk. ulostesiirteillä, mikä on huikea juttu. Vihaan antibiotteja.) sekä sinällään aikuiselle vaaraton rs-virus jota muutaman viikon kantasolusiirron jälkeen hoidettiin HUS:ssa puolitoista viikkoa keuhkokuumeen ehkäisyksi.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Myyräkuume.
Perin juurin vittumainen tauti, vaikkei nyt henkeä uhannutkaan. Varsinkin, kun päästää lääkärille menon vähän liian myöhään ja työterveyslääkärin pätevyys on onneton. Itse tajusin mennä lääkäriin vasta kolmantena 39+ kuumepäivänä ja tämä oletettavasti kirjekurssilla pätevyytensä osoittanut lääkärisneito otti kyllä pikatestin, mutta passitti sen paremmin tutkimatta kotiin lepäämään. Seuraavana aamuna olikin sitten jo näkö lähes lähtenyt, n. 20cm asti näki selkeästi ja kaikki sen takana oli sumeaa. Tässä vaiheessa ymmärsin marssia päivystykseen, jossa jo pelkkä kusitestin keltaisenruskea väri kertoi, että taatusti kannatti odottaa siihen asti. Siitä edelleen reilu viikko sisätautiosastolla, jossa onneksi sai kipuihin hiukan apteekkarin tarjoaman tymäkämpää myrkkyä. Näko alkoi palautua kolmessa päivässä, enkä onneksi ihan onnistunut tuhoamaan munuaisian. Kivulias ja vittumainen tauti oli kyllä.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tästä jätkästä on kerran kiskottu adenooma ulos - ja korvasta. Hyvälaatuinen kasvain ja todella vähäiset mahdollisuudet mihinkään pahempaan, mutta hyvä että näitä työterveyshuollossa huomataan. Tai siis itsehän minä tutkimuksiin menin, kun kuulo huononi, vaikka meinasin sen laittaa jo rokkikeikkojen piikkiin. Mutta siis hyvät palstaveljet, jos teillä on työterveyshuolto, niin sitä kannattaa arvostaa. Sen parempaa palkanlisää ei ole.

Ja oma lääketieteellisesti pätevä arvioni on se, että tuo saatanan mato tuli vain Cheekille altistumisesta. Rokin kuuntelu jatkuu.
 

Vino

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Keuhkokuumehan se on. Siitä on jo vuosia aikaa, mutta sillon ei kyllä ollu kivaa. Yskästä kaikki lähti liikkeelle, siitä kehitty pahemmaks ja loppujen lopuks työkaverit passitti lääkäriin.
Sanoivat, että näki silmistä ettei kaikki oo kunnossa. Lääkärissä sain antibioottikuurin ja kaikki mahdolliset kokeet otettiin ja keuhkot kuvattiin (kiitos työterveys!). Vielä kaupan päälle lääkäri kysyi, että onko mulla joku joka vois mua seurailla. Olihan se, äitin luo menin yökylään ja kaikki meni hyvin.
Antibioottien ansiosta kuume lähti alenemaan vauhdilla, mutta sitten se olo menikin ihan voimattomaks. Sängyn reunalla istuin ties kuinka kauan ja suunnittelin vessaan menoa (matkaa oli ehkä 5 metriä), mutta ei vaan jaksanut saman tien lähteä. Jossain vaiheessa kun vähän olin jaloillani, menin keittiöön katsomaan mitä äiti touhuaa (oli jouluviikko), niin se säikähti kun menin sinne "sää oot kun haamu!"
Elämä kuitenkin voitti (mikäs sen pahan tappas?), ikinä en toivo tuota tautia edes pahimmalle viholliselle. On se vaan niin kauhea tauti!
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toistaiseksi ainakin (kop kop) olen välttynyt miltään flunssaa pahemmalta ja niitäkin osuu kohdalle melko harvoin. Iän myötä pahaksi riesaksi on kasvanut kuitenkin syöpäkammo. Molemmat vanhempani syöpä vei melko nuorena, äiti 49 vee, isä 56 vee. Vaikka kummankaan näistä syöpätyypeista ei pitäisi olla perinnöllisiä, niin silti aina jonkun patin jossain päin kroppaa havaitessaan tai flunssan pitkittyessä normaalia pidemmäksi tmv. poikkeavaa, alkavat pahat ajatukset jyllätä pääkopassa. Toisaalta isovanhempani elivät kaikki melko vanhoiksi, joten sillä olen itseäni lohduttanut aina syöpäpelon iskiessä.
Ja niin, onhan mulla todettu verenpainetauti tossa vuos sitten, mutta kun ei hirveästi oireile ja paineet pysyvät lääkityksellä, ruokavalinnoilla ja liikunnalla sallituissa rajoissa, niin ei sitä oikein huomaakaan sairaudeks.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Borrelioosi reilut kakskyt vuotta sitten. Silloin ei ollut nykyisiä täsmälääkkeitä, olin testiryhmässä ja vedin erilaisia kuureja kuurien perään ja ravasin verikokeissa. Koko lysti kesti vähän reilun vuoden. Punkit on perseestä.
 

tiimari

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sydänlihaksen tulehdus. Jossain vaiheessa oli vähän hektisempää elämässä, kun piti opiskella, käydä töissä, valmentaa junnuja ja itekkin pelailla, koska äijät oli aika vähissä. Siinä ohessa piti käydä myös poikain kanssa kylillä tyttäriä moikkaamassa parikolme kertaa viikossa. Jossain vaiheessa pukkas pikku flunssan päälle, joka sitten pitkittyi ja pitkittyi.

Pari viikkoa meni kuin sumussa, näki melko hämärästi ja ei oikeastaan kuullut mitään. Vähän rivakamman liikkumisen yhteydessä sydän tuntu vetävän kahta eri tahtia ja välillä joka paikkaan sattui.

Lääkäri onneksi huomasi saman tien mikä mättää ja määräsi 2 kuukauden totaalilevon. Se auttoi ja opetti muutenkin vähän rauhoittumaan ja miettimään kannattaako sitä koko ajan koohottaa menemään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös