Vahvistusilluusio on ihmiselle luontainen tapa tehdä virheellistä tietoa tosiasioiden perusteella. Mutta toisaalta vahvistusilluusion merkitystä ei voi väheksyä toisissa yhteyksissä, joissa toisen kaltainen toiminta ei olisi kovin järkevää.
Mitä vahvistusilluusio sitten on?
Ajatellaan, että ihminen tekee alkutilanteessa havainnon, jonka perusteella tekee perusoletuksen. Toisaalta ihminen voi myös kuulla tai lukea oletuksen jostain ja hyväksyä sen lähtökohdakseen. Siis joko havainto tai kuultu oletus.
Tämän jälkeen ihmiselle on luontaista vahvistaa oletustaan tarkentamalla havaintokykynsä vain siten, että oletusta vahvistavat havainnot poimitaan. Oletusta vastaan olevat havainnot joko poistetaan poikkeamina tai niitä ei edes huomata. Tämä koskee sekä konkreettisia havaintoja, että puheesta tai tekstistä nousevia havaintoja.
Kun syntynyt oletus on saanut tarpeeksi mieleisiään havaintoja, uskomus on kehittynyt tiedoksi, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Mutta usein vahvistusilluusion kautta saatu peruslähtökohta on niin vahva, että sitä ei kukaan voi edes kyseenalaistaa tai ehdottaa todellista empiristä havaintotyötä todellisen tilanteen todentamiseksi.
No niin, sitten esimerkki, jonka kautta pääsee helpommin mukaan ymmärtämään vahvistusilluusion merkitystä jääkiekon diskurssissa eli tyypillisessä keskustelukulttuurissa.
Jokainen Sm-liigaa seuraava tietää tämän perusväitteen:
JYP KAHVAA. AINA JA IKUISESTI.
Jos jollain on tämä peruskäsitys, joka on syntynyt jostain ottelusta tai kuullusta väitteestä tai kirjoitetun tekstin lukemisesta, ja sitten k.o. henkilö näkee Jypin pelaavan kaukalossa, niin hän taatusti näkee kaikki Jypin tekemät kahvaukset. Ja vahvistaa näin käsitystään. Toisaalta havaintokyky ei riitä näkemään vastustajan kahvausta tai sillä ei ole merkitystä, sillä JYP KAHVAA. Jos vastustaja sitä tekee, niin vain siksi että koska toinenkin eli Jyp.
Aito käytännöllinen tutkimus eli kaikkien kahvauksien havainnointi ja sen jälkeen tosiasioihin perustuva päätelmä siitä, kahvaako Jyp olisi jotain, mutta ihmisen luontaiseen toimintaan ei kuulu tehdä koko ajan tilastoa tapahtumista.
En ole itse tehnyt tutkimusta siitä kahvaako Jyp keskimääräistä enemmän vai yhtä paljon kuin muutkin. Tai onko Jypin aikaisemmat joukkueet kahvanneet enemmän kuin nykyiset? Sillä ei ole oikeastaan merkitystä. Olennaista on se, että minusta olisi hienoa, että ihmiset ymmärtäisivät, että heidän kliseiset käsityksensä eivät useinkaan perustu todelliselle tiedon perustalle, vaan mutuperustalle, jota vahvistetaan.
Monen Jyp-kannattajan mielestä Jyp ei kahvaa sen enempää kuin muiden joukkueiden pelaajat. Tilastoja tässä asiassa tarvittaisiin, jotta väitteet saataisiin puntaroitua.