Luehan viestini uudelleen ajatuksen kera.Millä tavalla seura on syvältä? Sport palkkasi Nikon kuntoutumaan ja pelasikin muutaman pelin ennen uutta loukkia. Yritti joulukuussa paluuta jäälle TuTon paidassa eikä paikat kestänyt. Nyt sopimus purettiin ja kaiketi koko ammattilaisura on paketissa joten soppari purettu yhteistuumin. Mikä tässä on seuran vika ja millä lailla?
Ymmärrän, että kannattajilla on paha olla, mutta jotain rajaa.
Siirtyi Ruotsiin neljänneksi korkeimmalle tasolle. Eli tosiaan ei Liigassa enää paikat kestänyt niin siksi siirtyi pois.Voihan se olla että Nikko itse todennut että paikat ei kestä enää liigan vauhtia mutta jossain tyyliin Ranskan liigassa vielä pärjää.
Tekee/ teki Sampat.Siirtyi Ruotsiin neljänneksi korkeimmalle tasolle. Eli tosiaan ei Liigassa enää paikat kestänyt niin siksi siirtyi pois.
Molemmilla oli joukkueen tiedotteen mukaan rooli Nikon siirrossa. Vaasalaista jääkiekkoakatemiaa organisoivat Smulter ja Osala olivat keskustelleet Nikon kanssa hänen urastaan. Nikko ei tiedotteen mukaan viihtynyt Sportissa, joten siirto uuteen seuraan tuli ajankohtaiseksi.Siirtyi Ruotsiin neljänneksi korkeimmalle tasolle. Eli tosiaan ei Liigassa enää paikat kestänyt niin siksi siirtyi pois.
No tämä on just tätä mitä itse olen kuullut. Eli, se kuuluisa koirankoppi tuli tutuksi myös Jonille #ristosetäeitykkää.Molemmilla oli joukkueen tiedotteen mukaan rooli Nikon siirrossa. Vaasalaista jääkiekkoakatemiaa organisoivat Smulter ja Osala olivat keskustelleet Nikon kanssa hänen urastaan. Nikko ei tiedotteen mukaan viihtynyt Sportissa, joten siirto uuteen seuraan tuli ajankohtaiseksi.
Mikä juttu tämä nyt on taas?? Ei viihtynyt Sportissa?
Toisaalta Joni Nikko ei kyllä peliesityksillään juurikaan ansainnut edes paikkaa kokoonpanossa. Liigassa 6 peliin 1+0 ja Mestiksessä myös vain 1+0. Tämä ei toki Nikon syy sikäli, että vammathan tuolta parhaan terän on vienyt kun ei ole ehjänä päässyt harjoittelemaan.Jotain mätää on Pohjanmaalla ,oikein kunnolla onkin.
Sportin omat kasvatit eivät halua seuraan palata ja jos erehtyvät tulemaan joutuvat koirankoppiin tai eivät muuten pärjäile.
Jotain omituista on seuran ilmapiirissä.
Samaa mieltä. Pitkästä aikaa hyvä 60-minuuttinen. Paikkoja luotiin hyvin ja alivoimallakin onnistuttiin.Näkeekö kukaan ikkunasta torille, näkyykö mitään pöhinää?
Aattelin, että kannattaako lähteä Wanhiksesta jo liikkeelle.
Hyvä peli ja iloista meinikiä pelaajien keskuudessa!
Ketkä ovat vastuussa näistä idioottipäätöksistä?Mutta mites Vaasassa? Max 20 henk. hallissa 28.02 asti? Perkeles, jos näin!
Jos tämä maa joutuis sotaan, niin varmaan kukaan ei tietäisi, missä hoidetaan ja missä on lasareetit jne...Asiasta toiseen, tietääkö joku miten nämä h-e-l-v-e-t-i-n korona kuviot nyt menee jatkossa? Porissa vissiin näin kuitenkin: "...että maanantain 31.1. klo 18:30 Ässät-JYP -peliin otetaan yleisöä 50% kapasiteetilla."
Mutta mites Vaasassa? Max 20 henk. hallissa 28.02 asti? Perkeles, jos näin!
Ei tässä nyt vain Nikosta puhuta.Toisaalta Joni Nikko ei kyllä peliesityksillään juurikaan ansainnut edes paikkaa kokoonpanossa. Liigassa 6 peliin 1+0 ja Mestiksessä myös vain 1+0. Tämä ei toki Nikon syy sikäli, että vammathan tuolta parhaan terän on vienyt kun ei ole ehjänä päässyt harjoittelemaan.
Mielestäni kaikkien kannalta hyvä ratkaisu. Nikko pääsee kuntouttamaan paikkojaan Ruotsin aladivareihin, jossa peli ei kovin vauhdikasta ja saa samalla isoa roolia ja vastuuta niin pelituntuma paranee. Onhan se vielä mahdollista että päässrjatasolla ura ei ihan siinä olisi vielä, vaan jos nyt loppukaudella saakin paikat kuntoon, niin ehkä sitten uutta nousua ensikaudella Allsvenskanista tai Mestiksestä.
Ei tässä nyt vain Nikosta puhuta.
Missä ovat menestyneet paluumuuttajat?
Mikä Osalallakin oli,puhetta piisasi muttei paluuta tapahtunut.
Osala varmaan olisikin palannut, ellei olisi loppunut mielenkiinto lätkään. Ymmärrän kyllä että halusi ensiksi käydä Kärpissä tutussa valmennuksessa koittamassa mestaruuden nappaamista.Ei tässä nyt vain Nikosta puhuta.
Missä ovat menestyneet paluumuuttajat?
Mikä Osalallakin oli,puhetta piisasi muttei paluuta tapahtunut.
Ei kannata liikoja odotella. Johan tuossa linkittämässäsi tiedotteessa mainitaan, että kokoontumisrajoitukset pysyvät voimassa helmikuun loppuun asti.
Tarkottaiskohan tää sitä et tällä sais hommaa eteenpäin niin et päästäis pikkuhiljaa takasi halliin ku jotaki toimintoja saadaan onneks jo purettua..
Hmm, haiskahtaa kyllä että tilaa tehdään jollekin...Hmm, ovet käy, Nikko ja Tuomaala out, siis. Mahtaako tässä vielä joku olla tulossa sisäänpäinkin?