Vaasan Sport 2013–2014: Kohti unelmaa!

  • 1 060 170
  • 2 993

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Mulla ei kyllä mitenkään usko riitä tohon materiaaliin. Sielä on isossa roolissa pelaajaa, jotka eivät tule tonttiaan täyttämään. Anteeksi, toistankin jo itseäni.

Joukkueessa on useita pelaajia, joiden viime kausien kokemus on pienestä roolista liigajoukkueessa. Toki valtaosalla näistä on historiaa olla Mestis-jengin pistelinkona.

Voisitko kertoa miltä osin Sportin materiaali on ei-uskottava esim. kilpailijoihin verrattuna?

Mun mielestä maalivahti on kysymysmerkki johtuen loukkaantumishistoriastaan.

Puolustus meillä on hieman tasapaksu, mutta toisaalta viime kaudella juuri kiekollisesti taitavilla puolustajilla oli ongelmaa sopeutua Sportin simppeliin avauspelaamiseen. Peruspakeilla ei ko. ongelmaa ollut.

Kaikki kunnia Jämsälle mitä on Sportin eteen antanut, mutta jos ei kerta kaikkiaan kyetä sinne mukavuusalueen ulkopuolelle joukkuetta rakennettaessa, niin silloin on pakko kyseenalaistaa toimenkuva.

Olisi kyllä mukava kuulla Hiltusen näkemys tuohon toimiston kädettömyyteen hankkia joukkueeseen ulkomaalaisia pelaajia.

En pysty miltään osin yhtymään kritiikkiin, mikä koskee tuttujen pelaajien signaamista. Eikö se ole nimenomaan hyvä asia, että tunnetaan pelaaja ja tiedetään mitä saadaan?

Pohjois-Amerikkalainen laatupelaaja taitaa olla yksinkertaisesti liian kallis, kun vertaa riskeihin. Kiekko on erilaista, samoin kulttuuri jne.


Itseä ei materiaali epäilytä pätkän vertaa. Se oli viime kaudella tarpeeksi hyvä ja sitä se on nytkin. Eniten epäilyttää, että saako Rässy siitä tarpeeksi irti. Viime kaudella Rässyn ote kirposi, kun vertaa edelliseen kauteen. Tai sitten Rässyn mestaruus tuli vain Stögön vanhoilla höyryillä. Toivottavasti ei.
 

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Samaa mieltä kuin edellinen.

Hyvältähän tuo joukkue näyttää. Harjoituspelit on mennyt huonosti mutta niille en anna mitään arvoa. Sama se nyt on hävitäänkö rankkarit kesäpeleissä.

Runkosarjassakin pari ensimmäistä kuukautta on yleensä hakemista paremmillakin joukkueilla. Varsinkin kun tuo Sportin pelitapa tuntuu olevan toisille pelaajille niin vaikea opittavaksi.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Njaa, noh. Siellä on Sportilla taas sellainen toivotaan toivotaan -kausi alkamassa ja joukkue on sen näköinen. Ja vaikeahan se on joukkuetta ensi kauteen rakentaa, kun Liigan kuviot ovat täysin auki. Emme tiedä, voiko Mestiksen voittaja pistää anomuksen suoraan sisään, vai pelataanko ne kansankusetuskarsinnat.

Sikäli olen evertonin kanssa samoilla linjoilla, että kysymysmerkkejä on aika paljon. Kokkalaa lukuunottamatta sentteriosasto ei välttämättä toimi, puolustuksesta ei sellaisia varmoja onnistujia voi vielä nimetäkään. Jos uusista tulijoista Haverinen, Aaltonen ja Tuohilampi kaikki floppaavat, niin kusessa ollaan.. Jyrkkiön veroista ammattimiestä Sportin puolustuksesta ei todellakaan löydy. Kuusela maalissa on myös aikalailla musta hevonen, vaikka luottoa häneen löytyykin.

Aaltosta en edelleenkään olisi valinnut ykkössentteriksi ja mielestäni Tuohilammellekin on liian suurta tonttia tarjolla johtavana pakkina, mutta kaikesta varovaisuudesta huolimatta pidän tämän kauden joukkuetta huomattavasti parempana kuin viime kauden nippua.
 
Viimeksi muokattu:

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Pohjois-Amerikkalainen laatupelaaja taitaa olla yksinkertaisesti liian kallis, kun vertaa riskeihin. Kiekko on erilaista, samoin kulttuuri jne.

Riippuu vähän mitä laatupelaajalla tarkoitetaan. Jotkut aikinsit ja pruddenit useamman vuoden ammattilaistaustalla AHL/ECHL-tasoilta kohtuullisella menestyksellä ovat varmasti Mestis-seuroille kalliita, mutta yliopistoista (NCAA/CIS) voi hyvin löytyä tekijämiehiä Mestikseen tyyliin Dineen KooKoolle viime vuonna melko pienin riskein. Ehkä tässä taustalla ovat tuon oman suosikkijoukkueen kohtuu hyvät kokemukset viime vuosilta, kun ollaan pystytty välttämään pahimmat ryantoomeyt, mutta hmettelen siis aidosti ettei useampi Mestisksen isommista seuroista katso tätä korttia useammin. En halua uskoa, että tämä täällä joskus mainittu Räsänen-ei-puhu-englantia-kortti olisi jonkunlainen kynnyskysymys, jos edes pitäisi paikkansa.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Riippuu vähän mitä laatupelaajalla tarkoitetaan. Jotkut aikinsit ja pruddenit useamman vuoden ammattilaistaustalla AHL/ECHL-tasoilta kohtuullisella menestyksellä ovat varmasti Mestis-seuroille kalliita, mutta yliopistoista (NCAA/CIS) voi hyvin löytyä tekijämiehiä Mestikseen tyyliin Dineen KooKoolle viime vuonna melko pienin riskein. Ehkä tässä taustalla ovat tuon oman suosikkijoukkueen kohtuu hyvät kokemukset viime vuosilta, kun ollaan pystytty välttämään pahimmat ryantoomeyt, mutta hmettelen siis aidosti ettei useampi Mestisksen isommista seuroista katso tätä korttia useammin. En halua uskoa, että tämä täällä joskus mainittu Räsänen-ei-puhu-englantia-kortti olisi jonkunlainen kynnyskysymys, jos edes pitäisi paikkansa.

Meidän Utj:lle on nyt tullut joku päähänpisto, että ulkkareita ei hankita. Tuolla kielimuurilla saattaa kyllä oikeasti joku merkitys olla, mutta kyllä ne kanssapelaajat ainakin sitä kieltä puhuu, niin en usko sen kuitenkaan olevan ratkaiseva tekijä. Jostain syystä pelaajakartoitus ja hankinnat ovat täällä hyvin varovaisia, joka mielestäni kielii Utj:n kokemattomuudesta. Noita yliopistopelaajia voisi hyvinkin saada jollain koeajalla otettua, mutta epäilen että Sportissa ei ole edes vilkaistu Amerikan suuntaan.

Nyt, kun taas tuli nämä ulkkarit puheeksi, niin meidän on melkein pakko hankittava ulkkarisentteri, kun näyttää siltä, että VVV:hen ei ole saumoja. Oletan (vaikkei pitäisi), että viime kaudella liigassa pelanneet pelaajat ollaan kartoitettu ja todettu, että ei löydy enää sopivaa pelaajaa meille. Taas voisi ilmaisena vinkkinä heittää toimiston suuntaan, että tällainen Kristofin vanha tuttu olisi vailla pelipaikkaa. Muutenkin Slovakeista on ainakin itselläni vain hyviä kokemuksia, joten miten olisi joku try-out.

Linkki Eliteprospectsiin.
 
Viimeksi muokattu:

Rocco

Jäsen
Henkilökohtaisesti kyllä harmittaa suunnattomasti, että Suomen yksi parhaista, ellei jopa paras, alasarjatason pelaajatuntija ja kykyjenetsijä Jukka Suutari potkittiin pois Sportista. Ensi kaudelle mukaan, ehdottomasti. Siinä on varmasti lääke moneen ongelmaan.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Olisi kyllä mukava kuulla Hiltusen näkemys tuohon toimiston kädettömyyteen hankkia joukkueeseen ulkomaalaisia pelaajia.
Vaikka en Heikki ole, voin vastata varmasti hänen puolestaan. Sportilla on tietoinen strategia, että haetaan sellaisia pelaajia, joista on edes jotain faktaa ja suomikiekkoilijat ovat näitä parhaimmillaan. Sportilla on aivan liikaa huonoja kokemuksia, kun ollaan Youtube-scoutattu pelaajia rapakontakaa ja kalliiksihan se leikki on tullut.

Vaikka ulkkarit on kivoja väriläiskiä ja mediaseksikkäitä, eivät he mikään itsetarkoitus voi olla joukkueelle. En ymmärrä lainkaan tätä ehdottomuutta, että pitää olla ulkkareita, muuten jengi ei voi pärjätä. Toivon toki, että saatasiin joku hampaaton kanukki, mutta sellaisen HALVAN, johon Sportilla olisi varaa olisi aina riskisijoitus vs tunnettu pelaaja. Sportin talous ei edelleenkään puolla montaa ohi-meni-sijoitusta ja pitää sekin muistaa, että ensisijaisesti tavoite on pärjätä urheilullisesti.

Tuohon Sportin materiaalin dissaamiseen. On se nyt vittu kumma, jos ei N. Aaltoset, Kivimäet, Halavat ja Kokkalat kelpaa ja ole muka sarjan eliittiä. He juuri ovat niitä jätkiä, joiden varaan voi satavarmast laskea ja paljon.

Rocco: Jukka ei tule edes nöyrimmillä anteeksipyyönnöillä ja polvillaan rukoillen takaisin niin kauan, kuin Mr. Niemi työskentelee Sportin organisaatiossa. Sen verran tulehtui välit, kun kaveri potkittiin ilman mitään syytä ja tosta vaan kesken kauden helvettiin, kiitoksena upeista scouttauksista. Vituttaa, kuin pientä oravaa edelleenkin tuo episodi, mutta olen itselleni yrittänyt vannottaa, että meni Niemen oppirahoina tuo tapaus. Vituttaa silti suuresti edelleen.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Noita yliopistopelaajia voisi hyvinkin saada jollain koeajalla otettua, mutta epäilen että Sportissa ei ole edes vilkaistu Amerikan suuntaan.

Laskepa huviksesi yhden tuollaisen yliopistopelaajan koeajan kustannus Sportille. Vai meinaatko, että tuollainen nuori kolli maksaa itse lentonsa Vaasaan uudelta mantereelta, varusteet, asunnon ym., jotta saa tulla pelaamaan puoli ilmaiseksi Mestikseen?
 

Rocco

Jäsen
Rocco: Jukka ei tule edes nöyrimmillä anteeksipyyönnöillä ja polvillaan rukoillen takaisin niin kauan, kuin Mr. Niemi työskentelee Sportin organisaatiossa. Sen verran tulehtui välit, kun kaveri potkittiin ilman mitään syytä ja tosta vaan kesken kauden helvettiin, kiitoksena upeista scouttauksista. Vituttaa, kuin pientä oravaa edelleenkin tuo episodi, mutta olen itselleni yrittänyt vannottaa, että meni Niemen oppirahoina tuo tapaus. Vituttaa silti suuresti edelleen.
Totta, sama täällä. Kyse oli kuulemma säästöistä, mutta jokainen tietää sen että lopulta kalliimmaksi se tuli. Jukan myötä lähti niin paljon pelaajatietoa, sopimustaitoa ja suhteita, että niitä ei juuri millään rahalla saa ostettua. Harmi myös, että Jukan lyhytkin visiitti oli aikaan, kun Sportilla oli näitä pelaajien omia optioita toistakymmentä viime kauden jäljiltä, eikä uusia pelaajia pystytty hankkimaan edustukseen kuin muutama. Junnuihin sitten löytyi pari enemmän. Mutta, ettei homma karkaa kovin kauas, Jukka on oikeasti bongattu Vaasan lentokentältä pari kertaa, ja vastassa on ollut Sportin hallituksen jäsen.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Laskepa huviksesi yhden tuollaisen yliopistopelaajan koeajan kustannus Sportille.

Näinhän se Mestiksen resursseilla menee eli yliopistojannun pitäisi kuitenkin olla edes jollain tasolla (pelitaidot, persoona, perhesuhteet jne.) mielellään scoutattu etukäteen tai sitten pitää olla todella paljon luottoa agenttitoimistoon. Tässä kohtaa nousevat esiin Suutarin kaltaiset ukot ja muut kontaktit, vaikka esim. Jukka taitaa enemmän projektimiehiä olla ylipäätään kuin pitkään samassa toimessa jäkittäjä. Noh, yhtä kaikki ison palasen Spåra tässä mielestäni jättää käyttämättä, jos ulkkarit ovat iso no-no, mutta ei tuo varsinaisesti KooKoon kannalta harmita.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Laskepa huviksesi yhden tuollaisen yliopistopelaajan koeajan kustannus Sportille.

No ehkä ison veden takaa on kallista raahata pelaajia ja nollaskouttauksella ei edes kannata kokeilla, mutta olisihan noita pelaajia Eurooppakin pullollaan, mutta ei ole vain näkynyt. Kuka meille on löytänyt Kristofin ja Vargan tasoiset helmet? Tuntuu, että junnuissa on parempaa skouttausta kuin edustuksessa.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Pakko kyllä huutaa tännekin sama, mitä tuonne KooKoon vastaavaan huutelin. Alkaa oleen toi KooKoon alakerta sen verran kovaa kamaa, että ihan hirvittää.

Ei hitto malttais odottaa enää kauden alkua. Tästä voi tulla mestis kausi for ever.
Nyt jo KooKoo, Jukurit, Sport ja ainakin toistaiseksi HCK sekä LeKi hirmusilla jengeillä liikenteessä. Ai hitto, että tulee ihana kausi. Kassakin kiittää varmasti tästä monella paikkakunnalla, kun saadaan tosi kovatasoisia otteluita ja vastustajia. Kiva homma, että nämä muoviseuratkin saaneet oikeasti kovia jengejä liikkeelle. Mukavempi se on kausarista maksaa hyviä otteluita katsellessa, kuin niitä haukotusmatseja, joita tietty varmasti mahtuu tähänkin kauteen. Hiton hyvä fiilis kyllä tulevasta kaudesta. Toivottavasti vaan saadaan homma pelaan ja olisi meidän kausi.
 

kotkanpoikii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sumulaakson kk, Spora forever,
kovast täytyy Sporan treenata ja yhtenäistyä jotta tulosta tuloopi. Tää ei oo kenellekkää mestijengille läpihuutojuttu. Jos heikkoa lenkkiä Sporasta hakee niin mun mielest se on edelleen tuol penkin päässä. Materiaali on varmasti mestikseen riittävä mut riittääkö valmennuksen tietotaito ja auktoriteetti on iso kysymys ??
 

everon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, KHL Jokerit, sympatiat Kärpät
Materiaali on varmasti mestikseen riittävä mut riittääkö valmennuksen tietotaito ja auktoriteetti on iso kysymys ??

Materiaali mestikseen riittävä? Sekö meille nyt sitten riittääkin, minä kun luulin että liigaan ollaan menossa nyt tai ei mun elämäni aikana.

Räpsä on käsitykseni mukaan varsin hyvä valmentaja, mutta pelin aikainen tekeminen on järkyttävän aneemista.

Sport todella tarvitsisi jotain Suutarin tapaista apuria tonne toimistolle tekemään täsmähakuja. Jämsästä saattaa kasvaa vielä kova utj sportille, mutta nyt kyllä tällä hetkellä maksellaan oppirahoja aivan väärään aikaan.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Kautta odotellessa

Sinne siis läks Karevaarakin KooKoohon, mutta meillä vain pohditaan Köykkä-Luopan kohtaloa. Samalla myös kurinpito aloittaa taas vittuilunsa ja kaikki harjoituspelitkin ollaan hävitty. Yhtäkkiä en enää odotakaan kauden alkua innolla.

Viime viikon lehdistötilaisuudessa Jämsä sanoi, että nyt on laadukkaita pelaajia markkinoilla, mutta pitää olla varovainen, ettei pilata mitään. No näin se varovaisuus alkaa taas kostautua, kun pelaajat alkavat valua kilpailijoihin. Juuri, kun mainitsin, että kunhan ei kilpailijoihin päästetä, niin sinne ne menee.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Sportilla ei yksinkertaisesti ole laituritontilla ruutua auki. Jos olisi, Karevaarasta oltaisiin varmasti oltu kiinnostuneita. Eihän ketään voi signata vain siksi, että ei menisi kilpailijalle. Ei ainakaan Sportin lompakolla. Chelsean ja Cityn, kyllä.

Tässä tullaan tähän aiemminkin keskusteluissa olleeseen seikkaan, että kannattaako joukkue koota mahdollisimman nopeasti keväällä vai jäädä odottamaan syksyä. Nyt KooKoon verkkoon on uinut kaksi isoa kalaa odottamalla.

Sport pohtii varmasti vielä sentterin hankintaa, koska Krstf laitettanee laitahyökkääjäksi. Tällöin sentteriosasto on Aaltonen-Kujanpää-Kokkala-Köykkiz. Kolmen sentterin jälkeen taso romahtaa Köykkä-Luopaan. Jere Laaksonen pystynee pelaamaan keskellä, mutta aika vaikea hänet on nähdä muuta kuin jonkun energiaketjun sentterinä.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Huh-huh! Näyttää siltä, että Kouvolassa on ryöstetty pankki tms. Eivät sitten näytä jättävän mitään epäselvää, että liiga on tavoitteena. Aivan käsittämättömän kovaa jengiä kasaavat, kun alla on jo ennestään sarjan ehdottomasti paras maalivahtiosasto sekä puolustus. Nyt vielä hyökkäykseen tippuu kovaa nimeä. On kyllä järkyttävän kova rosteri.

Tuli kyllä ainakin mulle täysin sumusta, että noinkin kova nippu kun rupes kokonaisuutta katsoo. Mitenköhän Sport tähän vastaa, vai vastaako mitenkään? Tuntui niin hiton kovalta Sportin ja Jukureiden rosterit ja sitä ne "normaalitilanteessa" onkin, mutta kyllä nyt tuntuukin yht'äkkiä, että KooKoolla on heittämällä kovin nippu heittää laatikkoon.

Ei siinä mitään, lähetään haastamaan ja haastajan rooli onkin aina se paras rooli. Mutta, jos liigaan oikeesti yritetään, alkaa meidän kokonaisuus näyttää nyt siltä, että yritys perustuu enemmän uskomattoman nappikauteen, hyvään tuuriin ja toisten alisuorittamiseen. Joka muuta väittää, kusettaa itseään. Ei ole tietty Sportin "vika", että esim GoGo kehitteli tollasen nipun ja väitänkin, että tuli Sportillekin pommina toi kokonaisuus. Hehän ovat vielä lisäksi hankkimassa kärkeen osaamista.

Jos urheilullisesti lähdetään tosissaan haastamaan, niin nyt äkkiä asiat prioriteetti järjestykseen. Organisaatiosta kaikki turha liigahömpötysporukka pihalle ja kaikki liikenevä raha tuotteeseen, eli pelaajiin kiinni. Me ei tehdä yhtään mitään tollasella raskaalla organisaatiolla, jos ei voida housut nilkoissa haastaa, kun toiset laittaa pitkät päälle.

Tulee kyllä laadukas kausi ennakkoon, kun Jukurit, KooKoo,HCK, LeKija Sport ovat kovalla nimiryhmällä liikenteessä. LeKi tosin ainakin joutunee kärsijän rooliin pelaajakadon suhteen kauden aikana. Laadukkain Mestis-kausi for ever?
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Laadukas on kausi tosiaan ennakkoon ajateltuna tulossa ja hyviä nippuja on jo useammalla joukkueella kasassa. Ja eiköhän ne aina vaan vahvistukin, heikkene ei ainakaan se on varmaa.

Mutta omat fiilarit ja fibat oli kauden alun suhteen kuukausi takaperin parammat. Nyt lievästi v*tuttaa, kun Jyrkkiöt ja Karevaarat karkee muille maille ja tuo meidän jengin pelikään ei ole vielä yhtään vakuuttanut. Päälle sitten kauden avaukseen ainakin nyt pari pakkia jo varmuudelle pelikiellossa. Luulenko mä vaan, vai mitenkä musta tuntuu, että kilpailijat kasaavat jopa vähemmillä pelimerkeillä laadukkaampia/nimekkäämpiä nippuja. Toki nimet selässä ei tunnetusti kaikkia sanele, mutta kyllä tuolla meidänkin nipussa pari tärkeää ruutua olisi vielä täytettävänä. Jyrkkiö olisi ollut se rightin kiekollinen yv-pakki ja sitten ainakin joku peliätekevä yv-moottori/sentteri tyyliin Vainiola olisi vielä todella tarpeellinen haku.
 

Wanhajalka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Isot Totovoitot, Gracefull Swamp
Kun seuraa kilpailijoiden kilpavarustelua, niin eittämättä mieleen tulee, että kabinetissa on jo sovittu mahdollisuudesta nousta liigaan ensi keväänä. Asia ei vain vielä kestä päivänvaloa...
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Kun seuraa kilpailijoiden kilpavarustelua, niin eittämättä mieleen tulee, että kabinetissa on jo sovittu mahdollisuudesta nousta liigaan ensi keväänä. Asia ei vain vielä kestä päivänvaloa...

Tarkotat tällä mitä? Että voittaja nousee suoraan, vai että Sportille olisi siunattu kabinettipäätös? Ensimmäistä mietin minäkin, tai sitten joukkueet ovat vetäneet omat johtopäätöksensä ja vetävät riskillä. Jos tarkoitit tuota jäljemmäistä, niin ei todellakaan. Millä ihmeen syyllä?
 

Wanhajalka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Isot Totovoitot, Gracefull Swamp
Tarkotat tällä mitä? Että voittaja nousee suoraan.

Tätä. Nimenomaan. KK imuroi niin kovat luut Mestikseen, että jotain hajua on pakko olla. Tuskin he pelkkää Mestaruutta tuollaisella joukkueella (kulurakenteella) lähtisivät tavoittelemaan. Tämän koko sopan osapuolilla (jokrut, KHL, Liiga, mestis jne.) vopi olla sellaisia tulevaisuutta koskevia
klausuuleja, että asiat ovat pääosin sovittuja. Se miksi päätöksiä ei julkaista saattaa nimenomaan johtua siitä pienestä, teoreettisesta mahdollisuudesta, että hommaan onkin kreikka haudattuna. Se siten vaikuttanee koko ketjuun. Mene ja tiedä, näin ainakin tiedän arvelevani.
 

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Jaaha. Tämän piti olla se kausi kun me noustaan liigaan. Tällä menolla ei olla lähelläkään nousua.

Eren skouttaukset alkaa olemaan jo nähty. Samaan aikaan toimistolla ns. myyntiosasto myy tuotetta vähemmän mitä tienaa seuralta.

Nyt kun ollaan paperillakin jo kahta pahinta kilpailijaa perässä, samalla kun puolet joukkueesta on vaihtunut niin ei ole kovin hankalaa ennustaa alkukaudesta helvetin vaikeaa.

Niin kuin mendieta tossa ylempänä kirjoitti niin senttereiden taso romahtaa kolmen kärkiäijän jälkeen. Nyt olisi jo korkea aika toimistollakin herätä tähän päivään ja soitella VVV:lle. Ai niin mutta pelaajanhan pitää nykyään itse soittaa Erelle niin tietää ainakin että on todellinen halu pelata meillä.
 

Spinal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tässä kun on jo kausi laitettu jo pakettiin näin foorumiviestin perusteella tein huvikseni laskemia joukkueiden hyökkäyksistä. Laskin kolmen joukkueen (Sport,KooKoo ja Jukurit) hyökkäyksen pelatut mestisottelut tehdyt maalit ja syötöt.

Sport

Ottelut: 994 Pisteet: 253+280 Pistekeskiarvo: 0,53

KooKoo

Ottelut: 1152 Pisteet: 286+348 Pistekeskiarvo: 0,55

Jukurit

Ottelut: 1882 Pisteet: 407+688 Pistekeskiarvo: 0,58

Tässä valossa ei hyökkäys "teho" eroa joukkueiden kesken hirveästi jos ollenkaan. Toki tämä data ei kerro kauden lopputulosta, mutta ainahan tilastoja on kiva lukea.
 
Viimeksi muokattu:

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sportilla ei yksinkertaisesti ole laituritontilla ruutua auki. Jos olisi, Karevaarasta oltaisiin varmasti oltu kiinnostuneita. Eihän ketään voi signata vain siksi, että ei menisi kilpailijalle. Ei ainakaan Sportin lompakolla. Chelsean ja Cityn, kyllä....

Nyt se ainakin tuli selväksi, että laituria tuskin enää tulee, ellei tule jotain ässää hihasta tyyliin Venäläinen. Kyllä Sport on ihan oikein joukkueensa kasannut, kun ei ole odotellut, mutta olisihan näihinkin silti voinut reagoida. Jos nyt ei Karevaaralle ollut käyttöä, niin Jyrkkiölle ainakin olisi ollut. Sentteriosastolle mieluiten 2 uutta ukkoa, kun tällä hetkellä näyttäisi olevan vain 3 sentteriä. Olisi ihan hyvä saada vaikka joku kunnon nelossentteri mallia Helenius. Eikös siitä Köykkä-Luopasta pitänyt kuulua tänään? Toivottavasti ei saa sopimusta. Kaikki peliin sen VVV:n suhteen ja koitetaan ryöstää TuTolta. Jos hänet saataisiin, niin perun kaikki puheeni Sportin huonosta toiminnasta markkinoilla. Toinen vaihtoehto voisi olla joku kunnon nelossentteri, joka hoitaa hommat kunnolla ja on hyvä av-pelaaja + joku try-out junnu (kunnon junnu, kuten aikaisemmin ehdottamani Bene)

Vai pitäisikö niitä rahoja laittaa vielä yhteen kunnon pakkiin. Nykyiset ovat olleet ainakin toistaiseksi aikamoista shaibaa ja kunnon rightin puolen pakille olisi käyttöä. Oliko hätiköity päätös ottaa Tuohilampi kärkipakiksi vain sen takia, että halusi tulla tänne?

Nyt, kun on taas vähän rauhoituttu, niin onhan tuo meidän hyökkäys ihan parhaimmistoa, kun kaikki saadaan terveiksi. Puolustus onkin isompi kysymysmerkki. Paljon riippuu siitä kuinka Haverinen, Aaltonen ja Tuohilampi onnistuvat.
 

Spinal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Nyt, kun on taas vähän rauhoituttu, niin onhan tuo meidän hyökkäys ihan parhaimmistoa, kun kaikki saadaan terveiksi. Puolustus onkin isompi kysymysmerkki. Paljon riippuu siitä kuinka Haverinen, Aaltonen ja Tuohilampi onnistuvat.

Olen täysin samaa mieltä. Puolustus on meillä oikeasti kysymysmerkki en itse näe siellä yhtään kiekollista liideriä. Toivottavasti kauden aikana joku ottaa sen viitan ja poistaa tuon huolen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös