Mendieta kyllä purkasi hienosti niitä tuntoja, mitä itsellänikin on ja vielä vähän pidemmältä ajalta. Olen ollut pikkujannuna kokemassa liigan ihanuuden ja sieltä putoamisen katkeruuden - ja sekin putoaminen liigan päätöksellä (Sepposen hyväksymä maali, joka oli kaukana maalista). Salaliitto meitä vastaan jo 70 -luvulta lähtien! Tuolloin toki pikkumuksu asetteli asioita erilaiseen tärkeysjärjestykseen, joten vasta nämä Mendietan mainitsemat divariputoamiset ja korpivaellus kakkosessa sekä myös toistuvat konkkauhat suurten puheiden jälkeen ovat riipineet sielua syvältä. Toki myös monia riemunhetkiä on koettu, kuten esim. nousut 80 -luvulla ja 90 -luvulla kakkosesta.
Henkilökohtaisesti minulla on tulossa huomenna todella suurten tunteiden peli. Joskus 80 -luvulla, sinä vuonna kun muistaakseni HPK ja Saipa nousivat suoraan liigaan, Sport taisteli pitkään myös nousupaikasta. Muistan vielä elävästi tilanteen, jossa totesin että näkisipä nyt vielä kerran liigapelejä Vaasassa. Sama se, kerätäänkö kymmenen pistettä ja pudotaanko takaisin divariin, mutta kun vaan Kuparisaaren jäälle luistelisi HIFK, Tappara, TPS jne. Jossain vanhoissa vihoissa on myös ketjusommitelmia Sportin liigakokoonpanoista. Ja kyllä, nuo vihot ovat kouluvihkoja.
No, paljon on vettä virrannut Kyrönjoessa tuon jälkeen ja ajatusmaailmakin on muuttunut. Mutta tunnistan edelleen tuon vuosikymmeniä seuranneen unelman itsessäni. Siellä se on uinunut välillä syvemmässä unessa ja välillä toista silmäluomea raottaen. Huomenna - tai sitten lauantaina - mä sitten näen sen kasvot tai peittelen sen uudelleen nukkumaan kaihomielisen tuutulaulun kera.
Lukija varmaan huomaa, että kirjoittajalla on tunteet hieman pinnassa. Sport -se suuri rakkaus, vaikkei ihan ainoa :)