Vaalit

  • 2 760
  • 49

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
Kuten jo siinä edellisessä ketjussa, että aion äänestää Kokoomusta.

Se puolue on osa poliittista vakaumusta ja se vakaumus vain vahvistui, kun Kokoomus ainoana selkärankaisena puolueena ilmoitti konkreettisia summia vaaliohjelmassaan. Ei ollut mitään kepulaisia kiertelyitä. Keskustan vaalimainoksissa olen nähnyt lukuja vain heidän esitelleessään, miten edellinen hallitus on epäonnistunut.

Kokoomus teki miehen työn, kun selkärankaisesti lähti ja laittoi itsensä likoon. Allekirjoittanutta vituttaa päivä päivältä enemmän Anneli Jäättenmäen mukatrendikäslandemaisuus ja hänen tapaansa kierrellä ja kaarrella selkeisiin kysmyksiin. Miksei voi kylmästi sanoa, paljonko aikovat korottaa lapsilisiä ja mistä ne rahat revitään?
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Itse en ole vielä päättänyt ketä äänestän. Aina olen ajatellut että haluaisin äänestää ihmistä, mutta siitä ei ole mitään hyötyä, niin varmaan joudun äänestämään puoluetta. SDP ei todellakaan ole se puolue jota aion äänestää.

Miten voi olla mahdollista että joku vielä haluaa Lipposen pääministeriksi. Ei ole saanut mitään merkittävää aikaan paremminkin pahaa. IT-kupla on hyvä esimerkki tästä. Silloin kun osakkeet nousi niin siellä vaan patsasteltiin ja ei huomattu kun Soneran väki vei valtiota 100-0. Annettiin kaiken tapahtua, katsottiin läpi sormien näitä touhuja ja mentiin rytinällä metsään. Annettiin vielä 3 miljardia markkaa tekohengitykseen. Jos nämä rahat olisi annettu pk-yrityksille, niin olisi rahat menneet parempaan käyttöön.

Minusta ei ole mitään syytä miksi tämä räveltäjä jengi pääsisi hallitukseen. Ei ole mitään mitä he olisivat tehneet hyvin mitä kuka tahansa ei olisi voinut tehdä. Huonoja on sitäkin enemmän.

Linnaan kuuluisivat tämmöiset oman edun tavoittelijat. Ja tällä en suinkaan tarkoita presidentin linnaa vaan sörkan ja kakolan kaltaisia paikkoja.

Nyt Lipponen kertoi sitten että yritysverotusta pitäisi lisätä. Nauroin ja itkin melkein pääni irti. Jos niin tapahtuu niin silloin ei olla katsottu nenää pidemmälle. Ainoa asia mikä voi enää vakauttaa suomen työttömyyden on, että ihmiset alkavat yrittäjiksi.

Tämänlaisella verotuksella voimme olla varmoja että tulevaisuudessa kaikki uudet/ vanhat pk-yritykset siirtyvät kannattavimmille markkinoille. Eli ulkomaille. Samoin käy myös suurille yrityksille ja ulkomaisia yrityksiä emme tule Suomessa enää näkemään.

Suomessa muutenkin yrittämistä on vaikeutettu kaikin mahdollisin keinoin vaikka sitä tulisi avustaa. Suomessa on todella pieni yrittäjäkanta ja uskon että se helpottuisi avustamalla alottelevia yrityksiä. Kyllä huomaa että Suomen yrityspolitiikan sanelee isot yritykset. Hyvin on lobbaus mennyt läpi. Ei pk-yrityksillä ole mitään vaikutus valtaa näissä asioissa.

Tämän hallituksen yrittäjyys ohjelma on naurettavuuden huippu varsinkin se onneton työryhmä. Eivät saaneet mitään merkittävää aikaan ja se johtui siitä että Suomen yrittäjiä ei kuunneltu näissä asioissa.

Jos tämä suunta tulee jatkumaan, niin Suomessa tulee olemaa synkät tulevat vuodet. Tätä en todellakaan toivo vaan haluaisin nähdä Suomessa yrittäjyyden kukoistavan. Lipposen hallituksen aikana sitä ei tulla näkemään.

PS. Yrittäjät luonnon suojelu kohteeksi.
 

Tatzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin äänestämään varmasti menen saanpahan sitten edes hyvällä omallatunnolla kritisoida muiden valitsemia surkeaakin surkeampia ehdokkaita.

Puoluekuri on sana, joka vie suuremman merkityksen yksittäisen ehdokkaan mielipiteiden merkitykseltä. Vahvat persoonat jyräävät heikommat sisäisesti ja loppujenlopuksi puolueidenkin keskiäiset erot ovat pieniä.

Silti en äänestä vihreitä, joiden ajamana Suomi ottaisi aimo askeleen taaksepäin. Kesustaan minulla ei myöslään ole uskoa himpun vertaa. Todennäköisesti äänestä kokoomusta, vaikka tämäkin puolue on osoittanut muiden ohella kyvyttömyyttään hoitaa asioitamme, muut ovat vain tehneet sitä enemmän.

Sitten vielä julkkis ehdokkaisiin. Mitä kuvittelette Vallu Valpion ja muiden julkkisten tuovan politiikkaan? Viihdettä, varmasti tulee, mutta sitä on jo muualla, miksi politiikassa. Asiantuntemusta tuskin monilla julkkisehdokkailla on pätkän vertaa, ei sen puoleen joillakin varmasti on ja paljon.
 

nedomansky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Eduskunnan siirto historian lehdille

Eduskunnan ylläpito maksaa varmaan n. 50 miljoonaa Euroa
vuodessa.

Suomessa on äänestysikäisistä 70%:lla vähintää gesmi tai
jopa PC käytössä. Lopuille voidaan kännykät hoitaa äänestys-
käyttöä varten varmasti 50 miljoonalla Eurolla.

Eduskunnassa on ehkä n. 100 kansanvallan kannalta tärkeää
äänestystä vuodessa. Laitetaan TT tieto rakentamaan äänestys-
systeemi, johon voi ottaa osaa SMSn tai webin kautta.

Tulisi ehkä 200 miljoonaa ääntä ja yhden kuluiksi optimoimalla
10 eurocenttiä. On 20 miljoonaa Euroa vuodessa.

pääsisimme omilleen seuraavalla vaalikaudella ja jokainen
voisi ottaa kantaa kysymyksiin ihan itse.

Eilen esim 86% edustajista ei ollut hoitamassa eduskunta-
salissa tehtäviään, mutta kulukorvaukset ja muu ylläpito
kustannus menisi kuitenkin.

Kaikki lakiesitykset kulminoituvat lopulta pariin olennaiseen
vaihtoehtoon, jotka olisi helppo valita SMS:llä.

Matematiikasta tuttu lause: on olemassa eriarvoisia nollia,
aivan kuten eduskunnassa , m.o.t.
 

Aksu

Jäsen
Olen todella ilahtunut kansalaisena, että jokainen puolue on huolestunut minun terveydenhuollostani, koulutuksestan, työllisyydestäni, yleisestä hyvinvoinnista, turvallisuudesta....

Liirum laarum. Seuraan poliittista maailmaa jatkuvasti, olen usein yhteyksissä kansanedustajiin ja nyt ravaan vaalipiirin ehdokkaiden perässä haastatteluja ja lobbausta harrastaen. Mitä jää käteen? Yksi puolue listaa 5 kohdan vaaliohjelman, toinen pistää samat asiat 13 kohtaan. Lisää vaan ranskalaisia viivoja.

Toki ymmärrän, että kaikkia huolestuttavat samat asiat. Minua vain yksinkertaisesti kansalaisena ja työni kautta vituttaa aivan suunnattomasti se, että kaikki tekevät kampanjaa neutraalisti. Nykyisenä ns. yleispuolueiden aikakautena vahvasti profiloituminen saattaa olla ja todennäköisesti onkin poliittinen itsemurha, mutta toivoisi poliittisen keskustelun saavan aikaan eroja.

Mitä tulee isoihin vaalitilaisuuksiin niin nykypäivän trendi tuntuu olevan pikemminkin se, että ihmiset tappelee. Se kuka ylen vaalistudiosta ns. vahvimpana ulos marssii, voittaa pelin. Miksi? No kun asiat on niin helvetin samankaltaisia, ettei niistä pysty eroja näkemään.

Onneksi kuitenkin löytyy silloin tällöin yksittäisiä ehdokkaita, joilla on rohkeutta olla suoria ilman tätä perinteistä liirumlaarumia. Eroja perkele! Yksikään puolue ei ole erityisen edukseen esiintynyt, mutta isoista kenties parhaiten tähän asti kokoomus. Ainoa, joka uskalsi esittää summia ja yksityiskohtaisempia tavoitteita. Tosin niiden lunastaminen ja järkevyys on toinen juttu, johon en ota nyt kantaa. Kiitän vaan rohkeudesta.

Tämän voisi kirjoittaa melkein vitutusketjuun. Soittelen nimittäin tällä erää vaalipiirin kansanedustajia läpi lobbaamistarkoituksessa ja voi herran jestas kun on taas kivaa jutella.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Vaalit, hyi helvetti.

Politiikkaa, ihanaa. Äänestä siinä nyt sitten kun tarjolla on pelkkää paskaa vuodesta toiseen. Puoluerajoista riippumatta. Eihän puolueilla ole enää mitään virkaa, kun niidenkin linjat ovat lähestyneet toisiaan jo aivan liikaakin.

Jengi tietenkin sanoo, että turha valittaa jos ei äänestä, mutta on se nyt helvetti, kun tarjolla on _vain_ kaksi pahaa, joista ilmeisesti pitäisi valita se pienempi paha? No thanks.

Jos nyt jostain syystä päätän äänestää muuta kuin kirkkovenettä, niin se ei 100%:n varmasti tule olemaan kukaan nykyistä kauttaan eduskunnassa istuvista saatanan vätyksistä. Mitä ne saivat kaudellaan aikaan? V-ttu itselleen palkankorotuksen, kiitos paljon siitä. Uusia tuulia kuitenkin sinnek byrokratian, kuppikuntien ja sisäsiittoisen mädännäisyyden sylkyastiaan kaivataan jos jotain.

Kokoomusta, Kristillisiä, Keskustaa ja RKP:tä en kuitenkaan ikinä äänestäisi.
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Re: Vaalit, hyi helvetti.

Viestin lähetti BigRedBob
Jengi tietenkin sanoo, että turha valittaa jos ei äänestä, mutta on se nyt helvetti, kun tarjolla on _vain_ kaksi pahaa, joista ilmeisesti pitäisi valita se pienempi paha? No thanks.
Niin, no jokaisella Suomen kansalaisellahan on mahdollisuus lähteä ehdokkaaksi, jos tuntee olevansa parempi kuin muut ehdokkaat. Sitä vain ihmettelee, kun vuodesta toiseen ihmiset valittavat poliitikkojen tyhmyyttä ja saamattomuutta. Onko todellakin niin, että me suomalaiset olemme kaikki niin tyhmiä ja saamattomia; luulisi jo muuten jostain ilmaantuneen sellainen puolue, joka ei olisi.
 

Miksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Äänestää aion, se on varmaa. Mitä puoluetta? Ei vielä varma.. Vihreät tai Vasemmistoliitto, eipä oo paljoo vaihtoehtoja.
Tuntuu aika kettumaiselta kun tietää et ne kolme suurta jyllii kuitenkin. Ja eiköhän demarit vie voiton.. Näinä epävarmoina aikoina vaalikarja turvautuu Lipposeen ja hups, äijä on kohta ollu 12 vuotta vallan kahvassa. Sinipuna.. siihen RKP(varmasti) ja ehkä Vihreet ja Vasemmistoliitto..ehkä Kristilliset messiin.. aika tylsää.
Pelottaa myös se, saako vihreet mitään aikaan hallitukses jos sinne pääsee.. ryhmäkurin puuttuessa homma kärsii. Ja muutenkin, tollanen pienempi puolue joutuu tekemään tosi paljon kompromissejä jos haluu saada mitään juttuja ajettua eteenpäin.
Vasemmistoliitossa hieman sama juttu. Lisäksi puolue on hieman kaksijakoinen; on nuoria akateemisia, ihan fiksuja tyyppejä, sit on jotain vanhoja jääräpäärasistikommareita, jotka pilaa sen puolueen maineen.
vaikka noin kovaa kritiikkiä esitinkin vihreille ja vasemmistolle, jompaa kumpaa silti äänestän. kepusta nyt ei viitti edes puhua.. sit on tää piianoorakusipääkaupin ja poroporvaribogon puolue.. ei ikinä! kristilliset ja rkp.. pikkuoikeistolaisia näpertäjiä. Ja muut.. jotain friikkejä.. Sori nyt vaan kaikki pikkupuolueiden ihmiset!
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehdottomasti aion äänestää. Aina olen äänestänyt kun vaan olen saanut. Kerran tosin jätin tyhjän lapun, mutta aina olen sinne uurnille vaivautunut.

Kunnallisen sektorin naisvaltaisen matalapalkka-alan edustajana on myös varmaan kaikille selvää, että kummalle laidalle kantani kallistuu.

Yleensähän politiikan ja poliitikkojen kritisoijat eivät välttämättä edes tiedä, että mitä kaikkea siellä eduskunnassa työskentelyyn kuuluu. On siellä ihan oikeita töitäkin eikä vain napinpainamista tarjolla.

Perussa on muuten sellainen systeemi, että jos ei äänestä, saa sakot. Tavallaanhan tuollainen sotii demokratian periaatteita vastaan, mutta ainakin äänestysprosentti on hyvä.
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Hauska tapahtuma monen vuoden takaa.
Kampanjoitiin ilmoituksilla erilaisissa medioissa ja pyrittiin kampanjalla saamaan nuoria äänestämään. Sanoma oli: "VAIN MÄNTTI JÄTTÄÄ ÄÄNESTÄMÄTTÄ"!

Arvata saattoi, että MÄNTTI sai aivan helvetisti ääniä.
 

äijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itähelsinkivantaan Jokerit
Äänestämisestä

Vaalien kynnyksellä minut valtaa aina kyyninen olo, tämä siksi, että millään mitä kansanedustajaehdokas lupaa ei ole mitään painoa eikä se velvoita häntä mihinkään. Suomessa ei nimittäin ole imperatiivista mandaattia eli lupauksiaan ei tarvitse pitää.

Nyt kun olen seurannut (osin siksi, että on "oma lehmä ojassa") tätä valtion harjoittamaa Helsingin kuppausta, on äänestäminen sittenkin alkanut kiinnostaa. Seuraavassa hieman lukuja: Jokainen helsinkiläinen avustaa neljällä veroprosentilla muiden kuntien asukkaita. 20% eli 410 MEUR Helsingin verotuloista siirretään verotulontasauksena muihin kuntiin. Samanaikaisesti valtio leikkaa Helsingiltä yhteisövero-osuuksia 170 MEUR (kahden veroprosentin verran). Tämä tarkoittaa sitä, että Helsingin tulopohja on romahtanut; jopa enemmän kuin laman aikana. Samaan aikaan Helsingin on täytynyt ottaa lainaa n. 400 MEUR, jotta veroprosenttia ei olisi tarvinnut nostaa neljää prosenttiyksikköä (nythän korotus oli 16,5 prosentista 17,5 prosenttiin). Samanaikaisesti Helsingissä on enemmän köyhiä ja syrjätyneitä kuin missään muualla Suomessa. Suurin osa helsinkiläisistä asuu ahtaasti ja maksaa siitä älyttömästi, hyvinkin muutaman veroprosentin enemmän kuin muualla.

Ja nyt päästään takaisin varsinaiseen aiheeseen eli vaaleihin.
Itse aion antaa ääneni sellaiselle ihmiselle, joka on todistanut ajavansa äänestäjiensä eli helsinkiläisten asiaa. Yksi tällainen ehdokas on Rakel Hiltunen, joka on ylhäisessä yksinäisyydessään kun lasketaan Helsinki-aiheisia puheenvuoroja tai kirjallisia kysymyksiä tämän vaalikauden aikana. Toisena ääripäänä voidaan mainita Helsingin vaalipiiristä eduskuntaan valittu Esko Aho, joka ei ole tehnyt yhtään aloitetta, kysymystä tai pitänyt yhtään puheenvuoroa koskien Helsingin asioita.

On myös todettu tosiasia, että jostain syystä helsinkiläiset vetävät kotiinpäin merkittävästi vähemmän kuin muun maan kansanedustajat. Miksi? En osaa sanoa, mutta mielestäni tällainen vaatimattomuus on turhaa. Tehkööt kuten muutkin tekevät eduskunnassa. Toki näissä asioissa liikutaan aina niin sanotusti heikoilla jäillä: keskustelu menee helposti sivuraiteelle, sillä niin suuria arvolatauksia näihin asioihin liittyy kuten myös tälläkin keskustelupalstalla ja tässä ketjussa nähtäneen.
Toivottavasti kuitenkaan ei. Vaan toivon, että näistä voidaan keskustella ilman kiihkoilua.

Lopuksi toinen ehdokassuosikkini: Sokea Reetta.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Re: Äänestämisestä

Viestin lähetti äijä
Suomessa ei nimittäin ole imperatiivista mandaattia eli lupauksiaan ei tarvitse pitää.


"Imperatiivinen mandaatti"... vau, hieno ilmaus, ei muuta.

Minä olen jo päättänyt antaa ääneni eräälle Jatkoajassakin vaikuttavalle, pyörätuoliin joutuneelle henkilölle puolueesta riippumatta. Hän saa minun ääneni sen takia, ettei ole lupaillut maita eikä mantuja (vaikka onkin henkeen ja vereen IFK:n kannattaja). Hän on kuitenkin perusrehti suomalainen mies ja perheenisä.
Nimimerkkiä en voi tässä paljastaa (eikös kaikkinainen poliittinen uho ole kielletty?)
Tuossa nyt kuitenkin oli vihjettä ikäänkuin muistutukseksi asiasta tietäville.
 

Voittaja

Jäsen
Jep, kyllä meikäläinenkin äänestyskoppiin itsensä raahaa, niinkuin käytännössä kaikissa vaaleissa(pl. kirkollisvaalit ja edellisten pressan vaalien viimeinen äänestys, oli niin perkuleen huonot vaihtoehdot) Kokoomus tulee jälleen kerran saamaan minun ääneni, enkä usko että tuo "perinne" tulee muuttumaan tulevaisuudessakaan.
 

TheAnimal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Äänestämisestä

Viestin lähetti äijä
Vaalien kynnyksellä minut valtaa aina kyyninen olo, tämä siksi, että millään mitä kansanedustajaehdokas lupaa ei ole mitään painoa eikä se velvoita häntä mihinkään. Suomessa ei nimittäin ole imperatiivista mandaattia eli lupauksiaan ei tarvitse pitää.


Lupauksia voi kuka vaan heitellä, mutta kuka kykenee kertomaan millä keinoin ja millä rahoilla lupaukset toteutetaan? Silloin ehdokkaiden määrä kaventuu aika rajusti ja jäljelle jäävät muita todennäköisemmin kykenevät tekemään enemmän myös lupausten lunastamiseksi. He ovat jo etukäteen pohtineet, että miten ja millä eväin lupaukset lunastetaan.

On myös todettu tosiasia, että jostain syystä helsinkiläiset vetävät kotiinpäin merkittävästi vähemmän kuin muun maan kansanedustajat. Miksi? En osaa sanoa, mutta mielestäni tällainen vaatimattomuus on turhaa.


Totta puhut. Ehkä tässä on jonkinlaisesta poliittisesta kulttuurista kyse. On korrektia vetää kotiinpäin jossain [maakunta poistettu] ja vaatia sinne siltarumpua tai milloin mitäkin, mutta anna olla jos helsinkiläinen vaatii jotain Helsinkiin, niin puoli Suomea huutaa pää punaisena aluepolitiikan puolesta.

Ja toinen asia on se, että miksi Stadissa eniten julkisuutta saavat nämä ainaiset vastarannankiisket? Järkyttävää toimintaa, että kaikkien asioiden jarrumiehet saavat enemmän julkisuutta kuin he, jotka pyrkivät rakentamaan kaupunkia. Hävettää miten paljon lyötiin aikoinaan kapuloita rattaisiin esimerkiksi Sörnäisten Thunder-ajoille. Toisenlaisella suhtautumisella niitäkin ajoja järjestettäisiin tänä päivänäkin. Helsinki saisi riihikuivaa rahaa, vähintään Euroopanlaajuista ilmaista mainosta ja monia muita positiivisia asioita.

Ymmärrän kyllä, että Thunder-ajot eivät sinällään kaikkia helsinkiläisiä saaneet niihin suhtautumaan myötämielisesti, mutta se on vain yksi esimerkki siitä miten hyviä hankkeita on kyetty pilaamaan näiden ainaisten vastarannankiiskien toimesta. Helsingissä on äärettömän vaikea saada mitään aikaiseksi. Aina on joku ryhmä vastustamassa ja usein ne ovat samat henkilöt, jotka vastustavat milloin mitäkin.

Toivottavasti kuitenkaan ei. Vaan toivon, että näistä voidaan keskustella ilman kiihkoilua.

Toivottavasti sitä kiihkoakin vihdoin nähtäisiin, koska muuten politiikasta kiinnostuneetkin nukahtavat. Viime aikoina on eri medioissa ollut kritiikkiä vaalikeskusteluiden juontajia kohtaan ja siihen kritiikkiin on taas pakko kerran yhtyä. Miksi vaaliohjelmien juontajat ovat järjestään värittömiä, mauttomia ja hajuttomia? He vain nyökyttelevät, vaikka samaa asiaa käsiteltäisiin sadanteen kertaan samoilla argumententeilla. Keskustelut kestävät tuntikausia ja asiasisältö on kohtalaisen olematon. Toistellaan vaan poliittista liturgiaa, joka on puoluetoimistossa ulkoa opeteltu.

Vaalikeskusteluiden juontajien pitäisi olla räväköitä, provosoivia ja asiansa tuntevia ihmisiä. Pitäisi kysyä vaikeitakin kysymyksiä ja laittaa ehdokkaat seinää vasten - Kyllä vai Ei - tyyppisellä revolverihaastattelulla. Ja niin kauan kysyä samaa asiaa, että saadaan selkeä vastaus esitettyyn kysymykseen. Ehdokkaathan ovat kuin työhaastattelussa ja silloin heidät täytyy laittaa oikeasti koville, eikä vain mennä haastateltavan ehdoilla ja kuunnella mitä heillä on kerrottavanaan.

Ei ole kyse siitä, että tässä maassa ei olisi sellaisia toimittajia, jotka homman pystyisivät hoitamaan. Voin vakuuttaa, että esimerkiksi Leif Salmén on ideologisesti äärettömän kaukana omasta ajatusmaailmastani, mutta on silti pakko muistella miten mies joskus taannoin laittoi poliitikkoja oikeasti koville. Samalla asenteella saataisiin nytkin ihan uutta draivia vaalikeskusteluihin ja taatusti tulisi sähköä vaaleihin. Sitä kautta todennäköisesti myös suomalaiset kiinnostuisivat nykyistä enemmän vaaleista ja olisivat valmiimpia löytämään sen oman ehdokkaan.

Ei nähdynkaltaista lässytystä kukaan jaksa loputtomiin seurata.
 

Hamraan

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ottawa Senators, Edmonton
Saisiko lyhyen oppimäärän siitä mikä tämä Sokea Reetta on ja mistä se tuli, kuka lanseerasi termin jne?

Eiköhän Kokoomus saa ääneni näissäkin vaaleissa. Onkos kukaan tsadilainen havainnut metroasemilla mainosta jossa Keskustalaisen(?) naisen iskulause on: "Tulee kuin metro" :)
 

äijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itähelsinkivantaan Jokerit
Arvon Hamraan,

kyseessä on vanha suomalainen sanonta, josta on pitkin sydäntalvea ollut keskustelua nimenomaan poliitikkojen taholla.
Heitä on nimittäin kiinnostanut suunnattomasti se, mistä sanonta on lähtöisin ja se, kuka sitä käyttää. Oikeaa vastausta (liekö sellaista olemassakaan) ei kukaan ole pystynyt antamaan.

Pointti ainakin itselläni oli se, että luulisi heillä olevan tosiaan muutakin pohdittavaa kuin kyseinen vanha sananparsi...

Luulisi jo Sokean Reetankin sen näkevän.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Re: Re: Vaalit, hyi helvetti.

Viestin lähetti Master God
Niin, no jokaisella Suomen kansalaisellahan on mahdollisuus lähteä ehdokkaaksi, jos tuntee olevansa parempi kuin muut ehdokkaat. Sitä vain ihmettelee, kun vuodesta toiseen ihmiset valittavat poliitikkojen tyhmyyttä ja saamattomuutta. Onko todellakin niin, että me suomalaiset olemme kaikki niin tyhmiä ja saamattomia; luulisi jo muuten jostain ilmaantuneen sellainen puolue, joka ei olisi.
Sellaista puoluettä ei ikävä kyllä ole. Aina kun löytää puolueesta hyviä puolia, löytyy myös yhteneväinen määrä paskaa ja yhdelläkään puolueella ei ole sellaista linjaa tai aatetta, jonka minä voisin millään tavalla allekirjoittaa. Pitänee siis perustaa oma puolue.

Ei, eivät kaikki suomalaiset ole tyhmiä ja saamattomia. Minun teoriani on, että tyhmät ja saamattomat ihmiset vain epätoivoissaan ajautuvat politiikan syövereihin.

Kiitos vinkistä, pannaan harkintaan. Ehkäpä jo ensi kerralla...
 

Tatzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Vaalit, hyi helvetti.

Viestin lähetti Master God
Niin, no jokaisella Suomen kansalaisellahan on mahdollisuus lähteä ehdokkaaksi, jos tuntee olevansa parempi kuin muut ehdokkaat. Sitä vain ihmettelee, kun vuodesta toiseen ihmiset valittavat poliitikkojen tyhmyyttä ja saamattomuutta. Onko todellakin niin, että me suomalaiset olemme kaikki niin tyhmiä ja saamattomia; luulisi jo muuten jostain ilmaantuneen sellainen puolue, joka ei olisi.

Niinhän sitä voisi luulla.

Tässä maassa poliittiset piirit ovat vain hyvin vakaita ja uusille puolueille ei ole sijaa. Ehdokkaiden läpi saaminen vaatii rahaa ja palstatilaa. Tässä leikissä ei ole sijaa uusille tulokkaille, elleivät he ole median vanhoja lemmikkejä.

Tavallaan olet oikeassa kansalaisten tyhmyydestä. Harva seuraa politiikkaa saatikka on perillä realiteeteistä, mitä päätöksen teko vaatii. Ihmiset ovat tavallaan kyvyttömiä valitsemaan "pätevintä". Toki pätevä määritelmä on vaikeaa. Äänestäjät äänestävätkin eduskuntaan ennemmin Mikko Alataloja ja muita julkkiksia, sekä hyväksi todettuja politiikkoja, kuten Ulf Sundqvist.
 

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Re: *

Viestin lähetti Dougie KillMore
Jotenkin arvelinkin että tästä saattaisi olla jo keskustelua ja että joku katsoisi asiakseen käydä heti huomauttamassa. Mitään muuta tällä henkilöllä ei ollutkaan tuotavanaan tähän ketjuun. Joten kiitos, Tykki, maailma on nyt parempi paikka.
Juu, ei mitään, ole hyvä vaan. Olin laittanut tuohon toiseen ketjuun muistaakseni reilu viikko ennen tätä sinun avaustasi parikin kommenttia, joten en katsonut aiheelliseksi heti ruveta toistamaan samoja asioita tähän ketjuun.

Oloneuvos kaipaili kunnon oikeistopuoluetta maahan. Ihan hyvä pointti minunkin mielestäni. Vaan oletteko huomanneet, että ainakin suomalaisissa uutisissa sanalla "oikeisto" on huomattavan negatiivinen sävy. Tämä johtuu mielestäni pitkälti siitä, että melkein aina kun oikeistosta puhutaan, on aiheena ns. ääri-oikeisto idiootti-skinhead-kannattajineen. Ja yleensäkin, uutissa on muutenkin aina huolestunut sävy, kun oikeisto nostaa kannatustaan jossain. Sen sijaan demari-kannatuksen nousu on aina "hyvä uutinen".

En ole poliittisesti sitoutunut yhtään mihinkään. Sen verran periaatetta löytyy, että äänestän jompaa kumpaa näistä ns. porvaripuolueista, vaikka en voi sanoa olevani kumpaankaan mitenkään tyytyväinen. Keskustan mokia ovat yleensä olleet väärät henkilöt puolueen johdossa ja kokoomus taas onnistuu kerta toisensa jälkeen kämmäämään hyvätkin asetelmat jahkailullaan ja sisäisellä & ulkoisella yhteistyökyvyttömyydellään.

Enpä tiedä, menisikö homma vain hullummaksi vai voisiko löytyä jotain synergioita siitä, että jos vaikka Keskusta ja Kokoomus yhdistyisivät. Siinä syntyisi vahva vastapaino demareiden ja muiden vasemmistolaisten valta-asemalle. Aika kaukainen ajatus toistaiseksi, mutta uskon että tuokin tulee jossain vaiheessa vakavan harkinnan alle. Viimeistään silloin, kun maatalous Suomessa vähenee marginaali-ilmiöksi ja keskusta pääsee lopullisesti maalais-imagostaan.
 

nedomansky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tuli tänään mieleen, että puolueethan ovat kuin
yrityksiä. Mainosyhtiöt laativat strategiat ja tuovat
asiat julkisuuteen.

Testailin sitten YLEn ja MTVn vaalikoneita. Ei yllätyksiä.
90% top fiven ehdokkaista oli Kokoomuksesta. 100%
vastapuolelta oli Vasemmistoliitto/SKP linjalta.

Kannattaa ehdottomasti kokeilla, koska eka ehdokkaani
oli minusta hieman liian oikeistolainen mielipiteissään.

Eduskunta on tulonjakokoneisto, joten kannattaa miettiä,
miten voitaisiin varmistaa paras tulos. Paljon töitä ja vähän
veroja.

Ei muuta kuin rohkeesti kokeilemaan.

YLEn tapauksessa laitoin jotain niin nerokasta kuin
www.yle.fi/vaalikone tauluun ja taas mentiin...
 

äijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itähelsinkivantaan Jokerit
Vaalikoneista

Ihan hauskoja juttuja, nämä vaalikoneet.

Niiden ongelma on kuitenkin se, että ne antavat kovin yksilöllisen kuvan eri ehdokkaista ja heidän mielipiteistään. Kukaan kun ei eduskunnassa toimi täysin itsenäisesti ja "sydämensä" mukaan, vaan ryhmäkuri määrää yksittäistä kansanedustajaa.

Hyvää näissä vaalikoneissa on se, että yksittäisten kansanedustajien mielipiteitä voidaan verrata toisiinsa.

Mikäli on epävarma siitä, kenelle äänensä antaa, kannattaa ihan kylmästi katsoa kandidaattien puheenvuorot, aloitteet yms. eduskunnassa kuluvalla/edeltävällä vaalikaudella. Mikäli taas on kyse ensikertalaisesta, on vain uskottava ehdokaskandia.
 

hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ensin suunnittelin nukkuvani, mutta tuli mieleeni kuitenkin, että voisin koittaa äänestää jotakuta joka toivottavasti ymmärtäisi jotain internetistä. Jos vaikka meidän nettilait eivät olisi sitten samaa tasoa, kuin USAlaisten. Jaa puolue? Eikös ne ole kaikki samoja?
 

Mr.Big

Jäsen
Olen sitä mieltä, että aina Aku Ankka Matti Ahteen voittaa.

Molemmilla on suunnilleen saman verran koulutusta.
Akulla on paljon enemmän työkokemusta. Matti ei sähkömiehen apulaisena kai paljon työskennellyt. Aku sen sijaan on käynyt kokeilemassa sadoissa ammateissa. Lisäksi Aku on ollut Roope-Sedän hommissa vaikka minkälaisissa seikkailuissa. Matti on vain jakanut puheenvuoroja eduskunnassa ja nipistellyt naisia Veikkauksessa.
Aku hakkaa Matin 100-0

Aku eduskuntaan!
 

Barnaby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari Gold
Suuri mysteeri

Viestin lähetti Tykki
Vaan oletteko huomanneet, että ainakin suomalaisissa uutisissa sanalla "oikeisto" on huomattavan negatiivinen sävy. Tämä johtuu mielestäni pitkälti siitä, että melkein aina kun oikeistosta puhutaan, on aiheena ns. ääri-oikeisto idiootti-skinhead-kannattajineen. Ja yleensäkin, uutissa on muutenkin aina huolestunut sävy, kun oikeisto nostaa kannatustaan jossain. Sen sijaan demari-kannatuksen nousu on aina "hyvä uutinen".
Tiedostan itsekin kyseisen asian ja olen sitä myös pitkään ihmetellyt. Oikeisto saattaa usein maistua vaalikarjan suussa historiallisessa sävyssä Hitlerille, mutta iiiiihana vasemmisto ei tietenkään ikinä Stalinille. Ja jos heitetään sana äärioikeisto ilmoille vaalikarjan kuullen, niin moni saattaa tietää kuinka Hollannissakin se paha äärioikeiston mies meni ja tappoi sen suositun puoluejohtajan. Tähän kepun viime vaalikausien kusetuksien kokoinen hymiö.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös