Haluaisin tuoda asiaan toisen näkökulman, pyrkimättä mitenkään keljuilemaan edellisten kirjoittajien suuntaan. Voisiko näistä päätellä mitään siitä, miksi meidän katsomokulttuurimme on hivenen ohutta?
olihan tuo welcome rich "tifo" aika helvetin surullinen
mitään sanomattoman tifon...
Kokonaisuudessaan tuosta tuli vituttava ja todella hävettävä fiilis... Ei näin...
Olen nykyään sellainen peruskatsoja, joka kiipeää kotimatseissa huivi kaulassa seisomapäätyyn ja seuraa siellä peliä ihmeemmin elämöimättä. Varsinkin takavuosina oli kuitenkin toisinaan mielessä, että jos olisi sopiva kaveriporukka, sen kanssa olisi mukava kehitellä jotain pienimuotoista koreografiaa tai muuta yhtäaikaista toimintaa. Tulisi kannustettua muutenkin kuin vain olemalla paikalla.
Luulen kuitenkin, että vaikka tilaisuus olisi joskus tullutkin, ajatus olisi jäänyt lopulta toteuttamatta. Koska tuollaiset ylläolevien kaltaiset reaktiot ovat niin tuttuja, sitä kuitenkin aina pitäytyy mieluummin hillittyyn käsien läpyttelyyn, ettei nyt vaan aiheuttaisi kenellekään hävettävää fiilistä.
Toki ymmärrän, että nyt oli kyse Rumpuryhmästä, joka on vakiintunut joukko ja jolta odotetaan tavallista enemmän. En vain oikein ymmärrä tätä asenneilmastoa ylipäätään.
Negatiivisuus edellä meneminen kun on sellainen juttu, että se tappaa tehokkaasti halun yrittää mitään.