paraspelaaja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Jukurit
Puolivälierien viimeisetkin taistot ovat nyt tauonneet, eikä yllätyksiä lopulta päässyt tapahtumaan. Toisen parin joukkueilla saattaa olla vielä tämän illan/huomisen aikana puolivälieräsarja puitavana, mutta voisi kuvitella, että Hokin, saatikka Jukurien, kannattajat ovat jo pikkuhiljaa "kypsiä" kääntämään katseensa kohti seuraavaa tapahtumaa.
Jukurit ja Hokki kohtasivat runkosarjassa 6 kertaa, joista pisteet Hokille 12-6. Tarkistamattakin lienee selviö, että Hokki on ollut Jukureille sarjan vaikein vastus tällä kaudella. Jukurien päävalmentaja Antti Pennnen toimi vajaat kaksi vuotta sitten KalPan taktiikkavalmentajana ja ehkäpä opetti Hokin päävalmentajalle, silloiselle KalPan päävalmentajalle Jari Laukkaselle turhan paljon pelillistä filosofiaansa. Nyt onkin käynyt ilmi, että Hokki on tässä sarjassa se joukkue, joka Jukurien peliä pystyy horjuttamaan. Hokki käytti runkosarjassa tehokkaasti Jukurien omia aseita ja sai vastustajansa turhautumaan. Pistejakauma ei luonnollisestikaan täysin kerro joukkueiden välisistä eroista, sillä kyllähän esimerkiksi kaksi kohtaamista sattui Jukurien kannalta todella huonoon saumaan (10 ottelun voittoputken jälkeinen "suvantovaihe"). Toisaalta siitäkään faktasta ei päästä eroon, että viimeisissä kahdessa kohtaamisessa Hokki oli parempi ja ansaitsi voittonsa.
Onkin ainakin minun mielestä erittäin kiinnostavaa nähdä, millä sotasuunnitelmalla Jukurit sarjaan lähtee. Jukurit on materiaaliltaan taitavampi joukkue, siitä kai kannattaa lähteä. Luottaako Jukurit kovaan luisteluun ja raatamiseen luottaen siihen, että ollaan parempia, vai valitaanko täysin toinen tie, eli taktinen taisto. Hokki aloittaa aivan varmasti taktisen taiston, siitä ei ole epäilystäkään. Se myös varmasti jopa yrittää saada Jukurien fokusta ja tekemistä häirittyä muuttelemalla pelin rakennetta. Voi jopa syvimpien fantasioideni mukaisesti olla, että sarjasta kehkeytyy taktinen kissa-hiiri-leikki. Muut joukkueet tässä sarjassa eivät siihen pysty, mutta nämä joukkueet pystyvät. Pennanen tuntee Laukkasen, Laukkanen tuntee Pennasen. Ja molemmilla on kova taktinen osaaminen.
Olkoon niin tai näin, peli kuitenkin pelattaneen, tai ainakin ratkaistaneen, kaukalossa. Jukureilla pitäisi olla loistavat lähtökohdat sarjaan. Käsitykseni mukaan joukkue on täysin terve. Kyllä, täysin terve. Ronan Quemener johtaa Mestiksen torjuntatilastoa prosentilla 97,3%. Jukurien viisikkopuolustus on rautainen ja sitoutunut, ja kaiken tämän lisäksi maalintekovoimaa on loistavasti. Pelisapluuna on tasapainoinen ja toimiva... mitä vielä kansa haluaa?
Maanantaina aloitetaan Kalevankankaalla, toivottavasti kunnon rähinällä. Sana on vapaa.