Mainos

Välierät 2013: JYP – Ässät

  • 151 357
  • 743
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Petteri Sihvosen mukaan (uusin, eilen ilmestynyt U-lehti) JYPin kone vetelee tällä erää viimeisiään, vaikka tällä kaudella vielä pelaavat pronssista. Ensi kaudella Petterin mukaan eivät tod.näk ole enää välieräjoukkue, vaan suunta on alaspäin.

Eilen, lukematta Sihvosen aivopieruja, mietin mitenköhän kauan mahtaa JYPin menestys nykyisellä tasolla jatkua. Joskushan se katkeaa, se on selvää. Vaikka kuinka kelasin, en löytänyt yhtään tarkastelua kestävää syytä sille, etteikö vielä ensi kausikin jatkuisi samoissa merkeissä. Muutos joukkueessa tulee olemaan selvästi hallitumpi kuin vuosi sitten. Joukkue on lähes kasassa (sillä varauksella, ettei KHL vie kesällä omiaan pois). Liiketoimintaympäristössä (sponsorit, fanit, media) ei ole tapahtunut mitään notkahdusta jne...

Tottakai joku voi sanoa, että JYP siirtyy kokemattoman Marko Virtasen valmennukseen. Tämä on totta. Kuten oli sekin, kun se siirtyi kokemattoman Jyrki Ahon valmennukseen, ja sitä ennen liigadebytanttipäävalmentaja Risto Dufvan alaisuuteen. Muutos ei ole yhtä dramaattinen kuin siinä tapauksessa jossa puolivalmiiseen joukkueeseen haettaisiin joku ulkopuolinen nimi häsläämään. Marko Virtanen ei tee mitään väärin, jos se jatkaa edeltajiensä tekemää työtä ja tuo siihen vain omat lisämausteensa. Joukkueen runko on sama, joten se osaa itsekin korjata päävalmentajan mahdollisia virhearvioita. Näinhän sen homman kuuluukin edetä.

JYP on kestänyt Jarkko Immosen lähdön. Se on kestänyt Sami Vatasen loukkaantumiset play offeissa. Se selvisi "isänmurhastaan" ei pelkästään voittajana, vaan mestarina. J-P Hytönenkään ei ole ollut korvaamaton. Organisaation toimitusjohtajan vaihdoskin on tapahtunut kuin huomaamatta. Jyp on kertakaikkiaan yhteisönä niin vahvaa tekoa, ettei sen "sota kaipaa yhtä miestä". (Tähän kuitenkin kertauksena, että mikään ei ole niin varmaa kuin se että suoran jälkeen tulee mutka, joten joskus edessä on se kausi jolloin JYP ei ole neljän parhaan joukossa)

Kaudella 2013-14 JYP ei romahda omasta toimestaan mihinkään. Suhteellinen romahtaminen on tietenkin mahdollista, eli se että muut joukkueet nostavat tasoaan niin paljon että JYPin suoritus ei riitäkään enää samalle tasolle kuin viime vuosina. Se ei tietenkään olisi huono asia, mutta ei myöskään kovin todennäköinen (useamman joukkueen taholta).

Petteri Sihvosen ennustukset ovat useimmiten käänteisiä. Ne, keille hän povaa menestystä, eivät menesty. Ja ne, keille hän povaa tappioita, etenevät pitkälle. Sikäli tämä Sihvosen kirjoitus vahvistaa omaa järkeilyäni asian tiimoilta.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mikä muuten on Jypin terveystilanne? Ässistä tuvalla on ainoastaan Miko Malkamäki mutta hänenkään ei pitäisi olla poissa pitkään.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jotenkin tuntuu siltä, että Patalaiset eivät oikein ymmärrä mitä sieltä oikeasti vastaan tulee.

Kyllä tuo nyt aika hyvin tiedetään. Vuosi sitten pelattiin vastakkain eikä Jypin pelitapa ole muutenkaan kenellekään salaisuus.

Iso kysymys sarjan kannalta kuuluu mitä hienosäätöä Ässät pelitapaansa tekee vai tekeekö mitään. Tottahan toki Jyp ja Kalpa ovat vastuksina erilaiset, jännä nähdä miten valmennus reagoi tähän.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Joo, edes joskus olisi kauhean mukava lukea ihan peliin liittyviäkin juttuja eikä pelkkää pippelimiekkailua hitsareista ja traktoripojista. Mutta koetapa kirjoittaa vähän syvällisempää juttua tällä palstalla niin heti on perässä 10 viestiä itkemisestä ja ihon alle menemisestä.

JYPillä on sairastuvalla Jääskeläinen ja Myttynen joiden kausi on ohi ja Malmivaara, jonka paluuta on ennustettu välierissä. Minkälaisessa kunnossa Malmi on, siitä ei ole tietoa.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Iso kysymys sarjan kannalta kuuluu mitä hienosäätöä Ässät pelitapaansa tekee vai tekeekö mitään. Tottahan toki Jyp ja Kalpa ovat vastuksina erilaiset, jännä nähdä miten valmennus reagoi tähän.

Puolivälierien ennakoissa Sihvonen totesi, että vuosi sitten Ässät lähti lauluun pystysuunnan pelillä. Nyt on mielenkiintoista kyllä nähdä, miten asiat kehittyvät ja onko mitään otettu opiksi. Koen tilanteen niin, että Ahon JYP voi vain jatkaa entisellä tyylillänsä ja Kiven Ässissä on mietittävä, miten siihen vastataan.

Sarjan lopputulosta en osaa yhtään ennakoida, mutta pelien odotan olevan tiukkoja vääntöjä. Toivottavasti edelleen saa taklata kuten puolivälierissäkin. Maantai-iltana ollaan yhden askeleen verran viisaampia tilanteista!
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Puolivälierien ennakoissa Sihvonen totesi, että vuosi sitten Ässät lähti lauluun pystysuunnan pelillä. Nyt on mielenkiintoista kyllä nähdä, miten asiat kehittyvät ja onko mitään otettu opiksi. Koen tilanteen niin, että Ahon JYP voi vain jatkaa entisellä tyylillänsä ja Kiven Ässissä on mietittävä, miten siihen vastataan...

Uskoisin Ässien muuttavan peliään napsun tai pari kiekollisempaan tyyliin, koska Jypin puolustus on selvästi Kalpan puolustusta kovempi, eikä pelin kääntämiseen lyödy samalla tavalla tilaisuuksia. On turha lähteä painimaan Jyp:n isojen pakkien kanssa, siinä loppuu bensa.

Uskoisin, että sarjasta tulee virheiden kyttäilyä, ei mitään viihdyttävää kiekkoa.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Näiltä osin lievä etu siis Ässillä.

Etunne lankeaa maksuun vasta jos joku kokoonpanossa oleva pelaaja loukkaantuu tai joutuu pelikieltoon. Ainakaan itse en osaa nähdä Myttyselle mitään erityisarvoa näissä peleissä. Jääskeläinen saattaisi tiukassa paikassa olla esimerkiksi Nenosta varmempi suorittaja, mutta Nenosella on kiistatta se yksi erityisominaisuuden tuoma etu puolellaan (joka saattaa osoittautua Raantaa vastaan hyvin arvokkaaksi). Ja Jääskeläinen ei ole joukkueen ainoa tiukoista paikosta kokemusta omaava puolustava hyökkääjä... No, Salmiolle ei ehkä peliapaikkaa riittäisi jos Jäsä tai Myttynen pelaisivat, mutta ero tämän kolmikon sisällä ei ole suuri.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Eilen, lukematta Sihvosen aivopieruja, mietin mitenköhän kauan mahtaa JYPin menestys nykyisellä tasolla jatkua. Joskushan se katkeaa, se on selvää. Vaikka kuinka kelasin, en löytänyt yhtään tarkastelua kestävää syytä sille, etteikö vielä ensi kausikin jatkuisi samoissa merkeissä. Muutos joukkueessa tulee olemaan selvästi hallitumpi kuin vuosi sitten. Joukkue on lähes kasassa (sillä varauksella, ettei KHL vie kesällä omiaan pois). Liiketoimintaympäristössä (sponsorit, fanit, media) ei ole tapahtunut mitään notkahdusta jne...

Jotainhan JYP tekee poikkeuksellisen hyvin. Itsekin odottelin notkahdusta jo kaksi vuotta sitten mutta eipä näytä notkuvan. Selkeä oma tunnistettava pelitapa, tietynlainen oma JYP-brändi on jo olemassa ja näyttäisi, että katsojat sekä yhteistyöyritykset ovat sitoutuneet samaan brändiin. JYP ei ole kaunein joukkue mutta aivan helvetin tehokasta jääkiekkoa se pelaa, ja onhan tämä jotain ihan muuta kuin 90-luvun alun menestys-JYP.

Hieno seura ja hieno joukkue. Nyt tulee toinen oikea brändi-joukkue eli Ässät vastaan ja varmaan on tulossa ultrafyysinen sarja. Vieläkö Kivi lähtee haastamaan JYPiä painikisoissa vai malttaako pistää kiekkoa liikkumaan, siinä on mielestäni iso kysymys. Jos menee kamppailupelaamiseen niin JYP on arvioni mukaan vahvempi.

Hieno ja kiihkeä sarja varmasti.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Muistakaa. Kirjoitan tämän vain kerran; Pihlman ratkaisee tämän sarjan. Se siinä. Viimeistään kuudennessa pelissä voittomaali, ja Ässät finaaliin. Ehkä jo aiemmin, mutta tämä sarja on Pihlmanin.

Aika lailla lähti lapasesta ketju jo alussa. Ei silti yllätä, kun muistelee näiden kahden joukkueen fanien yhteenottoja Jatkoajassa. Näillä mennään, säpinää hei! Kai pudotuspeleissä täälläkin saa enemmän vääntää?

2-4 Ässille sarja tosiaan (kuin myös Lukko vie 2-4 ja satakuntalaisfinaali on tosiasia).
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Uskoisin, että sarjasta tulee virheiden kyttäilyä, ei mitään viihdyttävää kiekkoa.

JYP ei kyttäile virheitä, se aiheuttaa niitä aktiivisesti. On täysin näkökulmakysymys, mikä on viihdyttävää. Minusta se on hieno ja viihdyttäväkin taito, kun joukkue yhdessä toimii niin että vastustajan virhealttius kasvaa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
JYP ei kyttäile virheitä, se aiheuttaa niitä aktiivisesti. On täysin näkökulmakysymys, mikä on viihdyttävää. Minusta se on hieno ja viihdyttäväkin taito, kun joukkue yhdessä toimii niin että vastustajan virhealttius kasvaa.

Vastakkain on kaksi hyvin saman tyyppistä joukkuetta, Ässät tulee paineistamaan varsinkin kotipeleissä Jyp:n puolustusta. Toisaalta Ässien kiekollinen pelaaminen on ollut varsin hyvin kuosissa, enkä näe Jyp:n pelityyliä ongelmana. Mikäli se lähtee höntyilemään sopivasti, Ässät pääsee kääntämään peliä.
 

Paastainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP & 80-luvun HoNsU
Hienoa sarkasmia.

Jos tosissasi jotain vertailukohtaa etsit, niin sanooko nimet Tim Thomas vuosimallia 2004-2005 tai Jani Hurme vuosimallia 1996-1997 sulle mitään?

Siinä ainoat veskat Raannan lisäksi, jotka ovat Lasse Oksanen- palkinnon voittaneet ja ainakin Thomas oli tuolla omalla, voittoisalla kaudellaan muuri.

edit. unohtui, että Riksman on voittanut tuon pystin, 2008-2009.

Montas mestaruutta Lasse Oksanen palkitut maalivahdit ovat noina vuosina tuoneet?
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Vastakkain on kaksi hyvin saman tyyppistä joukkuetta, Ässät tulee paineistamaan varsinkin kotipeleissä Jyp:n puolustusta. Toisaalta Ässien kiekollinen pelaaminen on ollut varsin hyvin kuosissa, enkä näe Jyp:n pelityyliä ongelmana. Mikäli se lähtee höntyilemään sopivasti, Ässät pääsee kääntämään peliä.

Kutakuinkin näin minäkin sarjan näen. Olen pahoillani kaikkien niiden puolesta, jotak eivät osaa nähdä tätä äijälätkää viihdyttävänä. Minä odotan hienoa kamppailulätkää. Toivottavasti mihinkään jääkiekkoon kuulumattomaan (oma subjektiivinen käsitykseni) ei turvauduta kummankaan joukkueen taholta.

Haluan nähdä kummaltakin joukkueelta oman pelitapansa kurinalaista noudattamista. Haluan nähdä jokaisen tilnateen tarkoituksenmukaista, mutta vastustajaa kunnioittavaa loppuun saakka pelaamista. Haluan nähdä, kuinka jokaisesta maalipaikasta täytyy maksaa kallis hinta.

En halua nähdä maalivahtien puolitahattomia ajeluita. En halua nähdä otteluiden loppuhetkillä tyhjänpäiväisiä tappelunnujakoita. En halua nähdä filmausta kentällä, enkä halua nähdä mitään typerää (vrt. Selin) mediapeliä.

Reilu sarja, joka kunnioittaa jääkiekon syvintä olemusta, voittaja finaaliin ja pulinat pois.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
JYP pystyy paineistamaan aivan pirun kovaa, mutta ei jaksa sitä tahtia edes koko erää. Jos niinä hetkinä Ässiltä löytyy eritoten puolustuksesta kykyä laittaa omassa päädyssä ensimmäinen syöttö nopeasti ja varmasti lapaan ja pitämään virheet vähissä, niin JYP on enemmän kuin vaikeuksissa. Kerho ei pystynyt siihen ja tulos oli nähdyn kaltainen.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Ikimuistoisimmat ottelut Ässiä vastaan 2000-luvulla osa yksi:

28.2.2004 JYP-Ässät 2-3 ja.

Taistelu viimeisestä säälipleijaripaikasta kävi kuumana, kun porilaiset matkustivat runkosarjan toiseksi viimeisen viikon lauantaina Jyväskylään. Viimeisessä paikassa kiinni olleilla Ässillä oli ennen ottelua kasassa 48 pinnaa ja JYPillä 47. Meillä oli vähän niin kuin pakkovoiton paikka tai muuten tilanne kävisi varsin tukalaksi.

Jyväskylään paluun siirtorajan lopulla tehnyt Toni Koivunen vei kotijoukkueen avauserässä ylivoimalla 1-0 johtoon kauden ensimmäisellä muttei viimeisellä JYP-maalillaan. Janne Hauhtonen lisäsi johtoa tokassa kahteen-nollaan ja kaikki alkoi näyttää helvetin hyvältä.

.. kunnes viimeisellä kymmenminuuttisella Ässät iski vajaaseen pariin minuuttiin pelin tasoihin Leinosen Teron esitellessä mitä typerämpiä torjuntayrityksiä. Tykkäsin Tero Leinosesta aikanaan vitusti, ja kyseessä on Wallinheimon ja Marko Leinosen ohella suosikkiveskojani ikinä, mutta tuona iltana muistan kironneeni "Leiskaa" vähintään yhtä paljon kuin Lucas Lawsonia joskus pari kautta myöhemmin miehen löysäillessä purkukiekon kanssa, minkä johdosta silloinen dynastia Oulun Kärpät pääsi tasoittamaan JYPin maalin johdon kolmannessa erässä.

Jatkoille mentiin ja siellä Jarkko Glad ryösti once-in-a-lifetime-soolollaan lisäpisteen Poriin. Harvemmin on minkään matsin jälkeen vituttanut yhtä paljon, mutta turha luulla, että "tää oli nyt tässä" kävi kertaakaan mielessä Ässien karatessa kahden pisteen karkumatkalle ennen viimeisiä pelejä. Meillä oli sentään kolme ottelua jäljellä kahta vastaan.

Viikon alkuun runkosarjavoittaja-Tepsiltä vieraista hieno tasuri. Torstaina himassa rutiinivoitto Ilvestä vastaan. Ässät kävi häviämässä Tapparalle, ja perjantain viimeiselle kierrokselle lähdettiin JYPin yhden pisteen johtoasemassa. Meillä Rauman Lugu vieraissa, Ässillä Blues kotona.

Alussa näytti heikolta Lukon mennessä parin maalin johtoon ja Ässien ottaessa hallinnan omassa ottelussaan. Kolmannessa erässä noustiin kuitenkin tasoihin parin viimeisen minuutin aikana uransa viimeisen maalin JYPille tehneen Toni Koivusen kavennuksella ja edellisenä iltana Shayne Toporowskin viikatteesta saaneen Jari Korhosen tasoituksella kaksi sekuntia ennen pelin loppua. Samaan aikaan Ässät suli kotonaan työttömien hitsarien heitellessä pulloja jäälle Bluesin iskiessä ratkaisevasti 1-3 tyhjiin. Vittu että tuntui hyvältä.

Me mentiin pleijareihin, Ässät jäi ruikuttamaan rannalle. Tänä keväänä toistuu vastaava.
Nyt on pakko lainata koko juttu, kun on niin hieno tarina josta puuttui kuitenkin yksi merkittävä asia. Se JYP-Ässät matsi ja se loppu. Nimittäin Ässien faneja oli paikalla (olivat järjestäneet fanimatkan) ja pois lähtiessään huutelivat "hyvää kesälomaa JYP". Kuinka hienolta se silloin tuntuikaan kun viimeisellä kierroksella Ässät tippui ja JYP jatkoi pudotuspeleihin. Muuan Oleg Sorokins sähelsi silloin Bluesia vastaan oman maalinkin.

Kirjoitan tähän vielä että TYPistää. Koska puhelimeni haluaa sen väkisin kirjoittaa joka kerta, kun yritän kirjoittaa JYP.
Puhelimesi yrittää kertoa sinulle, että se on JYP joka Ässien pudotuspelejä TYPISTÄÄ. ;)

Asiaan. Olen nyt tätä sarjaa miettinyt ja tullut siihen johtopäätökseen että lyhyesti ja ytimekkäästi tämä sarja on tasaisuus vs terävä kärki. Raanta, Heshka, Brodin ja Armia vs JYPin tasainen neljän kentällisen peli. Jos JYP onnistuu pimentämään Armian ja Brodinin sekä blokkaamaan Heshkan vedot, pelkkä Raanta ei tule riittämään. Jos JYP ei pysty pimentämään Ässien kärkiosaamista, Ässät on todella vahvoilla. En ole seurannut Ässät-KalPa sarjaa, sillä jostain kumman syystä mielenkiintoni oli kohdistunut täysin JYP-HPK -sarjassa. Se on kuitenkin selvää, että tässä sarjassa tulee tapahtumaan. Siitä JYP on saanut jo esimakua edellisestä sarjasta Hämeenlinnalaisia vastaan. JYPin pää kesti sen. Miten Ässien pää tulee kestämään sitä, en tiedä mutta onneksi sekin asia tulee tämän sarjan aikana selviämään.

Mitä tulee tuohon JYPin ylivoimaan, se ei ole samaa tasoa kuin runkosarjassa parhaimmillaan mutta toisaalta alivoima on nyt jopa hieman parempaa. Joka tapauksessa, odotan kyllä erittäin tasaista sarjaa niin itse otteluissa että koko sarjassakin. 4-0 tämä ei tule päättymään kummallekaan. JYPille riittää edelleen se, ettei häviä kotonaan. Ihan sama mitä Porissa tapahtuu. Se kotitaika on pidettävä vaikka suoraan sanottuna helvetin vaikeaa se tulee olemaan.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Asiaan. Olen nyt tätä sarjaa miettinyt ja tullut siihen johtopäätökseen että lyhyesti ja ytimekkäästi tämä sarja on tasaisuus vs terävä kärki. Raanta, Heshka, Brodin ja Armia vs JYPin tasainen neljän kentällisen peli..

Mä taas olen ymmärtänyt, että Ässien pelissä tärkeä osa on juuri tasaisuudella, vaikka toki hyvä ykköskenttä + molari löytyy - kuten jokaiselta liigan huippujengiltä.

Jos et usko mua, niin miten olisi KalPan valmennusjohto? Laukkanen totesi Ässien jatkoonmenon syiksi hyvän ykkösen ja Raannan lisäksi sen, että Ässät jyräsi KalPan yli laajalla ja leveällä materiaalilla. Etenkään KalPan alakentät eivät kyenneet haastamaan Ässien vastaavia.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Asiaan. Olen nyt tätä sarjaa miettinyt ja tullut siihen johtopäätökseen että lyhyesti ja ytimekkäästi tämä sarja on tasaisuus vs terävä kärki. Raanta, Heshka, Brodin ja Armia vs JYPin tasainen neljän kentällisen peli. Jos JYP onnistuu pimentämään Armian ja Brodinin sekä blokkaamaan Heshkan vedot, pelkkä Raanta ei tule riittämään...

Johtopäätöksesi on väärä, sillä Ässien vahvuus on nimenomaan joukkuepelaaminen. Brodinin vaarallisuus tulee koko ketjun energisestä pelaamisesta, ei Brodinin ylivertaisesta osaamisesta. Ja mikäli Armia asetetaan erikoisvartiointiin, siihen tarvitaan vähintää kaksi kaveria, mikä avaisi ketjun muille pelaajille tilaa. Heshkan vahvuus ei ole vedot vaan käsittämättömän hyvä peruspelaaminen ja rauhallisuus kiekon kanssa.
 
Ilmoitus

Tässä ketjussa on näköjään lähdetty sille linjalle, että provoilu puolin ja toisin näyttelee lähes pääosaa.

Me emme sitten todellakaan varoittele monia kertoja samoista asioista, joten jatkossa kannattaa miettiä mitä sieltä näppäimistöltä lähtee eetteriin.

Vaikka kirjoittajista voi tuntua pahalta, meistä ei tunnu pahalta antaa kuukauden pelikieltoa kesken kiivaiden pudotuspelien, jos varoitustamme ei uskota.

Moderaattorit
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Niin, kuten sanoin, en ole seurannut Ässät-KalPa sarjaa vaan johtopäätökseni olen tehnyt lähinnä tilastojen perusteella. Tilastot eivät tietenkään ole kylmä totuus vain osa totuutta. Sarjan alkaessa tiedämme sitten enemmän, mutta sekin on aika jännä asia ettei Armia ole saanut paljon aikaan Jyväskylässä. Mystinen juttu. En tiedä mistä se johtuu, mutta hyvin usein Armia on ollut aika näkymätön ja tehnyt vasta sitten maalin kun peli on jo ratkennut JYPin hyväksi.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Pikemmin tasaisuus vastaan tasaisuus. Ja toisaalta: eikö muka Jypillä ole kärkiyksilöitä jotka pimentämällä Ässät olisi vahvoilla`?
Tänä pleijarikeväänä vaikuttaa siltä ettei näin ole. JYP on niin tasaisesti ettei varsinaista kärkiosaamista ole näkynyt. JYP on pelannut jopa niin tasaisesti että vain yksi JYP-pelaaja ei ole päässyt pisteillä (Välivaara) ja kaikki muut ovat saaneet tilastoihin vähintään yhden pisteen. JYP on siis tällä hetkellä todella tasainen joukkue ja JYPin voittamiseen pitää pystyä pimentämään jokainen pelaaja ei pelkästään muutama.
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eilen, lukematta Sihvosen aivopieruja, mietin mitenköhän kauan mahtaa JYPin menestys nykyisellä tasolla jatkua. Joskushan se katkeaa, se on selvää. Vaikka kuinka kelasin, en löytänyt yhtään tarkastelua kestävää syytä sille, etteikö vielä ensi kausikin jatkuisi samoissa merkeissä. Muutos joukkueessa tulee olemaan selvästi hallitumpi kuin vuosi sitten. Joukkue on lähes kasassa (sillä varauksella, ettei KHL vie kesällä omiaan pois). Liiketoimintaympäristössä (sponsorit, fanit, media) ei ole tapahtunut mitään notkahdusta jne...

Jonkinasteinen mukavoituminen on tietysti uhkana, jos joukkueen runko pysyy pitkään samana ja sillä alkaa olla menestystä jo omasta mielestään riittämiin. En tarkkaan tiedä syitä joihin Kärppien pitkä menestysputki loppui, mutta toivottavasti samat virheet osataan välttää JYPin organisaatiossa. Onhan JYPin tämän vuodenkin joukkue yllättävän veteraanipitoinen, mutta kyllä sillä tuntuu olevan näissä peleissä motivaatio kunnossa kuitenkin.

Tosi mielenkiintoinen sarja kyllä tulossa. Veikkaan JYPin tekevän 1-3 maalia per ottelu ja se on sitten puolustuksen onnistumisesta kiinni, riittääkö tuo määrä voittoon vai ei. Jokseenkin yhtä todennäköisiltä tuntuvat Ässien jyrääminen finaaliin paremman hyökkäyspään yksilötaitonsa turvin tai JYPin jatkoonmeno kokeneempien ja tasokkaampien puolustajiensa avulla.

JYPin ylivoimaprosentti tämän kauden otteluissa Porissa on muuten kohtuullisen jäätävä 80 %. Ässät otti kahdessa ottelussa yhteensä viisi kakkosta ja JYP teki neljä ylivoimamaalia, mutta tasakentällisin ei yhtään. Tämä tilastokummajainen saattaa ollakin jo ketjussa otettu esille, mutta edellisten kirjoittajien tavoin jätän suurimman osan aiemmista viesteistä lukematta, koska itseäni ei tuo provoilu puolin tai toisin kiinnosta yhtään.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tänä pleijarikeväänä vaikuttaa siltä ettei näin ole. JYP on niin tasaisesti ettei varsinaista kärkiosaamista ole näkynyt. JYP on pelannut jopa niin tasaisesti että vain yksi JYP-pelaaja ei ole päässyt pisteillä (Välivaara) ja kaikki muut ovat saaneet tilastoihin vähintään yhden pisteen. JYP on siis tällä hetkellä todella tasainen joukkue ja JYPin voittamiseen pitää pystyä pimentämään jokainen pelaaja ei pelkästään muutama.

No, tämä jää nähtäväksi, kai noihin tehopisteisiin vaikuttaa hieman vastustajakin? Joka tapauksessa Ässienkin peli perustuu enemmän tasaiseen neljän ketjun jyrään enemmän kuin muutamaan kärkiyksilöön. Sen toki myönsin jo aiemmin tässä ketjussa että paperilla Jypin alaketjut näyttävät aavistuksen paremmilta.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös