Mainos

Välierät 2011: KooKoo - Sport

  • 106 135
  • 367

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Toivottavasti jengillä pysyy edelleen nöyryys. Se on helppo ottaa perjantaina käkeen ja sitten lauantaina alkaa tärinä.

Tästä on kyse. Nöyrästi on pelattava Törmäsen pelitavan mukaan. Perjantaina on sarjan vaikein peli molemmille joukkueille. Kun pelaa pelitavan mukaisesti vaihto vaihdolta ja vaikka Sport häviäisi, niin sama nöyryys, mikä oli tänään Kuparisaaressa, mahdollistaa vielä yhden voiton KooKoosta.

Tässä on käynyt mielenkiintoisesti tällä kaudella. KooKoo on ollut koko kauden mediassa pitämässä Mestistä esillä. Sport on saanut tulla uusitulla strategiallaan ja kuitenkin laadukkaalla joukkueellaan pikku hiljaa rinnalle ja ohi. Jopa Sport-kannattajat epäilivät Sportin mahdollisuuksia KooKoota vastaan. KooKoon yhtä ongelmaa eli sentteripelin hiipumista ei ole noteerattu riittävästi ja samaan aikaan Sportin vastaava osasto on nostanut tasoaan. Järvinen, Suonpää, Kujanpää ja Takala ovat parantaneet peliään jatkuvasti kevään edetessä. Mielenkiintoista on nähdä, mitä Ika keksii perjantaiksi hyökkäyspelin parantamiseksi.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Joukkueenjohtajan tietäen ei sekään ole mahdotonta, että perjantaina on penkin takana toinen valmentaja, mutta epäilen tätä toki hyvin paljon. Mutta kaikki on mahdollista.

Puhutko nyt KooKoon puheenjohtaja Jouni Frimodigista, toiminnanjohtaja Olli-Pekka Hakkaraisesta vai joukkueenjohtaja Risto Silvennoisesta? En nyt ihan usko, että joukkueenjohtaja Risto Silvennoinen ainakaan olisi KooKoon penkin takana vaikka kausi on totutuun tapaan taas menossa päin persettä enkä myöskään usko, että myöskään joukkueenjohtajalla olisi valtuuksia vaihtaa KooKoon valmentajaa, vaikka tarvetta siihen näyttäisi olevankin.
 

Ihmemies

Jäsen
Viimeksi muokattu:

Harppa-setä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
KooKoo ryssii aina, joten meillä ollaan tähän jo hiljalleen totuttu (mikkeliläiset saa tulla vittuilemaan tänne, estraadi on vapaa). KooKoon kausi meni jälleen kerran päin vittua! Ketä kiinnostaa jatkossa käydä katsomassa enää runkosarjassa pelejä, jos kausi sössitään vuodesta toiseen viimeistään välierissä? Sen tässä nyt viimeistään oppi, että tulevina vuosina en odota enää minkäänlaista menestystä KooKoolta etukäteen.

Odotellaan perjantain pelin lopputulos ja tullaan sitten vasta :)

Mutta, jos käy niin hassusti, että tiputte, niin se on kyllä ihan oikein teille. Sitä turhaa liigapullistelua on kuunneltu koko kausi ja juttujanne lukiessa tulee sellainen olo, että miksi koko sarjaa edes pelataan, kun olette noin ylivoimaisia?
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Odotellaan perjantain pelin lopputulos ja tullaan sitten vasta :)

Mutta, jos käy niin hassusti, että tiputte, niin se on kyllä ihan oikein teille. Sitä turhaa liigapullistelua on kuunneltu koko kausi ja juttujanne lukiessa tulee sellainen olo, että miksi koko sarjaa edes pelataan, kun olette noin ylivoimaisia?

No vähän näkökulmaa asioihin, suomalaiseen ajatuskuvaan ei toki sovi se, että asetetaan kovat tavoitteet. Pitäisi häpeillä ja hyssytellä, mennä nöyrästi eteenpäin ja varoa, ettei naapuri vaan huomaa mitä sitä oikein puuhaillaan. Eipä täällä kaikki ole millään liigalla tai ylivoimalla keulineet, eikä ylivoimasta voi puhua kun eipä ole pahemmin piikkipaikalla sarjassa vierailtu. Tämän kauden paras anti näyttäisi olevan sama kuin viime vuonnakin - yksi erinomainen voittoputki runkosarjassa.

Liigapuheita ja tavoitteita on pidetty toki pitkälti esillä myös medianäkyvyyden vuoksi, jota kautta on toivottu lisää kiinnostusta yritysten ja yleisön suunnalta. Yleisömäärien osalta tämä onkin selvästi auttanut. Yrityspuolen onnnistuminen on sitten kysymysmerkki, #79 on järjestänyt yhdet kahvit S-Hotellissa ja spiikannut peruskornin äänimainoksen peliin. Tai otteluraportin mukaan olemme persaukisia, joten eipä ole tästä EuroTamille kai referenssiä tulossa. Mutta pohditaan näitä siellä mihin ne kuuluvat.

Mutta totta tuokin, että katsotaan nyt perjantain peli ennen ottelusarjan lopullista taputtelua ja perustetaan sitten uusia ketjuja sinne sekä tänne.

Perjantaina pitää mennä katsomaan hallille, että mitä uudistuksia sitä vielä keksitään - jos keksitään.
 
Suosikkijoukkue
Entisen pääkaupunkiseudun oma joukkue
Mutta, jos käy niin hassusti, että tiputte, niin se on kyllä ihan oikein teille. Sitä turhaa liigapullistelua on kuunneltu koko kausi ja juttujanne lukiessa tulee sellainen olo, että miksi koko sarjaa edes pelataan, kun olette noin ylivoimaisia?

Miten muuten ne "ignore" jutut toimii ? Voisi karsia pois n.s turhat viestit... Tuskin se yhdellä rastilla mene
Perjantaina KooKoo joutuuu hyökkämään ja pelaamaan riskillä. Eli maaleja tehdään puolin ja toisin. Runsasmaalinen lopputulos - ..sanotan vaikka sport
voittaa mutta molemmista jokkueesa on joku tärkeä pelaaja pois seuraavasta pelistä.
 

Kallon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Liverpool
Jääkiekkoa kaiken kansan iloksi :D

ensin meinasin kirjoittaa koko Sportin koko kaudesta mut huomasin et nyt tämän puun olevan pelkästään tähän otteluuum (lue: Paljon pois otettua tekstiä)

Maanantain pelin näin paikan päältä josta jäi päällimmäiseksi se että Sport pelaa yllättävän kypsää puolustuspeliä. Itse tykkäsin. KooKoo ei päässyt juurikaan alueelle lukuun ottamatta paria tilannetta. Ekassa erässä KooKoon maalihan syntyi pakin toivottamasta kiekon viemisestä. Mut se siitä sehän peli päättyi Höllin uskomattomaan maaliin. Torjunta-asento ja siitä pois ja kiekko maaliin jäätä lipuen. Joo muuten peli oli aika tasainen ehkä hivenen Sport vivahteinen lasien kanssa.

Tänään sit ekan erän olin paskat housussa kotona kun ei tuo ANVIA osaa hoitaa hommaansa. Eka erä jäi näkemättä. Laukaisukarttaa seuranneena aika nopeasti sai selville sen että Sport ei saa lauottua maalia kohden. Myöhemmin streamin selostajat kuitenkin kertoivat erän ollen Sportin.

Toisesta erästä lähtien Streami alkoi toimiin ONNEKSI. Hyvä erän alku ja Vaasan oman pojan maali siihen alkuun lämmitti kovasti. Kujanpäätä olen joskus ajatellut vielä sivukaukalon pojaksi mut nyt se näytti et se oli väärä luulo. Tasoitusmaali olikin sitten "kuulemma ensimmäinen kaukaa tehty maali Puurulalle" eli viivasta laukaus ja maskista sisään. Jaatinen tais 2-1 maalin tehdä b-pisteeltä suorasta luistelusta ranteella. Näitä on kaivattukin. Olen pitkään seurannut laukauksia Sportin peleistä aika usein niissä on tyhjää numeron ympärillä eli laukaus on ollut ohitse maalin. 3-1 ainakin streamin mielestä oli kans Jaatisen. Pääsikö sohaiseen maalin edestä kiekon maaliin sitä en nyt pysty tarkistaan. Kuulemma KooKoo oli parempi erässä mutta en itse pysty ehkä tarkalleen samaistuun samaan.

Kolmas erä olikin sitten puolustus taistelu. Itsellä kotona kalja maistui ja rystyset hikosi. Minuutti minuutilta edettiin melkein loppuun saakka ja melkein oma suosikkini Kujanpää onnistui hienostelemaan numerot. Erä oli tasainen mut Sport kiitti.

Lopuksi haluaisin korostaa huomiota KooKoon kassareihin. Kumpikaan ei ole pystynyt esittää tarpeeksi kypsää peliä vertauskuvana Sportin Puurulaan.

Ehkä perjantaina peli on katkolla, ehkä ei. Mut Sport oli ekassakin pelissä hyvä, että toivon pelisarjan päättyvän 0-3 Sportin hyväksi.

Jatkossa katsellaan sitten miten mikkelissä yleisö löytää omansa? Tässä vaiheessa 1500 henkeä on vähän?!
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
No vähän näkökulmaa asioihin, suomalaiseen ajatuskuvaan ei toki sovi se, että asetetaan kovat tavoitteet. Pitäisi häpeillä ja hyssytellä, mennä nöyrästi eteenpäin ja varoa, ettei naapuri vaan huomaa mitä sitä oikein puuhaillaan. Eipä täällä kaikki ole millään liigalla tai ylivoimalla keulineet, eikä ylivoimasta voi puhua kun eipä ole pahemmin piikkipaikalla sarjassa vierailtu.

Pitää puuttua tähän sen verran, että ymmärrän siinä mielessä mikkeliläisten vahingonilon, että kyllähän se on juuri KooKoon porukka ollut, joka on esimerkiksi tuolla liigakarsintaketjussa kovassa äänessä ollut (yhdessä niiden useiden liigajoukkueiden kannattajien kanssa, joille on ilmeisesti ollut automaatio, että KooKoo on se joukkue, joka karsii ylöspäin).

Jos minulle on muuten aivan sama, olen aina altavastaajan puolella. Ja nyt olen siis Sportin puolella (jo on aikoihin eletty). Syy tähän on ainoastaan se, että minusta on hienoa, kun urheilu näyttää ennalta-arvaamattomuutensa.

Tämä sarja on silti kaikkea muuta, kuin taputeltu. Olen melko varma, että KooKoo hoitaa perjantaisen kotiottelunsa. Sen jälkeen ei tarvita, kuin pikkuisen liikaa puristusta Sportilta, niin yhtäkkiä ollaankin viidennessä ottelussa.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa

Kiitos teille, kun jaksatte järkätä noita tifojanne. Aikas lailla meni taas kylmät väreet, kun tuo vedettiin katsomon yli. Aika kovaa duunia jaksatte tehdä rakkaan seuranne eteen.

Olikohan se Niksi, vai kuka joka tossa toisessa ketjussa mainitsikin asiasta, mutta onnistuiskohan tuohon alle vielä saada pelaajien pelinumerot alle, kun tilaakin näyttää olevan. Itse mietin kovasti, kuka on oikeassa laidassa tifoa, mutta sehän oli itse ja itseoikeutetusti Velli luonnollisesti. Pelinumero olisi kertonut heti, kuka kyseessä on.


Jaa, ja sitten tätä muuta potaskaa..
Kyllähän ton Lehkosen arvostus ainakin allekirjoittaneen silmissä alkaa karista, kuin kivi alaspäin. Aina, kun lukee otteluraportteja ja kun KooKoo on hävinnyt, on vuodatukset lähinnä Tammisen tasoa. Mitä vittua kuulapäälle on tapahtunut, vai tuleeko tiukassa tilanteessa vaan totuus esiin?

Ika, ota Törmäsestä mallia. Lue vaikka tämän kauden jokainen pressitilaisuus, jossa meidän Antti esiintyy. Olis vähän mallia otettavaksi.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Kiitos teille, kun jaksatte järkätä noita tifojanne. Aikas lailla meni taas kylmät väreet, kun tuo vedettiin katsomon yli. Aika kovaa duunia jaksatte tehdä rakkaan seuranne eteen.

Täältä myös isot kädet Ihmemiehelle ja koko tifojen suunnittelu- ja toteutusryhmälle. Tämä on ainutlaatuista Suomessa. Jos mennään Mestis-finaaleihin, niin ehkä nähdään taas jotain uutta tältä rintamalta?

Ika, ota Törmäsestä mallia. Lue vaikka tämän kauden jokainen pressitilaisuus, jossa meidän Antti esiintyy. Olis vähän mallia otettavaksi.

Tästä olen eri mieltä arvon Patin kanssa. Ika olkoon aina Ika ja Antti oma hillitty itsensä. Erilaiset valmentajapersoonat täydentävät hienosti jääkiekkomaailmaa. Kaksi vuotta sitten meillä oli parivaljakko Tami/Ape ja media oli polvillaan tuon kaksikon edessä. Pikkaraisesta löytyy näitä molempia äärilaitoja ja mielenkiintoinen finaalisarja on tulossa.
 

Fordél

Jäsen
Ika, ota Törmäsestä mallia. Lue vaikka tämän kauden jokainen pressitilaisuus, jossa meidän Antti esiintyy. Olis vähän mallia otettavaksi.

Samaa mieltä kuin siffa, että jokaisen pitää olla juuri oma itsensä. Muulla tapaa ei näissä karkeloissa menesty. Törmänen on hyvä valmentaja ja hänen toimintatapansa on ihan ideaali juuri Sportille ja sen nuorehkolle joukkueelle. Lehkonen taas vetää omaa juttuaan ja on siinä tavallaan hyvä. Ongelma on vain se, että näytöt ovat olleet viime vuosina huonot eli ehkä pikkasen kannattaisi ottaa nöyryyttä mukaan toimintaan. Törmäsen kaltaista hänestä ei kuitenkaan saa ja hyvä niin.
 

A-piste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, SM-liigan perustajajäsen
Jep, tifo oli taas aivan mahtava voimannäyte Ultrasin jätkiltä. Toivottavasti mahdollisimman moni pisti ropojaan keräykseen, joilla kerättiin fyrkkaa toiminnan ylläpitämiseen. Ja toivottavasti tämä keräys jatkuu vielä tämän kauden lopuissakin peleissä.

Kaikki eivät välttämättä tunnistaneet noiden pelaajien kasvoja, mutta siinäpä oli hyvää keskustelua ja väittelyä katsomoon aloituskiekon pudotusta odotellessa. Hieno oivallus ja kunnianosoitus meidän legendoja kohtaan! Tämän tifon kehittämiskeskustelu sinänsä on ihan turhaa (vaikka hyviä pointteja tässä on tuotukin esiin), koska tifo on ainutkertainen kokonaisuus. Tätä tifoa ei tulla enää näkemään.

Ultras 1 - Siira O upposi meikäläiseen ihan täböllä :)
 

lätkäheebo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat, Winnipeg Jets
Sport pelasi hyvin eilenkin ja ansaitusti voitti pelin. Tilanne on tietenkin hankala KooKoolle, mutta uskon joukkueen olevan kuitenkin täysin iskukykyinen ja huomenna otetaan eka voitto. Sitten lauantaina toinen ja maanantaina kolmas eli kruunataan homma kolmannessa kotimatsissa.

Mitään ei ole vielä menetetty! Nyt vaan pitää alkaa pelata omalla tasolla, mikä riittää voittoon. Huomenna hallissa on 4000 katsojaa ja ääntä riittää kun tehdään ne tarvittavat maalit.
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
KooKoo on kaksi ottelua yrittänyt samoin eväin voittaa Sportia. Ei onnistu. Sport pelaa hienosti, KooKoolta puuttuu terävyys. KooKoon peli kaipaisi jotain radikaaleja muutoksia. Äärimmäiseen kiekkokontrolliin perustuva pelitapa ei nyt vaan toimi, kun Sport tulee innolla päälle. Jos Sport saa ryhmittyä rauhassa keskialueelle, niin siitä on vaikea mennä läpi. Itse toivoisin esimerkiksi enemmän vastaiskupeliä ja nopeiden laitureiden hyödyntämistä.
 
Äärimmäiseen kiekkokontrolliin perustuva pelitapa ei nyt vaan toimi, kun Sport tulee innolla päälle. Jos Sport saa ryhmittyä rauhassa keskialueelle, niin siitä on vaikea mennä läpi. Itse toivoisin esimerkiksi enemmän vastaiskupeliä ja nopeiden laitureiden hyödyntämistä.

Voisiko olla, että KooKoon pakisto ei ole riittävän kädellinen kiekkokontrolliin kovan paineen alla?
 

Fordél

Jäsen
Voisiko olla, että KooKoon pakisto ei ole riittävän kädellinen kiekkokontrolliin kovan paineen alla?

Tämä on tottakai yksi aivan keskeisiä kohtia. Vain Pablo pystyy pelaamaan rauhassa omassa päässä, mutta muut ovat enemmän tai vähemmän ongelmissa. Esim. Julkusesta ei ole tässä kohdin suurta hyötyä. Runkosarjassa tuo pakisto vielä pystyi pelaamaan, mutta nyt ollaan kusessa. Ennen siirtorajaa toivottiin kiekollista pakkia, mutta sitä ei tullut vaan tuli Porthen. Näin jälkikäteen on helppo viivastella, että olisi kannattanut valita toisin.

Jos KooKoo luottaa kolmannessakin pelissä kiekkokontrolliin niin silloin Tarkiainen voisi olla yksi vastaus. Lustberg vaikka vaihtoon ja Tare tilalle. Toki tämä on todella riskiveto, koska Taren pelikunto on mitä on ja tuskin pystyy nousemaan näin nopeasti joukkuetta auttavalle tasolle.
 
Suosikkijoukkue
OJ, Kouvolan Edustuskiekko ry, The Villans
... Huomenna hallissa on 4000 katsojaa ja ääntä riittää kun tehdään ne tarvittavat maalit....

Vai käykö tässä niin, että "omat" hylkäävät KooKoon ja yleisömääräksi "jumbotronilla" ilmoitetaan aikoinaan melkein legendaariseksi muodostunut 1063?!?

Mene ja tiedä, toivotaan Juha Miedon paikalla olo houkuttelevan paikalle jos ei jääkiekko faneja niin edes Juhan omia faneja.
 

Tepe#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport/Real Madrid
Tämä on tottakai yksi aivan keskeisiä kohtia. Vain Pablo pystyy pelaamaan rauhassa omassa päässä, mutta muut ovat enemmän tai vähemmän ongelmissa. Esim. Julkusesta ei ole tässä kohdin suurta hyötyä. Runkosarjassa tuo pakisto vielä pystyi pelaamaan, mutta nyt ollaan kusessa. Ennen siirtorajaa toivottiin kiekollista pakkia, mutta sitä ei tullut vaan tuli Porthen. Näin jälkikäteen on helppo viivastella, että olisi kannattanut valita toisin.

Jos KooKoo luottaa kolmannessakin pelissä kiekkokontrolliin niin silloin Tarkiainen voisi olla yksi vastaus. Lustberg vaikka vaihtoon ja Tare tilalle. Toki tämä on todella riskiveto, koska Taren pelikunto on mitä on ja tuskin pystyy nousemaan näin nopeasti joukkuetta auttavalle tasolle.

Täytyy sanoa eilisen perusteella että ei ollut Pablosta esimerkiksi yhtään eilen. Teidän kapunne pisti ensimmäisessä erässä avauksen noin 4 kertaa pitkänä päätyyn. Kuumeni kuin takomon ahjo päälle katsomisesta. Suonpää poikkoi Järvisen avauksia pari-kolme kertaa todella nätisti, olisi riittänyt että Pete olis naputtanut mailaa jäähän ja Pablo pistää kiekon lapaan.

Tämä siis omin silmin nähtynä. Olisi luullut että Pablon rooliin olisi kuulunut nimenomaan rauhoittaa omaa peliä ja omia kavereita, mutta ei ollut eilen kapteeni.
 

Fordél

Jäsen
Täytyy sanoa eilisen perusteella että ei ollut Pablosta esimerkiksi yhtään eilen. Teidän kapunne pisti ensimmäisessä erässä avauksen noin 4 kertaa pitkänä päätyyn. Kuumeni kuin takomon ahjo päälle katsomisesta. Suonpää poikkoi Järvisen avauksia pari-kolme kertaa todella nätisti, olisi riittänyt että Pete olis naputtanut mailaa jäähän ja Pablo pistää kiekon lapaan.

Tämä siis omin silmin nähtynä. Olisi luullut että Pablon rooliin olisi kuulunut nimenomaan rauhoittaa omaa peliä ja omia kavereita, mutta ei ollut eilen kapteeni.

En yhtään ihmettele. Oli nimittäin myös maanantaina Kouvolassa ihan pihalla heitellen välillä navan korkuisia syöttöjä kavereille. Runkosarjassa ja ensimmäisellä pudotuspelikierroksella peli vielä toimi, mutta Sporti vastaan on yksi pahimmista peloista toteutunut: Sport osaa juuri oikealla tavalla paineistaa KooKoon pakkeja, joka puolestaan hyydyttää koko KooKoon pelin.
 

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Mene ja tiedä, toivotaan Juha Miedon paikalla olo houkuttelevan paikalle jos ei jääkiekko faneja niin edes Juhan omia faneja.

Jos ei Juha Miedolla saada jääkiekko-otteluun väkeä, niin millä sitten?

Harmittavaa että KooKoon kovat tavoitteet herättävät niin paljon vahingoniloa muissa. Tai siis se, että tällä hetkellä näyttää, ettei KooKoo tavoitteeseen yllä. KooKoon liigapuheet ovat yksi eniten Mestikselle julkisuutta tuoneista jutuista tällä kaudella.

Mutta kaikki on vielä mahdollista. Huomenna uusi peli ja KooKoon osalta homma näyttää aika yksinkertaiselta, tulos tai ulos.
 

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Harmittavaa että KooKoon kovat tavoitteet herättävät niin paljon vahingoniloa muissa. Tai siis se, että tällä hetkellä näyttää, ettei KooKoo tavoitteeseen yllä. KooKoon liigapuheet ovat yksi eniten Mestikselle julkisuutta tuoneista jutuista tällä kaudella.
Tämän vuoksi on ehdottoman tärkeää ettei tämä nousu-humu kaadu vuosittain vain yhden seuran niskaan. Okei, virallisesti sekä Jukurit että KooKoo yrittävät tällä kaudella tosissaan nousua, ja hieman pakon sanelemana joutuivat Sportinkin taustahenkilöt ilmoittamaan että osake lunastetaan jos sellainen tilanne tulee eteen. Mutta käytännössä suurimmat paineet on kasautuneet Kouvolaan.

Olisihan se aivan mahtava tilanne, jos lähitulevaisuudessa esimerkiksi välierävaiheessa pelaavat joukkueet olisivat kaikki aidosti yrittämässä liigaan.
 

A-piste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, SM-liigan perustajajäsen
Juurikin näin eli mestiksessä pitäisi joka vuosi olla muutama joukkue, jotka puhuvat isompaan ääneen liigatavoitteistaan. Se pitää veden sopivasti liikkeellä, ja aiheuttaa väreilyä myös liigan puolella. Liigakarsinnoista on nyt parin kauden ajan saatu mukavia kokemuksia, ja tämä aito jännite sekä kilpailuasetelma pitää pystyä säilyttämään! Toivottavasti sellaisia Kalpa-Jukurit -tasonmittausfloppeja ei tarvitsisi koskaan enää nähdä.

Tällä kaudella tuota lippua on pitänyt korkealla lähinnä KooKoo, kun Vaasassa on vedetty henkeä. Välieräsarja on vielä pahasti kesken, mutta jos KooKoon käy tällä kaudella ohrasesti, niin toivottavasti tämä rakennustyö jatkuu tulevinakin kausina.
 

Rankkari

Jäsen
Kookoon pelaamisesta kirjoitetaan ihmettelevin, epätoivoisin, ivallisin, syyttelevin ym. tavoin. Se on aiheelllista, koska seuran puheet ja teot ovat olleet kaukana toisistaan.

Nyt tulee suunnata katseet ja ajatukset seuraavaan peliin! Mitä on tässävaiheessa tehtävissä? Mitä muutoksia voi tehdä jotta seuraava ottelu voitetaan? Kelle pelaajille annetaan eniten vastuuta ja peliaikaa? Vaikeita kysymyksiä johon ei ole helppoja vastauksia.

Kookoon katsojat ansaitsevat nähdä perjantaina voitosta kaikin keinoin taistelevan Kookoon!
 

Weissflog

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Islanders, Earl the Pearl, avoin liiga
Heitetään nyt täältäkin muutama ajatus tästä otteluparista. Itselleni tämä kaksikko herättää voimakkaita tunteita, olenhan neljättä vuotta Vaasassa asuva kouvolalaiskasvatti.

Eilisessä pelissä oli aivan selkeästi nähtävissä, miten KooKoon pakit eivät pystyneet vastaamaan Sportin kovaan kahden miehen karvaukseen ylhäältä. Pyrittiin ylikontrolloidusti vierittämään kiekkoa pakilta pakille maalin takana. Kiirehän siinä sitten pääsi useasti tulemaan, kun kiekkoa jäätiin hautomaan. Myös paljon kehutut Pablon avaukset taisivat mennä järjestään pitkäksi kiekoksi. Muutamaan otteeseen kiekko saatiin paineen alla pelattua keskustan kautta vauhdissa olleille laitureille, ja heti päästiinkin vauhdilla Sportin päähän.
Pakistossa siis pitäisi jättää turha hautominen pois, ja reilummin kiekkoa liikkeelle. Turhaan ei siis Kookoon pakiston tasoa epäiltye

Huomiolle pantavaa oli se, kuinka paljon KooKoo oli mielestäni fyysisyydessä edellä. Valitettavasti fyysisyys näkyi pääasiassa tyhminä jäähyinä, joista Sport heti rankaisi. Muutenkin yllättävää, että oikeastaan ainoat koko ajan taklanneet pelimiehet olivat joukkueen pienimmät hyökkääjät, Veistola ja Siren. Nojoo, hakihan se Porthen pari makoisaa taklausta, mutta yksi olikin ääliömäinen kiekottaman estäminen. Eli seuraavassa pelissä taklauksilla Sportin pojista mehut pois.

Maalivahtipelissä selkeä edge meni eilen Sportille. En kuitenkaa ihan täysin allekirjoita hehkutusta Puurulan maagisesta pelistä. KooKoon vedoista suurin osa tuli sektorin ulkopuolelta. Aivan pelin alussa Puurula pomputti pahasti kiekkoa eteensä, mutta Sportin pakkien maalineduskiima oli paria astetta Kookoon miehiä kovempaa, niin ei takaiskuja. Oikeastaan vasta kolmannessa erässä mies alkoi kiekkoa kunnolla liimaamaan. Ei kuitenkaan mitään mieheltä pois, hienosti pelaa. Rämö taasen oli otettu ehkä liian aikaisin maalia vartioimaan? Hanskakäsi oli totutun nopea, mutta jalat taisivat olla vähän ruosteessa. Pelisarjan jatkumisen kannalta Rämön skarppaus on ensiarvoisen tärkeää.

Kookoon hyökkääjistä ei hyvällä tavalla erottunut eilen juuri kukaan. Hokkanen oli aivan pihalla. Bakerilla tuntui haluja olevan ratkaista yksin koko peli, valitettavasti meni yksin puskemiseksi Sportin sumppuun. Yaworskilla ei liike riitä näihin karkeloihin, mutta miehen hyvä puolustajan blokkaus rakensi miltei ainoan KooKoon maalipaikan vikassa erässä. Ketjuja voisi vielä siis reilusti rukata.

Mielestäni Kouvolassa on vielä ihan turha painaa päätä pensaaseen, marginaalit on pirun pieniä. Sarjan katkaiseminen on aina vaikeaa, joten nyt kotona on tultava aivan jumalattomalla hyöryllä kimppuun. Jos siihen ei pystytä, niin sitten aivan oikea paikka tuolle joukkueelle on pronssipeli.

Sportista vielä pari sanasta. Törmänen on saanut joukkueen kaameaan lentoon, karvaus on tosi aktiivista, keskialue vedetään tosi hienosti tukkoon ja aavistetaan KooKoon syöttösuunnat. Nuoret jätkät pelaa komeeta kevättä. Jaatinen on semmonen pelaaja, että eilenkin kylmäs aina sydänalaa kun tämä mies sai kiekon. Monessa tilanteessa Jaatinen painoi härkämäisesti kiekon kanssa päätyyn, kun samassa tilanteessa KooKoon mies olis vain heittänyt limpun päätyyn ja hiipinyt vaihtoon.

Mutta niin, perjantaina KooKoo saa näyttää kotiyleisölle ja Juha Miedolle, että kyllä nämä pelit kiinnostavat. Lauantaina sitten kauden jännittävintä peliä seuraamaan Kuparisaareen.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös