Välieräsarja kevät 2012: Pelicans-Blues

  • 45 908
  • 186
Suosikkijoukkue
Spartalaiset puukäsiajokoiragladiaattorit
Vedä Smitty#41 happea välillä tai käy vaikka ulkona, se piristää.

Syy siihen, että Pelicans voitti eilen ja teki kuusi maalia johtui siitä, että 1-1 tilanteessa Bluesin maalilla Ore suli ja jokainen kolmesta Pelicansin maalista toisessa erässä johtui enemmän Oren ja Bluesin puolustuksen paskuudesta kuin Pelicansin hyvyydestä. Sen jälkeen päätöserässä Blues nosti aivan oikein hyökkäystä, josta seuranneesta vastahyökkäyksestä Pelicans rankaisi armottomasti ja teki vielä yhden tyhjiin. Kaikki kunnia toki Pelicansille maaleista ja voitoista, ja tarkoituksenani ei ollut dissata niinkään Orea, sillä hän on tehnyt sen minkä on pystynyt ja torjui kuitenkin Bluesin hienosti välieriin.

Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että Pelicans jatkaa hyvin todennäköisesti finaaleihin ja kohtaa siellä hyvin todennäköisesti JYP:n, jolla on huomattavasti parempi puolustus kuin Bluesilla. Lisäksi maalivahtikin on JYP:llä parempi. On kornia olettaa, että Pelicans tekisi JYP:ä vastaan yhtä paljon maaleja kuin Bluesia vastaan. Mielelläni olen kyllä tässä asiassa väärässäkin ja voin sen hyvin myöntää jos näin käy ja Pelicans marssii suvereenisti mestaruuteen murskaten JYP:n tehden rutkasti maaleja.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Vedä Smitty#41 happea välillä tai käy vaikka ulkona, se piristää.

On kornia olettaa, että Pelicans tekisi JYP:ä vastaan yhtä paljon maaleja kuin Bluesia vastaan. Mielelläni olen kyllä tässä asiassa väärässäkin ja voin sen hyvin myöntää jos näin käy ja Pelicans marssii suvereenisti mestaruuteen murskaten JYP:n tehden rutkasti maaleja.

Hei, mä vaan puolustan täällä Kuuselaa, joka saa turhan paljon arvosteluja niskaansa vaikka on selviytynyt odotuksiin nähden hyvin Hovisen tuuraajana :D

Kuka täällä niin on olettanut? En missään vaiheessa sanonut että maalinteko JYP:iä vastaan olisi helppoa mutta kyllä se helpompaa on jos sulta löytyy kaksi huippuluokan hyökkäysketjua ja tehoja myös 3. ja 4. kentästä.
 

Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että Pelicans jatkaa hyvin todennäköisesti finaaleihin ja kohtaa siellä hyvin todennäköisesti JYP:n...

Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että keskiviikkona pelataan Lahessa peli Pelicans - Blues, ja Jyväskylässä JYP - Jokerit; katotaan sen jälkeen mikä näyttää vahvasti joltain, vain näyttääkö mikään vahvasti miltään. Bluessia vastaan ei pidä mitään pitää todennäköisenä tai et joku näyttää "melko vahvasti tältä..."
 

Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Minulla on sellainen mututuntuma, siis täysin vain mututuntuma, että Hovinen on jo peli"kunnossa" ollut parin pelin ajan, mutta Kuuselaa pelutetaan ja pyritään säästämään Hovista sinne finaaleihin. Jos alkaa näyttää tiukalta Hovista pelutetaan jo ennen. En tiedä varmasti, mutta kyllä se tältä tuntuu..

Samallainen mutu on itelläkin. Kärppiä vastaan Niko laitettiin tolppien väliin takaisin kun hätä alkoi olla suurin (tappiolla 1-2) ja uskoisin, että jos Blues nyt tätä sarjaa johtaisi Hovinen laitettais maaliin hyvin todennäköisesti. Mutta aika turhahan näillä on spekuleerata ennekuin ollaan edes tämä sarja taputeltu.
 
Suosikkijoukkue
Spartalaiset puukäsiajokoiragladiaattorit
Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että keskiviikkona pelataan Lahessa peli Pelicans - Blues, ja Jyväskylässä JYP - Jokerit; katotaan sen jälkeen mikä näyttää vahvasti joltain, vain näyttääkö mikään vahvasti miltään.
No tuo on jo faktaa, ei enää todennäköistä. :)

Samallainen mutu on itelläkin. Kärppiä vastaan Niko laitettiin tolppien väliin takaisin kun hätä alkoi olla suurin (tappiolla 1-2) ja uskoisin, että jos Blues nyt tätä sarjaa johtaisi Hovinen laitettais maaliin hyvin todennäköisesti. Mutta aika turhahan näillä on spekuleerata ennekuin ollaan edes tämä sarja taputeltu.
Miksi Hovinen sitten aloitti torjumalla sarjan ensimmäisen pelin Bluesia vastaan, mutta vaihdettiin pois ensimmäisen erän jälkeen? Ai kun Pelicans johti ekan erän jälkeen 3-2 ja ei ollut hätää? Toivon vilpittömästi, että Hovinen on pelikunnossa ja pelaa vielä tällä kaudella. Hieno mies ja hyvä maalivahti. Jotenkin mä perverssisti symppaan aina noita isokokosia veskareita niin kuin kolmen metrin Koskista ja Hovista.
 

IcyPredator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, 49ers
Suikkanen puheli eilen Urhon haastattelussa, että Nikon paluu lähellä ja harjoittelee joukkueen mukana. Tiedä oliko vain heitto, mutta viimeksi kun Suikkanen vihjasi Hovisen paluusta se tapahtui seuraavassa pelissä.
We'll see wednesday!
 

Jaasin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid, Detroit Red Wings, Boston Bruins
EDIT: Joo Fordél kyllä ymmärrän mitä ajat takaa. Tosin mielestäni Kuusela ei ole viime aikoina enää pomputellut kiekkoja joten nyt isoin heikkous on enää tuo sijoittuminen jonka mainitsitkin. Myöskään ylipelaamista en ole Kuuselalta nähnyt enää Bluesia vastaan. Kärppiä vastaan sitä oli ehkä hieman ilmassa. Mutta tuollainen nuori ja potentiaalinen kaveri kun Kuusela tarvii nimenomaa sitä pelikokemusta. En sano ettäkö playoffit olisi tälle pelikokemukselle paras mahdollinen paikka mutta hyvin on nuori kaveri paineista selvinnyt. Bluesia vastaan ylipelaaminen on jäänyt kokonaan, pomppuja ei ole juuri enää viime peleissä tullut. Eilenkin napsi kyllä löysät viivakudit helposti räpyläänsä. Mutta tuo sijoittuminen... siinä onkin se suurin kehittämisen alue. Kuuselan pitäisi vielä oppia lukemaan peliä paremmin, siitähän se sijoittuminenkin on kiinni. Mutta ihan asiaa kirjoitit, ei siinä mitään.

Aika eri mieltä näistä. Ihan provoilematta siis.

Todella voimakastakin ylipelaamista ja kiekot kyllä tippuu siihen eteen. Jos ihan vaan eilistäkin miettii, niin kyllähän se Bluesin tasoitus oli lähellä parikin kertaa nimenomaan Kuuselan kohelluksen ja heikon kiekkokontrollin takia.

Tuota samaa on näkynyt muissakin peleissä tässä ottelusarjassa. Se onkin sitten ollut Pelsun hyvyyttä ja Blueshyökkääjien pehmeyttä, ettei Blues ole noita tuon enempää päässyt hyödyntämään. Kuuselan tekniikka on todellakin vielä keskeneräistä.
 

Karva-Korva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Todella voimakastakin ylipelaamista ja kiekot kyllä tippuu siihen eteen. Jos ihan vaan eilistäkin miettii, niin kyllähän se Bluesin tasoitus oli lähellä parikin kertaa nimenomaan Kuuselan kohelluksen ja heikon kiekkokontrollin takia.

Ylipelaaminen on vähentynyt ihan tässä play offien aikana jo, mutta onhan sitä vielä. Sen sijaan sellaisia pahoja mokailupudotuksia ei kyllä eilen minun mielestä juuri ollut. Kaukaa tulleet vedot Kuusela torju kulmiin ja läheltä tulleet sai pelattua aika hyvin pakeille. Maalinedusruuhkat saa kyllä sydämen lyömään tyhjää, kun eihän se Kuusela näe sieltä 180 sentin varrellaan mitään. Mailapelaaminenhan Kuuselalla olis hemmetin hyvää, vielä kun kommunikaatio pakkien kanssa saatais kuntoon. Olisi hieno homma, jos nämä "lapsen viat" olisi karsittu runkosarjan aikana, mutta kerran haluttiin peluuttaa Hovista, niin karsitaan ne nyt sitten :)
 

ahee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Suikkanen puheli eilen Urhon haastattelussa, että Nikon paluu lähellä ja harjoittelee joukkueen mukana. Tiedä oliko vain heitto, mutta viimeksi kun Suikkanen vihjasi Hovisen paluusta se tapahtui seuraavassa pelissä.
We'll see wednesday!
Mä en usko että Hovinen vielä huomenna pelaa, mutta palaa lähes varmasti vielä kevään aikana askiin. Onhan siellä vammaa, mutta hirveän vakava vamma ei se vielä ole, kun Hovinen pelasi sen yhden eränkin vielä loppuun ja sitten vasta antoi vuoron Kuuselalle. Suikkanenhan on tosiaan todennut että Hovinen tulee vielä palaamaan, mutta ei kertonut milloin.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Ylipelaaminen on vähentynyt ihan tässä play offien aikana jo, mutta onhan sitä vielä. Sen sijaan sellaisia pahoja mokailupudotuksia ei kyllä eilen minun mielestä juuri ollut. Kaukaa tulleet vedot Kuusela torju kulmiin ja läheltä tulleet sai pelattua aika hyvin pakeille. Maalinedusruuhkat saa kyllä sydämen lyömään tyhjää, kun eihän se Kuusela näe sieltä 180 sentin varrellaan mitään. Mailapelaaminenhan Kuuselalla olis hemmetin hyvää, vielä kun kommunikaatio pakkien kanssa saatais kuntoon. Olisi hieno homma, jos nämä "lapsen viat" olisi karsittu runkosarjan aikana, mutta kerran haluttiin peluuttaa Hovista, niin karsitaan ne nyt sitten :)

Veikkaan että värilasit vaikuttavat mielipiteisiimme jonkin verran tässäkin asiassa (kummankin joukkueiden faneista puhun tässä tasapuolisesti) mutta ei Kuusela kyllä oo viime peleissä antanut yhtään ns. liian helppoa reboundia vastustajalle.

Ehkä tuo tilanteiden liika ennakoiminen (esimerkiksi Bluesin 1-2 maalissa lauantaina) on hieman ylipelaamista. Mutta ihan rehellisesti sanottuna aikasemmin sai ihan pelätä, millon Kuusela pelaa itsensä kokonaan ulos tilanteesta. Noin pahoja ylipelaamisia ei oo enää tullu vähään aikaan mikä rauhoittaa fanejakin.
 
Minulla on sellainen mututuntuma, siis täysin vain mututuntuma, että Hovinen on jo peli"kunnossa" ollut parin pelin ajan, mutta Kuuselaa pelutetaan ja pyritään säästämään Hovista sinne finaaleihin. Jos alkaa näyttää tiukalta Hovista pelutetaan jo ennen. En tiedä varmasti, mutta kyllä se tältä tuntuu..

Sama käynyt mielessä koska nyt lienee selvää että loppurunkkari vedettiin puhtaasti lepuutuksena + se muksukin sattui syntymään. Ihan lopussa käytiin kokeilemassa kestääkö pelissä.

Siltikin, ois se aika riskiä lepuuttaa ykkösveskaa välierissä ja toivoa että Kuuselallakin Blues kaatuu. Toisaalta ihan loogista kun ei vastapuolella sen kummosempia ole tarjota.

Kuuselan ongelmathan ei lopu siihen että välillä lipsahtaa helppoa ja vaan se myöskin osaa tarjoilla helvetin hyviä paluukiekkoja. Mikä totta kai vaikuttaa aika helvetisti pakkeihinkin.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Eiköhän tässä ole kolme syytä miksi ollaan selkä seinää vastaan:

1) Keskustaa ei saada yhtä hyvin tukittua kuin KalPaa vastaan jolloin kuopiolaiset pelasivat kulmissa sitä hienoa meidän peliä

2) On tietysti syy siihen että Ore on tehnyt liigadebyyttinsä vasta 32-vuotiaana. Mies on nyt ns tavallinen kuolevainen ja on hyvin lähtökohdat huomioonottaen kokonaisuutena pelannut.

3) Ihan liikaa tulee Bluesille henkilökohtaisia virheitä. Tai sitten tilanne vain pelataan huonosti. Jos nyt eiliseltä otetaan esimerkkinä Pelicansin viides maalin (Luttinen Laschin syötöstä) niin kertoisiko joku minulle missä opetetaan puolustavaa pelaajaa pelaamaan 2vs1-tilanne kuten Ilvonen eilen? Aivan käsittämätön ratkaisu.
 

Chris Sharma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Suomen maajoukkue, Nationalelf
5) Voisiko syynä olla myös se, että alkukauteen verrattuna Bluesilta puuttuu pari kentällistä jätkiä?
 

Nametuss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
kohdat 1,2 ja 3 saattavat olla totta mutta kohta 4...vaihtaisin "olisi parempi joukkue" ---> "on ollut parempi joukkue". Tuo 5 on näitä ikuisia selityksiä. Onneksi jääkiekko on maalinteko peli joten maalit ratkasee näissä karkeloissa.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
viimeksi kun Suikkanen vihjasi Hovisen paluusta se tapahtui seuraavassa pelissä.

Viimeksi Suikkanen vihjasi Hovisen paluusta tokan matsin jälkeen, jolloin sanoi, että Hovinen palaa seuraavaan matsiin. Noh, eipä palannut, joten eiköhän tuo ole vain playoff-höpöttelyä, jolla väistellään kiperämmät kysymykset median edustajilta.

Onneksi keskustelu palasi taas tähän sarjaan, typerää keskustella finaalisarjasta Pelicans-JYP, kun sellainen ei ole vielä käynnissä. Sille perustetaan sitten ihan oma ketjunsa, mikäli toteutuu. Joten pliis, jutellaan ennemmän Kuuselan sylkemistä kiekoista, tai siitä, kuinka Ore sulaa kesäkeleillä.

Piru vie, tänään mennään taas! Vahva usko on, että huomenna mennään myös. Me emme anna periksi. Ikinä. Nyt vain peli yksinkertaiseksi, Ramstedtin neppailut minimiin, ukkoa sekä kiekkoa maalille ja tunnetta peliin. Siinä Bluesin resepti illan matsiin.
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
5) Voisiko syynä olla myös se, että alkukauteen verrattuna Bluesilta puuttuu pari kentällistä jätkiä?

Oho! Nyt tiedetään, että ollaan lähellä finaaleja, kuin ikitaistelija Bluesin jengistä tullaan väläyttelemään loukkaantumiskorttia. Onhan Pelsuillakin kokoonpanon ulkopuolella Matias Loppi, joka kylvi kauhua harjoituskaudella Ryan Laschin sentterinä. Eikös esimerkiksi Lammassaari ole aina ollut klesana enemmän tai vähemmän?
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset, nykyinen ja entinen
5) Voisiko syynä olla myös se, että alkukauteen verrattuna Bluesilta puuttuu pari kentällistä jätkiä?

Tuo oli paljolti syynä siihen, miksi peli sekosi loppuvuodesta eikä koko runkosarjan aikana kunnolla petrautunut ja jouduttiin taas hakemaan vauhtia sääleistä. Muttei sen taakse nyt voi enää näissä karkeloissa mennä. On siellä muillakin jäljellä olevilla joukkueilla tärkeitä miehiä poissa, vielä tärkeämpiäkin kuten vaikkapa pelsuilla Hovinen ja Jypillä Vatanen.

Onhan Pelsuillakin kokoonpanon ulkopuolella Matias Loppi, joka kylvi kauhua harjoituskaudella Ryan Laschin sentterinä. Eikös esimerkiksi Lammassaari ole aina ollut klesana enemmän tai vähemmän?

Onhan Lamppu valitettavasti tuota ollut. Mutta hän on silti oikeasti hyvä jääkiekkoilija, toisin kuin Floppi.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Oho! Nyt tiedetään, että ollaan lähellä finaaleja, kuin ikitaistelija Bluesin jengistä tullaan väläyttelemään loukkaantumiskorttia.

Ai jos yksittäinen fani tulee väläyttämään loukkaantumiskorttia? Jos tuo aiheuttaa sen, että Pelicans on lähempänä finaaleja, kuinkahan kaukana se mielestäsi on sitten alunperin ollut? Sitten jos Marjamäki tai joku muu joukkueen edustaja alkaisi puhumaan moista, asia olisi toinen.

Mutta, kun aiheesta alettiin puhumaan, vertaillaan loukkaantumislistoja, koska ei täällä töissä ole parempaakaan tekemistä..

Bluesilta on siis sivussa ainakin seuraavat pelaajat:
Koivisto (93,7%, 1,78 runkosarjassa)
Hakanpää (41o 5+7=12)
Lammassaari (19o 6+4=10)
Miettinen (58o 12+17=29, 7o 1+1=2)

Luultavasti sivussa ovat myös:
Sailio (56o 2+7=9, 8o 0+2=2)
T.Sallinen (47o 5+10=15, 9o 0+2=2)

Ehkä-tapauksia:
Vallin (48o 5+6=11, 11o 2+3=5)
Korpikari (59o 1+12=13, 12o 1+1=2)

Ja toki rosterista puuttuu myös Jere Karalahti ja Ville Lajunen (22o 2+10=12), mutta heitä ei voi oikein ottaa mukaan vaikka kuinka haluisi itkeä heidänkin perään, sillä ilman heidän kauppaamistaan Hannula, Vallin, Ilvonen ja tiesketä olisi jäänyt hankkimatta.

Mikä on Pelicansin vastaava tilasto?

Vaikka tällaista itkuviestiä lähdinkin raapustelemaan, en missään nimessä väitä, että Blues on hävinnyt kolme matsia Pelicansia vastaan loukkaantumisten takia. Sen on paskapuhetta. Joka ottelussa oli mahdollisuus voittoon senhetkisellä rosterilla.
 

DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM
Joka ottelussa oli mahdollisuus voittoon senhetkisellä rosterilla.

Näin on, matseja on voitettu näissä playoffeissa ja pudotettu runkosarjan ykkönen lomille. Jos nyt jengi ei riitä, niin sitten se ei riitä. Ei mitään selittelyitä, täysillä vaan loppuun saakka.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mikä on Pelicansin vastaava tilasto?

Pelicansilta puuttuu puoli joukkuetta Niko Hovisen myötä ja toinen puolikas, mikäli johtava puolustaja Jan Latvala on sivussa. Ehkä sivussa on myös Justin Hodgman Kärpät-sajassa tulleen niskan retkahdusvamman takia...

Turha täällä on mistään finaaleista vielä höpötellä, kun kumpikaan joukkueista ei ole sinne edennyt. Tänään on Pelicansilla mahdollisuus iskeä sarja poikki, mutta kaikkien pitäisi tietää miten vaikeaa se on - ja vielä Bluesia vastaan. Toki Pelicans on ollut sarjassa parempi joukkue ja lukemat ovat tällä hetkellä ihan oikeutetut.

En usko, että Bluesilla on bensa lopussa, mutta uskon Pelicansin olevan yhtä taisteleva ja hieman parempi joukkue, joten lahtelainen kiekkoilu saa nauttia historiansa ensimmäisestä (mutta ei viimeisestä) SM-liigamitalista jo tänään. Kaikki kunnia Bluesille, hieno joukkue ja runkosarjan perusteella tällaiseen venymiseen en olisi ikinä uskonut. Jotain Espoossa tehdään keväisin oikein, kun noista duunariporukoista saadaan tällaista irti.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Pelicansilta puuttuu puoli joukkuetta Niko Hovisen myötä ja toinen puolikas, mikäli johtava puolustaja Jan Latvala on sivussa. Ehkä sivussa on myös Justin Hodgman Kärpät-sajassa tulleen niskan retkahdusvamman takia...

Hodgman lienee siis osa huoltotiimiä, jos Hovinen ja Latvala käsittävät jo koko joukkueen?

No joo, tää nyt oli tällainen. Bensa ei tosiaankaan ole lopussa ainakaan fyysisesti. Henkinen kantti on se arvelluttavin osuus ja sen tilanne nähdään heti ekassa erässä. Jos Pelicans iskee pari kassia heti alkuun, peli, ja sarja on taputeltu. Bluesin pitää päästä johtoon tänään, itse en jaksa uskoa samanlaiseen tulokseen, kun viime Lahden-pelissä eli jatkoerävoittoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös