Välierä Venäjä-Suomi 12.5

  • 61 662
  • 366
Tila
Viestiketju on suljettu.
julle-jr kirjoitti:
Voi myös miettiä, että osaako perusfani kuitenkaan ottaa huomioon kaikkia jääkiekon lainalaisuuksia. Voi nimittäin olla niin, että esim. Erkka ymmärtää syvällisemmin jotain asioita kuin me fanit ja näin ollen väite, että joukkue on paperilla aikaisempia joukkueita huonompi ei pidä paikkaansa. Riippuen tietysti siitä mitä tuo paperilla oleva joukkue ylipäänsä tarkoittaa.

Mutta eihän krobella tuo ollut mielessä. Joukkue voi olla hyvin rakennettu, vaikka joukkue olisikin paperilla heikko. öö.. siis...

Eli suuret nimet loistivat poissaoloillaan ja seassa on ennen kaikkea pakistossa melkoisia yllätysnimiä. Rosteri näytti vertailuissa moneen maahan (usaankin) todella heppoiselta. Nyt ollaan finaalissa ja täytyy myöntää monen muun tavoin, että väärässä tuli oltua tunteiden kanssa että heilahtaa. Hyvin on porukka hitsautunut yhteen.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Hieno oli peli leijonilta. Kohtuu hyvin saatiin pidettyä venakot pois kunnon paikoilta ja loput Lehtonen hoisi varmasti. Puolustuspelaaminen oli ihan eri planeetalta kuin jenkkejä vastaan ja hyvä niin. Varsinkin av toimi mallikkaasti ja se olikin yksi ottelun ratkaisuista.

Yleisön "hurmos" ei ollutkaan niin kova mitä olisi odottanut vai johtuuko se vain tuosta ettei omia oikeasti osata kannattaa vaan vislailaan vastustajalle tai siitä että johtoasemassa on "mukavempaa soitella leukojaan".

Venäjän joukkue kesti yllättävän hyvin paineet ja jaksoi loppuun asti yrittää joukkueena. Nyt ei nähty totuttua sortumista yksilöiden sooloiluun. Tämä vain korostaa Suomen hienoa panosta.

Tuomarista täytyy sanoa kyllä että hyvin kesti paineet ja ei sortunut viheltelemään noita venakkojen "kaatuiluja". Todettakoon että Suomen molemmat isot rangaistukset oli täysin ansaittuja. Jos ruotsi ei pelaa loppuottelussa, niin toivotaan että tämä tuomari saa jatkaa.

Ratkaisumaalista sen verran, että hyvin maalivahti lähti kiekkoa hakemaan, mutta Koivu teki loistavan ratkaisun ja nosti tylysti kassarin mailaa ja pisti kiekon tyhjään pömpeliin. Huikea ratkaisu kyllä Mikolta.

Ensimmäinen Suomen maali taas syntyi tyypillisestä tilanteesta kun vastustaja yrittää yli-innokkaasti ratkaista ottelua ja hakee turhalla riskillä lisäosumaa. Johtoasemassa kun ei välttämättä tarvitse väkisin sitä viimeistä niittiä lähteä hakemaan. Nyt tulos olikin, että Suomi takaisin mukaan peliin.
 
L4E kirjoitti:
Venäjän joukkue kesti yllättävän hyvin paineet ja jaksoi loppuun asti yrittää joukkueena. Nyt ei nähty totuttua sortumista yksilöiden sooloiluun. Tämä vain korostaa Suomen hienoa panosta.

Itse näin tuon asian aivan eri tavalla. Kun vertaa tätä peliä muihin venäjän peleihin niin kyllähän venäläisiltä puuttui porrastus hyökkäyksistä aivan kokonaan. Ainoat syötöt "toiseen aaltoon" tuli ylivoimalla, kun pakeille antoivat. Vaan se nyt ei ole toista aaltoa eikä porrastusta. Syöttöketjut puuttuivat lähes kokonaan. Itse uskon siihen, että se loppui ensimmäisen erän ansiosta. Kukaan ei halunnut hakea itseään vapaaksi, kun ei halunnut joutua ajelluksi. Ehkä vähän siinä moni yksilö otti ärripurria, kun ekassa erässä joutuivat sanan mukaisesti jyrän alle ja sitten yrittivät kostaa yksin tekemällä maali.

Huomasitteko muuten kuinka palkintojen jaossa ei kukaan palkintojakaja tai typsy pahemmin hymyillyt. Maskottikin näytti siltä, että kohta lähtee viinaa koneeseen melko paljon.
 

nufc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Newcastle United
julle-jr kirjoitti:
Voi myös miettiä, että osaako perusfani kuitenkaan ottaa huomioon kaikkia jääkiekon lainalaisuuksia. Voi nimittäin olla niin, että esim. Erkka ymmärtää syvällisemmin jotain asioita kuin me fanit ja näin ollen väite, että joukkue on paperilla aikaisempia joukkueita huonompi ei pidä paikkaansa. Riippuen tietysti siitä mitä tuo paperilla oleva joukkue ylipäänsä tarkoittaa.

No, melkein kultaakin hienompaa on mielestäni se, että Venäjä kaatui. Tänään on syytä juhlaan, hieno päivä kaiken kaikkiaan.

Eikä meillä nimimerkkien takana olevilla "asiantuntijoilla" ole hajuakaan siitä mitä tapahtuu leireillä,pukukopeissa ym..
Nautiskellaa vaan Suomen peleistä vaikka siellä virheitä tehdäänkin.Noista kaukalon virheistä sen verran että Mikko Koivu ilmas asian niin että porukka luottaa siihen jos joku tekee virheen niin toinen parhaansa mukaan paikkaa sen eikä jää itkemään ja syyttelemään,tää on yks joukkuepelin ideoista.
 

kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Syötä! kirjoitti:
Ottelu ratkesi Sean Bergenheimin polvitaklaukseen, Mikko Koivun selästätaklaukseen ja Pjotr Stshastlivyin loukkaantumiseen! Sen jälkeen "ronssiryssä" tiesi, että kaukalossa voi sattua, alkoivat varomaan/pelkäämään ja menettivät itseluottamuksensa.

Suomi pelasi kuten aina: maailman tiiveintä viisikkopeliä (näin antsamertarantamaisesti ilmaistuna). Yksi virhe ei vielä ratkaise mitään, sillä kaveri paikkaa tai viimeistään maaginen Jokeri-mies Lehtonen. Luotettiin, että yksi maali saattaa ratkaista ottelun ja niinhän se tekikin. Oli oikeus ja kohtuus, että Suomelle finaalipaikan ratkaisivat ehdottomasti Suomen joukkueen parhaimmat pelaajat Mikko Koivu, Tuomo Ruutu ja Ville Koistinen. Hienoja pelaajia, kansainvälisen tason huippupelaajia, toisin kuin toiset...

Kärppien J-P Laamanen ja Jari Viuhkola pelasivat paskasti, Mika Pyörälä oli paras Kärppien pelaaja. On miltei käsittämätöntä, että noinkin huonosti, mitä Viuhkola ja Laamanen pelaavat, saa peliaikaa turnauksessa, jossa on periaatteessa maailman parhaat pelaajat paikalla. Ei ole kyllä maailman taso kovinkaan kummoinen, kun kerran Laamanen ja Viuhkola turnauksessa peliaikaa saavat. Kärppien kannattajana en ole ollenkaan tyytyväinen omien pelin tasoon. Ehkä se Suomen viisikkopelin tiiviys, joukkuehenki tai joku selvittää sen, että Laamanen ja Viuhkola peliaikaa saavat.

En ole tätä viestiketjua lukenut. Mitä Lasse Kukkoselle tapahtui kolmannessa erässä, kun ei erässä pelannut? Jatkoajalla hän taas pelasi, mutta ei 3. erässä.

Sen verran pitää "omia" puolustaa että varsinkin Viuhkola pelasi alivoimalla loistavasti! Piku pelaa Kärpissäkin joka toisen av-vaihdon ja tekee sen hyvin(kuten "Syötä" sen tiedät)..nautitaan nyt voitosta eikä sorruta paskan jauhantaan...kaikki Suomen pelaajat ansaitsevat kunnian tästä upeasta suorituksesta!
 

konna_kuittaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eddie kirjoitti:
Mitä ihmettä sää ruikutat. Suomi on finaalissa.
En mä ruikuta, korjasin vain muutaman kirjoittajan todellisen puusilmäisyyden. Ja kyllä, Suomi on finaalissa. Ja olen Leijonista helvetin ylpeä, myös niistä kenen ei pitäisi mielestäni olla joukkuessa. Kiitos Leijonat!
Lampinen kirjoitti:
Ketkä on "saunakavereita" ja ketkä 10 oisi liigasta pitänyt valita?
Pärssinen, Mäntylä, Berg, Miettinen, Laamanen, Söderholm... Kallio(tosin pelannut hyvin kaksi viime peliä, mutta tämän kauden näyttöjen perusteella ei pitäisi olla mitään asiaa joukkueesee). Siinä muutama "saunakaveri".

SM-liigasta tähän joukkueeseen olisivat mahtuneet mielestäni ainakin: Pesonen, Hyvönen, Lahti, Mäenpää, Tuulola, Lepistö, Laatikainen ja ehdottomasti Antti Pihlström...
 

Ottomaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit forever ja muulloin HIFK
Syötä! kirjoitti:
...

Kärppien J-P Laamanen ja Jari Viuhkola pelasivat paskasti, Mika Pyörälä oli paras Kärppien pelaaja. On miltei käsittämätöntä, että noinkin huonosti, mitä Viuhkola ja Laamanen pelaavat, saa peliaikaa turnauksessa, jossa on periaatteessa maailman parhaat pelaajat paikalla. Ei ole kyllä maailman taso kovinkaan kummoinen, kun kerran Laamanen ja Viuhkola turnauksessa peliaikaa saavat. Kärppien kannattajana en ole ollenkaan tyytyväinen omien pelin tasoon. Ehkä se Suomen viisikkopelin tiiviys, joukkuehenki tai joku selvittää sen, että Laamanen ja Viuhkola peliaikaa saavat.

Et ilmeisesti katsonut samaa peliä vaan katselit jotain SM-liigan höntsäilypeliä videolta, sillä puolueettomana Jokerimiehenä voin kertoa, että sekä Viuhkola ja Laamanen pelasivat hyvän pelin. Laamanen piti nyt omia miehiä ja Viuhkola raatoi sekä tasakentin ja alivoimalla erittäin hyvin. Viuhkola jopa heittäytyi laukauksien eteen ja otti selästätaklauksia vastaan ihan miehekkään näköisesti eikä jäänyt jäähän makaamaan.

Odotitko kenties Viuhkolalta jotain kolmea maalia tämänpäivän pelissä ja Laamaselta vähintään kolmea syöttöpistettä? Viuhkola oli selvästi ketjunsa paras tänään mutta ei saanut tarpeeksi apua laiturivanhuksilta, jotka ovat menettäneet jotain entisaikojen loistostaan NHL:ään. Viuhkolan liike riittää varmasti kansainvälisiin peleihin kuten tänään nähtiin.

V-tuttaa, että ylivoimat pelataan sen kentän osalta koko ajan Peltosen kautta eikä variaatioita juurikaan ole.Viuhkola menee aivan hukkaan kun hän joutuu menemään hakemaan ripareita maalin eteen.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Ei minulla muuta lisättävää, mutta pitää edelleen hehkuttaa Ville Koistista. Käytännössä lähes virheetön peli, uskaltaa ottaa vastuuta... loistava debyytti, loistavaa.

Ja Kari Lehtosta voisi tietysti myös hehkuttaa.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Loistava peli! Suomen pakisto nosti itsensä täysin eri sfääreihin kuin USA-matsissa, kertakaikkiaan loistava peli, kaikki nostivat tasoaansa!

Okei, Laamanen oli edelleen surkea mutta ei niin surkea kuin USA:a vastaan. Saravo, Söde, Kukkonen ja varsinkin Koisitinen olivat loistavia.

Mutta Suomen tähdet olivat näitä nuoria staroja, Koivu, Ruutu ja Lehtonen olivat ILMIÖMÄISIÄ! Tämä ikäluokka alkaa näytttämään tulevaisuuden suunnan. Isoja, vittumaisia jätkiä jotka ajelevat kaikkia.

KIITOS!

ps. pakko kysyä tässä kohtaa...Minkä vitun takia Koistinen pelasi vasta nyt? Ja minkä takia Laamanen pelasi pakeista eniten??
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
jani73 kirjoitti:
Edelleen ärsyttää tuo höpötys tuosta joukkueena pelaamisena! Tämänkin pelin ratkaisi muutama hieno yksilösuoritus. M Koivun tekemään voittomaaliin ei joukkuepelaaminen vaikuttanut yhtään.
Voisikohan tuo ärsytys johtua siitä että et vain tajua koko pointtia? Ei siellä yksilöinä puolusteta, ensimmäisessä Venäjä-pelissä sitä koitettiin ja Venäjä teki yksi-ykkösistä ja kaksi-kakkosista maalit. Nyt alhaalla oli aina kolmas mies tukemassa puolustusta. Se että tuliko viimeinen maali yksilösuorituksella vai ei, ei muuta sitä tosiaa ilman tiivistä joukkuepuolustamista tämä peli olisi hävitty 8-2.
 

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Syötä! kirjoitti:
Kärppien J-P Laamanen ja Jari Viuhkola pelasivat paskasti, Mika Pyörälä oli paras Kärppien pelaaja.

Sinänsä positiivista, että odottaa omilta paljon, mutta silti kannattaa olla realisti. Piku varsinkin teki tänään lähes kaikki pienet asiat oikein toisin kuin puolivälierässä. Blokkasi vetoja, katkoi alivoimalla, rakensi Peltoselle muutaman paikan yv:llä, voitti aloituksia enemmän kuin hävisi.

Laamanen taas pelasi noin 25 minuuttia Kovalchukia, Ovechkinia, Malkinia ja kumppaneita vastaan. Sai haukut vain yhdestä virheestä, jonka senkin teki Söderholm. Laamanen on tylyihin ennakkokäsityksiin suhteututtuna pärjännyt kisoissa vähintään hyvin.
 

wade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp ,Maple Leafs ,Blackburn Rovers
Ohhoh ei voi muuta sanoa kuin olipahan temppu. Parempi joukkue ei todellakaan voittanut ,mutta onnekkaampi toki. Ei sillä ,että olisi jotain valitettavaa tosin sääliksi käy ryssiä. Hallitsivat peliä täysin ja suomi vei karkin pois yhdellä tuurimaalilla. Tosin tämähän se on urheilun suola ja ei näitä pelejä kannattaisi edes pelata mikäli tulos tiedettäisiin ennakkoon. Itse olin 110% varma suomen häviöstä ja pelihän olikin suomen osalta suurta paniikkia ja paskaa lopputulosta lukuunottamatta. Toivottavasti loppuotteluun vastaan luistelee Kanada niin on ees 30-70 mahkut voittaa ,kun taas hurreja vastaan mahkut on ehkä vain jotain 10% se kasetti kun ei kerta kaikkiaan kestä.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Näin kirjoitin eilen:

"Jos arvostaa tarosovilaista lähestymistä kiekkoon, niin Suomen menestys näissä kisoissa on arvoton, koska peli on niin kehnoa. Pohjois-Amerikan kiekkokulttuuriin kuuluu vain voittamisen arvostaminen, joten Suomen joukkue Moskovassa on hyvä. Se voitti ensimmäisen pelin, jolla oli merkitystä matkalla kohti mm-kultaa eli USA:n."

Lisätään tähän, että tänään voitettiin Venäjä, joten homma sujuu niin kuin pitääkin.
 

konna_kuittaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ottomaani kirjoitti:
puolueettomana Jokerimiehenä voin kertoa, että sekä Viuhkola ja Laamanen pelasivat hyvän pelin.
Mutta puusilmäisenä Suomi-fanina et voi sanoa. Itsekin pyrin suhtautumaan hieman kriittisestikin "oman" joukkueen peliin/pelaajiin, jos siihen aihetta.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Laamasesta. 10x parempi peli kuin USA:a vastaan mutta silti Suomen ylivoimaisesti heikoin lenkki. Ei ole tosin Laamasen vika että Erkka peluuttaa häntä liikaa.
 

Ottomaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit forever ja muulloin HIFK
Daespoo kirjoitti:
Laamasesta. 10x parempi peli kuin USA:a vastaan mutta silti Suomen ylivoimaisesti heikoin lenkki. Ei ole tosin Laamasen vika että Erkka peluuttaa häntä liikaa.

Heh, kylläpä Laamasen arvostelemisesta on tullut nyt muotia kun Kalliota ei voi enää haukkua :-) Laamanen ei ollut lähelläkään heikointa pakin paikkaa, sillä Söderholm vei sen tittelin ylivoimaisesti!!!
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ottomaani kirjoitti:
Heh, kylläpä Laamasen arvostelemisesta on tullut nyt muotia kun Kalliota ei voi enää haukkua :-) Laamanen ei ollut lähelläkään heikointa pakin paikkaa, sillä Söderholm vei sen tittelin ylivoimaisesti!!!

Söde oli huomattavasti parempi tänään, ei kysymystäkään.
 

Bemo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät & Jokipojat
Ottomaani kirjoitti:
Laamanen ei ollut lähelläkään heikointa pakin paikkaa, sillä Söderholm vei sen tittelin ylivoimaisesti!!!
Kyllä se oli Berg. Kaveri on kyllä iso mutta mitä muuta?

Viuhkola pelasi erinomaisen pelin, kummastuttaa kun haukutaan vaikka kaveri heittäytyy kiekkojen eteen ja tekee muutenkin kaikkensa suomen joukkueelle. Menestyksellä. Eri juttu on tietenkin, mikäli joku odotti Jarista Suomen joukkueen tehomiestä.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Bemo kirjoitti:
Viuhkola pelasi erinomaisen pelin, kummastuttaa kun haukutaan vaikka kaveri heittäytyy kiekkojen eteen ja tekee muutenkin kaikkensa suomen joukkueelle. Menestyksellä. Eri juttu on tietenkin, mikäli joku odotti Jarista Suomen joukkueen tehomiestä.

Viuhkolalta pitää odottaa pisteitä tossa roolissa, mutta mielestäni Viuhkola pelasi erittäin hyvän pelin vaikka pisteitä ei tullut.

Kuten "Bemo" otti esille niin esimerkillisesti Viuhkola heittäytyi kiekkojen eteen ja muutenkin pelasi mielestäni erittäin hyvin.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ruotsi-pelin jälkeen kommentoin ensimmäistä venäjä-peliä seuraavasti:
"Sekä Suomen puolustus- kuin hyökkäyspelikirja (jos niitä on syytä erottaa toisistaan) oli selvästi muuttunut tähän peliin. Nyt Suomi pelasi puolustuksessa puhdasoppista 1-2-2 peliä jossa ylin mies otti vastaan kiekollista erittäin alhaalta. Hyökkäyksiin lähtö tapahtui puolestaan lyhyellä syötöllä keskelle ja siitä levitys laitoihin. Olisi kiva kuulla että onko systeemiä muutettu siksi että tähän astinen "systeemi" ei toiminut, vai oliko aikaisempi ihan suunniteltua kokeilua tai hämäystä/säästämistä tosipeleihin?"

Nyt Suomi kaatoi Venäjän pelaamalla niin huomattavasti tiiviimpää puolustuspeliä kuin ensimmäisessä kohtaamisessta, että se ei voinut olla sattumaa. Olisiko Westerlund tahallaan ollut paljastamatta Suomen aseita Venäjälle ekassa pelissä siltä varalta että joukkueet kohtaavat vielä? Niin epäuskottavalta kun tuo objetiivisesti ajateltuna kuulostaakin, niin sellainen kuva tuosta hieman tuli.
 

konna_kuittaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ottomaani kirjoitti:
sillä Söderholm vei sen tittelin ylivoimaisesti!!!
Minäpä väitän, että Suomen yliarvostetuin pelaaja A-P Berg oli tänään heikoin lenkki pakistossa. Akille sattui jälleen vastustajan maaliin johtanut virhe, eikä ollut muuten ensimmäinen "Mr.Aki'B'PäriVirhe" eli alivoimalla löysä purku.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kun lukee ketjua alusta niin saatanan paljon ryssä-faneja täältäkin löytyy. Nyt viimeisillä sivuilla on tosin ollut sitten huomattavasti hiljaisempaa :)

Oli kyllä maailman kaunein maali tuo Koivun maali eikä voisi tuntua paremmalta kuin lähettää ryssät pronssi-otteluun kaiken tuon uhon ja hypetyksen jälkeen!!! Kun siitä Bergenheimin epäonnistuneesta taklauksensa nyt viisi minuuttia tulikin (kuten oikein olikin) niin oli oikeus ja kohtuus että Markov sitten oikeasti loukkaantui sen verran ettei enää ottelussa pelannut (varsinkaan samaa ylivoimaa). Miksi J.Ruudun taklaamisesta selkään ei tullut jäähyä, vaikka M.Ruutu täysin identtisestä tilanteesta sen sai? Samassa vaihdossa jäi jälkitilanteesta toinen Venäjän jäähy viheltämättä, Suomen olisi oikeasti kuulunut päästä pelaamaan kolmen miehen ylivoimaa.

No eipä tuolla enää väliä ole. Mistähän löytyisi sopivia venäläisten patsaita jotka voisi käydä laittamassa paskaksi? Hyvää voiton päivää vaan kaikille!!!
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Bemo kirjoitti:
Kyllä se oli Berg. Kaveri on kyllä iso mutta mitä muuta?

Viuhkola pelasi erinomaisen pelin, kummastuttaa kun haukutaan vaikka kaveri heittäytyy kiekkojen eteen ja tekee muutenkin kaikkensa suomen joukkueelle. Menestyksellä. Eri juttu on tietenkin, mikäli joku odotti Jarista Suomen joukkueen tehomiestä.

No kyllähän Jarilla voisi noita syöttöpisteitäkin olla jo enemmän, jos Peltoselle ja Lehtiselle tuo maalinteko ei olisi niin ylivoimaista. Aika monesti on päässyt Jere ja Ville maalin edestä yrittämään "Viuhkolan syöttöpisteen ollessa aktiivisena".

En ymmärrä tätä mentaliteettia täällä, että pitää väkisin hakea huonoimpia pelaajia ja lytätä niitä maanrakoon, vaikka on juuri mentu finaaliin kisojen valovoimaisimman joukkueen kaadon jälkeen. Huomaa, että jotkut eivät pysty nauttimaan näistä saavutuksista, koska omia suosikkeja ei ole joukkueessa mukana. Sitten pitää haukkua niitä, jotka siellä mahdollisesti näiden sijasta pelaavat.
 

konna_kuittaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
dana77 kirjoitti:
Mistähän löytyisi sopivia venäläisten patsaita jotka voisi käydä laittamassa paskaksi?
Jari Tervohan "nimesi" Ryssien kapteenin Schastlivin(???)#25:n venäläiseksi patsaaksi. Joten eikun hyvää matkaa Moskovaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös