Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

  • 895 617
  • 6 130

Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Niin, tuossa sulla on se pikkuoletus, että oikeuslaitos ei koskaan pysty ketään tuomitsemaan. Vähän kuin sanoisi, että kannattaa tappaa äijänsä, jos haluaa siitä eroon, koska Auerkin vapautettiin ja sai vielä fyrkkaa päälle.

Ihan tätä oikeaa maailmaa seuraamalla voi huomata, että sinun automaattisi suosio ei näyttäisi olevan erityisen suuri. Enkä jaksa uskoa, että suosio tulee tästä nousemaan. Eihän asia tietenkään minulle kuulu, mutta ehkäpä kannattaisi hommata joku oikea murhe/uhka jota voivotella. Niitä riittää kyllä.

Siis mitä systeemiä? Jos tarkoitat että kannatanko sitä, että ei luovuteta henkilöitä joita uhkaa kuolemantuomio, kidutus tms, niin kyllä kannatan. Ehdottomasti. Täysin riippumatta siitä minkä tason megaluokan kokovartalokyrpä on kyseessä.

Koska sinulle näyttää olevan abstraktimpi ajattelu hankalaa, niin otetaan tässä sitten asiaa esimerkin kautta:

Mohamed (nimi muutettu) Kirkukista liittyy ISISin riveihin, jossa pääsee raiskaamaan, ryöstämään ja murhaamaan sydämensä kyllyydestä. Sitten joko meidän sankarimme itse, tai hänen esimiehensä tajuavat että nyt alkaa paskafaatilla menemään niin heikosti, että odottaa täysin ansaittu loppu. Sen välttääkseen Mohamed lähtee/lähetetään Eurooppaan. Siellä "pahimmassa" tapauksessa seurauksena on kymmenkunta vuotta täysihoitoa, hyvinkin mahdollisessa parhaassa tapauksessa täysi vapaus ja disko/pommintekorahaa päälle. Siinä sinulle esimerkkiä systeemistä.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Eikö oikeasti edes hävetä? Ironista, että viestisi on roima pyllistys kaikkia uhreja kohtaan.

"Don't give that prick the satisfaction."

- Gunny Highway -

Ongelmahan tässä on juuri siinä, mihin suvaitsevaiset nyt yrittävät epätoivoisesti vedota, että syntyperäisiä kantiksia olivat. Kun on puhuttu kotoutumisesta ja miten nämä toisen ja seuraavien polvien maahanmuuttajat ovat jo länsimaiseen systeemiin syntyneet ja sitä oikeaa islamia toteuttavia normikantiksia, niin jostain syystä juuri nämä kaverit ovat herkimmällä radikalisoitumisen suhteen.

Yksi syy on nämä vihapuhesaarnaajat. Siinä on ensimmäinen iskun paikka. Minä keksisin jotain muuta kuin @TosiFani , joka toisi kolmessa tuurissa näitä bilalphillipseja saarnaamaan aamutelkkareihin ym..
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Milloinkohan tulee ensimmäinen isku, joka kohdistuu poliitikkoihin tms?

Ei missään nimessä ole tulossa, sillä sittenhän politiikot oikeasti alkaisivat miettiä ja jopa tehdä konkreettisia asioita ongelman hillitsemiseksi ja katkaisemiseksi. Niin kauan kun iskut kohdistuvat siviileihin, ja politiikot twiittaavat perään "Olen shokissa, Tuomitsen, Ei saa antaa pelolle valtaa" -mantrat, niin homman jatkumiselle annetaan hiljainen hyväksyntä.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koska sinulle näyttää olevan abstraktimpi ajattelu hankalaa, niin otetaan tässä sitten asiaa esimerkin kautta:
Jos jotain jäi epäselväksi, niin en kannata kuolemantuomiota. En kenellekään. En missään olosuhteissa. En nyt, enkä tulevaisuudessa. En kannata kenellekään oikealle ihmiselle. En kannata, vaikka keksisitte kuinka vittumaisen mielikuvitusihmisen. En kannata, vaikka keksisitte Suomeen 10 miljardia terroristipakolaista raiskaamaan, ryöstämään ja murhaamaan. Vastustan myös ihmisten luovutusta toisaalle, jos siellä odottaa kuolemantuomio, kidutus ja sen sellainen kohtelu.
 
paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Juuri sinunkaltaiset naivit ja sinisilmäiset henkilöt ovat syy siihen, miksi Eurooppa kärsii nyt islamistisen terrorin aallosta ja tulee jatkossakin kärsimään.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juuri sinunkaltaiset naivit ja sinisilmäiset henkilöt ovat syy siihen, miksi Eurooppa kärsii nyt islamistisen terrorin aallosta ja tulee jatkossakin kärsimään.
Vai niin. Kuinkas moni kuolemanrangaitukseen oikeuttavan rikoksen tekijä on tehnyt euroopassa terrori-iskun?

Edit: pikaisella googletuksella kuolemantuomion kannatuksesta tuli vastaa kysely, jossa 19% suomalaisista kannattaa kuolemantuomiota. Kai se on sitten tämä sinisilmäinen 81%:n suvakkihuoravähemmistö, jonka syytä on kaikki paha maailmassa. Selvästihän se on nähtävissä, että siellä missä käytetään kuolemantuomiota, on kaikista onnellisimmat ihmiset ja muutenkin parasta koko universumissa.
 
Viimeksi muokattu:

Ei kai suomalaisten tarvitse kuolemantuomiota kannattaa, riittää kun luovutetaan rikolliset maahan jossa rikos on tehty.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei kai suomalaisten tarvitse kuolemantuomiota kannattaa, riittää kun luovutetaan rikolliset maahan jossa rikos on tehty.
Kai ymmärrät, että tuo on kiellettyä EU:ssa. Ja tuo koko asia on aika syvällä EU:n ytimessä. Eli se ei tule muuttumaan missään tapauksessa. Vaatisi siis eroa EU:sta, jos tuohon haluttaisiin mennä.

Ja sitäpaitsi se, että luovuttaa tietoisesti ihmisen tapettavaksi toiseen maahan on melko lailla sama, kuin tappaisi itse. Vähän kuin väittäisi että palkkatappajan palkaaminen on ihan ok, koska eihän siinä itse ketään tapa.
 
tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Itsellä rupee noihin ählyihin kyllä mitta loppumaan. Ei noista, islamisti tai ei, ole mitään hyötyä. Kebabit osataan tehdä itsekkin.

Varmaan typerin hokema mitä varmaan nytkin kaikki poliitikot hokevat on "ei saa antaa pelolle valtaa". Vittu se on ihmisen lyhyen historian yksi tärkeimmistä selviytymiseen vaikuttaneista asioista. Pelko on ajanut ihmisen ratkaisemaan pelottavat asiat, niin että pelko poistuu. Oli se pelon aihe sapelihammastiikeri, rutto tai no vaikka tulevassa ählyt. Keksitään keinot hävittää pelon aiheet pois.

Koko Eurooppa pitäisi sulkea ja vain yritysten kutsumat pääsisivät tänne töihin. Tää meno tulee menemään ihan sairaaksi sitten kun ilmastonmuutos sanoo viimeisen sanansa. Nyt se sulkeminen olisi huomattavasti helpompaa.
 
paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kai ymmärrät, että tuo on kiellettyä EU:ssa. Ja tuo koko asia on aika syvällä EU:n ytimessä. Eli se ei tule muuttumaan missään tapauksessa. Vaatisi siis eroa EU:sta, jos tuohon haluttaisiin mennä.

Ja sitäpaitsi se, että luovuttaa tietoisesti ihmisen tapettavaksi toiseen maahan on melko lailla sama, kuin tappaisi itse. Vähän kuin väittäisi että palkkatappajan palkaaminen on ihan ok, koska eihän siinä itse ketään tapa.

Uskallan ihan mutulla väittää että jos kysytään että pitäisikö terroristi joka on murhannut Irakissa kymmeniä ihmisiä luovuttaa Irakiin tuomittavaksi, vai yrittää tuomita Suomessa sillä riskillä että tutkinnan vaikeuden vuoksi tero jää maahan vapaalle jalalle niin ylivoimainen enemmistö kannattaa luovutusta. Mielestäni nämä terroristit ovat luopuneet kaikista ihmisoikeuksistaan siinä vaiheessa kun sen tien ovat valinneet.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uskallan ihan mutulla väittää että jos kysytään että pitäisikö terroristi joka on murhannut Irakissa kymmeniä ihmisiä luovuttaa Irakiin tuomittavaksi, vai yrittää tuomita Suomessa sillä riskillä että tutkinnan vaikeuden vuoksi tero jää maahan vapaalle jalalle niin ylivoimainen enemmistö kannattaa luovutusta.
Uskallan ihan mutulla väittää, että olet väärässä.
 
ipaz

Jäsen
Koko Eurooppa pitäisi sulkea ja vain yritysten kutsumat pääsisivät tänne töihin. Tää meno tulee menemään ihan sairaaksi sitten kun ilmastonmuutos sanoo viimeisen sanansa. Nyt se sulkeminen olisi huomattavasti helpompaa.

Sitten kannattaa varmaan heittä pyyhe kehiin samantien, koska Afrikan väkiluku tulee nelinkertaistumaan seuraavan 70-vuoden aikana. Ja jos siellä elinolosuhteet vielä heikkenevät, niin ei ole kovin vaikea ennustaa mihin suuntaan muuttovirrat kulkevat. Eurooppa on rikas ja rauhallinen paikka verrattuna moneen muuhun maanosaan ja se on lähellä. Ei kukaan lähde pakolaiseksi väli-amerikkaan tai Intiaan.

Siksi rikkaiden maiden pitäisi todenteolla alkaa suuntaamaan resursseja siten, että nuo ihmiset eivät liikahtaisi kotikonnuiltaan etsimään parempaa elämää esim. Eurooppaan, vaan olosuhteet heidän lähtösijoillaan pitäisi saada tarpeeksi hyviksi. Muuten he lähtevät ja sitten täällä ollaan kusessa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sitten kannattaa varmaan heittä pyyhe kehiin samantien, koska Afrikan väkiluku tulee nelinkertaistumaan seuraavan 70-vuoden aikana. Ja jos siellä elinolosuhteet vielä heikkenevät, niin ei ole kovin vaikea ennustaa mihin suuntaan muuttovirrat kulkevat. Eurooppa on rikas ja rauhallinen paikka verrattuna moneen muuhun maanosaan ja se on lähellä. Ei kukaan lähde pakolaiseksi väli-amerikkaan tai Intiaan.
Miksi Afrikassa elinolosuhteet heikkenisivät jos ne ovat tähän saakkakin koko ajan parantuneet?
 
Miksi Afrikassa elinolosuhteet heikkenisivät jos ne ovat tähän saakkakin koko ajan parantuneet?
Mitäköhän ihmettä? Ja miksi Afrikan olosuhteet heikkenee, jos väkiluku kasvaa nykyisin yli 30 miljoonalla vuodessa ja tulevaisuudessa 40 miljoonalla? No kun ne ei viljele kestävästi, vaan esim Sahara ja muut aavikot leviävät, ilmastonmuutos tekee Afrikan ilmastosta isoilla alueilla surkean maanviljelyyn ja puhtaan veden saantiin, ehkäpä siksi.

Väkiluku kasvaa Afrikassa sellaista vauhtia, ettei kaikille riitä mitenkään töitä ja suuri osa väestöstä on aina nuorta porukkaa, kun ihmiset kuolevat nuorina verrattuna länsimaihin. Väestön lisääntyessä on pakko raivata viljelysmaita ja metsiä asuinpaikoiksi. Jos Afrikan väkiluku saavuttaa 2 miljardia, ei siellä pystytä mitenkään elättämään läheskään kaikkia, kun ei siihen pystytä nykyisellä miljardin väestölläkään. Puhumattakaan 4 miljardin kauhuluvuista.
 
Viimeksi muokattu:

Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siinä meillä on ihminen, jolla ei ole todellisuudentajua. Ihan varmasti enemmistö Suomalaisista laittaisi tappajan seuraavalla mahdollisella lennolla sinne Irakiin tuomittavaksi.
Osaatko arvioida miksi EU sitten (jopa massiivisen?) enemmistön tahdon vastaisesti on tuollaisen kiellon tehnyt?

Enemmistö ihmisistä on kuitenkin suhteellisen loogisesti käyttäytyvää porukkaa. Ihmiset kyllä ymmärtävät, että maailmassa on jammu siltavuoren, valjakkalan ja breivikin kaltaisia ihmisiä ja vielä pahempiakin. Ihmiset ymmärtävät, että nämäkin jätetään henkiin kun kuolemanrangaistusta ei sallita. Mutta ei ne silti sitä kuolemanrangaistusta kannata. Ei myöskään sitä, että luovutetaan joku tapettavaksi.
 
Koska lakeja ei säädetä suoralla kansanvaalilla, eikä tälläiset yksittäiset lait vaikuta äänestystulokseen edes promillea. Siksi ei kaikki lait mene kansan oikeustajun mukaan. Kyllä mä edelleen väitän, että siellä kuplassa ei nyt ymmäretä, että suurinta osaa kansasta ei vaan hotsita antaa isis terroristeille mahdollisuutta tulla Suomeen elätettäväksi, mutta kun nyt ei suoraa galluptulosta ole antaa niin jätetään tähän. Mutta jos osassa gallupeista noin 80% kansasta ei halua lisää pakolaisia, niin siitä voi päätellä että isis terroristin luovuttamista tuskin monikaan vastustaisi.
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Sinänsä muuten mielenkiintoinen France24:n juttu, jossa käydään läpi jihadismin historiaa Britanniassa:
Is Londonistan calling jihadists back to the fold? - France 24
(france24.com)

Eli käytännössä 80-luvulla NL:ää vastaan Afganistanissa taistelleista ulkomaisista jihadisteista suuri määrä muutti Lontooseen, kun eivät olleet enää tervetulleita takaisin kotimaihinsa ja saivat toimia Lontoossa vapaasti ja ajan myötä valtasivat moskeijat, jotka rupesivat saarnaamaan ääri-islamilaista ideologiaa.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta jos osassa gallupeista noin 80% kansasta ei halua lisää pakolaisia, niin siitä voi päätellä että isis terroristin luovuttamista tuskin monikaan vastustaisi.
No ei kun lakimuutoskampanjointi pystyyn. Vaikka sieltä kansalaisaloitesivuston kautta. Massivisella enemmistöllä se ei ole edes kovin vaikeaa. Homoliitotkin meni läpi että heilahti. Jään jännityksellä kuplaani odottamaan millaisen kannatuksen kansalaisaloite saa.
 
änähaim

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Enemmistö ihmisistä on kuitenkin suhteellisen loogisesti käyttäytyvää porukkaa. Ihmiset kyllä ymmärtävät, että maailmassa on jammu siltavuoren, valjakkalan ja breivikin kaltaisia ihmisiä ja vielä pahempiakin. Ihmiset ymmärtävät, että nämäkin jätetään henkiin kun kuolemanrangaistusta ei sallita. Mutta ei ne silti sitä kuolemanrangaistusta kannata.
Jaa vai Suomalaiset ottaisivat riskin, että murhaaja jäisi vapaalle jalalle ja ilman tuomiota. Suhteellisen syvissä vesissä ui, jos tuohon uskoo. No, kukin saa uskoo mihin haluaa.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jaa vai Suomalaiset ottaisivat riskin, että murhaaja jäisi vapaalle jalalle ja ilman tuomiota. Suhteellisen syvissä vesissä ui, jos tuohon uskoo. No, kukin saa uskoo mihin haluaa.
Kai sä ymmärrät, että riski että murhaaja jää vapaalle otetaan aina, kun murhaajalle järjestetään oikeudenkäynti. Se on yksi oikeusvaltion kulmakivistä. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti siis, jossa on aina mahdollista, että murhaaja vapautetaan.

Mutta osaako kukaan kertoa, miksi maahanmuuttokriitikot eivät hyödynnä näitä mainostettuja 80% enemmistöjä kansalaisaloitesivuston kautta? Tuo 4/5 enemmistö on jo niin massiivinen, että tuollaisella enemmistöllä saa aikaiseksi melkein mitä tahansa. Halla-aholaisten ~5% ei riitä vielä mihinkään, mutta 80%:lla tekee jo ihmeitä.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Jonkun takia mua ärsyttää tämä Manchesterin konsertti ihan perkeleesti.
 
Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos jotain jäi epäselväksi, niin en kannata kuolemantuomiota. En kenellekään. En missään olosuhteissa. En nyt, enkä tulevaisuudessa. En kannata kenellekään oikealle ihmiselle. En kannata, vaikka keksisitte kuinka vittumaisen mielikuvitusihmisen. En kannata, vaikka keksisitte Suomeen 10 miljardia terroristipakolaista raiskaamaan, ryöstämään ja murhaamaan. Vastustan myös ihmisten luovutusta toisaalle, jos siellä odottaa kuolemantuomio, kidutus ja sen sellainen kohtelu.
Minä en kannata kuolemantuomiota Suomessa suomalaisille (paitsi poikkeustilan vallitessa). Sitten taas muissa maissa saa minun puolestani tuomita kuolemaan mistä huvittaa, ei minua liikuta tippaakaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös