Nyt kun Aasian otit puheeksi, niin olisi mielestäni äärimmäisen mielenkiintoista nähdä missä buddhalaiset olisivat näiden uskonnollisten syiden vuoksi tehdyissä rikoksissa. Näin agnostikkona on aina vähän vaikea ymmärtää ääriuskovaisten tekoja. Sellainen naiivi ajatus aina nousee pintaan, että eikö elämä olisikin helpompi, jos kaikki kuuluisivat samaan uskontokuntaan? Buddhalaisuus todellisena rauhan uskontona kävisi minulle, ja olenkin monesti sanonut (puolittain huumorilla), että jos minä johonkin uskontokuntaan kuuluisin, olisi se buddhalaisuus.
Militantti-buddhalaiset ovat suhtautuneet viime vuosina väkivaltaisesti alueensa vähemmistöuskontoihin monella Aasian alueella. Uskonnollinen näkemys on mielestäni usein vain tekosyy, josta saa perusteen vainota muita.
Olen itse ollut tekemisissä maahanmuuttajanuorukaisten kanssa viime vuosikymmeninä. En varsinaisesti ihmettele länsimaissa kasvaneiden poikien radikalisoitumista. Itse näen sen tapahtuvan monella seuraavasti: eletään rikkaissa länsimaissa, halutaan samaa kuin kaikki muutkin: kännykkää, ulkomaanmatkoja, merkkilenkkareita, koulumenestystä. Tiellä on kuitenkin monta estettä, yhtenä suurimmista se, että koti on koulukavereiden koteihin verrattuna köyhä. Tai kielitaito jää heikoksi, tai akne pilaa ihoa ja työhaastatteluunkin kutsutaan luokkatovereista Mikko, ei Rashid. Ympärillä kimaltelevan länsimaisen onnen saaminen itselle alkaa vaikuttaa mahdottomalta. Joku (ulkopuolinen saarnamies?) kertoo, että länsimainen onni onkin synti, ei pidäkään haluta sitä, vaan on olemassa "oikeauskoisten" maailma, jossa nuorukainen voi olla kingi ilman täydellistä kielitaitoa, maallista varallisuuttakin voi saada, kun aseella uhkaa vaan. Tulee kunnioitusta ja taivaspaikkaa, ja taistelet "oikean asian" puolesta, olet hyväksytty, osa "meitä". Kaikkea sitä, mitä koko elämän on halunnutkin. Ihminen on laumaeläin, joka haluaa tulla hyväksytyksi, olla osa ryhmäänsä, saada kanssaeläjiltään kunnioitusta. Jokainen taistelemaan lähtenyt Rashid vetänee myös perässään joukon ihailijoita, jolloin kynnys lähteä mataloituu.
Mikon ääriratkaisu pettymystensä hallintaan on esim. kouluampuminen, joka sekin saa peräänsä ihailijoita, jotka näkevät siinä ratkaisun jumissa olevaan tilanteeseensa ja ongelmiensa hoitamiseen.
