Vähiten arvostamasi nimimerkit

  • 300 939
  • 1 411
K

kiwipilot

Sinallaan erikoista, kun vaikuttaa muuten jutuiltaan ihan fiksulta kirjottajalta. Ilmeisesti joku katkeruus vaan hamartaa juttuja. Ei mene vahiten arvostamieni kirjoittajien joukkoon, mutta valttelen vastailua kun tiedan, etta vankaamiseksi menee kuitenkin.

Tämä. Terävähän se on kuin partaveitsi mutta valitettavasti vaan kateus milloin mitäkin asiaa kohtaan paistaa koko ajan lävitse. Sydämen asiana tuntuu olevan ruokailu ulkomaisissa pikaruokaloissa, englannin kielen ääntämisen autenttisuus, periminen sekä köyhien opiskelu- ja menestymismahdollisuudet. Sinänsä sääli, että jonkun elämä on tuollaista ankeudessa tarpomista.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Vielä kun näytät yhdenkin viestin, jossa olen väittänyt, että köyhän on USA:saa helpompi päästä opiskelemaan kuin Suomessa.

Tarkoittaisikohan kananlento tätä viestiä:

Eikä köyhyys estä opiskelemista USA:ssa, koska köyhä voi USA:ssa saada stipendin ylopistoon.

Kananlennolle taisi tulla nyt pikku tulkintavirhe, mutta näitähän sattuu :-) Pakko myöntää, että piti munkin lukea toi sun viestisi toisen kerran, jotta ymmärsin sanomasti.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Kananlennolle taisi tulla nyt pikku tulkintavirhe, mutta näitähän sattuu :-) Pakko myöntää, että piti munkin lukea toi sun viestisi toisen kerran, jotta ymmärsin sanomasti.

En itseasiassa lukenut kovin tarkkaan noita taman vuoden viesteja vaan muistelin viime vuoden vastaavia. Voin hyvin muistaa toki yksityiskohdat vaarin, enka lahde torkkimaan tata muurahaiskekoa.

Nimim. "Kerrasta oppinut"
 

RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Klose16. Perustelut löytyvät viestihistoriasta, joka on luvalla sanoen, öö, no värikäs. Ei ole pahemmin jääkiekosta kirjoitellut, World Cupia taisi hivenen kommentoida, mutta siihenpä se taitaakin jäädä, kun suurin osa ajasta menee kirkko- ja homoasioista keskustellessa. Olkoon vaikka minkälainen vakaumus tai vastaava, siitä huolimatta en kyllä voi ymmärtää Klose16:n voimakkaita näkemyksiä joita onkin ehtinyt parissa viikossa palstalle esittelemään.

Satuinpa tämänkin viestiketjun aukaisemaan ja tosiaan ensimmäinen mielikuva oli, että Klose16 on pakko olla nimimerkin Mustatkortit alter ego. Perusteluina ajattelin, että kaveri joka on pelikiellossa rekisteröityy foorumille juuri sopivasti nimimerkillä, jota Mustatkortit arvostaa ja vielä ilmoittaa suosikkiseurakseen Saksan maajoukkueen.

Noh, tässä aika ajoin kun Klose16 keskustelua olen seurannut ja Mustatkortitkin on vapautunut bannistaan, niin kavereilla on kyllä eriävät mielipiteet niin monesta asiasta, että eihän tässä samasta henkilöstä puhuta. Paitsi jos kyseessä on pahanlaatuinen skitsofrenia.

Mutta Mitä tulee Klose16, niin siinäpä kaveri joka omaa todella vahvat mielipiteet, tykkää jauhaa asioista ja on oman vajavaisen otannan perusteella ollut väärrässä... noh ei koskaan. Hänen puolustuksekseen sanottava, että hän on kyllä koittanut perustella kantojaan ihan hyvin ja vaikka olkiukkojakin on näkynyt, niin argumentaatiotaidot on ihan kohdillaan. En tosiaan ole seurannut kaveria niin tarkkaan, mutta kovaa tuntuu suoltavan tekstiä ja ehkä hyvä niin.

Ja jos/kun Klose16 tännekkin osioon törmäät kyselemään vaikka noista olkiukoista niin ei, en ole linkittämässä niitä. Tämä on vain henkilökohtainen mielipide näin hätäisesti sanottuna ja en ole niin omistautunut asialle, että lähtisin niitä kaivamaan mistään viestihistoriasta. Ja kun Mustatkortit tulet tänne kommentoimaan niin pyydän anteeksi, paitsi siinä tapauksessa että kyseessä onkin sinun alter ego!
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Ja kun Mustatkortit tulet tänne kommentoimaan niin pyydän anteeksi, paitsi siinä tapauksessa että kyseessä onkin sinun alter ego!

Jekyll & Hyde, kumpi siis on mielestäsi Hyde ?

En pahastu ollenkaan. Klose16 :n paras puoli näyttäisi olevan nimimerkki itsessään. Hän selvästi osaa myös asiakeskustelun, mutta kovin mustavalkoista ovat hänen ja hänen kovimpien vastaväittäjiensä keskustelut: kumpikin osapuoli kärjistää ja kumpikaan ei väistä.

Propsit Klose16:lle siitä, että on jaksanut aika kauan olla kommentoimassa ja vastailemassa viestitulvaan.
 
Suosikkijoukkue
KK
Kai hän nyt jaksaa vastailla, tai oikestaan hän ei vastaa vaan inttää, koska taitaa olla missio päällä. Toisekseen hänessä ärsyttää se, ettei hän lue mitään tutkimuksia, mitkä ovat hänen vakaumustaan vastaan. Onko äiti sitten kieltänyt vai pelottaako, että totuus tulisi esiin.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ihmettelen että Kirjoittelija on näin monen tunteita kuohuttanut, mutta nimimerkki Byvajet ei ole samanlaista palautetta saanut ottaa vastaan. Nähdäkseni molempien käyttövoimana on täsmälleen sama tunne.

Eivät kumpikaan silti omalla listallani mene kärkeen. Sen pitävät hallussaan nämä seksi-wau valehtelijat.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Erityinen negamaininta sympaattisen ja arvostetun futaajan nimen omimisesta.

Nimimerkki Pavlovin Koira. Luovuttaa keskustelun lähes alkuun ja lisäksi kuvittelee toisen keskustelijan keskustelevan väärällä identiteetillä, vaikka harvan ihmisen nimessä on numero.

Mitkähän mahtanut olla Klosen kiinnostuksenkohde tällä palstalla ja mitä rustasi hakemukseensa? Kun ei jääkiekkopalstalla ole jääkiekkoon mitään annettavaa, surullista.

Nimimerkki adetti. Olettaa tuntevansa toisen keskustelijan parin viikon perusteella ja tekee tästä vääriä johtopäätöksiä. Omaa suomalaisen ahtaan käsityksen keskustelupalstasta.

Johonkinhan tämä paha olo nimimerkistä pitää purkaa, joten puretaan tänne. Klose16 on kyllä rasittavin jankkaaja per koskaan mitä tällä palstalla on ollut.

Nimimerkki Knower. Ei pysty osallistumaan itse keskusteluun ja tyrmää kuitenkin toisen osallistujan - eräänlaista foorumien varjonyrkkeilyä. Väheksyy pahemman kerran HIFK:n roolia Naisasioissa.
 

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nimimerkki Knower. Ei pysty osallistumaan itse keskusteluun ja tyrmää kuitenkin toisen osallistujan - eräänlaista foorumien varjonyrkkeilyä. Väheksyy pahemman kerran HIFK:n roolia Naisasioissa.

Nyt meni analyysisi seinille, HIFK on saanut aikoinaan postattua ainoastaan 272 viestiä ko. ketjuun, itse olet painanut lyhyen historiasi aikana pelkästään viralliseen homoketjuun vajaan 170 viestiä.

Mutta asiaan, kyllähän tämä Klose16 rasittava ilmestys on.

Boldaus oma.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ihmettelen että Kirjoittelija on näin monen tunteita kuohuttanut, mutta nimimerkki Byvajet ei ole samanlaista palautetta saanut ottaa vastaan. Nähdäkseni molempien käyttövoimana on täsmälleen sama tunne.

Eivät kumpikaan silti omalla listallani mene kärkeen. Sen pitävät hallussaan nämä seksi-wau valehtelijat.

(Boldaus oma)

Byvajet on melkoisen kaksijakoinen nimimerkki. Katkeruutta häneltäkin löytyy, mutta enemmälti pitäisin häntä eräänlaisena analyytikkotyyppinä, Byvajetin kirjoitustyyli on melkoisen kärjistävä ja esim. Opettajaketjussa tai koulutuskeskustelussa hakee hän ehkä hivenen tavattomasti erilaisia vastakkainasetteluja eli ei mitenkään väärä haku dana77:lta.

Mutta vähiten arvostamani nimimerkki on edelleen Klose16. Syitä on lisää, paljoa ylemmäs ei tarvitse viestistäni mennä?
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Nyt meni analyysisi seinille, HIFK on saanut aikoinaan postattua ainoastaan 272 viestiä ko. ketjuun, itse olet painanut lyhyen historiasi aikana pelkästään viralliseen homoketjuun vajaan 170 viestiä.

Kysymys oli jankkauksesta, ei pelkästä viestimäärästä. Miten pienempi panos on suurempaa merkittävämpi kun se on tapahtunut lyhyemmässä ajassa?! Et myöskään vertaillut ollenkaan viestien sisältöä. Se analyysista.
 

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kysymys oli jankkauksesta, ei pelkästä viestimäärästä. Miten pienempi panos on suurempaa merkittävämpi kun se on tapahtunut lyhyemmässä ajassa?! Et myöskään vertaillut ollenkaan viestien sisältöä. Se analyysista.

Viestimäärääsi tarkastellessani, tulin siihen päätelmään että tulet postaamaan ko. ketjuun huomattavasti enemmän kuin edesmennyt nimimerkki mihinkään ketjuun. Lyhyestä historiastasi johtuen et ole tätä vielä saavuttanut.

Viestien sisällöstä voi olla mitä mieltä haluaa mutta ei jankkaus kirjoitustyylinä kohdallasi hirveän metsään mene.

Ketjun aiheeseen palatakseni, on ollut ilo huomata erkun pysyneen pääsääntöisesti vapaan ulkopuolella ja viimeisissä vapaan postauksissa on ollut jopa kohtuullisen "normaaleja" mielipiteitä havaittavissa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ihmettelen että Kirjoittelija on näin monen tunteita kuohuttanut, mutta nimimerkki Byvajet ei ole samanlaista palautetta saanut ottaa vastaan. Nähdäkseni molempien käyttövoimana on täsmälleen sama tunne.
Ai niin ja kristian toki myös.
 

Justice

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Cowboys, Man Utd, Devils, Jazz
Pakko mainita Cobol. Ihmeellistä oman hännän nostamista useassa viestissä, ja vailla mitään perustetta. Usein tuntuu asiat olevan niin koska herra tai rouva Cobol niin kirjoittaa. Lisäksi pätemisen tarve välillä johdattaa nimimerkin puhumaan asioista, mistä ei selvästi tiedä yhtään mitään, mikä ilmenee virheellisinä väitteinä. Vaikka nimimerkki selkeästi ymmärtää paljon lajista nimeltä jääkiekko, niin vaikea on suhtautua kirjoituksiin vakavasti, kun kaikkessa kirjoittamisessa tunnutaan korostavan omaa erinomaisuutta ja suoranaisesti vähätellään muista kirjoittajia.
 
Satuinpa tämänkin viestiketjun aukaisemaan ja tosiaan ensimmäinen mielikuva oli, että Klose16 on pakko olla nimimerkin Mustatkortit alter ego.

Mä olen nyt tänä iltana asiaa pohdiskellut ja olen päätynyt sellaiseen johtopäätökseen, että Klose16 kirjoittelee juttujaan vihreiden puoluetoimistolta käsin. Minun mielestäni kaverin tekstit ovat ihan loistavaa mainosta homojen oikeuksien edistämiselle. Eivät noin osuvan homomyönteisen propagandan tuottamiseen kykene mitkään janitoivolat tai orastynkkyset. Nostan virtuaalista hattua.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Se on näköjään siis samaa hupia myös NHL-puolella. Etsitään jostain pelaajasta se yksi yksittäinen tilasto jolla voidaan pelaajaa dissata ja sitten jos joku katsoo pelejä ja tietää jotain noiden tilastojen takaakin niin sitten alkaa selittely. Toi "en minä provoa, esitän vain tarpeellista ja analyyttista tietoa pelaajasta"-kortti on kyseisen kirjoittajan toimesta kohtalaisen pahasti päässyt kulumaan.

Ei silti, minä tykkään lukea noita ketjuja missä @erku on mukana, jos aihe edes vähän minua kiinnostaa. Vaikka siinä mennäänkin saman kaavan mukaan olipa ketju mikä hyvänsä, jotenkin ne vaan uppoaa mun huumorintajuun. Ei tää hei oo niin vakavaa...

Siirränpä tämän pikku viestin tänne. Kaikista palstan nykynimimerkeistä @erku on juuri se kuka herättää eniten keskustelua vahvojen mielipiteidensä takia. Ja kun nämä mielipiteet ovat melkoisesti valtavirrasta poikkeavia, on selvää, että keskustelun sävy muuttuu jossain vaiheessa yliampuvaksi. Tämä ei ole yksinomaan erkun vika. Usein vastaväittelijätkin(myös minä) sortuvat tarpeettomaan mestaukseen erkun kohdalla.

Minulta kyllä löytyy ymmärrystä erkulle, vaikka me kaksi aina välillä yhteenotetaankin. Usein nämä väittelyt ovat tuoneet ainakin minulle uutta tietoa asiasta. Onhan erkulla vähän tapana etsiä vastakkainasetteluja, kuten tuolla Ristolais-keskustelussa kävi.

Ketjun otsikkoon jälleen yksi täydennykseni; The Original Jags. Kohtahan se bannikin päättyy... Tällä kaverilla on myös vahvat mielipiteet, mutta perustelut ontuvat, kun joku vähän TOJ:ta kouluttaa. Enkä oikein kehtaa TOJ:ta ylistää KHL-tuntemuksestaan, koska palstalla on joitain nimimerkkejä, jotka tietävät Venäjä-kiekosta Jagsia enemmän. He eivät myöskään provoile tai tartu jokaiseen KHL:ää arvostelevaan viestiin.
 
Ehdottomasti Steegil. Aika selvä keissi koulukiusatusta vässykästä, joka on päättänyt alkaa kannattamaan Tanskaa, koska kukaan muu ei niin tee. Oikeasti ei omaa minkäänlaista tunnetta Tanskaa kohtaa, mutta haluaa esitellä sitä, jotta nousisi muiden yläpuolelle. Analysoi yleensä kaikki asiat aina "anti-Suomi"-asenteella, koska hei hänhän on Tanskan kannattaja ja uskomaton kiekkotietäjä, joten kaikki on ulkopuoliselta sanottua.

Heikkoa vässyköintiä, mutta hienoa mieshuorausta häneltä.
 

Ralph

Jäsen
Ehdottomasti Steegil. Aika selvä keissi koulukiusatusta vässykästä, joka on päättänyt alkaa kannattamaan Tanskaa, koska kukaan muu ei niin tee. Oikeasti ei omaa minkäänlaista tunnetta Tanskaa kohtaa, mutta haluaa esitellä sitä, jotta nousisi muiden yläpuolelle.

Itse olen samaa pohtinut. Jotenkin on aina tuntunut siltä, että tahtoo ylistää Tanskaa vain siksi, koska kukaan muu ei sitä tee. Todellisuudessa tietoisuus tanskalaisesta jääkiekosta on samalla tasolla kuin kenellä tahansa täällä.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Eikös Steegil joskus maininnut, että omaa jotain sukujuuria Tanskassa? Jos näin on, ihan ymmärrettävää, että kannattaa Tanskaa. Mitenkään varmana en tätä asiaa julista.
 
Eikös Steegil joskus maininnut, että omaa jotain sukujuuria Tanskassa? Jos näin on, ihan ymmärrettävää, että kannattaa Tanskaa. Mitenkään varmana en tätä asiaa julista.
Eiköhän hänellä ole sukujuuria missä tahansa mikä hänen asiaansa ajaa.

On vain niin malliesimerkki ihmisestä, joka haluaa erottua, kun ei mahdollisesti muuten erotu.
 

ämjiijii

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Suomen maajoukkue, Sharks bandwagon 2016
Enpä osaa tuohon Steegilin Tasnkankannatukseen sanoa mitään, mutta kyllähän kyseinen nimimerkki on todella asiantunteva Anaheim Ducksin suhteen. Kannattaa varmaan Ducksiakin koska kukaan muu ei kannata heitä?
 

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse olen samaa pohtinut. Jotenkin on aina tuntunut siltä, että tahtoo ylistää Tanskaa vain siksi, koska kukaan muu ei sitä tee. Todellisuudessa tietoisuus tanskalaisesta jääkiekosta on samalla tasolla kuin kenellä tahansa täällä.

Ja milläs lihaksilla sinä julistat Steegilin Tanska-tietämyksen tason?
 

Ralph

Jäsen
Ja milläs lihaksilla sinä julistat Steegilin Tanska-tietämyksen tason?
Yhtään kunnon Tanska-analyysia en ole lukenut. Niistä Tanska-hehkutuksista, mitä Steegililtä olen lukenut, niin olettaisin kaverin pystyvän analysoimaan Tanskan tilannetta oikein kunnolla. Yhtään sellaista en ole lukenut.

Sen sijaan esimerkiksi Venäjästä, Tshekistä, Slovakiasta ja Latviasta olen lukenut kirjoittajilta, jotka selvästi ovat omistautuneet suosikkimaalleen.

Nyt olisi Steegilillä paikka tehdä joku kunnon Tanska-analyysi, joka poistaa epäillykseni. Kyllä minäkin osaan muodostaa tanskalaisille olympialaisiin unelmarosterin, mutta en osaa kertoa mitään Tanskan kotimaisesta liigasta jne.

Eri asia, jos kannustaa Tanskan NHL-pelaajia, kuin Tanskaa jääkiekkomaana.
 

J.J.Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Jaws on äärimmäisen rasittava nimimerkki. Armeijasta tultuaan pelkkää adhd-tavaraa, eikä se kovin laadukasta sitä ennenkään ollut. 12kk asepalvelus ei olisi ollut huono juttu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös