Mainos

Uutta nousua hakemassa – Porin Ässien peliotteet 2019–2020

  • 180 380
  • 1 276

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Heitin ensimmäistä kertaa tällä kaudella joukkueen bussin alle Tepsi-pelin jälken ja näköjään kannatti. Toki tänään tarvittiin uhrautuvaa puolustuspeliä ja maalivahtipeliä, mutta oli odottavissakin, että erien alut Lukko tulee urut auki ja siinä pitää minimoida vahingot. Vuorisalon ja Taimin maalit oli loppujen lopuksi aika kliseisen yksinkertaisia, mutta juuri tätä on välillä puuttunut.

Kolmannen maalin jälkeen Ässät sai selvästi myös kiekollisesti itseluottamusta ja neljäs oli muutamaan kertaan lähellä toiseen erään.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Jäi puoli peliä illalla katsomatta.

1. erä oli aika ympäri pyöreä. Tai siis ei mun silmään ollut Lukko-hallintaa. Joku maalinedushässäkkä, mutta eipä nuo kummosillekaan paikoille päässeet. Ässät puolusti omissa hyvin. Ehkä selkein notkahdus tuli 2. erässä ison 3vs5 alivoimatapon jälkeen. Sen jälkeen oli rytmi useamman minuutin sekasin ja Lukolla etsikkoaika hyökkäysaluerummutuksessa.

Tuo kaikki päättyi sitten siihen, että A.Mäkinen ja Rekonen kampes Danforthin kiekosta puolustussinisellä, peli kääntyi ja pääsivät näpäyttämään Lukon ykkösketjua Taimen vedon upotessa maskin takaa sisään.

Åkerström - 1. erässä vähän ulapalla. Muutama sellanen ratkasu kiekon kanssa, kaks metriä syöttö ohi pakki-pakki levityksessä, että käväs mielessä josko viime aikojen otteet ja vastuu rapauttanut itseluottamusta. Menikö jännityksen puolelle? 2. erän edetessä pahin jähmeys suli ja 3. erässä vaikutti jo Liigakiekkoilijalta.

Kenties pakkiparinsa Taimi oli tilanteen laukasemisessa jonkinlaisessa roolissa. Posin kautta. Taimelta perushyvä ilta. Kuskailut ja roiskinnat loppu, mutta aktiivinen oli kyllä muuten. Kun ei oo tarvis häslätä liikaa, se kokemus ja rauhallisuus paistaa läpi, kiekollisissa ratkasuissa, sijoittumisissa.

Vainio - Käviskö hänestäkin luonnehdinta perushyvä ilta. Ei kiekollisia hienouksia, mutta voi heittää jäälle tilanteessa kuin tilanteessa. Liike, fyysisyys ja pelipää on tähän riittävä. Marttisen kanssa kova duuni 3vs5, yks iso blokki one-timeriin.

Kivenmäki-Killinen. Otolta alkanut tulla sellasia pieniä oivalluksia, siirtoja, syöttöjä. Muutama fiksu jako keskikaistalta. Yhteys löytymässä Killisen kanssa.

Rekonen - En tiedä millasia mentaalisia tai fyysisiä ongelmia ollut viime kauden jälkeen, mutta nyt on menossa hyvä jakso. Mun teoria: ei tartte haihatella tai luulla mitään. Ihan oman tekemisen, työnteon fiksun peruspelin kautta. Uskaltanut haastaa hyökkäysalueella ja tänään palkintona maali.

Ketjukaverinsa Mäkiset kenties osa tarinaa. Ei oo kummempia statuseroja, keltään ei odoteta taikatemppuja, vaan kaikki perustuu liikkeeseen, työntekoon, yhteistyöhön. Tokkopa ketju joka pelissä napauttaa kahta maalia, muttta paine useammin toisessa päässä, Lukkoa vastaan muutama riisto ja maalipaikka. Omissa ei ihan hirveästi pyöritä tai anneta vastaiskupaikkoja. Reunasen maali olis mennyt nimiinsä, muttei sitten mennytkään. Trio tuotti yhteensä 10 laukausta ottelussa.

Posia ja plussaa voi antaa myös joukkueen vastuunkantajille Niemeläinen, Spink, Marttinen, Lähteenmäki, Tiivola...kovaa perustyötä. Tarasov.
 
Viimeksi muokattu:

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Kyllä nämä Lukko-ottelut vain ovat niin oma maailmansa, ja ihan irrallinen todellisuus muihin otteluihin nähden. En ehtinyt eilen tosiaan peliä katsoa kuin ensimmäisen erän, mutta ei voi jälleen kuin toivoa että kun tuo taisteluilme nyt taas sitten säilyisi myös muihin otteluihin. Kyllä nyt vertailuna vaikka niiden KooKoo-otteluiden (kuin myös Tepsi pelin) haamut ovat aika surullisia, jotenkin en edes "laske" Lukon voittamista sellaiseksi kuin jonkun muun, koska Lukko kuitenkin kyetään voittamaan sen verran usein ja täysin mistään tilanteista tai olosuhteista riippumatta..

Sitä suuremmalla syyllä täytyy toivoa että eilinen voitto kantaa, koska ensi viikolla on heti seuraavaksi vuorossa jälleen kauden tähän asti tärkein ottelu. Ja kuinka ollakaan kotona..
 

Doc Holliday

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Bayern Munchen
Siinä se nähtiin paikanpäältä todettuna! Kun lisätään luistelua ja otetaan ylhäältä vastustajaa kiinni, syntyy tulosta. Keskialueen trap ei nopeavauhtiseen nykykiekkoon kuulu. Eilistä Lukko-peliä lukuunottamatta kaikki näkemäni matsit on pelattu keskialueen trapilla. Kun pelataan av:lla sitä tietenkin voi käyttää.
Tästä on hyvä jatkaa; nöyrästi ja kurinalaisesti.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Siinä se nähtiin paikanpäältä todettuna! Kun lisätään luistelua ja otetaan ylhäältä vastustajaa kiinni, syntyy tulosta. Keskialueen trap ei nopeavauhtiseen nykykiekkoon kuulu. Eilistä Lukko-peliä lukuunottamatta kaikki näkemäni matsit on pelattu keskialueen trapilla. Kun pelataan av:lla sitä tietenkin voi käyttää.
Tästä on hyvä jatkaa; nöyrästi ja kurinalaisesti.

Kyllä mä väitän, että keskialueen trap kuuluu nopeavauhtiseen nykykiekkoonkin. Hyvin Ässät kyllä eilen sai Lukon hyökkäyksiinlähtöjä kuriin oikein ajoitetulla prässillä.
 

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Eilisen kaltainen peli tuo aina esille sen, miten isoja eroja on keskivertojen pelaajien henkilökohtaisessa tasossa, "teen kaikkeni tänään" moodilla vs "tulen töihin ja teen välttämättömän" moodilla.

Kyllä tuossa nipussa on voimavaroja, kunhan se saadaan kaivettua fiksusti ja kestävästi esiin.
Valmennuksen tehtävähän tuo on ensisijaisesti, sitten tietenkin johtavat pelaajat ja toisaalta voitot saavat itsevarmuutta nostettua.
Meiltä puuttuu eturivin johtavat pelaajat, joten katseet kohdistuvat valmennukseen, toivottavasti siellä on keinot laivan kääntämiseen.

Hyvän voiton jälkeen kaikki tuntuu aina siltä, että nyt se lähtee, mutta onko yhtään todellistä ongelmaa ratkaistu?
Jukurit pystytään varmasti kaatamaan, jos joukkue pelaa oikealla asenteella ja sen jälkeen ehkä taas hiukan helpompi lähteä seuraavaan peliin, mutta jos hävitään Jukureille ollaan käytänössä samassa tilanteessa kuin TPS pelin jälkeen.
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Varmaan sopii parhaiten tähän ketjuun, joten tässäpä muutama ajatus. Katselin ja fiilistelin vielä Lukko-pelin koosteen ja yksi juttu sieltä onnistumisten seasta nousi mieleen: Etenkin nuo hyörivät ja pyörivät Mäkiset, kahteen maaliin oli hanuria molarin edessä ja vahvasti pyrkimys sinne vastustajan maalille. Ylipäätään, viime aikoina on maaleja ja maalipaikkoja alkanut löytyä, kun suunta on ollut enemmän sinne maalille kulmiin kurvailun sijaan. ..kaikkia vastaan tämä ei aina ole yhtä riemukasta, mutta pakko se on vaan haastaa kovempikin puolustus mikäli niitä osumia on kiikarissa. Tiivolan ketju U20-ukot laidoillaan pelasi myös paikoitellen hienosti, josko se tästä vielä löytyisi?
Se mikä mahdollistaa tämän, on tietysti jatkuva liike ja luistelu. Onnistumiset ruokkii, mutta kamppailupeliin ja liikkeeseen on löytymässä hieman parempaa otetta, mikä nyt ei toki ole mikään suuri ihme, että sillä saralla pystyy parantamaan.

Pakiston kiekollisesti kohentunut itseluottamus on näkynyt myös peleissä, Vuorisalo tässä on toiminut suunnan näyttäjänä ja noinkohan meillä on jopa aika paljon pakkien tekemiä maaleja jos peilaa vaikka viime kauteen? Ei ole Matushkinia tai Lindelliä, mutta nopealla vilkaisulla pakit tehneet yhteensä 14 maalia, mikä on mielestäni ihan hyvin näillä palikoilla. Oletetaan nyt että pohjat olisi jo nähty ja loppukaudesta löytyisi sitä tasaisuutta, toki tässä on montakin kysymysmerkkiä. Pakiston peluutus on kuitenkin mennyt mielestäni varsin hyvin ja kierrätys on onnistunut mukavasti. Vielä toki voisi hieman enemmänkin tuota tehdä, mutta eiköhän siellä ole selvä suunnitelma nyt jokaisen kohdalla ja esim. Matinmikko vetää nyt isoa minuuttia A-nuorissa.

edit: Tarkistin vielä puolustajien maalit ja tosiaan, Ässät on siellä ihan kärkipäässä, Kärpät omilla lukemillaan 20 maalia pakkien lavasta (roolitus) ja Ilves taisi olla 15, sitten jo onkin Ässät ja monta jengiä jää alle kymmenen tässä. Eipä tällä nyt suurempaa merkitystä ole, mutta kunhan kaivelin tukemaan sitä omaa ajatusta pakkien sinällään yllättävänkin "tehokkaasta" alkukaudesta.
 
Viimeksi muokattu:

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Se mikä mahdollistaa tämän, on tietysti jatkuva liike ja luistelu. Onnistumiset ruokkii, mutta kamppailupeliin ja liikkeeseen on löytymässä hieman parempaa otetta, mikä nyt ei toki ole mikään suuri ihme, että sillä saralla pystyy parantamaan.

Aho tuossa omana aikanaan jo taisi sanoa, että lätkässä niin ennen kuin nykyään kaiken keskiössä on se että nimenomaan kamppaillaan, että taistellaan (johon liittyy vahvasti mm. se liike) se mikä ikinä vain kulloinkin kyetään. Se tekee kaikkein oleellisimman eron voiton ja häviön välille ohitse minkään pelikirjojen sun muiden. Ja juuri siksi lätkä onkin niin pitkälle ihan korvienvälistä kiinni, koska sieltä se tahto, halu ja sisäinen motivaatio tuohon mainittuun pelaamiseen tulee jos on tullakseen..

Siksi kait onkin oikeastaan kysymys ja vastaus samassa jos ajatellaan, miksi vaikkapa ne KooKoo-ottelut olivat sellaisia kuin olivat, ja taas tuo Lukko-ottelu sellainen kuin oli. Miksi aina se Lukko kaadetaan niin hyvällä prosentilla, vaikka esimerkiksi nyt tämä joukkue koostuu hyvin pitkälle pelaajista joille Lukko ei henkilökohtaisesti merkitse yhtään mitään. Mutta kun kaikki vain tietävät sen olevan Ässien paikallisvastus, ja että näiden pelien onnistuminen on ihmisille ja yhteisölle aina erityisen tärkeää, niin kaikki pääsevät mukaan siihen kollektiiviseen kokemusmaailmaan.. niinkö se sitten yksinkertaisuudessaan vain on?
 

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
edit: Tarkistin vielä puolustajien maalit ja tosiaan, Ässät on siellä ihan kärkipäässä, Kärpät omilla lukemillaan 20 maalia pakkien lavasta (roolitus) ja Ilves taisi olla 15, sitten jo onkin Ässät ja monta jengiä jää alle kymmenen tässä. Eipä tällä nyt suurempaa merkitystä ole, mutta kunhan kaivelin tukemaan sitä omaa ajatusta pakkien sinällään yllättävänkin "tehokkaasta" alkukaudesta.
Liigadata tuosta pakkien (ja ketjujen) tekemien maalien osuuksista twiittailikin viime viikolla.



Ässien pakit teki Lukkoa vastaan pari maalia, ja Kärppien pakit jääneet maaleitta kahdessa viimeisimmässä matsissa, niin Ässien pakit ovat tehneet suurimman osuuden joukkueensa maaleista.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässien pakit teki Lukkoa vastaan pari maalia, ja Kärppien pakit jääneet maaleitta kahdessa viimeisimmässä matsissa, niin Ässien pakit ovat tehneet suurimman osuuden joukkueensa maaleista.
Jännä juttu tämäkin, kun ottaa huomioon, että aika moni on huudellut lisää tulivoimaa pakistoon. Mutta toisaalta, viimeisen parin viikon aikana on tainnut tulla aika monta osumaa pakeille.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Jännä juttu tämäkin, kun ottaa huomioon, että aika moni on huudellut lisää tulivoimaa pakistoon. Mutta toisaalta, viimeisen parin viikon aikana on tainnut tulla aika monta osumaa pakeille.

Vedot on löytäneet perille ja matkalla ollut tukitoimet, kuten porrastettu maskipelaaminen.

Matushkin, Ilkka Heikkinen. Näitä kanuunoita on nähty ja tietysti laukausuhka on yks ase. Silti, väitän että pakin peliäly, kyky liikkua viivalla, kyky toimittaa kiekkoa maalipuiden väliin, oikea-aikaisesti, ohi ekan miehen ratkaisevaa tehokkuuden kannalta. Miksei terävät syötöt ja oivallukset alueella, jotka avaa muille sauman rakentaa.

Olikohan vähän itsestäänselvyyksiä.
 

TwistedKites

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aho tuossa omana aikanaan jo taisi sanoa, että lätkässä niin ennen kuin nykyään kaiken keskiössä on se että nimenomaan kamppaillaan, että taistellaan (johon liittyy vahvasti mm. se liike) se mikä ikinä vain kulloinkin kyetään. Se tekee kaikkein oleellisimman eron voiton ja häviön välille ohitse minkään pelikirjojen sun muiden. Ja juuri siksi lätkä onkin niin pitkälle ihan korvienvälistä kiinni, koska sieltä se tahto, halu ja sisäinen motivaatio tuohon mainittuun pelaamiseen tulee jos on tullakseen..

Tässä kaudella se on huomattu kun ihan samoilla ukoilla kyykytetään parhaimmillaan Tapparaa ja Kärppiä ja sitten toisaalta saadaan selkäsaunaa Kookoosta. Kotipelaamisessa olen ollut havaitsevinani syystä tai toisesta flow-tilan puuttumisen. Aina aiemmin kotona Ässät on usein päässyt flow-tilaan ja painamaan pitkiä hyökkäyksiä. Nyt peli on usein näyttänyt puurtamiselta. Vieraissa kuten Pelicansia vastaan sen sijaan on saatu hyvin tunnetta pintaan. Syitä en lähde arvaamaan.
 

Kit Carson

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄSSÄT
Mun mielestä pelaajat kyllä tekevät kentällä suurimman osan ajan pelistä mitä valmentajaa käskee.
Mainittu flowtila jää tosiaan.puuttumaan, mutta ei se flow synny pakottamalla. Se syntyy hyvällä taklauksella, maalilla, omien puolustamisella ja joskus jopa sillä, että tuomarit vetää ihan ruutuvihkoon kotijoukkueen kannalta.
Näistäkään se ei synny, jos koko joukkue ei puhalla yhteen hiileen.
Vieraskentälle mennään pikemminkin tappamaan kotijoukkoukkueen orastava flow tappamalla kotijoukkueen tunnetaso. Sitä moni on onnistuneesti soveltanut Porissakin. Kaikki vastustajat varoo herättämästä nukkuvaa karhua, sillä silloin myös tuo kuuluisa kuudes kenttäpelaaja herää eli seisomakatsomo..

Edit
Kerttulalle tiedoksi, flowtilan aikaansaamiseksi tarvitaan oikea tyyppisiä pelaajia ei pelkästään kovakuntoisia näprääjiä, jotka ovat nopeita oppimaan. Siihen hommaan käy vähän hitaampi ja kädettömämpikin puukäsi, jos vaan asenne ja joukkueen puolesta pelaaminen on kunnossa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Tuosta maskipelaamisesta: En tiedä millaiset säännöt ja niiden tulkinnat on Lügassa käytössä, mutta Änärissä saa nykyään käytösrangaistuksen jos maskissa ollessa heiluttaa mailaa tai handua veskarin näkökentässä. Samoin on bannattu "Tiki-talk" vastustajan veskarille. Samoin aloitustilanteessa tiki-tyylinen vastustajan kaikkinainen psyykkaaminen on kiellettyä.
 

ParasSektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielenkiin toisen hyvä mietintä. Mietitään lisää. Mikä sai Kaikkien aikojen surkeimmasta joukkueesta06- vuonna ja vähän paremmasta joukkueeesta 13- mestaruuteen saakka menneen lauman?
 

ParasSektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuosta maskipelaamisesta: En tiedä millaiset säännöt ja niiden tulkinnat on Lügassa käytössä, mutta Änärissä saa nykyään käytösrangaistuksen jos maskissa ollessa heiluttaa mailaa tai handua veskarin näkökentässä. Samoin on bannattu "Tiki-talk" vastustajan veskarille. Samoin aloitustilanteessa tiki-tyylinen vastustajan kaikkinainen psyykkaaminen on kiellettyä.
Miksi verrata änäriä kotoiseen liigaan? Varmaan kaikki tiedetään et hieman eri sarjat kyseessä.
 

Äänetön

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuntuu että Ässillä pelit painottuvat loppuviikkoon ja siellä hyvin tehdyt asiat on vaikea ottaa mukaan seuraaviin matseihin, koska siitä viime pelistä on liikaa aikaa. Ässillä on muutenkin ollut vaikeuksia saada siirrettyä ne hyvät jutut seuraavaan peliin ja "hurmostilaa" ei saada päälle, joten pahaa pelkään että huomisesta matsista on tulossa vaikea. Ja kuten usein on nähty, niin pelin taso matsien kesken heittää paljon.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tuntuu että Ässillä pelit painottuvat loppuviikkoon ja siellä hyvin tehdyt asiat on vaikea ottaa mukaan seuraaviin matseihin, koska siitä viime pelistä on liikaa aikaa. Ässillä on muutenkin ollut vaikeuksia saada siirrettyä ne hyvät jutut seuraavaan peliin ja "hurmostilaa" ei saada päälle, joten pahaa pelkään että huomisesta matsista on tulossa vaikea. Ja kuten usein on nähty, niin pelin taso matsien kesken heittää paljon.

Periaatteessa tässä on varmasti kyllä totuuden siemen, sillä ovathan nämä tauot olleet koko ajan aikas pitkiä, pelitahti on ollut tällä kaudella hyvin verkkainen. Kolmen pelin viikkoja ei esimerkiksi ole ollut juuri lainkaan, maju-tauko oli otteluohjelman takia oikein extra pitkä ja samoin joulutauko on Ässillä kaksi päivää pidempi kuin millään muulla joukkueella. Eli eihän tässä pelirytmin ylläpitämisen näkökulmasta ole tehty muuta kuin pidetty taukoa..

Mutta eihän tietenkään tuon ammattilaisurheilussa pitäisi antaa vaikuttaa niin, että sen taakse voisi mennä piilottelemaan. Laadukkaaseen harjoitteluun on ainakin ollut yllinkyllin aikaa, mutta kuinka pitkälle vain sillä sitten on mahdollista ehkäistä sitä, että esimerkiksi se taso pelien sisällä ei heittelisi niin paljon. Siihen ongelmaan vaikuttaa kuitenkin enemmän pelirytmi kuin harjoittelu..
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Olipas paska peli. Voitto on tietysti ihan kiva, mutta eipä tuo nyt mitään riemunkiljahduksia aiheuttanut.
 

TwistedKites

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Erikoinen voitto: alku ihan ok sitten 15+minuuttia Jukureiden dominointia: tosin eivät he ihan avopaikoille päässeet toisin kuin Ässät. Oliko Mäkinen joka ei saanut sisään. Sitten jäähyjen kautta mukaan. Kuten pari päivää sitten kirjoitin: Ässät tarvitsee sen flow-tilan, muuten kotona peli on puurtamista ja varsin kun vastassa on hyvin luisteleva joukkue kuten Jukurit. Kolmas erä oli sitten pääosin Ässien.

Yv oli kyllä ajoittain jopa maagista. Eräänlainen tuhkimotarina sekin. Nyt 10 kierroksen kuntopuntarissa yv on toiseksi parasta (av tosin toiseksi huonointa). Killisen pelaamisesta pidin erityisesti: alkaa nyt näyttää samalta kuin ekoissa syksyn harkkapeleissä. Tuli usein kaksinkamppailuista voittajana. Kivenmäki sai onnistumisia ja hanat auki. Henttonen on mielenkiintoinen pelaaja. Puolustussuuntaan ei oikein ole havaintoa, mutta vaikuttaa hyökkäyspäähän juonikkaalta. Loppukauden lappua vaan suoraan käteen. Vuorisalo pelaa elämänsä parasta kiekkoa ja uskaltaa laukoa. Vainio on ollut hyvä haku - tuleviksi kausiksi saadaan hyvä jämerä peruspakki, jolla on ok kutikin. Omaan päähän sitten taas vanhat herrat Taimi ja Marttinen eivät kyllä tänään A-gamea esittäneet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös