Mainos

Uutta nousua hakemassa – Porin Ässien peliotteet 2019–2020

  • 180 380
  • 1 276

Nakkimuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Montreal
Nyt kun tässä on oman pettymyksensä saanut käsiteltyä ja kautta mietittyä kunnolla voisi laittaa pelaajista omat arvioni.

Maalivahdit
Aittokallio **** 25o 90,47% pmk 2,37. Aittokallio oli itselle joukkueen yksi suurimmista yllättäjistä. Pelasi hyvän kauden, mutta kautta varjostivat mystiset krampit. Antoi silti Ässille melkein aina mahdollisuuden voittoon.

Tarasov *** 41o 89,92% pmk 2,72. Tarasovkin pelasi ihan mukiin menevän kauden, mutta odotuksiin nähden hän oli pienoinen pettymys. Kaudella meni liian monta helppoa maalia, mutta antoi myös joissain otteluissa Ässille mahdollisuudet voittoon. Oli heikoimmillaan pelien alussa, sekä peleissä joissa ei tullut paljoa laukauksia.

Puolustajat
Marttinen *** 44o 4+4=8. Jyri ei ole enää entisellä tasollaan jalalla, mutta silti oman pään pelaaminen on yhä vahvaa. Joukkueen puolustajista paras +- lukema. Erityisesti alivoimalla todella tärkeä pelaaja ja toi joukkueeseen tarvittua kokemusta.

Niemeläinen *** 55o 1+6=7. Omat odotukseni sekä varmasti monen muunkin saattoivat olla Niemeläisen kohdalla hiukan liian korkealla. Niemeläiseltä silti ihan hyvä kausi erityisesti puolustuspäässä. Niemeläisellä ylivoimaisesti heikoin laukaus joukkueesta tuurilla maalinsakin teki ;)

Peltomäki *** 37o 4+2=6. Peltomäen syyskausi oli luvalla sanoen heikko, mutta joukkueen pelin parantuessa myös Peltomäki paransi peliään. Peltomäki näytti kauden lopulla jo ihan liigapakilta. Peltomäki saisi käyttää laukaustaan useammin vielä.

Salmela ** 56o 2+10=12. Salmela oli itselle yksi vaikeimmista kun mietin miten hänen kautensa meni. Välillä täysin näkymätön, välillä teki suuria virheitä, välillä hyvää peruspeliä. Ihan ok kausi seiskapakkina suurin plussa kun pystyi paikkaamaan hyökkääjiä. Teki kummassakin Vaasa pelissä maalin, joten taitaa sopia Kuparisaari hänelle, ties vaikka ensi kaudellakin ;)

Stenqvist ***** 55o 8+24=32. Ässissä puolustajana yli kolmenkymmmenen pisteen kausi on onnistunut suoritus. Stenqvistin suurimmat heikkoudet olivat puolustuspäässä. Erityisesti pienen kuntokuurin jälkeen loisti. Stenqvistiä kuvailisin ehkä Matushkin huonommalla laukauksella ja paremmalla puolustuspelillä.

Taimi ***** 53o 5+23=28. Tommi oli mielestäni tällä kaudella joukkueen paras pakki kokonaisvaltaisesti. Sattuihan hänelle virheitä joista suurin osa porilaiskatsojista hänet muistaa, mutta usein hyvät suoritukset Tommilta jäi monelta huomaamatta. Olisi hienoa nähdä Tommi ensi kaudellakin ässänutussa, mutta taitaa olla toiveajattelua.

Vainio *****40o 6+12=18. Suurin yllättäjä tällä kaudella puolustuspäässä. Tuli keskenkauden ja alussa näytti todella hyvältä loppua kohti tahti vähän hiipui, mutta silti suuri positiivinen yllätys.

Varttinen ** 14o 2+0=2. Varttinen vietti suurimman osan kaudesta mestiksessä, mutta pelatessaan oli ihan ok, mutta tiputusta viime kauteen tuli paljon. Teki toisen maalinsa heti kauden ensimmäisessä pelissään Turussa.

Vuorisalo ** 31o 3+4=7. Näytti alkukaudella etenkin kiekon kanssa taas hyvältä, mutta heti kun jatkosopimus oltiin rustattu iskivät loukkaantumiset ja pelin taso tippui. Oli itselleni pettymys ainakin odotuksiini nähden.

Åkerström * 28o 0+3=3. Kauden ylivoimasesti suurin pettymys. Ei saanut juuri mitään aikaan ja oli pitkään poppareilla ja lopulta jatkoi matkaansa takaisin Ruotsiin.

Hyökkääjät
Appelgren ** 46o 6+6=12. Kapteenimme kausi oli kyllä todella kaksijakoinen alkukausi ainakin omasta mielestäni näytti hyvältä, mutta kauden edetessä näytti kokoajan olevan enemmän vaikeuksissa. Tämän jälkeen vielä loukkaantumiset eivät helpottaneet ainakaan. Sentteriksi todella huono aloittaja.

Haapanen *** 24o 5+4=9. Aluksi näytti ettei saa yhtään mitään aikaan ja on aivan täysi turhake, mutta sai pelistä kiinni kun laitettiin Mäkisen veljesten kanssa nelosketjuun. Haapasen paras peli osuin kauden tärkeimpään saumaan Tps kotipeliin, jossa kaksi hienoa maalia.

Hedberg ** 24o 9+2=11. Osasin todellakin tehdä maaleja, mutta joukkuepelissä ja puolustukseen asennoitumisessa paljon parantamisen varaa ja siksi tie johtikin Tsekkiin kesken kauden. Harvoin silti Ässissä näin hyviä maalintekijöitä nähdään.

Henttonen ** 16o 0+3=3. Häneltä ei juuri mitään odotettu eikä silti kyllä juuri saatukaan. Ensimmäiset pelit näyttivät hyviltä ja sai hyviä paikkoja, mutta loukkaantumisen jälkeen ei saanut juuri mitään aikaan.

Hirvonen **** 52o 5+11=16. Lahjakkuus, jonka peluutus oli maltillista ja fiksua. Pelasi hyvin ja väläytteli monessa pelissä sopi parhaiten pelaamaan Spinkkien kanssa. Onneksi ei loukkaantunut pahemmin sillä olisi voinut käydä todella pahasti.

Juhola ** 18o 1+1+=2. Energinen hyökkääjä, jonka kaudesta tuli taas pannukakku loukkaantumisen myötä. Kun pelasi pelasi energisesti ja uskalsi ajaa maalille, mutta ehkä mestis olisi parempi sarja hänelle.

Killinen *** 43o 7+10=17. Oli yllättäen se pelaaja ässä kolmikosta, joka pääsi nuorten mm-joukkueeseen. Ennen kisoja vähän varjojen mailla jopa, mutta kisojen jälkeen sai pelistä kiinni ja keväällä näytti jo paremmalta.

Kivelä * 17o 2+1=3. Paha loukkaantuminen heti alkukaudesta, eikä päässyt missään kohtaa paluunsa jälkeen odotetulle tasolle. Toivottavasti ensi kausi menee paremmin potentiaali pitäisi olla.

Kivenmäki **** 53o 5+16=21. Pelasi hyvän tasaisen kauden. Koki suuren vääryyden kun ei päässyt nuorten mm-joukkueeseen. Mutta sillä aikaa pelasi liigassa todella hyvin. Kausi loppui todella ikävää taklaukseen toivottavasti nähdään Otto taas ensi kaudella täydessä vireessä.

Lähteenmäki * 37o 2+11=13. Omasta mielestäni hyökkäyksen suurin pettymys. Ei saanut maaleja mistään eikä muutenkaan peli näyttänyt kulkevan ja sitten hänen loukkaantumisherkkyys. Tälläkin kaudella pelejä kertyi vain se 37/59. Ennen loukkaantumistaan esitti kauden parhaita otteitansa.

Atte Mäkinen **** 41o 6+6=12. "Sika-Mäkinen" nousi loppukaudesta yleisön yhdeksi suosikeista. Pelasi röyhkeästi, ärsytti vastustajia, taklasi ja raastoi, mutta ei ollut hyökkäyksessäkään aivan kädetön. Hyökkäyksen suurin yllättäjä. Juuri sellainen pelaaja, jonka haluan nähdä pelavaan Ässien nelosketjussa.

Miro Mäkinen *** 45o 2+5=7. Hyvä nelosketjun pelaaja. Pelasi hyvin nelosketjun sentterinä, mutta aloitusprosentti kyllä luvattoman huono 39%. Syksyllä näytti vaikealta, mutta kun Atte tuli mukaan joukkueeseen nousi Mironkin pelin taso. Saamme ainakin ensi kaudella nähdä Ässissä yhden veljesparin.

Pihlajamäki *** 12o 0+0=0. Seisomakatsomon suosikki pelatessaan uskalsi taklata ja jopa tapella. Pisteitä ei silti ainakaan vielä tällä kaudella tullut kovasta yrityksestä huolimatta. Ikävä loukkaantuminen huonosta tuurista johtuen. Ensi kaudella mielenkiintoista oli nähdä nelosketju muodossa Mäkinen-Mäkinen-Pihlajamäki.

Rekonen *** 57o 8+12=20. Parempi kausi kuin viimeksi, mutta ei silti vieläkään lyönyt lopullisesti läpi liigassa. Peruspeliä mitä kolmosketjun mieheltä odottaa sopiikin. Mahdollisuuksia olisi, kunhan vain saisi ne lunastettua. Sai jopa liikaakin paskaa niskaansa.

Salmio **** 53o 10+11=21. Salmion alkukausi oli huono. Mutta kauden edetessä Salmion otteet paranivat kokoajan ja etenkin kun hän sai kapteenin natsat silloin hän oli parhaimmillaan. Kopissa myös ilmeisesti todella pidetty pelaaja. Salmio kirjautti myös joukkueen parhaan +- saldon + 6.

Tylor Spink ***** 52o 13+19=32. Alussa oli käynnistymisvaikeuksia, mutta sitten kun ne oltiin selätetty alkoi peli todella kulkemaan. Tylor oli Ässien paras aloittaja.

Tyson Spink ***** 50o 16+19=35. Samat sanat kuin Tylorilla pätevät myös Tysoniin. Vaikutti myös siltä, että Tyson pärjäsi ilman Tyloria paremmin kuin Tylor ilman Tysonia.

Tiivola **** 59o 9+22=31. Ylitti ensimmäistä kertaa urallaan liigassa 30 pisteen rajan. Pelasi hyvin mutta joukkoon mahtui myös pätkiä jolloin Tiivola näytti olevan aivan hukassa, mutta silti pisteitä kertyi. Oli joukkueesta ainoa, joka pelasi kaikki ottelut.

Alle viisi ottelua pelanneet
Matinmikko, Kulmala, Sammalisto, Lausniemi, Lindsten, Soukka (luukkuvahtina).
 
T

Tacklam

Ihan mukiinmenevää arviointia, peukku sille. Tuota Juholan mestis kohtaa en kyllä ymmärrä, mut ei mun varmaan tarvikkaan. Epäilen, että hänestä ei olla nähty vielä kuin välähdyksiä todellisista taidoista ja potentiaalista, kun kaudet on menny ihan pipariksi loukkien vuoksi. Toki mestis voisi peliaikaa ajatellen tehdä hyvää, jos näyttää siltä, että jämähtäisi nelosketjun ja rotaation välille. Nuori pelaaja muuten kehity, ellei saa pelata.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös