Mainos

Uutta nousua hakemassa – Porin Ässien peliotteet 2019–2020

  • 180 392
  • 1 276

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Eipä olisi ekan erän jälkeen aavistanut millaiseksi perseraiskaukseksi tuo peli muuttuu. Eikä vielä toisenkaan.

Eka erä kyllä lupaili hienoa kiekkoiltaa, mutta toisin kävi. Hyvillä mielin kuitenkin tuli silti Navetasta lähdettyä. Ässät teki ottelun viimeisen maalin, samalla pilaten Setäsen nollapelin, ja lopun hulinasta tottakai mahdottoman iso peukku pystyyn. Vihdoin kauden ensimmäinen iso jäähy Ässille. Hyvä että siellä sentään näytettiin ettei tuomareista huolimatta kaikkea tunnetta ole vielä kokonaan kadotettu.
 

Pukki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JMJ
Kaiken kaikkiaan aika surullinen ilta. Kaksi todella pahannäköistä loukkaantumista ja kunnolla turpiin. Toivotaan että pojat on kunnossa ja pelaavat vielä tälläkaudella.
 

_HJ_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sen muutaman vuoden aikana, mitä olen jääkiekkoa seurannut, ei ole varmaan koskaan ennen ollut näin välinpitämätön suhtautuminen ottelun lopputulokseen, kun on kotiin saapunut. Varsinkin, kun vastassa oli Lukko.

Vituttaa. Tottakai vituttaa, että saatiin turpaan raumalaisilta aivan helvetin rumasti, ja sitä vielä hierotaan suoraan naamaan. Mutta eipä sillä ole väliä, koska enemmän ottaa koville tuo Kivenmäen tilanne. Naamoja on auennut, päähänkin on taklattu, kun olen ollut paikalla, mutta tämä tilanne kyllä kolahti lujaa. Otto on nuorempi kuin minä, vaikken itsekään iällä ole vielä pilattu, ja tuolla voi olla paljon pahempiakin seurauksia kuin vain loppukausi sivussa. Teki pahaa koko loppupelin.

Toivoin tuon tilanteen jälkeen (tietysti Kivenmäen terveyden lisäksi) vain sitä, että peli olisi mahdollisimman nopeasti alta pois, ja että loput saisivat lähteä omin jaloin kaukalosta summerin jälkeen. Näkihän sen, että porukalla oli ajatus ihan muualla, ja tulos sitten repsahti. Jos joskus ymmärrän ruman tappion, niin nyt. Lapasesta lähti ihan kaikilla, mutta onneksi loppupelin nujakoista ketään ei tainnut saada kipeää nenää pahempaa vammaa - toivottavasti.

Vaikeaksi menee ketjuloton suhteen loppukausi, enkä oikein tiedä mitä ensi viikolta pitäisi odottaa, mutta murehditaan sitä sitten myöhemmin. En tiedä, oliko tällä viestillä edes mitään pointtia, ja ketjukin on varmaan väärä, mutta juuri nyt ei kiinnosta. Ehkä huomenna näyttää paremmalta.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Jos sitä joskus olis toivonut että Nickersonin Matti olis ollut kokoonpanossa niin tänään. Parilta raumalaiselta olisi voinut vastavuoroisesti lopettaa kauden.

Noh toivottavasti tuo tusinapellen tämä kausikin loppui tänään. Tai jos ei niin liigan kurinpito on vitsi.
 

Levollinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sen muutaman vuoden aikana, mitä olen jääkiekkoa seurannut, ei ole varmaan koskaan ennen ollut näin välinpitämätön suhtautuminen ottelun lopputulokseen, kun on kotiin saapunut. Varsinkin, kun vastassa oli Lukko.

Vituttaa. Tottakai vituttaa, että saatiin turpaan raumalaisilta aivan helvetin rumasti, ja sitä vielä hierotaan suoraan naamaan. Mutta eipä sillä ole väliä, koska enemmän ottaa koville tuo Kivenmäen tilanne. Naamoja on auennut, päähänkin on taklattu, kun olen ollut paikalla, mutta tämä tilanne kyllä kolahti lujaa. Otto on nuorempi kuin minä, vaikken itsekään iällä ole vielä pilattu, ja tuolla voi olla paljon pahempiakin seurauksia kuin vain loppukausi sivussa. Teki pahaa koko loppupelin.

Toivoin tuon tilanteen jälkeen (tietysti Kivenmäen terveyden lisäksi) vain sitä, että peli olisi mahdollisimman nopeasti alta pois, ja että loput saisivat lähteä omin jaloin kaukalosta summerin jälkeen. Näkihän sen, että porukalla oli ajatus ihan muualla, ja tulos sitten repsahti. Jos joskus ymmärrän ruman tappion, niin nyt. Lapasesta lähti ihan kaikilla, mutta onneksi loppupelin nujakoista ketään ei tainnut saada kipeää nenää pahempaa vammaa - toivottavasti.

Vaikeaksi menee ketjuloton suhteen loppukausi, enkä oikein tiedä mitä ensi viikolta pitäisi odottaa, mutta murehditaan sitä sitten myöhemmin. En tiedä, oliko tällä viestillä edes mitään pointtia, ja ketjukin on varmaan väärä, mutta juuri nyt ei kiinnosta. Ehkä huomenna näyttää paremmalta.
Veit todellakin sanat suustani. En ollut hallilla, mutta oli pakko laittaa Telia TV kiinni tuon taklauksen jälkeen kun kiinnostus itse matsiin hävisi kokonaan.

Toivotaan parasta.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Veit todellakin sanat suustani. En ollut hallilla, mutta oli pakko laittaa Telia TV kiinni tuon taklauksen jälkeen kun kiinnostus itse matsiin hävisi kokonaan.

Toivotaan parasta.

Kiinni en sentään laittanut itse, mutta tietysti koko ottelua leimasi sellainen surumielisyys. Kuten todettua, luojan kiitos onnistuneen alkuviikon ja eilisten muiden tulosten ansiosta tappio itsessään jäi merkityksettömäksi. Ivaloon asti näkyi, miten koko joukkue meni toisessa erässä tilttiin, ei siinä enää realistisesti voitosta pelattu sen jälkeen. Senkään takia ei pelattu, että kentällä oli kymmenen hyökkääjää + Aleksi Varttinen, että aika korutonta oli kertoma..

Nythän päällisimmäinä huolina on:

1) Kivenmäen ja Hirvosen kunto (jälkimmäistäkään ei saa unohtaa)
2) Milläköhän pelaajilla keskiviikkona aiotaan pelata
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Hattua päästä.

Peli-ilme vikat 40 min, nousu 0-2 tilanteesta, 3. erän hyökkäyspään myllyt Spink, Spink, Stenqvist & Co. Tapetut alivoimat vs Tappara.

Lähtökohtiin nähden jälkeen hieno venyminen.

Ja ratkes. Tais Tylor unohtaa 3vs3 pelin lainalaisuudet.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hattua päästä.

Peli-ilme vikat 40 min, nousu 0-2 tilanteesta, 3. erän hyökkäyspään myllyt Spink, Spink, Stenqvist & Co. Tapetut alivoimat vs Tappara.

Lähtökohtiin nähden jälkeen hieno venyminen.

Ja ratkes. Tais Tylor unohtaa 3vs3 pelin lainalaisuudet.

Oli hieno taistelu Ässiltä.

Jatkoilla pieni uinahdus kun tuli huono pomppu, mutta meni lisäpiste ansaitusti Tapparalle.

Stenqvist on todella hyvä ja veljekset kiekotteli Ajoittain Tapparaa sekaisin.

Aittokallio pelasi erinomaisen ottelun.
 

Pukki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JMJ
Maalit on muuten menneet Ässien peleissä eräkohtaisesti näin:

Avauserä: 40-38 (1,39/erä)
Kakkoserä: 40-51 (1,63/erä)
Päätöserä: 50-66 (2,07/erä)
Jatkoaika: 3-4
VL-kisa: 1-3

Avauserien maalit on aika lailla tasan, mutta kakkos- ja varsinkin päätöserissä oma verkko on heilunut selvästi vastustajan rysää enemmän. Päätöserissä on mätetty paljon maaleja, noin 39 prosenttia kaikista patapelien osumista.
 

SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Miten tyhjiin kolmannessa erässä tehdyt maalit vääristävät kolmannessa erässä tehtyjen maalien tilastoa?

Että silleen...
Jos vertaillaan "pelitilanne" maaleja niin kyllähän ne vääristää. On iso ero ensimmäisen ja toisen erän lopuissa kun on keskimäärin 8% mahdollisuus mennä veto sisään saati lähemmäs 100%. Maalia kohti menneitä vetoja kun tarkastellaan.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Peli oli juuri niin nihkeä mitä pelkäsinkin, koska varmasti joka jannulla maila tutisi, kun tiesi mistä pelataan. Ei tämän ottelun "kauneusarvoja" kukaan enää huomenna muista, mutta väliäkö hällä.. se on siinä :)
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Tänään voitti se kumpi teki enemmän maaleja. Paremmuudesta en osaa sanoa mitään.

Hengetön läpsyttely, jossa olisi ollut muutama paikka kunnon mellakkaan, mutta Spora tyytyi vain katselemaan vierestä tällä kertaa.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Pata-pakka kaapi ihan ansaitusti paikan kevään jatkopeleihin. Ei ole itse juuri tullut viime aikoina JA:ssa käytyä kuin ajoittain. saati sitten kirjoitettua.

Ässien peli on parantunut selkeästi kevään ratkaisupelejä kohden, Selin on selkeästi adjutantteineen oppinut kauden vanhetessa, miten tuota joukkuetta peluuttaa tuloksellisesti tuolla rosterilla ja saanut myytyä sen myös pelaajilleen.

Joukkueesta itsestään on täysin kiinni, miten pitkälle haluavat pelata keväällä. Altavastaajan asetelma ja ns. "puun takaa tuleminen" on lähtökohtaisesti aina sopinut Ässien menttaliteettiin. Pudotuspelisarjat ovat täysin oma maailmansa ja nollista lähtee jokainen pari liikkeelle. Toki nälkä kasvaa aina syödessä, realiteetit mielessä pitäen. Viimekauteen peilaten on Pata jokatapauksessa jatkopeleihin pääsyllä pessyt kasvojaan organisaationa uskottavampaan suuntaan.

Pelaajat ovat alkaneet vähitellen nousta tasolleen ja peli kestää kasassa sen 60 minuuttia. Ilmaiseksi Pata ei tule nahkaansa myymään kenellekään. Taimi on muunmuassa alkanut näyttää sitä tasoa jolla parhaimmilaan pystyy suorittamaan, hänelläkin ollut historiasaan vaivoja joista kuntoutunut. Samoin Juhola tullut hienosti loukkinsa jälkeen ja syö kiekkoja, jota kopissa arvostaa joka jätkä. Sairastuvalta tuli Salmio & Appelgren avuksi, isokokoisia ulottuvia. hyviä pelaajia etenkin alivoimilla jotka kykenevät myös ratkaisuihin. Joukkuetta on ylipäätään koeteltu loukkaantumisilla joista toki isoimpana Kivenmäki jr:n päävamma. Hirvonen myös palannee vielä sairastuvalta mukaan kahinoihin. Pitkässä juoksussa noita tulee joka joukkueelle, rapatessa välillä roiskuu.

Merkkejä on selkeästi pelaamisessa nähtävissä, että onnistuessaan Pata-laumalla on rahkeita jopa pidemmälle kevääseen, Atun valmentamilla tiimeillä on pääsääntöisesti ollut tapana olla kevään korvilla lyönnissä.
 

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Tämän kauden heikoin kohta on ilman muuta liian monet heikot kotipelit. Niissä on hukattu paljon pisteitä eikä siten olla kovinkaan lähellä voittavan joukkueen titteliä.

Ensi kautta varten kannattaisi tarkkaan pohtia mistä tuo oikeasti on johtunut. Ensi kaudella täytyy edellyttää voittavaa peliä kotona, se on kaikkein ilmeisin askel eteenpäin, jolle voi sitten rakentaa. "Iso Paha Mäki" olisi hyvä olla sitä vastustajalle, muuten koko slogan on vähän naurettava.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Kyllä se jo 2-3v on ollut: ”Pieni. Säyseä. Töppäre.”

Siitä ihan samaa mieltä ylläolevan kommentin kanssa, että tälle on vain pakko saada tehtyä jotain. Kyllä se yleisöäkin karkoittaa, kun kauden paskimmat pelit pelataan kotona ja välillä ei olla edes lähellä tehdä maalia. Kotona...
 

TwistedKites

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässät tällä kaudella 9. paras kotijoukkue - takana samat joukkueet kuin kokonaistilanteessa. Vieraissa 10., Kalpa ja TPS edellä ja JYP takana.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
2016-17 Ässät oli kotipelien tuloksenteossa ylempää keskikastia sijojen 6-8 haarukassa.

Keväällä 2018 valmentajavaihdoksen jälkeen vahva viimeset 7 kotipeliä, Lukko kaatu 1. kierroksella ja Kärppiä vastaan kaks laadukasta kotiesiintymistä.

Nyt tämän hyvin kahtia/monijakoisen kauden otanta joulun jälkeen 21/42 pistettä, pisteillä 10/14 pelissä. Sinänsä koti-ilme ollut ok, tosin tollanen 0/9 putki Pelicans/KalPa/Lukko rumentaa tilastoja.

Kriisi, valmentajan vaihto, vahva kevät. Kriisi, valmentajan vaihto. Nollaus ja uudelleenrakennus. Eka puolisko hakemista, joulun jälkeen parempaa. Jotenkin vaikea ottaa kiinni jatkumosta, kun sellaista ei ole ollut.

Josko nyt kun tilanne on stabiili (urheilullisesti, koronan vaikutuksista en tiedä), valmennukselta ja joukkueelta hyvä työjälki, uskottavuus palannut, pelattu itsemme pudotuspeliasemiin. On jatkuvuutta valmennuksen suhteen, visio ja viime kevättä paremmat asemat joukkueen rakentamisen suhteen.

Ylipäänsä, Ässät on 20-21 alusta alkaen parempi nippu ja sitä kautta se kotipelienkin hallinta, menestys on mahdollista nostaa paremmalle tasolle. Pelaajatyypit, tapa ja temppu kuinka se tehdään, nähtäneen myöhemmin.
 

TwistedKites

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tässä omat "jo perinteiset" arviot. Yhdestä viiteen tähteen niin, että kolme tähteä on neutraali.

Tyson Spink 50o 16+19=35 -4 *****

Nahkean alun jälkeen paransi koko ajan ollen parhaimmillaan loppukaudesta. Loukkaantuminen vei 10 ottelua. Puolustuspelin puutteista huolimatta Ässiltä loistohankinta.

Tylor Spink 52o 13+19=32 -6 *****

Samat sanat kuin veljeensä, mutta Tylor pelasi Tysonia tasaisemman kauden. Molemmat pärjäävät myös erikseen. Tylorin aloitusprosentti 57,6.

Jakob Stenqvist 55o 8+24=32 -8 ****

Alku vaikeaa ja puolustamisessa vielä steppejä otettavissa, mutta osoittautui lopulta huippuhankinnaksi – jo nyt hyökkäyssuuntaan Liigan parhaita pakkeja. Taisteli jopa puolustajien maalipörssin voitosta. Alkukausi vei yhden tähden.

Peter Tiivola 59o 9+22=31 -5 ****

Ainoa ässäpelaaja, joka pelasi kaikki pelit (Tarasov myös kokoonpanossa kaikissa). Vaikka kausi oli epätasainen, teki kuitenkin selvät ennätystehonsa tähän kauteen ja Ässissä 31 pistettä tarkoittaa jo kelpo pelimiestä. Varsinkin alkukaudesta kun muuten oli heikompaa, Tiivola oli joukkueen paras hyökkääjä. Aloitusprosentti niukasti yli 50. Miinuksena yv-pelin tehottomuus.

Tommi Taimi 53o 5+23=28 0 ****

Alkukauden haparointien jälkeen oli vuoden 2020 puolella ”EHT-tason pakki”.

Mikko Salmio 53o 10+11=21 +6 ****

Kaksijakoinen kausi: alkukaudesta oli hidas mutta kankea ja ajoittain jopa kehno. Nousi ”pelaamalla kuntoon” ja varsinkin kapteenin natsojen jälkeen oli joukkueen johtavia pelaajia. Lopulta myös joukkueen paras +/- saldo. Matka jatkuu muualle, mutta kauden kokemusten perusteella fysiikan puolesta riskihankinta.

Olli Vainio 40o 6+12=18 -5 ****

Nousi nopeasti Ässä-fanien suosikiksi, odotusarvoihin nähden yllättävänkin hyvä kaappaus kesken kauden. Loppukaudesta ehkä välillä sortui ylipelaamiseen taitotasoonsa nähden, mutta kokonaisuudessa isoja poseja.

Otto Kivenmäki 53o 5+16=21 -5 ****

Paransi kauden myötä koko ajan peliään ja on vasta 19-vuotias. Koki ”oikeusmurhan” kun ei valittu Nuorten MM-joukkueeseen. Ensi kaudella lupa odottaa vielä parempaa, jos saa itsensä pelikuntoon.

Aleksi Rekonen 57o 8+12=20 +1 ***

Fanien ”murheenkryyni”, joka oikeasti on monikäyttöinen pelimies, jolle vaan ladattiin kovasti kovempia odotuksia Ässä-paidassa. Pelasi Ässien näköistä työteliästä peliä, mutta vajosi ajoittain näkymättömiin.

Lenni Killinen 43o 7+10=17 -3 ***

Loukkaantumiset pilasivat kautta, mutta potentiaali on edelleen olemassa vaikka pelaaminen oli hieman epätasaista. Joissain yksittäisissä peleissä oli joukkueen paras pelaaja. Lupa on odottaa tulevaisuudessa kovaa työteliästä hyökkääjää Killisestä. On vielä Kivenmäkeäkin nuorempi!

Roni Hirvonen 52o 5+11=16 +1 ****

Superlahjakkuus – kannattaa huomata, että pääosan debyyttikaudesta oli vain 17-vuotias! Peluutettiin varsin säästeliäästi. Mielenkiintoista nähdä nouseeko jo ensi kaudella joukkueen eturiviin myös pisteiden muodossa. Aloitusprosentti 53,3.

Sami Lähteenmäki 37o 2+11=13 -7 *

Sai valmennukselta aika paljon vastuuta, mutta muutamaa yksittäistä peliä lukuunottamatta kausi oli vaisu. Siihen nähden pisteitä syntyi yllättävänkin hyvin. Loppukaudesta tyypillinen loukkaantuminen. Saapa nähdä onko ura liigatasolla 30-vuotiaana ohi.

Atte Mäkinen 41o 6+6=12 -4 ****

Kesken kauden tullut A. Mäkinen nousi ”Sika-Mäkisenä” fanien suosioon. Täsmähankinta nelosketjuun. Alussa otti hetken ennen kuin pääsi liigarytmiin, mutta erityisesti tämän vuoden puolella oli hyvä. Liekö ollut tammi-helmikuussa liigan tehokkain nelosketjulainen?

Niklas Appelgren 46o 6+6=12 -5 *

Kapteeni pelasi mielestäni viime kautta huonomman kauden. Terveyshuolet vaivasivat ja tämä heijastui myös kentälle. Ensi kaudella pitäisi peluuttaa laiturina. Heikko aloittaja.

Saku Salmela 56o 2+10=12 -5 **

Mielestäni Salmela pelasi alkukaudesta ihan ok, mutta taso laski kauden edetessä niin, että muut menivät ohi. Hyvä tsemppari ja av:lla käyttökelpoinen. Joutuikin sitten rotaatioon, mutta loukkaantumistilanne nosti mukaan pelaavaan nippuun.

Edwin Hedberg 24o 9+2=11 -5 ***

Erittäin tehokas sniper, jolla selkeitä vaikeuksia puolustuspäässä. Vaikeuksia varmaankin myös harjoituksissa ja peleissä noudattaa joukkueen pelisuunnitelmaa, jonka vuoksi poistumisen kokonaisvaikutus luultavasti meni plussalle. Kausi jatkui HC Litvinovissa, jossa on ollut vaikeaa (12 0+3=3).

Topias Haapanen 24o 4+5=9 +3 ***

Todella erikoinen kausi: Ilveksestä lainalle Ässiin, jossa ei ensimmäisen 10 ottelun aikana näyttänyt lainkaan liigapelaajalta. Sitten nelosketjussa helmikuussa 8 peliin 7 pistettä ja aivan kuin pelinumeron takana olisi ollut eri mies. On vielä kehityskelpoinen pelaaja, sillä täyttää huhtikuussa vasta 22 v.

Jyri Marttinen 44o 4+4=8 +4 **

Marttinen puolustaa vielä kokeneena tsempparina ja vahvana vääntäjänä puolustuspäässä paikkansa. Liike ja kiekollinen pelaaminen sen sijaan heikkenivät viime kaudesta selvästi. Hintalaatusuhde liigapelaajana ei enää kohdillaan. Valmennus osasi kuitenkin peluuttaa Marttista viisaasti ja Jyri kirjautti joukkueessa mukavat +4.

Teemu Vuorisalo 31o 3+4=7 -3 *

Alkukaudesta väläytteli kiekollista osaamistaan, mutta puolustuspelaaminen oli vaatimatonta. Ei tunnu myöskään pysyvän kovin hyvin ehjänä. Selkeä pettymys eikä oikein noussut vakiokokoonpanoonkaan.

Miro Mäkinen 45o 2+5=7 -2 ***

Etukäteen vaikutti veljeään paremmalta pelimieheltä, mutta otteet hiukan epätasaisemmat. Teki harjoituskaudella hyvin maaleja. Aten mukana nosti tasoaan 2020 puolella ja varsin hyvä täsmähankinta nelosen keskelle.

Markus Niemeläinen 55o 1+6=7 -6 ***

Etukäteisodotukset olivat varmaankin ylimitoitettuja Maston kohdalla. Täytyy muistaa, että kyseessä on kuitenkin puolustava puolustaja, jonka vastuu tällä kaudella nousi HPK-kauden 13 minuutista 19 minuuttiin. Potentiaalia on olemassa ja oman pään tärkeimpiä palasia Ässissä.

Niklas Peltomäki 37o 4+2=6 +2 ***

Syksyllä vaikutti, että Peltomäki saattaa jäädä ikuiseksi lupaukseksi, mutta olikin vuoden 2020 puolella joukkueen suurimpia yllättäjiä nelosketjun kanssa. Paransi koko ajan puolustuspelaamistaan ja ansaitsi paikkansa pelaavassa kokoonpanossa. Mukavat +2 saldona.

Niko Kivelä 17o 2+1=3 -2 *

Joutui heti alkukaudesta leikkaukseen ja näytöt jäivät vähäisiksi. Palattuaan ei vielä esittänyt juuri mitään. Aivan viimeisissä peleissä oli jo valoa tunnelin päässä. Parantanee ensi kaudella, jos pysyy terveenä.

Toni Henttonen 16o 0+3=3 +2 **

Mestis-laina, joka aloitti lupaavasti – teki ”melkein” kaksi maaliakin. Loukkaantumisen jälkeen ei enää liigatasoa. Odotuksiakaan ei juuri ollut.

Simon Åkerström 28o 0+3=3 -5 *

Ei otteissaan vaikuttanut liigapuolustajalta oikein missään vaiheessa vaikka sai alkukaudesta paljon vastuuta. Oikea ratkaisu lähettää takaisin Ruotsiin, jossa ura jatkuu Allsvenskanissa.

Aleksi Varttinen 14o 2+0=2 +2 **

Ei kyennyt saamaan paikkaa pelaavassa kokoonpanossa ja kausi meni pääosin Mestiksessä. Lupaavan viime kauden jälkeen kehitystä ei ole oikein tapahtunut vaikkei pelatessaan mikään katastrofi olekaan ollut.

Jouka Juhola 18o 1+1=2 -1 **

Välillä loukkaantuneena ja välillä rotaatiossa. Ehkä joukkueen nopein luistelija, mutta pelikäsitys vaikuttaa ainakin vielä vajaavalta. Muutamaa peliä lukuunottamatta panos jäi vajaaksi.

Valtteri Pihlajamäki 12o 0+0=0 +3 ***

Fanisuosikki, joka loukkaantui heti alkukaudesta. Kokonaiskuvaa on siksi vaikea muodostaa. Aktiivisesta pelistä huolimatta kiikaritehot.

Sami Aittokallio 90,47 % ****

Ongelmistaan huolimatta yllättävän hyvä kausi. Erityisesti syyskaudella oli varmasti liigan TOP6-maalivahteja. Joukkoon mahtui muutama ns. ohipeli, mutta useita pelejä joissa Aittokallio pelasi joukkueelle pisteitä.

Daniil Tarasov 89,92 % ***

Epävarmuus kuvasti kautta, mutta erityisesti alkukaudella oli vahtina peleissä, joissa joukkue syötti molkensa niin sanotusti susille. Tämä näkyy tilastoissa. Pelasi sen vastapainoksi myös useita huippupelejä. Kaukovedot, varsinkin ottelun alkupuolella ongelmana. Vasta 20-vuotias ja ensimmäistä varsinaista kautta miesten pääsarjassa.

Lisäksi hajaotteluita pelasivat lupaava Aleksi Matinmikko, Mestis-laina Jerry Sammalisto, junnu Arttu Lausniemi sekä heti loukkaantunut Lauri Kulmala.
 

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Ensi viikolla alkaisivat sitten puolivälierät Ässät vastaan Lukko. Tapahtui nimittäin niin, että Ässät pudotti Jypin ja KalPa yllättäen HPKn. Todellinen kauden huipennus siis edessä, jännitys on huipussaan.

Ajatella mitä rinnakkaistodellisuudessa olisi voinut tapahtua!
 

SammyRumour

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & SHL
Ensi viikolla alkaisivat sitten puolivälierät Ässät vastaan Lukko. Tapahtui nimittäin niin, että Ässät pudotti Jypin ja KalPa yllättäen HPKn. Todellinen kauden huipennus siis edessä, jännitys on huipussaan.

Ajatella mitä rinnakkaistodellisuudessa olisi voinut tapahtua!

Ja välieriin 0-4 voitoin.
 

1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ensi viikolla alkaisivat sitten puolivälierät Ässät vastaan Lukko. Tapahtui nimittäin niin, että Ässät pudotti Jypin ja KalPa yllättäen HPKn. Todellinen kauden huipennus siis edessä, jännitys on huipussaan.

Ajatella mitä rinnakkaistodellisuudessa olisi voinut tapahtua!

Vahva suositus pleijareiden seuraamiselle Kierrätyskeskuksessa.

Saa nähdä, voiko rinnakkaistodellisuus olla niin ihmeellistä, että Lukko voittaisi Ässät pleijareissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös