Mainos

Uusittu sarjajärjestelmä jääkiekkoon

  • 156 201
  • 1 011

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kyllähän tässä mentiin oma napa edellä, eikä suomalainen kiekkoilu.

Joo, ja näin tekivät myös Mestis-seurat, jotka eivät onnistuneet muodostamaan mitään yhtenäistä solidaarista rintamaa silloin, kun heillä oli valttikortit käsissään. Sport, KooKoo ja Jukurit suostuivat into piukeina liigan suunnitelmiin, Turussa ja Joensuussa oltiin hiljaa ja lamautuneita ja muita ei vissiin olisi voinut vähempää kiinnostaa.
 
Joensuussa varmaan oltiin hiljaa ja lamautuneita sen takia, koska talous oli Jokipojilla mikä oli. Kyllähän tuo liigakarsintojen lopettaminen 2013 oli viimeinen niitti Mestikselle vaikka mahdollisuus nousuun oli näennäinen, mutta mahdollisuus kuitenkin. Henkilökohtaisesti lopetin siinä vaiheessa suomalaisen kiekon seuraamisen, tänä vuonna ensimmäistä kertaa sen jälkeen tullut hallilla käytyä ja taso on kyllä laskenut aivan järkyttävästi siitä mitä se aiemmin oli. Kyllähän siitä voidaan vetää myös yhtäläisyysmerkkejä pelaajien siirtymisiin ulkomaisiin sarjoihin, kun Suomessa ei käytännössä voi pelata edes puoliammattilaisena toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

Kyllä tässä on Suomalaisella jääkiekolla vakava peiliinkatsomisen paikka, ihan siellä Liigassa, Mestiksessä ja Jääkiekkoliitossa. Ja pienen pieni toive on, että tämä koronakurimus auttaisi Suomalaista jääkiekkoskeneä katsomaan asiaa uudesta näkövinkkelistä. Nykyinen järjestelmä ei mielestäni palvele jääkiekon kokonaisuutta Suomessa ja pitkällä aikavälillä tästä tulee kärsimään kaikki osapuolet.
 
Minua hämmästyttää eniten Mestiksen ja Liigan (= suomalaisen jääkiekon valtavirran) välisen yhteisen diskurssin/puhetavan puute. Mestiksessä ajoittain pohditaan ja keskustellaan siitä, mikä Mestiksen rooli nykyisin on suomalaisessa jääkiekossa. Usein päädytään siihen, että Mestis on erittäin tärkeä sarja sekä valmentajille, pelaajille ja useille mestispaikkakunnille, kuten Iisalmelle, Imatralle ja Espoolle. Toki myös esimerkiksi Joensuu ja Savonlinna on vahvoja mestiskaupunkeja.

Mestistä brändätään mestisksen sisällä tärkeäksi kasvattajasarjaksi kohti ylempiä sarjoja eri haastatteluissa ja jutuissa, mutta tämä ajattelutapa muuttuu radikaalisti, kun samasta aiheesta keskustellaan isommissa piireissä, eli Liigassa ja valtakunnan suurimmissa medioissa: Mestikselle ei löydetä roolia ja sen asemaa vähätellään tai ainakin nähdään sen olevan kriisissä.

Näyttää siltä, että Mestiksen ja Liigan välillä ei ole riittävää vuoropuhelua. Toivottavasti esimerkiksi Soinin tulo Mestiksen johtoon vaikuttaa positiivisesti tähän mielestäni selkeään yhteisen näkemyksen puutteeseen. Jos päästään edes yhteiseen näkemykseen näiden kahden sarjan roolista, voidaan jollain aikavälillä tehdä oikeita ratkaisuja suomalaisen ammattijääkiekon kehittämiseen.

Sarjat täytyy tietysti avata molempiin suuntiin, koska on täysin utopistista ajatella, että todellista kehitystä ja sarjojen kilpailua saataisiin kehitettyä ilman nousu- ja tippumispainetta - jos sitä edes yhteisesti toivottaisiin. Muutosta tapahtuisi, mutta ei tietenkään heti. Tällä hetkellä yksikään mestisseura ei ole valmis nousemaan, mutta pitkällä aikavälillä se voisi olla mahdollista jos vain sarjat olisivat auki.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kiekkopomot myöntävät raskaat virheet – suljettu SM-liiga on tulossa tiensä päähän: ”Tilanne on täysin absurdi”

Erittäin hyvä kirjoitus Ilta-sanomissa. Käydään hyvin läpi asiantuntevin kommentein nykyisen sarjajärjestelmän ongelmia. Itse veikkaan, että pakostakln tällä vuosikymmenelle tulee isoja muutoksia.

Tuolla lopussa voisi rivien välistä lukea, että se 10+10 on Kerttulankin mielestä toimiva idea. Tai 12+10, mikä lie.

""– Kannattaisi miettiä, miten pystymme säilyttämään elinvoiman pienentämällä kenties sekä SM-liigan että Mestiksen joukkuemäärää ja luomaan rakenteet, jossa kilpailun kautta tapahtuu vaihtuvuutta, mutta vaihtuvuus ei tappaisi sitä joukkuetta, joka vetäisi vuoden vihkoon urheilullisesti, Kerttula visioi.""

Minä ainakin lähtisin siitä, että tämä on termillisesti yhtä samaa Liigaa. Mestiksellä on jotenkin negatiivinen nimi edelleen. Tehdään Suomi-sarjasta sitten vaikka se "Mestis"-taso. Pääliiga voisi olla vain 1Liiga ja 2Liiga. Ja se talous ei saa kuolla jos alaliigaan joutuu. Isompi taloudellinen tasoitusjärjestelmä luotava tähän, josta kaikki hyötyy.

Lisäksi tuota sarjajärjestelmää voisi buustata jotenkin, että alaliigan runkosarjan voittaja pääsisikin yläliigan playoffseihin 8.joukkueena. Hyvävireinen jengi jokerikorttina mukaan. Yläliigan jumbo ja alaliigan kakkonen, eli "mestari" tms. voisi sitten vaikka karsia keskenään. Sarjataulukonkin voisi näyttää ihan yhtenäisenä, eikä eritellä näitä mitenkään. Ovat yhtä, vaikka erillään.

Pitää luoda sellaisia tietynlaisia unelmia, epätodennäköisiäkin, että mielenkiinto säilyy maksimaalisesti. Sitten kun se epätodennäköinen unelma joskus toteutuu, saadaan kirjoitettua hienoja tarinoita.

Porkkanoita pitää olla. Jotain tavoiteltavaa.
 
Viimeksi muokattu:

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Mielestäni se, että Jukka Jalonen huutaa urheilullisuuden ja karsintojen perään on isoin juttu. Tästä maasta ei toista löydy, joka tietäisi yhtä hyvin sarjajärjestelmämme rakennetta yhteydessä pelaajien kehitykseen. Sinänsä sääli, että nämä jotka siellä jään tasolla hommaa näkevät, eivät isosti päätä näistä asioista suomalaisen jääkiekkoilun puolesta. Ne ratkaisut tehdään laskinten kanssa toimistossa päätöksillä, jotka loppujen lopuksi syövät itsensä.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Tuolla lopussa voisi rivien välistä lukea, että se 10+10 on Kerttulankin mielestä toimiva idea. Tai 12+10, mikä lie.
Laajentaisin tuon vielä muotoon 12+10+10. Kolme tasoa siis. Kevääksi kaksi viimeistä putoaa alempaan sarjaan, pl alin ja kevään päätteeksi sarjan ykkönen ja kakkonen nousevat ylöspäin pl tietysti ylin taso. Vähemmän merkityksettömiä pelejä ja enemmän oman tasoisia vastustajia.
 
EEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko & Leijonat
Vastaavaa on joku jo tainnut ehdottaa, mutta kolme tasoa ehdottomasti paras. Jääkiekkoliitto ja Liiga yhteistyössä Mestiksen ja Suomi-sarjan kanssa perustavat uuden yhtiön, joka alkaa hallinnoida kolmea korkeinta jääkiekon sarjatasoa Suomessa: Liiga A, Liiga B ja Liiga C. Kansainvälisesti voitaisiin käytttää FHL A, FHL B,... jne. kun Ruotsin korkein sarjatasokin tunnetaan nimellä SHL.

Joukkuemäärät olisivat Liiga A 12 kpl, Liiga B 10 kpl ja Liiga C 10 kpl. Pudotuspeleihin etenisivät Liiga A:n 8 parasta ja Liiga B:n 7 parasta ja Liiga A:n huonoiten sijoittunut pelaisivat playoff/playout sarjan, jossa voittaja nousee liiga sarjatasoa ylemmäs/säilyttää paikkansa Liiga A:ssa. Vastaava playoff/playout sitten Liiga B:n ja Liiga C:n kanssa.

Tämä olisi mielestäni urheilullisesta näkökulmasta paras ratkaisu (ei ehkä taloudellisesti). Sarjaportaiden välinen playoff/playout ja pudotuspelit ylipäätään ovat mielestäni se jääkiekon suola. Keväisin ne herot je zerot luodaan. Kuka tuntemattomuus nousee ratkaisijaksi, kuka ennakkosuosikki floppaa pahasti jne.

Mielipiteitä?
 
On hyvä malli. Ehkä laittaisin Liiga A:n kaksi viimeistä karsimaan, kaksi karsintasarjaa tarjoaa yleisölle enemmän jännää seurattavaa kuin vain yksi karsiva parivaljakko.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
On hyvä malli. Ehkä laittaisin Liiga A:n kaksi viimeistä karsimaan, kaksi karsintasarjaa tarjoaa yleisölle enemmän jännää seurattavaa kuin vain yksi karsiva parivaljakko.
Itse pudottaisin A:n kaksi heikointa joulutauolla B:hen ja B:n kaksi heikointa C:hen. Kaikissa sarjoissa 8:n joukkueen pudotuspelit. B:n ja C:n finalistit nousevat porrasta ylemmäs ja mestarille päälle rahallinen palkinto, jotta finaaleissa on panosta. Samalla mestarit saavat hyvät lähtökohdat kovemman sarjan joukkueen kokoamiseen.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
On hyvä malli. Ehkä laittaisin Liiga A:n kaksi viimeistä karsimaan, kaksi karsintasarjaa tarjoaa yleisölle enemmän jännää seurattavaa kuin vain yksi karsiva parivaljakko.

Toisaalta pitäisikö ne A:n kaksi heikointa laittaa B:n pudotuspeleihin, kuuden Liiga B:n joukkueen kanssa. Siinähän sitä mielenkiintoa olisi sitten enemmän, kuin ylimmän sarjan joukkueiden pitäisi voittaa vähintään kaksi sarjaa, että saisivat jatkaa ylhäällä. Sellasina vuosina, kun molemmat A:n joukkueet voittavat välierät, niin hävinneet välierä joukkueet voivat pelata vielä Liiga B:n mestaruudesta. Tai vastaavasti jos molemmista välieristä menisi jatkoon Liiga B:n joukkue, niin silloinkin voisivät pelata vielä Liiga B:n mestaruudesta. Eli sellaisessa tilanteessa, kuin vain yksi Liiga B:n joukkue jatkaa välieristä, niin silloin se on automaattisesti Liiga B:n mestari ko. kaudelta.
 
Piiskuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oranssi, sympatiat sinisille
Mielipiteitä?
Oikeansuuntaista... Itse ottaisin ehkä vieläkin tiukemman linjan: 10+10+10. Kuusinkertainen sarja (=56 peliä). Ykkösen kahdeksan parasta pleijareihin, kaksi viimeistä karsimaan kakkosliigan kuuden parhaan kanssa. Kakkosliigan kaksi viimeistä karsisi kolmosliigan kuuden parhaan kanssa.

Kolmosesta "farmiliiga", jossa myös U20 (ja ehkä etevimmät U18) poikaset pääsisivät haistelemaan miesten pelien vauhtia matkalla kohti kovempia pelejä. TV-rahojen jako siten, että puntit tasoittuisivat hieman, ja että joukkueet säilyisivät elinkelpoisina vaikka sattuisivatkin joskus putoamaan ykkösestä kakkoseen.

En ole yhtään varmaan toimisiko, mutta tällä mallilla kakkosliigakin olisi aika kovatasoinen ja joukkueet elinkelpoisia, koska visiitit alemmalla portaalla jäisivät melko lyhyiksi, mikäli asiat hoidettaisiin tyylikkäästi.
 
EEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko & Leijonat
2+6 playoff/playout malli olisi varmasti myös toimiva. Toivoisin kuintekin että ainakin 1 joukkue voisi olla turvassa, vaikkei yllä pudotuspeleihin olisi silti turvassa putoamiskarsinnalta. @waltteri21 @Piiskuri

Olen myöskin sitä mieltä, että nousevan joukkueen tulee saada "tuntuva" rahapalkinto, jolla tasapainotttaa taloutta/vahvistaa joukkuetta tulevalle kaudelle. Hieman nurinkurinen tämä nykyinen liiga-osake systeemi, että voittaja maksaa noususta?
 
uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Mielestäni sarjoja ei pitäisi missään nimessä pudottaa vain 10 joukkueeseen. Menee muuten liian tylsäksi. 12 joukkuetta mahtuisi ihan hyvin pääsarjatasolle ja mikseikö 12 myös Mestikseen vai mikä hiton B-liiga tässä versiossa nyt sitten ikinä olisikaan.

Tietty voisi aloittaa syksyn vaikka 12 joukkueella ja pelata ylemmän loppusarjan 10 joukkueella. 8 suoraan puolivälieriin. Liigan 11 ja 12 pelaisivat parhaiden Mestis-joukkueiden kanssa kevätkauden ja kaksi parasta saisi aloittaa seuraavan syksyn Liigan puolella.

Tuossa systeemissä ei pitäisi tulla niin pahoja taloudellisia takaiskuja Liigan hännimmäisille, kun puoli kautta saisi kuitenkin pelata pääsarjaa ja yleisöä varmasti kävisi taas keväällä, jos joukkue sitten pystyy taistelemaan Liiga-paikan säilyttämisestä.

Isoa remonttia kaipaisi ehdottomasti A-nuorten pääsarjataso, jossa on aivan liikaa joukkueita + tuo häpeällinen Liiga-kiintiö pitäisi ehdottomasti poistaa nuorten sarjoista.

Yhtä kaikki. Koko sarjasysteemit menevät varmaankin viimeistään tämän koronan myötä väkisinkin täysremonttiin. Viimeistään siinä vaiheessa, kun seuroja alkaa talouskurimuksen myötä mennä konkurssiin. Jokerit jos saataisiin takaisin Suomeen, niin se pelastaisi kyllä paljon.
 
Urkkaruudussa liiton huippu-urheilujohtaja Antti Pennanen sanoi, että nyt pitää nopeasti panostaa Mestiksen kehittämiseen. Nopeasti pitää saada Suomeen 20 huippuorganisaatiota, joissa pelaajien laadukas kehittäminen on mahdollista. Ja pidemmällä aikavälillä pitää olla 30 seuraa, joissa pelaaja pystyy näkemään itselleen uskottavan pelaajapolun. On muutettava rakenteita ja mentävä kohti avointa kilpailua.

Mahtavaa, että liitto näyttäisi olevan tätä mieltä. Vai puhuuko Pennanen omiaan? Onko tämä oikeasti liiton kanta? Onko liigan kanssa juteltu asiasta?
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre

Miten paljon pelkät Pennasen puheet kehittävät Mestistä. Pelkään, ettei niistä ole mitään iloa.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Tuoko se puheitten mukana myös rahaa täysin persaukiseen Mestikseen?
Ja kaikki paitsi kusi, on paskaa. Kyllähän tämä on enemmän hyvä kuin huono asia. Koita kestää.
 
juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Suurin ongelmahan mestiksessä on , että pelataan ammattimaiseen tahtiin todella pienillä korvauksilla tai ilman korvauksia.
Tällöin yhtälö on mahdoton vanhemmille pelaajille. Sarjaa tulisi joko ajallisesti supistaa vaikka neljän kuukauden rypistykseksi pesäpallon tapaan jolloin muun osan vuodesta voisi opiskella, käydä töissä kunnolla jne Lisäksi veroetu eu:n ulkopuolisista pelaajista . Vaihtoehtoisesti kaikki pelit viikonloppuun jolloin muun elämän voisi sovittaa paremmin. Toki sitten kun rahaa alkaa tulla sisään ja pelaajien ammattimaisuus mahdollistuu niin sitten tietenkin taas kovempi tahti.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Eiköhän Pennanen puhu ihan pelkästään omasta puolestaan, kuten on jo aikaisemminkin tehnyt. Mutta hyvä, että puhuu, kuten on tehnyt jo moni muukin kiekkovaikuttaja esim. Jalonen, joka jakaa Pennasen kanssa yhdessä huippu-urheilujohtajan tehtäviä. Asiaa on hyvä pitää esillä ja tuoda sitä kautta painetta kiekkopäättäjille. Se on ihan sama, mitä toimittajat ja kaiken maailman asiantuntijat ja muut vouhkaa, mutta kun tämän tason äijät puhuu, niin siinä on jo oikeasti painoarvoa.

Mutta kuten aikaisemminkin tässä viestiketjussa on mainittu, niin kyllähän sarjauudistuksia on vaikea saada toteutettua, niin pitkään, kun Liigan ja liiton asioista päättää osin samat ihmiset. On surkuhupaisaa, että Liigasta on henkilöitä myös liitossa ja Mestiksessä päättävissä viroissa. Se on silloin selvää kenenkä asiaa henkilö ajaa, jos Liiga maksaa palkan tai olet jonkin Liigaseuran omistaja. Saa nähdä sitten, jos jokunen Liigaseura heittää nyt mukin, niin onko asioista päättävien tahojen sitten viimen taivuttava sarjauudistuksille.
 
Tämä kirjoitus viime kesältä on jäänyt vähälle huomiolle. Tähän on hyvin tiivistetty koko suomalaisen jääkiekon surkea tilanne.

Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Tämä kirjoitus viime kesältä on jäänyt vähälle huomiolle. Tähän on hyvin tiivistetty koko suomalaisen jääkiekon surkea tilanne.

Jeps, onhan tuo karun totuudenmukainen ja siksi erittäin hyvä artikkeli. Sellainen on kabinettipäätöksillä Mestis. Itse olen toki aina ollut ja olen jatkossakin innoissani Mestiksen Kiekko-Pojista, mutta se pelaa sarjassa, josta ei voi olla innoissaan. Katsoin muutaman Mestiksen playoffs pelin, myös Hermeksen ja Ketterän, eikä se peli todellakaan ollut niin kummoista verrattuna Mestiksen "hyviin vuosikymmeniin". Toki se oli vauhdikasta kiekkoa, jossa sattuu ja tapahtuu, mutta pelaajien teknisessä osaamisessa, ylipäätään yleisessä laadussa sekä joukkueiden taktisessa osaamisessa oli mielestäni paljon puutteita, joka teki pelistä välillä aikamoista maali- ym. sirkusta.

Mietin vain sitä, että millaiset lehmän hermot täytyy olla esimerkiksi Kiekko-Poikien johdolla rakentaa hyvää uutta seurapohjaa junioreineen ja hakea menestystä Mestiksessä kun ei ole mitään takeita noususta, kenties ei milloinkaan. Mikä silloin motivoi meitä katsojia maksamaan otteluista ja seurajohtoa panostamaan joukkueeseen, jos jatkossa ei ole muuta tarjolla kuin jokavuotinen Mestiksen mestaruus? Saattaa käydä tylsän puuduttavaksi pidemmässä juoksussa niin katsojille kuin seurajohdolle ilman oikeaa kilpailullista tavoitetta. Totta tosiaan, jääkiekon tilanne tältä osin Suomessa ja etenkin Mestiksessä on todella surkeassa jamassa eikä ainakaan toistaiseksi siihen ole valoa näkyvissä.
 
Viimeksi muokattu:

X-Stiff

Ehkä meille huonommille kiekkoihmisille tämä on sitä viihdettä vaikka se sinusta paskaa onkin ja taso surkea. Silti minulle ainakin tämä Mestis on kilpailua, tunteita, tuskaa, iloa, intohimoa, pyrkimystä eteenpäin ja niin edelleen. Varmasti on jotain taantunut sarjassa siitä kun KooKoo, Jukurit ja Spora poistuivat mutta uskoisin että jotain on myös paremmin. Esimerkiksi pelinopeus on kasvanut valtavasti. Näissä nopeuksissa pelin tekeminen on jo aivan toista kuin vaikka 10 vuotta sitten oli. Ehkä katson taas ”kabinettijoukkueen” laseilla tätä mutta minusta esimerkiksi Ketterä ansaitsee paikkansa tällä tasolla. Ehkä nämä nykyiset joukkueet haluaa uskoa parempaan huomiseen ja avoimeen Liigaan jne. Väitän että näin on myös sinun Kiekkopojilla.
 
Since 1953

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers, Jokerit vol. 2023

Jäkishöntsä kirjoittaa täyttä asiaa mielipiteessään. Kyllä Imatrallakin löytyy sen verran pitkät perinteet, että katsomossa on väkisin myös niitä, joille tämä nykyinen Mestis on aivan yhtä tyhjän kanssa. Niille, jotka eivät paremmasta ko. paikkakunnan kiekossa kokemusperäisesti tiedä, on tietysti aivan sama mitä peli on suhteessa aikakauden ykköstasoon. On vain kiistaton fakta, että esim. 80 luvun lopussa, vanhan 1 divarin huippuaikaan toiseksi korkein sarjataso oli aivan eri tasolla suhteessa ajan ykköstasoon. Ei voi kuin nykyisten kiekkopäättäjien munauksia ja selän pesu- kerhoja kiroten ja kaiholla muistella, niitä aikoja maan kiekossa.
 
Varmasti on moni homma mennyt sarjasysteemeissä sin muissa vikaan ja parannettavaa on mutta pointtini olikin että on myös ihmisiä ketkä jaksaa iloita myös tämänhetkisestä vaikka samalla toivotaan parempaa tulevaisuutta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös