Uusia joukkueita SM-liigaan

  • 3 903
  • 41

tsei_tsei

Jäsen
SM-liiga suljettiin sarjana, ja uusien joukkueiden nostamista pidettiin mahdollisena kunha taloudelliset ja pelilliset resurssit ovat riittävän korkealla. Mielestäni tänä vuonna Mestiksen finaalissa pelasi jo kaksi riittävän hyvää joukkuetta. Jukureiden katsojaluvut lähentelivät jo Ässien tämän kauden lukuja. TuTo:llakaan lienee tuskin ongelmia yleisön keräämisessä, jos tie vie liigaan.

Tarkempaa tietoa ja käsitystä ei minulla kyseisten joukkueiden tilasta ole, mutta mielenkiinto heräsi, kun näin Urheiluruudussa pätkän Mestiksen finaaleista. Itse näkisin mielelläni jomman kumman joukkueista SM-liigassa jo ensi kaudella. Tällöin voitaisiin pelata 14 joukkueen nelinkertainen sarja, ja päästäisiin välisarjoista lopullisesti (?) eroon.

Mielestäni suljetun sarja ollessa kyseessä, on alemmilta sarjoilta kuitenkin nostettava riittävän usein kokeilemaan liigavauhtia. Jos ongelmia tulee, niin sarjasta voidaan myös tiputtaa. Tästä on esimerkkejä myös koripallon saralla. Mikkelin jääkiekkobuumia voitaisiin hyvin hyödyntää, ja saada kiekkokartalle lisäväriä.
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Samaa mieltä

Olen kanssasi samoilla linjoilla. En keksi mitään syytä, miksei liigaan voisi nostaa yhtä joukkuetta (Jukureita) lisää. Urheilulliselta menestykseltään Jukurit onnistui sarjanousijana loistavasti eikä talouskaan kai ihan kehnoimpia ole (jopa liigamittapuulla mitattuna).

Liigan välisarjat ovat olleet todella keinotekoisia (vaikka Jyp niissä, onneksi, hyvin pärjäsikin) ja niistä päästäisiin eroon 14 joukkueen liigalla. 4x13= 52 ottelua. Jukureitten mukaantulo lisäksi laajentaisi liigan alueellista levittäytymistä.

Ajoittain on jo epäilty, että riittääkö liigajoukkueisiin tarpeeksi tasokkaita pelaajia laajentumisen myötä. Mutta uskon, että 12 joukkueen liigassa peliaika olisi ollut paljon tiukemmassa esim. Antti Bruunin, Mikko Lehtosen, Joni Pitkäsen ja Mikko Kinnusen kohdalla. Ja kuka väittää, että nämä herrat eivät olisi olleet liigapaikkansa arvoisia. Joten leveyttä kotimaisissa pelaajissakin löytyy aina Mestikseen asti. Samalla voitaisiin kuitenkin myös unohtaa puheet ulkomaalaiskiintiön laskemisesta.
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Kyllä

Minäkin ottaisin mielihyvin ensi kaudeksi heti yhden joukkueen lisää ja seuraavaksi kaudeksi vielä kaksi. Kun samalla vähennetään liigassa pelaavien ulkomaalaisten sallittu määrä neljään joukkuetta kohden, niin juniorit pääsevät aivan eri tavalla pelaamaan. Nämä kolme joukkuetta, jotka liigaan voisi nostaa, olisivat Jukurit, KalPa ja TuTo. Lähinnä TuTon näistä voisi korvata jollain toisella joukkueella. Sitten 4*15 peliä, joka tekee yhteensä 60 runkosarjaottelua. Määrä ei nykyisinkään ole ongelma, vaan se miten ne sijoittuvat ja ne välisarjat. Kahden pelin viikkotahdilla joukkueet kyllä jaksavat 60 peliä tahkota. 16 joukkuetta on jo sellainen määrä, että siitä ei kannata enää laajentaa, ainakaan kovin nopeasti. Mutta 16 joukkueen liigaa voisi hyvinkin koittaa. Äkkiä sitä sitten palaa vaikka 14 joukkueeseen jos tarvetta on.
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Sivulauseen sivulauseesta yksi kysymys, johon en vielä mistään ole saanut selvyyttä: Onko jo tehty sitova päätös, että ensi kaudella ulkomaalaiskiintiö on 4 ?
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Näinhän se pitäisi mennä

Tuskin kuitenkaan vielä ensi kaudeksi, mutta seuraavaksi kaudeksi olisi jo hyvä saada se 14 joukkue liigaan. Mikkelin kiekkobuumin ansiosta Jukurit olisi ykkösvaihtoehto. Muita vaihtoehtoja voisivat olla Kalpa ja Sport, joiden olisi kuitenkin saatava taloutensa vakaammalle pohjalle. Halli-ja talousalueasiat näillä paikkakunnilla on jo tietääkseni kunnossa.
Mikkelin Jukurien johtohenkilöiden puheet aiheuttavat kuitenkin suurta hämmennystä. Puhutaan, että amatöörimestaruudesta pelaaminen on heille unelmien täyttymys, ja että liigaan nouseminen olisi katastrofi. Mikä katastrofi? Itse en ainakaan ole vielä saanut tähän vastausta. Taloudellinen tulos tältä kaudelta oli varmasti positiivinen ja muutenkin talous tuntuisi olevan vakaalla pohjalla. Myöskin yleisömenestys liigassa olisi taattua kiekobuumin myötä. Ja eikös Mikkelin jäähallikin täytä liigan asettamat kriteerit?
Varmasti nykyinen Mikkelin kiekkobuumi haihtuu aikanaan, jos vielä 2 vuoden kuluttua Jukurit pelaa vain tavoitteenaan Mestiksen mestaruus. Organisaatiolla pitäisi olla enemmän kunnianhimoa....
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Kohta..

saadaan toinen espoolaisjoukkue liigaan.
Nimittäin EPS.

Tänä vuonna oli jo Mestikseen nousu lähellä.


Mutta, ensiksi pitää saada espooseen kiekkobuumi, että saadaan edes yhden joukkueen katsomot täyteen ja meteliä halliin.
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Viestin lähettänyt käyttäjä WPK
Sivulauseen sivulauseesta yksi kysymys, johon en vielä mistään ole saanut selvyyttä: Onko jo tehty sitova päätös, että ensi kaudella ulkomaalaiskiintiö on 4 ?

En tiedä, eikä taida tietää kovin moni muukaan. Ainakaan minä en ole lukenut mistään mediasta varmaa päätöstä asian suhteen.
 

Sid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & Maple Leafs, Liverpool F.C.
Jukuritko liigaan?

Luin juuri pari päivää sitten Jukureiden toimitusjohtajan haastattelun. Tämän hyvin realistisia argumentteja esittäneen herran nimeä en jaksa muistaa.

Tj. sanoi, ettei Jukurit halua eivätkä resursseiltaan kykene liigajoukkueeksi vielä. Tämän kauden pelaajabudjetti oli muistaakseni n. 600 000 mk, joka tj:nkin mielestä olisi kymmenkertaistettava liigassa. Hän vielä lisäsi, että vaikka joukkue on Mestiksen parhaita, pitäisi ykkös- ja kakkoskentät ostaa muualta. Kiinnostusta korkeimmalla sarjatasolla pelaamiseen löytyy Mikkelistä, mutta lähtökohtana sielläkin on, että SM-liiga on suljettu vielä seuraavat kaksi kautta.

Jutun lopussa pohdittiin vielä suljetun pääsarjan rajoituksia. Tj sanoi, ettei liigaan vielä pääse, mutta toisaalta Ässätkään eivät pääse sieltä pois. :)
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ja miksiköhän Ässät haluaisi pois liigasta ???

En ymmärrä, koska vaikka pelillisesti kausi meni miten meni niin paremmin pelillisesti pärjänneet joukkueet eivät olleet talouspuolella yhtä hyviä kuin Porissa oltiin.

Jukureilla ei ole resursseja liigaan. Ei nyt eikä kymmeneen vuoteen. Liigan ulkopuolella ainoastaan KalPalla on resursseja. Onhan siellä parempi juniorityökin kuin Porissa. Talousalue on tarpeeksi iso elättämään liigajoukkuetta. KalPan maine on vain vanhoista taloussotkuista johtuen aika kehno.

Jukureiden pomoilla tuskin on edes halua liigaan. Fanit vain ovat innoissaan mestiksen mestaruudesta.

MTV3:n tekstikanavan sivulla 291 oli eilen ja tänään muutamia viestejä joissa Jukurikannattajat uhosivat että Jukurit olisivat olleet liigassa ainakin Ässiä korkeammalla, mutta onkohan noin. Itse luulen että jos liigaan olisi vielä tällä kaudella karsittu niin Ässät olisivat lyöneet Jukurit 3-0. Niin suuri ero liigan ja divarin välillä tällä hetkellä on. Ässien nelosketjun miehet olisivat olleet ratkaisupelaajia divarijoukkueissa. Että sori vaan Jukurit...

Lyökää lyötyä, mutta ensi kauden jälkeen lyötte jonkun muun seuran kannattajia :-)
 

Sid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & Maple Leafs, Liverpool F.C.
Korkki

Enhän minä lyötyä lyö. En ole aiemmin tuntenut samanlaisia sympatioita Ässiä kohtaan kuin tällä kaudella. Kyse oli vain Jukureiden johdon haastattelusta ja siitä, mitä hän sanoi. Ja tuskin hänkään sitä Ässien pois pääsyä tosissaan heitti.
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hmm

Aika hassuja ovat nuo kuittailut suljetussa liigassa viimeiseksi jääneelle. Liigan sulkeminen oli yhteinen(?)päätös; ei todellakaan mikään armon pulla Ässille. Ässät nyt vaan sattui sössimään kautensa ja sillä hyvä. Jonkun pitää aina olla viimeinen, olipa liiga sitten suljettu tai ei.

Turkulaisessa oli talvella Vesa Lehtosen haastattelu, missä Vesa päätteli, että Tutolla olisi ollut silloin ainakin nuo samat 15 pistettä koossa, mitkä Ässilläkin. Kukapa tietää, vaikka olisikin ollut! Vaikea minun kumminkin on ajatella Vesa Lehtosta liigajoukkueen ykkössentterinä.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Happamia, sano kettu pihlajanmarjoista...

Helppoahan sieltä Mestiksestä on kuittailla. Kun ei kuitenkaan ole mahdollisuutta nousta niin voi sanoa mitä tahansa, kuten nämä Lehtoset sun muut. Eikös tämä sama Lehtonen käynyt viime kaudella Ässissä pelaamassa? Ei muistaakseni kovin erikoista vaikutusta tehnyt.

Totuus on kuitenkin se, ettei Jukureilla, TuTolla, Sportilla tai muilla Mestiksen joukkueilla olisi tälläkään kaudella ollut mitään jakoa Ässiä tai JYPiä vastaan.
 

Clark Kent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Leafs,Everton, MuSa,P-Kärpät, Sea City Storm
Vesa Lehtosesta

Kun mies vuosi sitten pelasi Ässissä loppukauden, niin hyvin pelasikin. Pääsi kokeilemaan pari peliä ykköskentässä, ja teki sillä paikalla noin pisteen per peli. Muuten pelasi kolmos-ketjussa, hyvin täytti paikkansa siinäkin. Kyllä miehessä potentiaalia on liigaankin, mutta varmaan kakkos-kolmos ketjujen keskelle.
Mitä tämän ketjun aiheeseen tulee, niin tuntuu siltä, että tässä täytyy odottaa Sportin tai Kalpan talouksien vakautumista, muilla ei varmaan rahkeita Liigaan tule olemaan. Vaikka ehkä jollain tiimillä halua olisikin.
Ja onnea vaan sinne Mikkeliin. Täällä Porissa saadaan vielä odottaa jonkin aikaa mestaruutta...
edes mestiksen ;)
 

teemu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Te liigajoukkueiden kannattajat olette sitten mukavia. Joka puolelta tulee niin helkovaaralaisia näkemyksiä, että divarijoukkueen fania hirvittää.

Miettikääpä nyt, jos te alatte buumin perusteella nostamaan joukkueita liigaan, ei tulevaisuudessa nähdä enää yhtään uutta liigajoukkuetta, koska suljetun liigan jälkeen mestiksessä ei voi syntyä mitään buumia. Mikkeli on tietysti eri asia, koska siellä on uutuuden viehätys. Joukkue kun pelasi viimeksi tällä sarjatasolla n. 20 vuotta sitten. Tosin en pidä Mikkelin "buumia" yhtään sen ihmeellisempänä, kuin viime vuosien normaalit yleisömäärät perus divarijoukkueilla. 10 bussia on toki vakuuttavaa, mutta silti.

Roku:

"Totuus on kuitenkin se, ettei Jukureilla, TuTolla, Sportilla tai muilla Mestiksen joukkueilla olisi tälläkään kaudella ollut mitään jakoa Ässiä tai JYPiä vastaan."

Eipä varmaankaan, jos ne olisivat pelanneet tämän kauden joukkueilla. Sitähän ne eivät tietenkään olisi tehneet, jos olisivat pelanneet liigassa. Mutta emmehän me sitä voi tietää vain arvailemalla.

korkki:

"Jukureilla ei ole resursseja liigaan. Ei nyt eikä kymmeneen vuoteen."

Mistä sinä sen tiedät? Jos heille annettaisiin mahdollisuus näyttää, niin siinäpä nähtäisiin. Ihan yhtä tyhmältä kuulostaa, jos minä sanon, ettei Lukolla ole resursseja liigaan. Sillä nyt on kuitenkin mahdollisuus osoittaa, että voi siellä pienemmilläkin resursseilla pärjätä. Jukureille tai muille mestisjoukkueille ei anneta edes mahdollisuutta.

Ja korkki jatkaa:

"Itse luulen että jos liigaan olisi vielä tällä kaudella karsittu niin Ässät olisivat lyöneet Jukurit 3-0. Niin suuri ero liigan ja divarin välillä tällä hetkellä on."

No sitähän me emme saa koskaan tietää. Jos kerran olette niin ylivoimaisia, niin miksi ette sitten voisi antaa meille surkeille mestisjoukkueille mahdollisuutta? Niinpä. Liigan ja divarin ero on varmasti suuri, mutta se vain kasvaa tällä tavalla. Yleisömäärät romahtivat mestiksessä liigan sulkemisen jälkeen todella paljon. Sitä on jollain KooKoolla vähän hankala pyörittää toimintaa kannattavasti, kun yleisöä käy n. 400-600 ottelua kohti, kun sitä viime kaudella kävi yli tuplasti tuon verran. Sama pätee moniin muihin.

En muutenkaan kannata tuollaista karsinta-systeemiä, koska se kannustaa seuroja ottamaan liian suuria taloudellisia riskejä. Suora nousu ja putoaminen tulisi mielestäni ottaa käyttöön. Tottakai Ässä-fanit vastustavat nyt tätä systeemiä, mutta minusta se olisi kaikkein järkevin. Näin divarijoukkueiden ei tarvitsisi koota liigajoukkuetta divariin edes haaveillakseen noususta.

Muutenkin minua vit.. kyllästyttää lukea divaria ilmeisesti ei niin tarkkaan seuraavien liigajoukkueiden kannattajien pähkäilyä siitä, mitä joukkueita liigaan tulisi nostaa, kenellä ei ole resursseja jne.
Perkele mahdollistakaa nousu urheilullisesti, niin siitäpähän näemme ketkä kuuluu liigaan ja ketkä ei!
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Viestin lähettänyt käyttäjä tsei_tsei
SM-liiga suljettiin sarjana, ja uusien joukkueiden nostamista pidettiin mahdollisena kunha taloudelliset ja pelilliset resurssit ovat riittävän korkealla.

Kävin katsomassa kolmannen ja viidennen Mestis-finaalin, joten luulisin tietäväni pelin tasosta jotakin. Ottelut olivat ihan viihdyttäviä, sillä varsinkin viidennessä finaalissa tunnelma oli erityisesti vierasjoukkueen fanien ansiosta aika mahtava. Turkulaisena olin tietysti kotijoukkueen puolella, mutta Jukurit ansaitsi voittonsa ja selvästi Mestismestaruus oli mikkeliläisille niin paljon isompi juttu, ettei kotijoukkueen häviö oikeastaan edes harmittanut.

Mutta siitä pelin tasosta. Pelillisesti joukkueet olivat todella kaukana JYPin tai Ässien tasosta. Ja syykin on aika selvä. Kyllähän nuo pelaajat pelaavat Mestiksessä siksi, etteivät he ole JYPin tai Ässien kaltaisten joukkueiden kolmos- tai neloskenttiinkään mahtuneet.

Uusista liigajoukkueista ei kannata edes keskustella, ellei yksikään Mestisjoukkue halua liigapaikkaa anoa. Mutta jos jokin joukkue liigapaikkaa anoo, kannatan laajennusta edellyttäen, että uudella tulokkaalla on realistinen suunnitelma talouspuolen hoitamisesta. Pelillisen puolen aina saa parissa vuodessa kilpailukykyiseksi, jos taloudellinen pohja on riittävän tukeva.
 

tsei_tsei

Jäsen
En ymmärrä miksi mahdolliset nostettavat joukkueet pitäisi rajata esimerkiksi vain Kalpaan. Kyllä minulle kelpaa Jukurit vallan hyvin. Suljettuun liigaan ei pitäsi kynnys olla liian suuri. Se syö motivaatiota Mestis-porukoilta. Urheilullinen nousu ja tippuminenkin kävisi minulle, mutta suoran tippujan puuttuminen häiritsee tässä. Jos Mestis ja SM-liiga ovat niin eri planeetoilta kun väitetään, niin onhan epärealistista järjestää karsintoja näiden välillä. Kärpätkin satsasivat useamman kauden divisioonassa hirveän määrän rahaa.

Ehkä Jukureilla ei ole resursseja liigaan juuri nyt, mutta muutamassa vuodessa ne onnistuisivat varmasti samaan SM-liigan tyydyttävän talouden. Pelaajien tasostakin olen eri mieltä. Divaripelaajille naureskeltiin pitkään, mutta hymy hyytyi kun Pärssinen ja Hentunen hakkasivat itsensä nopeasti liigaeliittiin ja maajoukkueen vakiokalustoksi. Antti Virtanenkin onnistui kohtuullisesti JYP:ssä ja Timo Koskela Ilveksessä. Tapparaan kesken kauden tullut Marko Mäkinen näytti tänään, että TPS-puolustuksenkin pujottelu onnistuu. Junioreista tulisi lisää pelimiehiä ja ulkomailta loput.

Mielestäni liigan laajentaminen yhdessä sen sulkemisen kanssa tuovat lisää mahdollisuuksia omille junioreille. Ulkomaalaisrajoitukset eivät ole oikea ratkaisu tähän, sillä kokeneiden suomalaispelaajien hankkiminen tulisi liiganousijoille turhan kalliiksi. Viisi ulkomaalaista per joukkue, 14-16 joukkuetta liigaan viiden vuoden aikataululla ja aktiivinen joukkueiden pudottaminen ja nostaminen ovat mielestäni avain kehitykseen.
 

TeeVee

Jäsen
Hmm... Roku kirjoitti:

<i>Totuus on kuitenkin se, ettei Jukureilla, TuTolla, Sportilla tai muilla Mestiksen joukkueilla olisi tälläkään kaudella ollut mitään jakoa Ässiä tai JYPiä vastaan.</i>

Mainittakoon hänelle, että Jukurit voitti eräässä harjoituspelissä SaiPan tällä kaudella, oliskohan ollut 4-1 tai 4-2. Vaikkakin kyse oli ainoastaan yhdestä pelistä, osoitti Jukurit pelitaitonsa liigajoukkuettakin vastaan.
 

Dexu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva Suomen Mestari 2021
Kyllähän jollain Jukureilla on aivan yhtä hyvät taloudelliset resurssit pelata liigassa, kuin jollain Lukollakin. Mikkeli on kaupunkina hieman suurempi kuin Rauma ja kun ei siellä Etelä-Savossakaan ole yhtään liigajoukkuetta, niin luusisi sieltä löytyvän halukkaita sponsoreitakin joukkuetta tukemaan. Mun mielestä Jukurit olis ainakin pirteä lisä sm-liigaan jo kahden vuoden kuluttua.
 

Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Ikävänkantaja, Jerry100, Hereworth
Jos Sm-liigaa laajennetaan joskus tulevaisuudessa, niin olisiko tässä ratkaisu?
Kun uusia joukkueita otetaan liigaan, niin sen jälkeen liiga suljettaisiin uudelleen vaikkapa vuodeksi. Tällä tavalla uusi joukkue voisi rauhassa keskittyä rakentamaan joukkuetta ja kerämään liigakokemusta ilman pelkoa putoamisesta tai karsintaan joutumisesta. Pitkällä tähtäimellä tämä olisi mielestäni oikea ratkaisu.
Joukkueiden ei tarvitsisi "ostaa miehiä lainarahalla", vaan he voisivat rauhassa ajaa sisään omia/vieraita nuoria pelaajia. Näin saataisiin omia nuoria pelaajia liigaan ja kalliita vierastyöläisiä ei tarvitsisi olla joukkueissa niin paljoa. Joukkueiden talouskin pysyisi terveemmällä pohjalla, eikä konkursseja nähtäisi.
 

teemu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Näillä yleisillä perusteluilla, mitä täällä on esitetty, olisi liigaan kuulunut nostaa aiempina vuosina ainakin Sport ja Jokipojat. Turha tulla sanomaan, että "laittakaa talous kuntoon". Pelicansillakin oli jo ennestään ihan kivasti velkaa, ja tästä kaudesta tuli lisää, mutta odotetaanpa vain, siellä liigassa se pelaa myös ensi kaudella. Huomautan nyt kuitenkin, etten missään tapauksessa haluaisi, että mitään joukkueita nostetaan liigaan. Se pitää mahdollistaa pelaamalla, eikä rahalla.

Tietysti mestiksessä pelin taso on kaukana liigatasosta. Ei mestisjoukkueen tuloilla saa tämän parempia joukkueita, eikä tarvitsisi saadakaan. Siksi olen suoran nousun ja putoamisen kannalla. Mutta sitä ei pitäisi pilata joka vuotisella jahkailulla ja systeemin muutoksilla. Viime vuosina liigasta putoaminen oli katastrofi, mutta nyt jos seuraavalla kaudella nousu olisi yhtä hyvin saavutettavissa, ei putoamista tarvitsisi pelätä niin paljon. Pahoin vaan pelkään, että kevään 2003 jälkeen liiga suljetaan taas tuleviksi vuosiksi.

Kertokaa nyt joku minulle, mitä liigan sulkemisesta hyödyttiin? Joo joo, joukkueet voivat antaa enemmän peliaikaa omille junioreille, joukkueet voivat rauhassa tervehdyttää taloutta jne. Mutta, omille junioreille voi antaa peliaikaa, vaikka sarjasta voisikin pudota. Talouttakin voi tervehdyttää, vaikka sarjasta voisi pudota. Ja tämä pätee liigajoukkueisiin.

Maailmaa voi kuitenkin katsoa muuallekin kuin oman navan ympärille. Mestiksessä voidaan pahoin. Kun TuTon ja varsinkin Jukurien johtohenkilöt selittävät, miten "tämä oli upea päätös onnistuneelle ensimmäiselle mestiskaudelle", voin vaan todeta, että paskapuhetta. Kiikun kaakun-joukkueita mestiksessä: Ahmat, FPS, Diskos, Jokipojat, Sport, UJK. Siis puolet joukkueista on siinä tilassa, ettei jatkaminen sarjassa tulevalla kaudella ole ollenkaan varmaa. Eihän kukaan vaan nähnyt tässä pari viikkoa sitten Hermeksen pj Ritamäen lausuntoja? Siinä kyllä puhui mies asiaa. Mehän voidaan toisaalta täältä mestiksestä valittaa vaikka kuinka kauan, mutta ei se lopulta mitään auta. En jaksa jauhaa enää taas tätä samaa paskaa...

...ainakaan pariin tuntiin. :)
 

teemu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Ice71:

Mielenkiintoinen ja ainakin minusta harkitsemisen arvoinen ratkaisu. Tässä on vaan se paha ongelma, että divarista tulisi aina jonkun joukkueen nousun jälkeen vuodeksi tylsä sarja, joka taas johtaisi siihen, että aina kun joku muu divarijoukkue on menossa vahvasti liigaan, koko muu divarikansa jännittää joukkueen tappioiden puolesta. :) Tämä kuvio saattaisi sotkea myös pahasti divarijoukkueiden pitkäjänteisen joukkueen rakentamisen. Jos joku joukkue ottaisi jonkun "kolmessa vuodessa liigaan-projektin", mitä siitä tulisi jos ensin ensimmäisellä kaudella kasattaisiin joukkuetta, ja kun toisella kaudella joukkueen kehitys olisi saatu hyvään vauhtiin, liiga olisikin suljettu tuon kauden, tulot hyvin todennäköisesti romahtaisivat (kuten nyt tämän kauden mestis on osoittanut) -> olisi pakko päästää pelaajia menemään, ettei talous kärsi -> hyvä joukkueen rakennus menisi hukkaan, ja työ olisi aloitettava alusta. Samaa kuviota sitten toistettaisiin vuodesta toiseen.

Olen kuitenkin aivan samaa mieltä, että jotenkin nousijajoukkueelle pitäisi antaa mahdollisuus toimia ensimmäinen kausi ilman putoamisuhkaa. Miten se käytännössä tehdään, en minä tiedä. Joku minua viisaampi keksiköön sen. Mutta pliis, ei liigan sulkemista, se ei ole hyväksi.
 

yamma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin tosiaan. Onko tässä uuden mestis-mestarin juhlinnassa taas hieman ajauduttu sivurauteille. Heitetään kehiin muutama realiteetti:

- Liigaa ei suljettu, mestisjoukkueiden kiusaksi tai edes suomalaisen kiekkoilun tulevaisuuden parantamiseksi. Liiga suljettiin, jotta monet konkurssin partaalla olleet liigajoukkueet olisivat voineet parannella talouttaan (mitä mm. ässät tekikin). Jokavuotinen ilmiöhän oli, että putoamispeikon ilmestyessä seuran toimistoon kahville, niin johan singahti puheenjohtaja pankiin lainaamaan rahaa. Tällä lainarahalla sitten ostettiin muutama ulkomaalaisvahvistus. Parhaassa tapauksessa hätäostoksista puolet oli floppeja ja heidän tilalleen ostettiin taas uudet. Rahaa paloi ja kannattajien hihoja.

- Tänä vuonna sm-liigassa on ollut ihan yhtä kova taso kuin edelliselläkin kaudella. Joukkueet ovat vain malttaneet paremmin pitää kukkaronsa nyörit tiukalla ja antaa nuorille pelaajille näytön paikkaa. Tämä on sikäli järkevää, että nämä omat junnut ovat koko kauden joukkueessa pelattuaan (lue: siihen hitsauduttuaan) huomattavasti parempia vahvistuksia kuin viimehetkillä palkatut palkkasoturit (jotka usein osaavat puhua vain omaa kieltään esim. serbokroatiaa).

- teemu: Vai voi avoimessakin sarjassa peluuttaa omia junnuja ja tervehdyttää talouttaan... Huoh, noin siinä käy kun lapset eivät käy koulua. 1+1=2 jne. Voihan avoimessa liigassakin peluuttaa vaikka Heinolan ala-asteen 3B luokkaa, mutta alashan sillon tullaan. Realiteetti on kuitenkin se, etteivät seurat yleensä tunne kovin paljon vetoa sarjaportaitten laskeutumiseen. Sitten saavat palosammuttimet kyytiä ja paikalle lennätetään muutama Jiri ja Andrei jotka kuittaavat puolet pelaajabudjetista. Sitten ko. seurat ovat veloissa ja seuraavallekkin vuodelle pitää seura koota pienellä budjetilla. Ja taas kauden lopussa budjetin päälle kustaan oikein porukalla, kun kanukkeja tai itäblokin maiden mailtataiteilijoita ostellaan apinan raivolla.

- Siis kaikki sympatiani mestiksen joukkueille, mutta sm-liiga ei päätöstä tehdessään oikeastaan juuri teitä ajatellut. ja loppujen lopuksi ei sen kuulukkaan niin tehdä. SM-Liiga on suomen korkein sarjataso ja sen tehtävä on huolehtia oman sarjansa tasosta. Kun monet joukkueet olivat jatkuvasti konkursseissa juuri mainituista syistä, niin ei se liigan imagolle nannaakaan tehnyt. Sponsorit vierastivat nimi- ja konkurssirulettia, jota harrastettiin ansiokkaasti ainakin Lahdessa ja Kuopiossa. Nyt yksikän joukkue ei suuremmin itke velkojaan ja jokakeväinen konkurssiuutinenkin on jäänyt tulematta. Mielstäni SM-Liiga teki itsekkään ja oikean ratkaisun sulkiessaan liigan.

- Mielestäni ensi kauden päätteeksi voitaisiin nostaa yksi joukkue mestiksestä ylös. Ehdokkaina olisivat todellakin mm. Kalpa, Jukurit ja Sport. Muut kärkijoukkueet ovat lähinnä kaupunkinsa farmiseuroja ja joutuisivat taloudellisesti hieman pahaan rakoon. Hieman huonostihan Aurajoen rannoillekkaan toista joukkuetta mahtui? Kun liiga on suljettu, niin myös tämä nostettu seura voi parantaa talouttaan nousutaistelun mahdollisesti aiheuttamista kolhuista ja ensimmäiselle kaudelle ei tarvitsisi heti koota huippujoukkuetta, vaan joukkueen voi kasata rauhassa ja hätäilemättä.

Niin, siis liigan sulkeminen on hyväksi liigalle. Muille se on huono asia. Liigan pelaaminen esim. joka toinen vuosi suljettuna kuulostaisi melkoisen kaukaa haetulta vaihtoehdolta, mutta se voisi tyydyttää kaikkia osapuolia. Mielipiteitä?
 

teemu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
yamma:

Kiitos ystävällisestä vastauksesta. Ja koska puolustat niin kovasti suljettua liigaa, ei yllätä, että kannatat Ässiä.

Juuri sitä pyrin sanomaan, ettei kenenkään ole pakko lennättää paikalle ketään calouneja floppaamaan, jos rahaa ei riitä. Tuollaiset riskihankinnat ovat VAIN JA AINOASTAAN seuran tyhmyyttä. Voi olla, että sarjapaikka on ilman vahvistuksia vaarassa, mutta entä sitten? Jos joukkue ei pärjää niillä resursseilla, mitä sillä on, se tippuu. Niin yksinkertaista se on. Urheiluahan tämän pitäisi pohjimmiltaan edelleen olla, vai?

Siinä olen samaa mieltä, että liiga teki todella itsekkään ratkaisun sulkiessaan liigan. Ja toisaalta, minkäs teet. Eihän siihen muut kuin liiga itse voi vaikuttaa. Mutta ei siitä tarvitse pitää. Kiitoksia vaan, onnistuitte tuhoamaan monen divarijoukkueen kannattajan kiinnostuksen suomalaiseen jääkiekkoon. Mutta eihän se teitä kiinnosta.

Ja pohdinta siitä, mikä joukkue kelpaa liigaan ja mikä ei, on täysin turhaa. Sallitaan suora nousu ja putoaminen, niin siitäpä näemme.
 
Suosikkijoukkue
KärppäKerho, Leafs, Slovensko
Re: Ice71:

Viestin lähettänyt käyttäjä teemu
Mielenkiintoinen ja ainakin minusta harkitsemisen arvoinen ratkaisu. Tässä on vaan se paha ongelma, että divarista tulisi aina jonkun joukkueen nousun jälkeen vuodeksi tylsä sarja,

Miten niin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös