Ostin tapojeni vastaisesti ilotulitteita, pojalle jokusen pikkupaukun ja sitten yhden isomman padan. Pienet on poksuteltu jo, pata lähtee keskiyöllä tulille. Niin, että. Vuoden viimeisen salitreeninkin tempaisin tuossa jokunen hetki sitten - hyvä treenata, kun lukiojonnet ovat lipittämässä jo siideriä, eikä tartte jakaa kyykkytelineitä - ja nyt natustelen suklaata. Vaimo lähti torkuille, jotta jaksaa valvoa, lapset mököttävät kännykän ääressä.
Mä taidan nyt syödä jotain pohjille, jotta voi hitusen alkomahoolia ottaa tuossa myöhemmin ja erityisesti Suomen matsin kera. Ajattelin ottaa paukut viskiä, vodkaa ja jallua sekä Marskin ryypyn. Marskin ryyppy puolilta öin porilaisten marssin tahdissa, vodka varmaan kärkeen. Jallun voisi kyllä iskeä glögin sekaan ja viski sellaisenaan. Sitten olisi myös punaviiniä ja shampanjaa, mutta lähtee kyllä lapasesta, jos nekin korkkaan ja voi tukka olla hellä huomenna. No, stoutti ainakin ottelun aikana.
Menipäs viinapainotteiseksi. Vielä en ole ottanut mitään, koska pitää antaa vähän kropan palautua. Hankalaa tämä tällainen vanheneminen. Ja huomenna tietysti lepopäivä. Niin, mutta vähän erilainen uusivuosi itsellä, kun on niin erilainen vuosikin ollut. Raketteja, viinaa ja ihan positiivinen fiilis. Jos ei kolmas maailmansota syty, niin ensi vuosi ei ainakaan huonompi voi olla kuin kulunut, kop kop. Eikä tämäkään paska ollut, vähän painostava vain välillä. Duunit muuttuivat, kokonaisvaltainen fiilis on parempi jne. Rautakin liikkuu ja tavoitteet lähenevät, niin kuin pitää.
Että niin. Nyt ruokaa ja sitten vodkaa. Kiitos ja hyvää uutta vuotta!