Individual
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Post-rock/ Post-punk
Ja sitten kesäisin jäähallin voisi lähettää kiertueelle Puumalaan ja Savonlinnaan.
Kesäisin siellä olisi tietysti järviakvaario ja uima-allasalue jossa voisi polskia norppien kanssa. Saunamaailma siihen tietysti tehtäisiin ja siinä olisi ravintolaterassit, venelaiturit ja hotellit (Saimaaland) samassa kampuksessa eikös niin? On se kiva miettiä kun tietää et Lato vol.2 tulee kisapuistoon prkl. Arkkitehtuurissa vois tavoitella hieman samaa kuin Sydneyn oppperatalossa eli sellaiset valkeat veneenkeulat/kuoret pystyssä wau. Nimi voisi olla Saimaa-areena, jossa tietysti Saimaan Pallo pelaisi ja olisi muuten monitoiminen tapahtuma-areena. Siitä tulisi koko Saimaan alueen suurin vetonaula ja nähtävyys.Ja sitten kesäisin jäähallin voisi lähettää kiertueelle Puumalaan ja Savonlinnaan.
En ole asunut Lappeenrannassa tällä vuosituhannella, mutta vierailen säännöllisesti useamman kerran vuodessa. Tunnistan kyllä näistä satiirinomaisista kirjoituksista rakkaan synnyinkaupunkini mentaliteetin. Viimeisenä hallipäätöksen kaltainen kaupungin alasajon innokkuus aiheuttaa aina uudelleen ihmettelyä.
Retorinen kysymys: Millä helvetillä sinne keskustaan saadaan rahaa käyttäviä asiakkaita jos siellä ei saa olla mitään tapahtumia, väkipaljoutta, autoja, eikä missään nimessä saa rakentaa mitään uutta joka näitä lisäisi?
Tämä olisi ihan oikea asia keskustahallia vastaan, mutta jotain hämärää siinä koko hommassa on ollut jos tällaisia epäilyksiä on vielä ilmoilla monen kymmenen tuhannen euron selvityksen jälkeen.Tulee vaan mieleen että ei se keskustahallin laskelma ollut kuitenkaan todellinen. Ahtaaseen paikkaan rakentaminen ja toisten maille nostaa kustannuksia selvästi, ja poliitikot eivät tätä riskiä halunneet ottaa. Klemola on kaikki oikeat laskelmat nähnyt.
Ja sitten kesäisin jäähallin voisi lähettää kiertueelle Puumalaan ja Savonlinnaan.
Tulee vaan mieleen että ei se keskustahallin laskelma ollut kuitenkaan todellinen. Ahtaaseen paikkaan rakentaminen ja toisten maille nostaa kustannuksia selvästi, ja poliitikot eivät tätä riskiä halunneet ottaa. Klemola on kaikki oikeat laskelmat nähnyt.
Eikös tuota voisi ajeluttaa Saimaalla pelien aikanakin. Kävis kääntymässä Suur-Saimaan nurkilla. Risteily alkaisi vaikka 1.5 h ennen ottelun alkua, heti kun vierasjoukkue on saapunut laivaan. Ja jos ei meinaa syväys riittää niin ruoppaa vähän syväväylää. Talvella on jäänmurtajatkin seisonut Katajanokalla niin tuosta järjestyy talveksi hommia lisää.
Tänään auennut taas mahdollisuus käyttää yleistä ja yhtenäistä Lappeenrannan asioiden hyväksi. Tähän vaan lupaamani muistutus viime syssyn farssista, jos ei halua saman perseilyn jatkuvan.
Lyhyt on lista valinnoille. Suosikkini on eräs tyhjää äänestänyt herrasmies, jonka vaalimainoksessakin näyttää olevan teesinä rohkeus sanoa jne.
Tämä lista lienee tässä puulaakissa aivan yhtä hyvä äänestysperuste, kuin mikä tahansa muukin, koska lupaukset tuntuu unohtuvan samantien, kun äänestyspaikkojen sulkeutuu.
Se mikä minuu ihmetytti oli Heikki Järvenpään argumentti: hänellä ei ollut muuta sanottavaa kuin, että kaupunki ei voi suosia yhtä osakeyhtiötä (SaiPa) ylitse muiden. Sitä hän jankutti kerta toisensa jälkeen.No nythän on muutosta mahdollista pyrkiä hakemaan ja äänestää toisin kuin aina ennen, minkä lopputulema ei ilmeisesti ole ollut mieleinen.
Se
Se mikä minuu ihmetytti oli Heikki Järvenpään argumentti: hänellä ei ollut muuta sanottavaa kuin, että kaupunki ei voi suosia yhtä osakeyhtiötä (SaiPa) ylitse muiden. Sitä hän jankutti kerta toisensa jälkeen.
Se vaan ihmetytti, että hän ei ymmärtänyt sellaista että monet keskustan yritykset olisivat hyötyneet jäähallin keskustan sijainnista. Hän taitaakin olla oikea piilovasuri.
Klemola on kaikki oikeat laskelmat nähnyt.
Sehän tuossa pelottavaa onkin. Klemola lienee nähnyt oikeat laskelmat, mutta joko ei ole tajunnut niistä mitään tai sitten on vain poliittisista syistä ohittanut ne. Sen jälkeen hän alkoi julistaa tuota Kisapuiston remontoimista, vaikka se oli jo yksityiskohtaisissa kuntotutkimuksissa todettu kannattamattomaksi vaihtoehdoksi. Mielipiteensä hän perusti jonkun LUTin proffan arvioon. Tuo proffa oli kuitenkin puhunut vain yleisellä tasolla, eikä hän ollut käynyt kisapuistossa tai tutustunut rakennuksen korjaustarpeeseen itse. Noin ohuin perustein Klemola lähti siis dumaamaan kuntotutkimuksen oikeasti tehneiden asiantuntijoiden työtä ja sen tuloksia. Tämä kertoo paljon siitä, millä kompetenssilla kunnallispolitiikassa päätöksiä tehdään...
No, Klemola on vihreä...se kertoo kaiken.
Itse olisin halunnut hallin keskustaan, mutta kunhan nyt ainakin tulee se uusi halli. Vanhan korjaaminen olisi ollut sulaa hulluutta. Ihmetyttää vielä vain se, että edelleen saadaan odottaa viisi vuotta, että halli on pystyssä. Rakentaminen pitäisi aloittaa heti.
Muistakaapa, että jäähallista on vasta päätetty se, että se tehdään kisapuistoon. On vielä kokonaan päättämättä mihin sinne. Uk areenan viereen, tekojään viereen vai kaadetaanko pari puuta (ei käy) ja sille puolelle parkkipaikkaa? Paikallisen päätöksenteon notkeuden tuntien, ei tule olemaan läpihuutojuttu.
Saunamaailma satamaan? Ok, kiva idea mutta Myllysaaren kärjestä linnoitusniemen kärkeen on pari km rantaviivaa. Mitä veikkaatte, onko äkkiä päätetty mihin kohtaan tätä pätkää se rakennetaan?
Sisäliikuntahallista on annettu se kuva, että parturoidaan liikenneympyrän ja etelä-saimaan talon välinen alue kokonaan. Eihän siitä ole lähdössä kuin pieni pätkä. Senkin voi halutessaan aktivistit mennä tarkistamaan, että paljonko siinä armilan sairaalan ja valtakadun välissä liikkuu puiden bongaajia. Luulen että siellä pystyy säilyttämään turvavälit.
Viime aikoina vihreät ovat kunnostautuneet haukkumaan ja ivaamaan maaseudun ihmisiä. Anni Sinnemäki nauraa ja tirskuu kun vaateliike Halonen joutuu lopettamaan Helsingissä. Vihreiden varapuheenjohtaja totesi, että ihmiset asuvat maaseudulla sitä varten, että voivat toteuttaa sukurutsaa ja miehet saavat hakata vaimojaan.Juu, tuo vanhan korjaamisen ehdottaminen saa joka kerta nousemaan savun korvista. Se jos mikä olisi varojen hukkaamista. Sitä edelleenkin ihmettelen, että miksi vihreitä ei kiinnosta keskustavaihtoehto? Sinne saataisiin toimivampi joukkoliikenne ja jäähdytyksestä aiheutuvaa hukkalämpöä voitaisiin jopa hyödyntää johokin, kun ympärillä olisi muutakin. Vihreille taitaa olla tärkeintä vain arboretumin säilyttäminen. Arboretum-keskustelukin on tässä kaupungissa saanut aivan järkyttävät mittasuhteet asian tärkeyteen suhteutettuna.
Ja mitä tuohon Klemolaan tulee. Hänen vaalimainoksessaan sanotaan: ”Lappeenrannan vihreä mies.” Ei mikään ihmekään, että ajatukset ja teotkin lähentelevät UFO-tasoa.
Eihän sillä ole merkitystä mikä se järkevintä olisi, vaan sillä että otetaan joku kanta mistä ei vaan voi lipsua. Nämä ylipäätään uutta hallia vastustavat käyttävät paikasta päättämistä mahdollisuutena viivyttää hommaa vielä vuodella tai kahdella.Varsinaisesti muusta välittämättä, onko muuta paikkaa oikeasti järkevää edes miettiä, kuin tekojaan pitkälle sivulle? Varmaan jotain harmittaisi sekin, että tekojään käyttäjille voitaisi tehdä tiloja uuteen rakennukseen. Tällaisia olisi esim pukuhuoneet, ravintolatilat, sisäkatsomot jne. Jos halli tehdään havainnekuvissa olleeseen peränukkaan, niin aitiosta tai ravintolasta on hiukan heikkoa tihrustaa punaista palloa isolla ulkojäällä.
Jotenkin tuntuu ja olen myös huhuja kuullut ,että tuo uuden hallin paikka ei ole vielä lopullisesti taputeltu. Jos vaikka nämä tulevat kaupunginviskaalit lopettaisivat päänsä hakkaamisen Armilan puihin ja nostaisivat keskustavaihtoehdon uudelleen käsittelyyn. Mutta tiedä häntä.Varsinaisesti muusta välittämättä, onko muuta paikkaa oikeasti järkevää edes miettiä, kuin tekojaan pitkälle sivulle? Varmaan jotain harmittaisi sekin, että tekojään käyttäjille voitaisi tehdä tiloja uuteen rakennukseen. Tällaisia olisi esim pukuhuoneet, ravintolatilat, sisäkatsomot jne. Jos halli tehdään havainnekuvissa olleeseen peränukkaan, niin aitiosta tai ravintolasta on hiukan heikkoa tihrustaa punaista palloa isolla ulkojäällä.
Varsinaisesti muusta välittämättä, onko muuta paikkaa oikeasti järkevää edes miettiä, kuin tekojaan pitkälle sivulle? Varmaan jotain harmittaisi sekin, että tekojään käyttäjille voitaisi tehdä tiloja uuteen rakennukseen. Tällaisia olisi esim pukuhuoneet, ravintolatilat, sisäkatsomot jne. Jos halli tehdään havainnekuvissa olleeseen peränukkaan, niin aitiosta tai ravintolasta on hiukan heikkoa tihrustaa punaista palloa isolla ulkojäällä.