Mainos

Uusi jäähalli!

  • 786 799
  • 4 431

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Tässäkin päätöksessä korostuu se, että tuolla on liikaa vanhoja jääriä. Ja samaan aikaan nämä Brandt-Ahteetkin haraavat kehitystä vastaan.

On siellä valtuustossa ihme vastustajia, niin kuin tämä Näivä, E-Saimaassa kirjoitti Toriareenaa vastaan ja silloin sisäliikuntahallia koskevassa keskustelussa ilmoitti, että arboretumista voi kyllä aivan hyvin niitä risuja kaataa.

Että, ei ne kaikki jäärät ja tuuliviirit vanhoja ole, tyhmiä kylläkin.
 
Kurra

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Lappeenkatu olisi oikeinkin mainio paikka mutta sitä voi nyt olla vaikea myydä demareille. Varsinkin Koskenranta tuntuu olevan vahvasti sitä mieltä että se on käsitelty ja sillä selvä. Johtuu varmaan juuri siitä hänen avustuksella tehdystä ryhmäpäätöksestä aikoinaan, tuo päätös silloin tuhosi sen koko käsittelyn valtuustossa, kun tuotiin julkisuuteen ennen valtuustokäsittelyä. Eihän sen hintalappu ollut edes niin kallis kuin toriareenassa, niin ehdottomasti kannattaa yrittää sitä, vaikka pysäköinti voi muodostua ongelmaksi.

Julkista painetta kannattaa pitää vielä yllä etteivät nyt keksi valtuustossa kaataa tätä hallituksen lisäselvitystä, vaan vetävät kanin hatusta ja nuijivat Kisapuiston.
 
Pontus76

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ehkä juuri sen takia tässä vatuloidaan? Odotetaan, että Kisapuiston hallilla tulee tunnit täyteen, minkä jälkeen SaiPalla ei ole paikkaa missä pelata. SaiPa joutuu luopumaan tämän takia liigapaikasta, minkä jälkeen onkin helppo olla rakentamatta koko hallia, kun sille ei ole enää tarvetta.
Laskisin hyötyjiksi vatuloinnissa myös konsulttifirmat.
 
Piin Likiarvo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kylläpä osaa vituttaa tuo päätös vaikka sitä jotenki osas odottaa. Laittakaas joku näppärä nuo muut keskusta vaihtoehdot kartalle ni miekii pääsen tolkkuun et mihin sitä areenaa ei ainakaan seuraavaks tehdä.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS

Kivenkadun vaihtoehto on heti Prisman itäpuolella.
Opintien vaihtoehto Prisman eteläpuolella.
Juvakan kenttä on heti urheilutalon ja uimahallin eteläpuolella.
 
Poro24

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Liitteenä kuvakaappausta, kun Linda Brandt-Ahde kyselee Instagramissaan taas äänestyksen muodossa mielipiteitä sijoituspaikasta ja on lisäksi linkittänyt tämän YLE Lappeenrannan postauksen kommentoitavaksi:

Kommenttien lukeminen vähensi itseltäni saman tien muutaman elinvuoden pois, joten linkin avaaminen omalla vastuulla.

Jos katsotaan tulevaisuuteen vuoteen 2026 niin eiköhän siellä edelleen kysellä mielipiteitä ja luoda äänestyksiä ja ihmetellä.
 
Liitteet

  • Brandt-Ahde IG.png
    Brandt-Ahde IG.png
    733,6 KB · kertaa luettu: 169

Kivisalmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ainakin tämä lisäaika mahdollistaa sen, että nähdään, pysyykö mahdollisen jääareenan päävuokralainen, eli Liiga-SaiPa Oy, pystyssä vielä lähitulevaisuudessa. Aika vähän puhutaan tästä aiheesta, että pelataanko täällä edes smliigaa parin vuoden tai vuoden päästä. SaiPan omistajat eivät ole ainakaan indikoineet mitään vahvaa sitoutumista seuraan, vaan annetaan kassan kuivia ihan minimiin, jotta päästään lehtien palstoille. Tai ylipäätänsä jos/kun Kiekko-Espoo ja Jokerit nousevat liigaan niin onko siellä paikkaan SaiPalle.

Jos SaiPan tahti jatkuu nykyisellään niin eihän me edes mitään jääareenaa tänne tarvita.
 
Reinhart

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Kävikö siinä muuten niin, että tuo Lappeenkadun vaihtoehto lytättiin sen ensimmäisen "selvitystyön" pohjalta, kun konsultti oli käynyt kyselemässä rahoitusta koko areenan kustannuksiin vähän sieltä täältä eikä tietenkään löytänyt ketään?

Minusta siinä suunnitelmassa ei ollut alun perinkään mitään suurempaa heikkoutta, eikä sen edestä tarvitsisi edes purkaa hirveästi mitään. Se olisi edelleen ydinkeskustassa (tai oikeastaan laajentaisi sitä hieman), liikenteen sujumisen suhteen täydellisessä paikassa ja vielä kaiken päälle junalla/bussilla Lappeenrantaan tullessa lähempänä kuin mikään muu vaihtoehto.
Se Lappeenkatu kaatui valtuustossa 38-11 kun Kisapuisto oli edullisempi ja "isompaa" yksityistä sijoittajaa ei "konsultti" ollut löytänyt. Tämä oli se logiikka. Nyt on ehkä hieman jo alettu ymmärtää, että keskustaan se areena tulisi tehdä. Nyt sitten pitää löytää paikka missä nuo kustannukset ovat kohtuulliset ja vastustus ei olisi niin suurta kuin Kauppatorilla. Edelleenkin jos kauppatorin ja kauppahallin siirrosta olisi tehty ensin päätös ja sovittu toriyrittäjien kanssa ja se olisi tehty valmiiksi ennen monitoimiareenan päätöstä / tai samalla niin silloin tilanne olisi voinut olla toinen nyt vastustus nousi liian suureksi kun varmuutta kauppatorin tulevaisuudesta ei ollut ehkä tarpeeksi. Lappeenkatu on varmasti edelleenkin ihan hyvä vaihtoehto etenkin jos yksityistä rahaa löytyy. Sinnehän ei lopulta suunniteltu mitään parkkihalleja ja pelkkä monitoimiareena ja kannestakin luovuttiin kustannussyistä.
 
Viimeksi muokattu:

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Liitteenä kuvakaappausta, kun Linda Brandt-Ahde kyselee Instagramissaan taas äänestyksen muodossa mielipiteitä sijoituspaikasta
Tuntuu, että tuolla ihmisellä kaikki tekeminen tähtää vain siihen, että seuraavissa eduskuntavaaleissa pääsisi läpi. Kun toriyrittäjät keräsivät adressilla sen 5000(?) nimeä, saattoi Linda B-A laskea, että siinä olisi hänelle äänet arkadianmäelle. Mitään muuta selitystä en keksi sille, että hän yhtäkkiä otti omiin nimiinsä esityksen, jota vain demarit intoutuivat kannattamaan.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Saa nähdä laittavatko "iloiset" karjalaiset uusiksi "ennätyksen", mitä tulee hallin valmistumisen viivästymiseen verrattuna alkuperäiseen aikatauluun. Hymyilin, tai no naureskelin, kun Tampereen Areenan valmistuminen siirtyi ja siirtyi, niin että se valmistui loppujen lopuksi "vain" 8 ja puoli vuotta myöhässä (alkuperäisen aikataulun mukaan, kun sen piti kaiketi valmistua vuoden 2013 MM-kisoihin).

En nyt löytänyt äkkiseltään sitä tietoa, milloin SaiPan piti aloittaa pelit uudessa uljaassa areenassa, sen ihan alkuperäisen suunnitelman mukaan, mutta muistelisin, että se ajankohta olisi ollut syksy 2024 tai 2025. Nyt sitten syksyllä 2024 kuitenkin vielä arvotaan ja "fundeerataan" vahvasti, mihin koko halli pitäisi edes pystyttää ja vaikka se päätös paikasta tulisikin ensi elokuussa (kuka ihan vilpittömästi muuten uskoo edes tähän?), niin valmistumiseen kaikkine valituksineen, joita varmasti tulee riittämään, paikasta riippumatta, menee vielä useampi vuosi ja en millään usko, että edes vuoden 2030 pyörähtäessä käyntiin, SaiPa pelaisi uudessa hallissa.

Todennäköisempää kuin uuden hallin valmistuminen joskus vuonna 20xx, on, että koko SaiPan Liigaorganisaatiota tai jopa edustusjoukkuetta ei enää silloin (hallin valmistuessa) ole olemassa, vaan kaupungin lippulaivana porhaltaa PePo HC.
 
Viimeksi muokattu:

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS

Varmaan vihamielisten voimien provokaatio ja köyhien veronmaksajien harhautus moinen kuvamanipulaatio. Vaikka torilla ei juuri nyt ole asiakkaita, niin ei se sitä tarkoita, ettei niitä olisi koskaan.

Vähän kyllä naurahdin kun tuossa @Derrick linkkaamassa kaupungin tekemässä kauppatori -dokkarissakin kerrotaan "Erityisen suosittu paikka kesällä" ja sitten kaksi kalvoa myöhemmin on ilmakuva, joka on otettu vihreyden perusteella keskellä kesää ja varjojen perusteella keskipäivällä, mutta kuvassa ei näy ristin sielua. :D
 
Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaiPen reippaat pojat
Totaalinen repeäminen tänään julkastulle elinvoimajohtajan viran hakuilmoitukselle. Eikö mikään laki kiellä, ettei noin pahasti saisi valehdella, ainakaan virallisessa hakuilmoituksessa?
 
Liitteet

  • elinvoimajohtaja.png
    elinvoimajohtaja.png
    731,4 KB · kertaa luettu: 275

Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Totaalinen repeäminen tänään julkastulle elinvoimajohtajan viran hakuilmoitukselle. Eikö mikään laki kiellä, ettei noin pahasti saisi valehdella, ainakaan virallisessa hakuilmoituksessa?
Herranjumala tää on törkeää kusetusta! Niinku siis oikeasti... No toki rehellisenä versiona siitä olis pahuksen vaikeaa saada houkuttelevaa.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Totaalinen repeäminen tänään julkastulle elinvoimajohtajan viran hakuilmoitukselle. Eikö mikään laki kiellä, ettei noin pahasti saisi valehdella, ainakaan virallisessa hakuilmoituksessa?
Eikö tähän Ding Ma valittu vastikää? Hänkin tajusi, kuinka perseestä ollaankaan ja lähtee pois?
 
Suosikkijoukkue
Liigan Häpeäpilkku
Tähän pitää nyt vielä muistutella sellaisesta faktasta, että E-Karjalan väestön ikärakenne on koko valtakuntaan verraten kärkipäätä ikääntyneiden osuudessa väestörakenteesta.
Eli kärjistäen voisi ajatella joko, että eihän täällä mihinkään areenaan kannata suinkaan investoida, vaan samalla rahalla rakentaa senioreiden asuntoja ja palveluja.
Tai päinvastoin, että nyt tulee tehdä juuri sellaisia ratkaisuja, joilla houkutellaan nuorta porukkaa rakentamaan oma elämä ja tulevaisuus Etelä-Karjalaan.
Tuollainen areena, ei mihinkään syrjään (eikä mielestäni edes mihinkään välimallin ratkaisuna keskustan johonkin liepeille), vaan kaupungin sykkivän sydämen ytimeen rakennettuna on vahva signaali tahtotilasta kehittää tätä kaupunkia ja maakuntaa houkuttelevaksi ja elinvoimaiseksi.
 
aintg

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaiPa

Se on juuri näin. Itsellä täysin samat ajatukset: joko tehdään rohkeasti ytimeen ja yritetään saada väkiluku kasvuun, tai valmistaudutaan hiljalleen väkiluvun laskuun ja karsitaan palveluita. Aika hyvin oli Visman Ville Kuuselakin kommentoinut Lasse Kurrosen postaukseen, että seurailee tilannetta, koska tällaisilla päätöksillä on merkitystä yritysten investointihalukkuuteen. Eli kääntäen: tarvitaan uusia asukkaita, joille on työpaikkoja ja vapaa-ajan mahdollisuuksia. Tällöin ainoa oikea ratkaisu on rakentaa areena ydinkeskustaan, ei minnekään Juvakankadulle tai Kivenkadulle.
 
Jakenos

Näinhän se on. Mitä vaihtoehtoja meillä on jäljellä ydinkeskustassa? Lappeenkatu ei menestynyt valtuustossa, toriareena ei saa enemmistöä jne. Oprin ja Weeran tontit liian pieniä. Vapaudenaukio olisi aikanaan ollut todella hyvä paikka, mutta nyt se tietenkään ei enää onnistu.

En jaksa mitenkään uskoa, että valtuusto päätyisi kannattamaan Lappeenkadun vaihtoehtoa, koska se on jo kerran torpattu.
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo

Nyt pitäisikin tehdä päätökset nopeasti torin ja kauppahallin kehittämisestä, jolloin tori siirretään kauppatorilta kaupungintalon eteen ja kauppahalli joko siihen tai marianaukiolle. Tämän jälkeen aletaan hakemaan areenalle paikkaa.
 
Kämmenrumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston

Eikös sitä hallia voi tehdä Marianaukiolle? Olis lähempänä keskustan ravintoloitakin.
Jos tuntuu ahtaalta se aukio, niin voi seurakunnalta pakkolunastaa tonttia siitä vierestä ja heivata se puulato helvettiin siitä edestä.
 
Reinhart

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Näinhän se on. Mitä vaihtoehtoja meillä on jäljellä ydinkeskustassa? Lappeenkatu ei menestynyt valtuustossa, toriareena ei saa enemmistöä jne. Oprin ja Weeran tontit liian pieniä. Vapaudenaukio olisi aikanaan ollut todella hyvä paikka, mutta nyt se tietenkään ei enää onnistu.

En jaksa mitenkään uskoa, että valtuusto päätyisi kannattamaan Lappeenkadun vaihtoehtoa, koska se on jo kerran torpattu.
Vaihtoehtoja ei taida ihan keskustassa juurikaan olla. Ne vaihtoehdot johon on viitattu joita selvitettäneen ovat Juvakan- ja Kivenkadun suunnat. Sitten jää vielä käsittääkseni jäljelle: Opintie (varikkoalue), Armilan sairaalan alue, Harapainen ... eli ei tuossa montaa ole selvittäväksi selvitettyjen Kauppatorin/Lappeenkadun lisäksi. Niin ja kyllähän noitakin kaikkia on selvitetty mutta aiemmin päädyttiin esittämään Lappeenkatua.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös