Ongelmaksi näissä jaksoissa tosiaan nousi hieman se, että jutut toistivat itseään. Puhtaat paperit saavat minulta nopeasti mietittynä ainakin Elämää juoksuhaudoissa, Aimo Nivaska, Verotarkastaja, Naapurin runoilijapoika, futikseen liittyvät jutut (entäs MyPa ja Zidedine Gintonic etc), Apinan koijaus, Venäläiset tokaisut, Speedy ja Saku, Autokaupassa oman Volvonsa ostanut mies, Perintöä odotellessa, Normi päivä sekä Kari ja Karvattomat.
Tason vaihtelua oli joidenkin juttujen välillä ihan liikaa. Esimerkiksi Kokkinurkka olisi mielestäni saanut jatkaa studio-ohjelmana. Lääkärinurkka ja Taikanurkka olivat varsin heikkoja. Sylkypullat olivat kenties totaalisimman repeämisen aiheuttanut ohjelma.
Toistoa tuli melkoisesti, mutta ainakin Kylien kaupan ja Hjuvan fliiksen kohdalla itselläni kävi niin, että ne nimenomaan alkoivat olemaan parempia loppua kohden. Sen sijaan Häilis ja Bilettäjä, sekä Rihmakallo olivat loppua kohden täysin surkeita. Samaten amerikkalainen ja "Kylä se tykkäs" -tokaisut olisi voinut jättää yhteen kertaan. Se ei antanut sen jälkeen enää mitään. Ruususen perhe ei toistanut, mutta ei kyllä iskenyt alkuunkaan.
Kokonaisuutena Kummeliasteikolla keskinkertaista huumoria, mutta Kummelitaso nyt on hieman normaalia korkeampi. Eiköhän tuotakin videota kuitenkin tule useampi kerta kelattua edes takaisin.