Uuden hallituksen uudet kujeet

  • 1 101 793
  • 2 463

Marian

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keravan Shakers
Voisikohan joku toimituksen syväkurkku tulla nyt kertomaan miksei viime viikolla tiedotettukaan uusista omistusjärjestelyistä!?
Saamanne tiedot eivät näköjään aivan pitäneet paikkaansa, joten olisi asiallista tulla kertomaan,miksi julkistus on viivästynyt...
 
vilho

Jäsen
Ehkä se piti paikkaansa, mutta muut järjestelyt halutaan hoitaa vielä kuntoon ennen kuin asian kanssa tullaan ulos. Luulisi lähteen olevan kuitenkin aika luotettava ja tiedon tulleen melko ytimestä, että tuollaista voi ulos tuutata. En mä tiedä.

Ollaan hiljaa niin saadaan kalaa ja mennään hakemaan skumppapullo pitkäripasesta, jos meidän oma The Tiedote joskus tulee.
 
RedWing91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Red Wings
Kyllä se sieltä tulee, ainakin usko (ei Eevertti) on kova! Tuleva Herra Omistajahan sanoi mediallekin, että "soitelkaa ens kuussa." Tulkitsen asian niin, että Ilveksellä on koko ajan ollut aikataulu julkistuksen kanssa ja Jatkoajan ilmoittama "ennen juhannusta" -ennustus ei sattunut osumaan, vaikka omistaja onkin jo tiedossa.
 
Viimeksi muokattu:

Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Niin kauan kun asiasta ei tiedoteta, leijuu ratkaisun yllä täydellinen epävarmuus.

Toivon toki, että kaupat toteutuvat, mutta eihän tuo venyminen hyvältä näytä.

Minusta millään turhaalla otimismin lietsonnalla ei ole reaalista katetta. Ja vielä vähemmän nettihiljaisuuden ylläpitäminen auttaa asian suhteen millään tavoin.

Sieltä voi tulla toki kuhaa, mutta toistaiseksi ei ole näkynyt varmuutta edes ruotosista särjistä.
 
Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tässähän on havaittavissa uusien omistajien loistava taktinen oivallus. Kun on selvää, että kausikorttimyynti kääntyy hurjaan nousuun heti omistajanvaihdoksen vahvistuttua, niin se tehdään vasta heinäkuun puolella, jolloin korteista joutuu maksamaan täyden hinnan.
 
Paatelainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves

hah, voi kun olisit oikeassa. Luotan kyllä nyt, että asiat järjestyvät kesän aikana.
 
Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Heinäkuun toinen viikko alkoi.

Omistusjärjestelyitä ei ole saatu vielä(kään) päätökseen. Varmasti helpottaisi toimistolla työntekoa ja palkanmaksua, jos yhteistyökumppanit saisivat takeet Vinnien ja co:n lähdöstä. Kausikorttimyyntikin saattaisi vilkastua...

Ja ennen kaikkea Ilveksen kannattajat voisivat rauhoittua kesän viettoon...

Viime aikoina ei ole näkynyt edes särkiä(kään), vaikka ollaan oltu kuinka hiljaa...
 
kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Ja ennen kaikkea Ilveksen kannattajat voisivat rauhoittua kesän viettoon...

Viime aikoina ei ole näkynyt edes särkiä(kään), vaikka ollaan oltu kuinka hiljaa...

Näinpä. Pitsiturnaukseen alle kuukausi matkaa, eikä mitään ole kuulunut.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Hätäisimmät ovat samppakaljansa juoneet jo aikapäiviä sitten, mutta vieläkään ei asiasta tule valmista. Naapuri täällä kyselee kärsimättömänä, eikö mitään tietoa asiasta todellakaan ole? Ja mitä motiiveihini tulee, olen enemmän kuin tyytyväinen, jos Ilves vihdoinkin saisi asiansa, edes omistusjärjestelynsä kuntoon. Vaikeaa näyttää olevan.

Melkein tekisi mieleni sanoa, että paras rantaruotsalainen on kuollut rantaruotsalainen, mutta en sitä ääneen sano. Enkä varsinkaan tarkoita.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Piti vielä jatkamani, että älkää nyt mitään Baranohvin poikaa hakeko omistajaksi. Liiga ei tarvitse Jokereita, liiga ja kansa tarvitsee Ilveksen. Minä tarvitsen Ilveksen!!!!!
 
Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Voiskohan Tuukka Rask ostaa jonkun järkevän siivun Ilveksestä? Miehellähän on tulevina vuosina louvoa aika mukavasti. Tämä tuli suunnilleen ekana mieleen, kun luin Raskin jättisopimuksesta.
 
Porttivahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maalivahdit
Hätäisimmät ovat samppakaljansa juoneet jo aikapäiviä sitten, mutta vieläkään ei asiasta tule valmista. Naapuri täällä kyselee kärsimättömänä, eikö mitään tietoa asiasta todellakaan ole? Ja mitä motiiveihini tulee, olen enemmän kuin tyytyväinen, jos Ilves vihdoinkin saisi asiansa, edes omistusjärjestelynsä kuntoon. Vaikeaa näyttää olevan.

Melkein tekisi mieleni sanoa, että paras rantaruotsalainen on kuollut rantaruotsalainen, mutta en sitä ääneen sano. Enkä varsinkaan tarkoita.

Eiköhän jokainen aikuinen tapparafani toivo samaa. Ei voi sanoa vilpittömästi, kun muistelee sitä mahtavaa fiilistä kun 2001 niistettiin Ilves välierissä pronssipeleihin ;) Sitähän tässä toivotaan, että suuret voitot pääsee kokemaan Ilvestä vastaan.

Onko kellään tietoa eteneekö asia kulisseissa, onko Vinnie taas muuttanut mieltään vai mikä tässä on? Toki tiedotuksellisesti on ymmärrettävää jos Jokerikohu siirtää julkaisua, kai nyt omistajanvaihdos ja parempi tulevaisuus halutaan valtakunnan ykkös(urheilu-)uutiseksi.

Vaikka sanotaan nyt tämäkin. Ilveksen menestyessä ja Tapparan kontatessa noin vuonna 98 eräs ilvesfani vittuili että Ilves tulee aina olemaan parempi, koska Manngard on niin rikas että voi tehdä mitä vaan. Vitutti silloin noin kymmenkesäisenä, nyt kun tietää että todellakin "mitä vaan", niin hymyilyttää.

Jos Manngardista ei päästä eroon nytkään, olisi ehkä syytä pohtia joukkorahoitusta. Veikkaan, että Tampereelta löytyy ihmisiä jotka voivat kolmesta viisinumeroisiin summiin pistää osakeyhtiöön joka lunastaa Vinnieltä osakkeet ja velkakirjat. Tämä ihan riippumatta siitä löytyykö rinnasta kirves vai korvista tupsut. Sama varmasti muualtakin, en ihan nopeasti keksi mikä liigajoukkue, tai sen fanit, pitää siitä että Ilves on vegetatiivisessa tilassa oleva vakiokarsija. Järjestelykin on helppoa, puuhamiehet sopivat Manngardin kanssa option joka oikeuttaa ostamaan osakkeet tiettyyn hintaan. Sitten perustetaan Oy, johon kerätään jääkiekosta kiinnostuneita osakkaita hintaan 1 osake = 100 euroa. Jos rahoitus epäonnistuu, yritys lakkautetaan ja varat palautetaan sijoittajille, ei siis vahinkoa. Jos taas rahoitus saadaan kerättyä, käytetään optio ja tadaa. Setä on poissa ja Ilveksen pääomistaja on Tampelaisen kiekkoilun tuki Oy joka lakkautetaan, jolloin omistus (Ilveksen osakkeet) jaetaan osakkaiden kesken ja ylijäävät rahat lahjoitetaan vaikkapa lastenklinikoiden kummeille. Veikkaan, etten olisi ihan ainoa joka tällaisessa tilanteessa mielellään omistaisi siivun Ilvestä. Ongelma on vaan kulut (arv. n. 30-60k aikajänteestä riippuen), mutta olettaisin tällaisen pelastusoperaation markkinoinnin saavan hieman apua medialta, somesta puhumattakaan. Yritys myös vaatisi hallitukseen ja toimitusjohtajaksi ihmisiä tasoa Lumme, Helminen ja Tammi, jotta siihen oikeasti luotettaisiin. Sijoitusasiakirjoihin vielä mainita että valtuuttaa em. henkilöt edustamaan itseään yhtiökokouksessa niin kauan kuin kenellekään ei makseta palkkaa eikä rahoja käytetä muuhun kuin Manngardin osakkeiden ostamiseen. Sijoitus voisi tuottaa omansa takaisin ehkä kymmenessä vuodessa, mutta tuskin tuohon kukaan dollarinkuvat silmissä sijoittaisikaan. Mikäpä olisikaan parempi kuin joukkue, jolla olisi parituhatta fania omistajinaan. Veikkaan myös, että kaltaiseni ulkopuoliset irtautuisivat mielellään operaation valmistuttua samaan hintaan kuin millä osakkeet ostivat.

Jos tuo startattaisiin nyt, ja keräysvaiheen rahoitus (tuli se sitten merkintäpalkkioina, esim. 1% summasta, tai muuta kautta, vaatii myyntiorganisaation joka taas vaatii palkan ettei nälkä ala kurnia) olisi kunnossa, omistaja voisi vaihtua viimeistään ensi kesänä. Olisin varmaan jopa tarpeeksi hullu lähteäkseni asiamieheksi (=myyjäksi) tällaiseen :D
 
Noma

Jäsen
Tuollainen "joukko-ostos" on jo toteutettu. Share Ilves ry sai kerättyä ensimmäiseen vaiheeseen 17 500 euroa. Ei sillä vielä kuuhun menty.
 
Porttivahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maalivahdit
Tuollainen "joukko-ostos" on jo toteutettu. Share Ilves ry sai kerättyä ensimmäiseen vaiheeseen 17 500 euroa. Ei sillä vielä kuuhun menty.

Ongelmahan tuossa RY:ssä on se, ettei omiaan voi saada pois. Kaikki sijoitetut rahat siis menevät, jolloin potentiaalisten sijoittajien määrä putoaa. Osakeyhtiöpohjaisessa mallissa jokainen saisi helpommin mahdollisuuden realisoida se oma omistusosuus, jolloin kynnys lähteä mukaan olisi pienempi. Jokaisellehan on selvää, että hyödykkeen ostaminen on helpompaa kuin rahan lahjoittaminen varmuudella ettei näe sitä enää koskaan. Riippumatta siitä onko näillä tavoitteena sama lopputulos. Varmasti sinullekin olisi pienempi kynnys ostaa Ilveksen osakkeita 500 eurolla*, jolloin voisit myöhemmin myydä osakkeesi tehden joko voittoa tai tappiota.

Tuskin tuota on ihan kamalasti myytykään? Malli kun on tukea Ilvestä ja taata faneille vaikutuskanava. Siksi se ei sovi kaikille, esimerkiksi mulle. En nyt varsinaisesti halua tukea Ilvestä, ja vielä vähemmän haluan vaikuttaa toimintaan. Asia kun ei todellakaan minulle kuulu. Voisin sijoitusmielessä olla pelastamassa Ilvestä (siihen on rahaa, juuri ostin Talvivaaraa joka tuskin tuottaa edes 10% voittoa), mutta pelkkä rahan lahjoittaminen ei ole vaihtoehto (koska mulla ei sitä ole ylimääräistä).

Merkittävin ero taas on siinä että Share Ilves osallistui osakeantiin, joukkorahoituksella tarkoitus olisi suoraan poistaa Manngard.

Eroja on siis paljon, mutta tuo nyt oli lomalaisen tajunnanvirtaa.

* rahasumma esimerkinomainen
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
lomalaisen tajunnanvirtaa.

sitä

"minulla on niin paljon rahaa, että ostaisin vaikka puo li maapalloa"

"vaan kun min en myy"

JOS tietää vähänkään taustaa, niin ymmärtää, että tuolla tavalla Vinnie ei lähde ikinä. Pitää olla "Ilves henkinen" ostaja.. siis Vinnien mielestä "The biggest Ilves fan" on vainoharhainen ja lakeijoidensa ympäröimänä täysin ulkona sitä, mikä on maailmain tila*.

tämänKIN ketjun lukemalla asia selviäisi...

*-ttu joo, iin, kyllä tajuaakin Jösse etc, se miksi asiat on iin vaikeita onkin se pelottavin osio tässä kuviossa…
 
Porttivahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maalivahdit
JOS tietää vähänkään taustaa, niin ymmärtää, että tuolla tavalla Vinnie ei lähde ikinä. Pitää olla "Ilves henkinen" ostaja.. siis Vinnien mielestä "The biggest Ilves fan" on vainoharhainen ja lakeijoidensa ympäröimänä täysin ulkona sitä, mikä on maailmain tila*.

Jep, siksi ostajan johdossa pitää olla vähintään yksi paita katosta. Jos kukaan ei omista tämän jälkeen yli 2% Ilveksestä, lienee aivan se ja sama vaikka siellä olisi Tamhockey Oy mukana.

Siksi myös optio, sitä kun Vinnie ei yksipuolisesti voi perua. Ei taida olla ihan yksi kerta kun kauppa on ollut allekirjoitusta vaille valmis, ja mieli muuttuu. Ei pääse myöskään rajoittamaan tulevia osakkaita. Jos optioon saisi nimen, homma olisi enää rahasta kiinni.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Ei pääse myöskään rajoittamaan tulevia osakkaita. Jos optioon saisi nimen, homma olisi enää rahasta kiinni.

Nämä asiathan on jo ratkaistu, kun Hallituksella on oikeus suunnattuun osakeantiin, ja yhtiöjärjestyksessä muiden osakkaiden etuosto-oikeus siirrettiin vasta yrityksen oman etuostoikeuden jälkeen.

Eli noista ongelmista ei ole kyse. On kyse siitä erikoisesta Liiga-Ilves ry.lle taseen ulkopuolella olevasta kummallisesta 0 - 1,2 miljoonan vastuusta, joka viime syksyllä ilmoitettiin olevan nyt 760 000. Miten ja mistä tää luku tulee, ei ole kukaan pystynyt kenellekään selittämään.

Veikkaan että vain Vinnie, Jösse ja Ekku tietää. Sillä eivät olleet kertoneet edes Honkalehdolle aikoinaan, päätellen siitä, että Honkalehto höpötteli useaan otteeseen että kyse on Liigalisenssivelasta, jonka maksamisen jälkeen on joukkueeseen laitaa 233 000 enemmän rahaa... mutta siis tätä velkaa ei ole kuitenkaan koskaan maksettu vaan se ulkopuolisen silmissä on mielivaltainen 0 - 1,2 miljoonaa.*

JOS asia ei ole tosta kiinni, niin sitten ollaan kylä mysteerioiden äärellä, sillä Hallituksella on yhtiökokouksen (eli Vinnien) siunaus suunnattuun antiin. Toki reaalimaalimassa olaan, ja Vinnie taatusti vaikuttaa siihen, kenelle anti suunnataan (aivan kuten vaikuttaisi sun sekanaariossa), mutta lakiteknisesti siis ongelmia joista olet huolissasi, ei pitäsi olla.

* (Liiga-Ilves ry:lle maksetaan a-junnujen ylläpidosta tms. mutta mistä se velka on muodostunut ja miksi sitä ei olekaan maksettu kymmenen viimevuoden aikana, kuten höpötettiin pitkään? Ja miten sitten Honkalehto, Mangard, Jääskeläinen ja Lagerstam maksoivat 230 000 vuodessa Ilves-Hockey Oy:n varoja Liiga Ilves ry:lle jonka hallituksen he itse muodostivat? Istuivat siis sek OY:n että ry.n hallituksessa ja siirtelivät rahoja näiden välillä. Kuulostaa aika isolta jääviysongelmalta maksaa OY:stä rahaa itse hallinnoimalleen ry:lle, ainakin muiden osakkaiden eturistiriita on ilmeinen.)
 
puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Nämä asiathan on jo ratkaistu, kun Hallituksella on oikeus suunnattuun osakeantiin, ja yhtiöjärjestyksessä muiden osakkaiden etuosto-oikeus siirrettiin vasta yrityksen oman etuostoikeuden jälkeen.

Eli noista ongelmista ei ole kyse. On kyse siitä erikoisesta Liiga-Ilves ry.lle taseen ulkopuolella olevasta kummallisesta 0 - 1,2 miljoonan vastuusta, joka viime syksyllä ilmoitettiin olevan nyt 760 000. Miten ja mistä tää luku tulee, ei ole kukaan pystynyt kenellekään selittämään.

Veikkaan että vain Vinnie, Jösse ja Ekku tietää. Sillä eivät olleet kertoneet edes Honkalehdolle aikoinaan, päätellen siitä, että Honkalehto höpötteli useaan otteeseen että kyse on Liigalisenssivelasta, jonka maksamisen jälkeen on joukkueeseen laitaa 233 000 enemmän rahaa... mutta siis tätä velkaa ei ole kuitenkaan koskaan maksettu vaan se ulkopuolisen silmissä on mielivaltainen 0 - 1,2 miljoonaa.*

Asiasta en mitään tanakkaa faktaa tiedä, mutta voisikohan olla kyse siitä, että Ilves Hockey Oy on vastuussa Liiga Ilves ry:n veloista, joita on esim. tämän mainitsemasi summan verran vaikkapa sitten Mangardille, Jääskeläiselle tai joillekin muille tahoille?
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Asiasta en mitään tanakkaa faktaa tiedä, mutta voisikohan olla kyse siitä, että Ilves Hockey Oy on vastuussa Liiga Ilves ry:n veloista, joita on esim. tämän mainitsemasi summan verran vaikkapa sitten Mangardille, Jääskeläiselle tai joillekin muille tahoille?

Kukaan ei tunnu tietävän. Ja miksi summa on 0 - 1,2 miljoonaa? Miten se määrittyy paljonko se on, nolla vai reilu milli? Jos "alkuperäsen" tarnan mukainen liigaosakevelka pitää paikkansa, niin sehän on jo maksettu (ainakin Honkalehdon mukaan), joten miten sitä viime syksynä oli jossain vaiheessa760k ja yhdessä tiedotteessa Vinnie "antoi anteeksi" koko vastuun, jos hänen osuutensa puoliintuu. Vinnie antaa omalle yritykselleen anteeksi vastuun, joka yrityksellä on ry:lle . . . tus ny Jösse itte selittään tää...
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Taas kertoilee tuo naauprin foorumi, että Sjöblomille on myyty enemmistö. Toinen taas sanoi, että huomenna on tiedotettavaa.
 
kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Taas kertoilee tuo naauprin foorumi, että Sjöblomille on myyty enemmistö. Toinen taas sanoi, että huomenna on tiedotettavaa.

Hmm, hienoahan se olisi, jos jotain kerrottavaa on mutta en kyllä enää suostu pidättelemään hengitystä. Odottavan aika on pitkä.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Taas kertoilee tuo naauprin foorumi, että Sjöblomille on myyty enemmistö. Toinen taas sanoi, että huomenna on tiedotettavaa.

Mielenkiintoista, mistä mies mahtaa olla rahat kerännyt? Kun jossain vaiheessa korviini kuului että jopa pankkien kanssa oli käyty keskusteluja rahavajeen täytöstä.

Ja jos pankkilainalla Ilvestä lähtee ostamaan niin on isommin sekaisin
 
Itse olen käsittänyt, että tämä viive johtunut siitä, että Sjöblom ei ole saanut realisoitua jotakin yrityskauppaa, mistä johtuen likvidit varannot eivät ole sitten riittäneet maksuun Manngårdille.

Eilen tuli useammastakin lähteestä juttua, että tiedote voisi tulla tällä viikolla. Jussi Pesonen twiittasi hetki sitten, että kello kymmeneltä on seuran tiedotustilaisuus pelaajille. Näinköhän se nyt viimeinkin...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös