Urut, kissat ja avaruuspoika – TPS:n ottelutapahtuma

  • 1 318 498
  • 6 498

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Powell kirjoitti:
Omasta mielestäni tunnelman palaamisesta on turha puhua.
Niin, en mä sanonutkaan että tunnelma on palannut, totesin vain että eteenpäin on menty siitä kun viimeksi itse olin kotipelissä paikan päällä. Sissiryhmän lisäksi kannustaa jo joku muukin, ja se jos mikä on kehitystä. Pienin askelin eteenpäin tässäkin asiassa.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Vanha Len kirjoitti:
Negatiivista palautetta annetaan hyvinkin hanakkaasti mutta minusta pitää huomata myös joskus mukavia juttuja...ja niitäkin voi tuoda esille.

Ehdottomasti. Hyvä hetki eilen jatkoajan lopussa, kiitokset edes siitä. Muuten oli hiljaista ja kännykät oli äänettömällä ettei mitään häiritsevää tapahtuisi.
 

FlyingFinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + muut turkulaiset
Kirjoitin tuonne otteluketjuun jo yleisön heräämisestä, mutta laitetaan jotakin tännekin.

Eilisestä TPS-Jokerit - pelistä on kyllä mielestäni turha puhua hautajaisina. Nykyisen tunnelman vertaaminen 5-6 vuoden takaisiin kultakausiin tuntuu merkilliseltä, jotenkin sama kuin vertaisi Turkuhallia Nordikseen. Nykytilanteessa vuosituhannen vaihteen yleisömäärät, joukkueen esitykset ja sitä kautta tunnelma ovat täyttä utopiaa, kehitystä pitäisi mielestäni tarkastella pikemminkin parin-kolmen viime kauden ajanjaksolla. Olen missannut 2-3 kotiottelua parin viime kauden aikana, enkä muista yleisön kovin montaa kertaa tulleen niin hyvin mukaan kuin eilen jatkoajan lopulla.

Minä tiedän kyllä kuinka hiljainen Turkuhalli voi pahimmillaan olla, ja sen ovat varmasti monet kirjoittajat täälläkin monta kertaa kokeneet. Vaikka pelissä ja kannustuksessa aina suvantovaiheita tuleekin, niin eilisen ottelun vertaaminen tavanomaiseen jyppipeliin on vain turhaa pessimismiä. Eilen ei tapahtunut mitään vallankumouksellista, mutta tyytyväinen voi silti olla. Se lienee kuitenkin vielä sallittua täällä TPS-osiossakin? ;)

Eteenpäin on nitkahdettu, lauantaina sitten uudestaan.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Tunnelma nousee sitä mukaan mukaa kuin hallin yleisömäärät nousevat. Toisaalta ei ole realistista olettaa Suomessa Turkuhallin mittakaavassa saisi sellaista, että koko halli vetää mukana, kuin lyhyitä pätkiä. Ihan hyvin, porukka lähtee ylivoimapöyrityksissä etc mukaan taputuksiin nykyään. Paljon sen enempää ei voi edes normaalissa matsissa vaatia.

Nordiksen hypetys on samaa tasoa 80-luvun Neuvostoliiton hypetys. Viimeperjantaina ainut IFK:n kannatus, joka toiselle puolelle hallia kuulu oli ryhmä ala-aste ikäisiä tyttöjä, jotka kirkuivat ifk:ta. Hallin keskiosissakin olleilta tuli viestiä, että TPS:n chantit oli hallitsevia. Nyt pitää ottaa huomioon, että SR oli liikkellä noin 30 jannun kanssa, joten realismia kehiin.

Jos tunnelmaa halutaan muuallakin kuin ratkaisevissa pleijareissa, niin parista esimerkistä voi miettiä miten sitä sitä tunnelmaa halliin voi tehdä. Elyseen kokoisessa hallissa ei ole mahdollista käyttää samoja metodeja, joita esim. pienemmissä halleissa on, vaan pitää tarkastella enemmän saman koko luokan areenoja.

Esimerkit koriksesta, joissa näkee fan o meter ja valotaulufanituksen eron kannatusporukkatoimintaan:
USA
http://www.youtube.com/watch?v=LSSJx_pqEz4
Eurooppa
http://www.youtube.com/watch?v=u0rMe2Vyb9E
 

Kaiser Soze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rontti's potatoes, whiners and wankers
Jaakko kirjoitti:
Hallin keskiosissakin olleilta tuli viestiä, että TPS:n chantit oli hallitsevia.


Jaa että siellä oli sellaisiakin paikalla? E5:seen ei kyllä huomattu yhtään mitään. HIFK-kannustus kyllä kuului varsin näyttävästi paikkapaikoin.
 

Anders

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jaakko kirjoitti:
Viimeperjantaina ainut IFK:n kannatus, joka toiselle puolelle hallia kuulu oli ryhmä ala-aste ikäisiä tyttöjä, jotka kirkuivat ifk:ta. Hallin keskiosissakin olleilta tuli viestiä, että TPS:n chantit oli hallitsevia.
Kaiser Soze kirjoitti:
Jaa että siellä oli sellaisiakin paikalla? E5:seen ei kyllä huomattu yhtään mitään. HIFK-kannustus kyllä kuului varsin näyttävästi paikkapaikoin.
Riippuu missä istuu, itsellä A2 oli katsomo ja sinne kuului Sissiryhmä oikein hyvin. HIFK:n B2(?) ja Stadin Kingit(?) eivät kuuluneet ollenkaan, olivatko edes paikalla?

Lokakuussa Turussa taas oli toisinpäin, HIFK:n megamatkalaisten kannustus kuului paremmin kuin Sissiryhmän.
 

kosh

Jäsen
Suosikkijoukkue
F2- sekä O-katsomo
Anders kirjoitti:
Lokakuussa Turussa taas oli toisinpäin, HIFK:n megamatkalaisten kannustus kuului paremmin kuin Sissiryhmän.
Ja tämäkin taas riippuu (kuulemma) siitä missä istui.
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Kaiser Soze kirjoitti:
E5:seen ei kyllä huomattu yhtään mitään.
Itse mouhosin E4:ssa siihen malliin, että saan kuulemma olla tyytyväinen, että on nenä vielä paikallaan. Varsin onnistunut reissu siis.
 

Kaiser Soze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rontti's potatoes, whiners and wankers
AnaMasa kirjoitti:
Itse mouhosin E4:ssa siihen malliin, että saan kuulemma olla tyytyväinen, että on nenä vielä paikallaan. Varsin onnistunut reissu siis.

Muah. Mahdoitko olla osana sitä possea, joka parkkipaikalla pienestä punaisesta pikkusportista soittivat hunajataa täysillä ja lauloivat kurkku suorana? :D
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Eri porukkaa oltiin. Niin se tuntuu kyllä menevän, että hallista riippumatta suurin osa peruskannattajista on omaa ääntään häpeäviä paskahousuja ja fäniporukat erottuvat sitten ihan lukumäärän perusteella. Sitten on meitä paskapäitä, jotka ei aina itsekään tiedä mitä suusta pääsee ennen kuin sen kuulee.
 

cheli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tänään oli kyllä hieno tunnelma turkuhallissa. Oli aika hienoa kun ekassa erässä sandman jäi kahden huutosakin alle piiloon ja muutenkin ei haitannut vaikka ässien huudot hieman kovammin kuului, loistava tunnelma. Tietenkin TPS:n täydellinen dominointi auttoi asiaa paljon, että oma fiilis oli korkealla ja ässien fanitus tippui jonkin verran. Kaljaakin sai ilman hirveitä jonoja, lisää tälläisiä pelejä... Tuollaisella viihdepaketilla ja maalimässäilyllä luulis pelien kiinnostavan enemmänkin kuin n. 5500 turkulaista (6500 yleisöstä varmaan lähes 1000 porilaista).
 

tamme

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
cheli kirjoitti:
Tänään oli kyllä hieno tunnelma turkuhallissa. Oli aika hienoa kun ekassa erässä sandman jäi kahden huutosakin alle piiloon ja muutenkin ei haitannut vaikka ässien huudot hieman kovammin kuului, loistava tunnelma. Tietenkin TPS:n täydellinen dominointi auttoi asiaa paljon, että oma fiilis oli korkealla ja ässien fanitus tippui jonkin verran. Kaljaakin sai ilman hirveitä jonoja, lisää tälläisiä pelejä... Tuollaisella viihdepaketilla ja maalimässäilyllä luulis pelien kiinnostavan enemmänkin kuin n. 5500 turkulaista (6500 yleisöstä varmaan lähes 1000 porilaista).

Samoja ajatuksia pelistä. Hienosti sissiryhmä laittoi vastaan suurelle ässälaumalle! Propsit myös tepsin todella intensiivisestä pelistä.
 

frankeeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
takavuosien TPS, toivottavasti myös tulevaisuuden
cheli kirjoitti:
Tänään oli kyllä hieno tunnelma turkuhallissa. Kaljaakin sai ilman hirveitä jonoja, lisää tälläisiä pelejä... Tuollaisella viihdepaketilla ja maalimässäilyllä luulis pelien kiinnostavan enemmänkin kuin n. 5500 turkulaista (6500 yleisöstä varmaan lähes 1000 porilaista).

Tästä se voisi lähteä ja ennen kaikkea Suomisten ym. kasvattien suorituksista. Ei juurikaan mistään muusta.
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Kyllä katsojamäärät..

... ovat hienoisessa nousussa johtuen juuri joukkueen parantuneista otteista. Yleisö tulee viiveellä parantuneisiin otteisiin nähden, joten notkahduksia ei saisi tulla esityksiin. Peli kun paranee/pysyy hyvänä -> yleisöä tulee kyllä.

Ja mitä enemmän omat kasvatit, joita TPS:ssä on mukavan reilusti nykyään, ovat otsikoissa positiivisessa mielessä sen parempi.
 

keppimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Plankkiapina Kunnari, FC TPS ja aktiivinen HC TPS
jtuominen kirjoitti:
Yleisö tulee viiveellä parantuneisiin otteisiin nähden, joten notkahduksia ei saisi tulla esityksiin. Peli kun paranee/pysyy hyvänä -> yleisöä tulee kyllä.

Nyt on kaksi viimeistä kotiottelua olleet Tepsiltä hyvää kiekkoa. Paljon hyviä suorituksia ja vauhtia. Yleisökeskiarvo on nyt 6233. Tappara-peliin yli 7000 katsojaa, niin keskiarvo nousee yli 6300. On nämä silti aika synkkiä verrattuna...mihin vaan. Nokan toisella kaudellakin vielä päästiin lähes 7500 katsojaan.

Loppukauden hyvä tavoite on ohittaa HIFK yleisömäärässä ja ottaa "oma paikka" tilastossa takaisin.
 

Jii

Jäsen
Suosikkijoukkue
musta & valkoinen
tamme kirjoitti:
Samoja ajatuksia pelistä. Hienosti sissiryhmä laittoi vastaan suurelle ässälaumalle! Propsit myös tepsin todella intensiivisestä pelistä.

Varsinkin se Mikä v***n Porin Ässät? Teille nauraa koko Suomi sai hyvät naurut yleisössä.

Eiköhän väkimäärä ala tuollaisilla maalimäärillä kasvamaan.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Jii kirjoitti:
Varsinkin se Mikä v***n Porin Ässät? Teille nauraa koko Suomi sai hyvät naurut yleisössä.

Eiköhän väkimäärä ala tuollaisilla maalimäärillä kasvamaan.

TPS:n gooni Seppo "Chicago sportsfan" Sutela oli kuulemma käynyt kiittelemässä Sissiryhmää pelin jälkeen, kuten pelaajat myös. Jortsua luultavasti sattui henkisesti. Hyvää settiä ja kuulemma Black Armysta saattaa tulla vaihto-oppilaita myös, jos ei muuta niin seuraavaan Ässät-peliin...
 

Anders

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pressiboxi kirjoitti:
Hyvää settiä ja kuulemma Black Armysta saattaa tulla vaihto-oppilaita myös, jos ei muuta niin seuraavaan Ässät-peliin...
Kai mukaan lähtee Firman Boysin "jäseniä"? Ei jäisi suunsoiton tasolle ja näkyisi otsikoissakin. Mahtaa muuten Black Armyn jengillä olla suu auki, kun Turkuhallin "äänimyrskyn" kuulevat. Jos siis ovat tulossa.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Pressiboxi kirjoitti:
Jortsua luultavasti sattui henkisesti.

Tää meni meikäläiseltä nyt ohi?
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Anders kirjoitti:
Kai mukaan lähtee Firman Boysin "jäseniä"? Ei jäisi suunsoiton tasolle ja näkyisi otsikoissakin. Mahtaa muuten Black Armyn jengillä olla suu auki, kun Turkuhallin "äänimyrskyn" kuulevat. Jos siis ovat tulossa.

Sellaista turkulaista ja tai muuten TPS-orjentoitunutta porukka, jotka käyvät lahden toiselle puolella katsomossa fiilistilemässä on alkanut osoittaa kiinnostusta meidän porukkaa kohtaan. Tuskimpa mitään tukholmalaisten firmojen jannuja kuitenkaan on tulossa.

Tärkeitä on kuitekin se, että kokoajan tulee uutta porukkaa, jotka ovat kiinnostuneita tulemaan mukaan. Porukka F2:ssa melkein tuplaantunut alkukaudesta, mikä tarkoittaa sitä, että jotain on oikeinkin tehty. Tosin työ on vasta alussa ja kausikin vielä nuori.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Juippi kirjoitti:
Tää meni meikäläiseltä nyt ohi?


Nevermind, huono läppä viime kaudelta. Silloinhan Midasta ahdisti henkisesti Narvanmaan parjaaminen, hänen itsensä ensin parjattua Narvanmaata julkisesti usean kuukauden ajan eri yhteyksissä. Että näin tällä kertaa.
 

Carsten

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jaakko kirjoitti:
Porukka F2:ssa melkein tuplaantunut alkukaudesta, mikä tarkoittaa sitä, että jotain on oikeinkin tehty. Tosin työ on vasta alussa ja kausikin vielä nuori.

Joku vaikutus lienee myös peliesitysten parantumisella? Mutta ei siinä mitään, hyvä meininki siellä näyttää olevan. Kliseiseti voisi sanoa, että teette "tärkeää työtä (tm)". Eiköhän porukka vain kasva kevättä kohti mentäessä muun yleisömäärän mukana.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Carsten kirjoitti:
Joku vaikutus lienee myös peliesitysten parantumisella? Mutta ei siinä mitään, hyvä meininki siellä näyttää olevan. Kliseiseti voisi sanoa, että teette "tärkeää työtä (tm)". Eiköhän porukka vain kasva kevättä kohti mentäessä muun yleisömäärän mukana.

Peliesitykset vaikuttavat lähinnä siinä, että useammat näkevät meidän toimintaa. Tosin onhan voitto peleissä hauskempi kannustaa. Eniten vaikuttaa oma tekeminen ja se, että vähitellen alkaa olla sitä porukkaa, joka on jonkin aikaa katsonut sivusta ja todennut, että noillahan oikeasti hyvä meno ja tunnelma tuolla. Väittäisi, että F2 on tunnelmaltaa kahden parhaan katsomon joukossa SM-liigassa. Sitä mitä isommaksi porukka kasvaa sen laajemmalle myös tunnelma leviää. Myös muihin katsomoihin vaikka hiljaa olisivatkin.
 

dabs

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sen vähän mitä tällä kaudella olen pelejä käynyt katsomassa, niin täytyy kyllä antaa kyllä sissiryhmälle tunnustus tuosta kannatuksesta ja möykän pitämisestä.

Ottaen vielä huomioon, että kovin iso porukka ei ole ja ääni silti kuuluu kauemmaskin.

Sitten sellainen pieni parannusehdotus noihin lauluihin, että ottakaa arsenaaliin vain nuo ns. helpoimmat laulut ja kannatukset, sillä niihin voi muukin yleisö jotenkin jossain kumman tilanteessa yhtyä. Viimeksi kun olin peliä katsomassa, niin etenkin sellainen joku monimutkainen ja alavireisen melodinen kannatuslaulu oli kyllä karmaisevaa kuultavaa. Täytyy myöntää, että jouduin kokemaan jopa pientä myötähäpeää istuessani katsomossa kärppäfani-kaverini kanssa.

Sanoista ei saanut mitään selvää ja yhteislaulu ei oikein ollut kuosissa. Sitten taas kun tuli niitä teidän helpompia lauluja, sekä kannatuksia, niin tunnelma kohosi hetkessä.

Tämä nyt oli toki vain minun subjektiivinen mielipiteeni tästä yhdestä ankeasta kannatus"laulusta".

Älkää siis ottako tätä pahalla, erittäin hyvää kannatusta muuten!
 

kosh

Jäsen
Suosikkijoukkue
F2- sekä O-katsomo
dabs kirjoitti:
Tämä nyt oli toki vain minun subjektiivinen mielipiteeni tästä yhdestä ankeasta kannatus"laulusta".

Lähinnä näissä vähemmän huudetuissa lauluissa on ongelmana ettei omakaan porukka välttämättä tiedä sanoja ja silloin se kuulostaa oikeasti kamalalta. Kiitos kuitenkin palautteesta.

T:nimim. uskon hyvinkin tietäväni mitä "biisiä" tarkoitit :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös