Mitäs mieltä palstalaiset on, että pitäisikö hallin käytävillä soittaa musiikkia ennen ottelua ja erätauoilla? Nythän hallin puollella raikaa musa, mutta ravintola-alueilla voisi olla parempikin buugi, jos siellä soisi musiikki. En mitään yökerhovoluumia kaipaa vaan sellaista, että pystyy myös mukavasti juttelemaan. Vähän draivia lisää.
Ääni tälle.
Ja palautteen/asian makuun kun pääsi:
Tuli käytyä testaamassa tuo Deli buffetti. Aiemminhan tuo oli tex mex buffet, eli tortilloita sai silloin.
Deli buffet maksoi 21€ jos oikein muistan, all-you-can-eat periaattella.
Juomat eivät kuuluneet hintaan.
Ruoka toimitteli oikein hyvin. Oli maistuvaa, eli se tärkein saavutettu.
Miinukset:
Juomaksi ruoan huuhteluun saa ostaa olutta, hanalimsan tai muuta holillista/holitonta.
Ostin oluen, jolla toki hallissa aina hyvä kate.
Pyysin kylkeen lasia vettä, mutta tämä ei käynyt ilman kortin uutta vinguttamista päätteessä. Eli kun olet jo 30€ maksanut, ei vesilasillista saanut "kaupan päälle". Pidän outona.
Lisäksi viime kaudella ruoan hintaan sai kahvin "jälkiruoaksi".
Nyt sekin oli vedetty pois ja olisi saanut maksaa lisähintaa. Minusta 21€ maksavaan buffetiin on lähes oikeus sisältää jälkiruokakahvi. Mutta ehkä tässä on sitten yhtiö laskenut saavansa voittoa, jos sen joutuu erikseen ostamaan.
Kuka tuonne ruokapaikkaan tulee yksistään juomaan kahvia, kun sitä saa jokaisesta muustakin kiskasta?
Mutta tosiaan tärkeintä oli, että ruoka oli maistuvaa, se oli lämmintä sekä sitä oli riittävästi
Ehkä tuolla tulee kerran kaudessa jatkossakin käytyä, vaikka vähän ihmetystä nuo yllä mainitut asiat aiheuttikin seurueessamme.