Mainos

Urut, kissat ja avaruuspoika – TPS:n ottelutapahtuma

  • 1 411 270
  • 6 910

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Ulkomuistista aikanaan peitettiin 327 istumapaikkaa hupuilla. Sitä en osaa sanoa paljonko siihen mahtuu. Sopu antaa sijaa varmasti.
Seisomakatsomossa voi helposti käyttää kerrointa 1.5. Yli 500 siellä on parhaimmillaan ollut kuvista laskettuna.
 
Sebbee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rohkeat maljan nostajat
Sinänsä iso ja kiinteä seisomakatsomo olisi lätkän kannalta mielenkiintoinen. Tästä löytyykin hyviä ja toimivia esimerkkejä esim. Sveitsistä, mutta... en osaa sanoa kuinka moni kuluttaja oikeasti on isoissakaan matseissa valmis pelkkää seisomapaikkaa ostamaan.

Juuri äsken toimistolla yksi vanhempi oli ostamassa lippua itselleen ja lapsilleen. Ei halunnut seisomapaikkaa, kun ei pysty varmistumaan siitä, että lapsi myös näkisi.
Ihannetilanteessa päätykatsomot pystyisi muuttamaan seisomakatsomoiksi lohkoittain. Aika nopeasti toimisto oppisi sitten arvioimaan kuinka paljon kannattaa isoissa peleissä jättää istumapaikkoja jäljelle liikevaihdon maksimoimiseksi.

Hienoa, jos päästään myymään ei-oota. Itse näkisin, että kapasiteetti on hyvä suunnitella ennemmin koko kautta miettien, kuin muutamaa mahdollista isoa ottelua varten.
Tästä olen kyllä hyvin vahvasti eri mieltä, varsinkin viime viikon uutiset lukeneena. 3,000 - 4,000 lisäkatsojaa tarkoittaa helposti yli €100k lisää liikevaihtoa.

Marraskuun keskiviikkosaipassa kaikki paikalle saapuneet tietysti istuvat, mutta hallia pitäisi pystyä muokkaamaan isoihin peleihin.
 
Pleijareissahan loppuunmyynninkin jälkeen näitä istumapaikkoja vapautuu hämmentävän kovalla tahdilla. Myöhäinen mutta ahkera F5-mies saa useimmiten vaikka koko sukunsa samaan katsomolohkoon. Onkohan tämä lippujen palautuminen myyntiin joku pleijareiden erikoisominaisuus, vai kannattaako tässä hakata F5:sta loppuviikon?

Nimimerkillä seisomalippu on jo just-in-case, mutta istumaan tekee mieli, ja sattuisi voucher-lippu lojumaan laatikossa.
 
rs2681

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Tänään ainakin jossain vaiheessa oli muutamia vapaita paikkoja ilmestynyt. Vaikea sanoa sitten millä tahdilla näitä tulee, mutta veikkaisin että onnistuu jos aktiivisesti kyttää.
 
WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Giallorossi
Pleijareissahan loppuunmyynninkin jälkeen näitä istumapaikkoja vapautuu hämmentävän kovalla tahdilla. Myöhäinen mutta ahkera F5-mies saa useimmiten vaikka koko sukunsa samaan katsomolohkoon. Onkohan tämä lippujen palautuminen myyntiin joku pleijareiden erikoisominaisuus, vai kannattaako tässä hakata F5:sta loppuviikon?

Nimimerkillä seisomalippu on jo just-in-case, mutta istumaan tekee mieli, ja sattuisi voucher-lippu lojumaan laatikossa.
Pudotuspeleissä oli ainakin harmaana mm. 6-10 penkin rykelmiä, jotka löysi kun meni lippukaupasta pudotuspelikausikorttien kautta. Eli yleensä X tuntia ennen ottelun alkua, pikkuhiljaa näitä rykelmiä, joita on myyty numeroituina pudotuspelikausikorttipaikkoina vapautettiin aina tavalliseen lippumyyntiin. Tästä johtuen olivat näitä isompia rykelmiä ja vierekkäisiä paikkoja aina, jotka tulivat esiin. Nämä ovat siis paikkoja, jotka varattu ns. ”myymättömille kausikorteille”.
 
rokokoo

Jäsen
Pleijareissahan loppuunmyynninkin jälkeen näitä istumapaikkoja vapautuu hämmentävän kovalla tahdilla. Myöhäinen mutta ahkera F5-mies saa useimmiten vaikka koko sukunsa samaan katsomolohkoon. Onkohan tämä lippujen palautuminen myyntiin joku pleijareiden erikoisominaisuus, vai kannattaako tässä hakata F5:sta loppuviikon?

Nimimerkillä seisomalippu on jo just-in-case, mutta istumaan tekee mieli, ja sattuisi voucher-lippu lojumaan laatikossa.
Pleijareissa on paljon suuriakin alustavia varauksia, jotka saa vapauttaa vasta tiettyyn aikaan jos niitä ei ole lunastettu. Yleensä osan päivä pari ennen ja viimeiset vasta pelipäivänä. Voivat olla esim Liigan yhteistyökumppanien kapasiteettiin kuuluvia.

Runkosarjassa ei ole samaa käytäntöä, eli myyntiin ei lähtökohtaisesti palaudu kun korkeintaan aivan satunnaisia paikkoja esim "normikuluttajan" tekemän varauksen noutoajan umpeuduttua
 
WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Giallorossi
12.3 on tosiaan opiskelijatapahtuma SNAPPROT ja sen takia kaljakatsomo on myyty jo ilmeisesti loppuun. Saman linkin kautta sai ostaa myös E1 lippuja. @Hokiameeba @WestCoast110
Ok, meinasin juuri tulla lisäämään, että Ilveksen pelissä Ässiä vastaan juuri tuli mainostus, että Ilves Ikuisesti järjestää vierasreissun tuohon peliin. Jossain siellä opiskelijoiden seassa sitten varmaan tämä poppoo.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Ok, meinasin juuri tulla lisäämään, että Ilveksen pelissä Ässiä vastaan juuri tuli mainostus, että Ilves Ikuisesti järjestää vierasreissun tuohon peliin. Jossain siellä opiskelijoiden seassa sitten varmaan tämä poppoo.

Ilves-fanit ja känniset opiskelijat samassa katsomossa? Mikä voisi mennä pieleen?
 
SMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Ilves-fanit ja känniset opiskelijat samassa katsomossa? Mikä voisi mennä pieleen?
Tässähän kotva sitten joku turkulainen oli kussut tuoppiin ja tarjonnut siitä huikkaa Ilveksen kannattajille. Nolo temppu juu, mutta en nyt julkisesti kehtaisi myöntää, että siihen olisi langennut. Oli varmaa kusetettu olo.
 
Mr. Tasuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palloseura, Avalanche
Tässähän kotva sitten joku turkulainen oli kussut tuoppiin ja tarjonnut siitä huikkaa Ilveksen kannattajille. Nolo temppu juu, mutta en nyt julkisesti kehtaisi myöntää, että siihen olisi langennut. Oli varmaa kusetettu olo.
Oliskohan tässä ipalainen ehkä kenties jopa saanut kirjaimellisesti kusiviikset.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse odotan innolla, jahka legendaariseen Turkuhalliin pääsee taas katsomaan Jokereiden vierasmatsia. Lämpimiä muistoja yläparvelta riittää ja muutenkin hallin arkkitehtuuri silkkaa kasariherkkua, missä ainakin itse viihdyn. Kerrassaan sääli, että halli sijaitsee Artukaisissa, mikä muodostaa omat haasteensa. Mikäli kompleksi sellaisenaan sijaitsisi Kupittaalla, kaiketi ei Turussa mitään "halliongelmaa" olisi alkuunkaan.
 
Suosikkijoukkue
TPS, Winnipeg Jets
Kerrassaan sääli, että halli sijaitsee Artukaisissa, mikä muodostaa omat haasteensa. Mikäli kompleksi sellaisenaan sijaitsisi Kupittaalla, kaiketi ei Turussa mitään "halliongelmaa" olisi alkuunkaan.
Riippuu miten määritellään halliongelma. Ei tämä sama halli Kupittaalla olisi yhtään sen enempää Supercellin poikien valttikortti elämyskeskuksensa rakentamisessa kuin Artukaisissakaan. Enkä tiedä lämmittäisikö seuraakaan enemmän että maksettaisiin Kupittaalla hallista miljoona enemmän per vuosi kuin oli suunnitelmissa sen sijaan että maksetaan se Artukaisissa. Toki nykyisen hallin tulevaisuuden käyttötarkoitusten kannalta sijainti Kupittaalla olisi varmaan edukkaampaa
 
Joo en asiantuntija pahemmin Turun kohdalla ole. Olen kuitenkin antanut ymmärtää, että ennen kaikkea sijainti on nykytilanteessa se suurin haaste. Toki Artukaisiin pääsee ihan sujuvasti niin omalla autolla, kuin julkisilla ja kävellenkin keskustasta n. puolessa tunnissa, mutta ns. keskusta-areenan edut eivät toteudu.

Sinänsä kuten jo kerroinkin, olen digannut Turkuhallista fasiliteettinä. Halli on yhtä kasaria kuin J. Karjalainen ja Mustat Lasit. Vaikka rakennusta kaiketi halutaan tekniikan osalta pitää ajan tasalla, olisiko ysärin vaihteen teemaa mahdollista kehittää vielä pidemmälle? Toki halli valmistui nimenomaisesti vuoden 1991 jääkiekon MM-kisoihin, mutta siinä missä kasarin alussa avautunut Helsingin metro on estetiikkansa puolesta kirkuvaa 1970-lukua, on Turkuhalli mielestäni huikea nostalgiatrippi kasinotalouden Suomeen. Ann Arbor likes.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Kuten olen monasti todennut, niin hallin sijainti ei ole ongelma vaan ongelmana on, ettei vieläkään yli 30 vuoden jälkeen hallin valmistumisesta ole saatu liikennefasiliteetteja hallille ja hallilta kuntoon. Tuntuu olevan ylivoimainen asia tämä, joka esimerkiksi monissa paljon suuremmissa kaupungeissa mannermaalla on ongelmista pienin.
 
Kaiketi pitkässä juoksussa raitiolinja ja samanaikaisesti alueen uudelleenkehittäminen voisi olla jonkinmoinen ratkaisu. Artukainenhan ei ole kaukana keskustasta, mutta Jyrkkälän pikkulähiötä lukuun ottamatta (+Tietty Turkuhalli ja messukeskus.) alue on melkoista landea. Turussa näyttää muutenkin olevan haasteena pyrkiä kehittämään keskustan reuna-alueita, pois lukien Kupittaa.
 
Etalon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Muistanko oikein, mutta olikohan silloin alunperin tarkoitus saada tuo pistoraide käyttöön, jolloin hallille olisi saatu useampi sata asiakasta kerrallaan. Nyt sitä on käytetty vain muutama kerta Jokerien tokereissuilla.
 
Joo... ihan mayhem lähteä pelin jälkeen hallilta kotiin. Viimeksi satoi ja parkkeerasin normaalia lähemmäksi ovea josta joutuu jonottamaan ikuisuuden ulos. Joutui olemaan 10 minuuttia autossa ennen kuin pääsin isolle tielle. Luulisi, että ruuhkille tehtäisiin jotain, mutta ei paljon ole parannusta näkynyt.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Bussiyhteyksistä ei kyllä peliin tuleminen jää kiinni. On matsibussia, on monia busseja jotka kulkevat läheltä. Parkkipaikkoja riittävästi. Varmasti on parantamista.
Onhan siellä liikenteenohjaajat pelien jälkeen, josta plussaa.

Toki esim. sataman alue, manhattanin tai patterianhaan alue kehittyvät kokoajan. Telakan aluetta unohtamatta.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Muistanko oikein, mutta olikohan silloin alunperin tarkoitus saada tuo pistoraide käyttöön, jolloin hallille olisi saatu useampi sata asiakasta kerrallaan. Nyt sitä on käytetty vain muutama kerta Jokerien tokereissuilla.
Voin sanoa suoraan, että vaikka vaikka näin PK-seutulaisena tietty hyvähenkinen nokkapokka Turun suuntaan kuuluu asiaan, ovat juurikin stogereissut Turkuun allekirjoittaneen yksiä elämän kohokohdista, mitä tulee fiilisteltyä edelleen yli vuosikymmen jälkikäteen. Olin tosiaan jo 2000-vuosikymmenen lopulla aktiivifani ja stogella Turkuun oli se kohokohtien kohokohta kaudessa. Haluaisin vielä nähdä legendaarisen ysärin Jokerit vs. TPS-mittelön, on noi manselaiset syytä hetkeksi laittaa ojennukseen.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Siis missä tämä ysäri/kasari teema näkyy hallissa?
Viittaan ihan siis arkkitehtuuriin ja sisätilojen estetiikkaan. Vaikkei Turkuhalli ysärin vaihteen postmodernismia varsinaisesti edustakaan, ovat sen vivahteet nähtävillä. Vaikka halli ei ihan moderneimmasta päästä ole, olisi mielestäni hienoa, mikäli nostalgia pyrittäisiin nostamaan suoranaiseksi vahvuudeksi. 1980-luvun lopun optimistinen ilmapiiri, orastava tietoyhteiskunta, kommunismin romahdus + luonnollisesti huikea populaarikulttuuri on epookkina sellainen, mikä tullaan muistamaan pitkään. Siitä voi ammentaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös