Suurin ongelma on pelien ja etenkin merkityksettömien pelien järkyttävä määrä. Lisäksi pelin taso on kärsinyt helvetinmoisen inflaation. Vauhtia on helvetisti, mutta hienoudet on jääny jonnekin matkan varrelle, kun peli koostuu lähinnä loputtomista rännikiekoista ja nurkissa pyörimisestä.
Vaikka taustalla on paljon jääkiekkoa tärkeämmät ja suuremmat asiat, niin pelin taso on kaiken järjen mukaan vihdoinkin nousemassa mahdollisesti siihen, mitä se oli ennen KHL:ää koko Euroopassa. Mahdollisesti jopa paremmaksi. NHL:ään ei kuitenkaan suurimalla osalla KHL:n ulkomaalaisvahvistuksista ole mitään asiaa, ja vaikka olisikin, niin tahto lähteä sinne ei ole välttämättä suuri kuin aikanaan, kun monet joutuisivat laahaamaan bussiliigaa 60k dollarin palkalla, verrattuna 100-350k euron palkkaan Euroopassa lyhyillä pelimatkoilla ja muutenkin toimivilla järjestelyillä.
Väittäisin, että vaikka taso Euroopassa olisi laskenutkin tietyillä mittareilla (pitää kyllä ainakin Suomessa paikkansa), niin sen maine ja arvostus on ollut jo hyvän aikaa kovassakin nousussa P-amerikkalaisten keskuudessa ja jopa Venäläisten (en laske nyt KHL:ää Eurooppalaiseksi liigaksi). Siellä ovat pelaajat ja agentit ymmärtäneet, että suuremmat tulot ja paremmat olosuhteet on paljon järkevämpi valinta, kuin jäädä AHL:ään tai ECHL:ään useaksi vuodeksi roikkumaan melko olemattomalla palkalla jos sitä vertaa änäriin tai Euroopan huippusarjoihin.
On myös mielestäni huomionarvoista se, kuinka kuinka paljon Eurooppalaisten sarjojen ja junnusarjojen arvostus verrattuna Amerikan junnusarjoihin on noussut viime vuosina. Tämä on näkynyt etenkin Suomessa ja Ruotsissa junnusarjoissa. Pelaajia pusketaan kaikkialta maailmasta pohjoismaisiin junnusarjoihin. Suomi on nostanut tässä profiiliaan erittäin paljon viimeisen vuosikymmenen aikana. Riittää, kun katsoo vaikka TPS:n junnuista oppia hakeneiden tasoa ja määrää. Sveitsissäkin on toki käynyt esimerkiksi muuan Auston Matthews ajamassa itsensä sisään miesten peleihin. Luulisin trendin jatkuvan, jolloin mielestäni tämäkin tulee lisäämään Liigan kiinnostavuutta. Superjunnut tuovat katsojia ja kiinnostavat monia, eikä heidän kohdallaan ole usein edes väliä pelaavatko omassa suosikkijoukkueessa. Silti heitä tullaan mielenkiinnolla katsomaan ihan paikan päälle.
Uskoisin siis suurimman osan KHL:n ulkkareista jäävän Eurooppaan ja saattaa olla, että lisäksi myös Venäläisiä pelaajia nähdään ennätysmäärä esimerkiksi Liigassa. Venäläisten pelaajien tulevaisuus toki riippuu monestakin asiasta.
Yhtäkaikki, laatupelaajien määrä tulee kasvamaan Liigassa ja tämän myötä myös otteluiden laadun luulisi nousevan. Tämä tulee kyllä kreivin aikaan, sillä viimeisten 10-vuoden trendin mukaan tultaisiin parin vuoden sisään siihen tilanteeseen, että Turkuhallissa alkaisi olemaan peruskauraa 1500-2000 katsojaa arkisin ja viikonlopun huippuotteluissa nähtäisiin huimat 4000 silmäparia.
Se jää toki nähtäväksi, että nouseeko taso? Tuleeko mielenkiintoisia huippupelaajia Liigaan? Tietenkin myös se, että vaikka kummatkin noista toteutuisivat, niin kiinnostaako se edelleenkään Turkulaisia yhtään sen enempää?
Pahoittelut, kun taisi mennä vähän OT:ksi. Tai en tiedä menikö.
Osaako joku kertoa tuosta anniskelukatsomon tunnelmasta, sekä ihmisten käyttäytymisestä siellä? Onko siellä paljon heitä, joita peli ei tosiasiassa kiinnosta, niin ryyppäävät sitten itsensä siihen kuntoon, että alkaa kiinnostamaan? Kuinka tuota katsomoa vertaisitte normaaleihin?
Siksi kysyn, että olisi tarkoitus mennä testaamaan sitä ensimmäistä kertaa HIFK-sarjan aikana, kun olen tuomassa peliin ystävän, joka ei ole paikanpäällä jääkiekkoa koskaan nähnyt, vaikka lajia muuten tulee seurattua. Hänellä ei myöskään ole mitään suuria tunteita kumpaakaan joukkuetta kohtaan. Aattelin, että saattaisi paremmin viihtyä jos saisi sitä menovettä juoda peliä seuratessa. Monet varmasti tietävät tunteen, kun on peliä katsomassa henkilön kanssa, jota ei välttämättä niin kauheasti kiinnosta. Itseäni ainakin usein harmittaa tai säälittää toisen puolesta tilanne, mihin on joutunut ja se vie samalla omaa fiilistä alas.
Saako siellä kaljakatsomossa ihan perinteisen jääkiekko-ottelun kokemuksen?