Urut, kissat ja avaruuspoika – TPS:n ottelutapahtuma

  • 1 320 523
  • 6 498

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
foobar kirjoitti:
Ideana Ässä-aiheinen ohjelma ja halpa kalja.

Toimiva menestysresepti myös meille, taisteleva ja hyvin pelaava joukkue kentälle, väliajoiksi halpaa ja helposti saatavilla olevaa juomaa. Turussa oluen lisäksi siideriä. Ei tämä ole oikeastaan yhtään tämän vaikeampaa.
 
Suosikkijoukkue
TPS
snumi kirjoitti:
Minusta ihan vastaava tutkimus tehtiiin noin 10v sitten (jolloin TPS vielä menestyi), eli nyt on aika toteuttaa uudestaan. Viimeksi toteuttaja oli Turun kauppakorkeakoulu, eli samaa tasoa pitää varmasti myös jatkossa vaatia. Joku svidun keskivertolafka ei minusta ole samaa tasoa kuin kauppakorkeakoulu.

Kyllä nyt olisi tosiaan jo uuden tutkimuksen aika. Kymmenessä vuodessa ehtii asiat muuttumaan melko lailla. Tiedän, että kyseisestä oppilaitoksesta on oltu yhteydessä Tepsiin aiheeseen liittyen jokin aika sitten, mutta silloin ei Tepsin mielenkiinto ilmeisesti riittänyt. Nyt saattaisi tilanne olla kuitenkin toinen.

Ottelutapahtumasta sen parjaamisesta pitää todeta vielä sen verran, että kaikki vaikuttaa aina kaikkeen. Eli jos Tepsi olisi menestynyt hyvin tänä vuonna ja yleisöä ja tunnelmaa olisi ollut niin tuskin sen urkujen käytön paskuudesta olisi kukaan jaksanut suurta meteliä nostaa.
10000 ihmistä turkuhallissa hyvässä tunnelmassa: urut olisivat ehkä toimineet yhtä hyvin kuin Nhl:n joissain peleissä joita olen nähnyt. Nythän ne korostivat vain kirkkotunnelmaa.
Tänä vuonna kaikki jutut tuntuivat lähes vitseiltä ja korostivat vain epäonnistumisia. Kuvitelkaapa jos taannoinen "aarne kärpänen" (vai mikä se nyt oli) olisi loikannut tänä vuonna elyseen piippuhyllyltä 3000 väsyneen katsojan eteen olisi sitä vain naurettu yhteen ääneen. Mutta ei se silloin ammoisina aikoina niin hassulta tuntunut, vaan pikemmin jännältä ja hyvältä sponsorin oivallukselta.

Kissoista nyt kaikki oleellinen lienee täällä jo sanottu.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
kausi kirjoitti:
Toimiva menestysresepti myös meille, taisteleva ja hyvin pelaava joukkue kentälle, väliajoiksi halpaa ja helposti saatavilla olevaa juomaa. Turussa oluen lisäksi siideriä. Ei tämä ole oikeastaan yhtään tämän vaikeampaa.

Niinpä. Ja kehiin muita kuin masennuspotilaita myymään ko. tuotteita. Nykytilanne on niin persiistä, että ammattikyypparit tuplaisivat väliaikamyynnit koska tahansa.
 
Suosikkijoukkue
TPS
TPS:n katsojaprofiileja

Tässä on tullut jonkun verran peräänkuulutettua tutkimusten merkitystä ottelutapahtuman parantamiseksi. Osuipa käteen tässä aika mielenkiintoinen sosiologian kirja, jossa on tutkittu mm. TPS:n katsojaprofiileja. Kirjan tiedot on jo osaltaan hieman vanhoja, mutta osa tiedoista on kuitenkin tältä vuosituhannelta. Tässä muutama poiminta, jos ei ole jo aiemmin tänne eksynyt:

Tps:n matsin katsojien iät,
Miehet:
alle 19v: 17,2%
19-26v: 24,4%
27-36v: 25%
37-46v: 17,8%
yli 46v: 15,6%

Naiset:
alle 19v: 38,7%
19-26v: 18,9%
27-36v: 15,1%
37-46v: 12,3%
yli 46v: 15,1%


61% vastanneista ilmoittaa olevansa Tepsin fani. 83% vastanneista ilmoittaa olevansa Tepsin kannattaja.
Jääkiekko-ottelun kiinnostavimmat tekijät ovat: nopeasti vaihtuvat tilanteet ja taitokiekko.
Ottelutapahtuman kannalta tärkeimmät asiat: 1. Hyvätasoinen peli, 2. Suosikkijoukkueen menestys, 3. Tasokas halli, 4. Hyvät paikat jne...

On myös eroteltu Tps:n neljä katsojatyyppiä:
1. Kiihkokannattaja (12,5%)
2. Kestokannattaja (40%)
3. Pistäytyjä (28,5%)
4. satunnainen kävijä (19%)

Lähde: Jääkiekkoilta Turussa -tutkielmia kiekkoyleisöstä (2001) Toim. Anttila-Ruonavaara
 

Annamaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jack's wasted life kirjoitti:
Lähde: Jääkiekkoilta Turussa -tutkielmia kiekkoyleisöstä (2001) Toim. Anttila-Ruonavaara
Kannattaa muuten tutustua tarkemmin siihen, ketkä tätä tutkimusta ovat tehneet ja miten. Monessa kohdassa tulee esiin, että vastausvaihtoehdot, kategoriat ja johtopäätökset ovat "hieman erikoisia", sillä osa tutkijoista kuuluu kategoriaan "ai tällasta on jääkiekko-ottelussa, kun en ole ennen ollutkaan". Ei se objektiivisuuttakaan lisää - lukijan turhautuneisuutta kyllä. Osa tuloksista oli vanhentunut jo kirjan ilmestyessä, mutta tekstissä ei kuitenkaan todeta, että "vuonna X tilanne oli tämä", vaan esitetään asioita yleisinä totuuksina. Ihan kiva, että aiheeseen on joku tarttunut, mutta petyin pahasti luettuani kirjan heti tuoreeltaan.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Annamaila kirjoitti:
Kannattaa muuten tutustua tarkemmin siihen, ketkä tätä tutkimusta ovat tehneet ja miten. Monessa kohdassa tulee esiin, että vastausvaihtoehdot, kategoriat ja johtopäätökset ovat "hieman erikoisia", sillä osa tutkijoista kuuluu kategoriaan "ai tällasta on jääkiekko-ottelussa, kun en ole ennen ollutkaan". Ei se objektiivisuuttakaan lisää - lukijan turhautuneisuutta kyllä. Osa tuloksista oli vanhentunut jo kirjan ilmestyessä, mutta tekstissä ei kuitenkaan todeta, että "vuonna X tilanne oli tämä", vaan esitetään asioita yleisinä totuuksina. Ihan kiva, että aiheeseen on joku tarttunut, mutta petyin pahasti luettuani kirjan heti tuoreeltaan.

Itse en kovin syväluotaavasti tutustunut kirjan teksteihin, koska totesin ne toisarvoisiksi, juuri mainituista syistä. Itse kiinnitin huomiota katsojista tehtyihin havaintoihin sekä demografisiin profiileihin. Kirjottajien johtopäätökset voi jättää omaan arvoon.
Kirjassa pyrittiin kuvailemaan tiettyjä ilmiöitä, nimenomaan katsojan näkökulmasta (ja sosiologian). Tutkimusten reliabilteettiin ja validiteettiin tuskin edes kannattaa ottaa kantaa. Jos TPS lähtisi tutkimaan omia katsojaprofiileitaan tms. kvantitatiivisesti, lähestymistapa olisi toisenlainen tai ainakin tulisi olla.

Mielenkiintoista on kuitenkin, että aiheesta (ottelutapahtumasta) on saatettu yksi kirja kansiin asti ja se löytyy esim. erään korkeakoulun kirjastosta, vaikka sen anti olisikin melko vähäinen osalle lukijoista.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Tietojeni mukaan mahdollisesti ensikaudella tulee tilastomies jonka vastuulla on päivitellä screenille tilastotietoja. Millaisia tilastoja Jatkoajan väki sinne haluaisi. Laukaisukartat ja realiaikaiset laukaisutilastot voisivat olla ihan kiinnostavia, kuten vaikka Top 5 jääajat erätauolla. Mitäs mieltä muut ovat?
 

Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS
Jaakko kirjoitti:
Tietojeni mukaan mahdollisesti ensikaudella tulee tilastomies jonka vastuulla on päivitellä screenille tilastotietoja. Millaisia tilastoja Jatkoajan väki sinne haluaisi. Laukaisukartat ja realiaikaiset laukaisutilastot voisivat olla ihan kiinnostavia, kuten vaikka Top 5 jääajat erätauolla. Mitäs mieltä muut ovat?

Taklaukset(!), laukaukset, laukaisukartta (mikäli mahdollista), jääaika, vaihtoaition desibelimittari (Jortsun karjunnasta), yleisön desibelimittari, aloitukset...
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Jaakko kirjoitti:
Tietojeni mukaan mahdollisesti ensikaudella tulee tilastomies jonka vastuulla on päivitellä screenille tilastotietoja. Millaisia tilastoja Jatkoajan väki sinne haluaisi?

Miten olisi esim 1.erä 3-0, 2 erä 6-0 ja kolmas erä 10-0. Tämä kun toteutuu niin ei ole väliä vaikka näyttäisivät vanhoja hannukarpoja erätauoilla.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Jaakko kirjoitti:
Tietojeni mukaan mahdollisesti ensikaudella tulee tilastomies jonka vastuulla on päivitellä screenille tilastotietoja. Millaisia tilastoja Jatkoajan väki sinne haluaisi. Laukaisukartat ja realiaikaiset laukaisutilastot voisivat olla ihan kiinnostavia, kuten vaikka Top 5 jääajat erätauolla. Mitäs mieltä muut ovat?

Tilastot on jees kunhan perusasiat taustalla pelittävät ihmismäisellä tavalla. Urkuri hiuksista huitsin v... eiku, Nevadaan, tilalle kunnon DJ. Tanssijat tarvittaessa kokonaan pois, viime kauden halpahallilinja vei imagoa eniten alaspäin. Tiivistettynä ammattimiehet ja -naiset asialle, amatöörit pois pelejä pilaamasta.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Kobrat ovat palaamassa tai ainakin siitä neuvoteltu ja kädessä on tupsu urkurin hiuksia sen jälkeen kun hänet on tungettu kuumaan kosteaan. Jälkimmäisen tiedon pitäisi olla fakta.
 

Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS
Jaakko kirjoitti:
Kobrat ovat palaamassa tai ainakin siitä neuvoteltu ja kädessä on tupsu urkurin hiuksia sen jälkeen kun hänet on tungettu kuumaan kosteaan. Jälkimmäisen tiedon pitäisi olla fakta.

Samoilla linjoilla Pressiboxin kanssa. Jos jotain tehdään, tehdään se kunnolla. Jossei Kobrat tule, niin ei tanssityttöjä ollenkaan. Tiedot urkurin hallille jääneestä tupeesta kuullostaa hyvältä.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Jaakko kirjoitti:
Kobrat ovat palaamassa tai ainakin siitä neuvoteltu ja kädessä on tupsu urkurin hiuksia sen jälkeen kun hänet on tungettu kuumaan kosteaan. Jälkimmäisen tiedon pitäisi olla fakta.

Nyky-Tepsille tyypikästä olisi paluu ns. itsetehdyn seikkailun jälkeen lähtöruutuun. Kobrat takaisin, Make & Vexu takaisin. Ihan OK ratkaisu sekin olisi mutta oliko tuo välivaihe ihan pakko ryssiä noin huolellisesti kuten suurin osa muistakin asioista 2005-06?

Missä kulkee raja, jonka jälkeen edes suomalainen kiekkopomo/valmentaja ei pätevöidy kaikkiin ammatteihin yhteiskunnassa ihan vaan peliuran saavutusten perusteella?
 

Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS
Vaikka ajatus vieraalta tuntuukin, niin jonkun on Auliksen upeaa työtä jatkettava. Sain tiedon hetki sitten, että jo viime kaudella Aulista ajoittain tuurannut Tom Rajalin kuuluttaisi ensi kauden pelejä jo Nordic Trophysta alkaen.

Tom ei lätkäbassoäänensä kanssa ole mielestäni hassumpi ollenkaan. Aulista ei kuulemma missään tapauksessa lähdetä matkimaan ja hyvä niin.
 

Annamaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Iceberg kirjoitti:
Tom ei lätkäbassoäänensä kanssa ole mielestäni hassumpi ollenkaan. Aulista ei kuulemma missään tapauksessa lähdetä matkimaan ja hyvä niin.
Arvattavasti muita vaihtoehtoja kuin Tom Rajalin ei edes harkittu. Hyvä, ettei lähdetä Aulista matkimaan, mutta olen elänyt toivossa, että saataisiin sellainen kuuluttaja, joka ei nukuta katsojia vielä enemmän uneen kuin jo ovat. (Tässä kohtaa ei ole otettu huomioon joukkueen osuutta nukuttamiseen.) Tom on vähän sellainen Nukkumatin oikea käsi.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Jaakko kirjoitti:
Kobrat ovat palaamassa tai ainakin siitä neuvoteltu

Hmm. Pitäisiköhän minun hankkia joku turvaköysi itelleni F2:een.
Meinaan jos ote kaiteesta herpaantuu uutta kuvakulmaa ihaillessa.
Voi olla vaarallista.

Jaakko kirjoitti:
kädessä on tupsu urkurin hiuksia sen jälkeen kun hänet on tungettu kuumaan kosteaan.

..Mombasaan? Hienoa, kiva kun kävit, kivempi kuin lähit. Mitä oikeaan taustamusiikkiin tulee niin siinäkin voitaisiin nyt tehdä pienillä siirroilla enemmän kuin soittaa samoja Uriah Heepin biisejä puhki. Muistan kun joskus Jari Korpisalo sai jäähytunnarikseen Irwinin Häirikön, sopi siihen matsiin täydellisesti. Torontossa Sundin sai viime kaudella hieman kyseenalaisen jäähyn, johon DJ vastasi aloittamalla Genesiksen biisiä "There must be some misunderstanding, the must be some kind of mistake". Jotain tälläista.
 

Karzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uisge beatha
Annamaila kirjoitti:
Arvattavasti muita vaihtoehtoja kuin Tom Rajalin ei edes harkittu.

Ikuhan sinne olisi pitänyt saada. Vaikka vähän sooshissa, mutta siinä ainakin olisi persoona paikallaan.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Suurin ongelma kuulemma olutmyynnin ja oheispalvelujen kehittämisessä on halliyhtiö. Suurinta osaa täällä ehdotuista ns. maalaisjärjellä tehtävistä parannuksista halliyhtiö ei suostu edes kunnolla kokeilemaan. Vaikka Palloseuralla on osuutensa hallin ravintolatoiminnassa, niin yksin se ei pysty vaikuttumaan asioihin riittävästi.

Ongelma on se, että poliittisesti valittu hallin johto ei ole kiinnostunut TPS:n ottelutapahtumasta yhtään ja vielä kun johdossa on paikallisvastustajan äijä niin mitään ei edes haluta tehdä. Joitakin parannuksia on kuulemma luvassa onneksi. Millähän ihmeellä saisi sinne hallin puolelle bisnesälyllä varustettua elämää?
 

thv294

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Tottenham Hotspur
Onko muuten halliyhtiön/oluen myynnistä vastaavien kanssa kukaan koskaan neuvotellut/kysellyt esim. häppäristä 1,5-1 h ennen pelin alkua, sellainen kun yleensä tätä kansaa innostaa, ja nousisi tunnelmakin huomaamatta. Olisi kiva myös saada olutta/siideriä kannussa, joko kaverille kanssa-tyyliin, tai ylimääräisen jonotuksen välttämiseksi (kyllä välillä jonoakin on tiskille ollut, uskokaa tai älkää). Yksi tärkeä asia olisi myös saada muutakin ottelunalusohjelmaa kuin pelkkä kuulutus tervetuloa seuraamaan SM-liigan ottelua TPS-joku. Ihmekään että hallille tullaan yleensä viisi minuuttia ennen pelin alkua, kun ainoa tekeminen on katsella kentän jäädytystä lämmttelyn jälkeen.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
thv294 kirjoitti:
Onko muuten halliyhtiön/oluen myynnistä vastaavien kanssa kukaan koskaan neuvotellut/kysellyt esim. häppäristä 1,5-1 h ennen pelin alkua, sellainen kun yleensä tätä kansaa innostaa, ja nousisi tunnelmakin huomaamatta. Olisi kiva myös saada olutta/siideriä kannussa, joko kaverille kanssa-tyyliin, tai ylimääräisen jonotuksen välttämiseksi (kyllä välillä jonoakin on tiskille ollut, uskokaa tai älkää).

Juuri näin, sanotaan mitä sanotaan niin suomalainen innostuu aina mikäli tarjolla on kaikkien lempijuomaa, ilmaista alkkoholia siis tässä tapauksessa melkein lempijuomaa. Toimisi ainakin lauantaimatseissa. Helposti, nopeasti ja halvalla tärpättiä.
 

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Melkoinen antikliimaksi taas viime torstai. Paikkoja myydään normaalisti joka paikkaan - siis yläkatsomoonkin - ja kuten edellisviikollakin, yläkatsomon edessä kuitenkin (tällöin vain toisella puolella) köydet. Ostamma paikat ylös ja sitten sieltä häädetään pois kun kuulemma yläkatsomo on suljettu. Kysyessämme mikäs järki tässä yhtälössä on että lippuja myydään sinne missä ei saa istua, järkkäri heittää kuolemattoman lausahduksen "se on niitten töppi".

No, alakatsomoon sitten ja eipä tullut kuin kerran häätö kun ao.paikka oli myyty. Vitutuksen puski kuitenkin taas päälle. Hienoa.
 

Annamaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
thv294 kirjoitti:
Onko muuten halliyhtiön/oluen myynnistä vastaavien kanssa kukaan koskaan neuvotellut/kysellyt esim. häppäristä 1,5-1 h ennen pelin alkua
Haha, siitä on neuvoteltu noin vuodesta 1990. Sen tiesi jo Joel Hallikainenkin, että Turhaan, aivan turhaan... Muutamia vuosia sitten yritettiin sellaista, että kaljasta saisi pientä alennusta ennen ja jälkeen pelin. Enpä tiedä, miten tuon kävi, kun itse en päässyt asiaa testaamaan.

Myös hallin henkilökuntaan kuuluu muutamia, jotka heittäisin hiuksista siihen yhteen paikkaan. Yksi näistä on SportCafen järkkäri, joka jaksaa vittuilla ja näyttää nyrpeätä naamaa, kun Sporttiin menee pelipaita päällä. Satuinpa taannoin itsenäisyyspäivän tanssiaisissa menemään ykköset päällä SportCafen tiskille - ja kas: herra toivotti asiallisesti tervetulleeksi, kun ei tunnistanut "vihollistaan". Että pistää vihaksi. (Sivuhuomautuksena todettakoon, että käyn peleissä autolla, joten en siis edes räyhää kännissä pelipaita päällä.)

Ravintolapuolen johdossa on hyviä tyyppejä, mutta myös yksi mätämuna, joka on tehokkaasti hankkinut ainakin TPS-kannattajien vihat päälleen syyttämällä mm. kannattajia varkaiksi ym. Yhtään positiivista kommenttia en ole kyseisestä tyypistä kuullut, enkä tiedä hallin henkilökunnasta ketään, joka tulisi hyvin toimeen hänen kanssaan. Ja tällaisia tyyppejä on sitten pidettävä hallin palkkalistoilla! Uskomatonta.

Tässä yhteydessä kerrottakoon, että hallissa työskentelee myös monta hienoa ihmistä, joista nimeltä mainittakoon mm. Hessu Urkonen, Kari Rantala ja Leena Korhonen. He tosin eivät juurikaan voi vaikuttaa yllä mainittuihin asioihin.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Jaakko kirjoitti:
Kobrat ovat palaamassa tai ainakin siitä neuvoteltu - -

Onkos tähän tullut mitään uutta tietoa? Esitettyäni moisen spekulaation töissä eräskin ukkomies vihelteli koko loppupäivän.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Jj kirjoitti:
Onkos tähän tullut mitään uutta tietoa? Esitettyäni moisen spekulaation töissä eräskin ukkomies vihelteli koko loppupäivän.

Ilmeisesti taisi jäädä neuvotteluiden tasolle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös